sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Alussa oli suunnitelma

Helou!

Harjoituskausi on pyörähtänyt mukavasti käyntiin ja sitä onkin nyt viitisen viikkoa takana. Otetaan katsaus menneeseen ja tsekataan, mitä marraskuun 9. päivä käynnistyneellä kaudella on toistaiseksi kerennyt tapahtumaan.

Voimailujaksoahan tässä on noin niinkun virallisesti vietelty. Tahtoo sanoa keskimääräistä enemmän perusvoimoo salilla ja keskivartalon/lantion seudun kuntopiirejä - rakennustarpeita siihen, että kroppa pysyy kasassa ja kestää. Harjoittelun kokonaismäärä on ollut aika matala, jotta pää(voima)reenit voisi tehdä laadukkaasti ja jotta voima tarttuisi. Ja onhan se tarttunutkin. Ei siitä enempää.

Unkarin parhaita, part 1 - yö poluttomalla kartalla
Ensimmäisenä viikonloppuna matkasin Suomen Turkuun ja 27. Clubmatchiin, jossa siis kilpailtiin samalla myös TuMen mestaruuksista. Olin edellisvuodelta TuMen mestisten 3. ja CM:n henk.koht. matkan 2., joten odotukset olivat korkealla. Niinkun kauden pääkisassa täytyy ollakin. Yleensähän kaltaiseni tyyppi saa hyvät mahdollisuudet pärjätä näissä karkeloissa jo sen takia, että lauantaita ennen on perjantai. Ja no, hoppeeseen oli tyytyminen. Sen verran jäi kaivelemaan, että toimenpiteet ensi vuoden voittoja silmällä pitäen on jo aloitettu ja kesän kalenteria siivottu opiskelijoiden MM-katsastuksista ym. pikkukisoista, jotta Jukolan jälkeen olisi aikaa reenata ja kunto olisi TuMen mestaruuskeskarin aikaan terästä #priorisointi. CM-viestistähän nassahti kultaa. Avausosuudella maastavetojen jumittama fysiikka ei riittänyt karkaamiseen, joten täytyi hyödyntää psyykkistä sodankäyntiä. Scottsalle riitti yksi kantsekontakti ja tuloksena useamman minuutin pummi.

Seuraavana viikonloppuna kävin valmentelemassa MU:n nuorisoa Kisakalliossa kohti seuraavaa kautta. Totesin, etten osaa vieläkään suunnistaa Karnaisten maastossa. Etenkään yöllä. Mutta itse leiri oli kiva!

Unkarin parhaita, part 2 - jouluyö
Sitten matka jatkui Unkariin. Tai ainahan sitä Jyväskylässä käydään kääntymässä. Ihan vaan matkustamisen ilon vuoksi. Mutta asiaan. Teemu on siis ollut Unkarissa koko syksyn työharjoittelussa - tai bilettämiseltä se vaikuttaa - ja muutaman LS:n suunnistajan kanssa lähdettiin sinne pienellä iskuryhmällä reenaamaan. Henkilökohtainen tavoite oli tehdä mahdollisimman paljon taitotreeniä
= suunnistusta, koska maastotyyppi olisi taas uudenlainen kokemus. Tavoite täyttyi. Suunnistettiin paljon (no ei nyt ihan niin paljon kuin TG). Leiri sinänsä sopi jakson teemaan eli mäkisessä maastossa tuli könyttyä, mutta aika jumiinhan se ukko siitä menee, kun yhtäkkiä suunnistaa 3h/pv muutaman päivän ajan tuollaisissa penkoissa. Ei auta, vaikka olisi itse Mäkinen. Hieno setti kuitenkin. Kiitokset porukalle matkaseurasta ja erityisesti Hirpalle, Teemulle sekä Unkarin väelle järjestelyistä! Täältä reissun kuvasatoa.

Unkarin jälkeen oli todella kevyt köpsöttelyviikko. Pikkuisen näkyi leirin rasitukset ja opiskelun aiheuttama stressi unen laadussa ja palautumisessa, mutta toistaiseksi olen osannut pitää käsijarrun päällä ja jos krpalle on tarvinnut antaa aikaa, sitä on annettu. Jatkumona tähän pieni huomio ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluopiskeluun siirtyneenä: opiskelutekniikat ja motivaatio eivät välttämättä ole aluksi ihan korkeimmillaan. Sitä väitetään, että pitäisi ihan kirjojakin lukea!

"Kova" tenttiputki päättyy tulevana keskiviikkona ja sitten alkaa varmaan joululoma. Koska Jyväskylässä ei ole lunta, siirrän itseni hetkeksi Mäntsälään. Kokonaisuudessaan loma-aika menee kaavalla: Koska aikaa on enemmän, reeniä on enemmän. Eli määräjaksoa pukkaa. Katsellaan sitten keväämmällä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Blogitoimituksen vuosikatsaus ja vilkaisu tulevaan

Eka vuosi mustissa on takana! Ja kyllähän se kasvattaa reenata kovempien kanssa. Toivottavasti musta paita pysyy päällä vielä monta vuotta! :) Vaikea kausi oli silti ja pikkuhiljaa asioista pitäisi varmaan "oikeasti ottaa opiksi". Aikaahan tässä on tehdä vaikka mitä, mutta ei sitä silti tuhlailla kannata, kuten on muutamaan kertaan tullut todettua. Seuraavassa yleistä pölinää menneestä vuodesta. Originaali versio kausianalyysistä ei ole julkaisukelpoinen, monestakin syystä. Joojoojoo, lässynlässyn.

...

Päättynyt kausi lähti vuosi sitten hienosti käyntiin! Marraskuun Jukola-leiriltä haettiin hieman rautaa itseluottamuksen pohjaksi ja kuukauden siirtymäkausi todettiin onnistuneen leirin myötä hyväksi ratkaisuksi. Työharjoittelujakso Pajiksessa otti veronsa, mutta kun se kestettiin, niin henkisiä veronpalautuksia nostettiin takaisin jo joulukuussa kahden viikon leirillä akselilla Ylläs-Saariselkä.

Sitten alkoi tapahtua. Saariselällä paleltui varvas. Ja aika ikävästi. Kolmas määräviikko jäi välistä, hyvä niin, mutta heti kun varvas antoi mukamas luvan, niin etelässä ruvettiin tammikuussa suunnistamaan. Ei ollut hyvä jaloille. Mieluummin tekisi talvella vaikka vesijuoksua ja pyöräilyä kuin suunnistusta ja juoksua!

Koulussa jatkettiin vähän ressaavammilla hommilla eikä reenistä jälkikäteen katsoen tullut mitään. Sitten kun yritettiin, niin mentiin liian paljon liian kovaa. Huonon tammi-helmikuun jälkeen lähdettiin Espanjaan ja siellä tyhjennettiin tili pehmeällä hiekalla, kun alla oli kuitenkin käytännössä nollajuoksut.

Vammaa ei osattu diagnosoida heti. Tuli psyykkiset kivut, enkä osannut levätä. Vamma esti juoksuharjoittelun, mutta ei mukamas mitään muuta? Mikäs urheilija se sellainen on, joka ei näe urheilun parasta? Homma pitkittyi, pitkittyi ja pitkittyi. Helpotti. Juostiin SG ja Jukola. Sitten tuli takaisin. Helpotti. Juostiin KRV:llä. Onneksi meni nilkka, koska vaiva palasi. Uus magneetti. Ei mitään ihmeellistä. Hä? Rullahiihto piti onneksi miehen tiellä.

Ja sitten se yhtäkkiä menikin. Ei terve! Tai siis, terve. Tallinnassa oltais juostu kovempaakin, mutta silloin kiusasi kesän aikana jo neljännen kerran kunnolla nyrjähtänyt nilkka. Elokuussa ei ihmeempiä tehty. Tiesin, että kunto tulee vasta syyskuun lopulla jos joskus. SM-yössä se sitten tuli. Ja se teki hyvää!

OLIHAN tässä vuodessa jotain positiivistakin (ja paljon!!!), jos tuosta äskeisestä sitä ei löytäyt. En olisi osannut odottaa esimerkiksi keväällä uima-altaan pohjaa tuijotellessa, että SM-yössä juostaan 20 sakkiin tai että Smålandskavlenissa juoksisin hetken 3. osuuden kärjessä, Rankisijakin on noussut muutaman kymmentä pykälää (tärkein). Omissa papereissa loppukauden kohdalle siis tulee isot plussat!  

...

Siirtymäkausi on ollut nyt viime vuoden tyyliin pitkä. Omalla kohdalla se tarkoittaa erityisesti henkistä lepoa, vaikka toki myös fyysinen rasitus kokonaisuudessaan on muuhun vuoteen verraten matalampi. Jos ei huvita, niin ei tarvitse. Mutta jos joku juttu huvittaa, niin sitten sen tekee. Olihan tuossa Jukola-leiriä ja jo mainittua Smålandskavlenia (videomatskua). Välillä olen liittynyt Allun nousumetrien keräämiskerhoon ja kavunnut Laajavuorta ylös ja alas. Pienenä projektina tein pari päivää sitten pitkän vaelluksen, joka sisälsi yli 2000 nousumetriä (28 kertaa huipulle ja alas). Seuraava kerta on aikaisintaan vuoden päästä. 

...

Tulevan vuoden kalenteria on rakenneltu mielessä ja paperilla jo pieni tovi ja ykköstavoite on selvä: säilyä terveenä. Pitkiä juoksu-/suunnistusleirjä ei siis ole tiedossa, ja saman tien kun jaloissa tuntuu vähänkään pahalta, pidän lajiharjoittelusta tauon ja teen vähintään kuukauden vesijuoksu-/hiihto/rullahiihtokuurin. Ihan varmasti. Ulkomailla tulee muuten käytyä muutamaan otteeseen. Se on siistiä!

Viikko "mennään vielä yli". Sitten aletaan runnoa konetta kuntoon kohti kautta 2016.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Pimeä mutta valoisa kauden päätös - SM-yön analyyzi

Otsikon mukaisesti varsinainen kisakausi päättyi osaltani pimeästi viime viikonlopun SM-yöhön, mutta kuitenkin valoisasti, sillä onnistuin tekemään kauden parhaan suorituksen vuoden henkilökohtaisesti tärkeimmässä kilpailussa. Kausianalyysi saattaa tulla jossain vaiheessa tarkemminkin, mutta kaippa sitä täytyy pohdiskella mennyttä kautta jo tässä tekstissä, jotta lukijalle avautuu kokonaisuus, ja se, miksi olen aika semityytyväinen SM-yön 18:een (17.) sijaan.

No, aika lyhyeen tämä tausta tässä nyt oikeastaan jää :D, mutta olin siis jalkaterävamman takia maalis-toukokuun poissa pelistä. Kesä-heinäkuussa vamma tuppasi uusiutumaan helpohkon oloisesti ja se oli sellaista on-offia eli käytännössä syyskuun kilpailuihin lähdettäessä pohjalla oli noin 5 viikkoa "terveen miehen" harjoittelua. Kerrottakoon kestävyysurheilusta tietämättömälle, että huipulle vaadittava suorituskyky rakentuu usean vuoden onnistuneen harjoittelun kautta. Käsittääkseni. 

Sm-yö oli syyskuun kisoista viimeinen. Lyhyellä matikalla laskettuna siihen oli siis eniten aikaa nostaa kisakuntoa ja siten se valikoitui muun valintakriteeristön tuella selkeästi syksyn tärkeimmäksi kilpailuksi.

Sprintissä onnistuminen edeltävänä viikonloppuna kertoi, että fyysinen suorituskyky nousee vielä, kunhan kropalle antaa vaan aikaa palautua. Sen sijaan viestin suunnistuspuoli oli ihan schaissea ja oli lopulta hyvä, että pääsin avaamaan ajatuksia psykologille juuri ennen yökisoja. Nollasin edelliset skabat ja lähdin yökisoihin puhtaalta pöydältä. Fysiikkapuolella oli muuten vaikeuksia palautua edellisen viikonlopun rasituksista ja tiistain ilta-pk:n jälkeen totesin, että lienee parasta nostaa jalat kattoon jo keskiviikkona eikä vasta torstaina. Keskiviikko siis levättiin, vielä torstain verkkalenkillä oli väsynyttä, mutta perjantaina aamupäivällä homma toimi ihan hyvin. Kisaan pystyi lähtemään hjuvalla fiiliksellä.

...


Ennen yökisaa olin päässyt pääsarjan SM:n A-finaaliin vain viime vuoden yössä ja viikko sitten sprintissä. Oli siis melko selvää, että viikonloppu mentiin "jokainen kisa on tärkein kisa" -mentaliteetilla, jotta A-finaalissa edes juostaisiin. Karsinnan suoritus meinasi kosahtaa 2-3 välillä, kun suunta katosi, enkä löytänyt kuviorajoja haluamallani tavalla. Vajaan 2 minuutin virheen jälkeen tiesin kuitenkin, että saumat finaaliin ovat edelleen aivan riittävät, kunhan suoritus viedään loppuun asti. Lopun suon ylityksessä en ollut kuitenkaan suunnan kanssa aivan skarppina ja yhtäkkiä viimeinenkin väli tuotti kompassille vaikeuksia. Suoritus ei tyydyttänyt, mutta se kuitenkin riitti A-finaaliin, kun sinne jatkoi kustakin ryhmästä 17 parasta.

Finaalipäivänä kroppa oli viime vuoteen verraten paljon palautuneempi ja sikäli tuntemukset antoivat luottoa, että ehkä tänä vuonna mies ei tummuisi aivan totaalisesti. Antin twiitissä oli suunnistuksen kannalta kaikki olennainen. Eikun menoks.

Finaalin tulokset ja gps-seuranta

Ja perinteinen kisa-analyysi. Emit sammui matkalla, mikä pikkuisen jänskätti maalissa, mutta näköjään sieltä tulos saatiin :). Väliaikoja ei siis ole, mutta olen tehnyt omaan suoritukseen liittyviä aika-arvioita gps-seurannan perusteella.

K-1
Ykköselle tarjottiin loivaa alamäkeä, minkä aavisti jo mallikartasta. Väliaikojen mukaan ainakin puolet porukasta pummasi tätä rastia tai teki edes jonkinnäköistä ylimääräistä mutkaa rastivälillä. Itse menin varmistellen ja löysin rastin ehkä noin 15 nopeimman joukossa. Eli: Tieltä lähtiessä kompassilla nenämuoto haltuun. Pikkusuokin ilmoittautui ennen mäen huippua. Tähtäsin alamäkeen akselille puskanotko-jyrkänne/jyrkkä rinne, joista osuin jälkimmäiseen ja siitä olikin helppo mennä lipulle, vaikka aika piilossa olikin :)
1-2
Heikko lähtö, mutta kerkesin korjaamaan suuntaa ennen lampea. Nousin rinteeseen, enkä ollut aivan satavarma sijainnista ja kompassinkin seuraaminen jäi. Ajauduin vasemmalla, kiersin jyrkänteen vielä vasemmalta ja totesin olevani 100m sivussa suunnitellusta. Korjasin takaisin suunnittelemalleni reitille ja otin rastinkin vielä aika huolellisesti jyrkänteen ja jyrkännekumpareen kautta. Harkittua aikatappiota.
2-3
Rastinoton takia halusin nousta pari käyrää ja päästä jyrkännejonoon kiinni. Siitä lipulle tulo olikin heleppoo.
3-4
Kiersin hajonnat eri järjestyksessä kuin gps-seurannan karttakuva. Eli ekaksi 7:lle. Notkot oikein ja rinteeseen. Huikon Petteri oli juuri lähtenyt rastilta ja vauhti oli kyllä sellainen, että luulinkin hänen käyneen rastilla. Katsoin kumpareen taakse huolimattomasti, enkä ensiksi nähnyt lippua, kunnes puolen minuutin etsinnän jälkeen kävin kurkkaamassa vähän kauempana. "Heti meni pasmat sekaisin, kun näin jonkun kilpailijan."
4-5 
Väli oli aika seilaamista. Virheen jälkeen huono lähtösuunta. Sitten tiputus rinteessä liian jyrkästi ja kuoppien kohdalta en taas osannut nostaa tarpeeksi jyrkästi. En päässyt käyrämuotoihin rastivälillä kiinni, mutta rastille puttaus sujui vaivatta.
5-6
Helpot ja selkeät kohteet rastiväliviivan mukana. Puolessa välissä hyppään matalahkolta jyrkänteeltä alas, jonne en parin kuusen takia näe kunnolla. Vasen jalkapohja osuu ikävästi terävään kiveen ja juokseminen tuntuu vaikealta. Nopeasti kipuun tottuu, mutta jalkaan sattuu käytännössä aina, jos painetta tulee juuri holvikaaren kohdalle. No, periaatteessa siis joka askeleella. Juoksu muuttuu toispuoleiseksi ja lantion/lonkan oikea puoli meinaa mennä aika pahasti jumiin.
6-7
Suunnalla ja rinteessä justiinsa sopivasti ennen rastille pudotusta.
7-8
Halusin ottaa "varman päälle", välttää nousua ja mennä ojia myötäillen. Suo on myös mukavan pehmeä alusta kallioon verrattuna, kun jalka on kipeä. Kompassisuunta pysyy ja rastinotto sujuu parilla pysähdyksellä. 
8-9
Kompassisuunta on tälläkin rastivälillä se juttu. Lähtö kompassilla. Suon yli kompassilla. Rastimäen päälle kompassilla. Rastinotto kompassilla.
9-10
Sitten se kompassi vissiin unohtuu. Lähden seuraamaan harjannetta, tosin vähän väärää sellaista ja pudotan siitä vasemmalle, jossa tulee vastaan oja, jota vähän ihmettelen. Homma löytyy taas ja pääsen rastille. Leskisen Antti-Pekka tulee kovalla vauhdilla hieman tuoreemmilla jaloilla kaksi edellistä väliä puhtaasti ja ottaa meikäläistä minuutin kiinni.
10-11
Itse lähden kilpailukeskusta kohden ja taas suunnalla suon yli seuraavan rinteeseen, jossa kierrän jyrkänteet ja jatkan kompassilla seuraavalle jyrkänteelle. Moni vetää tässä suoraan päin järveä ja menettää kivikossa paljon aikaa. Järven jälkeen isoon notkoon ja rastinotto on helppo.
11-12
Päätän vetää alakautta, koska koen sen varmemmaksi, enkä halua ryssiä suunnistusta mäen päältä. Alhaalla kivikossa juokseminen ei tunnu vasemman jalan kannalta lopulta todellakaan hyvältä ratkaisulta, mutta valittu mikä valittu. Nousu rinteeseen pikkuisen liian aikaisin antaa pari lisäkäyrää, mutta rastinotto on helppo. Juuri ennen rastia jalkapohjaan tulee uusi isku. Pari kirosanaa ja matka jatkuu.
12-13
Sitten alkaa juokseminen. Menen pitkän välin eteläisellä valinnalla. Jammu kiskoo sieltä välin 3. nopeimman ajan, mutta Eikka paukuttaa pohjoisen välimallin ratkaisulla välin kovat pohjat. Muuten on aika tasaista että tiedä sitten, mikä oli paras, mutta keskimäärin oikea oli varmaan parempi kuin vasen. Oma juoksu ei ole ihan koreinta päkiäaskellusta nähnyt, erityisesti kipeän jalkapohjan takia, mutta energiatasot ovat melko hyvät. Otan vielä geelin ja luotan sen henkisesti positiiviseen vaikutukseen. Lopussa sorvaan suunnan kanssa hieman, mutta kyllä se rasti ilmoittautuu, kun tarpeeksi etsii.
13-14
Tien kautta ja tarkasti kompassin kanssa rinteen kaltevuuskulman astelukua haistellen. Suoraan rastille.
14-15
Taas suunnalla mäen yli. Kuittaan muutaman jampan tässä, mutta en huomaa, että ovat samassa sarjassa.
15-16
Valitsen suoran reitin. Ojan ylityksessä vedän sillasta ohi ja ajattelen, että kyllähän tästä mennään yli että heilahtaa. No. Yli mentiin, mutta melkein uimiseksi meni. Tuli kylmä. Lopussa valitsen huonomman reitin ja ajaudun kompassilla vielä vähän sivuun. Rasti löytyy kyllä.
16-17
Bongaan ensimmäisen oman sarjan suunnistajan, joka menee edessäni samaan suuntaan. Hall kuittasi edellisen välin lopussa ohi. Nyt on meikäläisen vuoro taas ohittaa. Osittain tuttuja polkuja juostessa valitsen vasemman reitin. Melko lailla yhtä nopeita oikean kanssa.
17-18
Kuvausrastille tietä pitkin ja isompaa suppaa kiertäen.
18-19-M
Katselin, että hyppyrimäen rinnettä en lähde kiipeämään, joten painoin suoraan vasemmalle tielle. Loppukiri ei ole edelleenkään allekirjoittaneen ykkösjuttu.

Maalissa sitten kysyttiin, olenko leimannut viimeisellä. Mielestäni olin (kyllähän gps:kin sen näyttää:D). Itkumuurilla todetaan, että emit on sammunut ja Seppo pyytää tarkistusliuskaa. Lopulta tuloksissa lukee aika ja sijoitus 18. joten oletettavasti liuskasta löytyi kaikki tarvittava. Teippi kannattaa, nilkan lisäksi myös emitissä (Y).

...

KRV:llä A-sarjassa päivävoiton otettuani asetin SM-yön tavoitteeksi top 30. Se täyttyi kirkkaasti ja olisi ollut varmaan lähellä, vaikka poisjääneet huippunimet olisivat olleet paikalla. Lähtökohdat (kevään telakka, sm-viestisuoritus taustalla yms.) huomioiden suoritus oli erinomainen. Ja jos koko kautta ajattelee, niin kyllähän rankisijan nostaminen yli 30 pykälää (juu, kautta on toki vielä jäljellä) tällaisella taustalla antaa aihetta hymyyn. Hyvä minä!

Jalan tueksi on otettu nyt siis kepit. Painoa sille ei voi varata. Kyseessä on todennäköisesti vain pehmytkudosvamma, eikä se anna nopeasti parantuessaan aihetta kuvantamisille. Parin viikon päästä voinee liikkua jo taas kunnolla.

Tuosta vielä pimeyttä kehiin.

Ylimenokautta vietellen

-t

maanantai 21. syyskuuta 2015

Nopea SM-päivitys

Ensin positiiviset asiat.

Ensimmäistä kertaa pääsin SM-sprintissä H21:n A-finaaliin. Kaikki suomalaiset eivät olleet paikalla, mutta se ei ole meikäläisen ongelma ;) Olen tyytyväinen sekä karsinnan (10./44) että finaalin (37./51) suorituksiin. Tein omat hyvät suoritukset, jotka riitti tällä kertaa tähän.

Karsinnassa aloitin aika rauhassa ja lueskelin välejä hyvin eteen. Homma oli hyvin hallussa, eikä ollut kiire mihinkään. Ensimmäinen häiriötekijä tuli tienylitysrastilla, jossa risteävä lähtöviitoitus oli nostettu ilmaan. Tulkitsin sen nopeasti kielletyksi ylittää kisassa, vaikka eihän kartassa mitään ollut. Helppojen rastien jälkeen suunnistus oli yhtäkkiä jaloissa ja tein loppupätkällä toistakymmentä sekuntia virhettä. Ihan hyvä siis kuitenkin tällä rinttipanostuksella. Oikea, helppo, karsintaryhmä takasi paikan A-finaaliin.

Finaalissa aloitin taas melko rauhallisesti. Parin sekunnin mokia tuli siellä täällä, mutta enimmäkseen tekeminen oli hyvää, kunnes yleisörasteja edeltävälle rastille tuli pieni huolimattomuusvirhe. Reitinvalinnoista en kunnolla osaa sanoa. Useamman kymmenen sekunnin reitinvalintaväleillä on kahden sekunnin erosta vaikea päätellä, kumpi on väärä ja kumpi oikea valinta, sillä tulos riippuu pitkälti myös toteutuksesta. Kenties pari reitinvalintaa olisin voinut tehdä paremmin, mutta loppuradasta toteutuksessa ei ollut isoja virheitä. Yhden pohja-ajankin tein :D. Hyvä veto siis tämäkin. Sitten kun tossu liikkuu kovempaa, myös tulos on parempi.

Sprintin kisasivut, josta löytyy tulokset ja A-finaalin reittihärveli.

Sitten viestiin, josta löytyy enempi negatiivista.

"Take good things with you, forget everything else."

Noin todettiin Yannickin kanssa yhteen ääneen kilpailukeskuksen viereisessä majoituksessa SM-viestin 1. osuuden jälkeen.

Aloituksen ihan ekat minuutit sujuivat hyvin. Olin sijoilla 15-20 ja letkan vauhdissa oli helppo pysyä (mentiinkö me hiljaa?). Pidin oman suunnan, erkanin porukasta suon ylityksessä ja pääsin rastimäen rinteeseen, jossa rauhoitin hommaa hieman - kuten Sundman ennen lähtöä ohjeisti. Rinnettä ylös noustessa oli helppo bongata jyrkänne oikealta, pari kumparetta mäen päältä ja kohta rastin edessä oleva suoalue olisikin näkyvissä. Pudotin suolle ja vedin kompassilla kohti rastiympyrää, jossa odotin kasaa kiviä sekä kiven ja kumpareen välissä olevaa rastia. Olin yksin.

Tulin rastiympyrän oikealle reunalle muutaman kymmenen metrin päähän rastista tiheikön väärälle puolelle. Muistan nähneeni rastin kaakkoispuolella olevan notkon, jota en suorituksen aikana osannut paikantaa mihinkään. Väliajoista katselin, että Lynxin Saramäki kävi rastilla ajassa 6.04 ja seuraava oli Nouskin Linnainmaa ajassa 6.23, jonka jälkeen isompaa letkaa meni rastille, kuuleman mukaan suuri osa vasemman kautta. Veikkaan, että olin ympyrässä siinä heti 6 minuutin jälkeen, mutta muutaman sekunnin hätäiltyäni lähdin rinnettä liikaa alas (seuraamaan eteläiseksi kuviorajaksi luulemaani metsän rajaa, jonka ajattelin tuovan rastille), enkä enää huomannut, kun isompi joukko kävi leimaamassa. Ketään ei ollut viemässä meikäläistä rastille, kun siihen olisi ollut tarvetta :). Näillä suunnistustaidoilla tuota tarvetta löytyy kyllä joka kisassa..

Ihmettelin, ettei rastia tai kiviäkään näy. Lyhyen hetken päästä porukkaa alkoi sinkoilemaan oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Itseluottamus katosi, enkä uskonut olevani lähelläkään rastia. Homma hajosi ja aloin itsekin juoksentelemaan sinne sun tänne.

Ensiksi löysin notkorastin oman rastini pohjoispuolelta. Sen jälkeen tulin mielestäni melko suoraan oman rastiympyräni läpi sen eteläpuolella olevalle pistekumparerastille. Siitä luoteeseen ja jyrkänne+kivipari auttoivat lopulta paikantamaan sijainnin. Siitä suunnalla saman suon läpi kuin ensimmäiselläkin kerralla, eikä lippu siltikään tahtonut ilmoittautua. En tainnut enää ympyrästä poistua, vaan löysin rastin lopulta pienimuotoisella haravointitaktiikalla. 5min pummi oli kuitenkin tosiasia ja bileet saattoivat alkaa.

Keräilin itseäni henkisesti pari väliä, suunnistin rauhattomasti ja huolimattomasti. Lopulta löysin fiiliksen ja painoin vihalla välit 3-8 kärjen kanssa melko lailla samaa vauhtia. Sitten loppui löpö, aivot sumeni ja väänsin vielä toisen megapummin radan loppuosaan. Kartta Edgarsille sijalla 51 melkein 12 minuuttia kärjen perässä. Ryssitty mikä ryssitty. Täytyy käydä suunnistamassa ykköselle uudemman kerran, ehkä vielä tänä syksynä.

Viestin tulossivu. Reittihärveliä en piirrä, mutta kyllä sieltä sen ykkösrastien mäen saa näkyviin. Kertomusta lienee helpompi seurata, kun näkee kartan.

Tämä asia on nyt siis käsitelty :).

Ensi viikonloppuna suunnistetaan SM-yö. Perjantaina täytyy selvittää karsinta kunnialla läpi, jotta pääsee lauantain A-finaaliin ottaman kauden viimeisiä mehuja irti koneesta. Viestin epäonnistumisen jälkeen kisaan lähdetään kuitenkin ihan hyvillä mielin, sillä jalka liikkuu koko ajan paremmin ja paremmin. Lisäksi tuossa skabassa saa suunnistaa yksin. Tai onhan se viestisuunnistuksessakin sallittua, mutta sitä pää ei tunnu vielä ymmärtävän.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Kaikkee

Allekirjoittaneen kauden viimeiset SM-kilpailut kilpaillaan tulevina viikonloppuina. Huomenna ja ylihuomenna juostaan sprintti ja viesti, joista erityisesti viestiä odotan innolla. Kiva päästä taas juoksemaan TuMen joukkueelle! :) Viikon päästä isketään SM-yössä - toivottavasti sateisessa ja pimeässä sellaisessa.

Sopeutuminen Jyväskylän leveysasteen ilmanalaan sujuu hitaasti mutta varmasti. Viime viikonlopun surkeasti menneestä kisasta päätellen se vie aikaa, mutta käytännössä vaihtoehtoja ei ole. Pakkohan siihen on sopeutua. Muuten ei kulje! Kunhan tuo ylimenokausi alkaa SM-yön jälkeen, niin voin kunnolla liittyä Allun noususumman keräämiskerhoon. 

Ylimenokausi on virallisesti lokakuu. Sinänsä jännä, että lokakuun jokaisella viikolla ja useana viikonloppunakin kuitenkin tulee suunnistettua joko kilpaa tai harjoituksen vuoksi - vielä tuon nousun keräämisen lisäksi. Ajattelin ottaa myös pientä taitoprojektia psykologin kanssa lokakuulle mutta ehkäpä kuitenkin tuuletan aivoja ja lepuutan kroppaa. Levätään, kun sen aika on!

Koulusta ei ole toistaiseksi kuulunut paljon mitään. Hyväksiluvut tyhjensivät syyslukukauden kalenterin ja nyt olenkin pohtimassa yhden käytännössä varman ulkomaanreissun lisäksi jo toista. Kunhan rahat riittäisivät :P.

Tuli muuten juuri lueskeltua vanhoja blogitesktejä. Hauskaa puuhaa :D. 5 vuoden takaisilla tekstaamistaidoilla ei välttämätä lähdettäisi suorittamaan maturiteettia (sanotaanko näin?), mutta tässäkin tapauksessa sisältö on ulkoasua tärkeämpi. Hemmetin hyvä juttu, että tuli aloitettua blogin kirjoittaminen! Kyllä näitä kiikkustuolissa lueskelee uudestaan :).

tiistai 8. syyskuuta 2015

Pohjan kautta uuteen nousuun

Näköjään se vaatii yhden jos toisenkin rimanalituksen ennen kuin voi mennä yli.

SM-pitkän molemmat kisapäivät kuljettiin matalimmassa mahdollisessa mollissa. Karsinnasta otin hylsyn 8. rastilta, kun rastivälillä tuli seilattua vasemmalta oikealle ja takaisin, suunnistus oli jaloissa, nousin rastimäkeen epämääräisesti, enkä malttanut tehdä sekunnin kestävää koodin tarkistusta. Yleensä katson koodin jälkeenpäin, kun suunnistus sakkaa, mutta nyt rastin jälkeen tuli jyrkkä alamäki ja tsekkaus jäi tekemättä. Siinä se. Aika ei olisi kuitenkaan riittänyt A-finaaliin, joten sinänsä harmitus ei ollut mahdoton.

Kisan jälkeen yritin järkeillä suunnistuksen mahdollisimman yksinkertaiseksi ja fiilistelin mielessäni seuraavan päivän hienoa maastoa. Sunnuntaille sainkin oikeastaan ihan hyvän meiningin päälle. Tai niin ainakin luulin. Stressinsietokynnys (tai mikä lie) oli näköjään venytetty "äärimmilleen" jo lauantaina ja tarvittiin vain pieni tikulla tökkäisy, että homma levisi käsiin.  Kakkosen reilun 15sek virheen jälkeen päässä kilahti jo aika pahasti. Kirosin täysillä huutaen ja jatkoin matkaa vielä kolmoselle ihan mukiinmenevästi. Neloselle mennessä yllätyin kasvillisuuskuvaksesta (tai siitä, että sitä ei ollut), kadotin tuntuman käyrämuotoihin, hukkasin suunnan ja kyllästyin siihen, että olin niin huono. Aloin kävelemään ja hölkkäilemään. Mietin maailman suuria kysymyksiä ja päätin, että juoksen täysillä maaliin vasta sitten, kun siltä tuntuu. Se fiilis löytyi 7. rastilta. 

Loppurata oli suurimmilta osin ihan hyvää toteutusta. Pienipiirteisellä alueella en osannut suunnistaa, mutta helpot pätkät sujuivat.

En nopeasti ajatellen muista, että olisin koskaan juossut B4-finaalissa, mutta tämä kerta jääköön omalta osalta viimeiseksi. Koska alaspäin ei enää pääse, on suunta oletettavasti ylöspäin. Kisoja on vielä jäljellä ja jalatkin tuntuvat ihan hyviltä. Kyllä se vielä nassahtaa kohdalleen!

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Syksyä ilmassa

Tänään se tuntui. Aurinko ei paistanut, oli mukavan viileää ja pieni tihkusade vauhditti päivän suoreeniä jossain päin Mäntsälää. Syksyn varma merkki on myös suunnistuksen SM-kisaputki, joka alkaa 1,5 viikon kuluttua pitkällä matkalla.

Tallinnan viikon jälkeen lepäiltyäni siirryin tehokkaamman treenin pariin ja vaikka aika maltilla kuntokäyrää nostetaankin, niin jännästi se suorituskyky tahtoo väkisin parantua. Kun palautumiseen on kiinnittänyt tarpeeksi huomiota, niin tässä parin viikon aikana on tehty useaan otteeseen kauden parhaita treenipäiviä.

Tehotreeni on ollut vk-painotteista ja hieman pidemmälle matkalle suuntaavaa. Samalla syksyn pitkän matkan kisat ja treenit ovat toimineet hyvinä harjoituksina kohti syyskuun pääkisoja. Kotimaisen syksyn kilpailukauden avasin reilu viikko sitten Uudenmaan AM-pitkällä, joka juostiin legendaarisessa Kytäjän maastossa. Oma suoritus oli mallia ok. Kroppa keskenkuntoisenakin jaksoi lämpimässä (tai kuumassa) säässä yllättävän hyvin, mutta suunnistuksellisesti rytmityskyky ei ihan natsannut. Pitkillä väleillä tekeminen oli hyvää ja isoja muotoja hyödyntävää (ja siten melko sujuvaa) suunnistusta, mutta rastinotoissa ei löytynyt tarvittavaa tarkkuutta. Virhettä tuli siis liikaa.

Viime viikonloppuna kävimme Mäntsälän porukalla treenaamassa Karjaan maastoissa tulevaa SM-pitkää ajatellen ja juoksin siellä alkupäivän treenin kisanomaisena. Helle puski päälle ja mies oli kypsä jo tunnin kohdalla. Heinäinen maasto yllätti "hitaudellaan" ja kun siinä tunnin paikkeilla päästiin haastavammalle alueelle, niin virheitä tuli väsyneenä useita. Taas kuitenkin mukavaa kokemusta pidemmästä siivusta. Sitä ei ole allekirjoittaneella ollenkaan liikaa.

Kuten Matti Heikkinen sanoi keväällä, 50km hiihtokisoja oppii hiihtämään vain niitä hiihtämällä. Sama pätee pitkän matkan suunnistukseenkin ja tarkoitus on viimeistellä pitkän kisakunto tulevan viikonlopun eGames-kisoissa sunnuntaina, joissa vaikuttaisi olevan tarjolla taas reilun tunnin startti.

Todetaan nyt tähän väliin, että vaikka suhteellisen hyvä fiilis onkin, niin toki mistään maagisesta kunnosta ei ole kyse, kun takana on 3 kuukautta telakalla ja 2 kuukautta "on/off-jaksoa". Mutta kyllähän tässä A-finaalipaikkoja (top 50) kehtaa lähteä tavoittelemaan.

Kunnon nousun avaintekijät ovat käsittääkseni nyt vain terveenä pysyminen, riittävän hyvä palautuminen ja laadukkaat, sopivasti tehdyt tehotreenit. Mahdollisesti pientä stressiä aiheuttaa syyskuun alussa muutto Jyväskylään, sillä aloitan opinnot yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja liikuntabiologisessa aineryhmässä. Orientaatioviikkojahan tuossa alkuun on, mutta kaikennäköisiä pippaloita ja menoja olisi tarjolla. Sinänsä siis rentoa puuhaa, saa sopivasti ajatukset suunnistuksesta muualle, mutta on ehkä ihan hyvä sisäistää etukäteen, mitä tulevilla viikoilla pitää tehdä ja olla tekemättä, jotta nuo kolme edellä mainittua seikkaa pystytään hoitamaan kunnolla maaliin - jotta kunto nousee.

Pitkälle ne keihäät lensi.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Case Tallinna

Viime viikko (neljänneksi viimeinen lomaviikko!) hurahti Viron puolella Tallinn O-weekillä. Jalkojen tilanne oli vielä edeltävällä viikolla epävarma, mutta kauan odotettuun reissuun Teemun kanssa oltiin joka tapauksessa lähdössä. Se, kuinka paljon Virossa lopulta juostaisiin, oli toissijaista. Lisättäköön, että en käytä alkoholituotteita.

Linkki kisasivuille, josta löytyy kaikki tarpeellinen.

Lyhyt selostus viikon tapahtumista:

Maanantai 3.8.

Laiva. Hotelli. Hinta nousi pikkusen, mutta pysymme tyytyväisinä. :D Bussilla kohti kisakeskusta eli eläintarhaa "sinne päin" -taktiikalla. WRE-sprintti. Kolmoselle jumalaton pummi. Sitten meni nilkka ja kisa jäi kesken. Hyvin lähti hommat käyntiin.

Tiistai 4.8.

Aamupäivän kuntosalit, jonka jälkeen haettiin tuntumaa kylpylän liukumäkiin. Päälle vesijuostiin pohjassa, mutta vain vähän. Iltapäivä ja bussi kuntsareille. Maasto liian nopea kävelijälle, kartta liian vaikea etanallekin. Mikä tää polku on? Perus kesk./hylsypäivä. Kantapaikka ravintolamaailman suhteen alkaa olla selvä.

Keskiviikko 5.8.

Aamupäivän kuntosalit, vai oliko? Kylpylän liukumäen mutkat tutuiksi. Huomenna mentäisiin jo lujaa. Illalla Tallinn city race, jossa pyrin juoksemaan lujaa, koska maanantain rintti jäi lyhyeksi. Teipit pitivät ja suoritus ilman loppuhapotuksia (97,5%) oli ok. Jalalla jäätiin, mitä jäätiin.

Torstai 6.8. 

Lepoa. Panostus kylpylän liukumäissä. Selkä alkaa kärsimään. "Don't take this meal. It's too big for you."

Perjantai 8.8.

Aamupäivän hölköttelyt. WRE-keskari, jota varten oli ladattu viikon isoimmat paukut. Suoritus vaan oli alusta asti aika surkeeta räpellystä - ihan schaissea, sanois Repomies. Lähdin agressiivisesti, mutta tein kakkoselle megapummin. Kisassa oli koko ajan kiire, "kartta ei täsmännyt", lähdin alkupäässä, eikä ollut uraa ... ja ne muut selitykset. Huhhuijaa. Ei ollut eka kerta ulkomailla.

Lauantai 9.8.

Eilinen oli semmonen mahalasku, että tänään piti ottaa kevyesti. 100 rastin kisa olis ollut kiva juosta täpöö, mutta kroppa (joka ei ollut muuten palautunut keskiviikon asfaltista, saati sitten eilisestä keskarista) ja mieli sanoivat vastaan. Nyt otettiin pitkän lenkin ja hyvän suunnistuksen kannalta. Homma sujuikin melko hyvin ja maalissa näkyi aika 1.59.58 eli 2 sekuntia "tavoiteajan" alle. Oli mukavampaa kuin eilen. "Are you injured, if you're aqua running?" "Well, technically...yes." Illalla laiva Suomeen.

Jotain arviota Tallinn O-week:stä yleisesti tapahtumana:

Vaikka viikko saattaa aluksi vaikuttaa puuhastelulta ja järjestelyt puutteellisilta, niin koko viikon Tallinnassa viettäneenä ajatukset tapahtumasta ovat lopulta hyvinkin positiivisia. Päälle päin helpot radat ja yksinkertaiset maastot osoittautuivat melko haastaviksi ja sitä myöten nautinnollisiksi. Kisasivujen infot, opastukset ja kilpailijoiden palvelu olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan rentoa ja laadukasta. Lisäarvoa tuo viihtyisä Tallinnan kaupunki, jonne kyllä menee mielellään viettämään aikaa, vaikkei ihan innokkaimpia "kulttuuri-ihmisiä" olisikaan. Kokonaisuudessaan viikko oli niin hyvä, että aloin suunnittelemaan jo seuraavaa Viron reissua - kenties tälle syksylle.

Lisäksi on sanottava, että peitteiset maastot opettivat asennetta sen verran mukavasti, ettei tulevan syksyn kilpailujen mahdolliset pusikot paljoa miestä hidasta.

Viikonloppuna Uudenmaan AM-pitkä Usmin maastoissa avaa syksyn kotimaisen kilpailukauden. Fysiikan osalta kilpailu on testi/tilannepäivitys, joten tuloksen tai kulkupoliitiikan suhteen en odota suuria. Taidollinen tavoite on pitää homma kasassa läpi kilpailun ja pääpaino tässä kisassa onkin nimenomaan siinä, että lippu halkeaa.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Lyhyessä arvostelussa: Urheilijan taivas+helvetti - paras versio itsestäsi

En lue usein kirjoja.

Mutta kun luen kirjan, se liittyy yleensä siihen, että haluan olla parempi urheilija. (Siis tässä tapauksessa kykenevämpi tekemään tuloksen, jollaista en ole ennen pystynyt tekemään - näin selkeästi ilmaistuna.) Urheilijan taivas+helvetti on tällainen kirja.

Huomasin kesällä Twitteristä kirjan ilmestyvän piakkoin ja ostin sen. Olihan siinä pääosassa useampia suomalaisen urheilun keulahahmoja, joiden tarinat halusin tietää. Ennen kirjan lukemista totta kai tietyt urheilijat kiinnostivat eniten, mutta kun itse asiaan pääsi, niin henkilöllisyydet tuntuivat jollain tavalla katoavan. Ei ollut väliä, kenen tarinaa luki, sillä jokainen niistä sisälsi huippu-urheiluun kuuluvaa tunnetta, intohimoa, pitkäjänteisyyttä, määrätietoisuutta, tahtoa ja omistautumista - asioita, jotka tekevät kilpaurheilusta hianooooo.

Kirja kertoo yllättäviäkin asioita urheilijoiden ajasta kilpailujen ulkopuolella. Sellaisia, joita ei todellakaan olettaisi lukevansa. Kun näkee, mistä lähtökohdista henkilöt ovat ponnistaneet lajiensa ammattilaisiksi, niin ainakin allekirjoittanut nostaa hattua yhä vaan korkeammalle.

Kirjan teksti kuvaa hyvin tunnelmaa ja tunteita. Tarinat eivät etene aina kronologisesti ja kappalejako heittelee lukijaa sinne sun tänne. Vaikka välillä se saattaa jopa ärsyttää, niin lopulta tarina nivoutuu tiiviiksi kokonaisuudeksi, mikä tekee kirjasta entistä mukaansatempaavamman, rautaisella ammattitaidolla tehdyn.

Kirjan on tarkoitus toimia (ja se toimii) sääntökirjan sijaan innostajana. Se jättää urheilijalle kysymyksiä, mikä on pelkästään positiivista. Vastauksia etsiessä saattaa nimittäin löytää omat vahvuutensa ja sen, miten pystyy olemaan paras versio itsestään. Joka päivä.

Arvosana: 5/5
Montako kertaa luen uudestaan? Monta.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Osta ja hyvity

Hei taas. Tänään vähän toisenlaista asiaa.

En ole (kenties vielä) nettishoppailun suurimpia nimiä, mutta nyt sovittu pienimuotoinen yhteistyö suurella todennäköisyydellä minut sellaiseksi siivittää. Nimittäin, Koistisen Minna (Suomen Ostohyvitys Oy) otti taannoin yhteyttä yhteistyön merkeissä ja päätin tarttua tähän tarjoukseen. Nytpä siis kerron teille, hyvät lukijat, hieman ostohyvitys- palvelusta. Lukekaa tai ka(a)tukaa.

Minnaa lainaten: "Ostohyvitys.fi on voimakkaasti kasvava suomalainen start-up yritys, joka auttaa kuluttajia shoppailemaan edullisemmin netissä." Nimensä mukaisesti Ostohyvitys-fi hyvittää kauttansa tehdyistä nettiostoksista 2-10% bonusta, siis rahaa, kunkin käyttäjän omalle ostohyvitys-tilille. Nuo rahat asiakas voi sitten halutessaan nostaa talteen omalle pankkitilille (miniminosto 15€). Eli yksinkertaisuudessaan, kuten Minna kirjoitti: "Palvelun voi rinnastaa Plussa tai S-ryhmän -korttiin - palvelumme vain toimii netissä ja käyttäjämme saavat bonusta nettiostoksistaan."

Ensiksi ajattelin, että nappikauppaahan tuo on. Otapa nyt se 1€ kotiin siitä 20€ ostoksesta jne. Melko turhaa. Mutta sitten ajattelin, että toisaalta, "niinhän tää maailma toimii" (Niko Kivelä). Bonuksia ja alennuksia on ihan joka paikassa, bensan hintaeroja katsotaan vähintään sentin tarkkuudella, kanta-asiakkuuksia tarjotaan ja otetaan päivä päivältä lisää. Kaikki hyödyt ovat hetkellisesti minimaalisia, kunnes: pitkässä juoksussa hyöty kasvaa, kappas. Mitä enemmän ostoksia sitä enemmän bonuksia (ei siis välttämättä prosentuaalisesti). Esimerkiksi ulkomaanreissun hotellit ym. koko perheelle: vaikkapa 1000€ ostoksesta 5% bonus olisi 50€. Jos ei löydä samaa hotellia minkään alennuskoodin avulla alle 950,10€, niin sitten se kannattaa vissiin ostaa Ostohyvityksen kautta. Eikä se nyt ihan nappikauppaa enää olekaan.

Rehellisesti sanottuna en tiedä löydänkö johonkin paikkaan paremmat hinnat erinäisillä alennuskoodeilla sun muilla, kuin mitä ostohyvitys-palvelusta saisin bonuksia, mutta eipä tästä haittaakaan ole, kukaan ei nimittäin pakota minua ostamaan tuolta yhtään mitään. Mutta ainakin urheilevalle opiskelijalle tämä kuulostaa ihan ookoolta hommalta ja voin hyvillä mielin suositella sitä kaikille muillekin, erityisesti jos ostaa paljon netistä (vaatteet, matkailu yms) ja haluaa sen pienimmänkin edun. Kauppojahan on paljon.

Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin tarjousten, alennusten ja bonusten tarkoitus on muuten kasvattaa ostovoimaa (tämän ymmärtämiseen vaaditaan suuri ÄO). Loppujen lopuksi kuluttajan kulutukset ovat kuitenkin kuluttajan itsensä vastuulla (ellei käytössä ole äidin tai iskän luottokortti) ja se kannattaa tässäkin kohtaa pitää mielessä. Että ei nyt ihan kaikkia rahoja saman tien tuhlata, kun joku hyvä bonus osuu silmille.

- Jos 5€ liittymisbonus kiinnostaa, liity tästä linkistä. Jos ei, voit liittyä yrityksen nettisivuilta. Eihän se mitään maksa. En ole muuten toistaiseksi hukkunut roska-/mainospostiin.

Loppuun lyhyt ohjeistus, miten homma toimii, taas Minnaa suorasti lainaten:

"1. Klikkaa palvelun kautta haluamaasi kauppaan. palvelussamme on jo yli 600 verkkokauppaa, joista erityisesti minulle urheilijana hyödyllisimmät ovat Wiggle, ChainReactionCycles, Fitnesstukku, Hotels.com ja Zalando."
2. Tee ostoket normaalisti kussakin verkkokaupassa
3. Ostoksen jälkeen n. 2-10% bonus tulee Ostohyvitys.fi tilillesi (bonuksen suuruus vaihtelee eri verkkokauppojen välillä). Kun saavutat 15€ rajan, voit nostaa rahan pankkitilillesi.
4. Tiedotamme sosiaalisen median kanavissamme sekä viikottaisessa uutiskirjeessämme verkkokauppojen erikoistarjouksista sekä niin sanotuista korotetuista bonuksista."

Sivuilta löytää tarkemmat ohjeet ja faktat. Esimerkiksi sen ostamisen kanssa kannattaa olla tarkka, jotta bonukset oikeasti tulee. Yksinkertaista ja helppoahan tuo muuten on! Myös se, että bonus ei ihan heti kilahda asiakastilille, on ihan hyvä tietää.

Semmosta tänään :) Kuten sanoin, nappikauppaa siihen asti, kunnes ostaa jotain isosti.

Moro!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

TOP 3 ja miinukset

ELI ... tänään parhaiden harjoitusten vastakohdat - top 3.

Seuraava lista on hieman erilainen, kuin edellinen. No toki, nyt puhutaan vastakohdista. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka itse laji (rullahiihto, suunnistus tms.) tekee harjoituksesta hyvän, niin allekirjoittaneen tapauksessa laji tekee harjoituksesta kuitenkin melko harvoin ikävän (paitsi VESIJUOKSU). Jos harjoitus on surkea, siihen yleinen syypää on joku ulkopuolinen tekijä (oma motivaatio, keli, välinerikko, toiset ihmiset jne.). Jos siis haluaa tehdä harjoituksesta huonon, se kannattaa tehdä huonoilla varusteilla, väärään aikaan ja väärässä paikassa ... tai sitten menee vesijuoksemaan. Lisäksi kannattaa olla heikolla tuulella jo valmiiksi, nälissään sekä nukkua huonot yöunet ennen harjoituspäivää.

Tässä omat kokemukset:

1. Kun et osaa/pysty. Hyvä esimerkki: fysioterapeutin antamat vahvistavat harjoitukset. Jalka pitäisi puristaa tiettyyn asentoon, mutta se ei sinne kirveelläkään taivu tai puristu(?). Joku vois nähdä tällaiset asiat innostavana haasteena, ajatella harjoituksen tavoitetta ja merkitystä (oma tapa) tai jotain muuta lässynläätä, mutta täytyy sanoa, että EI SE AINA nappaa.
Vinkit: Tee ihan sikana kehonhallinta- ja tekniikkaharjoituksia  (jo lapsena...ai lapsuus meni jo?) ja keskity niihin täysillä. Älä hanki vammoja. Mutta kun kuitenkin niin teet, niin älä mene fyssarille. Sieltähän nää liikkeet on peräisin.

2. No kyllähän se vesijuoksu pitää tänne laittaa. Jokaisen kestävyysurheilijan märkä uni. Joskus olin aika kova tässä hommassa, siis henkisesti, ja jaksoin polkea vettä ehkä jopa yli kolme tuntia putkeen ( = mun määritelmä henkisesti kovalle). Tänä kesänä rullahiihdon ottaessa valtaa en ole oikein vesijuoksusta innostunut. Mutta täytyypä huomenna mennä rikkomaan tämän kesän eka 2-tuntinen. Tänään meni jo 1,5h.
Vinkit: Totuttele vesijuoksuun jo lapsena, niin aikuisena se ei ole enää niin ikävää. Tai sitten on myös helpompi vaihtoehto: älä vesijuokse.

3. Täytyy sanoa, että nyt ei kyllä kolmatta tule. Otsikko valehtelee. Loppujen lopuksi tavoitteellinen urheiluharjoittelu (oli laji mikä tahansa...paitsi vesijuoksu) on nautinnollista kaikkine nousuineen ja laskuineen. Ikinä en tätä jättäisi pois. Jokaisella on omat tavoitteensa ja jokainen menee niinkuin haluaa. Oikeastaan millään ei ole mitään väliä. Mutta toisaalta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja kuitenkin edes jollakin on jotain väliä, niin silloinhan kaikella on...väliä.

Mitäköhän seuraavaksi?

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Blogiviikko

Heinäkuun loppu vaikutti vielä viime perjantaina (edellinen blogiteksti) tyhjälle, ja sitä kautta blogiviikon tekeminen tuntui ihan hyvältä idealta, mutta nyt kun olen noudattanut päivän verran ravintokoutsin ohjelmaa (tarkoitus jatkaa vähintään 2 viikkoa), niin huomaan, että kyllä sen ohjelman seuraamisessa vierähtää aikaa ihan mukavasti. Tekemistä riittää koko päivälle, jos ei muuta keksi. Mutta kun nyt tuli luvattua ja se runosuonikin sykkii, niin miksei.

...

Niin nyt sitä tekstiä sitte!

...

Olen tällä hetkellä suunnistaja, joka ei tee juuri yhtään juoksu- tai suunnistusharjoittelua. Sinänsä aika maaliskuusta tähän päivään asti on tuntunut raskaalta, mutta toisaalta olen löytänyt muista lajeista mieluisia treenimuotoja, joilla voin ärsyttää esimerkiksi sydän- ja verenkiertojärjestelmää ihan mukavastikin. Pidemmittä puheitta, seuraavassa tulee TOP 3 parhaat harjoitukset/harjoitusmuodot.

1. No täähän on RHP eli rullahiihto perinteisellä tyylillä, tahtoo sanoa tasatyöntö. Lemppariharjoitus: mitä pidempään, sen parempi. En tiiä, mistä johtuu, mutta kaippa se tasurin "kunnioitus" lähtee siitä, että tykkää hiihdosta ja sitä vaan miettii, että miten noi hiihtäjät jaksaa. Tasuri jos mikä on uber-hyvä tapa ottaa miehestä (tai naisesta) mittaa. Tasatyönnössä, kuin myös ehkä jossain muussa lajissa, ilmentyy loistavasti kestävyysurheilun ydin: tee yksinkertaista, fyysisesti rasittavaa liikettä pitkään ja kovalla tempolla.
Vinkit: Valitse aluksi tasainen reitti. Jos olet aloittelija, muista että alamäki muuttuu takaisin tullessa ylämäeksi, mutta vastatuuli pysyy suurella todennäköisyydellä vastatuulena, ihan sama minne menet.

2. Tokaksi nousee uinti, treeninä tarkemmin vapari-intervallit 2x7-10x50m. Yksi viime kevään parhaista tehoharjoituksista tuli tehtyä suurin piirtein tuohon tyyliin. Ja vaikka luulettekin, niin ei ollut muuten kevään ainoa TehU (tehollinen/tehokas urheilu). Treeni tuntui hyvältä siksi, että se oli silloin ensimmäinen tehoharjoitus pitkään aikaan. Lisäksi tunsin kehittyneeni uinnissa niin paljon, että kehtasin kutsua räpiköintiä harjoitukseksi. Edelleenkin yli 30min polskuttelut tuntuu vastenmielisiltä, koska sitä ei vaan tee niin paljoa, että siihen tottuisi, joten uinnin pilkkominen intervalleihin tekee vesiurheilusta mukavampaa. Hieno laji!
Vinkit: ei ole.

3.  5h vaellus. Ei 4h, koska se on liian lyhyt, tai 6h, koska se on liian pitkä. 5h on sopivan pyöreä luku. Viikon pitkä on helppo suorittaa yhdistelmäharjoituksena esimerkiksi niin, että pyöräilee suunnistusmaastoon, vaeltaa kartan kanssa ja pyöräilee takaisin. 5 tuntia itsepuhelua ja -motivointia on samalla sen verran hyvä psyykkinen harjoitus, että motivaatio lyhyempiin harjoituksiin löytyy lähes varmasti. 
Vinkit: Jos ei tykkää paarmoista tai hyttysistä, kannattaa tilata kaatosade lenkin ajaksi (viideksi tunniksi vaikeaa). Jos ei tykkää hämähäkeistä, vaelluksen voi suorittaa leveällä lenkkipolulla.

Jotta ei menisi ihan mehusteluksi, niin seuraava teksti kertoo allekirjoittaneen TOP 3 ikävimmät harjoitukset/harjoitusmuodot.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

KRV + muut heinäkuun asiat


Kainuun Rastiviikko päättyi viikko sitten. Itsellä homma jäi kesken H21A-sarjassa kolmannen päivän nilkan nyrjäytykseen, mutta kaksi ensimmäistä päivää ja kolmannen alkukin kertoivat, että suorituskyky oli jokseenkin ookoo. Tulokset olivat toki hyviä (sijat 1. ja 2.) mutta A-sarjassa moni vaikutti olevan aika keskenkuntoinen (ei pahalla! :D syksyllä ollaan kaikki kovemmassa iskussa!), joten suoritukset sinänsä lämmittivät mieltä enemmän, kuin sijoitukset.

KRV:n tulossivu sekä helpommin online-tulokset. Ja kuten suunnistusta vähemmän seuraavat huomannette, rastiviikolla oli myös eliittisarja. Siihen sarjaan en kuitenkaan "jostain kumman syystä" tällä kilpailuhistorialla ja sen tuomalla rankisijalla päässyt. Pääsarjoissa H/D21E katsastettiin MM-kisoihin 2. ja 3. päivänä. Ne kisat tuli myös telkusta ja on katsottavissa uudestaan Yle Areenasta.

KRV:n maasto oli tasainen ja vaati erityisesti suunnassakulun taitamista. Toisaalta jos osasi haistella suon reunat ja laakeat rinnemuodot oikein, niin pystyi selvittämään ratamestarin antamat tehtävät melko hyvällä tahdilla myös kartan avulla. Alla allekirjoittaneen kolme parasta ja kolme heikointa rastiväliä. Eli TOP kolmet.

TOP 3 parhaat rastivälit:

1. päivä, väli 15-16

Kisa oli sujunut tähän mennessä hyvin. Katselin, että tämä väli on loppupuolella selkeästi se haastavin, sillä loiva alamäki antaisi kyllä jaloille vauhtia, mutta samalla viistosti rinteessä kulkeminen vaikeuttaisi suunnistusta. Päätin ottaa tämän tarkasti, pidin suunnan, lueskelin paljon eri kohteita (notko, kumpare, avonainen linja, avosuo, heikko oja + pistekumpare, muurahaispesä ja apukäyrämuoto) ja juoksin aika suoraan lipulle. 2.47 oli välin pohjat sekunnin erolla Hasun Topiin, mutta kolmas olikin jo yli 15 sekunnin päässä.



2. päivä, väli 9-10

Edeltävä noin 7h liikuntaa sisältänyt välipäivä ei ollut ihan se paras lepopäiväksi ja jalat olivat jo lähdössä melko tyhjän tuntuiset. Reissun aikana sai taistella aika lailla, jotta vauhti pysyisi edes jonkunlaisena ja karttaa tulisi luettua. Radan keskivaiheilla sijaitsevalle 9. rastille tuli tehtyä 30sek virhe. Sain homman kuitenkin pidemmän välin alussa hyvin kasaan. Rastia lähestyessä pidin suunnan ja tason jokseenkin hanskassa, näin oikealla olevat jyrkänteet ja kaarsin lipulle. Rastinotossa toki tuli 5sek kauneusvirhe, mikä viimeistään poistaa tämän välin niiden täydellisten joukosta, mutta tosi tyytyväinen olen tuohon kuitenkin! Pohjat ajalla 5.07, Topi oli taas toisena 15sek perässä, välin kolmas +20sek. Päivän kisan muut TOP 4-miehet hävisivät noin puoli minuuttia.
adfidsvlsnvlkmsv

3. päivä, väli 3-4

Kolmas päivä oli keskimatkan kisa, jossa luonnollisesti tarvittiin hieman tiukempaa otetta kartasta, kuin ensimmäisten päivien wannabe-pitkillä matkoilla. Vauhti oli kovempi ja tein rastivälille 2-3 15sek virheen heikon lähtösuunnan alustamana. Homma otettiin kuitenkin taas nätisti haltuun, ja tein seuraavalle välille jaetun pohja-ajan Anttosen Antin kanssa. AA oli muuten juoksemillaan päivillä selkeästi vauhdikkain tossun liikuttaja, mikä muistutti itseä siitä, että ollaan muuten H21A:ssa. Eliitissä on sitten 60 kovempaa ukkoa. Sitten SM:iin loput suomalaiset messiin, niin sadan sakkiin saa jo juosta. Teoriassa (tai periaatteessa, en tiedä kumpi sopisi paremmin).



TOP 3 heikot rastivälit:

1. päivä, väli 5-6

Ihan puhdas suuntavirhe. Tulkitsin olevani hieman lähempänä oikealla puolella olevaa linjaa ja avosuota. Ja kun hyvällä mielikuvituksella pystyin löytämään yhden käyrän rinteestä riittävän samannäköisen kumpareen, kuin mitä viivan alla on, niin hälytyskellot eivät soineet. Suolta pois päästyäni uskoin olevani optimireitin (kutsuttakoon rastiväliviivaksi) vasemmalla puolella. Melko avoimessa metsässä taktiikkana oli ajaa näköetäisyydelle linjasta ja kääntyä sen suuntaisesti oikealle. Parin kumpareen jälkeen oma rasti löytyikin. Tappiota nopeimmalle tuli kuitenkin 53sek eli kokonaisuudessaan noin 45sek sekoilu.







2. päivä, väli 4-5

Vähän isomman puoleinen suuntavirhe! Kuten aiemmin tuli todettua, tässä kisassa sai alusta asti tehdä tiukasti töitä vauhdin ja kartanluvun suhteen. Nelosrastille oli vähän raskaampaa pätkää ja ylämäkeä, minkä vuoksi sitten aivot kai olivat vähän pihalla. Suunnitelmana oli vetää aika viivaa pitkin suunnalla tielle asti, mikä oli virhe. Ainakin allekirjoittaneen suuntataidot tai keskittymiskyky pelkästään kompassiin näyttää olevan sen verran heikolla tasolla, että siihen rinnalle pitäisi ottaa aina jotain maastonkohteita, joista tarkistaa suuntaa aika ajoin. Loppuhan tuli mallikkaasti, mutta naulasin lipun 1min17sek pohja-aikaa hitaamman rastivälin jälkeen. Silti, tässä tapauksessa puhuttaneen "vain" noin 45-50sek suuntavirheestä. Hietalan Perttu vetäny aika ylivoimaiset pohjat.

