perjantai 13. helmikuuta 2015

Heipähei helmikuu

Ja näin.

Mainittavan arvoisia asioita viimeisen kuukauden ajalta:

MU:n leiri leireiltiin Vierumäellä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Oli mukava vedellä pienelle mutta ahkeralle porukalle treenejä. Samalla keräsin itsekin hieman fyysistä rasitusta.

Koulussa on suoritettu pari näyttöä alta pois ja nyt koulun suhteen näyttää aika valoisalta. Mitään aivan megalomaanisen rasittavaa putkea ei ole tulossa eteen ja muutaman keväisen koulupäivän voi pyhittää opiskelun sijasta leireilyyn. Kiitosta Pajulahteen!!!

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kroppa on sanonut rataharjoituksille kyllä, eikä se ole vängännyt vastaan erilaisine vammoineen - ja sehän on kiva! Tämän vuoden ratatreenit ovat olleet yleensä alku- ja loppukikkailujen kera kasa kakkosia (200m), joilla on haettu parempaa "vauhdikkaan" juoksun taloudellisuutta ja tekniikkaa, mutta toki vetopituudet ovat liikkuneet myös yli 2km:n, jolloin reenataan sitten enempi hapen kanssa tapahtuvaa toimintaa, juoksuasentoa unohtamatta.

Pakko muuten palata äskeisen kappaleen ensimmäiseen virkkeeseen ja todettava, että on ne jalat sen tuntuiset kuitenkin, että tarkkana saa olla koko ajan. Niinpä harjoittelua kevennetään ennen tulevaa Espanjan leiriä (lähtö viikon päästä 20. päivä) reilusti, että jaksoo juosta sitten siellä. Pulska viikon leiri on intensiivinen ja kunhan siitä on palauduttu, niin nostetaan taas treenimääriä, ennen kuin koittaa kevään leiri- ja kilpailurumba. Kevätkaudella sitten mitataankin miestä sekä fyysisesti että henkisesti. Kestääkö jalat, kun juoksumäärät nousee ja kestääkö pää, jos jalat ei jaksa suunniteltua treenitahtia. 1,5kk päästä aletaan olla niin sanotusti jännän äärellä.

Nyt alkoi siis hiihtoloma. MU järjestää hisukisat helmi-maaliskuun vaihteessa, joten pari kisajärjestelynakkia saattaa napsahtaa, ennen kuin lähden etelän lämpöön. Leirillä vedetään suunnitustreeniä yöllä ja päivällä, juostaan kovaa ja hiljaa - sitä perussettiä, mitä leirillä aina. Viikon päätteeksi kisataan Andalucia O-Meeting, jonne on lopulta tullu aika kova taso. Pitkään näytti siltä, että niistä skaboista tulee käytännössä TuMen mestikset, mutta onhan sinne tullut nyt mm. Kristiansandin, Rykmentin ja HiKin miehiä. Maastot ovat varmasti sen verran nopeita, että kisan kovatasoinen kärki jäänee kauas. Se ei toki estä tekemästä omaa nappisuoritusta, mitä kisasta aina lähdetään hakemaan.

Ugh.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Myötätuuli painoi yhden napsun eteenpäin

Soon moro!

Vuoden alku tarjoili hieman epävakaata harjoittelua. Varvas antoi pikkuhiljaa luvan rasitukselle, mutta kun lähdin juoksemaan, tein sen kuitenkin jokseenkin epäpuhtaasti niin, että jalkaterän ulkosyrjä tykkäsi vaivaantua. Olis vaan hiihtokelit olleet läsnä, niin ei tuommoisiakaan olis tullu. Tai toinen vaihtoehto tuon välttämiselle olisi ollut  - jos sen nyt näin sanoisi - korkeampi itsetuntemuksen äo.

Tässä parin viikon sisään olen kerennyt tekemään muun muassa kolme yötreeniä, joista kaksi reippaammin ja yhden kevyellä vauhdilla. Suunnistuksen sujuvuus oli aika lailla kääntäen verrannollinen rasitustason kanssa. Näissä treeneissä tuli pitkästä aikaa käytettyä gepsiä, kun Joulupukki toi semmoisen lahjaksi.

Ja koulu jatkui luonnollisesti Pajulahdessa. Luokkatoverin kanssa suoritettiin heti kärkeen tapahtuman järjestämisen näyttö paikallisten sulkkiskisojen yhteydessä. Meni aika tuubiin. Lisäksi kävin päivittämässä maksimisuorituskykyni 5000m matkalla Pajulahti-hallissa. Ei ihmeitä. Nyt alan antamaan alkutalvea enemmän vauhdikkaita ärsykkeitä pienelle dieselmoottorilleni ja katson kuinka se kehittyy. Kyllähän se kevät sieltä taas jossain vaiheessa tulee :)

Ja loppuun tiedoksi TuMen suunnistuksen nettisivut mukavan uutisen kera!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Ylläksen mäet ja Saariselän pakkaset

Kaksi viikkoa kestänyt Lapin reissu on juuri päättynyt.

Tavoite oli tehdä talven ensimmäinen määräjakso hiihtäen Lapissa, kun täällä etelässä ei ollut vielä lunta. Se onnistui. Ajatuksena oli tosin vielä jatkaa 20h+ viikkomääriä kolmas viikko kotopuolessa, kun ne lumet kerrankin tulivat, mutta se jäi ajatukseksi. Nyt on kevyt viikko ja se on hyvä just tässä ja nyt.

Sunnuntaina 14.12. lensin siis pohjoiseen suomenruotsalaisen Gubbe-porukan luokse ja Äkäslompolossa kerkesin heittämään hyvin vielä yhden lenkin, ennen kuin sunnuntai muuttui maanantaiksi. Hiihtotyyliksi valikoitui perinteinen, kun pakkanen oli kohdallaan.

Ylläksellä viikko oli aika lämmin ja sumuinen. Hiihto oli pääosin vapaata, joten väliin oli mukava laittaa pari juoksutreeniäkin. Päivien treenimäärät vaihtelivat sunnuntain kahdesta tunnista torstain vajaaseen viiteen. Hyvää settiä.
Ylläs 

Perjantaina 19.12. matkasin bussilla Saariselälle. Matka kesti käytännössä koko päivän, kun Sodankylässä pidin paussia vähän lunkimmin. Loppupäivästä ei tarvinnut miettiä lenkille lähtemistä, kun "alkuasukasmökin" lämmittämiseen meni koko ilta. Perjantai oli siis "lepopäivä" ja viikonlopun pari seuraavaa dagenia olivat kevyempiä tutustumisia Saariselän maastoihin perinteiseen tyyliin - silmät kiinni ja täysillä. Kalenteriviikolla tuli yhteensä 22h rrreeeeeniä, josta juoksuakin hyvänlainen osa. Akkojen määriä, sanoisi joku. Jos niitäkään, lisäisin. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin erinomainen ja toisen viikon pystyi aloittamaan hjuvalla fiiliksellä. Tavoitteena oli hivenen nostaa määrää, tehoa, rasittavuutta...mitä nyt ylipäätään voi lisätä? Ketutusta? Tuskin sitä kuitenkaan. 

Saariselkä
Toiselle viikolle kaksi tekijää muuttui. Perhe tuli mukaan ja lämpötila laski Ylläksen mukavasta -5 asteesta Saariselän -25:een. She havaittiin shaman tien kuitenkin pukeutumishkyshymykshekshi, eikä kylmä shää oikeashtaan tuottanut ongelmia - alukshi. Alkuviikko olikin hyvää rummutusta, kun viikonlopun kevyempien päivien jälkeen pystyi taas nostamaan määrää. Jouluaaton kevyttä parituntista lukuunottamatta päivät antoivat aina 4-5 tunnin edestä lisää sisältöä harjoituspäiväkirjaan. Samoina päivinä tajusin, että kun nousen Kiilopään lähellä sijaitsevien Ahopäiden huipulle noin klo 11, niin näen aika kauniin näkymän. Menin sinne joka päivä. 

Torstain pitkällä lenkillä sattui kuitenkin pieni lapsus. Palellutin toisen isovarpaani. Ja kun sanon pallelutin, niin myös tarkoitan sitä. Varvas oli melko tumma lenkin jälkeen, kivulias seuraavan yön ja turvoksissa siitä eteenpäin. Nyt neljä päivää myöhemmin se on turvoksissa ja hivenen tumma kärjestään edelleen, eikä sille oikeastaan voi laskea kunnolla painoa, vaikka onkin paranemaan päin. Saariselän loppuviikko meni tämän takia lomaillessa ja kevennellessä. Vähän kuntopiiriä ja yksi tasurilenkki. Viikon saldoksi vajaa 17h sekä jäätynyt varvas.

Tähän kohtaan avautuminen. Tietyllä tavalla kevyt tauko voi toimiakin tässä kohtaa. Mutta kuka oikeasti palelluttaa varpaansa niin, ettei voi seuraavana päivänä reenata? Pitäiskö käyttää nuorisoslangia ja sanoa: "lol, vähä noloo!" Siis oikeesti. Kun kysytään lenkin väliin jättäneeltä kaverilta selitystä, miksi lenkki jäi väliin, vastaukseksi voidaan saada "no laiskotti", "oli nuha" tai "ei tuntunut tänään hyvälle". Jotkut huonoja selityksiä, jotkut huonompia - vai miten se meni? Mutta ei kukaan oikeasti käytä "palellutin varpaani" -korttia. C'moon! Ei semmosta pitäis edes olla?!

Tässä sitä kuitenkin ollaan. Harmistuneena, mutta kuitenkin ihan tyytyväisenä viimeisen kaksiviikkoinen ensimmäiseen puoleentoista viikkoon. Tällä hetkellä fiilis on joulukuun alkuun verraten kestävämpi ja parempi. Kunhan varvas paranee, niin eiköhän lomalle saada vielä lyhyt, mutta kunnollinen määräpäivien setti. Nythän paistaa aurinkokin! Hirveästi en jaksaisi uhota, mutta tällä hetkellä on myös sellainen tunne, että kevään kisakaudella jokaisessa startissa on aika iso latinki. Se, että miten se vaikuttaa suoritukseen, on täysin eri asia.

Loppuun vielä hauska lainaus Pellon Ponnen edustusryhmän epäviralliselta tiedotuskanavalta. :D

"Tuskin partiopojat ovat kolossaan fiilistelleet, että hankitaanpa liuta latvialaisia rokkareita ja vahvistetaan sitä parilla suomalaisella spurgulla niin saadaan suunnistusmaailman moraalinvartijat varpailleen."

Jatketaan spurguilua. Hyvää vuotta 2015 kaikille!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Testailua, leiritystä, harjoittelua, leiritystä ja lomille!

Se tiiviistä kirjoitustahdista :)

Clubmatchin jälkeen harjoituskausi alkoi ja ekat viikot mentiin reeniin "totutellessa" voima edellä ja aika vähillä määrillä. Sen verran innostuin tekemään yhden jalan mavea, että kyseisessä liikkeessä ilmeisesti stabilaattoreina toimivat lonkkanivelen lähentäjälihakset menivät aika jäykiksi. Viikon ihmettelin, kunnes tajusin ja kevensin voimaharjoittelua.

Koulun suhteen marraskuu sujui Pajulahdessa aikuisliikunnanohjauksen työharjoittelun parissa. Kierreltiin kollegan kanssa erilaisten viikko- ja päiväryhmien mukana liikuntatunneilla ja luennoilla saaden suhteellisen monipuolisesti kokemusta erilaisista lajeista - ja ohjattiin toki myökin ^_^. Jakson aikana totesin, että tuntityönä duunattava liikunnanohjaus ei ole urheilijaa varten. Ei mitään jakoa.

Lopulta tuli mattotesti, uudet ennätykset ja TuMen leiri Kemiössä ensi vuoden Jukolan lähimaastoissa. Esan kanssa mentiin meren rannalla sijaitsevalle seurahuvilalle tiedustelijoiksi keskiviikkona, tehtiin treeni ja siirryttiin torstaihin. Torstain aamupäivän treenin jälkeen porukkaan astui mukaan Martti ja Tito sekä armoitetut kokkimme Raikuli ja Heli. Torstain yöreeni lipsahti vajaaseen kahteen tuntiin. Perjantaina aamupäivällä käytännössä torstain kopiot. Sitten oli aika viikonlopun ja väkeä saapui enemmän paikalle.

Perjantain yötreeni juostiin yhteislähdöllä kolme vuosikymmentä vanhalla kartalla. Olihan se priimaa mennä jätkien kanssa rannikkokallioilla. Kerran siirryin vetämään, mutta pummasin, minkä jälkeen tyydyin tarkkailuasemiin. Letkassahan sieltä tultiin.

Lauantaina alkoi tuntumaan jo huomattavaa väsymystä. Jokaisella askeleella jalan takaosien hermot muistuttivat olemassaolostaan, mutta toisaalta polvi- ja penikkavaivat olivat kokonaan poissa. Näin se vaan menee. Kun olet olosuhteissa, joissa voit nukkua vähintään 9h yössä ja 1h päivällä, ruoka tuodaan suoraan pöytään, energiatasot riittää ja fiksuin tekeminen lepäämisen ohella on venyttely tai kirjan lukeminen, niin kroppa palautuu aika hyvin.

Mutta takaisin lauantaihin. Alkupäivästä juostiin TuMen keskimatkan mestaruuskisat. Ja saman tien uudet jampat pääsi podiumille ;) Tulospalvelusivu löytyy täältä ja TuMen Twitter-sivun uutiset löytyy täältä. Oma suoritushan oli taidollisesti erinomainen. Fyysisellä vireellä ei nyt varsinaisesti ole väliä marraskuussa, mutta kauden tärkeimmässä kisassa on aina kiva onnistua! Ja onhan näistä lähtökohdista mukava lähteä treenikautta jatkamaan. Mieluummin 35sek kuin 5min. Ronssi maistu hyvälle. 10 ja 35 sekuntia otetaan vielä joskus kiinni.

Lauantaina oli taas yösuunnistustreeni massalähdöllä. Maasto oli verran haastava, että en tajunnut kartasta tarpeeksi ensimmäisen 3km:n aikana. Ei löytyny nöyryyttä. Sitten keskityin, nappasin vetojuhdan paikan ja pukkasin menemään. Tavallaan treenin teemana halusin kokeilla omia taidollisia rajoja, Maasto oli sen verran haastava itselle, että fyysisesti siinä ei oltu kovin tiukalla. Hyvö kunto vai huono suunnistustaito? Joka tapauksessa, välillä tuli virhettä,  mutta välillä mentiin paremmin kuin telkkä pöntöön. Aika nautinnollinen treenihän se oli. Yannickin kartta lopun käyräosiosta. Melkein samoja viivoja mentiin.

Sunnuntaina tarjoiltiin vielä pidempää siivua. Se homma sujui aika hyvin. Voisin veikata, että vaikka Louna-Jukolan maastoissa on niitä taidollisesti tiukkojakin paikkoja, niin erot tulee ensi vuonna olemaan aika pienet. Kaikki osaa suunnistaa tossa maastotyypissä.

Leirihän oli suomeksi sanottuna suksee. Juoksin kaikki treenit, keräsin viikolla kilsoja lähemmäs sata, mikä taitaa olla itselle jonkinlainen viikkoennätys. (Säälittävää :D) Virossa tajusin, että nää jätkät on ihmisiä. Tällä leirillä tajusin, että jokaisesta yhteisestä (treeni)hetkestä löytyy jotain opittavaa. Se on suoraan sanottuna aika motivoivaa. Fiilis porukassa on hyvä. Kuten Jouni totesi: "yhtä perhettähän tässä ollaan".

Viikko TuMen leiristä eli viime viikonloppuna laputeltiin MU:n leiri perinteisellä käpypirtillä Orimattilan ja Mäntsälän rajalla. Lunta tuli tuolle viikonlopulle hieman suunnistusta hidastamaan, mutta leiri vedettiin hyvin läpi. Tästä porukasta löytyy sitten meikäläisen toinen suunnistusperhe.

...


Nyt perjantaina päästiin joululomalle. Kotona tulee vietettyä taas aika vähän aikaa, sillä sunnuntaina lennän Ylläksen suuntaan. Sieltä matka jatkuu vajaan viikon jälkeen Saariselälle, jossa vajaa viikko täydentyy reilulla viikolla. Latu auki! Nyt lähretään hiihtämään! :)

Tää teksti oli aika hössötystä. Hyvää Joulun aikaa!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kauden päätösaloitus

Blogitoimitus tavoitti seuraa vaihtaneen Tapani Mäkisen Virosta TuMen kauden ensimmäiseltä (tai viimeiseltä) leiriltä.

Mikä toi sinut tänne Viroon, halvan alkomaholin luvattuun maahan? 

- Tallink toi tuosta Suomenlahden yli. Muita fiksuja kysymyksiä?

Julkistit seurasiirron blogissasi reilu viikko sitten. Sinun luulisi olevan hirveän mediaryöpytyksen keskipisteenä, mutta näin ei ole. Miksi?

- Pari-kolme (4) kovempaa kaveria veivät mediahuomion. Olen nöyrästi taustalla ja keräilen hedelmiä harjoituskauden yhteislähtöyösuunnistusharjoituksissa.

TuMessa on nyt kunnon nippu maailman huippunimiä. Mitä se antaa sinulle?

- Ehkä se eniten antaa ymmärrystä siitä, että ne oikeesti kovatkin jannut on vain ihmisiä. Toki parempia sellaisia. Opin joka hetki jotain uutta jätkien olemuksesta, työmoraalista ja siitä, miten hommat pitää hoitaa. Viime viikonloppuna opin, että liian rennosti asioita ei ainakaan pysty ottamaan.

Mitkä ovat tavoitteesi ensi kaudelle?

- Henkilökohtaisella puolella tavoitteet ovat terveenä pysymisessä ja päivittäisessä laadukkaassa tekemisessä. Viime kausikin opetti, että terveenä pääsisin pidemmälle kuin vammaillessa. Viestipuolella tavoitteena on päästä vähintään TuMen Jukolan 3. joukkueeseen. Uskon pystyväni syrjäyttämään ainakin Jouni Vidqvistin siitä porukasta.

On sinulla muuta sanottavaa?

- Mitenkäs se meni... The colour is black and the place is in front!

Toivotamme Tapanille hyvää harjoituskautta ja tiivistä kirjoitustahtia.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Seura vaihtuu

Vaihdan tulevalle kaudelle seuraa. En tarkoita sosiaalisen ympäristön muuttumista (varmasti silläkin puolella jotain uutta tapahtuu), vaan meinaan nyt ihan suunnistuksen edustusseuran vaihtamista toiseen. Mäntsälän Urheilijoiden ihanan kotoisa ja kaunis keltavihreä väri vaihtuu Turun Metsänkävijöiden mustaan - sekin on ihan hieno väri :)

Päätös oli vaikea ja päätös oli helppo. Seuraavaksi käsittelen sitä, miksi se oli molempia.

Vaikeaa?


Karkeasti yleistettynä ihminen käyttää päätöksentekoon joko järkeä tai tunteita. Kyllähän sen tiesi jo Suunnistajan taipumusanalyysikin (ja ehkä joku jopa ennen sitä). Itse olen päättäjänä tunnetyyppiä. Henkilökohtaisessa STA:ssani tunne vei järjestä voiton selvemmin kuin Suomi Ruotsista vuoden 2011 jääkiekon MM-finaalissa. Analyysin tein toki muutama vuosi sitten, mutta tokkopa se mies on siitä mihinkään muuttunut. Tässä kohtaa päästään seuranvaihtopäätöksen vaikeuteen.

Arvostan suuresti uskollisuutta ja luottamusta. Olen kasvanut siihen. Tässä tapauksessa nuo arvot tarkoittavat mm. sitä, että suunnistaja pysyy omassa kasvattajaseurassaan hamaan tappiin asti. Nuorempana en voinut käsittää seuran vaihtajien motiiveja. Joskus ajattelin, että mikään ei olisi niin hienoa, kuin maailmanmestaruuden voittaminen kuuluisalla omalla työllä vain ja ainoastaan kasvattajaseurassa suunnistaneena. Kasvaa omassa seurassa, edustaa omaa seuraa, voittaa siinä (ja sille) ja lopulta opettaa sen piirissä tulevia edustajia ja voittajia. Luoda uskollisuutta ja luoda luottamusta. 

Lujimmilleen uskollisuus ja luottamus saadaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä ja mitä pidempään työ kestää, sitä arvokkaammiksi arvot tulevat. Näitä arvoja mallailevana ihmisenä siteiden "katkaisu" on tunnepuolella itselle ihan kettujen kylän kokoinen päätös. 

Toki, olen aina tietänyt, että se, mitä muut ajattelevat, on loppujen lopuksi samantekevää, kun kyse on omien unelmien tavoittelemisesta. Oman edun tavoittelemisen kusipäisyys (ja sen huonot puolet) ei varsinaisesti ole ollut toiminnalleni moraalinen este (jännästi ilmaistu) vaan seurasiirron edessä ovat olleet vahvat tunnesiteet kasvattajaseuraan ja sen ihmisiin. Tällä kertaa olen kuitenkin ajatellut - vastoin luontaista tyyliäni -  edes jonkin verran järjellä, ja päätös on nyt tehty.

Helppoa?


TuMeen vaihtaminen oli järkiperäisesti ajateltuna helppoa.

Yhtälöön löytyi kaksi tekijää: tarve vaihtaa seuraa ja seura, jota halusin edustaa. Lisäksi tähän yhtälöön lisättiin plussia tuonne "seura, jota halusin edustaa" -puolelle, joista suurimmat seuraavassa:

- Tasokas edustusryhmä, joka vahvistuu tulevalle kaudelle reilusti
- Raha
- Tuttu ja mukava ydinporukka
- Hieno paita :D

Mahdollisesti suurin syy TuMen paitaan löytyy kuitenkin seuraavilta riveiltä.

Omat fiilikset katsojana, kun TuMen musta paita etenee kärkisijoilla Jukolan yössä, ovat tuntuneet jo vuosia sitten erilaisilta (positiivisesti), kun vertaan minkä tahansa muun seuran keulassa kulkemiseen tai jopa voittoon. Ehkä se menee ytimekkäästi sanottuna noin ja siksi TuMeen vaihtaminen oli suhteellisen helppoa. Se on seura, joka on herättänyt itsessä tunteita jo lapsena.

