En oikein tiedä, mitä tässä kohtaa pitäisi kirjoittaa. Kevät on kulunut taas vammaillessa ja 3-5viikon optimistinen kuntoutumisarvio jalkaterän vammasta vaihtui flunssan avittamana käytännössä vajaan kolmen kuukauden juoksutaukoon. En jaksa tähän analysoida loukkaantumista ja siihen liittyvää masennusta sen enempää, joten siirryn suoraan lauantain (6.6.) tapahtumiin. No, nyt tiedän, mistä kirjoitan.
Suorituskyky oli viikon alussa vielä nollassa. Juoksin Cooperin testissä maanantaina saman verran kuin 8. luokalla eli lyhyen matikan käyneen laskupään mukaan noin x vuotta sitten. Leimaus-leirin ohjailut ja hölköttelyt tuntuivat kuitenkin mukavilta, joten päätin avata henkilökohtaisen kilpailukauden Suunto-Gamesin keskimatkalla, suurin piirtein kahden viikon juoksemisten jälkeen. Päivän tavoite oli testata jalkaa, saada kisatuntumaa suunnistuksellisesti/fyysisesti sekä napata paikka seuran Jukolan kakkosjoukkueesta. Miten TuMen kakkoseen voi tässä tilanteessa mahtua? No, ei kaikki ole terveenä.
Ennen lähtöä oli "ihan ok" fiilis. En halunnut kuluttaa energiavarastoja loppuun, vaikka keskimatkalla ne harvoin loppuvatkaan. Nyt oli vähän epäileväinen fiilis jaksamisen suhteen, joten tein ennen kisaa vain riittävän, en yhtään enempää.
Rutiinit olivat vähän kadoksissa lähtökarsinassa. Rasteja oli tulossa aika tiheään (19/6,1km), joten otin ykkösteemaksi rastilta lähdön/lähtösuunnan.
Näin se H21E:n rata sitten meni.
K-1
Reitinvalinta suoraan, mäen päälle ja eteenpäin kunnes pistekumpare tuli vastaan. Bueno.
1-2
Vähän viivan oikealla puolella erinäköisiä muotoja seuraillen. aika hyvin välttelin pahimmat tiheiköt ja pääsin pienelle lammikolle asti. Rastinotto ei ihan mennyt tuubiin, kun katse ei ollut edessä ja jouduin pysähtelemään kaatuneiden puiden tuntumassa vähän liikaa. 10''
2-3
Mäen oikealta puolelta. Luulin näkeväni pikkujyrkänteen ja siihen peilaten pudotin polulle je meinasin lähteä jo harjannetta pitkin oikealle, mutta pienellä viiveellä tajusin sen olevan vähän väärä suunta. Korjasin ja vaihdoin toiselle puolelle suota. Iso jyrkänne ja seuraava kumpare rastijyrkänteen vieressä rastinoton avaimet. 20''
3-4
Lähtösuunta, rastinotto seuraavan mäen jyrkännenenältä. Helppooo.
4-5
Notko vasemmalta, taso, pistekumparerasti selkeän kumpareen alta -> leima.
5-6
Lähtösuunta vähän takkuili, mutta rastinotto helppo mäen päältä. 10''
6-7
Lähtösuunta, mäki jyrkänteineen oikealla antoi tulitukea rastinotossa.
7-8
Polulle vähän turhan jyrkästi. Mäen ja järven kierto, viistosti mäkeen ja iso kumpare opasti rastille. 10''
8-9
Lähtösuuntaa, suuntaa, kuvioraja, kumpare, jyrkännerasti.
9-10
Reitinvalinnan suhteen vähän päätöksentekovaikeuksia. Vedin sitten keskeltä, kun en muuta osannut. Mäen päällä, polkua pitkin kiviryppäälle asti ja mäkeä viistosti alas. Tässä kohtaa nyrjäytin nilkkani ja päästin muutaman ruman sanan. Kyllähän tässä jo reilu 20 minuuttia kisattiinkin terveenä. Mietin Niko Kivelän sanoin: "Näkikö (tai kuuliko) joku?" 15''
10-11
Nilkka sökönä löntystin kunnon kanta-askeleella, hieman tiheämmällä askelrytmillä ja hapotin reisiä. Tien jälkeen nilkka alkoi voida paremmin ja metsässä etenemistä saattoi kutsua juoksuksi. Suunnistus siitä puuttui ja ajauduin aika paljon oikealle ja mäen päälle päästyäni olin vähän aikaa pihalla sijainnistani. Empimisen jälkeen homma alkoi taas rullaamaan ja rastinotto oli helppo kauas paistavan kumpareen myötä. 35''
11-12
Tien yli ja aika pitkälti suunnalla seuraavalle tielle. Nilkka häiritsi ja taas rastimäen päälle päästyäni seisoin hetken, kunnes peilasin rastin tason isosta kivestä. 10''
12-13
Alempaan kuviorajaan tukeutuen mäen päähän, josta pienellä tuurilla jyrkännerastille.
13-14
Taso, iso kivi, oikeasta notkosta ylös ja rastille.
14-15
Notkoon ja kumpareen vierestä rastille.
15-16
Lähdin rastilta tarkistamatta koodia. Jo rastiympyrässä rupesin empimään, oliko äskeinen kuitenkaan oma rasti vai ei. Sen sijaan, että olisin palannut tarkistamaan koodia, rupesin alempaa rinteestä tarkastelemaan, löytyisikö kulmikkaista muodoista toista rastia. Äly hoi, älä jätä. Noh, jätit kuitenkin. Jatkoin matkaa ajatus mielessä, että maalissa tulee ehkä hylsy ja laskettelin rinteessä, kun olisi pitänyt säilyttää taso ja väänsin vajaan 2min pummin rastista 100m sivussa. Yhteensä 2'15' häröilyä.
16-17-18-19-M
Lopun lyhyet välit olivat läpsyttelyä. Pikkuvirhe 18:nnelle. Nilkka ei ehkä antanut täyttä tukeaan loppuun, mutta hengissä sieltä selvittiin. 10''
Tulokset. Reittihärveli.
Virheettömiä välejä löytyi enemmän kuin pienenkin virheen sisältäneitä. Paljon hyvää, vähemmän huonoa. Sijoitus 19., mutta esimerkiksi 15. rastilla vielä 11. Jalka oli hyvä, fysiikka ei ollut enää nollassa, suunnistus toimi isompaa pummia lukuunottamatta aika hyvin. Hjuva fiilis lähteä Jukolaan, sillä pääsen suunnistamaan seuran 2. joukkueessa. Todennäköisesti ihan mukavassa paikassa pääsee juoksemaan viestin loppuosuuksilla. TV-ajasta en tiedä.
Yhteenveto: fysiikka ei ole mahottoman kova, mutta suunnistustaidot on keskimäärin tallella. Jukola voi tulla.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Mitä sitten tapahtui?
Koulussa oli aika helppo viikko, ja koska äskeisen leirin rasitukset näkyivät ja tuntuivat aika selvästi, niin viikolla oli hyvää aikaa kirjoittaa pidempää siivua. Pidemmän tekstin kirjoittaminen tuntuu ihan kuin laittaisi pankkia rahaan. Hä? Seuraavassa tulee kerronnalliseen tyyliin viimeisten päivien tapahtumat. Pieni varoituksen sana tähän kohtaan: teksti on tavallista kirjoitustani pidempi. Se on niin pitkä, että olen kirjoittanu sitä neljänä eri päivänä. Eli suorastaan pitkä.
