tiistai 4. lokakuuta 2016

Pimeys on kirkkautta

Syyskuussa valmistelin aika pitkästi yhtä blogitekstiä. Se kirjoitelma ei tosin päässyt luonnosvaihetta pidemmälle, sillä deletoin sen hetki sitten. Nyt kirjoitan enemmän ajatuksen virralla. Sopii paremmin :)

Vuosien analyysi

Olav Lundanesia lainatakseni: suunnistus on hauskinta, mitä tiedän. Fiilis kartan kanssa metsään päästessä on edelleen sama kuin 7 v. pikkupoikana. Mustikat kiinnostaa ja karhut pelottaa, mutta hauskaa on!

Henkilökohtaisella tasolla kilpasuunnistukseen liittyy valtavasti unelmia ja tavoitteita. Olen halunnut saavuttaa ne liian nopeasti ja täydellisesti. Liiallisella harjoittelulla olen käytännössä evännyt itseltäni mahdollisuuden tehdä sitä hauskinta juttua - monta vuotta putkeen.

Onks unelmia näkyny?

Uuteen yöhön

Se oli vuosien analyysi. Nyt ymmärrän, että käytännön tasolla on tapahduttava muutos, jos haluan yhtään päästä lähemmäs unelmiani ja tavoitteitani. Tai jotta ylipäätään saan suunnistaa. Muutos on tapahduttava asenteessa, jotta se pysyy. Perfektionismin on otettava takapakkia. Kehoa on kuunneltava.

Matka jatkuu.

Aina ei ole oltava ehdoton. Joissain, kuten yllämainituissa tapauksissa, täytyy olla. Tasapainon löytäminen muun muassa tuossa asiassa vaatii opettelua. Yleisesti ottaen asioiden oikein tekeminen vaatii opettelua. Mutta ei se mitään. Saa mennä kantapään kautta - kunhan oppii. Sitähän täällä ollaan tekemässä. oppimassa, kehittymässä, menemässä eteenpäin.

Yösuunnistus yhteislähdöllä @TuMe camp. Tää oli hauskaa!!!

Seuraavien viikkojen agenda on tulla terveeksi. Sitten, mutta vasta sitten, alkaa harjoittelu. 

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Lappee-Jukola

Aika sysimustan (termillä tällä kertaa negatiivinen merkitys) kevään jälkeen avasin henkilökohtaisen kilpailukauden Suunto-Gamesin keskimatkalla kesäkuun toisena viikonloppuna. Tarkoituksena oli juosta sen verran hyvin, että paikka seuran 2. joukkueeseen Jukolassa olisi selviö - olihan taustalla hyvä juoksu 10milassa. 

Keskimatkan tulos oli kuitenkin huono. Vähän aikaa kummastelin ja harmittelin, kunnes laskin 1+1, sain tulokseksi 2 ja ymmärsin, että tällä historialla juoksukunto ei voi missään tapauksessa olla siellä, missä kuvittelin, eikä etenkään siellä, missä haluaisin sen olevan.

Joukkuevalintojen jälkeen Jukola-viikon alussa selailinkin pitkään yöhön liittyvää video- ja kuvamateriaalia, ostin kalliin mutta varmasti kestävän lampun akun ja aloin fiilistellä tulevaa 14 km yösuunnistusta, koska Jukolassa en ole tehnyt sitä kuin vain kerran. Poisjäännin myötä nousin kuitenkin 3. joukkueesta 2. joukkueeseen ja osuudeksi nassahti nelospätkä, mikä toki kelpasi aivan yhtä hyvin.

TuMe 2 oli lopulta 34. ja 3. paras kakkosjoukkeista, mikä on mielestäni hieno tulos ja tietysti viime vuoteen nähden askel oikeaan suuntaan. Oma suoritus ei herättänyt eikä herätä vieläkään riemunkiljahduksia. Siitä seuraavassa.

GPS-seuranta, jossa rata hajontoineen.

1-väli (hajontarasteista luoteisin) oli pitkä loikotus isolle mäelle peitteisen alueen läpi. En stressin keskellä löytänyt yhteyttä kompassin ja jo juostujen urien välillä ja epävarma rastinottokin hidasti. Sen jälkeen suuntavirhettä kakkoselle ja lopulta ekalle tv-rastille (3. rasti) Terän ja Rykmentin kanssa samaan aikaan. Loivaan alamäkeen kulku tuntui todella nihkeältä ja kun lopulta kadotin molempien selät, lähdin toteuttamaan väsyneillä jaloilla aika älyvapaata tiereitinvalintaa etelän kautta. Tai no, ehkä väsyneille jaloille se oli ihan ok, mutta hitaampi se oli kumminkin. Rastinotto kiviparille ei onnistunut tuurilla, vaan kävin hakemassa vauhtia isoilta kiviltä.

Kirosin ison virheen jälkeen pari kertaa ja lähdin ottamaan hommaa haltuun. 5:lle oli havaittavissa vielä epävarmuutta, mutta 5-6 välille sain jo kasaan onnistuneen rastivälin. Toisella tv-rastilla (6. rasti) näin jonkun lampun edellä. Väliajoista katsottuna se oli varmaankin Terän Lakanen, jonka sain sitten lopulta kiinni seiskalla (nenärasti). Juoksin edempänä kymppiä edeltävälle suolle asti, nitkahdin ylämäessä ja tulin jojona lopun matkasta. 15. rastilla poimin oman hajonnan notkosta.

Karkeasti ottaen ekalla puolikkaalla jäin kärkeen 6 min ja tokalla 1 min, osuuden nopeimpaan enemmän. Eihän se siis putkeen mennyt. Stressiin ja heikkoon suorittamiseen suurimpana syynä lienee fyysinen keskeneräisyys ja sitä kautta epävarma tunne, mutta (tämän voi todeta jälkikäteen käytännössä aina) heikollakin kululla kasaan olisi voinut raapia ihan kohtuullisenkin suorituksen. Ehkä sen joskus oppii niin, että pystyy tekemään täydellisen suunnistuksen, vaikka vauhti ei tyydyttäisikään!

Toiseen kappaleeseen viitaten: ainakin henkisellä tasolla juoksukunto on tällä hetkellä keräämässä kovuutta Siperiasta. Nyt siis paikat kuntoon ja syssymmällä sitten takasin. 

perjantai 6. toukokuuta 2016

Elossa ollaan!

Elikkäs poskia lommolle ja mies jänteväksi, jahka tästä flunssasta päästään.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

No eihän se menny niinku piti...

Heipparallaa!

Edellisen postauksen jälkeen mietin, että tammikuussa pistetään ensimmäiset kauden 2016 uhot julkisuuteen (en ainakaan muista uhonneeni marras-joulukuussa), mutta kun homma ei otsikon mukaan mennyt niinkuin piti, niin päätin olla sanomatta mitään. Oli vähän niinkun sydänhuolia ja sen semmoista. Onhan näitä.

Viimeiset 3-4 viikkoa on tullut liikuttua jo jonnin verran. Toki on myönnettävä, ettei hpk:n merkinnöillä pysty täyttämään kestävyysurheilijan liikuntasuosituksia alkuunkaan, mutta kovasti tässä toistaiseksi mennään siihen suuntaan, että hommaa kehtaa lopulta kutsua harjoitteluksi.

Tällä hetkellä siis liikun, jotta voin harjoitella, sillä reilun viikon päästä suuntaan TuMen mukana kevään ensimmäiselle leirille Espanjan Alicanteen. Sitten onkin jo maaliskuu ja tarjolla on kaikennäköistä leiriä, tehoa ja kilpailua aina kesäkuulle asti. Tai oikeastaan lokakuulle. Katsotaan sitten, mihin olen mielestäni riittävä osallistumaan. Nyt ollaan kuitenkin rakennuspuuhissa. Kunnon rakennuspuuhissa.

