Mitä sitten tapahtui?

Koulussa oli aika helppo viikko, ja koska äskeisen leirin rasitukset näkyivät ja tuntuivat aika selvästi, niin viikolla oli hyvää aikaa kirjoittaa pidempää siivua. Pidemmän tekstin kirjoittaminen tuntuu ihan kuin laittaisi pankkia rahaan. Hä? Seuraavassa tulee kerronnalliseen tyyliin viimeisten päivien tapahtumat. Pieni varoituksen sana tähän kohtaan: teksti on tavallista kirjoitustani pidempi. Se on niin pitkä, että olen kirjoittanu sitä neljänä eri päivänä. Eli suorastaan pitkä.

On tiistai-ilta, päiväämäärä 17.2.2015 ja pakkaan pyykinpesukonetta, ihan kuin ottaisin sen tulevalle Espanjan leirille mukaan: se on täynnä, sisältää pelkästään urheiluvermeitä (vähemmän tärkeät "normaalit" housut ja paidat eivät sinne mahtuneet) ja fiilis pesukoneen lähellä ollessa on epätavallisen hyvä. Fiilis on hyvä siksi, että tiedän seuraavan raskaamman treenijakson alkavan huomisesta ja kestävän noin 12 päivää eli Espanjan reissun loppuun asti. Pistän pesukoneen käyntiin ja menen nukkumaan.

Mitä seuraavina päivinä tapahtui?

18.2.

Iltapäivä: Tänään Yökupin Korttelikuppiin. Se on hauska kuppi se. Ei teetä tai kahvia, vaan korttelia. Yhteislähdöt on parhaita, niinku aina hiihtokisoissakin. Tänään on ryhmälähtöjä eli parhaimmassa tapauksessa se tarkoittaa yhteislähtöä. Lahden suuntaan lähdetään Tuomon kanssa hyvissä ajoin, verkat jäävät kuitenkin lyhyiksi.

Ilta: Ei tullu yhteislähtöä, mutta toisaalta taisinkin tykätä enemmän henkilökohtaisesta työstä. En oikeestaan tiedä enää? Itte suorituksesta jäi jälkipolville kerrottavaa seuraavan lauseen verran: "." Eli piste. Tein kaikki virheet, jotka voi siihen rataan tehdä - ja otin vielä hylsyn. Oon joskus ennenkin ottanu. Hyvä muistutus ennen leiriä siitä, että suunnistuksessa sillä kartalla kuuluu tehdä jotain. Sillä kuuluu suunnistaa.

19.2.

Tänään reissuun. Eka julkisilla Liikuntamyllylle tekemään vetoloisia. Gleb on ainoa treenikaveri tähän kohtaan. Jutustellaan niitä näitä, enimmäkseen niitä, ja totean oman vauhtiskaalani menevän eri planeetalla kuin venäläisellä - voitte miettiä, kummalla planeetalla mennään kovempaa. Kehuskelen ulkopuolisille reenaavani MM-mitalistin kanssa, vaikka ei tuo vauhti kummoiselta näytä. Tuntuu tosin aika pahalta, kun itse kokeilee. Illaksi managerille, koska Espanjaan lähdetään aamuyön lennolla.

20.2.

Kolmelta ylös, taksilla kentälle ja lentäen Lissaboniin. Lisboasta autolla Huelvaan ja joskus puolen päivän jälkeen saavumme majoitukseen. Se on...ihan asumiskelpoinen. Kartta vieressä, aurinko paistaa parvekkeelle ja uima-allas kylmähoitoa varten. Päivän ainoa lenkki Esan ja Glebin kanssa venähtää yllättäen sekä vauhdin ja matkan osalta omaan suunnitelmaan peilaten, mutta osaan kääntyä takaisin biitsillä ja tulen vähän kevyemmin takaisin.

21.2.

Päivän eka suunnitustreeni on tulevan keskimatkan kisan lähellä. Aamupäivän reeniin mennessä paikalle on saapunut jo suurin osa TuMen porukasta ja alkuverkoissa on suorastaan ryhmäharjoittelun tuntua. Kuten tavallista, omien kuulumisten kertominen menee suoraan siihen, että ei oo pystyny juoksee ku jalat ei tykkää siitä. Otan edellisen kolmen päivän settiä silmällä pitäen tämän reenin iisisti ja suunnistan vain vartin ja teen kevyttä voimaa yms. päälle. Joku paikallinen katteli meiän autoja sen näköisenä, että otin molemmat avaimet taskuun metsään lähtiessä. Reenin lopuksi opin sanas bolsa = pussi.