On tiistai-ilta, päiväämäärä 17.2.2015 ja pakkaan pyykinpesukonetta, ihan kuin ottaisin sen tulevalle Espanjan leirille mukaan: se on täynnä, sisältää pelkästään urheiluvermeitä (vähemmän tärkeät "normaalit" housut ja paidat eivät sinne mahtuneet) ja fiilis pesukoneen lähellä ollessa on epätavallisen hyvä. Fiilis on hyvä siksi, että tiedän seuraavan raskaamman treenijakson alkavan huomisesta ja kestävän noin 12 päivää eli Espanjan reissun loppuun asti. Pistän pesukoneen käyntiin ja menen nukkumaan.
Mitä seuraavina päivinä tapahtui?
18.2.
Iltapäivä: Tänään Yökupin Korttelikuppiin. Se on hauska kuppi se. Ei teetä tai kahvia, vaan korttelia. Yhteislähdöt on parhaita, niinku aina hiihtokisoissakin. Tänään on ryhmälähtöjä eli parhaimmassa tapauksessa se tarkoittaa yhteislähtöä. Lahden suuntaan lähdetään Tuomon kanssa hyvissä ajoin, verkat jäävät kuitenkin lyhyiksi.
Ilta: Ei tullu yhteislähtöä, mutta toisaalta taisinkin tykätä enemmän henkilökohtaisesta työstä. En oikeestaan tiedä enää? Itte suorituksesta jäi jälkipolville kerrottavaa seuraavan lauseen verran: "." Eli piste. Tein kaikki virheet, jotka voi siihen rataan tehdä - ja otin vielä hylsyn. Oon joskus ennenkin ottanu. Hyvä muistutus ennen leiriä siitä, että suunnistuksessa sillä kartalla kuuluu tehdä jotain. Sillä kuuluu suunnistaa.
19.2.
Tänään reissuun. Eka julkisilla Liikuntamyllylle tekemään vetoloisia. Gleb on ainoa treenikaveri tähän kohtaan. Jutustellaan niitä näitä, enimmäkseen niitä, ja totean oman vauhtiskaalani menevän eri planeetalla kuin venäläisellä - voitte miettiä, kummalla planeetalla mennään kovempaa. Kehuskelen ulkopuolisille reenaavani MM-mitalistin kanssa, vaikka ei tuo vauhti kummoiselta näytä. Tuntuu tosin aika pahalta, kun itse kokeilee. Illaksi managerille, koska Espanjaan lähdetään aamuyön lennolla.
20.2.
Kolmelta ylös, taksilla kentälle ja lentäen Lissaboniin. Lisboasta autolla Huelvaan ja joskus puolen päivän jälkeen saavumme majoitukseen. Se on...ihan asumiskelpoinen. Kartta vieressä, aurinko paistaa parvekkeelle ja uima-allas kylmähoitoa varten. Päivän ainoa lenkki Esan ja Glebin kanssa venähtää yllättäen sekä vauhdin ja matkan osalta omaan suunnitelmaan peilaten, mutta osaan kääntyä takaisin biitsillä ja tulen vähän kevyemmin takaisin.
21.2.
Päivän eka suunnitustreeni on tulevan keskimatkan kisan lähellä. Aamupäivän reeniin mennessä paikalle on saapunut jo suurin osa TuMen porukasta ja alkuverkoissa on suorastaan ryhmäharjoittelun tuntua. Kuten tavallista, omien kuulumisten kertominen menee suoraan siihen, että ei oo pystyny juoksee ku jalat ei tykkää siitä. Otan edellisen kolmen päivän settiä silmällä pitäen tämän reenin iisisti ja suunnistan vain vartin ja teen kevyttä voimaa yms. päälle. Joku paikallinen katteli meiän autoja sen näköisenä, että otin molemmat avaimet taskuun metsään lähtiessä. Reenin lopuksi opin sanas bolsa = pussi.
Illalla yösuunnistusyhteislähtötreeni, jonne on saapunut vierailevina tähtinä muutama RR:n jannu. Sitte reenattiin. En tiiä oikeen, että mitä siinä treenissä tapahtu ja miksi, mutta mitään hyvää se ei ainakaan ollut. Olin viimeisten joukossa. Huono mielihän siitä vaan tuli. Käpyjä potkien loppuverkalle ja nukkumaan.
22.2.
Juoksijan polvi - runner's knee ilmoitti olevansa läsnä, joten aamulla piti mennä salille polkemaan pyörää. Se onnistui hyvin. Katsellessani hpk:ta, leirin suunnitelmia ja Espanjan yleisurheilun hallimestiksiä päätin ottaa koko loppupäivän lepiä ja lukea Wahlströmin Evan kirjaa. Hyvä kirja. Suosittelen, vaikka 3/4 sen lukemisesta sattuukin. Kirja on täynnä kipua. Ehkei se kirja ole kasvavalle ja kilpailevalle urheilijanuorelle hyvä kirja ottaa mallia, mutta ainakin sisua siitä löytyy. Illemmalla pojat vetää kovvoo vetotreeniä. 3 x 3km vai miten se meni.
23.2.
Uusi viikko, uudet kujeet. Yksi autokunta lähtee aamulla Huelvaan uimaan, minä mukana. Jätkät kertoo kassalla hauskoja uintikokemuksia Portugalista ja Espanjasta samalla kun yritetään selvitä kielimuurin yli uimaan ilman passeja. Uinti muuttuu ilman laseja vesijuoksuksi. Fiksuja nuo espanjalaiset, kun ovat tehneet matalamman veden altaan, jossa voi juosta jalat pohjassa. Paluumatkalla eksytään Carrefourissa. Ruokaostoksilla siis.
Kinesioteippi on mahti juttu. Sillä saa kevyen juoksijan polven kuriin. Sitten voi taas suunnistaa uudestaan yöllä. Pikkuvirheet sapettaa ja harmittaa ihan vietävästi. Sitten tulee megavirhe. Reenin jälkeen analysoidessani huomaan, että en osaa unohtaa - virheitä siis. Otanko liian tosissani, vai miksi tuntuu siltä, että 5sek virhe harmittaa enemmän kuin muita?
24.2.
Tiistai. Huono päivä. On nimittäin kevyt. No on kevyetkin päivät kivoja, mutta ei silloin kun niitä joutuu tekemään puoliksi tahtomattaan. Aamulla kuntopiiriä ja iltapäivällä muistisuunnistusta kävellen. Pikku hiljaa porukka alkaa ryhmäytyä paremmin. Läppändeerus lentää ja käytännössä joka ilta meillä on johonkin asiaan liittyvä analyysipitoinen keskustelu. Suosituin puheenaihe on meiän juoksija Janis Mikales. Illalla tulee telkusta futista, Barca vie.
25.2.
Otan aamupäivällä viikon toisen pyöräilyn, jotta illalla jaksaa juosta taas yhteislähtöreenissä reippahasti. Polvet ei ny kuitenkaan ihan sökönä ole ja Pajulahden hierojien näyttämä Floss Band alkaa tuntumaan penikoille aika toimivalta hoitomuodolta. Joten sinänsä ei ole hätää. Isoin ongelma tällä hetkellä on itse asiassa joku juttu jalkaterässä. Tulee rasittaessa, menee levätessä. Ratkaisu: lepo? Nooooooo, mietitään vielä.
Yötreeni on omalta osalta viikon paras vauhdikas suunnistus, ja olen viides (starat kärjessä), vaikka virhettä tulee PALAJON. Siinä oli kuitenkin semmosta tekemisen meininkiä, paikoin rohkeaa ja keskittynyttä suunnistusta. Toki edelleen 5sekunnin virhe tuottaa jotain kohtauksen omaisia pakkoliikkeitä ja repii hermoja, mutta silti. On tää parempi.
26.2.
Model eventti antaa keskarista kovin vauhdikkaan kuvan. Alan miettimään jalkaterän tilannetta tosissani. Eilinen yötreeni tosin oli jo reilusti yli tunnin mittainen, että ei tää kroppa muutenkaan ole täysin palautunut, joten päätän miettiä jatkossakin. Illalla joka tapauksessa syödään dinnerit ryhmän kesken ihan spesiaalissa ravintelissa (paellaa, simpukkaa tai mitä lie jne. - uuuh), joten kroppa saa fyysistä lepoa mukavasti. Huomenna on taas hyvä.
