keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesän keskellä

Juhannuksen jälkeen treeni on ollut hyvää. Oikeastaan parasta sitten helmikuun.

En ole juossut, vaan vaeltanut, vesiurheillut ja rullahiihtänyt sekä pelannut myös tennistä (hieno laji näin Wimbledonin aikaan...ja muulloinkin!). Erityisesti rullahiihdolle täytyy antaa viihdesarvosta pisteet. Pertsan lenkit tasatyöntöpainotteisesti ovat olleet mukavia. Joskus ne on työnnetty yksin, joskus kaveri on ollut luistellen mukana. Toistaiseksi hiihtolenkit ovat pysyneet 1-2 tunnissa, mutta täytyyhän harjoittelun olla nousujohteista... Eli Jusua lainatakseni: "Kyllä tasuria kolme tuntia pitää tehdä, jotta ymmärtää, mitä siinä oikeasti tehdään." Tai jotain vastaavaa :)

Tulevalla Kainuun rastiviikolla en todennäköisesti juokse kaikkia kilpailuja täysillä. Kunnon puolesta ne olisivat hyviä harjoituksia, mutta jos jalka sanoo ei, silloin sanon minäkin juoksulle ei. Kuulostellen ja tunnustellen siis.

...

Tänään tulin katsoneeksi opintopolusta, olisiko mahdollisia pääsykoetuloksia tullut. No olihan ne. Ja tulokset tarkoittavat sitä, että aloitan opinnot liikuntabiologisessa aineryhmässä Jyväskylän yliopistossa tulevana syksynä. :) Tekee hyvää!

Hain lukion jälkeen kahtena keväänä Jyväskylän liikuntatieteelliseen, mutta molemmilla kerroilla jämähdin 1. vaiheen kirjalliseen kokeeseen. Hain tänä keväänä muutaman kuivan vuoden jälkeen uudestaan ja pääsin 2. vaiheesta läpi ensimmäisellä yrittämällä. 2. vaihe haastoi liikuntataidot monipuolisesti, minkä lisäksi kaksipäiväisten pääsykokeiden ohjelmassa oli haastattelua, kirjallista koetta ja opetustuokiota. Liikuntapedagogiikan ja liikuntabiologisen pistepainotukset eri koeosioiden välillä olivat hieman erilaiset, mutta kun joka tilanteessa teki sen, minkä osasi niin... niinpä ... se näytti tällä kertaa riittävän.

Hyvällä fiiliksellä kohti hellekelejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti