Mitä sanotaan kun kilpailukausi on ohi? "Nonni."
Vaikka jotkut hurjat jatkavat erikoispitkälle, jotkut raatoon ja joillakin THE kausi on vasta alkanut kurkoilun myötä, niin omalta osalta tämän vuoden kilpailut ovat nyt taputeltu. Tulokset ovat taululla, seuramajojen seinillä, kisojen internet-sivuilla ja tulospalvelu.fi:ssä. Tai missä lie, ovat kumminkin. Se kaikista hienoin tulos - tai muisto siitä - löytyy tästä pöydän kulmalta killumasta. Myönnän, että kun näitä plaketteja on ruvennut tässä ihan kertymään (se toinen tuli viime vuoden 10milasta), olen alkanut löytää itsestäni lapsenomaista kiintymystä aineellisia palkintoja kuten plaketteja/mitaleja/pokaaleja kohtaan. Ei muuta kuin lisää metallia, kiitos!
Jalkojen kanssa oli probleemia, niinhän niitä aina, mutta niin se vaan tämäkin ukko pääsi heinäkuussa juoksulenkkien pariin. Olen varma, että lämmöllä oli vaikutusta, mutta haluaisin tietää, että kuinka paljon. Tein kesätöitä suunnistajalle täydellisessä kesätyössä - Kiitos Turun Metsänkävijät! - sekä nautin kesästä ja siitä, että pystyin juoksemaan aiempaa enemmän.
Kesä meni ja syksy startattiin käyntiin NightHawkilla, joka toimi ensimmäisenä testinä kunnon suhteen, tai miksei myös kokonaisuudenkin. Oman osuuden kärkiletkasta jäätiin vähän liikaa, mutta meininki metsäjuoksussa yli tunnin kestävässä suorituksessa oli lupauksia herättävä. Otettiin kuitenkin takapakkia ja elokuussa sai vähän rauhoitella. Varsinainen syksyn kisakausi aloitettiin elokuun lopussa farssilla Lakeuden Viestissä. Päälle tuli pari terapeuttista leiripäivää, sitten fyysisen kehityksen (positiivisen sellaisen) näyttänyt mattotesti. Matka jatkui syyskuun alussa SM-pitkille - oli seuraavan väliaikapisteen vuoro.
Pitkien karsinnassa meno oli kohtuullista. Ei se tajuntaa räjäyttänyt, mutta annoin itselleni puhtaat paperit siitä, että jaksoin syksyn kovimman harjoitusjakson päätteeksi ihan hyvin. Palautuminen laitettiin käyntiin, maalisuoralla nyrjähtänyt nilkka puhalleltiin kivuttomaksi ja A-finaalin lähtöviivalla, ensimmäistä kertaa muuten pitkällä matkalla, olin hyökkäävällä fiiliksellä odottelemassa kellon piippausta. Semijämäkästä teippauksesta huolimatta nilkka ei kestänyt ja tuloksena oli liuta kirosanoja juomarastille vievässä alamäessä ja #kesk.
Olin itseasiassa etukäteen vähän huolissani siitä, että kuinka näissä kisoissa riittäisi nälkää tehdä hyvät suunnistussuoritukset, sillä kyseessä ei ollut lähellekään syksyn tärkeimmät kisat. Kilpailun jälkeisestä olotilasta pystyi päättelemään, että riitti. Kyllä nimittäin masensi tuommonen. Löysin siinä onneksi kaverikseni depressioflunssan ja herkistelin SM-viestiin sängyn pohjalla. Tai päällä.
Tervehdyin taudista justiinsa sopivasti pari päivää ennen SM-viestiä, jossa sain ihan positiivista palautetta kunnosta pysymällä 2. osuuden kärkiletkan mukana radan puoleen väliin asti, vaikka kukaan ei ollut työntämässä vauhtia. Toinen peräkkäinen yksin suunnistettava hajonta oli omille taidoille kuitenkin liikaa, en ollut siihen valmis ja pudotin joukkueemme kärkitaistosta. Syletti sekin. Mies bussin perälle häpeämään ja kotia kohti.
Lähestyttiin syyskuun loppua, viimeistä väliaikarastia ja loppusuoraa eli syksyn pääkilpailua, SM-yötä. Onhan meissä urheilijoissa varmaan eroja, mutta kaikki varmaan tietävät pääkisaa edeltävien päivien fiilikset. On aika jännää. Lyhennelmä SM-yön viikolta harjoituspäiväkirjan tietoja hyödyntäen:
Ma ap saunalenkki 4km + jumppa "Piti mennä pikkupoluille, jotta vauhdit saa alas."
ip: hieronta "Tukkosta, liekö taudin jälkeen reipas aloitus vaikuttanut asiaan."
