perjantai 2. maaliskuuta 2018

Espanjaan!

Muutama viikko jäi bloggailussa välistä, mutta elämässä on ollut liikaa tekemistä (lue: olympialaisten seuraaminen), jotta tälle palstalle olisi ollut aikaa. Pääpointit kuluneilta viikoilta:

  • jalat toimivat ja eivät toimi - juoksu kulkee ja ei kulje #trusttheprocess 
  • perusharjoittelua (#hitaudenasialla) on tehty - nyt kone kaipaa tehoja 
  • helmikuun jälkeen tulee maaliskuu #nohashtag

Tämän postauksen ideana on vain oikeastaan ilmoittaa, että lähden TuMen 1,5 viikon leirille Huelvaan .. nyt (pe klo 06.50). Leiri alkaa Andalucia O-Meeting kisaviikonlopulla, jonka tärkein (ts. meikäläiselle ainoa) startti on lauantain keskimatka (WRE). TuMen väen lisäksi vastusta kisassa tarjoaa mm. Sveitsin maajoukkue.

Kisaviikonlopun  jälkeen leireilyä jatketaan seuran porukalla. Ohjelma sisältää tietysti kaikenlaista tekemistä kisavauhtisesta suunnistuksesta vähemmän kisavauhtiseen suunnistukseen. Omat lähtökohdat ovat sen verran spesiaalit, että jo yksi kisavauhtinen treeni on hyvä, toinen plussaa. Tahtoo sanoa sitä, että 100 % sadetta sisältävä sääennuste ei varsinaisesti lämmitä mieltä, sillä nyt jos koskaan auringonvalossa levyttämiselle olisi ollut paikkansa :D.

Tärkeä etappi kevään kisoja kohti mentäessä. Cama!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti