Kun matto ei nöyrtynyt

No huhhuh. Ei mies oikein liikahtanut.

...

Lääkkeet:

Enemmän treeniä ja kovemmin treeniä.

...

Homma jatkuu.

Vuoden kolmas kuukausi on maaliskuu

Ensi kuun jälkeenhän on jo toukokuu!

Vähän kaikenlaista on tapahtunut, mutta kerrotaanpa nyt viimeisten viikkojen treenit ensiksi.

-> Hauskaa on ollut! Se on pääasia.

Viimeiset 5 viikkoa ovat sisältäneet enimmäkseen hyvää määrätreeniä, jossa tunnit loppujen lopuksi eivät ole kummoiset, sillä juoksuun totuttelu on ollut prioriteetti numero yksi jo pitkään. Tulevaan maanantaihin päättyvä määräjakso on tähän mennessä toteutunut hyvin, joskin pieni yliyrittäminen on leimannut harjoittelua. Koko ajan on vedetty aika limiitillä, palautuminen on ehkä pikkusen kärsinyt, ja kokonaisuudessaan laatu ei ole siten ollut ihan parhaimmasta päästä. Noh.. nylkky mikä nylkky, tunteja työnnetään silti lisää. :D. Kuitenkin lienee hyvä muistaa, että kisoissa pärjää todennäköisesti ne urheilijat, jotka harjoittelevat parhaiten, eivätkä välttämättä eniten.

Viime tiistain jälkeen jouduin kyllä viilaamaan lepojaksot uusiksi, kun pitkästä aikaa ensimmäinen kunnon jalkojen voimatreeni tuli vedettyä vähän enemmänkin yli. Sen seurauksena lepoviikko alkoi saman tien keskiviikkona, vaikka piti alkaa vasta tänään. 5 päivän levon seurauksena nyt pystyy jo juoksemaan ja tarkoitus on tehdä kolmen päivän "määräisä" treenijakso keskiviikkoon asti, ottaa torstaina hieronta, sitten palautella kevyen viikon tapaan ja lopulta käydä mittaamassa 6 viikon määräharjoittelun tulokset mattotestissä ensi maanantaina. Olen kehittynyt, sen tiedän kyllä. Maton jälkeen alan kehittämään heikoille lukemille laskenutta anaerobista kynnystä.

Noh, sitten julkisiin, mediaa ja ihmisiä puhuttaviin aineisiin, tai siis aiheisiin. Oliskohan se ollut viime torstaina, kun Ylellä näytettiin uusi tunnin dokkari hiihdon dopingasioihin liittyen. On se kumma, kun sitä sanotaan, ettei ole mitään salattavaa, mutta kuitenkin väitetään että mahdolliset FIS:n pomon allekirjoitetut listat ovat vääriä , eikä sitte lopulta kerrota kaikkea, tai oikeastaan yhtään mitään - mistään. Oma hg-arvo oli muuten tammikuun lopussa 152. Urheilukouluvuonna on näköjään 149:stä noussut 167:een parissa kuukaudessa. Mutta tosiaan. Siihenhän tämä maailma on menossa, että leikissä halutaan parhaita, vaikka sitten vähän fiilunkia käyttäen. En siis noista 90-luvun hiihtäjistä tiedä, mutta näin kertoo yhden dokumentin yhteydessä esitetty tutkimus ainakin jenkkiläisistä.

Kirjasta Lisää buddhaa peliin:

"Viihteeseen kuuluvaa draamaa on jokaisessa dopingkäryssä runsaasti. Se ei vain kuulu leikin piiriin. Se kuuluu haudanvakavuudenpiiriin. ... Me haluamme pitää yllä illuusiota, että peli on reilua. Tuo illuusio on osa lumousta, jossa leikitään. ... Leikkiin kuuluu, että sen lumoon voi luottaa, että kilpailu on aitoa, että meitä ei huijata."

Hiihdon MM-kisat menivät odotettua heikommin. Senhän kaikki tietää. Ulkopuolisille ja itse urheilijoillekin on varmaan hyvä sanoa, että kilpaurheilussa korkeimmalla tasolla menestyminen ei ole kovin helppoa. Yleisesti tuntuu, että jos kerran on saavutettu jotain, niin on järkyttävä ja mahdoton pakko saavuttaa vähintään yhtä paljon seuraavalla kerralla. Ei se ole pakko, se on mahdollisuus! Toki jos maanläheisesti ajateltuna haluat olla paras, sinun on pakko olla ykkönen. Jotta voit olla ykkönen, sinun on pakko tehdä jotain sen eteen. Ilmaiseksi sitä ei taida saada.

Toinen lainaus mainitusta kirjasta:

"Toisten voittamisen jonkinlainen pakko on osa ihmisluontoa. Se ei kuitenkaan ole sama asia, kuin kilpailuhauskuus. Kilpailu on kaiken pelaamisen perus ja idea. Kilpailu on hauskaa, pakko on kamalaa."

Viikonloppuna kuulutin seuran kaksipäiväiset hisukisat. Voipi olla, että saan kuuluttaa ääntäni muiden kuullen tulevaisuudessakin. :)