maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kevät on jo melkein täällä

Sen näkee auringosta. Sen tuntee kosteasta ja pehmeästä hiekkatiestä. Pehmeä hiekkatie on muuten metsän jälkeen parhaita juoksualustoja. No joo. Kaikki kyllä käy.

Saman tien meinaa juttu karata sivuraiteille, eli säähän, kun ei ole kirjoitettavaa. Ei oo kyllä käyttistä kamaa. Asiaan.

Mattotestin jälkeen maaliskuussa on vedelty VeeKoota ja kaksiviikkoinen jakso loppui hyvään kolmen tehotreenin viikkoon. Viimeisin tehotreeni tuli tehtyä muuten hiihtäen, ja oli kyllä paras kova reeni tänä talvena. Mutta kappas ollakaan, kuinkas vaan...tulin kipeäksi ja viime viikko menikin flunssahdellessa ja siitä palautuessa. No oli siinä aika monta muuttujaa matkailun ja reenailun lisäksi. Olis vaan pitäny palautua paremmin, olla järkevämpi ja pysyä terveenä

Nuhailu on kuitenkin takana päin ja eilen kävinkin tekemässä ekan juoksusession vähään aikaan - suurin piirtein viikkoon, vähän yli. Juoksin tietä 10min, ei tuntunut hyvälle, juoksin tietä takaisin toiset 10min, tuntui hyvälle. Sitten päätin mennä tekemään "hermottavia happovetoja" kotitalon viereiselle, talven aikana erittäinkin myllätylle suolle. Puut on siis kaadettu, suo ojitettu ja nyt muutaman hehtarin alue on, tai ennen viimeyötä OLI, ainoa tumma läntti maassa keskellä valkeaa Mäntsälää. Nyt tämäkin osa on siis valkoinen. Ei niin päin, että joku muu maastonosa olisi sulanut lumesta ja paljastanut vähän lumetonta pintaansa.

Jo termi "hermottavat happovedot" kuulostaa lievästi oudolta (vaikkei ollenkaan sitä itseasiassa ole), mutta kun siihen lisätään pehmeästä mullasta, upottavasta lumesta (sen mullan alla) ja liukkaasta mudasta tehty epätaisainen kokonaisuus höystettynä usealla kannolla = myllätty suo, ja lisätään siihen minut, niin tuloksena on oikeastaan hauskaa leikkiä yksin leikkivä nuori mies, joka vähän väliä katoaa "horisonttiin" , koska hän:

A) liukastuu ja kaatuu ojanpohjalle, jossa on muuten kylmää vettä
B) uppoaa puolimetriä päältä päin katsottuna tiiviiseen ja pitävään maapohjaan, joka kuitenkin osoittautuu pehmeäksi mullaksi ja ylimääräiseksi lumikerrokseksi sen alla
C) kaatuu muuten vaan, ja lyö käden, jalan, kyljen tai selän taivasta kohti törröttävään kantoon tai johonkin oksaan

Hullulta se varmaan näytti, tai ainakin tuntui, kun kilometrivauhti oli alle 10min/km, ukko kaatuili ja kömpi, välillä katosi. Hauskaa mitä hauskaa, tärkeimpänä asiana.

Virheliike oli kuitenkin ottaa treeniin valkoiset kompressiosukat, jotka muuttivat väriään, varmastikin pysyvästi. Mutta kokonaisuudessaan treeni oli onnistunut. Tuli liikuntaan totutellessa tasapainoilua ja kaikkea, mitä metsäjuoksu voikaan tarvita -> kauden avaus on muuten sprinttikisa vajaan kahden viikon päästä. Noh, kroppa heräsi ja tänään on hyvä päivä jatkaa fysiikkatreeniä.

Siitä mattotestistä muuten sen verran, että kehitystä tulikin ja ihan tavoitellulla tavalla, eli aerobinen kynnysvauhti on noussut. Vire vaan ilmeisesti oli niin huono, että maksimimillit putosi neljällä pykälällä. Kynnysvauhdit ovat pääteltävissä tulevan kauden kisoista, joissa jään arviolta 1min/km peruskisan kärjelle = kynnysvauhdit ovat 1min/km liian huonoja - näin lyhyellä matikalla. Suomen ja maailman parhaimmistolle varmastikin jään hieman enemmän, riippuu päivästä. Tämä ei ole huonoa itseluottamusta, tämä on realismia.

Suunnistustaidollisesti en ajatellut jääväni sekuntiakaan. Sen verran on nimittäin tahkottu karttoja. Toki istuen, mutta ihan mukavasti päivittäin.

Ennen suunnistuskauden alkua fiilis on hyvä ja kunhan kesä tulee, niin pääsee juoksuvauhtikin makeasti kehittymään. Sille kehitykselle ei näytä löytyvän kovin suuria esteitä.