lauantai 19. helmikuuta 2011

Ulkomaille

Tämä poika lähtee kohta ulkomaille, suuntana Portugali.

Lähtemisestä tulikin mieleeni eräs Suurlähettiläiden biisi, josta tulee aina niin hyvä fiilis intissä.

Kun tänään lähden (lomille) otan mukaan mitä tarvitsen,
taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen
Kun tänään lähden (lomille) en taakse aio vilkaistakaan
taivaalta tähden valitsen vaikken sitä kiinni saa.

Kaikki tarvittava ei kyllä ole mukana, mutta onpahan mulla Betty. Valonlähde, jota silittelen päivisin, jonka kanssa juoksen öisin, jonka otan aina sänkyyn viereen nukkumaan ja jonka hankkimiseen olen ikuisesti tyytyväinen - käydään siis pari kertaa yösuunnistamassa.

Eilen ja tänään olen fiilistellyt viime vuoden reissun kuvilla. Melko runsas kuvasato on varmasti tänäkin vuonna tulossa, ja leirin jälkeen netissä nähtävillä.

Jaa niin, että mitäkö armeijalle kuuluu? Havumerkki on ansaittu hihaan, tällä hetkellä olen korpraali ja maanantaina upseerioppilas.. Elikkäs RUK on inttielämäni seuraavat 22 viikkoa. Poijaat taitavat lähteä ensi viikolla metsään vilvoittelemaan. Itsekin täytyy uima-altaalle ehtiä, kun tulee treenien auringossa niin hottis olo ;).

Silmittömän onnellinen olen tällä hetkellä, monestakin asiasta...se varmaan näkyy. Tärkeintä ensi viikolla on intohimoinen ja kokonaisvaltainen treenaus. Harjoitukset tulen tekemään niin laadukkaina kun vain kykenen. Lepoa mietin, kun on tarve (eli jatkuvasti). Jalkoja hoidan 24/7. Lihaksisto ei mene jumiin. Viikosta tulee upea.

Kokonaisvaltaisessa analyysissä tuli muuten mieleen, että psyykettä pystyy hoitamaan aika pitkälle pelkällä keskustelulla. Eilenkin tuli koettua sellanen kommunikointiryöppy, ettei hyvyydellä ollut rajoja. Mitäköhän tarkoitan? Jääköön se vähemmän julkiseksi, mutta Sm-erikoispitkillä oon henkisesti rautaa. Unelmien (ja kuvitelmien) kautta voittoon.

Bon appétit! Eiku se oliki jotain muuta...Au revoir!

2 kommenttia:

  1. Kiitti Tapsa loistavan biisin muistuttamisesta! :D Kunnon settii Portugalis! :P

    -Miika

    VastaaPoista