Ti lepo "Pientä kurkun tukkoisuutta (eli kehon herkkyyttä) havaittavissa. Antakaa jotain tekemistä."
Ke vauhtileikittely 7,5km pikkupoluilla "Perjantaille valmistava pieni vauhtileikittely. Tai ei kyllä mikään pieni, varmaan pisin juoksulenkki heinäkuun alusta. Saatto lipsahtaa liian pitkäksi. Vasen nilkka ok, mutta mikä tähän oikeeseen nyt tuli? Kisoja kohti."
To pyörä + jumppa "Salille tekemään jotain liikuntaa muistuttavaa. Pakko liikkua. Huomenna mennää!"
Pe ap fyssari "Kävin näyttämässä oik. jalan jalkaterään ilmestynyttä kiputilaa fyssarilla. Prkl näitä tahtoo tulla ennen kisaa. Nilkan teippaukset. Tuntemukset kurkussa ok."
Hyvällä huumorilla tuossa lopulta mentiin, kun ymmärsi katsoa tilannetta ulkopuolelta. Itseluottamus oli kohdillaan ja lähdin karsintaan ajatuksella, että lauantai, jossa tavoitteena top 10, on tänä vuonna se pääpäivä. Karsinta menikin hyvin, virhettä tuli vähän toista minuuttia ja sijoitus oli omassa karsintaryhmässä kolmas. Jalat olivat toki melko laiskat, mutta laitoin sen keskiviikon harjoituksen ja koko päivän jalkoja "puristaneen" teippauksen piikkiin.
Yöunet jäivät ei-yllättäen heikoiksi, mutta univelkoja oli mahdollista keräillä takaisin lauantaina. Keskipäivällä lyhyt kävely. Iltapäivällä täytyi käydä kokeilemassa, että terävöittikö eilinen kisa jalkoja ollenkaan kuten odotin ja toivoin. Potkin käpyjä noin 6 minuuttia ja totesin, että asiat ovat varsin hyvin, nyt takaisin mökkiin lepäämään.
Finaalissa ei varsinaisesti tapahtunut muuta "erityistä" kuin se, että lähdin tietoisesti aika kovaa selkeästi yli tunnin kisaan. Joitakin virheitä sinne matkalle sattui, erityisesti viimeiselle kilometrille pari minuuttia, mutta kokonaisuutena hyvä suoritus ja hieno tulos, SM 8. Pärnävaarassa vedetään sitten kehittyneen fysiikan avustamana loppu paremmin ja tapellaan mitaleista, eiks je?
Virallinen kausianalyysi tilastoineen on varsin pitkä, mutta otetaan sieltä muutama nosto ja jatketaan sitten vuoteen 2020.
Mitä tapahtui:
* harjoittelin vähän, enkä seurannut harjoittelun etenemistä tai sen kehittävää vaikutusta tarpeeksi
* tein historiaani peilaten poikkeuksellisen onnistuneen juoksuharjoittelujakson heinä-syyskuussa
* useat SM-tulokset olivat urani parhaat
Johtopäätökset kaudesta:
* korvaavillakin voidaan tulla, mutta tärkeintä on (vähäisenkin) juoksuharjoittelun säännöllisyys
* metsäjuoksukyky on suunnistuksessa aika tärkeä ominaisuus, sitä(kin) voinee parantaa muutenkin kuin juoksemalla
* taitoharjoittelun määrällä on mitä luultavimmin yhteys suunnistussuorituksen onnistumisen kanssa
Mitä ens kauel:
* aion päivittää harjoituspäiväkirjaa
* en tavoittele edes kohtuullisia juoksumääriä, vaan juoksuharjoittelun jatkuvuutta (terveyttä)
* kisoissa uskon itseeni ja olen rohkea
Rimaa on nostettu. On ihan jees itseluottamuksen kannalta, kun tietää, että ei tarvitse tehdä ihmeitä kehittyäkseen. Lisäksi on uskomattoman tärkeää, että elämässä on ihmisiä ja yhteisöjä jotka uskoo ja tukee. Terkut perheelle, terkut Turun Metsänkävijöille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti