Lepoviikko ja uutta reeniä koneeseen

Ylläksen jälkeen fiilis on yleisesti ottaen ollut hyvä. Suurimman osan ajasta olen kyllä viettänyt lepoasennossa. Viikkoon mahtui pari tyhjää päivää, lyhyehköjä karttakävelyjä, lihashuoltoa ym palauttavaa settiä.

Seuraavalla kolmen viikon jaksolla on tarkoitus totuttaa jalkoja rasitukseen niin, että kolmannella viikolla puhdasta juoksua tulee reilu 5h. Erityisesti säärien kuormitusta rytmitän 2+1:llä. Yksinkertainen toimii. Nousujohteisuus säilyy toki koko reeningissä. Tientynlaisena painopisteenä toimii jalkojen lihaskunto, jotta ei tuu seuraavan jakson reenit iha sokkina. Voisi olla nimittäin jalkojen perusvoimajakson paikka tammikuussa.

Vuoden vaihtuessa alkaa siis kolmannen viikon lisäksi myös opiskelut Vierumäellä. Melko intensiivistä settiä ilmeisesti tiedossa, joten ei taida tulla yli 30h viikkoja vähään aikaan. Mutta sittenpähän sen näkee miten keho ja pää reagoivat. Turha stressi kuitenkin pois. Loppujen lopuksi se on tahdosta kiinni, miten sopeutuminen sinne tapahtuu.

Nyt saa reenata

3.-10. joulukuuta olin Ylläksellä RR:n hiihtoleirillä. Ensimmäinen ja viimeinen päivä matkustettiin bussilla, joten liikunnalle jäi aikaa yksi ilta ja kuusi päivää (pidetään oletusarvona se, että öisin nukutaan). Lähdin leirille liikunnallisena ihmisenä. Tunsin palaavani urheilijana.

Menomatkasta lähtien pyrin keskittymään leirin laadukkaaseen kokonaisuuteen. Pitkällä tähtäimellä harjoittelu on tuottavinta silloin, kun sen lisäksi ei tee muuta kuin syö ja lepää. Inspiraationa tähän Janne Holmenin sanat "Hyvin harvoin tapaa juoksijoita, jotka todellakin käyttävät riittävässä määrin aikaa lepäämiseen. Harjoitusleirillä useimpien mielessä alkaa jo muutaman viikon kuluttua pyöriä vaihtelunhalu - kiertely kaupoissa ja kaduilla, nähtävyyksien katselu tai mitä tahansa se onkin, kunhan se vain rikkoo harjoittelun, syömisen, nukkumisen ja lepäämisen yksitoikkoisen rytmin. Kuitenkin juuri tämä rutiini tuo lopulta tulokset." (Juoksija 4/2009) Olipa kyseessä juoksija tai suunnistaja. Tai olipa leiri viikon tai viikkojen mittainen, yhtälöön ei yksinkertaisesti mahdu mitään muuta.

Matkapäiväkirja lyhyesti:

La: 21min Kompressiot tuntuu auttavan bussissa. Tauoilla otan mahdollisimman paljon kevyttä liikuntaa ja raitista ulkoilmaa, vaikka meinaakin tulla kylmä. Illalla sitten perillä. Ei tänne oo nukkumaan tultu -> huoltava iltalenkki ja paikkojen katsastus. Pieni paikka tuo Äkäslompolo.

Su: 5h45min Pertsan PK aamupäivästä. Lunta pohjassa. Voi se leiri näinkin alkaa. Vapaamielisempi PK iltapäivästä. Kevyt hyydähdys ja rasvojen käyttö alkoi. Tuntui hauskalta. Tää on tämmönen perusalotus leirille. Peekoota ja vähän toiminnallista liikkuvuutta. Jos nousujohteisesti ajatellaan, niin tulikohan ekasta päivästä liian raskas?

Ma: 6h15min Meinasin törmätä poroon. Aamulenkillä? Hissuttelut, tunti veekoolla ja hissuttelut. Tai vauhdikkaasta osasta vikat 20' meni MK:lle, kun tuli vedettyä Isomettän nousu ilman sauvoja (luistellen). Kovat jätkäthän vetää sen tasurilla. Mutta ei tässä toisiin verrata. Olen itseeni tyytyväinen. Illasta pidempi PK. Eilisestä pertsasta jäi traumat, joten otin Karhut alle nytkin. En ole käynyt Porvoota idempänä.

Ti: 6h13min Ja aika vaelluksen. Huiputin Kuertunturin. Huipun sentään löysin. Rinteessä olin ihan mökillä. Joskus osannu siinäkin suunnistaa, mutta en tänään - jäätävää. Iltapäivästä palauttava ja linnan juhlat analysoitiin tarkasti. Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja kiitos heille, joiden ansiosta tämä maa on vielä olemassa! Ja kiitos Antille Pestovinkistä!

Ke: 6h13min Myö ei lähetä! Tai lähettiin sittenkin. Ei haluta olla huonoja ihmisiä. Väsymyksen poistamiseen on aamulenkit tehty. Iha taivaallista. Nyt aamupäivällä uskalsin vääntää perinteistäkin, jopa yli 4h. Illalla taas palauttava ja lihaksiston tukireeni.

To: 7h3min Vaelluspäivä. Kaksi tunturia huiputettiin (lumisateessa), umpihangessa könyttiin, pannutettiin ahkerasti. Tein syntiä. Pahoinpitelin kullannuppuni, Fischerini. Jos toissapäivänä kiitin, niin tänään pyydän anteeksi. Ei kuitenkaan järkyttäviä vaurioita. Mutta kun sukset eivät parane. Yhyhyy, miksi synnyin!

Pe: 6h48min Vika päivä. Ei se Kuerin rinne selkeytynyt tänäänkään. Ei oo todellista. Illalla tuli tehtyä naatiskelu. Ois voinu vetää vaikka Isomettän nousun vassulla ylös. Mut en vetäny. Ruskoja tein kylläkin. Elämän eliksiirit. Tänks H & K!

La: Ylävitoset pullakahveille! Pari leiriä kyllä sitä ennen, mutta nyt jaksan. Reenaan!

Kokonaisuutena leirillä tuli vajaa 39h REENIÄ. Ilta ja kuusi päivää siis. Hiihtovaelluksella ja toisella suunnistusvaelluksella en pysäyttänyt kelloa selkeinä taukohetkinä. Jos niitä nyt haluaa vähennellä, niin tunnit putoaa ehkä noin 37½:een. Jos ennätyksistä haluaa puhua, niin on tämä selkeästi omalla kohdalla semmoinen.

Reilun kuuden tunnin työpäiviä tuli siis tehtyä. Kelpaisi kyllä ammattinakin. Jälkikäteen ajateltuna tukiharjoittelua olisi pitänyt olla enemmän. Luonnollisesti myös vauhteja olisi pitänyt vaihdella monipuolisemmin, mutta tavoite oli mättää ja sen takia juuri sitä tuli tehtyä. Olosuhteet (toinen viikko jalkojen päällä) huomioon ottaen leiri oli harjoituksellisesti erinomainen. Nyt hoidetaan palautuminen kuntoon, jotta kelpaa aloittaa yhä juoksunomaisempi harjoittelu.

Bussimatkan loppupuolella katulamput paljastivat karun ja märän kotopuolen. Määrätietoisena katselin usvaiseen Etelä-Suomeen ja ajatukset siirtyivät tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen, jossa puut lehtivät ja kukat kukkivat. Pienessä mielessä mietin. Eiköhä ruveta.

Kotipäivät

Nyt tuntuu hieman kiireiseltä. Parina kotoisana päivänä on tarkoitus ainoastaan palautua ja tehdä kaikki siviilielämän välttämättömyydet kuten syödä, juoda, nukkua...no ne voi lukea palautumiseen. Ehkä siis jotain muutakin. Eilen illalla kävin Leppäsellä hieronnassa. Ei ollu kroppa kuitenkaan niin jumissa, kun voisi kuvitella. Etureisissä teki kyllä kipeetä. Tänään lepopäivä. Huomenna koko päivän matkustus Ylläkselle. Voisin laittaa kompressiot jalkaan.

Käväisin siis Vuokatissa korkean paikan leirillä. Aikaa liikunnalle oli viisi kokonaista päivää ja kaksi puolikasta...taitaa siis tulla yhteensä kuusi. Tunteja tuli loppujen lopuksi melko maltillisesti, vajaa 15, mutta oikeastaan ihan sopivasti. Ei päässyt mättämään hiihtoa mielin määrin, kun ladulle piti ajaa autolla (mikä syy?), eivätkä kelit Vuokatin leveyspiireilläkään olleet vielä ihan sitä parasta, jos hiihtää halusi. Viikon sisälle mahtui yksi kevyt päivä, jonka toteutuspäätös tuli spontaanisti fiiliksellä. Onnistunut päätös ja onnistunut fiilisten tulkinta, kerrankin.

Leirillä oli tarkoituksena siis siirtyä jo vähän jalkojen päälle. Juoksua tuli yhteensä reilu tunti ja suunnistusvaellusta/sauvakävelyä noin 4½h. Samalla haistelin vähän 2013-kotikisojen tunnelmaa. Maastot sekä rinteillä että kankailla ovat eteläsuomalaisen näkökulmasta aivan helmeä. Taisin tehdä päätöksen, että tänne muuten tullaan kisailemaan 2013 ihan suomipaita päällä.

Vuokatissa tuli vastaan jos jonkinlaista maailmanmestaria. Takaisin etelään päin matkatessa tutustuin yhteen tulevaan sellaiseen. Innoittavat keskustelut harjoittelusta Masan kanssa siivittivät yhteiseen päätökseen. Kultaa Sm-sprintistä ensi keväänä, molemmille.

Suunta on löytymässä (eikä se nyt siis kuitenkaan ole sprinttisuunnistus).

Jumitus musculus

Neljän viikon liikuntajakso päättyi toissapäivänä miehekkäässä seurassa Jukolan harjoitusmaastoissa. MU:n 6 hengen iskuryhmän ohjelmassa luki: AP 1h PK suunnistus, IP 40min VK suunnistus.

Aamupäivän reeni toteutettiin siis iisisti pakkasesta ja häikäisevästä auringosta nautiskellen. Itse päätin mennä reippaasti kävellen, loivissa alamäissä ehkä vähän juoksuaskeleita kokeillen. Pitkiä välejä oli turha hyödyntää, joten poimin rasteja omaan tahtiin. Kävelyvauhdissakin kalliomaastossa suunnistaminen tuntui muodostuvan liian haasteelliseksi. Ykköselle turhaa seisoskelua ~15sek ja kakkoselle mennessä suunnan kanssa oli vähän probleemaa - ehkä toiset 15sek. Rastille nro 4 mennessä kävin katsastamassa ylemmän kumpareen, josta 10sek lisäaikaa. Koko radalla katsoin pari kertaa väärään suuntaan, mutta muuten ei tullut mainittavia häröilyjä. Kävelyvauhdissa tehdyt virheethän kasvavat siis muutamaan potenssiin (vai miten se sanotaan) kun lähdetään kilpailuvauhtiin, joten niiden eliminointi hitaassa vauhdissa luulisi olevan tärkeää.