Illalla yösuunnistusyhteislähtötreeni, jonne on saapunut vierailevina tähtinä muutama RR:n jannu. Sitte reenattiin. En tiiä oikeen, että mitä siinä treenissä tapahtu ja miksi, mutta mitään hyvää se ei ainakaan ollut. Olin viimeisten joukossa. Huono mielihän siitä vaan tuli. Käpyjä potkien loppuverkalle ja nukkumaan.

22.2.

Juoksijan polvi - runner's knee ilmoitti olevansa läsnä, joten aamulla piti mennä salille polkemaan pyörää. Se onnistui hyvin. Katsellessani hpk:ta, leirin suunnitelmia ja Espanjan yleisurheilun hallimestiksiä päätin ottaa koko loppupäivän lepiä ja lukea Wahlströmin Evan kirjaa. Hyvä kirja. Suosittelen, vaikka 3/4 sen lukemisesta sattuukin. Kirja on täynnä kipua. Ehkei se kirja ole kasvavalle ja kilpailevalle urheilijanuorelle hyvä kirja ottaa mallia, mutta ainakin sisua siitä löytyy. Illemmalla pojat vetää kovvoo vetotreeniä. 3 x 3km vai miten se meni.

23.2.

Uusi viikko, uudet kujeet. Yksi autokunta lähtee aamulla Huelvaan uimaan, minä mukana. Jätkät kertoo kassalla hauskoja uintikokemuksia Portugalista ja Espanjasta samalla kun yritetään selvitä kielimuurin yli uimaan ilman passeja. Uinti muuttuu ilman laseja vesijuoksuksi. Fiksuja nuo espanjalaiset, kun ovat tehneet matalamman veden altaan, jossa voi juosta jalat pohjassa. Paluumatkalla eksytään Carrefourissa. Ruokaostoksilla siis.

Kinesioteippi on mahti juttu. Sillä saa kevyen juoksijan polven kuriin. Sitten voi taas suunnistaa uudestaan yöllä. Pikkuvirheet sapettaa ja harmittaa ihan vietävästi. Sitten tulee megavirhe. Reenin jälkeen analysoidessani huomaan, että en osaa unohtaa - virheitä siis. Otanko liian tosissani, vai miksi tuntuu siltä, että 5sek virhe harmittaa enemmän kuin muita?

24.2.

Tiistai. Huono päivä. On nimittäin kevyt. No on kevyetkin päivät kivoja, mutta ei silloin kun niitä joutuu tekemään puoliksi tahtomattaan. Aamulla kuntopiiriä ja iltapäivällä muistisuunnistusta kävellen. Pikku hiljaa porukka alkaa ryhmäytyä paremmin. Läppändeerus lentää ja käytännössä joka ilta meillä on johonkin asiaan liittyvä analyysipitoinen keskustelu. Suosituin puheenaihe on meiän juoksija Janis Mikales. Illalla tulee telkusta futista, Barca vie.

25.2.

Otan aamupäivällä viikon toisen pyöräilyn, jotta illalla jaksaa juosta taas yhteislähtöreenissä reippahasti. Polvet ei ny kuitenkaan ihan sökönä ole ja Pajulahden hierojien näyttämä Floss Band alkaa tuntumaan penikoille aika toimivalta hoitomuodolta. Joten sinänsä ei ole hätää. Isoin ongelma tällä hetkellä on itse asiassa joku juttu jalkaterässä. Tulee rasittaessa, menee levätessä. Ratkaisu: lepo? Nooooooo, mietitään vielä.

Yötreeni on omalta osalta viikon paras vauhdikas suunnistus, ja olen viides (starat kärjessä), vaikka virhettä tulee PALAJON. Siinä oli kuitenkin semmosta tekemisen meininkiä, paikoin rohkeaa ja keskittynyttä suunnistusta. Toki edelleen 5sekunnin virhe tuottaa jotain kohtauksen omaisia pakkoliikkeitä ja repii hermoja, mutta silti. On tää parempi.

26.2.

Model eventti antaa keskarista kovin vauhdikkaan kuvan. Alan miettimään jalkaterän tilannetta tosissani. Eilinen yötreeni tosin oli jo reilusti yli tunnin mittainen, että ei tää kroppa muutenkaan ole täysin palautunut, joten päätän miettiä jatkossakin. Illalla joka tapauksessa syödään dinnerit ryhmän kesken ihan spesiaalissa ravintelissa (paellaa, simpukkaa tai mitä lie jne. - uuuh), joten kroppa saa fyysistä lepoa mukavasti. Huomenna on taas hyvä.

27.2.

Huomenna ei ollut riittävän hyvä, jotta prologia kannattaisi lähteä puskemaan. Tässä kohtaa on myös selvää, että sunnuntain pitkää matkaa ei enää näillä jaloilla tarvitse juosta. Ehkä se on hyvä, sillä sunnuntaina odottaa yölento Suomeen. Nyt siis pohdinnan alla ovat huomisen lauantain keskari ja rintti.

Ohjelma siis tänään: tunnin pyöräily kuntosalilla ja telkun kattomista. Iltapäivällä prologissa turisteillaan kameran kanssa kunnolla. On muuten lämmin. Aurinko paistaa, kuten on koko viikon paistanut. Hieno oli nähdä sprinttiäkin sisältävässä prologissa, kuinka ne kovatkin jannut tekee virheitä. No se, että edes näkee muita kisavauhdissa, opettaa jo paljon.

28.2.

Kisapäivä - paras päivä. Harjoituspäiväkirjassa näyttää olevan aika paljon voimasanoja, en ota mallia sieltä tähän tekstiin. Jotain täytyy vissiin silti kertoa.

Iso ongelma keskimatkan kisaa ajatellen oli se, että tunsin maastotyypin aivan oudoksi. Tavallaan ihan perusteltua, sillä model event antoi aika vauhdikkaan kuvan ja kisan eka puolikas oli jotain aivan muuta. Oli vähän sama fiilis vuosi sitten Portugalissa. "En oo koskaan ollut tällaisessa paikassa". Kokemukset tuollaisesta maastotyypistä ovat siis minimaaliset. No, sen siis ehkä ymmärtää. En kuitenkaan usko, että se vaikuttaisi niin paljon siihen, etten osaa hallita omaa suoritustani ollenkaan. Ekojen virheiden jälkeen hätäännytään ja kiirehditään, Pikkuvirheitä jatkuu siihen asti, kunnes kaiken lopettava megapummi tulee. Sitten ei jaksa enää keskittyä ja fyysinen puristuskin on aika vähissä. Selityksen lopettamiseksi on sanottava: en tiedä.

Sprintti meni miten meni. Se oli hauska juosta, eikä järkyttäviä virheitä tullut. Sellaisiin ei nyt ollut mitään mahdollisuuttakaan. Kaiken kaikkiaan on sellanen tunne, että tätä täytyy vähän vielä harjoitella. Ei tässä silti pää kainalossa mennä. Suomessa suunnistaminen on eri juttu. ja esimerkiksi kisakauteen on vielä nelisen viikkoa.

1.3.

Matkapäivä. Poijat kävi vetämässä pitkää matkaa, rammat jäi kämpille. Sitten pakattiin kamat ja lähdettiin kohti Lissabonia, jutusteltiin ja odotettiin. Lento oli aamuyöstä Suomessa ja tätä nyt alkuviikosta kirjoittaessa on pikku hiljaa tuntunut paremmalta ja paremmalta. Olen pitänyt itseäni edes jonkin verran liikkeessä, että en paikalleni jämähtäisi. Kohta määrät nousee ylös.

...

Tällä viikolla olen käynyt hierojalla ja naprapaatilla poistamassa jumeja. Lantio ja jalat vaatii aika kokonaisvaltaisesti töitä - toki ainahan ne. Psykologilla kävin siivoamassa päätä ja nyt seuraavia suunnistuksia varten toimintamallit on valmiina :). Eilen torstaina kävin lääkärillä tutkituttamassa jalkaterää ja kappas kappas...sieltä löytyi jalkapöydän luun osteopatiaa eli kansankielellä rasitusmurtuman alkua. Käytännössä se tarkoittaa 3-5viikon juoksutaukoa. Vesijuoksu, uinti, pyöräily, soutu ja hiihtokin tulevat siis entistä tutummiksi.

Tää on sinänsä tuttua puuhaa ja kun lääkärikin oli positiivisella mielellä (hyvä että tulin nyt, enkä kolmen viikon päästä), niin ei tässä jaksa kauan itsekään masentua. Homman nimi on nyt se, että tää hoidetaan alta pois ja kevään tärkeissä kisoissa on hyvä suorituskyky.

-> Jatkoa ajatellen voisi tosin pikku hiljaa ruveta miettimään.sitä, mitä oma kroppa oikeasti kestää, eikä sitä, mitä sen pitäisi kestää, jotta voisin kutsua itseäni urheilijaksi.

Tähän tekstiin ei ollut kuvamateriaalia tarjolla.

Tsau!