27.2.
Huomenna ei ollut riittävän hyvä, jotta prologia kannattaisi lähteä puskemaan. Tässä kohtaa on myös selvää, että sunnuntain pitkää matkaa ei enää näillä jaloilla tarvitse juosta. Ehkä se on hyvä, sillä sunnuntaina odottaa yölento Suomeen. Nyt siis pohdinnan alla ovat huomisen lauantain keskari ja rintti.
Ohjelma siis tänään: tunnin pyöräily kuntosalilla ja telkun kattomista. Iltapäivällä prologissa turisteillaan kameran kanssa kunnolla. On muuten lämmin. Aurinko paistaa, kuten on koko viikon paistanut. Hieno oli nähdä sprinttiäkin sisältävässä prologissa, kuinka ne kovatkin jannut tekee virheitä. No se, että edes näkee muita kisavauhdissa, opettaa jo paljon.
28.2.
Kisapäivä - paras päivä. Harjoituspäiväkirjassa näyttää olevan aika paljon voimasanoja, en ota mallia sieltä tähän tekstiin. Jotain täytyy vissiin silti kertoa.
Iso ongelma keskimatkan kisaa ajatellen oli se, että tunsin maastotyypin aivan oudoksi. Tavallaan ihan perusteltua, sillä model event antoi aika vauhdikkaan kuvan ja kisan eka puolikas oli jotain aivan muuta. Oli vähän sama fiilis vuosi sitten Portugalissa. "En oo koskaan ollut tällaisessa paikassa". Kokemukset tuollaisesta maastotyypistä ovat siis minimaaliset. No, sen siis ehkä ymmärtää. En kuitenkaan usko, että se vaikuttaisi niin paljon siihen, etten osaa hallita omaa suoritustani ollenkaan. Ekojen virheiden jälkeen hätäännytään ja kiirehditään, Pikkuvirheitä jatkuu siihen asti, kunnes kaiken lopettava megapummi tulee. Sitten ei jaksa enää keskittyä ja fyysinen puristuskin on aika vähissä. Selityksen lopettamiseksi on sanottava: en tiedä.
Sprintti meni miten meni. Se oli hauska juosta, eikä järkyttäviä virheitä tullut. Sellaisiin ei nyt ollut mitään mahdollisuuttakaan. Kaiken kaikkiaan on sellanen tunne, että tätä täytyy vähän vielä harjoitella. Ei tässä silti pää kainalossa mennä. Suomessa suunnistaminen on eri juttu. ja esimerkiksi kisakauteen on vielä nelisen viikkoa.
1.3.
Matkapäivä. Poijat kävi vetämässä pitkää matkaa, rammat jäi kämpille. Sitten pakattiin kamat ja lähdettiin kohti Lissabonia, jutusteltiin ja odotettiin. Lento oli aamuyöstä Suomessa ja tätä nyt alkuviikosta kirjoittaessa on pikku hiljaa tuntunut paremmalta ja paremmalta. Olen pitänyt itseäni edes jonkin verran liikkeessä, että en paikalleni jämähtäisi. Kohta määrät nousee ylös.
...
Tällä viikolla olen käynyt hierojalla ja naprapaatilla poistamassa jumeja. Lantio ja jalat vaatii aika kokonaisvaltaisesti töitä - toki ainahan ne. Psykologilla kävin siivoamassa päätä ja nyt seuraavia suunnistuksia varten toimintamallit on valmiina :). Eilen torstaina kävin lääkärillä tutkituttamassa jalkaterää ja kappas kappas...sieltä löytyi jalkapöydän luun osteopatiaa eli kansankielellä rasitusmurtuman alkua. Käytännössä se tarkoittaa 3-5viikon juoksutaukoa. Vesijuoksu, uinti, pyöräily, soutu ja hiihtokin tulevat siis entistä tutummiksi.
Tää on sinänsä tuttua puuhaa ja kun lääkärikin oli positiivisella mielellä (hyvä että tulin nyt, enkä kolmen viikon päästä), niin ei tässä jaksa kauan itsekään masentua. Homman nimi on nyt se, että tää hoidetaan alta pois ja kevään tärkeissä kisoissa on hyvä suorituskyky.
-> Jatkoa ajatellen voisi tosin pikku hiljaa ruveta miettimään.sitä, mitä oma kroppa oikeasti kestää, eikä sitä, mitä sen pitäisi kestää, jotta voisin kutsua itseäni urheilijaksi.
Tähän tekstiin ei ollut kuvamateriaalia tarjolla.
Tsau!
On tiistai-ilta, päiväämäärä 17.2.2015 ja pakkaan pyykinpesukonetta, ihan kuin ottaisin sen tulevalle Espanjan leirille mukaan: se on täynnä, sisältää pelkästään urheiluvermeitä (vähemmän tärkeät "normaalit" housut ja paidat eivät sinne mahtuneet) ja fiilis pesukoneen lähellä ollessa on epätavallisen hyvä. Fiilis on hyvä siksi, että tiedän seuraavan raskaamman treenijakson alkavan huomisesta ja kestävän noin 12 päivää eli Espanjan reissun loppuun asti. Pistän pesukoneen käyntiin ja menen nukkumaan.
Mitä seuraavina päivinä tapahtui?
18.2.
Iltapäivä: Tänään Yökupin Korttelikuppiin. Se on hauska kuppi se. Ei teetä tai kahvia, vaan korttelia. Yhteislähdöt on parhaita, niinku aina hiihtokisoissakin. Tänään on ryhmälähtöjä eli parhaimmassa tapauksessa se tarkoittaa yhteislähtöä. Lahden suuntaan lähdetään Tuomon kanssa hyvissä ajoin, verkat jäävät kuitenkin lyhyiksi.
Ilta: Ei tullu yhteislähtöä, mutta toisaalta taisinkin tykätä enemmän henkilökohtaisesta työstä. En oikeestaan tiedä enää? Itte suorituksesta jäi jälkipolville kerrottavaa seuraavan lauseen verran: "." Eli piste. Tein kaikki virheet, jotka voi siihen rataan tehdä - ja otin vielä hylsyn. Oon joskus ennenkin ottanu. Hyvä muistutus ennen leiriä siitä, että suunnistuksessa sillä kartalla kuuluu tehdä jotain. Sillä kuuluu suunnistaa.
19.2.
Tänään reissuun. Eka julkisilla Liikuntamyllylle tekemään vetoloisia. Gleb on ainoa treenikaveri tähän kohtaan. Jutustellaan niitä näitä, enimmäkseen niitä, ja totean oman vauhtiskaalani menevän eri planeetalla kuin venäläisellä - voitte miettiä, kummalla planeetalla mennään kovempaa. Kehuskelen ulkopuolisille reenaavani MM-mitalistin kanssa, vaikka ei tuo vauhti kummoiselta näytä. Tuntuu tosin aika pahalta, kun itse kokeilee. Illaksi managerille, koska Espanjaan lähdetään aamuyön lennolla.
20.2.
Kolmelta ylös, taksilla kentälle ja lentäen Lissaboniin. Lisboasta autolla Huelvaan ja joskus puolen päivän jälkeen saavumme majoitukseen. Se on...ihan asumiskelpoinen. Kartta vieressä, aurinko paistaa parvekkeelle ja uima-allas kylmähoitoa varten. Päivän ainoa lenkki Esan ja Glebin kanssa venähtää yllättäen sekä vauhdin ja matkan osalta omaan suunnitelmaan peilaten, mutta osaan kääntyä takaisin biitsillä ja tulen vähän kevyemmin takaisin.
21.2.
Päivän eka suunnitustreeni on tulevan keskimatkan kisan lähellä. Aamupäivän reeniin mennessä paikalle on saapunut jo suurin osa TuMen porukasta ja alkuverkoissa on suorastaan ryhmäharjoittelun tuntua. Kuten tavallista, omien kuulumisten kertominen menee suoraan siihen, että ei oo pystyny juoksee ku jalat ei tykkää siitä. Otan edellisen kolmen päivän settiä silmällä pitäen tämän reenin iisisti ja suunnistan vain vartin ja teen kevyttä voimaa yms. päälle. Joku paikallinen katteli meiän autoja sen näköisenä, että otin molemmat avaimet taskuun metsään lähtiessä. Reenin lopuksi opin sanas bolsa = pussi.
Illalla yösuunnistusyhteislähtötreeni, jonne on saapunut vierailevina tähtinä muutama RR:n jannu. Sitte reenattiin. En tiiä oikeen, että mitä siinä treenissä tapahtu ja miksi, mutta mitään hyvää se ei ainakaan ollut. Olin viimeisten joukossa. Huono mielihän siitä vaan tuli. Käpyjä potkien loppuverkalle ja nukkumaan.
22.2.
Juoksijan polvi - runner's knee ilmoitti olevansa läsnä, joten aamulla piti mennä salille polkemaan pyörää. Se onnistui hyvin. Katsellessani hpk:ta, leirin suunnitelmia ja Espanjan yleisurheilun hallimestiksiä päätin ottaa koko loppupäivän lepiä ja lukea Wahlströmin Evan kirjaa. Hyvä kirja. Suosittelen, vaikka 3/4 sen lukemisesta sattuukin. Kirja on täynnä kipua. Ehkei se kirja ole kasvavalle ja kilpailevalle urheilijanuorelle hyvä kirja ottaa mallia, mutta ainakin sisua siitä löytyy. Illemmalla pojat vetää kovvoo vetotreeniä. 3 x 3km vai miten se meni.
23.2.
Uusi viikko, uudet kujeet. Yksi autokunta lähtee aamulla Huelvaan uimaan, minä mukana. Jätkät kertoo kassalla hauskoja uintikokemuksia Portugalista ja Espanjasta samalla kun yritetään selvitä kielimuurin yli uimaan ilman passeja. Uinti muuttuu ilman laseja vesijuoksuksi. Fiksuja nuo espanjalaiset, kun ovat tehneet matalamman veden altaan, jossa voi juosta jalat pohjassa. Paluumatkalla eksytään Carrefourissa. Ruokaostoksilla siis.
Kinesioteippi on mahti juttu. Sillä saa kevyen juoksijan polven kuriin. Sitten voi taas suunnistaa uudestaan yöllä. Pikkuvirheet sapettaa ja harmittaa ihan vietävästi. Sitten tulee megavirhe. Reenin jälkeen analysoidessani huomaan, että en osaa unohtaa - virheitä siis. Otanko liian tosissani, vai miksi tuntuu siltä, että 5sek virhe harmittaa enemmän kuin muita?
24.2.
Tiistai. Huono päivä. On nimittäin kevyt. No on kevyetkin päivät kivoja, mutta ei silloin kun niitä joutuu tekemään puoliksi tahtomattaan. Aamulla kuntopiiriä ja iltapäivällä muistisuunnistusta kävellen. Pikku hiljaa porukka alkaa ryhmäytyä paremmin. Läppändeerus lentää ja käytännössä joka ilta meillä on johonkin asiaan liittyvä analyysipitoinen keskustelu. Suosituin puheenaihe on meiän juoksija Janis Mikales. Illalla tulee telkusta futista, Barca vie.
25.2.
Otan aamupäivällä viikon toisen pyöräilyn, jotta illalla jaksaa juosta taas yhteislähtöreenissä reippahasti. Polvet ei ny kuitenkaan ihan sökönä ole ja Pajulahden hierojien näyttämä Floss Band alkaa tuntumaan penikoille aika toimivalta hoitomuodolta. Joten sinänsä ei ole hätää. Isoin ongelma tällä hetkellä on itse asiassa joku juttu jalkaterässä. Tulee rasittaessa, menee levätessä. Ratkaisu: lepo? Nooooooo, mietitään vielä.
Yötreeni on omalta osalta viikon paras vauhdikas suunnistus, ja olen viides (starat kärjessä), vaikka virhettä tulee PALAJON. Siinä oli kuitenkin semmosta tekemisen meininkiä, paikoin rohkeaa ja keskittynyttä suunnistusta. Toki edelleen 5sekunnin virhe tuottaa jotain kohtauksen omaisia pakkoliikkeitä ja repii hermoja, mutta silti. On tää parempi.
26.2.
Model eventti antaa keskarista kovin vauhdikkaan kuvan. Alan miettimään jalkaterän tilannetta tosissani. Eilinen yötreeni tosin oli jo reilusti yli tunnin mittainen, että ei tää kroppa muutenkaan ole täysin palautunut, joten päätän miettiä jatkossakin. Illalla joka tapauksessa syödään dinnerit ryhmän kesken ihan spesiaalissa ravintelissa (paellaa, simpukkaa tai mitä lie jne. - uuuh), joten kroppa saa fyysistä lepoa mukavasti. Huomenna on taas hyvä.
27.2.
Huomenna ei ollut riittävän hyvä, jotta prologia kannattaisi lähteä puskemaan. Tässä kohtaa on myös selvää, että sunnuntain pitkää matkaa ei enää näillä jaloilla tarvitse juosta. Ehkä se on hyvä, sillä sunnuntaina odottaa yölento Suomeen. Nyt siis pohdinnan alla ovat huomisen lauantain keskari ja rintti.
Ohjelma siis tänään: tunnin pyöräily kuntosalilla ja telkun kattomista. Iltapäivällä prologissa turisteillaan kameran kanssa kunnolla. On muuten lämmin. Aurinko paistaa, kuten on koko viikon paistanut. Hieno oli nähdä sprinttiäkin sisältävässä prologissa, kuinka ne kovatkin jannut tekee virheitä. No se, että edes näkee muita kisavauhdissa, opettaa jo paljon.
28.2.
Kisapäivä - paras päivä. Harjoituspäiväkirjassa näyttää olevan aika paljon voimasanoja, en ota mallia sieltä tähän tekstiin. Jotain täytyy vissiin silti kertoa.
Iso ongelma keskimatkan kisaa ajatellen oli se, että tunsin maastotyypin aivan oudoksi. Tavallaan ihan perusteltua, sillä model event antoi aika vauhdikkaan kuvan ja kisan eka puolikas oli jotain aivan muuta. Oli vähän sama fiilis vuosi sitten Portugalissa. "En oo koskaan ollut tällaisessa paikassa". Kokemukset tuollaisesta maastotyypistä ovat siis minimaaliset. No, sen siis ehkä ymmärtää. En kuitenkaan usko, että se vaikuttaisi niin paljon siihen, etten osaa hallita omaa suoritustani ollenkaan. Ekojen virheiden jälkeen hätäännytään ja kiirehditään, Pikkuvirheitä jatkuu siihen asti, kunnes kaiken lopettava megapummi tulee. Sitten ei jaksa enää keskittyä ja fyysinen puristuskin on aika vähissä. Selityksen lopettamiseksi on sanottava: en tiedä.
Sprintti meni miten meni. Se oli hauska juosta, eikä järkyttäviä virheitä tullut. Sellaisiin ei nyt ollut mitään mahdollisuuttakaan. Kaiken kaikkiaan on sellanen tunne, että tätä täytyy vähän vielä harjoitella. Ei tässä silti pää kainalossa mennä. Suomessa suunnistaminen on eri juttu. ja esimerkiksi kisakauteen on vielä nelisen viikkoa.
1.3.
Matkapäivä. Poijat kävi vetämässä pitkää matkaa, rammat jäi kämpille. Sitten pakattiin kamat ja lähdettiin kohti Lissabonia, jutusteltiin ja odotettiin. Lento oli aamuyöstä Suomessa ja tätä nyt alkuviikosta kirjoittaessa on pikku hiljaa tuntunut paremmalta ja paremmalta. Olen pitänyt itseäni edes jonkin verran liikkeessä, että en paikalleni jämähtäisi. Kohta määrät nousee ylös.
...
Tällä viikolla olen käynyt hierojalla ja naprapaatilla poistamassa jumeja. Lantio ja jalat vaatii aika kokonaisvaltaisesti töitä - toki ainahan ne. Psykologilla kävin siivoamassa päätä ja nyt seuraavia suunnistuksia varten toimintamallit on valmiina :). Eilen torstaina kävin lääkärillä tutkituttamassa jalkaterää ja kappas kappas...sieltä löytyi jalkapöydän luun osteopatiaa eli kansankielellä rasitusmurtuman alkua. Käytännössä se tarkoittaa 3-5viikon juoksutaukoa. Vesijuoksu, uinti, pyöräily, soutu ja hiihtokin tulevat siis entistä tutummiksi.
Tää on sinänsä tuttua puuhaa ja kun lääkärikin oli positiivisella mielellä (hyvä että tulin nyt, enkä kolmen viikon päästä), niin ei tässä jaksa kauan itsekään masentua. Homman nimi on nyt se, että tää hoidetaan alta pois ja kevään tärkeissä kisoissa on hyvä suorituskyky.
-> Jatkoa ajatellen voisi tosin pikku hiljaa ruveta miettimään.sitä, mitä oma kroppa oikeasti kestää, eikä sitä, mitä sen pitäisi kestää, jotta voisin kutsua itseäni urheilijaksi.
Tähän tekstiin ei ollut kuvamateriaalia tarjolla.
Tsau!
perjantai 13. helmikuuta 2015
Heipähei helmikuu
Ja näin.
Mainittavan arvoisia asioita viimeisen kuukauden ajalta:
MU:n leiri leireiltiin Vierumäellä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Oli mukava vedellä pienelle mutta ahkeralle porukalle treenejä. Samalla keräsin itsekin hieman fyysistä rasitusta.
Koulussa on suoritettu pari näyttöä alta pois ja nyt koulun suhteen näyttää aika valoisalta. Mitään aivan megalomaanisen rasittavaa putkea ei ole tulossa eteen ja muutaman keväisen koulupäivän voi pyhittää opiskelun sijasta leireilyyn. Kiitosta Pajulahteen!!!
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kroppa on sanonut rataharjoituksille kyllä, eikä se ole vängännyt vastaan erilaisine vammoineen - ja sehän on kiva! Tämän vuoden ratatreenit ovat olleet yleensä alku- ja loppukikkailujen kera kasa kakkosia (200m), joilla on haettu parempaa "vauhdikkaan" juoksun taloudellisuutta ja tekniikkaa, mutta toki vetopituudet ovat liikkuneet myös yli 2km:n, jolloin reenataan sitten enempi hapen kanssa tapahtuvaa toimintaa, juoksuasentoa unohtamatta.
Pakko muuten palata äskeisen kappaleen ensimmäiseen virkkeeseen ja todettava, että on ne jalat sen tuntuiset kuitenkin, että tarkkana saa olla koko ajan. Niinpä harjoittelua kevennetään ennen tulevaa Espanjan leiriä (lähtö viikon päästä 20. päivä) reilusti, että jaksoo juosta sitten siellä. Pulska viikon leiri on intensiivinen ja kunhan siitä on palauduttu, niin nostetaan taas treenimääriä, ennen kuin koittaa kevään leiri- ja kilpailurumba. Kevätkaudella sitten mitataankin miestä sekä fyysisesti että henkisesti. Kestääkö jalat, kun juoksumäärät nousee ja kestääkö pää, jos jalat ei jaksa suunniteltua treenitahtia. 1,5kk päästä aletaan olla niin sanotusti jännän äärellä.
Nyt alkoi siis hiihtoloma. MU järjestää hisukisat helmi-maaliskuun vaihteessa, joten pari kisajärjestelynakkia saattaa napsahtaa, ennen kuin lähden etelän lämpöön. Leirillä vedetään suunnitustreeniä yöllä ja päivällä, juostaan kovaa ja hiljaa - sitä perussettiä, mitä leirillä aina. Viikon päätteeksi kisataan Andalucia O-Meeting, jonne on lopulta tullu aika kova taso. Pitkään näytti siltä, että niistä skaboista tulee käytännössä TuMen mestikset, mutta onhan sinne tullut nyt mm. Kristiansandin, Rykmentin ja HiKin miehiä. Maastot ovat varmasti sen verran nopeita, että kisan kovatasoinen kärki jäänee kauas. Se ei toki estä tekemästä omaa nappisuoritusta, mitä kisasta aina lähdetään hakemaan.
Ugh.
Mainittavan arvoisia asioita viimeisen kuukauden ajalta:
MU:n leiri leireiltiin Vierumäellä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Oli mukava vedellä pienelle mutta ahkeralle porukalle treenejä. Samalla keräsin itsekin hieman fyysistä rasitusta.
Koulussa on suoritettu pari näyttöä alta pois ja nyt koulun suhteen näyttää aika valoisalta. Mitään aivan megalomaanisen rasittavaa putkea ei ole tulossa eteen ja muutaman keväisen koulupäivän voi pyhittää opiskelun sijasta leireilyyn. Kiitosta Pajulahteen!!!
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kroppa on sanonut rataharjoituksille kyllä, eikä se ole vängännyt vastaan erilaisine vammoineen - ja sehän on kiva! Tämän vuoden ratatreenit ovat olleet yleensä alku- ja loppukikkailujen kera kasa kakkosia (200m), joilla on haettu parempaa "vauhdikkaan" juoksun taloudellisuutta ja tekniikkaa, mutta toki vetopituudet ovat liikkuneet myös yli 2km:n, jolloin reenataan sitten enempi hapen kanssa tapahtuvaa toimintaa, juoksuasentoa unohtamatta.
Pakko muuten palata äskeisen kappaleen ensimmäiseen virkkeeseen ja todettava, että on ne jalat sen tuntuiset kuitenkin, että tarkkana saa olla koko ajan. Niinpä harjoittelua kevennetään ennen tulevaa Espanjan leiriä (lähtö viikon päästä 20. päivä) reilusti, että jaksoo juosta sitten siellä. Pulska viikon leiri on intensiivinen ja kunhan siitä on palauduttu, niin nostetaan taas treenimääriä, ennen kuin koittaa kevään leiri- ja kilpailurumba. Kevätkaudella sitten mitataankin miestä sekä fyysisesti että henkisesti. Kestääkö jalat, kun juoksumäärät nousee ja kestääkö pää, jos jalat ei jaksa suunniteltua treenitahtia. 1,5kk päästä aletaan olla niin sanotusti jännän äärellä.
Nyt alkoi siis hiihtoloma. MU järjestää hisukisat helmi-maaliskuun vaihteessa, joten pari kisajärjestelynakkia saattaa napsahtaa, ennen kuin lähden etelän lämpöön. Leirillä vedetään suunnitustreeniä yöllä ja päivällä, juostaan kovaa ja hiljaa - sitä perussettiä, mitä leirillä aina. Viikon päätteeksi kisataan Andalucia O-Meeting, jonne on lopulta tullu aika kova taso. Pitkään näytti siltä, että niistä skaboista tulee käytännössä TuMen mestikset, mutta onhan sinne tullut nyt mm. Kristiansandin, Rykmentin ja HiKin miehiä. Maastot ovat varmasti sen verran nopeita, että kisan kovatasoinen kärki jäänee kauas. Se ei toki estä tekemästä omaa nappisuoritusta, mitä kisasta aina lähdetään hakemaan.
Ugh.
perjantai 16. tammikuuta 2015
Myötätuuli painoi yhden napsun eteenpäin
Soon moro!
Vuoden alku tarjoili hieman epävakaata harjoittelua. Varvas antoi pikkuhiljaa luvan rasitukselle, mutta kun lähdin juoksemaan, tein sen kuitenkin jokseenkin epäpuhtaasti niin, että jalkaterän ulkosyrjä tykkäsi vaivaantua. Olis vaan hiihtokelit olleet läsnä, niin ei tuommoisiakaan olis tullu. Tai toinen vaihtoehto tuon välttämiselle olisi ollut - jos sen nyt näin sanoisi - korkeampi itsetuntemuksen äo.
Tässä parin viikon sisään olen kerennyt tekemään muun muassa kolme yötreeniä, joista kaksi reippaammin ja yhden kevyellä vauhdilla. Suunnistuksen sujuvuus oli aika lailla kääntäen verrannollinen rasitustason kanssa. Näissä treeneissä tuli pitkästä aikaa käytettyä gepsiä, kun Joulupukki toi semmoisen lahjaksi.
Ja koulu jatkui luonnollisesti Pajulahdessa. Luokkatoverin kanssa suoritettiin heti kärkeen tapahtuman järjestämisen näyttö paikallisten sulkkiskisojen yhteydessä. Meni aika tuubiin. Lisäksi kävin päivittämässä maksimisuorituskykyni 5000m matkalla Pajulahti-hallissa. Ei ihmeitä. Nyt alan antamaan alkutalvea enemmän vauhdikkaita ärsykkeitä pienelle dieselmoottorilleni ja katson kuinka se kehittyy. Kyllähän se kevät sieltä taas jossain vaiheessa tulee :)
Ja loppuun tiedoksi TuMen suunnistuksen nettisivut mukavan uutisen kera!
Vuoden alku tarjoili hieman epävakaata harjoittelua. Varvas antoi pikkuhiljaa luvan rasitukselle, mutta kun lähdin juoksemaan, tein sen kuitenkin jokseenkin epäpuhtaasti niin, että jalkaterän ulkosyrjä tykkäsi vaivaantua. Olis vaan hiihtokelit olleet läsnä, niin ei tuommoisiakaan olis tullu. Tai toinen vaihtoehto tuon välttämiselle olisi ollut - jos sen nyt näin sanoisi - korkeampi itsetuntemuksen äo.
Tässä parin viikon sisään olen kerennyt tekemään muun muassa kolme yötreeniä, joista kaksi reippaammin ja yhden kevyellä vauhdilla. Suunnistuksen sujuvuus oli aika lailla kääntäen verrannollinen rasitustason kanssa. Näissä treeneissä tuli pitkästä aikaa käytettyä gepsiä, kun Joulupukki toi semmoisen lahjaksi.
Ja koulu jatkui luonnollisesti Pajulahdessa. Luokkatoverin kanssa suoritettiin heti kärkeen tapahtuman järjestämisen näyttö paikallisten sulkkiskisojen yhteydessä. Meni aika tuubiin. Lisäksi kävin päivittämässä maksimisuorituskykyni 5000m matkalla Pajulahti-hallissa. Ei ihmeitä. Nyt alan antamaan alkutalvea enemmän vauhdikkaita ärsykkeitä pienelle dieselmoottorilleni ja katson kuinka se kehittyy. Kyllähän se kevät sieltä taas jossain vaiheessa tulee :)
Ja loppuun tiedoksi TuMen suunnistuksen nettisivut mukavan uutisen kera!
maanantai 29. joulukuuta 2014
Ylläksen mäet ja Saariselän pakkaset
Kaksi viikkoa kestänyt Lapin reissu on juuri päättynyt.
Tavoite oli tehdä talven ensimmäinen määräjakso hiihtäen Lapissa, kun täällä etelässä ei ollut vielä lunta. Se onnistui. Ajatuksena oli tosin vielä jatkaa 20h+ viikkomääriä kolmas viikko kotopuolessa, kun ne lumet kerrankin tulivat, mutta se jäi ajatukseksi. Nyt on kevyt viikko ja se on hyvä just tässä ja nyt.
Sunnuntaina 14.12. lensin siis pohjoiseen suomenruotsalaisen Gubbe-porukan luokse ja Äkäslompolossa kerkesin heittämään hyvin vielä yhden lenkin, ennen kuin sunnuntai muuttui maanantaiksi. Hiihtotyyliksi valikoitui perinteinen, kun pakkanen oli kohdallaan.
Ylläksellä viikko oli aika lämmin ja sumuinen. Hiihto oli pääosin vapaata, joten väliin oli mukava laittaa pari juoksutreeniäkin. Päivien treenimäärät vaihtelivat sunnuntain kahdesta tunnista torstain vajaaseen viiteen. Hyvää settiä.
 |
| Ylläs |
Perjantaina 19.12. matkasin bussilla Saariselälle. Matka kesti käytännössä koko päivän, kun Sodankylässä pidin paussia vähän lunkimmin. Loppupäivästä ei tarvinnut miettiä lenkille lähtemistä, kun "alkuasukasmökin" lämmittämiseen meni koko ilta. Perjantai oli siis "lepopäivä" ja viikonlopun pari seuraavaa dagenia olivat kevyempiä tutustumisia Saariselän maastoihin perinteiseen tyyliin - silmät kiinni ja täysillä. Kalenteriviikolla tuli yhteensä 22h rrreeeeeniä, josta juoksuakin hyvänlainen osa. Akkojen määriä, sanoisi joku. Jos niitäkään, lisäisin. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin erinomainen ja toisen viikon pystyi aloittamaan hjuvalla fiiliksellä. Tavoitteena oli hivenen nostaa määrää, tehoa, rasittavuutta...mitä nyt ylipäätään voi lisätä? Ketutusta? Tuskin sitä kuitenkaan.
 |
| Saariselkä |
Toiselle viikolle kaksi tekijää muuttui. Perhe tuli mukaan ja lämpötila laski Ylläksen mukavasta -5 asteesta Saariselän -25:een. She havaittiin shaman tien kuitenkin pukeutumishkyshymykshekshi, eikä kylmä shää oikeashtaan tuottanut ongelmia - alukshi. Alkuviikko olikin hyvää rummutusta, kun viikonlopun kevyempien päivien jälkeen pystyi taas nostamaan määrää. Jouluaaton kevyttä parituntista lukuunottamatta päivät antoivat aina 4-5 tunnin edestä lisää sisältöä harjoituspäiväkirjaan. Samoina päivinä tajusin, että kun nousen Kiilopään lähellä sijaitsevien Ahopäiden huipulle noin klo 11, niin näen aika kauniin näkymän. Menin sinne joka päivä.
Torstain pitkällä lenkillä sattui kuitenkin pieni lapsus. Palellutin toisen isovarpaani. Ja kun sanon pallelutin, niin myös tarkoitan sitä. Varvas oli melko tumma lenkin jälkeen, kivulias seuraavan yön ja turvoksissa siitä eteenpäin. Nyt neljä päivää myöhemmin se on turvoksissa ja hivenen tumma kärjestään edelleen, eikä sille oikeastaan voi laskea kunnolla painoa, vaikka onkin paranemaan päin. Saariselän loppuviikko meni tämän takia lomaillessa ja kevennellessä. Vähän kuntopiiriä ja yksi tasurilenkki. Viikon saldoksi vajaa 17h sekä jäätynyt varvas.
Tähän kohtaan avautuminen. Tietyllä tavalla kevyt tauko voi toimiakin tässä kohtaa. Mutta kuka oikeasti palelluttaa varpaansa niin, ettei voi seuraavana päivänä reenata? Pitäiskö käyttää nuorisoslangia ja sanoa: "lol, vähä noloo!" Siis oikeesti. Kun kysytään lenkin väliin jättäneeltä kaverilta selitystä, miksi lenkki jäi väliin, vastaukseksi voidaan saada "no laiskotti", "oli nuha" tai "ei tuntunut tänään hyvälle". Jotkut huonoja selityksiä, jotkut huonompia - vai miten se meni? Mutta ei kukaan oikeasti käytä "palellutin varpaani" -korttia. C'moon! Ei semmosta pitäis edes olla?!
Tässä sitä kuitenkin ollaan. Harmistuneena, mutta kuitenkin ihan tyytyväisenä viimeisen kaksiviikkoinen ensimmäiseen puoleentoista viikkoon. Tällä hetkellä fiilis on joulukuun alkuun verraten kestävämpi ja parempi. Kunhan varvas paranee, niin eiköhän lomalle saada vielä lyhyt, mutta kunnollinen määräpäivien setti. Nythän paistaa aurinkokin! Hirveästi en jaksaisi uhota, mutta tällä hetkellä on myös sellainen tunne, että kevään kisakaudella jokaisessa startissa on aika iso latinki. Se, että miten se vaikuttaa suoritukseen, on täysin eri asia.
Loppuun vielä hauska lainaus Pellon Ponnen edustusryhmän epäviralliselta tiedotuskanavalta. :D
"Tuskin partiopojat ovat kolossaan fiilistelleet, että hankitaanpa liuta latvialaisia rokkareita ja vahvistetaan sitä parilla suomalaisella spurgulla niin saadaan suunnistusmaailman moraalinvartijat varpailleen."
Jatketaan spurguilua. Hyvää vuotta 2015 kaikille!
perjantai 12. joulukuuta 2014
Testailua, leiritystä, harjoittelua, leiritystä ja lomille!
Se tiiviistä kirjoitustahdista :)
Clubmatchin jälkeen harjoituskausi alkoi ja ekat viikot mentiin reeniin "totutellessa" voima edellä ja aika vähillä määrillä. Sen verran innostuin tekemään yhden jalan mavea, että kyseisessä liikkeessä ilmeisesti stabilaattoreina toimivat lonkkanivelen lähentäjälihakset menivät aika jäykiksi. Viikon ihmettelin, kunnes tajusin ja kevensin voimaharjoittelua.
Koulun suhteen marraskuu sujui Pajulahdessa aikuisliikunnanohjauksen työharjoittelun parissa. Kierreltiin kollegan kanssa erilaisten viikko- ja päiväryhmien mukana liikuntatunneilla ja luennoilla saaden suhteellisen monipuolisesti kokemusta erilaisista lajeista - ja ohjattiin toki myökin ^_^. Jakson aikana totesin, että tuntityönä duunattava liikunnanohjaus ei ole urheilijaa varten. Ei mitään jakoa.
Lopulta tuli mattotesti, uudet ennätykset ja TuMen leiri Kemiössä ensi vuoden Jukolan lähimaastoissa. Esan kanssa mentiin meren rannalla sijaitsevalle seurahuvilalle tiedustelijoiksi keskiviikkona, tehtiin treeni ja siirryttiin torstaihin. Torstain aamupäivän treenin jälkeen porukkaan astui mukaan Martti ja Tito sekä armoitetut kokkimme Raikuli ja Heli. Torstain yöreeni lipsahti vajaaseen kahteen tuntiin. Perjantaina aamupäivällä käytännössä torstain kopiot. Sitten oli aika viikonlopun ja väkeä saapui enemmän paikalle.
Perjantain yötreeni juostiin yhteislähdöllä kolme vuosikymmentä vanhalla kartalla. Olihan se priimaa mennä jätkien kanssa rannikkokallioilla. Kerran siirryin vetämään, mutta pummasin, minkä jälkeen tyydyin tarkkailuasemiin. Letkassahan sieltä tultiin.
Lauantaina alkoi tuntumaan jo huomattavaa väsymystä. Jokaisella askeleella jalan takaosien hermot muistuttivat olemassaolostaan, mutta toisaalta polvi- ja penikkavaivat olivat kokonaan poissa. Näin se vaan menee. Kun olet olosuhteissa, joissa voit nukkua vähintään 9h yössä ja 1h päivällä, ruoka tuodaan suoraan pöytään, energiatasot riittää ja fiksuin tekeminen lepäämisen ohella on venyttely tai kirjan lukeminen, niin kroppa palautuu aika hyvin.
Mutta takaisin lauantaihin. Alkupäivästä juostiin TuMen keskimatkan mestaruuskisat. Ja saman tien uudet jampat pääsi podiumille ;) Tulospalvelusivu löytyy täältä ja TuMen Twitter-sivun uutiset löytyy täältä. Oma suoritushan oli taidollisesti erinomainen. Fyysisellä vireellä ei nyt varsinaisesti ole väliä marraskuussa, mutta kauden tärkeimmässä kisassa on aina kiva onnistua! Ja onhan näistä lähtökohdista mukava lähteä treenikautta jatkamaan. Mieluummin 35sek kuin 5min. Ronssi maistu hyvälle. 10 ja 35 sekuntia otetaan vielä joskus kiinni.
Lauantaina oli taas yösuunnistustreeni massalähdöllä. Maasto oli verran haastava, että en tajunnut kartasta tarpeeksi ensimmäisen 3km:n aikana. Ei löytyny nöyryyttä. Sitten keskityin, nappasin vetojuhdan paikan ja pukkasin menemään. Tavallaan treenin teemana halusin kokeilla omia taidollisia rajoja, Maasto oli sen verran haastava itselle, että fyysisesti siinä ei oltu kovin tiukalla. Hyvö kunto vai huono suunnistustaito? Joka tapauksessa, välillä tuli virhettä, mutta välillä mentiin paremmin kuin telkkä pöntöön. Aika nautinnollinen treenihän se oli. Yannickin kartta lopun käyräosiosta. Melkein samoja viivoja mentiin.
Sunnuntaina tarjoiltiin vielä pidempää siivua. Se homma sujui aika hyvin. Voisin veikata, että vaikka Louna-Jukolan maastoissa on niitä taidollisesti tiukkojakin paikkoja, niin erot tulee ensi vuonna olemaan aika pienet. Kaikki osaa suunnistaa tossa maastotyypissä.
Leirihän oli suomeksi sanottuna suksee. Juoksin kaikki treenit, keräsin viikolla kilsoja lähemmäs sata, mikä taitaa olla itselle jonkinlainen viikkoennätys. (Säälittävää :D) Virossa tajusin, että nää jätkät on ihmisiä. Tällä leirillä tajusin, että jokaisesta yhteisestä (treeni)hetkestä löytyy jotain opittavaa. Se on suoraan sanottuna aika motivoivaa. Fiilis porukassa on hyvä. Kuten Jouni totesi: "yhtä perhettähän tässä ollaan".
Viikko TuMen leiristä eli viime viikonloppuna laputeltiin MU:n leiri perinteisellä käpypirtillä Orimattilan ja Mäntsälän rajalla. Lunta tuli tuolle viikonlopulle hieman suunnistusta hidastamaan, mutta leiri vedettiin hyvin läpi. Tästä porukasta löytyy sitten meikäläisen toinen suunnistusperhe.
...
Nyt perjantaina päästiin joululomalle. Kotona tulee vietettyä taas aika vähän aikaa, sillä sunnuntaina lennän Ylläksen suuntaan. Sieltä matka jatkuu vajaan viikon jälkeen Saariselälle, jossa vajaa viikko täydentyy reilulla viikolla. Latu auki! Nyt lähretään hiihtämään! :)
Tää teksti oli aika hössötystä. Hyvää Joulun aikaa!
Clubmatchin jälkeen harjoituskausi alkoi ja ekat viikot mentiin reeniin "totutellessa" voima edellä ja aika vähillä määrillä. Sen verran innostuin tekemään yhden jalan mavea, että kyseisessä liikkeessä ilmeisesti stabilaattoreina toimivat lonkkanivelen lähentäjälihakset menivät aika jäykiksi. Viikon ihmettelin, kunnes tajusin ja kevensin voimaharjoittelua.
Koulun suhteen marraskuu sujui Pajulahdessa aikuisliikunnanohjauksen työharjoittelun parissa. Kierreltiin kollegan kanssa erilaisten viikko- ja päiväryhmien mukana liikuntatunneilla ja luennoilla saaden suhteellisen monipuolisesti kokemusta erilaisista lajeista - ja ohjattiin toki myökin ^_^. Jakson aikana totesin, että tuntityönä duunattava liikunnanohjaus ei ole urheilijaa varten. Ei mitään jakoa.
Lopulta tuli mattotesti, uudet ennätykset ja TuMen leiri Kemiössä ensi vuoden Jukolan lähimaastoissa. Esan kanssa mentiin meren rannalla sijaitsevalle seurahuvilalle tiedustelijoiksi keskiviikkona, tehtiin treeni ja siirryttiin torstaihin. Torstain aamupäivän treenin jälkeen porukkaan astui mukaan Martti ja Tito sekä armoitetut kokkimme Raikuli ja Heli. Torstain yöreeni lipsahti vajaaseen kahteen tuntiin. Perjantaina aamupäivällä käytännössä torstain kopiot. Sitten oli aika viikonlopun ja väkeä saapui enemmän paikalle.
Perjantain yötreeni juostiin yhteislähdöllä kolme vuosikymmentä vanhalla kartalla. Olihan se priimaa mennä jätkien kanssa rannikkokallioilla. Kerran siirryin vetämään, mutta pummasin, minkä jälkeen tyydyin tarkkailuasemiin. Letkassahan sieltä tultiin.
Lauantaina alkoi tuntumaan jo huomattavaa väsymystä. Jokaisella askeleella jalan takaosien hermot muistuttivat olemassaolostaan, mutta toisaalta polvi- ja penikkavaivat olivat kokonaan poissa. Näin se vaan menee. Kun olet olosuhteissa, joissa voit nukkua vähintään 9h yössä ja 1h päivällä, ruoka tuodaan suoraan pöytään, energiatasot riittää ja fiksuin tekeminen lepäämisen ohella on venyttely tai kirjan lukeminen, niin kroppa palautuu aika hyvin.
Mutta takaisin lauantaihin. Alkupäivästä juostiin TuMen keskimatkan mestaruuskisat. Ja saman tien uudet jampat pääsi podiumille ;) Tulospalvelusivu löytyy täältä ja TuMen Twitter-sivun uutiset löytyy täältä. Oma suoritushan oli taidollisesti erinomainen. Fyysisellä vireellä ei nyt varsinaisesti ole väliä marraskuussa, mutta kauden tärkeimmässä kisassa on aina kiva onnistua! Ja onhan näistä lähtökohdista mukava lähteä treenikautta jatkamaan. Mieluummin 35sek kuin 5min. Ronssi maistu hyvälle. 10 ja 35 sekuntia otetaan vielä joskus kiinni.
Lauantaina oli taas yösuunnistustreeni massalähdöllä. Maasto oli verran haastava, että en tajunnut kartasta tarpeeksi ensimmäisen 3km:n aikana. Ei löytyny nöyryyttä. Sitten keskityin, nappasin vetojuhdan paikan ja pukkasin menemään. Tavallaan treenin teemana halusin kokeilla omia taidollisia rajoja, Maasto oli sen verran haastava itselle, että fyysisesti siinä ei oltu kovin tiukalla. Hyvö kunto vai huono suunnistustaito? Joka tapauksessa, välillä tuli virhettä, mutta välillä mentiin paremmin kuin telkkä pöntöön. Aika nautinnollinen treenihän se oli. Yannickin kartta lopun käyräosiosta. Melkein samoja viivoja mentiin.
Sunnuntaina tarjoiltiin vielä pidempää siivua. Se homma sujui aika hyvin. Voisin veikata, että vaikka Louna-Jukolan maastoissa on niitä taidollisesti tiukkojakin paikkoja, niin erot tulee ensi vuonna olemaan aika pienet. Kaikki osaa suunnistaa tossa maastotyypissä.
Leirihän oli suomeksi sanottuna suksee. Juoksin kaikki treenit, keräsin viikolla kilsoja lähemmäs sata, mikä taitaa olla itselle jonkinlainen viikkoennätys. (Säälittävää :D) Virossa tajusin, että nää jätkät on ihmisiä. Tällä leirillä tajusin, että jokaisesta yhteisestä (treeni)hetkestä löytyy jotain opittavaa. Se on suoraan sanottuna aika motivoivaa. Fiilis porukassa on hyvä. Kuten Jouni totesi: "yhtä perhettähän tässä ollaan".
Viikko TuMen leiristä eli viime viikonloppuna laputeltiin MU:n leiri perinteisellä käpypirtillä Orimattilan ja Mäntsälän rajalla. Lunta tuli tuolle viikonlopulle hieman suunnistusta hidastamaan, mutta leiri vedettiin hyvin läpi. Tästä porukasta löytyy sitten meikäläisen toinen suunnistusperhe.
...
Nyt perjantaina päästiin joululomalle. Kotona tulee vietettyä taas aika vähän aikaa, sillä sunnuntaina lennän Ylläksen suuntaan. Sieltä matka jatkuu vajaan viikon jälkeen Saariselälle, jossa vajaa viikko täydentyy reilulla viikolla. Latu auki! Nyt lähretään hiihtämään! :)
Tää teksti oli aika hössötystä. Hyvää Joulun aikaa!
tiistai 4. marraskuuta 2014
Kauden päätösaloitus
Blogitoimitus tavoitti seuraa vaihtaneen Tapani Mäkisen Virosta TuMen kauden ensimmäiseltä (tai viimeiseltä) leiriltä.
Mikä toi sinut tänne Viroon, halvan alkomaholin luvattuun maahan?
- Tallink toi tuosta Suomenlahden yli. Muita fiksuja kysymyksiä?
Julkistit seurasiirron blogissasi reilu viikko sitten. Sinun luulisi olevan hirveän mediaryöpytyksen keskipisteenä, mutta näin ei ole. Miksi?
- Pari-kolme (4) kovempaa kaveria veivät mediahuomion. Olen nöyrästi taustalla ja keräilen hedelmiä harjoituskauden yhteislähtöyösuunnistusharjoituksissa.
TuMessa on nyt kunnon nippu maailman huippunimiä. Mitä se antaa sinulle?
- Ehkä se eniten antaa ymmärrystä siitä, että ne oikeesti kovatkin jannut on vain ihmisiä. Toki parempia sellaisia. Opin joka hetki jotain uutta jätkien olemuksesta, työmoraalista ja siitä, miten hommat pitää hoitaa. Viime viikonloppuna opin, että liian rennosti asioita ei ainakaan pysty ottamaan.
Mitkä ovat tavoitteesi ensi kaudelle?
- Henkilökohtaisella puolella tavoitteet ovat terveenä pysymisessä ja päivittäisessä laadukkaassa tekemisessä. Viime kausikin opetti, että terveenä pääsisin pidemmälle kuin vammaillessa. Viestipuolella tavoitteena on päästä vähintään TuMen Jukolan 3. joukkueeseen. Uskon pystyväni syrjäyttämään ainakin Jouni Vidqvistin siitä porukasta.
On sinulla muuta sanottavaa?
- Mitenkäs se meni... The colour is black and the place is in front!
Toivotamme Tapanille hyvää harjoituskautta ja tiivistä kirjoitustahtia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)