Pikku palaverin ja Aku Ankka -juomien jälkeen lähdimme päivän toiseen reeniin. Yhteislähdöllä mentiin ja hajontana toimi fyysinen sellainen. Letkana paineltiin aika pitkälle, kun itsekin hyydyin irtiottoa tehdessä jo kakkosvälin alussa polulla, eikä sen jälkeen Assukaan saanut kunnolla eroa, vaikka hoitikin eniten vetotehtäviä. Sen verran porukka hajosi ennen 7. rastia, että oman työn tekeminen oli pakollista. Jotenkin ihmeellistä, mutta juuri siinä kohtaa alkoi itselläkin suunnistus sujumaan paremmin. Lopussa taas sitten ihmeellistä häröilyä. Siihen mahtui siis 2 kokonaista rastiväliä, joihin olen tyytyväinen. Päätöntä säntäilyä koko reeni, mutta on sekin hauskaa, kun tuntee olevansa terve!
Vikalle tultiin järjestyksessä:
Assu n. 39min
LL (-1km?)
Tapsa +1min
Teukka +2min
Late +3min
Tomppa +3min

Päivä aiheutti jalkoihin semmosen kevyen perusjumin. Eli alamäkeä on näillä reisillä ikävä kävellä. Tavallaan tätä tunnetta on ikävöinyt.

Päiväkirja näyttää neljän viikon jälkeen 73 tuntia eli voin sanoa liikuntajakson onnistuneen melko hyvin. Nyt otetaan muutama päivä aika selkeästi levon kannalta. Torstaina lähden Vuokattiin vajaaksi viikoksi. Ja kun sieltä kotiudun ja palaudun, lähden joulukuun alussa Ylläkselle viikoksi. Molemmilla viikoilla jatketaan määräpainotteista reen...siis liikuntaa. Viikkojen tarkoituksena on siis totuttaa jalkoja astetta urheilullisempaan tekemiseen.

Kohti huippua, osa 8

Täytyy myöntää. Juttujen taso on laskenut käsittämättömän matalalle. Iha hävettää. Mutta kyllähän sen tavallaan ymmärtää. Ei täällä sada edes räntää! Älkää välittäkö jos toistan itseäni. Kaikkihan niin tekee.

Kohti huippua -sarjan edellisen osan julkaisusta on palttiarallaa puolitoista vuotta. Tuli mieleen, että on aika tehdä myös jotain huipulle menemisen suhteen, eikä vaan synkistellä keskellä lumetonta Suomea. Joten nyt seuraavan osan pariin.

Eli vaikka Suomesta ollaankin, niin kyllä ilman luntakin voi pitää hauskaa.

Nyt on siis liikuntakauden kolmas viikko loppumaisillaan. Määrää on työnnetty pyörällä ja vedessä niin saateristi, että molemmissa jaloissa uusiutu penikkatauti jo kahen viikon kohalla ja juoksijan polven merkkejä näkyy tällä hetkellä oikeassa jalassa. Mut ei se mitään. Viikko vielä. Sitten ma lepaan.

Viikon reenit:

Ma:
Pyörä PK 65' nautin
Pyörä PK 61' + kp 20'

Ti:
Pyörä PK 151'
Vesi PK 90'

Ke: fyssarin testit
Pyörä + soutu PK palauttava 60' - toimi

To:
Pyörä PK 91' + kp 45' - ei oo Luoja parempaa keliä keksiny ku auringonpaiste ja pakkanen
Pyörä PK palauttava 65'

Pe:
Pyörä PK 102'
Vesi PK 65'

La:
Pyörä PK 85'
Pyörä PK 61' - TT
Pyörä PK 12' + kp 30' + liikkuvuus 52' + pyörä PK 12'

Su: isänpäivä lepopäivä
Pyörä PK palauttava 60' + kp 20'

Siitä tulee pulska yheksäntoistatuntinen. Vika päivä ku lepuutellaan, nii roppa on valmiina yli kakskymppiseen. Ruskojahan toi vaatis, mutta pyörän selässä ei kehtaa. Näyttää vaan hitaammalta. Vesijuoksussakin on riskinsä. Vois vaikka paikat revähtää. Eikä ihminen voi tän hitaammaks tulla, joten ei tässä takapakkia ainakaan tule.

Ja se huippu. Niinno ei sitä vuorta missään näy, mutta kovasti yritetään ettiä. Näinä päivinä muutosten tuulet tuppaavat puhallella ahkeraan.

Tapani Mäkinen, MU

Nyt on se aika

Suunnistajat julkaisevat menneestä kaudesta tehtyjä analyysejaan: Ikonen suunnistaa saadakseen lajinomaisuutta, Anjala hiihtää löytääkseen uusia ärsykkeitä. Siinä kaksi maagista termiä. Ei tartte kuitenkaan pitkään miettiä, jotta ymmärtää sen faktan, että täytyy löytää itselleen paras tapa reenata. Välttämättömänä plussana oma usko systeemin tuottavuuteen, ja mennään pitkälle.

Oma liikuntaprojekti näyttää tällä hetkellä olosuhteisiin nähden ihan hyvältä. 4 viikon tärinättömyysjakso on toisella viikollaan. Eka viikko reilu 15h. Tällä viikolla pari tuntia enemmän jne. Sitten pari pohjoisen hiihtoviikkoa perään (olettaen että siellä on lunta kuukauden päästä) ja pohja kevyen harjoittelun aloittamiselle voisi olla jälleen olemassa.

Ja KR vei Småålannin. Hyvä.

Kutkuttaa jo päästä suunnistamaan, mutta ootetaan ny eka talvi, että voi se kesäki tulla.

Vuodet tulla saa

Olen löytänyt itsestäni tänään ylivilkkauden merkkejä. Vierumäeltä tuli postia. Mää sain opiskelupaikan! Tammikuusta lähtien opiskelen hierojaksi (erikoistuen urheiluhierontaan) ja vuoden lopussa on tavoitteena saada käteen paperit, joiden mukaan voisin aloittaa hierojan työt. Nopeaa ja tehokasta. I like.

Tänään:
AP: 45' pyöräily PK + 20' keskivartalon kuntopiiri 40/20
IP: 40' vesijuoksu PK + vesijuoksu VK 20' - aika eksoottinen kokemus vesijuosta "kovaa" reeniä...mutta kyllä se reisissä tuntu

Illalla lihashuollot päälle.

Liikunnallista

Tästä mitään tule. "Nyt unohdetaan pistokset ja psykiatriat."

Ennen vanhaan kutsuin itseäni tavoitteelliseksi urheilijaksi. Joskus siihen eteen saattoi lipsahtaa "etuliite" huippu. Siis "joskus" kuten esimerkiksi hierojan ammattitutkinnon pääsykokeiden ryhmahaastattelussa. Ennen haastattelua juoksimme Cooperin testin. Vaikenen tuloksesta, mutta kolmentuhannenkahdensadankuudenkymmenen metrin vuoksi kutsun itseäni nykyään liikunnalliseksi ihmiseksi - se olisi varmaan pitänyt mainita siinä haastattelussa. Toki tästä on väännetty kättä, että pitääkö ihmiset tuomita tavoitteidensa vai tulostensa perusteella. Mutta tällä kertaa näin päin.

Liikunnallinen ihminen, jolla on silloin tällöin tavoitteita. Olkoon siinä meikäläisen "nimike" siis ensi kilpailukauden alkuun asti. Toivottavasti ensimmäisen kisan jälkeen voin saavutukseni perusteella kutsua itseäni jo muuksi kuin liikunnalliseksi ihmiseksi.

Ensi viikosta alkaa sitten virallisesti uusi liikuntakausi. Kauden ensimmäinen tavoite on liikuntakuntoon pääsy. Sitä lähden tavoittelemaan kalkkitablettien ja vesijuoksun avulla. Liikuntamäärät 15h-20h/viikko? Näin aluksi. (Tuolla kysymysmerkillä mietin sitä, että voiko liikuntakuntoon yrittää päästä, jos liikkuu 15-20h viikossa jo valmiiksi.)

Ja tänä vuonna ei muuten ole enää kilpailuja.

Uudempi kausi

Kausi 2010-2011 vaihtuu seuraavaan. Mitä jäi käteen kuluneesta vuodesta? No ainakin palvelustodistus Lahden Urheilukoulusta ja henkisesti vahvempi ihminen. Onnistumisista ja epäonnistumisista sen enempää puhumatta siirryn tulevaisuudesta puhumiseen.

Kaudelle 2011-2012 on yksi ja ainoa tärkeä tavoite. Pysyä terveenä. Se tarkoittaa kohdallani tinkimätöntä kropan kuuntelua, erityisen suunniteltua rytmitystä myös jaloille ja rohkeutta nähdä omat rajani, ja sanoa ei, jos siltä tuntuu. Ymmärsin, että rasitusvammat olivat itselleni tiloja, jotka johtuivat pelosta näyttää omat heikkouteni. Kyllä. Myös miehet pelkäävät.

Ensi kautena kilpailen siis ensimmäistä kertaa pääsarjassa, ja mikäli ihmettä ei tapahdu, niin en ole kolkuttelemassa kymppisakkia tulevan vuoden Sm-kisoissa. Sikäli mahdolliset nopeat menestystarpeet voin heittää hyvin jorpakkoon. Jotenkin on tuntunut, että tärkeintä kilpailuakin ja juuri sitä suurinta kauden päätavoitetta on ollut vaikea lähteä asettamaan, kun ei ole kamppailemassa palkinnoista isojen pyssyjen seassa. Niinpä tavoitteena on seurata harjoittelua useilla testeillä ja niissä kehittyminen nostetaan jalustalle. Testit ovat minulle ensi kauden suurimmat kilpailut ja mikä parasta, niissä kilpailen pelkästään itseäni vastaan.

Reservissä

No, TJ on 0 ja reservissä ollaan. Lievää nuhaa ollut ilmassa. Mutta eipä sitä reeniäkään ole tullut. Kohta kuitenkin tulee.

Sotilaiden SM-kisat jäivät välistä. Jalka ilmoitti olemassaolostaan kevyesti, eikä siinä halunnut itselleen valehdella, joten pienikin tuntemus pakotti jättämään kisaamiset tuonnemmaksi. Sm-yö jäi välistä, sillä harjoitustaustaan nähden uusi huomattava rasituspiikki olisi tuonut vain muutaman viikon lisää sairaslomaa.

Harmittaa muuten aika älyttömästi, etten päässyt kisaamaan tänä iltana ja yönä Sm:ssä. Ei sillä, että olisin pärjännyt, mutta ainakin pääsarjojen radat olivat sen verran suunnistukselliset, että varmasti niitä haasteita on tarjottu myös 20-sarjassa. AAAA! Juuri tuollaista Sm-yötä ainakin meikäläinen haluaa. Suunnistusta, suunnistusta ja suunnistusta.

OMa voitti pääsarjan aika ihailtavalla suorituksella. Virheitä tuli juu, mutta oli se silti aika hienon näköistä gps-viivaa. Eikka ei voittanut kolmatta perättäistä Sm-kultaa yöstä, harmi sikäli. Ja Ellu ei muuten enää koskaan käytä mun Bettyä. Ei voittanut.

Täytyy olla kiitollinen ikävistä hetkistä, sillä ei niitäkään koko elämää ole. Ja hyvät tuntuvat yhä vaan paremmilta.

Syksyn kisakausi avataan huomenna

Ihan vaan tämmönen tiedote.

Kun ymmärsin elokuun alkupuolella, etten voi ottaa osaa Sm-pitkälle, asetin tavoitteen olla terve 17.9. Nyt näyttää siltä, että olen saavuttamassa tuota päämäärää. Huomenna aurinko nousee entistä kirkkaampana!

Faktat eivät ole muuttuneet mihinkään. Tärkeintä on olla terve. Suunnistaa osaan edelleen, ja sen puolesta tavoitteena on virheetön suoritus. Tuloksellisesti ei ole tarvetta menestyä, mutta A-finaali tietenkin houkuttelee. Jos selviydyn sinne, voin kerrankin lähteä tekemään finaalisuoritusta ilman hermoiluja.

Armeijavuosikin lähestyy loppuaan. TJ taitaa olla tällä hetkellä 14. Ensi viikolla sotilaiden suunnistuksen Sm-kisat.

Valo

Tähän on tultu. Yleisurheilun MM-kisojen katseleminen sai jäädä, kun lähdin ottamaan ensimmäisiä juoksuaskeleita 2½ kuukauden tauon jälkeen. Harjoituksena juoksukävelyä 2 minuutin jaksoilla yhteensä puoli tuntia.