2. päivä, väli 13-14

Vajaan tunnin kisasta oli juostu melkein 50min ja jalat olivat ilmoittaneet tyhjyydestään ja kyvyttömyydestään tehdä työtä jo noin 10 minuuttia takaperin. Eteen tulee näennäisen helppo ja lyhyt väli. Suunta, kivi + kuvioraja, mäen päälle muurahaispesälle. Noh, suuntahan näytti menevän vielä sentään vain kohtuullisesti vinoon, mutta vasta ensimmäisen kuviorajan jälkeen tajuan, että se kuvioraja muuten meni siinä. Nopeasti katson taakse päin ja yritän löytää mahdollista rastia, josko olisin mennyt jo ohi (vaikka ylämäkeä on vielä jäljellä?). Näen rastin, eikä sammaloitunutta kiveä pysty erottamaan muurahaispesästä (ai eikö?) ja käyn varmistamassa rastikoodin. Ei täsmää, eteenpäin. Hölömö. Hävisin nopeimmalle 37sek. Mitenkään en saa tuohon virheeseen kulumaan puolta minuuttia, ehkä max 25sek. Jalat oli tyhjät.


Etukäteen viikko oli hyvää treeniä ja kuulostelua, josko kone tykkäisi vauhdista. Eka välipäivä menikin liikkuessa. Kun 2. kisapäivän jälkeen vaikutti siltä, että taistelen viikon kokonaisvoitosta ja vain Eeli on siinä taistelussa mukana, niin päätin jättää toisen välipäivänä liikkumiset vähän vähemmälle ja palautella kisaa varten. Kisailut loppuivatkin sitten jo seuraavana päivänä, kun jouduin keskeyttämään nyrjähtäneen nilkan takia. Pyöräytin sen kesäkuussa kauden ekassa kisassa ja nyt sitten uudemman kerran. Yllättävän hyvin on palautunut, mutta nyt taidan teipata sitä metsäreissuille koko loppusyksyn.

Tällä viikolla olen käynyt laboratoriossa erinäisissä testeissä ja ravitsemusterapeutilla. Ensi viikolla jatkuu taas treenit vähän isommin. Heinäkuun loppu vaikuttaa muuten aika tyhjälle, joten voisi blogiakin päivittää useamman kerran! :)



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesän keskellä

Juhannuksen jälkeen treeni on ollut hyvää. Oikeastaan parasta sitten helmikuun.

En ole juossut, vaan vaeltanut, vesiurheillut ja rullahiihtänyt sekä pelannut myös tennistä (hieno laji näin Wimbledonin aikaan...ja muulloinkin!). Erityisesti rullahiihdolle täytyy antaa viihdesarvosta pisteet. Pertsan lenkit tasatyöntöpainotteisesti ovat olleet mukavia. Joskus ne on työnnetty yksin, joskus kaveri on ollut luistellen mukana. Toistaiseksi hiihtolenkit ovat pysyneet 1-2 tunnissa, mutta täytyyhän harjoittelun olla nousujohteista... Eli Jusua lainatakseni: "Kyllä tasuria kolme tuntia pitää tehdä, jotta ymmärtää, mitä siinä oikeasti tehdään." Tai jotain vastaavaa :)

Tulevalla Kainuun rastiviikolla en todennäköisesti juokse kaikkia kilpailuja täysillä. Kunnon puolesta ne olisivat hyviä harjoituksia, mutta jos jalka sanoo ei, silloin sanon minäkin juoksulle ei. Kuulostellen ja tunnustellen siis.

...

Tänään tulin katsoneeksi opintopolusta, olisiko mahdollisia pääsykoetuloksia tullut. No olihan ne. Ja tulokset tarkoittavat sitä, että aloitan opinnot liikuntabiologisessa aineryhmässä Jyväskylän yliopistossa tulevana syksynä. :) Tekee hyvää!

Hain lukion jälkeen kahtena keväänä Jyväskylän liikuntatieteelliseen, mutta molemmilla kerroilla jämähdin 1. vaiheen kirjalliseen kokeeseen. Hain tänä keväänä muutaman kuivan vuoden jälkeen uudestaan ja pääsin 2. vaiheesta läpi ensimmäisellä yrittämällä. 2. vaihe haastoi liikuntataidot monipuolisesti, minkä lisäksi kaksipäiväisten pääsykokeiden ohjelmassa oli haastattelua, kirjallista koetta ja opetustuokiota. Liikuntapedagogiikan ja liikuntabiologisen pistepainotukset eri koeosioiden välillä olivat hieman erilaiset, mutta kun joka tilanteessa teki sen, minkä osasi niin... niinpä ... se näytti tällä kertaa riittävän.

Hyvällä fiiliksellä kohti hellekelejä!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Jukolasta kesän viettoon

Jukolan Viestin päivitys vähän myöhässä. Mutta täällä kuitenkin. Olkaapa hyvät.

Juoksin 5. osuuden TuMen 2. joukkueessa. Tilannehan ei ollut kevään vammailujen jälkeen tietenkään se paras mahdollinen, mutta koskas se nyt on viimeksi sellainen ollut? En jaksanut välittää heikosta fysiikasta, vaan nautin juoksemisesta ja pyrin tekemään sen, mihin näillä kyvyillä kykenin. Sillä olipa suorituskyky millainen tahansa, niin nykyhetken faktoihin peilaten oman tasoiseen suoritukseen on joka tapauksessa aina mahdollisuudet ;)


5. osuus, lähtö sijalta 56 +30:56 kärjen perästä

53 Järla Orientering 2 (37)         +26:59
54 Pan-Kristianstad (47)         +27:59
55 IFK Lidingö SOK (2)         +29:56
56 Turun Metsänkävijät 2 (94) +30:56
57 IFK Umeå (79)                 +32:04
58 Kangasala SK (25)                 +33:00

Aika tyhjään rakoon pääsin lähtemään. Järlan 2. joukkue oli vaihdossa vajaan kymmenen joukkueen letkan viimeinen. Olisi ollut kiva lähteä esimerkiksi siinä porukassa, kun vauhtia muista kavereista olisi varmasti saanut, mutta toisaalta nyt oli tilaisuus saada oma työ kuntoon heti alusta lähtien.

K-1
Silmäilin K-viitoituksella koko radan läpi, kuten olin suunnitellut. Ei ihmeellisiä välejä tai tarkkoja rastinottoja. Suunnitelma ykköselle ja kakkoselle kuntoon ja K:lta lähtösuunta aukon reunalle. Mäen päältä jyrkännerivi ja ennen rastikiven suota viimeinen muoto haltuun. Suoraan rastille.
1-2
Lähtösuuntaa mäelle. Yritin peilata vasemmalle kumpareisiin, jotta polun pää olisi löytynyt suoraan, mutta kaasutin vähän oikealle. Lopulta polulle ja hiekkakuopan reunalle. Seisoin rastin vieressä puskassa vähän aikaa, taisin ihmetellä väärää kumparetta. Virhesekunnit: 10.
2-3
Tarkoitus oli mennä pohjoisen kautta, mutta lähtösuunta sakkasi sen verran pahasti, että meinasin kiertää koko puskan pohjoiselta puolelta. Ei hyvänen aika. GPS-seurannasta muuten näkee, että muutama muu teki saman virheen, mutta huomasi sen varmaan myöhemmin ja kiersi vihreän kokonaan. Itse kerkesin kääntämään. Oravapolkuvirheen jälkeen pikkupolku harjannemuodolta haltuun ja risteyksestä pusikkoon rastikivelle. 25’’
3-4
Polkurallia risteykset oikoen. Metsä aika avointa ja notkorasti näkyi mukavan kauas.
4-5
Suunnitelma oli selvä tälle välille jo K-pisteellä. Viivan oikealta puolelta turhia nousuja vältellen. Avokalliokumpareen päältä ja pusikossa kompassilla. Ison mäen reunaa rastille, jonka paljasti pari edellä menevää 4. osuuden miestä sekä järjestäjien rastimiehet.
5-6
Näin välin ennen suoritustani screeniltä ja mietin Sunan kiertomahdollisuutta aivan rastille asti. Totesin, että uria ei ainakaan toistaiseksi ole juuri näkynyt, joten kierto (joka oli oikeasti hitaampi) voi olla ihan hyvä. Lähtösuunta meinasi kuitenkin olla liikaa viivan suuntaan. Korjailin sen sitten ennen polkua. Polun jälkeen sai loikotella menemään hyvää kyytiä ja mäen päälle asti pääsin ihan sujuvasti. Siellä en kuitenkaan jaksanut lukea kohteita kovinkaan tarkasti, vaan ajauduin koko ajan liikaa oikealle. Turhaa mutkaa, suorempaan olisi pitänyt pystyä menemään. 18’’ + rv 15-25s?
6-7
Lähtösuunta haltuun. Nyt löytyi vähän uraakin ja matkalla oli helppo lukea selkeät kohteet. Rastin sijainnin katsoin väärin ja kiersin jyrkännekumpareen turhaan oikealta puolelta. 5’’
7-8
Katselin screeniltä vaihdossa ollessa, että heti mäen toiselle puolelle lähtevä reitti vaikuttaisi olevan nopein. Tein siis sen, vaikka aika huipulle nousinkin. Pikkupolku alle ja rinteeseen tiheikön yläpuolelle. Rastinotossa en jotenkin ihmeellisesti saanut hommaa täsmäämään, vaan ajelehdin 4. osuuden juoksijan perässä liikaa alas. Mistä lie jyrkänteestä itseni paikansin ja nousin rastille. 30’’
8-9
”Lue sitä karttaa s******” manasin ja otin seuraavan rastivälin alun hyvin ja jatkoin avokalliota pitkin pikkujyrkänteille asti, enkä leikannut turhaan vihreälle. Ison kummun jälkeen kaikki sumeni uudestaan ja tiputin puskasuonotkelmaan tietämättä yhtään, missä rasti oli. Vedin ojalle asti ja pysähtelin. Äskettäin alamäessä minut ohi päästänyt herra oli juuri todennut: ”Mene ohi vaan, kun pääset kovempaa”. Totesin saman tien takaisin: ”Ei tässä kiirettä ole, kun ei osaa suunnistaa”. Uskoin apukäyrämuodon olevan selkeämpi, mutten sitä huomannut. Lopulta hölkkäillen rastille. 15’’
9-10
Hyppäsin saman tien pusikkonotkon toiselle puolelle, ehkä vähän liikaakin, mutta selvisin rastille tällä kertaa määrätietoisen onnistuneesti.
10-11
Lähtösuunta epäselvä ja ihme ässää ennen isoa mäkeä. Jyrkännejonosta kunnolla kiinni ja TV-rasti löytyi helposti. 5’’
11-12
Lähtösuunta taas keturalleen, toisen mäen reunaa pitkin tielle. Sitten ryömittiin suolla, josta ei tuntunut löytyvän mitään uraa. Avokalliokumpareen väärästä päästä mäkeen ja pysähtelyjen kautta rastille. Ei ollut homma hanskassa. Jalka alkoi painamaan. 25’’
12-13
Nyt oli homma hanskassa. Lähtösuunta pari kumparetta lukien nappiin. Varmistus vielä suon kivistä, sitten kumpareet, avosuo ja rasti.
13-14
Suuntaa vaan ja lätäkön viereen leimaamaan.
14-15
Luin vähän huonosti puskat ja polut, mutta pääsin parin muun kaverin kanssa suoraviivaisesti rastille. Juuri ennen rastia ollut suppa oli kyllä täynnä vettä, enkä lähtenyt kahlaamaan läpi.
15-16
Riittävästi suuntaa, oikealla avokalliomäkeä ja etuvasemmalla pusikkoa. Kuviorajojen välistä polun yli rastimäkeen, jossa helppo rastinotto kuviorajan, ison kiven ja mäen muodon kautta.
16-17
Lähtösuuntaa, mutta ilman suunnitelmaa rastit ei tunnetusti löydy kunnolla, joten ajauduin liian alas, kun kaverit kävivät leimaamassa ylempänä rastilla. Nyt jälkikäteen katsoen vika varma oli täysin väärä, joskaan en tainnut edes omaa ”vikaa varmaa” nähdäkään… 15’’
17-18-19-M
Laskettelua ja loppukiriä. Vaihtoon sijalla 53. +33.55 kärjen perässä. Osuussijoitus 42., kuten myös joukkueenkin loppusijoitus. Kristaps ja Gleb tekivät hyvää nousua lopussa!

5. osuus, vaihto sijalla 53 +33.55 kärjen perässä

50 Pan-Kristianstad (47)         +32:52
51 Göteborg Majorna OK (23) +33:26
52 Kangasala SK (25)                 +33:32
53 Turun Metsänkävijät 2 (94) +33:55
54 Rajamäen Rykmentti 2 (65) +34:02
55 IFK Lidingö SOK 2 (39)         +34:25


Itse suoritus oli aika häsläämistä ensimmäistä rastiväliä lukuunottamatta. Siihen väliin olen tyytyväinen! Tein työt suurimmaksi osaksi itsenäisesti. Koovee 2 kulki tosin koko matkan mukana ja annoin oikeastaan ainoan mahdollisen asian (toinen juoksija) häiritä itseäni, kunhan siihen vain oli mahdollisuus. Siihen en ole tyytyväinen.

Pienistä mutkista ja epävarmuuksista tuli yhteensä 2.28 virrrrhettä. Tuosta olisi ollut ”helposti otettavissa” ainakin 1.30 pois. Kokonaisuudessaan suoritus oli kuitenkin ok ja voinen olla ihan tyytyväinen tuollaiseen settiin 3 viikon juoksun näköisen harjoittelun jälkeen. Sitä paitsi kun kokonaisajasta (51.38) miinustaa nuo virheet (2.28) niin voidaan todeta, että 49min10sek suorituksesta oli vissiin ihan hyvää tekemistä. Virheetöntä.

Kesän treenikausi on käynnissä. Ei muuta.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Comeback

En oikein tiedä, mitä tässä kohtaa pitäisi kirjoittaa. Kevät on kulunut taas vammaillessa ja 3-5viikon optimistinen kuntoutumisarvio jalkaterän vammasta vaihtui flunssan avittamana käytännössä vajaan kolmen kuukauden juoksutaukoon. En jaksa tähän analysoida loukkaantumista ja siihen liittyvää masennusta sen enempää, joten siirryn suoraan lauantain (6.6.) tapahtumiin. No, nyt tiedän, mistä kirjoitan.

Suorituskyky oli viikon alussa vielä nollassa. Juoksin Cooperin testissä maanantaina saman verran kuin 8. luokalla eli lyhyen matikan käyneen laskupään mukaan noin x vuotta sitten. Leimaus-leirin ohjailut ja hölköttelyt tuntuivat kuitenkin mukavilta, joten päätin avata henkilökohtaisen kilpailukauden Suunto-Gamesin keskimatkalla, suurin piirtein kahden viikon juoksemisten jälkeen. Päivän tavoite oli testata jalkaa, saada kisatuntumaa suunnistuksellisesti/fyysisesti sekä napata paikka seuran Jukolan kakkosjoukkueesta. Miten TuMen kakkoseen voi tässä tilanteessa mahtua? No, ei kaikki ole terveenä.

Ennen lähtöä oli "ihan ok" fiilis. En halunnut kuluttaa energiavarastoja loppuun, vaikka keskimatkalla ne harvoin loppuvatkaan. Nyt oli vähän epäileväinen fiilis jaksamisen suhteen, joten tein ennen kisaa vain riittävän, en yhtään enempää.

Rutiinit olivat vähän kadoksissa lähtökarsinassa. Rasteja oli tulossa aika tiheään (19/6,1km), joten otin ykkösteemaksi rastilta lähdön/lähtösuunnan.

Näin se H21E:n rata sitten meni.

K-1
Reitinvalinta suoraan, mäen päälle ja eteenpäin kunnes pistekumpare tuli vastaan. Bueno.
1-2
Vähän viivan oikealla puolella erinäköisiä muotoja seuraillen. aika hyvin välttelin pahimmat tiheiköt ja pääsin pienelle lammikolle asti. Rastinotto ei ihan mennyt tuubiin, kun katse ei ollut edessä ja jouduin pysähtelemään kaatuneiden puiden tuntumassa vähän liikaa. 10''
2-3
Mäen oikealta puolelta. Luulin näkeväni pikkujyrkänteen ja siihen peilaten pudotin polulle je meinasin lähteä jo harjannetta pitkin oikealle, mutta pienellä viiveellä tajusin sen olevan vähän väärä suunta. Korjasin ja vaihdoin toiselle puolelle suota. Iso jyrkänne ja seuraava kumpare rastijyrkänteen vieressä rastinoton avaimet. 20''
3-4
Lähtösuunta, rastinotto seuraavan mäen jyrkännenenältä. Helppooo.
4-5
Notko vasemmalta, taso, pistekumparerasti selkeän kumpareen alta -> leima.
5-6
Lähtösuunta vähän takkuili, mutta rastinotto helppo mäen päältä. 10''
6-7
Lähtösuunta, mäki jyrkänteineen oikealla antoi tulitukea rastinotossa.
7-8
Polulle vähän turhan jyrkästi. Mäen ja järven kierto, viistosti mäkeen ja iso kumpare opasti rastille. 10''
8-9
Lähtösuuntaa, suuntaa, kuvioraja, kumpare, jyrkännerasti.
9-10
Reitinvalinnan suhteen vähän päätöksentekovaikeuksia. Vedin sitten keskeltä, kun en muuta osannut. Mäen päällä, polkua pitkin kiviryppäälle asti ja mäkeä viistosti alas. Tässä kohtaa nyrjäytin nilkkani ja päästin muutaman ruman sanan. Kyllähän tässä jo reilu 20 minuuttia kisattiinkin terveenä. Mietin Niko Kivelän sanoin: "Näkikö (tai kuuliko) joku?" 15''
10-11
Nilkka sökönä löntystin kunnon kanta-askeleella, hieman tiheämmällä askelrytmillä ja hapotin reisiä. Tien jälkeen nilkka alkoi voida paremmin ja metsässä etenemistä saattoi kutsua juoksuksi. Suunnistus siitä puuttui ja ajauduin aika paljon oikealle ja mäen päälle päästyäni olin vähän aikaa pihalla sijainnistani. Empimisen jälkeen homma alkoi taas rullaamaan ja rastinotto oli helppo kauas paistavan kumpareen myötä. 35''
11-12
Tien yli ja aika pitkälti suunnalla seuraavalle tielle. Nilkka häiritsi ja taas rastimäen päälle päästyäni seisoin hetken, kunnes peilasin rastin tason isosta kivestä. 10''
12-13
Alempaan kuviorajaan tukeutuen mäen päähän, josta pienellä tuurilla jyrkännerastille.
13-14
Taso, iso kivi, oikeasta notkosta ylös ja rastille.
14-15
Notkoon ja kumpareen vierestä rastille.
15-16
Lähdin rastilta tarkistamatta koodia. Jo rastiympyrässä rupesin empimään, oliko äskeinen kuitenkaan oma rasti vai ei. Sen sijaan, että olisin palannut tarkistamaan koodia, rupesin alempaa rinteestä tarkastelemaan, löytyisikö kulmikkaista muodoista toista rastia. Äly hoi, älä jätä. Noh, jätit kuitenkin. Jatkoin matkaa ajatus mielessä, että maalissa tulee ehkä hylsy ja laskettelin rinteessä, kun olisi pitänyt säilyttää taso ja väänsin vajaan 2min pummin rastista 100m sivussa. Yhteensä 2'15' häröilyä.
16-17-18-19-M
Lopun lyhyet välit olivat läpsyttelyä. Pikkuvirhe 18:nnelle. Nilkka ei ehkä antanut täyttä tukeaan loppuun, mutta hengissä sieltä selvittiin. 10''

Tulokset. Reittihärveli.

Virheettömiä välejä löytyi enemmän kuin pienenkin virheen sisältäneitä. Paljon hyvää, vähemmän huonoa. Sijoitus 19., mutta esimerkiksi 15. rastilla vielä 11. Jalka oli hyvä, fysiikka ei ollut enää nollassa, suunnistus toimi isompaa pummia lukuunottamatta aika hyvin. Hjuva fiilis lähteä Jukolaan, sillä pääsen suunnistamaan seuran 2. joukkueessa. Todennäköisesti ihan mukavassa paikassa pääsee juoksemaan viestin loppuosuuksilla. TV-ajasta en tiedä.

Yhteenveto: fysiikka ei ole mahottoman kova, mutta suunnistustaidot on keskimäärin tallella. Jukola voi tulla.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Mitä sitten tapahtui?

Koulussa oli aika helppo viikko, ja koska äskeisen leirin rasitukset näkyivät ja tuntuivat aika selvästi, niin viikolla oli hyvää aikaa kirjoittaa pidempää siivua. Pidemmän tekstin kirjoittaminen tuntuu ihan kuin laittaisi pankkia rahaan. Hä? Seuraavassa tulee kerronnalliseen tyyliin viimeisten päivien tapahtumat. Pieni varoituksen sana tähän kohtaan: teksti on tavallista kirjoitustani pidempi. Se on niin pitkä, että olen kirjoittanu sitä neljänä eri päivänä. Eli suorastaan pitkä.

On tiistai-ilta, päiväämäärä 17.2.2015 ja pakkaan pyykinpesukonetta, ihan kuin ottaisin sen tulevalle Espanjan leirille mukaan: se on täynnä, sisältää pelkästään urheiluvermeitä (vähemmän tärkeät "normaalit" housut ja paidat eivät sinne mahtuneet) ja fiilis pesukoneen lähellä ollessa on epätavallisen hyvä. Fiilis on hyvä siksi, että tiedän seuraavan raskaamman treenijakson alkavan huomisesta ja kestävän noin 12 päivää eli Espanjan reissun loppuun asti. Pistän pesukoneen käyntiin ja menen nukkumaan.

Mitä seuraavina päivinä tapahtui?

18.2.

Iltapäivä: Tänään Yökupin Korttelikuppiin. Se on hauska kuppi se. Ei teetä tai kahvia, vaan korttelia. Yhteislähdöt on parhaita, niinku aina hiihtokisoissakin. Tänään on ryhmälähtöjä eli parhaimmassa tapauksessa se tarkoittaa yhteislähtöä. Lahden suuntaan lähdetään Tuomon kanssa hyvissä ajoin, verkat jäävät kuitenkin lyhyiksi.

Ilta: Ei tullu yhteislähtöä, mutta toisaalta taisinkin tykätä enemmän henkilökohtaisesta työstä. En oikeestaan tiedä enää? Itte suorituksesta jäi jälkipolville kerrottavaa seuraavan lauseen verran: "." Eli piste. Tein kaikki virheet, jotka voi siihen rataan tehdä - ja otin vielä hylsyn. Oon joskus ennenkin ottanu. Hyvä muistutus ennen leiriä siitä, että suunnistuksessa sillä kartalla kuuluu tehdä jotain. Sillä kuuluu suunnistaa.

19.2.

Tänään reissuun. Eka julkisilla Liikuntamyllylle tekemään vetoloisia. Gleb on ainoa treenikaveri tähän kohtaan. Jutustellaan niitä näitä, enimmäkseen niitä, ja totean oman vauhtiskaalani menevän eri planeetalla kuin venäläisellä - voitte miettiä, kummalla planeetalla mennään kovempaa. Kehuskelen ulkopuolisille reenaavani MM-mitalistin kanssa, vaikka ei tuo vauhti kummoiselta näytä. Tuntuu tosin aika pahalta, kun itse kokeilee. Illaksi managerille, koska Espanjaan lähdetään aamuyön lennolla.

20.2.

Kolmelta ylös, taksilla kentälle ja lentäen Lissaboniin. Lisboasta autolla Huelvaan ja joskus puolen päivän jälkeen saavumme majoitukseen. Se on...ihan asumiskelpoinen. Kartta vieressä, aurinko paistaa parvekkeelle ja uima-allas kylmähoitoa varten. Päivän ainoa lenkki Esan ja Glebin kanssa venähtää yllättäen sekä vauhdin ja matkan osalta omaan suunnitelmaan peilaten, mutta osaan kääntyä takaisin biitsillä ja tulen vähän kevyemmin takaisin.

21.2.

Päivän eka suunnitustreeni on tulevan keskimatkan kisan lähellä. Aamupäivän reeniin mennessä paikalle on saapunut jo suurin osa TuMen porukasta ja alkuverkoissa on suorastaan ryhmäharjoittelun tuntua. Kuten tavallista, omien kuulumisten kertominen menee suoraan siihen, että ei oo pystyny juoksee ku jalat ei tykkää siitä. Otan edellisen kolmen päivän settiä silmällä pitäen tämän reenin iisisti ja suunnistan vain vartin ja teen kevyttä voimaa yms. päälle. Joku paikallinen katteli meiän autoja sen näköisenä, että otin molemmat avaimet taskuun metsään lähtiessä. Reenin lopuksi opin sanas bolsa = pussi.

Illalla yösuunnistusyhteislähtötreeni, jonne on saapunut vierailevina tähtinä muutama RR:n jannu. Sitte reenattiin. En tiiä oikeen, että mitä siinä treenissä tapahtu ja miksi, mutta mitään hyvää se ei ainakaan ollut. Olin viimeisten joukossa. Huono mielihän siitä vaan tuli. Käpyjä potkien loppuverkalle ja nukkumaan.

22.2.

Juoksijan polvi - runner's knee ilmoitti olevansa läsnä, joten aamulla piti mennä salille polkemaan pyörää. Se onnistui hyvin. Katsellessani hpk:ta, leirin suunnitelmia ja Espanjan yleisurheilun hallimestiksiä päätin ottaa koko loppupäivän lepiä ja lukea Wahlströmin Evan kirjaa. Hyvä kirja. Suosittelen, vaikka 3/4 sen lukemisesta sattuukin. Kirja on täynnä kipua. Ehkei se kirja ole kasvavalle ja kilpailevalle urheilijanuorelle hyvä kirja ottaa mallia, mutta ainakin sisua siitä löytyy. Illemmalla pojat vetää kovvoo vetotreeniä. 3 x 3km vai miten se meni.

23.2.

Uusi viikko, uudet kujeet. Yksi autokunta lähtee aamulla Huelvaan uimaan, minä mukana. Jätkät kertoo kassalla hauskoja uintikokemuksia Portugalista ja Espanjasta samalla kun yritetään selvitä kielimuurin yli uimaan ilman passeja. Uinti muuttuu ilman laseja vesijuoksuksi. Fiksuja nuo espanjalaiset, kun ovat tehneet matalamman veden altaan, jossa voi juosta jalat pohjassa. Paluumatkalla eksytään Carrefourissa. Ruokaostoksilla siis.

Kinesioteippi on mahti juttu. Sillä saa kevyen juoksijan polven kuriin. Sitten voi taas suunnistaa uudestaan yöllä. Pikkuvirheet sapettaa ja harmittaa ihan vietävästi. Sitten tulee megavirhe. Reenin jälkeen analysoidessani huomaan, että en osaa unohtaa - virheitä siis. Otanko liian tosissani, vai miksi tuntuu siltä, että 5sek virhe harmittaa enemmän kuin muita?

24.2.

Tiistai. Huono päivä. On nimittäin kevyt. No on kevyetkin päivät kivoja, mutta ei silloin kun niitä joutuu tekemään puoliksi tahtomattaan. Aamulla kuntopiiriä ja iltapäivällä muistisuunnistusta kävellen. Pikku hiljaa porukka alkaa ryhmäytyä paremmin. Läppändeerus lentää ja käytännössä joka ilta meillä on johonkin asiaan liittyvä analyysipitoinen keskustelu. Suosituin puheenaihe on meiän juoksija Janis Mikales. Illalla tulee telkusta futista, Barca vie.

25.2.

Otan aamupäivällä viikon toisen pyöräilyn, jotta illalla jaksaa juosta taas yhteislähtöreenissä reippahasti. Polvet ei ny kuitenkaan ihan sökönä ole ja Pajulahden hierojien näyttämä Floss Band alkaa tuntumaan penikoille aika toimivalta hoitomuodolta. Joten sinänsä ei ole hätää. Isoin ongelma tällä hetkellä on itse asiassa joku juttu jalkaterässä. Tulee rasittaessa, menee levätessä. Ratkaisu: lepo? Nooooooo, mietitään vielä.

Yötreeni on omalta osalta viikon paras vauhdikas suunnistus, ja olen viides (starat kärjessä), vaikka virhettä tulee PALAJON. Siinä oli kuitenkin semmosta tekemisen meininkiä, paikoin rohkeaa ja keskittynyttä suunnistusta. Toki edelleen 5sekunnin virhe tuottaa jotain kohtauksen omaisia pakkoliikkeitä ja repii hermoja, mutta silti. On tää parempi.

26.2.

Model eventti antaa keskarista kovin vauhdikkaan kuvan. Alan miettimään jalkaterän tilannetta tosissani. Eilinen yötreeni tosin oli jo reilusti yli tunnin mittainen, että ei tää kroppa muutenkaan ole täysin palautunut, joten päätän miettiä jatkossakin. Illalla joka tapauksessa syödään dinnerit ryhmän kesken ihan spesiaalissa ravintelissa (paellaa, simpukkaa tai mitä lie jne. - uuuh), joten kroppa saa fyysistä lepoa mukavasti. Huomenna on taas hyvä.

27.2.

Huomenna ei ollut riittävän hyvä, jotta prologia kannattaisi lähteä puskemaan. Tässä kohtaa on myös selvää, että sunnuntain pitkää matkaa ei enää näillä jaloilla tarvitse juosta. Ehkä se on hyvä, sillä sunnuntaina odottaa yölento Suomeen. Nyt siis pohdinnan alla ovat huomisen lauantain keskari ja rintti.

Ohjelma siis tänään: tunnin pyöräily kuntosalilla ja telkun kattomista. Iltapäivällä prologissa turisteillaan kameran kanssa kunnolla. On muuten lämmin. Aurinko paistaa, kuten on koko viikon paistanut. Hieno oli nähdä sprinttiäkin sisältävässä prologissa, kuinka ne kovatkin jannut tekee virheitä. No se, että edes näkee muita kisavauhdissa, opettaa jo paljon.

28.2.

Kisapäivä - paras päivä. Harjoituspäiväkirjassa näyttää olevan aika paljon voimasanoja, en ota mallia sieltä tähän tekstiin. Jotain täytyy vissiin silti kertoa.

Iso ongelma keskimatkan kisaa ajatellen oli se, että tunsin maastotyypin aivan oudoksi. Tavallaan ihan perusteltua, sillä model event antoi aika vauhdikkaan kuvan ja kisan eka puolikas oli jotain aivan muuta. Oli vähän sama fiilis vuosi sitten Portugalissa. "En oo koskaan ollut tällaisessa paikassa". Kokemukset tuollaisesta maastotyypistä ovat siis minimaaliset. No, sen siis ehkä ymmärtää. En kuitenkaan usko, että se vaikuttaisi niin paljon siihen, etten osaa hallita omaa suoritustani ollenkaan. Ekojen virheiden jälkeen hätäännytään ja kiirehditään, Pikkuvirheitä jatkuu siihen asti, kunnes kaiken lopettava megapummi tulee. Sitten ei jaksa enää keskittyä ja fyysinen puristuskin on aika vähissä. Selityksen lopettamiseksi on sanottava: en tiedä.

Sprintti meni miten meni. Se oli hauska juosta, eikä järkyttäviä virheitä tullut. Sellaisiin ei nyt ollut mitään mahdollisuuttakaan. Kaiken kaikkiaan on sellanen tunne, että tätä täytyy vähän vielä harjoitella. Ei tässä silti pää kainalossa mennä. Suomessa suunnistaminen on eri juttu. ja esimerkiksi kisakauteen on vielä nelisen viikkoa.

1.3.

Matkapäivä. Poijat kävi vetämässä pitkää matkaa, rammat jäi kämpille. Sitten pakattiin kamat ja lähdettiin kohti Lissabonia, jutusteltiin ja odotettiin. Lento oli aamuyöstä Suomessa ja tätä nyt alkuviikosta kirjoittaessa on pikku hiljaa tuntunut paremmalta ja paremmalta. Olen pitänyt itseäni edes jonkin verran liikkeessä, että en paikalleni jämähtäisi. Kohta määrät nousee ylös.

...

Tällä viikolla olen käynyt hierojalla ja naprapaatilla poistamassa jumeja. Lantio ja jalat vaatii aika kokonaisvaltaisesti töitä - toki ainahan ne. Psykologilla kävin siivoamassa päätä ja nyt seuraavia suunnistuksia varten toimintamallit on valmiina :). Eilen torstaina kävin lääkärillä tutkituttamassa jalkaterää ja kappas kappas...sieltä löytyi jalkapöydän luun osteopatiaa eli kansankielellä rasitusmurtuman alkua. Käytännössä se tarkoittaa 3-5viikon juoksutaukoa. Vesijuoksu, uinti, pyöräily, soutu ja hiihtokin tulevat siis entistä tutummiksi.

Tää on sinänsä tuttua puuhaa ja kun lääkärikin oli positiivisella mielellä (hyvä että tulin nyt, enkä kolmen viikon päästä), niin ei tässä jaksa kauan itsekään masentua. Homman nimi on nyt se, että tää hoidetaan alta pois ja kevään tärkeissä kisoissa on hyvä suorituskyky.

-> Jatkoa ajatellen voisi tosin pikku hiljaa ruveta miettimään.sitä, mitä oma kroppa oikeasti kestää, eikä sitä, mitä sen pitäisi kestää, jotta voisin kutsua itseäni urheilijaksi.

Tähän tekstiin ei ollut kuvamateriaalia tarjolla.

Tsau!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Heipähei helmikuu

Ja näin.

Mainittavan arvoisia asioita viimeisen kuukauden ajalta:

MU:n leiri leireiltiin Vierumäellä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Oli mukava vedellä pienelle mutta ahkeralle porukalle treenejä. Samalla keräsin itsekin hieman fyysistä rasitusta.

Koulussa on suoritettu pari näyttöä alta pois ja nyt koulun suhteen näyttää aika valoisalta. Mitään aivan megalomaanisen rasittavaa putkea ei ole tulossa eteen ja muutaman keväisen koulupäivän voi pyhittää opiskelun sijasta leireilyyn. Kiitosta Pajulahteen!!!

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kroppa on sanonut rataharjoituksille kyllä, eikä se ole vängännyt vastaan erilaisine vammoineen - ja sehän on kiva! Tämän vuoden ratatreenit ovat olleet yleensä alku- ja loppukikkailujen kera kasa kakkosia (200m), joilla on haettu parempaa "vauhdikkaan" juoksun taloudellisuutta ja tekniikkaa, mutta toki vetopituudet ovat liikkuneet myös yli 2km:n, jolloin reenataan sitten enempi hapen kanssa tapahtuvaa toimintaa, juoksuasentoa unohtamatta.

Pakko muuten palata äskeisen kappaleen ensimmäiseen virkkeeseen ja todettava, että on ne jalat sen tuntuiset kuitenkin, että tarkkana saa olla koko ajan. Niinpä harjoittelua kevennetään ennen tulevaa Espanjan leiriä (lähtö viikon päästä 20. päivä) reilusti, että jaksoo juosta sitten siellä. Pulska viikon leiri on intensiivinen ja kunhan siitä on palauduttu, niin nostetaan taas treenimääriä, ennen kuin koittaa kevään leiri- ja kilpailurumba. Kevätkaudella sitten mitataankin miestä sekä fyysisesti että henkisesti. Kestääkö jalat, kun juoksumäärät nousee ja kestääkö pää, jos jalat ei jaksa suunniteltua treenitahtia. 1,5kk päästä aletaan olla niin sanotusti jännän äärellä.

Nyt alkoi siis hiihtoloma. MU järjestää hisukisat helmi-maaliskuun vaihteessa, joten pari kisajärjestelynakkia saattaa napsahtaa, ennen kuin lähden etelän lämpöön. Leirillä vedetään suunnitustreeniä yöllä ja päivällä, juostaan kovaa ja hiljaa - sitä perussettiä, mitä leirillä aina. Viikon päätteeksi kisataan Andalucia O-Meeting, jonne on lopulta tullu aika kova taso. Pitkään näytti siltä, että niistä skaboista tulee käytännössä TuMen mestikset, mutta onhan sinne tullut nyt mm. Kristiansandin, Rykmentin ja HiKin miehiä. Maastot ovat varmasti sen verran nopeita, että kisan kovatasoinen kärki jäänee kauas. Se ei toki estä tekemästä omaa nappisuoritusta, mitä kisasta aina lähdetään hakemaan.

Ugh.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Myötätuuli painoi yhden napsun eteenpäin

Soon moro!

Vuoden alku tarjoili hieman epävakaata harjoittelua. Varvas antoi pikkuhiljaa luvan rasitukselle, mutta kun lähdin juoksemaan, tein sen kuitenkin jokseenkin epäpuhtaasti niin, että jalkaterän ulkosyrjä tykkäsi vaivaantua. Olis vaan hiihtokelit olleet läsnä, niin ei tuommoisiakaan olis tullu. Tai toinen vaihtoehto tuon välttämiselle olisi ollut  - jos sen nyt näin sanoisi - korkeampi itsetuntemuksen äo.

Tässä parin viikon sisään olen kerennyt tekemään muun muassa kolme yötreeniä, joista kaksi reippaammin ja yhden kevyellä vauhdilla. Suunnistuksen sujuvuus oli aika lailla kääntäen verrannollinen rasitustason kanssa. Näissä treeneissä tuli pitkästä aikaa käytettyä gepsiä, kun Joulupukki toi semmoisen lahjaksi.

Ja koulu jatkui luonnollisesti Pajulahdessa. Luokkatoverin kanssa suoritettiin heti kärkeen tapahtuman järjestämisen näyttö paikallisten sulkkiskisojen yhteydessä. Meni aika tuubiin. Lisäksi kävin päivittämässä maksimisuorituskykyni 5000m matkalla Pajulahti-hallissa. Ei ihmeitä. Nyt alan antamaan alkutalvea enemmän vauhdikkaita ärsykkeitä pienelle dieselmoottorilleni ja katson kuinka se kehittyy. Kyllähän se kevät sieltä taas jossain vaiheessa tulee :)

Ja loppuun tiedoksi TuMen suunnistuksen nettisivut mukavan uutisen kera!