Kuvan suo ei liity tekstiin

Ostin kevättä (tai koko tulevaisuutta) silmällä pitäen rullasukset jo joulukuussa. Toivottavasti kestävät. Tuollaisesta heräteostoksesta voitte päätellä sen, että en aio luovuttaa (siinäkö se uho tuli?). On tää urheilu sen verran hauskaa puuhaa! :)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Alussa oli suunnitelma

Helou!

Harjoituskausi on pyörähtänyt mukavasti käyntiin ja sitä onkin nyt viitisen viikkoa takana. Otetaan katsaus menneeseen ja tsekataan, mitä marraskuun 9. päivä käynnistyneellä kaudella on toistaiseksi kerennyt tapahtumaan.

Voimailujaksoahan tässä on noin niinkun virallisesti vietelty. Tahtoo sanoa keskimääräistä enemmän perusvoimoo salilla ja keskivartalon/lantion seudun kuntopiirejä - rakennustarpeita siihen, että kroppa pysyy kasassa ja kestää. Harjoittelun kokonaismäärä on ollut aika matala, jotta pää(voima)reenit voisi tehdä laadukkaasti ja jotta voima tarttuisi. Ja onhan se tarttunutkin. Ei siitä enempää.

Unkarin parhaita, part 1 - yö poluttomalla kartalla
Ensimmäisenä viikonloppuna matkasin Suomen Turkuun ja 27. Clubmatchiin, jossa siis kilpailtiin samalla myös TuMen mestaruuksista. Olin edellisvuodelta TuMen mestisten 3. ja CM:n henk.koht. matkan 2., joten odotukset olivat korkealla. Niinkun kauden pääkisassa täytyy ollakin. Yleensähän kaltaiseni tyyppi saa hyvät mahdollisuudet pärjätä näissä karkeloissa jo sen takia, että lauantaita ennen on perjantai. Ja no, hoppeeseen oli tyytyminen. Sen verran jäi kaivelemaan, että toimenpiteet ensi vuoden voittoja silmällä pitäen on jo aloitettu ja kesän kalenteria siivottu opiskelijoiden MM-katsastuksista ym. pikkukisoista, jotta Jukolan jälkeen olisi aikaa reenata ja kunto olisi TuMen mestaruuskeskarin aikaan terästä #priorisointi. CM-viestistähän nassahti kultaa. Avausosuudella maastavetojen jumittama fysiikka ei riittänyt karkaamiseen, joten täytyi hyödyntää psyykkistä sodankäyntiä. Scottsalle riitti yksi kantsekontakti ja tuloksena useamman minuutin pummi.

Seuraavana viikonloppuna kävin valmentelemassa MU:n nuorisoa Kisakalliossa kohti seuraavaa kautta. Totesin, etten osaa vieläkään suunnistaa Karnaisten maastossa. Etenkään yöllä. Mutta itse leiri oli kiva!

Unkarin parhaita, part 2 - jouluyö
Sitten matka jatkui Unkariin. Tai ainahan sitä Jyväskylässä käydään kääntymässä. Ihan vaan matkustamisen ilon vuoksi. Mutta asiaan. Teemu on siis ollut Unkarissa koko syksyn työharjoittelussa - tai bilettämiseltä se vaikuttaa - ja muutaman LS:n suunnistajan kanssa lähdettiin sinne pienellä iskuryhmällä reenaamaan. Henkilökohtainen tavoite oli tehdä mahdollisimman paljon taitotreeniä
= suunnistusta, koska maastotyyppi olisi taas uudenlainen kokemus. Tavoite täyttyi. Suunnistettiin paljon (no ei nyt ihan niin paljon kuin TG). Leiri sinänsä sopi jakson teemaan eli mäkisessä maastossa tuli könyttyä, mutta aika jumiinhan se ukko siitä menee, kun yhtäkkiä suunnistaa 3h/pv muutaman päivän ajan tuollaisissa penkoissa. Ei auta, vaikka olisi itse Mäkinen. Hieno setti kuitenkin. Kiitokset porukalle matkaseurasta ja erityisesti Hirpalle, Teemulle sekä Unkarin väelle järjestelyistä! Täältä reissun kuvasatoa.

Unkarin jälkeen oli todella kevyt köpsöttelyviikko. Pikkuisen näkyi leirin rasitukset ja opiskelun aiheuttama stressi unen laadussa ja palautumisessa, mutta toistaiseksi olen osannut pitää käsijarrun päällä ja jos krpalle on tarvinnut antaa aikaa, sitä on annettu. Jatkumona tähän pieni huomio ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluopiskeluun siirtyneenä: opiskelutekniikat ja motivaatio eivät välttämättä ole aluksi ihan korkeimmillaan. Sitä väitetään, että pitäisi ihan kirjojakin lukea!

"Kova" tenttiputki päättyy tulevana keskiviikkona ja sitten alkaa varmaan joululoma. Koska Jyväskylässä ei ole lunta, siirrän itseni hetkeksi Mäntsälään. Kokonaisuudessaan loma-aika menee kaavalla: Koska aikaa on enemmän, reeniä on enemmän. Eli määräjaksoa pukkaa. Katsellaan sitten keväämmällä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Blogitoimituksen vuosikatsaus ja vilkaisu tulevaan

Eka vuosi mustissa on takana! Ja kyllähän se kasvattaa reenata kovempien kanssa. Toivottavasti musta paita pysyy päällä vielä monta vuotta! :) Vaikea kausi oli silti ja pikkuhiljaa asioista pitäisi varmaan "oikeasti ottaa opiksi". Aikaahan tässä on tehdä vaikka mitä, mutta ei sitä silti tuhlailla kannata, kuten on muutamaan kertaan tullut todettua. Seuraavassa yleistä pölinää menneestä vuodesta. Originaali versio kausianalyysistä ei ole julkaisukelpoinen, monestakin syystä. Joojoojoo, lässynlässyn.

...

Päättynyt kausi lähti vuosi sitten hienosti käyntiin! Marraskuun Jukola-leiriltä haettiin hieman rautaa itseluottamuksen pohjaksi ja kuukauden siirtymäkausi todettiin onnistuneen leirin myötä hyväksi ratkaisuksi. Työharjoittelujakso Pajiksessa otti veronsa, mutta kun se kestettiin, niin henkisiä veronpalautuksia nostettiin takaisin jo joulukuussa kahden viikon leirillä akselilla Ylläs-Saariselkä.

Sitten alkoi tapahtua. Saariselällä paleltui varvas. Ja aika ikävästi. Kolmas määräviikko jäi välistä, hyvä niin, mutta heti kun varvas antoi mukamas luvan, niin etelässä ruvettiin tammikuussa suunnistamaan. Ei ollut hyvä jaloille. Mieluummin tekisi talvella vaikka vesijuoksua ja pyöräilyä kuin suunnistusta ja juoksua!

Koulussa jatkettiin vähän ressaavammilla hommilla eikä reenistä jälkikäteen katsoen tullut mitään. Sitten kun yritettiin, niin mentiin liian paljon liian kovaa. Huonon tammi-helmikuun jälkeen lähdettiin Espanjaan ja siellä tyhjennettiin tili pehmeällä hiekalla, kun alla oli kuitenkin käytännössä nollajuoksut.

Vammaa ei osattu diagnosoida heti. Tuli psyykkiset kivut, enkä osannut levätä. Vamma esti juoksuharjoittelun, mutta ei mukamas mitään muuta? Mikäs urheilija se sellainen on, joka ei näe urheilun parasta? Homma pitkittyi, pitkittyi ja pitkittyi. Helpotti. Juostiin SG ja Jukola. Sitten tuli takaisin. Helpotti. Juostiin KRV:llä. Onneksi meni nilkka, koska vaiva palasi. Uus magneetti. Ei mitään ihmeellistä. Hä? Rullahiihto piti onneksi miehen tiellä.

Ja sitten se yhtäkkiä menikin. Ei terve! Tai siis, terve. Tallinnassa oltais juostu kovempaakin, mutta silloin kiusasi kesän aikana jo neljännen kerran kunnolla nyrjähtänyt nilkka. Elokuussa ei ihmeempiä tehty. Tiesin, että kunto tulee vasta syyskuun lopulla jos joskus. SM-yössä se sitten tuli. Ja se teki hyvää!

OLIHAN tässä vuodessa jotain positiivistakin (ja paljon!!!), jos tuosta äskeisestä sitä ei löytäyt. En olisi osannut odottaa esimerkiksi keväällä uima-altaan pohjaa tuijotellessa, että SM-yössä juostaan 20 sakkiin tai että Smålandskavlenissa juoksisin hetken 3. osuuden kärjessä, Rankisijakin on noussut muutaman kymmentä pykälää (tärkein). Omissa papereissa loppukauden kohdalle siis tulee isot plussat!  

...

Siirtymäkausi on ollut nyt viime vuoden tyyliin pitkä. Omalla kohdalla se tarkoittaa erityisesti henkistä lepoa, vaikka toki myös fyysinen rasitus kokonaisuudessaan on muuhun vuoteen verraten matalampi. Jos ei huvita, niin ei tarvitse. Mutta jos joku juttu huvittaa, niin sitten sen tekee. Olihan tuossa Jukola-leiriä ja jo mainittua Smålandskavlenia (videomatskua). Välillä olen liittynyt Allun nousumetrien keräämiskerhoon ja kavunnut Laajavuorta ylös ja alas. Pienenä projektina tein pari päivää sitten pitkän vaelluksen, joka sisälsi yli 2000 nousumetriä (28 kertaa huipulle ja alas). Seuraava kerta on aikaisintaan vuoden päästä. 

...

Tulevan vuoden kalenteria on rakenneltu mielessä ja paperilla jo pieni tovi ja ykköstavoite on selvä: säilyä terveenä. Pitkiä juoksu-/suunnistusleirjä ei siis ole tiedossa, ja saman tien kun jaloissa tuntuu vähänkään pahalta, pidän lajiharjoittelusta tauon ja teen vähintään kuukauden vesijuoksu-/hiihto/rullahiihtokuurin. Ihan varmasti. Ulkomailla tulee muuten käytyä muutamaan otteeseen. Se on siistiä!

Viikko "mennään vielä yli". Sitten aletaan runnoa konetta kuntoon kohti kautta 2016.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Pimeä mutta valoisa kauden päätös - SM-yön analyyzi

Otsikon mukaisesti varsinainen kisakausi päättyi osaltani pimeästi viime viikonlopun SM-yöhön, mutta kuitenkin valoisasti, sillä onnistuin tekemään kauden parhaan suorituksen vuoden henkilökohtaisesti tärkeimmässä kilpailussa. Kausianalyysi saattaa tulla jossain vaiheessa tarkemminkin, mutta kaippa sitä täytyy pohdiskella mennyttä kautta jo tässä tekstissä, jotta lukijalle avautuu kokonaisuus, ja se, miksi olen aika semityytyväinen SM-yön 18:een (17.) sijaan.

No, aika lyhyeen tämä tausta tässä nyt oikeastaan jää :D, mutta olin siis jalkaterävamman takia maalis-toukokuun poissa pelistä. Kesä-heinäkuussa vamma tuppasi uusiutumaan helpohkon oloisesti ja se oli sellaista on-offia eli käytännössä syyskuun kilpailuihin lähdettäessä pohjalla oli noin 5 viikkoa "terveen miehen" harjoittelua. Kerrottakoon kestävyysurheilusta tietämättömälle, että huipulle vaadittava suorituskyky rakentuu usean vuoden onnistuneen harjoittelun kautta. Käsittääkseni. 

Sm-yö oli syyskuun kisoista viimeinen. Lyhyellä matikalla laskettuna siihen oli siis eniten aikaa nostaa kisakuntoa ja siten se valikoitui muun valintakriteeristön tuella selkeästi syksyn tärkeimmäksi kilpailuksi.

Sprintissä onnistuminen edeltävänä viikonloppuna kertoi, että fyysinen suorituskyky nousee vielä, kunhan kropalle antaa vaan aikaa palautua. Sen sijaan viestin suunnistuspuoli oli ihan schaissea ja oli lopulta hyvä, että pääsin avaamaan ajatuksia psykologille juuri ennen yökisoja. Nollasin edelliset skabat ja lähdin yökisoihin puhtaalta pöydältä. Fysiikkapuolella oli muuten vaikeuksia palautua edellisen viikonlopun rasituksista ja tiistain ilta-pk:n jälkeen totesin, että lienee parasta nostaa jalat kattoon jo keskiviikkona eikä vasta torstaina. Keskiviikko siis levättiin, vielä torstain verkkalenkillä oli väsynyttä, mutta perjantaina aamupäivällä homma toimi ihan hyvin. Kisaan pystyi lähtemään hjuvalla fiiliksellä.

...


Ennen yökisaa olin päässyt pääsarjan SM:n A-finaaliin vain viime vuoden yössä ja viikko sitten sprintissä. Oli siis melko selvää, että viikonloppu mentiin "jokainen kisa on tärkein kisa" -mentaliteetilla, jotta A-finaalissa edes juostaisiin. Karsinnan suoritus meinasi kosahtaa 2-3 välillä, kun suunta katosi, enkä löytänyt kuviorajoja haluamallani tavalla. Vajaan 2 minuutin virheen jälkeen tiesin kuitenkin, että saumat finaaliin ovat edelleen aivan riittävät, kunhan suoritus viedään loppuun asti. Lopun suon ylityksessä en ollut kuitenkaan suunnan kanssa aivan skarppina ja yhtäkkiä viimeinenkin väli tuotti kompassille vaikeuksia. Suoritus ei tyydyttänyt, mutta se kuitenkin riitti A-finaaliin, kun sinne jatkoi kustakin ryhmästä 17 parasta.

Finaalipäivänä kroppa oli viime vuoteen verraten paljon palautuneempi ja sikäli tuntemukset antoivat luottoa, että ehkä tänä vuonna mies ei tummuisi aivan totaalisesti. Antin twiitissä oli suunnistuksen kannalta kaikki olennainen. Eikun menoks.

Finaalin tulokset ja gps-seuranta

Ja perinteinen kisa-analyysi. Emit sammui matkalla, mikä pikkuisen jänskätti maalissa, mutta näköjään sieltä tulos saatiin :). Väliaikoja ei siis ole, mutta olen tehnyt omaan suoritukseen liittyviä aika-arvioita gps-seurannan perusteella.

K-1
Ykköselle tarjottiin loivaa alamäkeä, minkä aavisti jo mallikartasta. Väliaikojen mukaan ainakin puolet porukasta pummasi tätä rastia tai teki edes jonkinnäköistä ylimääräistä mutkaa rastivälillä. Itse menin varmistellen ja löysin rastin ehkä noin 15 nopeimman joukossa. Eli: Tieltä lähtiessä kompassilla nenämuoto haltuun. Pikkusuokin ilmoittautui ennen mäen huippua. Tähtäsin alamäkeen akselille puskanotko-jyrkänne/jyrkkä rinne, joista osuin jälkimmäiseen ja siitä olikin helppo mennä lipulle, vaikka aika piilossa olikin :)
1-2
Heikko lähtö, mutta kerkesin korjaamaan suuntaa ennen lampea. Nousin rinteeseen, enkä ollut aivan satavarma sijainnista ja kompassinkin seuraaminen jäi. Ajauduin vasemmalla, kiersin jyrkänteen vielä vasemmalta ja totesin olevani 100m sivussa suunnitellusta. Korjasin takaisin suunnittelemalleni reitille ja otin rastinkin vielä aika huolellisesti jyrkänteen ja jyrkännekumpareen kautta. Harkittua aikatappiota.
2-3
Rastinoton takia halusin nousta pari käyrää ja päästä jyrkännejonoon kiinni. Siitä lipulle tulo olikin heleppoo.
3-4
Kiersin hajonnat eri järjestyksessä kuin gps-seurannan karttakuva. Eli ekaksi 7:lle. Notkot oikein ja rinteeseen. Huikon Petteri oli juuri lähtenyt rastilta ja vauhti oli kyllä sellainen, että luulinkin hänen käyneen rastilla. Katsoin kumpareen taakse huolimattomasti, enkä ensiksi nähnyt lippua, kunnes puolen minuutin etsinnän jälkeen kävin kurkkaamassa vähän kauempana. "Heti meni pasmat sekaisin, kun näin jonkun kilpailijan."
4-5 
Väli oli aika seilaamista. Virheen jälkeen huono lähtösuunta. Sitten tiputus rinteessä liian jyrkästi ja kuoppien kohdalta en taas osannut nostaa tarpeeksi jyrkästi. En päässyt käyrämuotoihin rastivälillä kiinni, mutta rastille puttaus sujui vaivatta.
5-6
Helpot ja selkeät kohteet rastiväliviivan mukana. Puolessa välissä hyppään matalahkolta jyrkänteeltä alas, jonne en parin kuusen takia näe kunnolla. Vasen jalkapohja osuu ikävästi terävään kiveen ja juokseminen tuntuu vaikealta. Nopeasti kipuun tottuu, mutta jalkaan sattuu käytännössä aina, jos painetta tulee juuri holvikaaren kohdalle. No, periaatteessa siis joka askeleella. Juoksu muuttuu toispuoleiseksi ja lantion/lonkan oikea puoli meinaa mennä aika pahasti jumiin.
6-7
Suunnalla ja rinteessä justiinsa sopivasti ennen rastille pudotusta.
7-8
Halusin ottaa "varman päälle", välttää nousua ja mennä ojia myötäillen. Suo on myös mukavan pehmeä alusta kallioon verrattuna, kun jalka on kipeä. Kompassisuunta pysyy ja rastinotto sujuu parilla pysähdyksellä. 
8-9
Kompassisuunta on tälläkin rastivälillä se juttu. Lähtö kompassilla. Suon yli kompassilla. Rastimäen päälle kompassilla. Rastinotto kompassilla.
9-10
Sitten se kompassi vissiin unohtuu. Lähden seuraamaan harjannetta, tosin vähän väärää sellaista ja pudotan siitä vasemmalle, jossa tulee vastaan oja, jota vähän ihmettelen. Homma löytyy taas ja pääsen rastille. Leskisen Antti-Pekka tulee kovalla vauhdilla hieman tuoreemmilla jaloilla kaksi edellistä väliä puhtaasti ja ottaa meikäläistä minuutin kiinni.
10-11
Itse lähden kilpailukeskusta kohden ja taas suunnalla suon yli seuraavan rinteeseen, jossa kierrän jyrkänteet ja jatkan kompassilla seuraavalle jyrkänteelle. Moni vetää tässä suoraan päin järveä ja menettää kivikossa paljon aikaa. Järven jälkeen isoon notkoon ja rastinotto on helppo.
11-12
Päätän vetää alakautta, koska koen sen varmemmaksi, enkä halua ryssiä suunnistusta mäen päältä. Alhaalla kivikossa juokseminen ei tunnu vasemman jalan kannalta lopulta todellakaan hyvältä ratkaisulta, mutta valittu mikä valittu. Nousu rinteeseen pikkuisen liian aikaisin antaa pari lisäkäyrää, mutta rastinotto on helppo. Juuri ennen rastia jalkapohjaan tulee uusi isku. Pari kirosanaa ja matka jatkuu.
12-13
Sitten alkaa juokseminen. Menen pitkän välin eteläisellä valinnalla. Jammu kiskoo sieltä välin 3. nopeimman ajan, mutta Eikka paukuttaa pohjoisen välimallin ratkaisulla välin kovat pohjat. Muuten on aika tasaista että tiedä sitten, mikä oli paras, mutta keskimäärin oikea oli varmaan parempi kuin vasen. Oma juoksu ei ole ihan koreinta päkiäaskellusta nähnyt, erityisesti kipeän jalkapohjan takia, mutta energiatasot ovat melko hyvät. Otan vielä geelin ja luotan sen henkisesti positiiviseen vaikutukseen. Lopussa sorvaan suunnan kanssa hieman, mutta kyllä se rasti ilmoittautuu, kun tarpeeksi etsii.
13-14
Tien kautta ja tarkasti kompassin kanssa rinteen kaltevuuskulman astelukua haistellen. Suoraan rastille.
14-15
Taas suunnalla mäen yli. Kuittaan muutaman jampan tässä, mutta en huomaa, että ovat samassa sarjassa.
15-16
Valitsen suoran reitin. Ojan ylityksessä vedän sillasta ohi ja ajattelen, että kyllähän tästä mennään yli että heilahtaa. No. Yli mentiin, mutta melkein uimiseksi meni. Tuli kylmä. Lopussa valitsen huonomman reitin ja ajaudun kompassilla vielä vähän sivuun. Rasti löytyy kyllä.
16-17
Bongaan ensimmäisen oman sarjan suunnistajan, joka menee edessäni samaan suuntaan. Hall kuittasi edellisen välin lopussa ohi. Nyt on meikäläisen vuoro taas ohittaa. Osittain tuttuja polkuja juostessa valitsen vasemman reitin. Melko lailla yhtä nopeita oikean kanssa.
17-18
Kuvausrastille tietä pitkin ja isompaa suppaa kiertäen.
18-19-M
Katselin, että hyppyrimäen rinnettä en lähde kiipeämään, joten painoin suoraan vasemmalle tielle. Loppukiri ei ole edelleenkään allekirjoittaneen ykkösjuttu.

Maalissa sitten kysyttiin, olenko leimannut viimeisellä. Mielestäni olin (kyllähän gps:kin sen näyttää:D). Itkumuurilla todetaan, että emit on sammunut ja Seppo pyytää tarkistusliuskaa. Lopulta tuloksissa lukee aika ja sijoitus 18. joten oletettavasti liuskasta löytyi kaikki tarvittava. Teippi kannattaa, nilkan lisäksi myös emitissä (Y).

...

KRV:llä A-sarjassa päivävoiton otettuani asetin SM-yön tavoitteeksi top 30. Se täyttyi kirkkaasti ja olisi ollut varmaan lähellä, vaikka poisjääneet huippunimet olisivat olleet paikalla. Lähtökohdat (kevään telakka, sm-viestisuoritus taustalla yms.) huomioiden suoritus oli erinomainen. Ja jos koko kautta ajattelee, niin kyllähän rankisijan nostaminen yli 30 pykälää (juu, kautta on toki vielä jäljellä) tällaisella taustalla antaa aihetta hymyyn. Hyvä minä!

Jalan tueksi on otettu nyt siis kepit. Painoa sille ei voi varata. Kyseessä on todennäköisesti vain pehmytkudosvamma, eikä se anna nopeasti parantuessaan aihetta kuvantamisille. Parin viikon päästä voinee liikkua jo taas kunnolla.

Tuosta vielä pimeyttä kehiin.

Ylimenokautta vietellen

-t