Summasummarum


Vaikka treeniseura saattaakin hieman muuttua, täytyy pitää jalat maan pinnalla, oltava nöyrä ja pidettävä asiat yksinkertaisina. Tavoitteista henkilökohtaiset ovat tärkeimmät, vaikka toki seurankin tavoitteet ovat sellaisia, jotka haluan ehdottomasti saavuttaa joukkueen mukana. Seuraavat isommat kisat selkeine tulostavoitteineen löytyvät nyt toukokuulta. Sitä ennen kerkeää paneutumaan kokonaisvaltaisempaan tavoitteeseen, yleiseen kehittymiseen - joka toki on jaoteltu harjoituskaudelle pienempiin ja paremmin testattavissa oleviin kehityskohtiin. Harjoittelu kohti kautta 2015 alkaa viikon päästä maanantaina. Sitä ennen TuMen eka leiri Virossa, josta tuodaan kotiin motukkaa koko talvelle.

Elämä siis jatkuu ja jatkan myös toimintaa MU:ssa koutsina/ohjaajana/seuratyöntekijänä. Ainakin hisu-puolella ja kestävyysjuoksupuolella meikäläinen nähdään keltavihreissä väreissä. Eiköhän niissä tule kisa tai kaksi käytyä tulevina vuosina.

Ja niin, toistaiseksi viimeiset suunnistuskisat MU:n paidalla eli 25manna ja Halikko-Viesti sujuivat perustasolla. Halikon suoritus oli oikeastaan erinomainen veto meikäläiseltä. (siihen toki tähdätään, että erinomainen on perustasoa) Lopun hyvällä lyhyen hajonnan toteutuksella kuittasin monta jannua. Yhteenvetona -> omaan suorituskykyyn peilaten näistä kisoista löytyy paljon hyvää ja vähemmän huonoa. Kehittymisen varaa on toki kuitenkin vielä - ja paljon.

Kuvia matkan varrelta:








Vika kisa MU:n paidalla! Halikko-Viestin kisakuvat
Kompassissa on suunta. Nyt se kompassi pidetään tästä edespäin kasassa. :) Jätkät juoksivat muuten tosi hyvin Smålkussa!!!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Sm-yö, kausianalyysi, ensi kausi

Sm-yö

Ja noin. Ei ihan menny heittämällä A-finaaliin, mutta meni kuitenkin. Ja sehän se oli pääasia. :)

Viikko sitten Sm-yön karsinnassa oli taidollisesta näkökulmasta katsoen ihan ookoota tekemistä. Väliaikarastin tuntumassa oli jotain härdelliä ja muiden karsintaratojen letkat veivät vähän minne sattuu: virhettä ~1min. Lisäksi bingolta tuntuneen 5. rastin jälkeen löysin fiiliksissäni jonkun väärän polun, seurasin sitä 20sek ja käänsin kurssin kohti oikeaa polkua. Suuntahan oli hyvä, mutta puskin tiheikössä ehkä ~1min30sek ylimääräistä. Karsinnan virhesumma ei nyt ollut vielä mikään megalomaaninen, mutta heikko fysiikka hitaassa maastossa pisti pelin jännäksi. Kroppa oli kyllä aika sekaisin kisan jälkeen ja uni tuli vasta klo 2 aikoihin.

Karsinnan tulokset.

Kisapäivän vietin Tanhuvaaralla lähinnä sohvalla makoillen. Luin kirjaa, söin yhteensä pari tuntia ja aineenvaihdunnan toiminnasta piti huolen frisbeegolf. Osuin muuten vajaan 2. väylällä kolmella ensimmäisellä heitolla puuhun. Ravinnon suhteen tavoitteena oli vaan imeyttää mahdollisimman paljon hiilareita kroppaan ja juoda vettä..

Illan kisa oli eka kerta monessa suhteessa. Oli pääsarjan A-finaali ja gps-liivi. Lähtönumerokin oli vielä ykkönen. Fiilikset oli sinänsä vähän sekavat, kun takana oli fyysisesti raskaalta tuntunut 6,5km rata ja juuri edessä aika pitkäkestoiseksi arvioitu 12-kilometrinen latu. Ja menestymismahdollisuudet nollassa. 

Meinasin lähteä nöyrällä asenteella liikkelle, mutta Assu sano justiinsa ennen lähtökarsinaan siirtymistä, että täysillä vaan, noutaja tulee sitten, jos tulee. Kaippa se kisasuoritus oli sitten jotain siitä väliltä, sillä nöyryys unohtui useaan otteeseen ja fyysisesti olin loppu vasta salmiakkihajonnan jälkeen. Tuli muuten mieleen, että kait sitä voi vetää täysilläkin nöyrästi?

Finaalin tulokset
Haastattelu

Kun gepsiä kattoo, niin paikka paikoin viiva näyttää ihan hyvältä. Yöllä tosin ne pienetkin kiemurat vievät aika paljon aikaa. Eikä finaaliyönä ehkä ollu asetelmat kohdallaan huippusuoritusta varten. Tuloksessa, fysiikassa, taidossa ja henkisessä puolessa oli jokaisessa jotain, jonka vois avata jonkinlaisella selityskortilla.

Syystä tai selityksestä riippumatta lähes kaikki edellämainittuihin tekijöihin liittyvät puutteet olisivat olleet korvattavissa asenteella. Tuloskeskeisellä ajattelulla ei nimittäin pääse pitkälle kisassa, jossa "ei ole mahdollisuuksia". Omat ajatukset ja tavoitteet olivat liian usein jossain muualla kuin omassa suorituksessa, seuraavan rastilipun täydellisessä halkaisussa tai seuraavan kumpareen takaa löytyvässä ojanotkossa. Välillä ajatukset kävivät kisasuorituksen ulkopuolella hyvissä asioissa: "Tää on siistiä!", mistä sain energiaa lisää. Toisaalta aika useinkin tulin miettineeksi: "Missäköhän takaa lähtevät tulevat?" tai: "Onkohan toi suunnistaja mun sarjassa?". Asioita, joiden ei tarvitse viedä kilpailusuorituksen ajatustyöstä sekuntiakaan.

Eniweis, kaikesta huolimatta kisasta jäi positiivinen maku ja hyvä fiilis siitä, että tästä tulee vielä jotain!

Kausianalyysi

Kausihan ei ollut helppo tälläkään kertaa. Olihan sitä jalkaprobleemaa, kuten aina, läpi kauden. Hivenen "uutena" vastoinkäymisenä tuli kevään 3 viikon ja syksyn 1,5 viikon sairastelujaksot. Jälkikäteen ajateltuna molempia ennen olisi ollu jotain tehtävissä. Ensi kaudella huolellisemmin! 

Henkilökohtaista suoritustasoa sain jonkin verran nostettua, sillä jokaisessa Sm-kisassa A-finaalipaikka oli lähellä. Yökisassa se sitten lopulta tulikin. Kauden aikana kehitystä tuli melko tasaisesti useammalla osa-alueella.

Reenata voisin enemmänkin.

Ensi kausi

Vaikka kilpailuhenkinen olenkin, niin liiallisen tuloskeskeisyyden ja vertailun muihin voisin jättää pois. Nöyrästi mettään. Oma työ. Yksinkertaisista asioista ei pidä tehdä liian vaikeaa. Mikä on huonoksi, se jätetään tekemättä. Mikä on hyväksi, sitä tehdään.

Tulevalla harjoituskaudella haluan tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja nöyrästi. #tähänjokuhyväsitaattimenestymisestä Ylimenokauden (=harrastan erilaista liikuntaa niin paljon kuin jaksan) pidän tänä vuonna pitkänä, jotta fiilis tehdä asiat mahdollisimman hyvin on varmasti mukana marraskuun 3. päivästä lähtien joka päivä, joka tunti ja joka sekunti, kun harjoituskausi pyörähtää käyntiin.