sunnuntai 10. syyskuuta 2017

SM-pitkät ja palauttelut

Viimeiseen kahteen viikkoon mahtuu yhtä sun toista. Kerrattakoon asioita suurin piirtein kronologisessa järjestyksessä.

Viime postauksessa mainittu sairastelu päättyi tekstin mukaisesti sunnuntaihin, joten SM-viikolla sain mukavasti keskittyä muutamaan avainharjoitukseen ja yleisesti ottaen kisavalmisteluihin. Yksi pääharjoituksista oli keskiviikkona juostu alueen (Oslo/Akerhus) viestisuunnistustreeni. Sapluuna yksinkertainen 3 x 1,5-2km massa-/ryhmälähdöin. Paikalle oli saapunut aika mukavasti porukkaa, ja ensimmäisen lenkin yhteislähdössä oli ehkä 25 ukkoa viivalla. Hyvä treeni. Teknisesti ei tyydyttävintä työtä työtä, mutta erityisesti fyysiseen tavoitteeseen päästiin. Kroppaa ahdistettiin, mutta kaikkea ei otettu irti. Kartathan löytyy täältä.

Perjantaista muodostui pitkä matkapäivä sen sijaan, että se olisi ollut matkapäivä, joka sisältää tauon kotona. Suunnitelmista poiketen en siis ehtinyt käydä Mäntsälässä lepäilemässä, vaan aikaisen herätyksen, lentokentällä odottelun ja lentämisen jälkeen otin junan Tampereelle, josta reissu jatkui autokyydillä Lapualle.

Lauantai ja karsintapäivä koitti. Aamulenkki sumuisten peltojen lomassa ja kurkien laulaessa, aamupala ja kisapaikalle. Sain lähteä kilpailun ensimmäisenä. Nautin erityisesti ensimmäisen puolikkaan tunnin ihan täysillä. Liiallinen väsymys iski hyvästä meiningistä huolimatta ehkä vähän liian aikaisin, viimeiset pitkätköt rastivälit eivät olleet hallittuja ja jäin A-finaalipaikasta 1,5min. Kisan jälkeen päivällä oli aika neutraali fiilis. Illalla harmitti.

H21-sarjan ensimmäisen maaliintulijan velvollisuuksia. © Jaakko Peltonen
Finaalisarjasta riippumatta sunnuntain finaalipäivään olin aikoja sitten päättänyt latautua hyvin. Viivalla olin hyvällä fiiliksellä ja kisasuoritus alkoi hyvin. Pitkän välin valinta vaati miettimistä, mutta rv oli varmasti hyvä. Ohitettuani muutaman aiemmin lähteneen meno kiihtyi peitteisessä maastossa hieman liian agressiiviseksi ja turhalla säntäilyllä en saavuttanut muuta kuin väsymystä ja aikatappiota. Lyhyillä rinneväleillä otin homman hyvin rauhallisesti ja niiden jälkeen, kun vajaa kolmannes kisasta oli jäljellä, olin toisena.

Pitkä 13-14 väli loppurinteeseen oli valintansa puolesta helppo. Välin loppupuolella puun oksaa normaaliin tapaan edestä työntäessäni oksa päätti livetä kädestä ja iskeä nenänvarteen. Otti siinä oikea silmäkin osumaa. Vaikutti tai ei, tein pienen virheen seuraavalle pistekumparerastille, kun juoksin kumpareen väärältä puolelta vierestä ohi, enkä huomannut itse kumparetta enkä lippua. Seuraavalla välillä unohtui rastinoton perusteet, eikä loppuradallakaan suunnistus enää toiminut niin kuin olisi pitänyt. Maalissa lopun sekoilut syletti aikasta paljon.

Kuvan hieno ajoitus korostaa askelluksen keveyttä. © Jaakko Peltonen
Jälkikäteen erityisesti B-finaalin suorituksesta pystyy löytämään paljon hyvää. Karsintasuorituksen fyysistä kulkua en pysty varsinaisesti kritisoimaan, mutta finaalisuoritus tuntui paljon paremmalta. Pitäis vaan uskaltaa vetää semmonen vähintään 40min kisanomainen suunnistus siihen perjantaille, niin kulkis karsinnassakin :D. Molemmat suoritukset kosahti taidollisesti lopussa ja sehän ei ole kovin hyvä. Kisojen jälkeen usko hyviin kisoihin loppusyksystä on vielä vahva. "SM-viestissä ja SM-yössä olen valmiimpi."

--- --- --- --- ---

Tai siis fyysisesti olin ainakin tulossa olemaan valmiimpi kuin SM-pitkällä. 

Nimittäin.

Maanantaina kevyen hieronnan jälkeen nousi kuume. Illan huippu oli 39,5 °C ennen kuin aloin työntämään kurkusta alas nautintoainetta nimeltä ibuprofeeni. Viikolla mittailtiin lääkärin kanssa ja jonkunlainen virustartunta se todennäköisesti on. Kuume on nyt hälvennyt, mutta muutama muu oire ilmennyt. Verikokeet maanantaina ja homma toivottavasti selviää. 

SM-viesti on nyt tosiaan aika kintahalla, mutta jos olen viivalla, niin... olen viivalla. Rintti jää välistä. Tietynlaisella verikoetuloksella voinee myös alkaa miettiä SM-yön sijaan ylimenokautta ja rantalomaa Oslon seutuville.

Opiskelua en ole miettinyt yhtään.

--- --- --- --- ---

Ja niin. Piti vielä mainita se, minkä käytännössä kaikki suunnistusta seuraavat ovat varmaan ehtineet huomaamaan. TuMe sai uuden seuravalmentajan! Lue aiheesta vaikka täältä tai täältä.

Välillä miettii, että jossain määrin tuon mageen uutisen myötä ja toisaalta just nyt sairastelun keskellä tekisi oikeastaan mieli jo lähteä keskittymään ensi kauteen. Mutta sitten välillä toteaa aika nopiaankin, että oikeastaan tämä kausi ja tulevat kilpailut kiinnostavat vielä enemmän. Eiköhän nyt katsota, minkä verran paukkuja tulevissa arvometallikisoissa löytyy. Ei niitä SM-kisoja joka päivä tule.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Pakollinen päivitys

Näin sunnuntaina maailmancupin sprinttejä katsellessa lienee aika päivittää blogi tämän viikon osalta.

Laitetaas tähän viikon urheilullinen ohjelma:

Ma
Kipeä

Ti
Kipeä

Ke
Kipeä

To
Kipeä

Pe
Kipeä

La
Kipeä

Su
Kipeä

Kiinnostuneelle lukijalle (ja muillekin, luette kuitenkin) kerrottakoon, että tämän flunssan tapauksessa viimeinen sairaspäivämerkintä kirjattiin harjoituspäiväkirjaan tälle päivälle. Vaikka sairastelujakso jäi "vain" viikon mittaiseksi, mistään herkistävästä flunssasta ei valitettavasti puhuta. Sen saatoin huomata eilen ensimmäistä kertaa kämpästä poistuessani, kun reidet meinasivat pettää metroasemalle johtaneessa ylämäessä. Etenemismuoto oli kävely.

...taustalta kuuluu Lundanesin ähinää...

Suattaapi olla, että viikon lunssalla (kyllä, lunssa se on) voisi olla jotain yhteyksiä orientaatioviikon tekemisten ja tekemättömyyksien kanssa. No, jätetään analyysit henkilökohtaisiksi ja tiivistetään olennainen yhteen lauseeseen. Elämä on valintoja täynnä. 

Mutta olihan tässä viikolla muutakin tekemistä! Koulun puolella luennot alkoivat nimittäin jo parin kurssin osalta. Alkaneet kurssit käsittelevät lyhyesti suomennettuna ravintoa ja psykologiaa. Ovat siis varmasti mielenkiintoista kamaa. Alkuun jutustellaan kaikennäköistä beisikkiä, loppua kohden siirryttäneen enemmän urheilupainotteisiin aihealueisiin ja syvennetään hieman tietämystä. Koko syksyn opinnot sisältävät muuten vain kolme kurssia (3 x 10op, vähän eri, mihin Suomessa on tottunut) ja se kolmas, huomenna alkava kurssi käsittelee fyysistä aktiivisuutta ihmisen ikääntyessä. 

Nopeasti on käynyt selväksi, että opiskelu Norjan maassa sisältää aika paljon omatoimista opiskelua, ellei alana ole liikuntapedagogiikka. Luentoja on vaan muutama hassu viikossa, mutta luettavaa kirjallisuutta sitten aika runsaasti. Käynnistelen oman pääkopan opiskelukoneistoa hiljakseen, mutta fakta se taitaa olla, että lukuhommia pitäis vissiin vähän niinku alotella jo... Jostain kuulin huhun, että kipeänä olisi hyvin aikaa lukea koulukirjoja, mutta sen huhun siivet katkesivat kyllä nopeasti tähän viikonloppuun, kun erilaisia urheilulähetyksiä alkoi tupsahdella milloin mistäkin. 

--- --- --- --- ---

Viikon päästä on SM-pitkä Lapualla. Lento Suomeen on vasta perjantaina aamulla, mutta kerkeäähän siinä nukkua ja tehdä vaikka mitä ennen lauantain kisaa. Fiilis on hyvä ja ykkösrastin paikka tiedossa (se on se rinne siellä...). Kauden vähäisellä kisailulla olen varmistanut lähtöpaikan taktisesti mahdollisimman aikaiseen ajankohtaan, jotta sunnuntain finaaliin olisi hieman enemmän aikaa palautua. Finaalipäivälle olen tosin valmis ottamaan paikan A-finaalista lyhyemmän palautumisajan kustannuksella. Huutelen vaihtokauppaa sitten lauantaina kisan jälkeen. Edit: Tai jos tekiskin niin, että vetäis suoraan A-finaaliin, niin ei tarttis vaivata ihmisiä ehdottelemalla vaihtokauppoja. A-finaali kun juostaankin näköjään betonin jälkehen, niin ei tartte palautumisiakaan miettiä :) Taktiikka lähtöajan suhteen onnistui, ykkösrastia saatan tosin olla etsimässä väärästä rinteestä.

Lupasin muuten Teemulle juosta SM-sprintissä, jos sekin juoksee. En kertonu sille, että edeltävänä päivänä juostava SM-viesti saattaa aiheuttaa sellasen tilan roppaan, että ei vaan pysty. Katotaan, ilmestyykö jätkä viivalle siinä toivossa, että voittaisi meikäläisen ensimmäistä kertaa.

Laitan kuvarikkaampia raportteja tulevaisuudessa. Näitä jaksa itsekään katsoa läpi.

tiistai 22. elokuuta 2017

Norjaan!

Helou, pitkästä aikaa. :)

Nyt olen Norjassa, mutta tarinoidaan nyt ensiksi se, mitä edellisen päivityksen (4.10.2016) jälkeen on oikein tapahtunut. 

Viime syksynä ikävän voimakkaat rytmihäiriötuntemukset ohjasivat meikäläisen tutkimuksiin ja suunnilleen vuodenvaihteessa myöhäisenä joululahjana sain terveen paperit. Reenit alkoivat ja sekös oli mukavaa. Uuden koutsin kanssa tuli pohdittua, että terveenä olis hyvä pysyä. Jos vuositason tuntisuunnitelma olisi tehty, suunnitelman tuntisarakkeessa olisi ollut useampi sata tuntia vähemmän kuin edellisinä vuosina. Ei ihan helpoin juttu sellaiselle urheilijalle, joka kuitenkin lähtökohtaisesti uskoo, että huipulle pääsyyn vaaditaan vuositasolla jokunen treeni enemmän, mitä ohjelmaan oli nyt merkitty. Saatoin jossain määrin kuitenkin ymmärtää, että ehkä kyse on nousujohteisuudesta ja siitä, että reenataan se, mitä kroppa kestää ja että kuormitusta lisätään vasta sitten, kun siihen on kykyjä (tähän sellainen hehkulampun kuva).

No, tammikuussa homma tuntui vähän niin kuin uudelta alulta, mikä tavallaan toi lisää hyvää fiilistä treenaamiseen. Sai aloittaa alusta. Kaiken kaikkiaan harjoittelu sujui mukavasti, sillä missään vaiheessa ei ollut oikeasti väsynyt. Missasin sairastumisen takia seuran ulkomaanleirin helmi-maaliskuussa, mikä toisaalta saattoi olla ihan hyvä asia, sillä kahtena edellisenä vuotena tuo kyseinen leiri on ollut itselle "pieni" kompastuskivi siinä mielessä, että leiriltä on tullut tuliaisena jonkunlainen koko kauden pilaava rasitusvamma.

Kevät lähestyi ja tulevista kilpailuista oli alleviivattu kolme: 10mila, SM-keskimatka ja Jukolan Viesti. Kaikki muut harvat kilpailut liittyivät vain ja ainoastaan näihin kisoihin. Joidenkin rooli oli katsastaa viestijoukkueita isoihin kisoihin ja joidenkin rooli oli maastotyypin tai kisamuodon reenaamisessa. Tavoitteiden kannalta turhat kisat, kuten näyttö- ja katsastuskisat kansainvälisiin karkeloihin jäivät kalenterista automaattisesti pois. "Eipä niillä olisi meikäläiselle käyttistä ollutkaan", sillä tällä reenitaustalla edustuspaikat olivat mahdottomuus. Tulevaisuutta ajatellen katsastuskisojen reenaaminen olisi tietysti ollut arvokasta, mutta joskus asioita on priorisoitava.

Jännästi tuli heti maalis-huhtikuussa kisakauden alkaessa esille se, että kun ei ole reenannut itseään väsyksiin, kisoissa jaksaa painaa. Suunnistusnälkääkin riitti ja ilokseni saatoin todeta, että myös taidollinen suorittaminen kisoissa oli kiitettävällä tasolla. 10milan 3. osuuden 11. nopein osuusaika takaa-ajajan roolissa ja Hollola-rastien voitto kertoivat siitä, että tammikuun alusta lähtien jotain oli tehty oikein. Edellisvuosiin nähden jotain oli jätetty tekemättä, mutta sekin taisi mennä tällä kertaa oikein. 

SM-keskimatkan karsinta oli silti haaste, josta en suorittanut puhtain paperein kuin kaksi ensimmäistä rastia. Epäonnistunut suoritus oli monen asian summa, kuten aina, mutta sanotaan nyt näin, että kun on tarpeeksi monta juttua häiritsemässä itseluottamusta, tulos on se, mikä on. Tuli siinä opittuakin jotain ja toivottavasti jossain kohtaa ne opit näkyvät. Jukolassa fiilis matkaan lähtiessä oli hieman sama kuin SM-keskimatkalla: todella epävarma. Jotenkin ihmeellisesti sain aikaan kuitenkin hyvän suorituksen ja 4. osuuden osuussijoitus (12.) on ehdottomasti parasta, mihin tämä mies on koskaan Jukolassa pystynyt.

Koko kevätkautta summatakseni: pääkisojen onnistusmissaldo 2/3 ja onnistuneet suoritukset sellaisella tasolla, johon en ole ennen pystynyt, on lähtökohdat huomioiden erittäin tyydyttävä kokonaisuus.

--- --- --- --- ---

Kesäharjoittelu on sujunut vaihtelevasti, sillä huhtikuun kylmissä keleissä juostut kisat aiheuttivat ongelmia akilleksiin (yksi syy, miksi fiilis SM-keskarilla ja Jukolassa oli epävarma), eivätkä korvaavat harjoitteet tai fysioterapia/hieronta ole toistaiseksi poistaneet vaivoja täysin. Tilanne on kohtuullinen, mutta välillä häiritsevä. Lahti-suunnistuksen keskimatkalla en osannut keskittyä täysillä suoritukseen ja annoin vaikean historian tehdä itseni epävarmaksi, kuten SM-keskimatkalla. Lahden keskari oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, mihin kilpailussa täytyy keskittyä ja nyt uskon pystyväni hallitsemaan kilpailusuorituksen kunnialla, kun sillä on "oikeasti merkitystä". Seuraava todellinen testi on SM-pitkä ja sen karsinta syyskuun ensimmäisen viikonlopun lauantaina. Sitä ennen elokuun viimeisen viikonlopun sunnuntaina olisi yksi viestikisa juostavana (tärkeä merkitys silläkin), kunhan vain selviydyn lähtöviivalle terveenä nyt jylläävän flunssan kourista.

--- --- --- --- ---

Jaapajaa. Otsikon mukaisesti pitäisi kirjoittaa varmaan jotain tästä Norja-jutustakin :D. Joskus vuoden alussa päätin, että täksi syyslukukaudeksi lähden jonnekin vaihtoon ja aika nopeasti Norja ja Oslo, tarkemmin NSSS (Norwegian School of Sport Sciences, norjaksi NIH eli Norges Idrettshøgskole) valikoitui mielekkääksi vaihtokohteeksi. Hakupaperit sisään ja huhtikuun tienoilla vaihtopaikka oli selvä.

Minulle syitä lähteä vaihtoon olivat mm.
  • liikkabilsan kansainvälisyys ->
    • kielitaito, myös paikallisen kielen oppiminen
      • työllistymismahdollisuudet
  • kontaktit ihan joka mielessä
  • uudet maastot ja harjoitusolosuhteet
  • MM 2019
  • kyllähän jokaisen kannattaa lähteä vaihtoon ihan vaan kokemuksen takia :)
Ja täällä sitä ollaan. Lensin Osloon 11. pv perjantaina. Olin aiemmin ottanut yhteyttä paikallisen seuran, Nydalens SK:n väkeen ja käytännössä heti kämpän avaimen saatuani suuntasin NSK:n leirille Kongsbergiin. Pari laatutreeniä siellä ja matka jatkui heti lauantaina takaisin Osloon vaihtareille suunnatun ohjelman pariin. Viime viikon alusta norjalaisetkin opiskelijat aloittivat orientaatio-ohjelman ja liityimme vaihtariporukalla tähän remmiin mukaan. 'Fadderuka' (orientaatioviikko) sisälsi ohjelmaa laidasta laitaan, pääasiassa leikkimielistä kilpailua ryhmissä ja biletystä viitenä peräkkäisenä iltana/yönä. Lähes kaikkeen ohjelmaan osallistuneena ja jonkun verran omatoimista urheilua harrastaneena voi helposti todeta viikon olleen melko rankka (mutta hauska!) kokonaisuus, vaikka alkoholia ei juonutkaan ja vaikka yöunista yrittikin pitää hyvää huolta. Eihän tuo urheilijan viikko ollut, enkä voi sanoa olevani yllättynyt, että sunnuntaina alkoi pukata flunssaa. En muuten muista olleeni kuumeessa ainakaan viimeiseen kuuteen vuoteen. Vaikka mittari näyttikin korkeimmillaan maanantai-iltana vain 37,3 C, oli fiilis Kummelia lainatakseni: "Kevyt kuin käellä. Melko ylivoimainen."

Yhden illan kestänyt kuume on nyt kuitenkin poissa ja ehkä jokseenkin lisääntynyt sairastelu viimeisen vuoden aikana on kehittänyt kropan puolustuskykyä siinä mielessä, että jokaisen pöpön taltuttaminen ei vie kahta viikkoa, vaan nyt voi puhua jo päivistä. Tietysti lisääntynyt sairastelu (aiiiiiika monta sairaspäivää tänä vuonna) ei yleisesti ottaen ole kovin hyvä juttu ja se pitääkin nyt kauden päättyessä tsekata, joskos sille pitäisi (kyllä) ja voisi (kyllä) tehrä jotain. Nyt joka tapauksessa pidän sormet ristissä ja hoidan ravinnon, levon ja huollon, kuten pitää ja toivon pystyväni osallistumaan jo tulevana sunnuntaina paikalliseen aluemestaruusviestiin NSK:n riveissä. 

Tarkoitus on siis edustaa nyt syksy Norjassa NSK:ta. Tai oikeastaan tärkeämpi juttu on treenata seuran kanssa tämä syksy, sillä kisoja ei kovin montaa tule. Joka tapauksessa tämän kauden aikana Suomessa tai Ruotsissa käytäviin kisoihin tai ensi kauteen muutenkaan se ei vaikuta mitenkään. Eli matka Turun Metsänkävijöiden kanssa jatkuu, kuten ennenkin. Tai jos se minusta on kiinni, niin matka jatkuu paljon paremmin kuin tähän mennessä. :)

Btw. Norjan reissun takia ja sosiaaliseen paineen alla murruin ja päätin liittyä Instagramiin. Saa seurata! En lupaa, mutta tarkoitus olisi päivitellä blogia ja Instagramia öbaut viikon välein, ja kertoa niin urheilijan kuin vaihtarin elämästä. Katotaan mitä syksy tuo tullessaan!

Ha det!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Pimeys on kirkkautta

Syyskuussa valmistelin aika pitkästi yhtä blogitekstiä. Se kirjoitelma ei tosin päässyt luonnosvaihetta pidemmälle, sillä deletoin sen hetki sitten. Nyt kirjoitan enemmän ajatuksen virralla. Sopii paremmin :)

Vuosien analyysi

Olav Lundanesia lainatakseni: suunnistus on hauskinta, mitä tiedän. Fiilis kartan kanssa metsään päästessä on edelleen sama kuin 7 v. pikkupoikana. Mustikat kiinnostaa ja karhut pelottaa, mutta hauskaa on!

Henkilökohtaisella tasolla kilpasuunnistukseen liittyy valtavasti unelmia ja tavoitteita. Olen halunnut saavuttaa ne liian nopeasti ja täydellisesti. Liiallisella harjoittelulla olen käytännössä evännyt itseltäni mahdollisuuden tehdä sitä hauskinta juttua - monta vuotta putkeen.

Onks unelmia näkyny?

Uuteen yöhön

Se oli vuosien analyysi. Nyt ymmärrän, että käytännön tasolla on tapahduttava muutos, jos haluan yhtään päästä lähemmäs unelmiani ja tavoitteitani. Tai jotta ylipäätään saan suunnistaa. Muutos on tapahduttava asenteessa, jotta se pysyy. Perfektionismin on otettava takapakkia. Kehoa on kuunneltava.

Matka jatkuu.

Aina ei ole oltava ehdoton. Joissain, kuten yllämainituissa tapauksissa, täytyy olla. Tasapainon löytäminen muun muassa tuossa asiassa vaatii opettelua. Yleisesti ottaen asioiden oikein tekeminen vaatii opettelua. Mutta ei se mitään. Saa mennä kantapään kautta - kunhan oppii. Sitähän täällä ollaan tekemässä. oppimassa, kehittymässä, menemässä eteenpäin.

Yösuunnistus yhteislähdöllä @TuMe camp. Tää oli hauskaa!!!

Seuraavien viikkojen agenda on tulla terveeksi. Sitten, mutta vasta sitten, alkaa harjoittelu. 

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Lappee-Jukola

Aika sysimustan (termillä tällä kertaa negatiivinen merkitys) kevään jälkeen avasin henkilökohtaisen kilpailukauden Suunto-Gamesin keskimatkalla kesäkuun toisena viikonloppuna. Tarkoituksena oli juosta sen verran hyvin, että paikka seuran 2. joukkueeseen Jukolassa olisi selviö - olihan taustalla hyvä juoksu 10milassa. 

Keskimatkan tulos oli kuitenkin huono. Vähän aikaa kummastelin ja harmittelin, kunnes laskin 1+1, sain tulokseksi 2 ja ymmärsin, että tällä historialla juoksukunto ei voi missään tapauksessa olla siellä, missä kuvittelin, eikä etenkään siellä, missä haluaisin sen olevan.

Joukkuevalintojen jälkeen Jukola-viikon alussa selailinkin pitkään yöhön liittyvää video- ja kuvamateriaalia, ostin kalliin mutta varmasti kestävän lampun akun ja aloin fiilistellä tulevaa 14 km yösuunnistusta, koska Jukolassa en ole tehnyt sitä kuin vain kerran. Poisjäännin myötä nousin kuitenkin 3. joukkueesta 2. joukkueeseen ja osuudeksi nassahti nelospätkä, mikä toki kelpasi aivan yhtä hyvin.

TuMe 2 oli lopulta 34. ja 3. paras kakkosjoukkeista, mikä on mielestäni hieno tulos ja tietysti viime vuoteen nähden askel oikeaan suuntaan. Oma suoritus ei herättänyt eikä herätä vieläkään riemunkiljahduksia. Siitä seuraavassa.

GPS-seuranta, jossa rata hajontoineen.

1-väli (hajontarasteista luoteisin) oli pitkä loikotus isolle mäelle peitteisen alueen läpi. En stressin keskellä löytänyt yhteyttä kompassin ja jo juostujen urien välillä ja epävarma rastinottokin hidasti. Sen jälkeen suuntavirhettä kakkoselle ja lopulta ekalle tv-rastille (3. rasti) Terän ja Rykmentin kanssa samaan aikaan. Loivaan alamäkeen kulku tuntui todella nihkeältä ja kun lopulta kadotin molempien selät, lähdin toteuttamaan väsyneillä jaloilla aika älyvapaata tiereitinvalintaa etelän kautta. Tai no, ehkä väsyneille jaloille se oli ihan ok, mutta hitaampi se oli kumminkin. Rastinotto kiviparille ei onnistunut tuurilla, vaan kävin hakemassa vauhtia isoilta kiviltä.

Kirosin ison virheen jälkeen pari kertaa ja lähdin ottamaan hommaa haltuun. 5:lle oli havaittavissa vielä epävarmuutta, mutta 5-6 välille sain jo kasaan onnistuneen rastivälin. Toisella tv-rastilla (6. rasti) näin jonkun lampun edellä. Väliajoista katsottuna se oli varmaankin Terän Lakanen, jonka sain sitten lopulta kiinni seiskalla (nenärasti). Juoksin edempänä kymppiä edeltävälle suolle asti, nitkahdin ylämäessä ja tulin jojona lopun matkasta. 15. rastilla poimin oman hajonnan notkosta.

Karkeasti ottaen ekalla puolikkaalla jäin kärkeen 6 min ja tokalla 1 min, osuuden nopeimpaan enemmän. Eihän se siis putkeen mennyt. Stressiin ja heikkoon suorittamiseen suurimpana syynä lienee fyysinen keskeneräisyys ja sitä kautta epävarma tunne, mutta (tämän voi todeta jälkikäteen käytännössä aina) heikollakin kululla kasaan olisi voinut raapia ihan kohtuullisenkin suorituksen. Ehkä sen joskus oppii niin, että pystyy tekemään täydellisen suunnistuksen, vaikka vauhti ei tyydyttäisikään!

Toiseen kappaleeseen viitaten: ainakin henkisellä tasolla juoksukunto on tällä hetkellä keräämässä kovuutta Siperiasta. Nyt siis paikat kuntoon ja syssymmällä sitten takasin. 

perjantai 6. toukokuuta 2016

Elossa ollaan!

Elikkäs poskia lommolle ja mies jänteväksi, jahka tästä flunssasta päästään.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

No eihän se menny niinku piti...

Heipparallaa!

Edellisen postauksen jälkeen mietin, että tammikuussa pistetään ensimmäiset kauden 2016 uhot julkisuuteen (en ainakaan muista uhonneeni marras-joulukuussa), mutta kun homma ei otsikon mukaan mennyt niinkuin piti, niin päätin olla sanomatta mitään. Oli vähän niinkun sydänhuolia ja sen semmoista. Onhan näitä.

Viimeiset 3-4 viikkoa on tullut liikuttua jo jonnin verran. Toki on myönnettävä, ettei hpk:n merkinnöillä pysty täyttämään kestävyysurheilijan liikuntasuosituksia alkuunkaan, mutta kovasti tässä toistaiseksi mennään siihen suuntaan, että hommaa kehtaa lopulta kutsua harjoitteluksi.

Tällä hetkellä siis liikun, jotta voin harjoitella, sillä reilun viikon päästä suuntaan TuMen mukana kevään ensimmäiselle leirille Espanjan Alicanteen. Sitten onkin jo maaliskuu ja tarjolla on kaikennäköistä leiriä, tehoa ja kilpailua aina kesäkuulle asti. Tai oikeastaan lokakuulle. Katsotaan sitten, mihin olen mielestäni riittävä osallistumaan. Nyt ollaan kuitenkin rakennuspuuhissa. Kunnon rakennuspuuhissa.

Kuvan suo ei liity tekstiin

Ostin kevättä (tai koko tulevaisuutta) silmällä pitäen rullasukset jo joulukuussa. Toivottavasti kestävät. Tuollaisesta heräteostoksesta voitte päätellä sen, että en aio luovuttaa (siinäkö se uho tuli?). On tää urheilu sen verran hauskaa puuhaa! :)