Ensimmäinen jakso kävellen. Piti muistuttaa jalkapohjia siitä, miltä Salomonit tuntuvat. 2 minuutin lähestyessä hymy nousi korviin. Kohta, kohta, kohta! Taustalla ajatuksena ehkä pieni epävarmuus tulevasta. Muistankohan edes, kuinka juostaan?

Kello näytti 0.02.00, ja ponnistin toisella jalalla eteenpäin. Mää juoksen! Kevyttä päkiäaskelta, mutta ei minkäänlaista vaimennusta. Jokaisella askeleella koko kroppa tuntui tärähtävän kunnolla. Ryhdikästä, mutta etenkin yläkropan osalta liian puristavaa ja jännittynyttä. Hauskaa ja nautinnollista joka tapauksessa!

Vauhti tasoittui 5½min:iin/km. Kolmannella juoksujaksolla (kun voimia vielä oli) homma meinasi lähteä lapasesta ja juoksin hetkellisesti alle 5min/km. Hillitsin itseäni ja pudotin vauhtia.

15 minuutin kohdalla kääntö. Ei makeaa mahan täydeltä tänään. Kotipihaan tullessa kello näytti 30.02. Melko tasaista menoa koko matkan. Sitten vielä se tärkein juttu. Jaloissa ei tuntunut kipuja ennen treeniä, ei sen aikana, eikä sen jälkeen. JESJES! Tunnelin päässä kajastava valo suorastaan häikäisi.

Ilmoittauduin muuten Sm-keskimatkalle.

Comeback - again

On 17. päivä syyskuuta ja muuten tasan kaksi kuukautta omiin yksi viideosa elämästä -synttäreihin. Seisoskelen lähtökellon piippauksia kuuntelemassa Sm-keskimatkan lähdön tuntumassa. Ei ole aurinkoista, ei ole pilvistä. Ei ole kylmää, eikä kuumaa. On vain sää. Kohta meikä huudetaan lähtökarsinaan. Oma lähtöaika ja sen tuoma lähtöpaikka karsintaryhmässä on erilainen kuin ennen, oikeastaan ihan hauska. Pitkä kolmen kuukauden kisatauko on pudottanut sijani rankilla ties minne.

Valmistautuminen ei ole sujunut niin kuin elokuvissa - olosuhteista johtuen. Mutta olosuhteet huomioon ottaen se on kyllä sujunut paremmin kuin hyvin. Armeijan lomassa (lomilla?) tehdyt päivittäiset kuiva- ja mielikuvaharjoitukset ovat kehittäneet suunnistukseen tarvittavaa ajatusmallia ja iskostaneet sen pysyvästi päähäni. Henkinen harjoittelu on ollut taustoihin nähden loistavaa. Tällä hetkellä pystyn käyttämään aivokapasiteetistani varmasti yli 5%. Erinomainen ei kuitenkaan riitä, joten harjoittelu jatkukoon seuraavana päivänä.

Viimeisten kuukausien aikana fyysisten rajoitusten vaikutukset on oikein ponnistamalla käännetty harjoittelun voimavaroiksi. Entiset heikkouteni ovat nyt vahvuuksiani, eivätkä entiset vahvuuteni ole vielä kerenneet kääntymään heikkouksiksi. Asiathan ovat kertakaikkiaan niin kuin pitääkin.

Kutsu käy, mutta ei tällä kertaa kutsuntoihin. Kaikki on valmista. Tietoisuus hetkestä ei pelota. On oikeasti melko rauhoittavaa tietää, että itse pystyy ohjaamaan elämänsä (ja suunnistuskisassa kehonsa) suuntaa. Kuten sanoin, kaikki on valmista. On olemassa kaikki tarvittava, jotta pääsen tavoitteeseeni. Eikan eläimellisyys ja Osen muutaman kuukauden herkistelyn tuottamat millit kyllä puuttuvat, mutta niitä en tarvitsekaan. Tarvitsen vain itseni läsnäolevaksi tähän hetkeen.

Kello piippaa ja lähden matkaan. Tältä se tuntuu - sanoinkuvaamattoman hyvältä juosta taas suunnistuskilpailussa, terveenä! Olen onnellinen (mitä sä luulit?) K-pisteellä, enkä voi epäonnistua. Suunta ykköselle on selvä. Eihän tuossa ole kuin tuo mäki ja rastikivi on sen takana, muu mennään kompassilla. Seuraavaksi tarjoillaan pitkää melko tasaisen alueen luukutusta. Jatkakaamme kompassimoodilla. Otan siis leiman ykköseltä, tarkistan lähtösuunnan, pistän pitkän matkan suunnan haarukkaan ja juoksen.

Vajaan kilometrin kohdalla jalat tuntuvat jo aika väsyneiltä. Koska rata on luettuna eteenpäin aina viidennelle leimalle asti, kerkeän ajattelemaan jalkojeni väsymystä. Totean, että se on vain väsymystä, heitän sen mielestäni pois ja jatkan pirteämpänä matkaa. Yön tuoma kosteus loistaa aamuisessa metsässä. Maasto on priimaa. Aika bueno, vois sanoa.

Leimaaminen ei tunnu sen vaikeammalta kuin suunnistaminenkaan, vaikken ole emitin oikeinsijoittamista harjoitellutkaan. Nappaan väliajat mukavalla tahdilla rasteilta 2, 3, 4 ja 5. Olen huomannut jo pitkällä välillä, että haastavin ja samalla nautinnollisin suunnistushetki on vasta tulossa. Aika vaihtaa tekniikkaa hieman pienipiirteisempään maastoon sopivammaksi. Lyhyillä väleillä tarvitsee luonnollisesti hyvän lähtösuunnan. Pienipiirteinen maasto ei itsessään muutu suurpiirteisestä maastosta mitenkään. Tavaraa vaan tulee enemmän, "nopeammin" ja pienempänä. Mielen on oltava valmis tekemään ennakkoja jatkuvana ketjuna, huomaamaan ennakoitavat asiat jatkuvasti. Ja sitä kautta se tulee löytämään rastit jatkuvasti.

En säästy pysähtelyiltä nuoressa männikössä sijaitsevilla kääntörasteilla, mutta tiedän ettei kaikkea voi pelkällä 3kk:n kuivareeniputkella oikaista. Suunnistustekniikan kehittäminen vaatii kestävyyslajin omaisesti pitkäkestoista työtä. Säilytän itseluottamuksen ja ajattelen, että mieluummin pieni pysähdys kuin iso kaarros ja jatkan etenemistä.

Suunnistus on pelkkää nautintoa. Osaan poistaa häiriötekijät mielestä. Mikään eikä kukaan häiritse tekemistäni. Ei edes se tosiasia että suunnistus kulkee. Keskityn ja olen hetkessä läsnä. On helppoo. Nyt saa naattia. Samalla rata lähestyy loppuaan. Viimeisillä mäillä on pari vaikeasti otettavaa rastia. Jyrkänne löytyy hyvin. Notko löytyy yksinkertaisen hyvin. Ja eikun vikalle mars. Sieltä leima ja maalisuoralla pystyn lisäämään vauhtia hymyillen. Radan vaativuus ei antanut mahdollisuutta puristaa kaikkia mehuja irti, ehkä hyvä niin. Leimaan maalissa joka tapauksessa tyytyväisenä ja onnellisena, päämäärääni päässeenä.

Kaikkien 24 suunnistusminuutin aikana, jotka vietin metsässä, tunsin suunnatonta mielihyvää. Suorastaan täydellistä iloa hienon lajin parissa. Ei voi käsittää, kuinka upeaa kilpaurheilu parhaimmillaan on, ellei sitä fiilistä itse tunne. Lähden maaliintulon jälkeen nopeasti verkkalenkille ja huoltamaan endorfiinihouruissa läähättävää kehoani. Käyn läpi karsinnan suoritusta mielessäni. Analysoin hyvät ja huonot puolet, erityisesti hyvät. Aamupäivällä olin erinomainen. Mutta iltapäivällä A-finaalissa tulen olemaan parempi.

Kaiken hurlumhein keskellä saavutin tavoitteeni - juoksin karsinnan terveenä. Siitä olen aidosti onnellinen.

Siinä mielikuvaa kerrakseen.

Kauaskatseisuutta

Asetin tavoitteita. Niistä aikajärjestyksessä ensimmäinen kuuluu näin: "Olen 17.9. Sm-keskimatkan karsinnan lähtöviivalla ilman minkäälaista epäilystä siitä, ettenkö olisi fyysisesti terve".

No, eihän tässä ihmeisiin pystytä, sillä jalka ottaa joka tapauksessa oman aikansa. Mutta uskon, että voin ainakin olla ottamatta ylimääräisiä juoksuaskelia tai hyppyjä seuraavien viikkojen aikana. Vaikka jalka kuinka terveeltä tällä hetkellä vaikuttaisi, eikä se muistuttaisi olemassaolostaan epämiellyttävällä tavalla joka sekunti, se on joka tapauksessa kyvytön juoksemaan kilpaa.

Yritän pitää pään ylhäällä ja katsoa tarpeeksi kauas eteenpäin.

Puuta heinää

Valaistutaanpas pikkuisen. Olen vajaa parikymppinen, jolla ovat elämä ja isot "ne tärkeät" kisat edessä. Vietän tällä hetkellä viikonloppulomaa - ansaittua tai ansaitsematonta - ja mietin, että mitkä ovat ne faktat jotka ovat saaneet tämän kauden menemään huonosti.

Niistä viis. Eivät ole tällä kertaa julkaisuhaluisia.

O-ringenille lähtö jäi päättäjien toimien myötä tekemättä, mikä tietysti tällä hetkellä nakertaa mieltä aika paljon. Jälkikäteen katsottuna hommaa on varmasti helpompi ajatella oikein mielin. Ei se nytkään liian vaikeata ole...enää. Lähete on kulkemassa ortopedille. Sieltä varmaankin samanlainen magneettikuvaukseen. Oma veikkaus on, että kuvat otetaan joskus elokuun loppupuolella. On siis hyvää aikaa tehdä vesijuoksua, keskivartalon kuntopiirejä ja keräillä henkistä kapasiteettia syksyn mahdollisia koitoksia varten. Ja jos niitä ei tule, niin onpahan jäljellä lähes rantakuntoinen keskikroppa ja enemmän ajatuksia talven harjoituskautta varten.

Tulevaisuus on auki ainakin kevääseen asti, kunnes uudet haut alkavat, niin rastien kuin myös opiskelupaikkojen suhteen. Asioita on mietitty ja ideita punnittu keskenään. Ainoa varma asia tällä hetkellä on se, että urheilen.

Ja tuon johdantotekstin idea oli kertoa, että meikäläisen isoihin kisoihin ja nimenomaan niissä voittamisiin on aikaa...kymmenisen vuotta. Että eipäs nyt hätäännytä.

Kunnon kohotusta Fin5:lla

Kuntoilin Fin5-rastiviikolla. Mieleen on tullut yksi ajatus. Koska saa sanoa "ens kauel"?

Tunneli on siis pitkä ja pimeä. Eli kattellaan syssymmällä.

Lisää vettä kiukaalle, syksy tulee!

Syksy mielessä edetään vieläkin...ja tullaan muuten etenemään. Jukolan aikaan pitkällä yöllä juostessani saatoin kuvitella, että eiköhän se ylikunto ole riittävästi - uskotaan. Jonkun mielestä ei ilmeisesti ollut. Nyt kävelyn tukena ovat kepit ja syynä tähän mahdollinen sääriluun rasitusmurtuma.

Jukolassa joukkueen sija oli lopulta 105, mikä on seuran ykkösjoukkueen heikoin sijoitus muutamaan vuoteen. Kuten valmentaja Örn kuvaili viestin jälkeen, on kuitenkin mukava huomata, että keskinkertaisillakin suorituksilla olisimme jälleen päässeet 70:n joukkoon. Omaan vetooni olen ihan tyytyväinen. Syksyn Sm-viestissä tullaan taas.

Itsellä on tällä hetkellä aikaa miettiä ja tehdä jotain muuta kuin fyysistä aktiviteettia. Aiemmin päivällä otin reilu vuosi sitten tekemäni Suunnistajan taipumusanalyysin jo esille. Uusi Juoksija odottaa tuossa lukemistaan. Taidanpa ottaa itsestäni selvää seuraavan parin viikon ajalla. Myös sen, että mikä siinä suunnistuksessa on niin vaikeaa. Samalla teen keskivartalon kuntopiirejä ja mielikuvaharjoitteita minkä pystyy. Kehittyy sitä näinkin. Ehkä pieni tauko on ihan hyvästä, jos väkisin yrittää tätä positiiviseksi kääntää. Elämänkatsomuksellisesti olen vamman jälkeen kuitenkin taas piirun verran viisaampi.

Ja Valio-Jukolaan on alle vuosi aikaa.

Saldoa

Kevät-kesäkauden huipentuma on käsillä. Pohdittiin kaverin kanssa justiinsa, että mitä sitä tekisi jos ei olis Jukolaa.. No ei yhtään mitään!

Asiasta ensimmäiseen.

Huhtikuu oli kääntymässä toukokuuksi, kun juostiin 10mila. Siitä se sitten taisi lähteä.

Vko 18
- 10mila + metsäleiri, viikonloppuna amsu-kilpailut
Vko 19
- amsu-treeniviikko, viikonloppuna eukkorastit "ei mihenkään"
Vko 20
- amsu-treeniviikko, viikonloppuna sm-ep "teipit...kulku ok, mutta oli kuuma"
Vko 21
- sotilaiden sm-kisat, RaVa:n keskimatka "hauskaa, mutta nollakulku"
Vko 22
- lepiä sotilaskoulutuksen jälkeen, viikonloppuna sm-sprintti "jäin tossulla"
Vko 23
- lepiä, cooper 3420m "YLIKUNTO", MM-katsastukset "kisalippu jäi haaveeksi - melkein yllätti"

Kevään saldo: ylirasitustila. Katsastusten keskimatkalla ylikunnosta jo olin selvästi toipumaan päin maastoaskeleen perusteella, mutta pitkä matka heti seuraavana päivänä oli hieman liikaa. Vaikka olisihan siitä tullut 6. sija 20-sarjan sm-kisoissa... Eli syksyä kohti tässä täytyy lähteä.

Huomenna Jukolaan ja pitkälle yölle. JES! Fysiikka toimi ainakin eilisessä yötreenissä lupaavasti. Kyllä se toimii huomennakin. Ylikunto oli kevyt, eikä tietenkään vieläkään täysin ohitse, mutta ainahan sitä yhden pitkän yön juoksee.

Työpöydän taustakuvana on tällä hetkellä kuva, jossa MU on online-rastilla sijalla 26. Parannetaan nyt tuota aluksi. Mikkeli-Jukolassahan olimme parhaimmillamme sijalla 16. Ehkä sitä sitten, kun 26 on alitettu.

Sotilaiden Sm-kisat

Olennaiseen keskittyminen näyttää toimivan, jos tuloslistaa katsoo.

Ampumasuunnistus

Maastojuoksu

Eiköhän sekin ole jo taottu päähän, että tämä elämä (myös urheilu) rakentuu ihan perusasioista.

Jatketaan siis samalla linjalla. Nöyrästi ja nauttien etiäpäin.

Erikoispitkä

Kävi työtapaturma. Teippasin nilkat liian kireälle, akillekset ja pohkeet kramppailivat, revin teipit pois, toimenpiteeseen kului noin 5 minuuttia, jatkoin matkaa, tulin maaliin erittäin pettyneenä sijalla 15.

Se vaan ihmetyttää, että viime kesänä ei ollut yhtään ongelmia, vaikka jalat olivat minkälaisissa paketeissa...Tai no, onhan siihen jo syyt keksitty. Eilen juoksusta ei kuitenkaan tullut mitään ensimmäisellä 5km:llä. Seuraavalla kerralla en tee samaa virhettä. Oikeastaan nilkkojen teippaus saa kyllä jäädä kokonaan.

Niin. Toisella 3km lenkillä otettiin teipit pois. Siinä vaiheessa letkaa veti kolmanneksi sijoittunut Hämis. Muutama plaketisti oli mukana myös. Tiedä sitten, olisinko pysynyt kenenkään mukana, mutta jos suoraan ottaan 5min ajasta pois, niin sijoitus olisi ollut jo 8. Siihen vielä mahdolliset letkan hyödyt ja sija olisi voinut olla TOP 5:ssä. Tiedän, tämä on jossittelua, eikä mikään tule enää muuttumaan.

Kaikki kunnia kuitenkin kilpailun ylivoimaiselle voittajalle eli Tobiakselle! Oli meinaan aika jäätävä veto.

Voi muuten tulla taukoa päivittämisestä. Teen OMat ja keskityn olennaiseen.

10mila - analyscheishön

Joukkueen suoritus lähti mollivoittoisesti käyntiin alun häröilyjen myötä, mutta jatkui ainakin sijoitusten valossa nousuvoittoisesti lähes koko loppuviestin ajan. Loppusijoitus oli 130, mikä tietenkin on pettymys.

Omasta osuudesta jonkin verran seuraavassa. Lähtösija oli 200:n kieppeillä, mikä antoi vastauksen ennen viestiä pohtimaani kysymykseen: "Mitä mä siellä oikein teen?". Lähdin toteuttamaan siis omaa suunnistusta mukavan tuntuisella matkavauhdilla, sillä edessä näytti olevan pitkiäkin välejä, joilla voisi halutessaan laputtaa reippaastikin. 1. rastilta lähtien keräsin porukkaa mukaan edestä ja takaa, alkoi syntymään viestifiilistä. Kakkoselle juostessa näin muutamia selkiä ja ajattelin, että nämä osaisivat rastille (virhe, joka todella monta kertaa toistui osuuden aikana). Helläsin omaa suunnistustyötä muutamalla prosentilla, vaikka toki peilasin mäen korkeimpaan kohtaan, jotta osuttaisiin rastikivelle. Sivuunhan sitä silti juostiin, kaikki porukassa tietenkin -> 1min. Seuraava 100m väli tuotti suhteellisesti enemmän vaikeuksia kuin edellinen 15min rastiväli. Pummin koko oli kuitenkin samaa luokkaa -> 2min.

3. rastin jälkeen fiilis oli hieman kaksijakoinen. "Toki ne muut avittavat perässä tullessaan pieleen mennyttä rastinottoa viemällä lopulta rastille, mutta muuten kyllä häiritsevät työtä yli kaiken." Tavallaan halusin karata, mutta tyydyin vaan pitämään mukavaa vauhtia pikkupolulla. Taas pari rastiväliä hyvällä temmolla, ja letka venyy. 5:lta olin lähdössä jo 100m:n ajan toteuttamaan pitkää väliä seiskalle, mutta päätin kuitenkin palata leimaamaan 6. rastilla -> 3min15sek.

Pitkällä välillä kelasin itseni letkan kärkeen ja lähdin etenemään yksinkertaisella suunnistuksella. Pari mäkeähän siinä piti ylittää, mutta vauhti oli hyvää. Rastikin löytyi muutaman sekunnin seisoskelun jälkeen ja leimasin jopa letkan ensimmäisenä. Tämän jälkeen rullailtiin mukavasti pitkospuiden yli ja seuraavaan mäkeen hyökätessä näin uusia selkiä. "Heittämällä ohi" ajattelin, minkä seurauksena 30sek virhe ja letka kasaan -> 3m45s. Vielä toistaiseksi porukan liiderinä, mutta rinnepistekumpare viitoituksen päässä oli ilmeisesti liian vaikea -> 4m15s ja hännillä oltiin taas. Sillan ylityksen jälkeen ajauduin letka perässäni avoimelle alueelle, josta virhesarakkeeseen lisää merkintää -> 4m40s.

Edessä oli kisan haastavin väli, sen huomasin heti (lue: ykköselle mennessä). 1,7km täydellinen suunnistusväli pakotti mielen oikeasti tekemään työtä. Lisäksi tunsin, että parhaiten se rasti löytyy, jos minä itse sinne suunnistan. Ja totta vie, sieltähän se tuli vastaan. Tappiota välin nopeimmalle eli Boströmille tuli 1.14, mitä pidän ihan kohtuullisena.

Hyvän olon tunne kostautui rumana pummina heti seuraavalle rastille -> 6m40s. Ajattelin rauhoittaa mieltä ja juosta vaan perässä pari seuraavaa väliä. Ja eikun lisää koukkua tauluun -> 7m.50s. Toisella peräkkäisellä pummivälillä jotkut letkasta pääsivät karkuun. Siinä vaiheessa tajusin, että itselläkin olisi aika päästä irti porukasta. Lisäsin tiellä vauhtia ja kaikkien kumpareiden yli juostessa muut jäivät (vaikka mäen kiertämällä olisi varmasti nopeamminkin päässyt). Sain pari karkulaista kiinni ja jatkoin reipasta vauhtia jälleen omaa työtä tehden. Fiilis oli hyvä, vaikka kisaa oli jo puolitoista tuntia takana. Pidemmän välin pääterasti löytyi ongelmitta, mutta matkalla tuli mutkaa -> 8m.20s. Muistan muuten nähneeni unta rastilta lähtö -tilanteesta.

Takarinteesä oleva jyrkänne löytyy pienellä kiemuralla -> 8m.30s. Polkurastille seuraavaksi, josta matka jatkui pitkälle viitoitetulle polkuosuudelle. Katselin karttaa ja totesin, että vaikeita rasteja ei enää loppuradasta ole. Lisäsin vauhtia. Vauhdin hurmasta ei tainnut kuitenkaan olla kyse, sillä hävisin välillä 51 sekuntia nopeimpaan. Epäilemättä muutkin ovat liikauttaneet tossua keskimääräistä tiuhempaan tahtiin. Avokallioharjanteelta takaisin pudotus tielle ja pellon yli polkuun kiinni.

SITTEN

Vierelle sattuu juuri siinä vaiheessa tulemaan yksi saman osuuden svensson, jota tietenkin ilolla katselen. "En jaksa enää suunnistaa hoida sä nää loppurastit". En sentään ääneen sanonut. Juoksentelin perässä, eikä kaveri tietenkään osaa suunnistaa sen enempää kuin minäkään. Pummattiin muuten kisan helpompiin rasteihin kuuluvaa pistettä sen verran, että meikäläisellekin tuli henkilökohtaisesti katsottuna yön suurin virhe!!!! -> 11m30s.

Loppu oli puhdasta juoksua ja vajaan kahden tunnin suorituksen virhesaldoksi jäi siis noin 11min30sek. Osuussijoitus 77. ajalla 1.57.16 ja aikaero nopeimpaan 21.22.

Eipä tässä mitään. Oppiahan tästä tuli taas niin paljon, että pää repeää. Virheet toistuivat pitkälti samalla kaavalla. Peesasin muita/annoin muiden suunnistaa -> VIRHE. Yritin tiukentaa tahtia hieman liikaa -> VIRHE. Häiriinnyin muista muuten vaan -> VIRHE. Hyviä ja keskittyneitä suunnistusjaksoja tuli suoritukseen useitakin, virheitä tietenkin lähes yhtä monta - valitettavasti, sanoisi eräs yliluutnantti. Fyysinen puoli toimi aika hyvin, eikä rasitus tuntunut suorituksen aikana mitenkään järkyttävältä. Itsellä on toki muodostunut jo säännöksi se, että yöllä kulkee, joten mikäs siinä lähteä ensi vuonna kokeilemaan vähän kovempaakin tahtia långa nattenille.

Milan jälkeen päässä on vain pyörinyt ajatus, että eiköhän tämä puoli viestisuunnistuksesta ole nähty, jossa muut suunnistajat ovat peesattavia ja häiriötekijöitä suoritukselle ja muista on saatava mahdollisimman paljon hyötyä.

Eli siis: antakaa Jukossa mikä tahansa osuus, niin meikä tekee omaa työtä!

10mila 2011- spekuleishön

Kyllä, pystyn vieläkin ottamaan yleisön suosionosoitukset vastaan viime vuoden onnistuneesta aloituksesta - pystyn.

Tänä vuonna suosioon matkatessa on kuitenkin uudet kuviot. Meikäläinen on pistetty pitkälle yölle isojen pyssyjen sekaan (Heinaro, Tiainen), ja kunto kestää tällä hetkellä noin 8km kisavauhtista juoksua - tiedoksi. Henkilökohtaisella tasolla ei siis ole mitkään helmiasetelmat viestiin lähdettäessä, mutta...kyllä mä hoidan homman.

10mila ei ole tänä vuonna henkilökohtaisesti erityisen tärkeä kilpailu, vaikka armeijan lomassa kaikkea suunnistukseen liittyvää tuleekin odotettua kuin kuuta nousevaa. Ja tokihan pitkä YÖosuus on sitä mitä olin toivonutkin. Pitkälle matkalle "erikoistuminen" vaatinee niitä pitkäkestoisiakin kisoja. Tässä siis Tapsa sinulle yksi, no kiitoskiitos.

Kisavalmistautuminen ei ole ollut niin intohimoista kuin viime vuonna mutta jokseenkin samanlaista kuitenkin. Viime vuonna aloitin fiilistelyn ennen vuodenvaihdetta aikaisempien viestien lähtövideoiden tutkailulla "saadakseni kuvan siitä, kuinka kovaa pitää juosta K-pisteelle ollakseen siellä kärjessä". Tänä vuonna videot ovat vaihtuneet teksteihin ja olen useaan kertaan lukenut S-P Fincken tekstisarjan Pitkät yöt - lyhyet päivät. On muutes viihdyttävää luettavaa. Oppina näistä on tullut erityisesti se, että kyllä ne staratkin tekee virheitä, kuten kirjoittaja mainitseekin, eikä isonkaan virheen jälkeen kannata luovuttaa, vaan letkan voi vielä kelata kiinni. Näillä ajatuksilla siis 10milan yöhön.

Eilen muuten kisattiin Yökupissa Hennassa 8km yhteislähdöllä. Mukana viivalla mm. Minsa Heinonen ja suurin osa MU:laisista. Keskusrastilla taisin leimata kärjessä kärkikaksikon koukatessa, ja sen jälkeen alkoikin oma työ. Se kesti aika pitkään. Itseasiassa loppuun asti. Yllättävää kyllä, lievä maastontuntemus haittasi suunnistusta. Deja vu - elokuvan innoittamana suunnistustoiminta oli heikkolaatuista ja rastien "etsiminen" säälittävää hakuammuntaa. Vasta viimeisellä parilla kilometrillä radan siirtyessä itselleni täysin uudelle alueelle alkoi suunnistuskin kulkemaan. Toki maasto oli suurpiirteisempää ja rasteja harvemmassa kuin alkuosassa radasta.

Yksi plus yksi on kaksi ja tulin lopulta ensimmäisenä hyväksyttynä maaliin. Ylivoimainen voitto johtui tosin siitä, että yksi rasti oli väärässä paikassa. Kävi kuten Paimiossa. Tulokset todennäköisesti mitätöidään, mutta meikäläinen sai ainakin hyvän yötreenin ja itseluottamusta 10milaa varten. Siellä siis.

Sitten se 10mila-ennakko. MU sijoittuu 50 parhaan joukkoon. Ei siitä sen enempää.

Ennakkoasetelmat viestin voittotaistelua ajatellen ovat aika mielenkiintoiset. Suomalaisten kolme parasta joukkuetta ja kaikki kympin sakissa ovat Delta, KR ja VaajTe. Ruotsalaisista kestomenestyjä SNO ja Linne tuntuvat itselleni vahvimmilta. Göteborg Majorna vaikutti kovalta Spring Cupissa. Norjalaisista tietenkin KOK ja Halden ovat voittokamppailussa mukana.

Jos vaikka koetetaan ennustaa jotain ehkä ei-niin-odotettua ja katsotaan toteutuuko se viikonloppuna.

1. VaajTe
2. Delta
3. KOK
4. OK Linné
5. KR
6. Halden
7. SNO
8. GMOK
9. VeVe
10. IFK Göteborg

No ei tässä ollu kyllä mitään järkeä. Katotaan sitte, että kuinka kävi.

4 päivää 4 suunnistusta

Kyllä, nyt suunnistetaan.

Perjantaina tein kevyen rentoutumistreenin Tornikalliolla, jonka kartta näkyy edellisessä päivityksessä. Intin metsäleirin jälkeen suunnistaminen teki aika gutaa.

Lauantaina aloitin suomalaisen kilpailukauden Finnspringillä H21A1:ssa. Pitkä matka vei miehestä mehut. Hyvä kun pysyin edes pystyssä 10,1km:n jälkeen. Virhesaldo pysyi puoleen väliin asti (38min) lähellä nollaa, mutta ison suon ylityksen jälkeen alkoi pää tummumaan. Suunta oli hukassa, eivätkä rastit kävelleet vastaan... Loppuun sain taiteiltua kauden suurimmaksi jäävän pummin, puhutaan 4-minuuttisesta -> syy: muut ihmiset maastossa.. Tuloksena sija 20. +13.37 voittajasta eli KR:n Martomaasta. Samalla voitin seuran ensimmäisen Jukolakatsastuksen. Näillä tuloksilla ei muuten tulla siinä viestissä. 53 päivää.

Ikäluokan kärkikaksikkona voitaneen viikonlopun jälkeen pitää paria Heinaro/Tiainen.. Poijaat pitivät kukin lauantain radallansa yli 1min/km kovempaa vauhtia kuin minä omallani. Ei se ihan mennyt niin kuin elokuvissa. Kisan aikana totesin, että +20 astetta ja auringonpaiste tekevät olosuhteet itselle liian kuumiksi. Kesää huolestuneena odottaen toivon samalla, että jääkausi koittaisi mahdollisimman pian. Kilpailun reittihärveli.

Majoittauduimme Säkylään ja lepäsimme yön.

Sunnuntaina kevyet aamuherättelyt ja mietiskelyt ennen pääsarjan viestiä. Itsellä 8,6km aloitusosuus. Fiilis oli hyvä eilisestä väsymisestä huolimatta, sillä aloituspuuhat ovat minulle tuttuja.

Kisa lähti hyvin käyntiin. Vauhti tuntui sopivalta ja oma ajatus pysyi kiitettävästi kasassa ensimmäiselle väliaikarastille, jolla leimasin sijalla 6. Tämän jälkeen sain hajonnalleni eteen KR:n paidan, johon tietysti luotin sokeasti. Seurauksena parin minuutin koukku ja muutama pienempi heti perään. Kaiken säädön aikana reilu 20 miestä ennätti mennä ohi. Sain pidettyä näköyhteyden letkan häntään ja kelasin itseni porukan mukaan kun Kyytsuo ylitettiin toiseen kertaan. Lopussa napsin omat hajontarastit ylläpitäen hyvän vauhdin, ja tulin vaihtoon sijalla 18 reilu 1½min kärkeä perässä. Viestin Reittihärveli.

Tälläkin kertaa menestyksen avaimet jäivät käyttämättä. Suoritus kuitenkin tyydytti miestä, ja samalla varmistuin siitä, että kehitystä talven aikana on tapahtunut. Metsäleirin jälkeisenä viikonloppuna sitä ei vaan konkreettisesti pystynyt huomaamaan.

Tänään maanantaina käväisin taas Tornikalliolla treeningiä tekemässä. Ei tuosta suunnistuksesta meinaa vaan saada tarpeekseen, joten pakkohan se oli vetäistä neljäs suunnistus neljän päivän sisään.

6,9km/68' "Mikä reitinvalinta?"

Huomenna pidän kartan katsomisesta taukoa, mutta keskiviikkona sitä ollaan taas niissä puuhissa, kun avaan Yökuppikauden Hennan yhteislähdössä. Torstaina vähintäänkin yösuunnistus ja päivällä ehkä kevyt suunnistus jossain päin Mäntsälää. Perjantaina on tarkoitus kehittää VK-aluetta ja ainakin osittain tässäkin treenissä on kartta mukana. Samaisena päivänä koittaakin sitten lähtö 10milaan. La-su yönä tehdään taas varmasti jonkinmoista historiaa Ruotsin puolella. Omasta osuudesta sen verran, että Betty ulkoilee öisessä metsässä 100-120minuuttia - Lotto, tiedättehän.

Rentoutumista

Metsäleirin jälkeen oli hyvä saada jonkinmoista täsmätreeniä Finnspringin pienipiirteisiä avokallioita varten. Rentouttavaa puuhaa hyvällä säällä ja huumorilla. Välillä homma oli gripissä, välillä ei. Metsäily oli vienyt voimia, sillä loppua kohden jalat eivät olleet kovin tuoreen tuntuiset, vaikka vauhti olikin kevyttä. Finnspringille lähden tekemään hyvää suoritusta täysin suunnistuksen ehdoilla.

70'/6,6km

Kehityn kehityn

Sain Eikalta Garminin, jonka kyllä koekäyttöviikon perusteella taidan ostaakin. Vielä pitäisi videokameralla varustetut suojalasit ostaa, niin analysoimisessa olisi todellakin ainoastaan aika ja viitseliäisyys rajoina. Gps kelpaa toistaiseksi ihan hyvin. Skannerillekin olisi tietynlaista tarvetta. Saisi helposti kartat bittimuotoon ja ainakin laadukkaammiksi kuin kuvaamalla. Pitäisikö ostaa?

Puolan jälkeen treenailu on ollut kevyttä ja yliopistojen pääsykokeiden lähestyessä ehkä enemmänkin teoriaan sekä kirjallisuuteen painottuvaa. Suunnittelin harjoitusmuotoja, joita tulen tekemään MM-kisoja silmällä pitäen. Tornikalliollakin kävin tutkailemassa maastotestiradan, jonka uraa tulen kuluttelemaan ahkerasti tulevaisuudessa. Pikku polkua ylös alas, eli siis metsäjuoksutestistä ei täysin ole kyse. Yleisesti ottaen kyllä melko mukava reitti. Pari tiukkaa nousua ja heti perään ketteryyttä vaativia vauhdikkaita alamäkiä. Reitti on 4,5km pitkä ja noususumma ponnahtaa gps:n mukaan niinkin korkealle kuin 373 metriin - todennäköisesti gps valehtelee ja paljon. Mukavan 9km lenkin siitä kuitenkin saa, kun kahdesti kiertää. Tällä hetkellä epävirallinen yhden kierroksen reittiennätys on noin 1h30min. Sen verran oli lunta, jossa taaperrella..

Eilen tein ensimmäisen "kova"vauhtisen treenin tälle viikolle. Vauhti keskimäärin VK:n alarajoilla. Tavoitteenahan oli saada "ei-niin-kuormittava" vauhtikestävyyttä ylläpitävä karttatreeni, ja sekös kävi helposti, kun tein harjoituksen Nummelaan juostessa.

4,7km(todellinen matka)/23min


Treeni toimi tarkoituksensa mukaisesti. Suunnistuksellisesti ei mitenkään haastavaa, mutta pääasia että kartta oli mukana ja vauhti pysyi VK-alueella.

Avaan siis suomalaisen kisakauden ensi viikonloppuna Finnspringillä lauantaina H21A:ssa Jukola-katsastuksen merkeissä (10,2km), sekä sunnuntaina pääsarjan viestissä (2. osuus, 8,2km). Tavoitteina on jatkaa kisavalmistautumisessa siitä mihin jäätiin Tanskassa ja tietenkin tehdä tämän hetken omiin rajoihin nähden mahdollisimman hyvät suoritukset. Rajat voivat tosin olla heikoilla tulevan viikon tiedusteluharjoituksen myötä, mutta eiköhän Yläneeltä saada positiivisia tuloksia. Mitään esteitä ei ainakaan ole.

Oppia Puolan penkoista

Puolan harjoitusleiri oli erittäin onnistunut. Lihaksisto pysyi virkeänä koko viikon ajan huolellisen tukiharjoittelun avulla. Suunnistusharjoitus ei koostunut pelkästä suunnistuksesta, vaan siihen huolellisesta valmistautumisesta ja treenipaikalla tehtävistä kunnollisista alku- ja loppuverkoista. Tällä viikolla myös ne Tanskassa puutteellisina ilmenneet asiat tuli korjattua eli ravinto ja lepo pysyivät oikeissa suhteissa. Vaikka välillä hotellin lounaat ja päivälliset hämmästyttivät ravitsemattomuudellaan, osasin useilla ja oikeanlaisilla välipaloilla täydentää kehon tilan tasapainoiseksi. Leirikielellä sanottuna -> olo oli ihan maaginen.

Maagisuus lähti käyntiin siitä hetkestä, kun maanantaina junassa matkustaessani tiesin, että seuraavan viikon vietän maajoukkueen kanssa Puolassa. Uudet maastot ja Suomen maan ikäluokan paras treeniseura. AH! Fiilis sen kuin parani, kun illalla saavuimme lämpimään Puolaan. Vielä tarjoiltu iltaruoka ja nukkumaan...zzz...

Tutustumistreeni avasi leirin treenilaukun tiistaina. Itse olin ~2km rastivälin edessä aivan kädetön. Suoraan se olisi pitänyt mennä, itse kiersin ja hävisin 3 minuuttia. Oppi numero 1. Keskimatkan etapilla kiertelin turhaan 3-4 käyrän mäkiä. Nekin olisi pitänyt mennä suoraan. Oppi numero kaksi.

Oppi numero kolme tuli iltapäivällä "puskatreenissä", johon lähdin rohkeasti ilman kompassia (unohtui). Hyvinhän se sujui, mikäli yhtä oravapolkuvirhettä ei lasketa. Oppi liittyi siis siihen, että ainakaan keväällä ei puskia kierrellä Puolassa. Ainakaan harjoitusalueiden vihreitä alueita, jotka olivat karttakuvaukseen suhteutettuna melko hyväkulkuisia.

Treeni 2: peitteiset alueet

Keskiviikon aluksi teimme ensimmäisen kisavauhtisen treenin - keskimatka kahteen kertaan. Harjoituksesta saamani leirin neljäs oppi oli se, että voin 100% luottaa omaan tekemiseeni ja vauhtiini. Tulokset ja seuranta. Tällä hetkellä etenen metsässä samaa vauhtia kuin maajoukkue keskimäärin. Heidän kunnosta en tiedä, mutta sen tiedän, että ainakin minulla vauhti kasvaa kesää kohden reippaasti. Ja sekös antaa itseluottamusta!

Iltapäivällä tyttöjen jumppa - hapotti. Oppi 5: "Jotain tarttis varmaan tehrä".

Torstaina oli pitkä suunnistustreeni. Tavoitteenani oli saada pitkä huoltava harjoitus ja siinä onnistuin täydellisesti. 105minuutin kevytvauhtinen suunnistus pehmeällä alustalla vastasi kevyttä hierontaa. Uutta oppia ei juuri tullut, mutta yhä enemmän itselleni kävi selväksi, että suorat reitinvalinnat ovat nopeimpia myös Puolassa.

Torstaisena iltapäivällä oli taas jumppa - tällä kertaa palauttavana poikien kesken. Tai itse en tehnyt jumppavetäjän ohjelman mukaan, kun halusin palautella. Katselin vieressä, kun äijät tuskissaan jumppasivat vatsaa, vatsaa, jne. OK setti tuli.

Perjantai oli taas kovauhtinen päivä. Aamupäivällä pariviesti, SamiH:n kanssa tiiminä olimme toisia Ryksän kaksikon jälkeen - toki hieman kyseenalaisesti, mutta kuljettiin kuitenkin pidempi matka. Itsellä oli hidasta touhua tänään, ei pysynyt mukana. Liimaisen kulun lisäksi toisella lenkillä tein porukan mukana ison pummin. Osuuksien henk.koht. yhteisajoissa taisin olla päivän 8. paras.

Treeni 5: pariviestin 2. lenkki

Iltapäivällä kävimme samalla alueella käyräsuunnistelemassa. Kulki. Pari kertaa kuittasin porukkaa osaamalla rastille, tuli hyvä fiilis. Pystyin etenemään muista välittämättä sinne minne halusin. Oli hienoa. Yhden suuren koukeron tein. Puhdas samaistusvirhe ja aikaa kului 4-5min. Ei näin. Virhe sattui juuri siinä vaiheessa, kun ajattelin että nyt menee hyvin. Niinpä niin... Mitä opin? Oppi numero 6 lienee siinä, että helpolta tuntuessakin täytyy keskittyä 100% suunnistukseen.

Lauantai ja viimeinen kokonainen päivä Puolassa. Sääli. Eteenpäin mentiin kuitenkin jokaisesta hetkestä nauttien. Aamupäivällä oli edessä suuntatreeni. Jani kertoi antavansa palkinnon niille, jotka pystyvät etenemään suorempaan kuin hän. Ehkä tämä vaikutti asiaan, mutta itse menin liian paljon pelkästään kompassia katsoen. Suuntatekniikka oli hakusessa oikeastaan koko ajan. Maastoa ja karttaa tässä olisi pitänyt katsoa! Kompassia katsotaan tuollaisessa maastossa vain 100m välein. Siinä seitsemäs oppi. Tässä harjoituksessa taisin vääntää myös yhden koko leirin isoimmista pummeista.

Iltapäivällä mukavaa täysivauhtista sprinttailua intervallien muodossa. Kartta ei ollut täydellinen, mutta kelpasi kyllä. Treeni oli hyvä ja palautti vähän sprintin vaatimuksia mieleen.

Treeni 8: Täysivauhtisia sprinttivetoja

Lauantai-iltana koko porukka seurasi tiiviisti Kevätyön viestin seurantaa. MU:llekin oli annettu gps, josta olin tietenkin mielissäni. Harmitti vain, kun en itse ollut siellä juoksemassa. Lunta olisi toki ollut, joten mieluusti pysyin Puolassakin.

Sunnuntaina näimme mielestäni koko viikon hienoimman maaston. Rinnetreenissä riitti penkkaa! Fiilikset olivat korkealla, treeni oli aivan helmi! Säästelin jalkoja ja kevensin mieltä kävelemällä treenin. Harjoitus kruunasi leirin. Kuulemma tuollaista on tulossa myös keskimatkan katsastuksessa. JEES!

Treeni 9: käyräsuunnistus

Treenit olivat priimaa (tämän blogin kuvat eivät) ja pystyin mielestäni hyödyntämään viikon aikana niiden annin erinomaisesti. Vaikka kasvillisuus ei ollut vielä kesäistä ja kartatkin välillä heikkolaatuisia, niin viikko teki työnsä. Nyt minulla on melko realistinen kuva Puolan maastoista/kartoista ja niiden asettamista haasteista. Tästä hetkestä alkaakin tiivis valmistautuminen kohti MM-kisoja. Fyysisen kunnon on oltava rautaisa, jos meinaa tulla Puolan penkoissa. Harjoittelu tulee koostumaan siis aika pitkälti jalkojen ja keskivartalon voimatreeneistä, mäkijuoksuista, mäkisuunnistuksista, mielikuvaharjoitteista... No ei ehkä pelkästään niistä, mutta siinä muutamia asioita, joita täytyy tehdä Puolassa pärjätäkseen.

Kevään kilpailupolitiikka on muuten seuraavanlainen. Ennemmin kehittävä treeni, kuin kuluttava kisa. Kisastartteja tulee kuitenkin ihan riittävästi.

Kesä odottaa

Ollapa jo kesä, jona kukat kukkivat ja niityt viheriöivät. Eikä olisi LUNTA!

Spring Cup ja kauden avaus sujuivat suunnilleen odotusten mukaisesti. Partiomme kyvyt eivät riittäneet kansainvälisen suunnistusherruuden saavuttamiseen, mutta olimme kuitenkin kivasti suomalaisina taustajoukkoina, kun Vaajakosken miehet kävivät hakemassa ennakkosuosikin viitan tulevia viestejä varten Suomeen.

Perjantai-iltana yöviestissä suunnistus ei toiminut sitten ollenkaan. Kartta oli heikkolaatuinen tai ehkä enemmänkin oma mieli vain sopeutumiskyvytön ajatukseen, että tällä paperillako pitäisi suunnistaa. Missään vaiheessa 3. osuutta (6,5km) fiilis ei ollut sitä, mitä kilpailuhetkellä pitäisi olla. Rutkasti pummia, kovasta vauhdista ahdistunut kroppa ja reilu 8min osuuden nopeimpiin. Siinä kauden ensimmäisen kilpailun saldo.

Lauantain henkilökohtaisessa valmistautuminen ja tekeminen olivat selvästi toista luokkaa. Rauhallisesta lähdöstä huolimatta alun tiheään sjoitetut rinnerastit pistivät ukon pysähtelemään ja lukemaan välillä väärääkin väliä. Tulitikkuvälien astuessa näyttämölle homma alkoi kulkea, ja edellä lähteviä sarjalaisia näkyi ensin etumaastossa ja sitten varmaankin takana, jos sinne olisi vilkaissut. Keskittyminen pysyi kasassa lähes koko suorituksen ajan. Puskan keskellä olevalle suorastille sorvasin 1½-minuuttisen ja lopun lyhyillä rastiväleillä suunnistus oli lähinnä hakuammuntaa selvän sippauksen takia. Ero norjalaiseen Kinnebergiin oli lopputuloksissa noin 11 minuuttia. Kyseinen herra sijoittui viime vuonna MM-pitkällä neljänneksi, joten oletettavasti maailman kärki menee jossain niillä tienoilla eli reilu 1min/km päässä. Kokonaisuus kisasta oli joka tapauksessa positiivinen. Parannettavaa löytyy niin suunnistuksellisesti kuin myös fyysisestikin. Kesällä ero kärkeen on paljon vähemmän. Se on varma.

Sunnuntaina avasin pääsarjan viestin, jonka siis Vaajakosken Terä vei nimiinsä. Väsynyttä kroppaa kuritettiin lisää, ja sen suorituskykyä koeteltiin hieman liiankin raskaasti. Putosin kärkiletkasta jo ennen kolmannen kilometrin täyttymistä, ja loppurata 11km osuudesta olikin pelkkää vaappumista eteenpäin. Tulin vaihtoon noin 9min kärkeä perässä. Kärki tarkoittaa todellakin melko kovavauhtista porukkaa, joten häviäminen ei ole tietenkään häpeä. Tyytyväinen täytyy olla siihen, että kärjessä vietetyt hetket sisälsivät rohkeita oman pään tekemiä päätöksiä, ja meno yleensäkin tuntui hyvältä.

Viikonlopun saldo oli kolme kisaa, joista yksi luetaan onnistuneisiin kilpailuihin, toinen epäonnistuneisiin ja kolmas niiden välille. Ulkomailla kun oli, niin laadukkaan lepäämisen ja ravinnon merkitys tuntui ponnahtavan esiin kolmipäiväisen setin aikana. Huomasin vaikutukset konkreettisesti kisasuorituksissa, kun edellä mainitut tekijät eivät olleet 100% kunnossa. Myös vapaa-aikana olotila oli yllättävän väsynyt. Viikonloppu näytti sen, että MM-kisojen suhteen aikataulu on kunnossa. Tietenkin se hieman harmittaa, että ihan koko vuoden ajan ei pysty juoksemaan huippuvauhtia, mutta kun tämä kisavalmistautumiskaava on tälle kaudelle otettu, niin tällä on myös mentävä.

Seuraava ulkomaanreissu onkin jo sitten oven takana. Huomenna maanantaina edessä on lähtö Puolaan, jossa maajoukkue ja muutamat muut suomalaispoppoot treenailevat mm. MM-kisoja varten. Kesän päätavoitteen kannalta viikko on yksi tärkeimmistä, joten skarppina täytyy olla koko ajan. Erityisesti ravinto ja palautuminen ovat asioita, joihin sopii kiinnittää huomio, kuten Spring Cupin viikonlopusta opin. Tällä hetkellä ainakin kroppa ja mieli ovat harjoittelulle vastaanottavaisia, joten viikolla on hyvät edellytykset tulla laadukkaaksi suunnistusleiriksi.

Pirtistä pihalle

Urheilukoulun suunnistajat vierailivat Rovaniemellä Lapin urheiluopistolla. Ounasvaaran ladut ja Santasportin rakennukset tulivat viikon aikana melko tutuiksi. Viikko tarjosi ammattimaista ja laadukasta treeniä, ajatuksia ja sitä kaikkea muuta.

Bai te wei. Tätä edeltävällä viikolla olin metsäleirillä ryhmän johtajana. Samaan syssyyn tietenkin oppilaspäällikkö kasarmilla ensimmäistä kertaa. Ei ollut helppoa ei.

Eikan kanssa matkustettiin su-ma -yönä Rovaniemelle junalla. Otettiin auto haltuun ja lentokentän kautta (muuten vaan) saavuttiin treenien tapahtumapaikoista keskeisimmälle eli opistolle. Suoraan aamupalalle ja majoittuminen käyntiin. Iltapäivällä tehtiin viikon ainoa pidemmän puoleinen pk-harjoitus, itselle hiihtoa ja juoksua 2h30min. Tiistaina päästiin kunnolla reenin makuun ja saatiin myös Ose messiin. Päivän aloitus nopeusharjoituksella ja iltapäivällä huolto päälle. Keskiviikkona voimatreeni ja höpsöttelyt ynnä muut huollot. Samaisen päivän iltana kävimme katsomassa paikallisen Team Lakkapään lentopallomatsin. Pelin viimeiseksi jääneen erän jouduimme kuitenkin jättämään välistä, sillä halusimme kovasti kylpylään lilluttelemaan, olemmehan urheilijoita. Leiri jatkui samalla sapluunalla (ilman lentopalloa) sunnuntaihin asti. Tässä perus päiväohjelma kaikessa yksinkertaisuudessaan.

7.00 Aamulaktaatti + aamujuoksentelut
- aamupala
9.30 Päivän päätreeni
- lounas
14.00 Huoltava pk
- päivällinen
19.00 Lihashuolto lämmittelyineen
- iltapala

Viimeisenä treenipäivänä palauttavassa hiihdossa oli hieman nostalgista tunnelmaa. maisemat olivat hienot ja katse vain kantautui kohti tulevaa. "Tämäkin reeniviikko on takana".

Viikon treenisaldo: 19,5h

Paljon puhuva lajivastaavamme piti huolen siitä, ettei kukaan pysynyt keskusteluissa mukana. Silti leiriltä sai ammennettua uusia näkemyksiä ja ideoita omaan harjoitteluun ja harjoitusfilosofiaan.

Mikä oli sitä kaikkea muuta? No esimerkiksi se, että vapaa-aika käytettiin tehokkasti hyödyksi. Katsoimme kaksi Californicationin tuotantokautta Eikan kanssa viikon aikana läpi. On muuten hauska sarja. Hank Moody ei kuitenkaan ole idolini, vaikka niin saatoin joskus väittääkin. Leirikisalle oli tietysti tilaa. Voitin kokonaiskilpailun lopulta spekulaatioiden keskellä todistamalla, että Kinnebergin haamuaika oli tämän todellinen aika viimeisen päivän sprintissä. Ajatelkaa, hän peittosi Lysellin ja Ridefeltin jäätävän ylivoimaisesti SUUNNISTUSkilpailussa! Lauantain sprintistä ei tietenkään puhuta. Mainittakoon ainoastaan se, että siinä virheettömästi etenevä Ridefelt oli omaa luokkaansa. jok tapauksessa, kesäkunto kaikilla osa-alueilla odottaa vielä tuloaan, painoakin on vielä pudotettava, mutta harjoitukset lupailevat tulevalle kilpailukaudelle hyvää :D.

Ja se KILPAILUKAUSI odottaa avaustaan!! Spring Cupin sulat maastot tulevat yhä vain lähemmäksi ja lähemmäksi. Lähdemme tiiviillä MU:n iskujoukolla ottamaan kansainvälisen herruuden, kun siihen ei ollu POM:ssa mahdollisuuksia (seuraamme ei edustettu). Itse kokeilen muun maailman vauhtia 19-20E:ssä. Saas nähä kuinka äijän käy. Vahva itseluottamus toivottavasti yltää tunteen (jonka mukaan kisoista tulee pelkkä läpijuoksu, sillä kisan aikana tulee fiilisteltyä vain sitä, että onpa tämä suunnistus upeaa) edelle ja siivittää meikäläisen hyviin suorituksiin heti kauden alusta lähtien.

Nyt palautellaan. Ja jo perjantaina suunnistetaan kovaa. Moi.

Portugali vuonna 2011

Portugalissa oli hienot maastot, hyvä seura, riittävä majoitus, musiikkia, ruokaa, suunnistusta, vauhtia, uima-allas, kamerointia ja kaikkien yhdistelmiä + paljon lisää. Leiri lähti hyvin käyntiin. Tai no leirikisan 1. osassa olin taidollisesti aivan kuutamolla. Toisaalta fyysisesti kroppa oli yllättävän irtonainen. Toisena päivänä jaksoin tuoreesti treenata mm. pitkän suunnistuksen. Kulku tuntui lupaavalta.

Leirin keskivaiheilla migreeninomainen päänsärky iski. Vettä oli kyllä juotu paljon, mutta oliko sittenkään riittävästi? Oireet olivat itselleni ennenkokemattomat. Eivät mitenkään mahtipontiset mutta oudot. Epäilin allergiaa, mutta yleisesti en ole millekään allerginen, niin voiko näin sitten ulkomaillakaan olla? Loppuleiri menikin flunssaillessa ja limakalvojen pistäviä tunteita tuskastellessa. Reeniä kertyi viikolta kymmenisen tuntia, mikä on melko vähän. Erityisesti laadukasta ja kehittävää treeniä tuli valitettavan vähän. Voiton puolelle taisin reissusta kuitenkin jäädä, sen verran ikävä oli lähteä takaisin Suomeen.

Tässä Portugalin reissun ehdoton ykköshitti. Sama artisti kuin viime vuonnakin ;).
Ja tässä kuvagalleria.

Suomeen päästyäni pistin kamat pyykinpesukoneeseen, nukuin yön yli (samalla kamat kuivuivat) ja lähdin matkaamaan Lappeenrannan kautta kohti Sotkamoa. Hiihtämällä treeni maittoi, etenkin kun kelit olivat talven hienoimpia. Kolmessa päivässä tunteja tuli suunnilleen saman verran kuin Portugalin viikolla. Meininki oli monin verroin parempi, kun urheilun kannalta ajattelee. Viikon aikana tuli konkreettisesti kuitenkin todettua myös se, että matkustamistunnit syö treenitunteja.

Kaiken tämän jälkeen olen kokenut taas muutamia motivaatiopiikkejä. Ajatusten keskellä olen kääntänyt katseeni kohti tuntematonta tulevaa mielessäni SM-ep, Puolan maa, Vuokattikin siellä kaukana. Kauden kansainväliseen avaukseen on 20 päivää.

Ulkomaille

Tämä poika lähtee kohta ulkomaille, suuntana Portugali.

Lähtemisestä tulikin mieleeni eräs Suurlähettiläiden biisi, josta tulee aina niin hyvä fiilis intissä.

Kun tänään lähden (lomille) otan mukaan mitä tarvitsen,
taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen
Kun tänään lähden (lomille) en taakse aio vilkaistakaan
taivaalta tähden valitsen vaikken sitä kiinni saa.

Kaikki tarvittava ei kyllä ole mukana, mutta onpahan mulla Betty. Valonlähde, jota silittelen päivisin, jonka kanssa juoksen öisin, jonka otan aina sänkyyn viereen nukkumaan ja jonka hankkimiseen olen ikuisesti tyytyväinen - käydään siis pari kertaa yösuunnistamassa.

Eilen ja tänään olen fiilistellyt viime vuoden reissun kuvilla. Melko runsas kuvasato on varmasti tänäkin vuonna tulossa, ja leirin jälkeen netissä nähtävillä.

Jaa niin, että mitäkö armeijalle kuuluu? Havumerkki on ansaittu hihaan, tällä hetkellä olen korpraali ja maanantaina upseerioppilas.. Elikkäs RUK on inttielämäni seuraavat 22 viikkoa. Poijaat taitavat lähteä ensi viikolla metsään vilvoittelemaan. Itsekin täytyy uima-altaalle ehtiä, kun tulee treenien auringossa niin hottis olo ;).

Silmittömän onnellinen olen tällä hetkellä, monestakin asiasta...se varmaan näkyy. Tärkeintä ensi viikolla on intohimoinen ja kokonaisvaltainen treenaus. Harjoitukset tulen tekemään niin laadukkaina kun vain kykenen. Lepoa mietin, kun on tarve (eli jatkuvasti). Jalkoja hoidan 24/7. Lihaksisto ei mene jumiin. Viikosta tulee upea.

Kokonaisvaltaisessa analyysissä tuli muuten mieleen, että psyykettä pystyy hoitamaan aika pitkälle pelkällä keskustelulla. Eilenkin tuli koettua sellanen kommunikointiryöppy, ettei hyvyydellä ollut rajoja. Mitäköhän tarkoitan? Jääköön se vähemmän julkiseksi, mutta Sm-erikoispitkillä oon henkisesti rautaa. Unelmien (ja kuvitelmien) kautta voittoon.

Bon appétit! Eiku se oliki jotain muuta...Au revoir!

Järjetön järki

Täytyy sanoa, että armeija vaikeuttaa blogin ylläpitämistä tai siis lähinnä siihen kirjoittamista. No, nämä taitavat tarkoittaa tässä asiayhteydessä aika lailla samaa asiaa. Ainakin oman pääni sanatuotanto perustuu suuresti ajatuksenvirtaan. Sanon ajattelematta, mitä ajattelen, ja ajattelen vasta jälkikäteen, mitä olen sanonut - vaikeasti ilmaistuna. Kun päähän pulpahtaa ajatus blogitekstin kirjoittamisesta, viesti pitäisi suoltaa näppäimistön avulla ruudulle saman tien, eikä tunnin tai viikon päästä. Näin (miten ei saisi käydä) käy kuitenkin vallitsevien olosuhteidein pakosta, kun A) ei ole ruutua jolle kirjoittaa ja B) ei ole välttämättä aikaa, jonka turvin kirjoittaa. Kun sitten lopulta pääsee ajan kanssa ruudun eteen, on A) liikaa asioita, joista kirjoittaa ja B) jokaisesta asiasta kuitenkin jotain kerrottavaa ja jostain syystä ne kaikki asiat täytyy yksitellen sepittää. Yritä nyt siinä sitten kirjoittaa yhtenäinen ja sopivan monipuolinen ja mielenkiintoinen teksti, jota joku voisi lukea.

Asiaan! Paljon on tapahtunut, ja monesta tapahtuneesta ei ole tarvetta kertoa yhtään mitääääään, vaikka äsken ristiriitaisesti toisin mainitsinkin :). Paljastettavia asioita on silti liikaa. Jospa kerron jostain, joka liittyy suunnistukseen ja ehkä minuunkin?

Yhtenä viikonloppuna oli seuran Vierumäen leiri. Siitähän kerroin viime tekstissä!! Next topic ->... Toisena viikonloppuna oli Valmennusseminaari Vierumäellä. Samaan aikaan oli myös maajoukkue- ja talenttileirit yms. Jompsin kumpsin, toinen tapahtuma oli järjestetty toisen yhteyteen tai toisin päin, tai sitten kaikki tapahtumat olivat toisistaan erillään, mutta kuitenkin sattumalta järjestetty samaan aikaan samassa paikassa. Nuorten leiri mukaan lukien, luotettavien tietojen mukaan suunnistajaihmisiä oli Vierumäellä ko. viikonloppuna hieman alle 250. Valmennusseminaarilaisena olin paikalla valmentajana, mutta totta kai kun maajoukkueet olivat paikalla, olin siellä myös huipulle kiipeävänä urheilijana tai ainakin sellaisen veljenä.

Talenttiryhmän ja maajoukkueen testitoimintaa oli hienoa seurata ja samalla ajatella pienin sinisin kaipuun silmin: "Olisinpa minäkin tuolla." Maajoukkueen johtoporras esitteli ahkerasti uudenlaista toimintamallia meille valmentajille ja ainakin minuun esittely kolahti. Viikonloppuna tuli järkevää sanomaa tuutista jos toisesta. Intohimoa, yhteistyötä...kaikkea mitä "jo tiedettiin", kuten SNet suurin piirtein on muistaakseni ilmaissut. Tärkeimmäksi viestiksi voitaneen kuitenkin tulkita päävalmentaja Tainin kertoma kaikille huipulle tähtääville ja heidän tukijoilleen: "Asiat konkretian tasolle". Tottahan se taitaa olla, ajatustyöstä harvoin on hyötyä, jos sitä ei siirrä käytäntöön.

Lisäksi seminaarissa käytiin läpi av-toimintaa ja seuratyötä, ja pohdittiin keinoja, joilla huipulle haaveilevaa nuorta pystyttäisiin tukemaan parhaiten. Itse keräsin pointsit kotiin oikein liiton pomojen silmien edessä, kun menin tällä ajatuksenvirtaisella mielellä esittelemään oman ryhmäni tuotoksen seuratoimintaan liittyen. Ja juu, kyllä voin jossain vaiheessa valmentajaksikin ruveta, niin kuin av-toiminnan yhteydessä eräässä vaiheessa esitettiin, mutta koetan nyt ensin itsekin urheilla. Ehkä 15 vuoden päästä sitten?

Nyt sitten vaikka omaankin toimintaan. Seminaari sai päässä soimaan sen verran, että nyt olen tehnyt tilannearvion omasta toiminnasta. "Muutama sivunen tuli tekstiä".... Mutta kuitenkin, viestiä sinne liiton valmennusportaalle. Täällä päin ainakin on suunta konkreettiseempaan ja sitä kautta parempaan kokonaisvaltaiseen harjoitteluun -> kehittymiseen. ^_^

Sitten vielä kunnosta. Eilen meni Aktia-cupin kymppi melko liukkaissa olosuhteissa aikaan 38.44. Eli siis suunnilleen 5 minuuttia huonompi verrattuna siihen aikaan, jonka nuorten MM-mitalisti juoksee. Vai? Pikkuisen tuli huono fiilis testin jälkeen, etenkin kun vuotta nuorempi RR:n mies kiskoo semmosen ajan, josta otan pataan melkein 3 minuuttia!?. Ollaanpas sitä taas menty eteenpäin. Mutta tämä on aikataulu. Tästä on varaa nostaa ja rakentaa huippukuntoa. Kunhan vain pistän perustaa vielä reilun kuukauden ajan kuntoon, niin kulku metsissä on kesällä vauhdikkaampaa kuin koskaan. Siihen on uskottava. Eihän tässä muuten olisi mitään järkeä. Tai ehkä olisi, mutta järki olisi järjetöntä.

Viikko sotilaskoulutusta. Viikko Portugalissa. Sieltä ehkä kuviakin. Viikon ajan Vuokatissa. Viikko sotilaskoulutusta. Viikko Rovaniemellä. ½ viikkoa Kotkassa + ½ viikkoa Tanskassa. Viikko testejä. Sitten alkaa vauhti nousemaan!

Vierumäki 14.-16.1.

En oikein inspiroidu. Kerron siis viimeviikkoisesta seuran Vierumäen leiristä, jonne pääsin suoraan kasarmilta. Matkalla sain kuulla jotain mykistävää. Halden ei voitakaan Jukolaa. Tai ei se välttämättä niin ihmeellistä ole, mutta että Nordberg vaihtaa seuraa. JAA?!

Leiri lähti käyntiin tavalliseen tapaan perjantain vetoharjoituksella: 3 x 1400m + 5 x 600m + 6 x 200m. Lähes tavalliseen tapaan juoksin vedot aavistuksen liian kovaa. Tavalliseen tapaan juoksin akillekseni ja pohkeeni aivan totaaliseen lukkoon, mikä vaikutti merkittävän tavallisesti loppuleirin treenien laatuun. Kuten tavallista, tämä otti päähän. Mutta minkäs sille mahtaa, heikko mies kun tavallisesti olen. Illalla sitten vähän isojen viestien spekulaatiota kehiin ja osuuksia selville, kuten leireillämme tavallisesti tehdään. 10milaan liittyen pikkulinnut kertovat, että itselle olisi pidempää pätkää tulossa.

Lauantai alkoi suunnistuksellisella pariharjoituksella. Omalta osalta treeniä voisi kuvata numeroin ja merkein 6 x 3-7min. Pakkanen taisi olla yli 15 asteen. Päätin tietoisesti ottaa alun rauhallisesti ja harjoituksen edetessä sitten kiihdyttelisin vauhtia. Taktiikka toimi aika hyvin ja tunsin hallitsevani tilannetta. Muiden vauhti alkoi hiipua ja meikäläinen jatkoi unelma-askelta, eikä mikään tuntunut missään. No, näin se olisi ainakin unessa mennyt. Koko homman toiseksi viimeiselle eli viimeiselle omalle vedolle pääsin lähtemään kärkipaikalta. Fiilistelin suunnitelma-toteutus -akselilla onnistumistani, vaikka tuskin vauhdinjaollani oli suurtakaan merkitystä asiaan. Oli tai ei, viimeinen pätkä kuitenkin kulki hyvin, ja vaikka hajontani oli pidempi, niin sain pitkässä loppukirissä eroa Lateen kiitettävästi (tuli mainiosta rutistuksesta oikein kehuja). 200 metrillä Anatoli on kuitenkin vielä tarpeeksi kestävä, eikä parilleni Jonesille jäänyt juuri mitään mahdollisuuksia. Late-Anatoli vei voiton, Tapsa-Jones loppukirin jälkeen toinen ja kahdella viimeisellä pätkällä kyydistä tipahtanut Tomppa-Sape kolmas. Ellu-Laura olivat omalla hajonnallaan selvästi nopeimpia.

Lounaan jälkeen juoksukuntopiiri, jonka videokuvaukselliset tuotokset koottiin myöhemmin 1½ minuutin mittaiseksi koko illan elokuvaksi. Akillekset olivat sen verran kipeät, että lääkkeitä olisin ottanut, jos olisin omistanut. Illalla palauttava sähly kääntyi kuitenkin taas kerran totiseksi taistoksi, jonka kolmihenkinen joukkueemme - Late, Anatoli, Tapsa - hävisi noin 17-18... Häviön syynä taisi olla vastapuolen naishenkilöt.

Sunnuntaina pitkä hiihtolenkki vapaamielisin suksin ja siirtyminen lounaan kautta MU:n nuorisojengiin. Sen mukana tuli tehtyä vähän kaikenlaista. Monipuolinen päivä hyvässä porukassa sählyä, venyttelyä, penkin maksimivoimaa (55kg), ja kylpylän kylmähoitoa harrastaen.

Lopulta illaksi kot...siis kassulle.

Nyt viikolla 3 intissä oli ampumaleiri. Viikko piti olla palauttava. Sitä se ei ollut, joten tämä viikonloppu otetaan iisimmin.

Ja tästä itselleni sekä muille nuorille sparrausta: Kuuluuko ääni kun puu kaatuu jos kukaan ei ole kuulemassa?. Vastaus kysymykseen: en tiedä, mutta siitä pitää ottaa selvää.

Päivitys

Kivaa vuotta kaikille.

VK-jakso on kolmannen viikon lopussa. Kynnystesti vuoden ensimmäisenä tiistaina antoi merkkejä siitä, että ainakin hermostollista kehitystä oli tapahtunut kahdessa viikossa. Viikolla 52 olin virka-avussa eli kassulla. Vuoden vaihteen sekunnit olivat ikimuistoisimmat ja hienoimmat tähän mennessä! Kiinniollessa tuli treeniä yllättävän hyvin. Sama juttu tällä viikolla, vaikka ensimmäinen kunnon treeni olikin vasta perjantaina. Kympin paremmalla puolella molemmat viikot siis.. Tietty vaikka harjoittelun painotus on tällä hetkellä vauhtikestävyydessä, niin harjoituskauden alkupuoliskolla määrää pitääkin syntyä, vaikka sitä ei erikseen käskettäisikään tekemään.

Viikon(lopun) urheilut

Pe
* juoksu tv-VK 75'
* kestovoima jokkerin ventti 35'
* venytykset 25'
La
* karttavaellus PK 210'
* salivuoro - säbää, juoksutekniikka, kestovoimaa, venyttelyt 90'
* venyttelyt 30'

Su
* hiihto 120' PK sis. 5 x 8-10' VK

Fiilis on tällä hetkellä hyvä. Viikon "loma" intistä on puolessa välissä, eli siis reilusti on vielä aikaa rentoutua pelkästään urheilun parissa. Yksi suuri ero Urheilukoulussa normaaliin elämään verrattuna on muuten suunnitelmallisuus. Sitä aina punkan päällä jaksaa haaveilla tulevista tapahtumista, kisoista ja suunnitelmista. Kun odottaa tulevaisuutta ja tietää mitä tekee ja mitä tapahtuu, aika tuntuu kuluvan nopeammin. Kannattaa kokeilla, jos tietää, että on tulossa joku "tylsempi" pitkä ajanjakso ;)

Itse olen suunnitellut kisakaudelle tällaista (samaan ajatuksenvirtaan paljastetaan tietämättömille, että pitkä matka on päämatkani sekä nykyään että tulevaisuudessa):

Tärkeimpiä kisoja:

26.3. Spring-cup henk.koht. (kansainvälisen vauhdin tunnustelua)
27.3. Spring-cup viesti (ankkuri)
30.4. 10mila (toinen pitkistä)
21.5. Sm-erikoispitkä (mitali)
9.-12.6. Puolan MM-katsastukset (kisalippu)
18.6. Jukola (toinen pitkistä)
4.7. MM-pitkä (TOP ?)

Ei oo ainakaan ittelle yllätys, että harjoittelumäärä pyritään pitämään melko korkeella aika pitkälle kevääseen. Vasta huhtikuussa ruvetaan lyömään.

Moro.