sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Jouluähkystä takaisin baanalle

Seuraavaan Jouluun on onneksi lähes vuosi aikaa. Sen verran tuli koomailtua ja nukuttua huonosti, että reenien saralla ei tapahtunut mitään, siis mitään. No se oli oikeastaan tietoinen valinta, huonosti perusteltu kylläkin. Kun vuoden lähes ainoat karkki-, maito- ja gluteenipäivät tuli rytinällä kolmeen päivään, voi vain todeta, että olo oli aika jännä. Se seuraava Joulu siis odottakoon hetken.

Tuosta ravintojutusta voisi muuten pälpättää enemmänkin. En kuitenkaan nyt, ehkä joskus.

Nyt viikonloppuna pistin koneen pienen huilin jälkeen pyörimään. Lauantaina oli hyvä Allun järkkäämä viestitreeni Lahdessa. Ja vaikka en Assulle viimeisen kolmen viikon reenejä (2vkoa "pois pelistä") tai päivän kulkua kehunutkaan, ennemminkin manailin, niin yllättävän hyvin se silti meni.

Vajaan 6km reenissä alkulenkki oli armotonta säätämistä. Ykköselle vetelin ihan outoja uria, rastia etsin pysähtelyiden kera, vaikka se olikin suhteellisen selkeässä paikassa. Olin kärjessä, mistä innostuneena säntäsin pienelle tiepätkälle vähän vauhdikkaammin, kuitenkin mietiskellen takana tulevia -> rastinotto hidastui. Kolmoselle lyhyt väli meni jokseenkin puhtaasti, mutta vaikka huomasin pitkän välin tulevan, en jaksanut suunnitella sitä -> piiiiitkä pysähdys rastilla. Sitten pitkään väliin, jossa alkoi pikkuhiljaa saamaan omaa rauhaa, vain Penttisen Topi kulki mukana. Sitten alkoi hyytymään (2km), Topi meni edelle ja poikkesin peesissä omasta reitinvalinnasta -> suunnittelematon rastinotto tuotti vaikeuksia 35-40 virhesekunnin verran. Pari väliä kohtuullisesti, vaikkakin väsyneesti, ja puolivälissä olimme Topin kanssa selkeästi kärjessä.

Toinen lenkki (kartta alla) sujui puoleen väliin asti jojon päässä, siis Topin peesissä. Tokan lenkin ykköselle tuli pieni pysähdys. 2-3 otettiin sitten omat reitinvalinnat. Mä jokseenkin oikealta, Topi mäen päältä/vasemmalta. Rastia ennen/rastinotossa mä menin vasemmalta ohi, Topi ajautui oikealle. Olin kuitenkin noin 20s nopeampi, napsin pari vikaa rastia ihan hyvin (optimi vikalle taisi olla yläkautta, itse tulin liikaa rinteessä) ja pidin eron ehkä noin 10 sekunnissa loppuun asti.

Hyvä reeni. Alkulenkillä häirinnyt huono keskittymiskyky ja älytön kiire muiden läsnäollessa on kyllä sellainen juttu, mitä pitää harjoitella -> psykologille siis. Suorituskyky on sitä samaa tasoa kuin aina ennenkin. Ylöspäin vaan pitäisi päästä. Toki tällä hetkellä harjoituskauden voittoprosentti kisavauhtisista isomman porukan kera tehdyistä treeneistä on 100% (eli 2/2 :D). Tilastollisesti katsoen siis varmaankin paremmin kuin viime vuonna ;)


La illalla oli parin tunnin salivuoro sählyineen ja juoksutekniikkareeneineen. Tänään sulateltiin suklaat ja kinkut kropasta reilun kolmen tunnin vaelluksella (vaikka mulla mikään oo mihinkään koskaan jääny, kun ruoasta puhutaan). Huomenna väännän Jokkerin Venttiä, joka menee sitten keväällä kevyesti A-tasolla - jos on liian helppo, niin kyllähän sitä voi aina raskaamminkin tehdä. Ti kevyesti, vuodenvaihteen jälkeen ke taas enemmän, to kevyesti ja viikonloppuna on luvassa leireilyä (eli lisää kisavauhtisia startteja) Kisakalliossa ja Vierumäellä - samana viikonloppuna kahdella eri urheiluopistolla!

Nyt, hyvää ja menestyksekästä uuttavuotta kaikille!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kyllä lähtee!


Nyt menee ihan hyvin :).

Kun nopeusominaisuuksien jokseenkin vihkoon mennyt nysväys jäi ja siirryin pk-mättöön, pääkin on pikkuhiljaa selvinnyt ja hetki hetkeltä alkaa kulkemaan paremmin. No, ihan vaan pientä kärjistystä taas... Kumminkin, olen tehnyt ennätyksiä monessakin ominaisuudessa, eikä tällaista ole päässyt tapahtumaan pelkästään siksi, ettenkö olisi ollenkaan aiemmin suorittanut testejä, vaan voitaneen puhua siitä niin sanotusta tavoitteiden mukaisesta kehittymisestä. Huhhuh, mikä virke.

-> lankkupidon Urheilukoulutulos on paperia nykyisen rinnalla, liiton ominaisuustestien keski- ja ylävartalotestiennätys kumartui marraskuussa tehdyn uuden rinnalla ja 200m kulki perushitaalta jampalta (luokanvalvojalta lainattua) mielestäni ihan tyydyttävästi. Kytäjän yösuunnistuskilometrivauhtiennätys parani melkein 3min/km Jukolasekoilusta. Painokin on pudonnut ja äijä näyttää kuivan kesän oravalta jo talven keskellä. Maksimikyykkyäkin lähdin testaamaan, kunnes totesin, että jalat nostaa enemmän, mitä keskivartalo kestää… Se laji ei siis oo mua varten :D. Kohtapuoliin lähtee hiukset, mikä tarkoittaa periaatteessa otollista hetkeä vääntää vaikkapa uusi vitosen ennätys. Jätän sen ajatuksen hautumaan tammikuun puolelle ja juoksen sitten, kun olen päässyt takaisin opisto-olosuhteisiin.

Koulu, virallisesti Liikuntakeskus Pajulahti, päästi meikäläisen Joululoman viettoon jo ke 11. päivä, kun täällä Mäntsälässä koulujen Joulujuhlia vietetään huomenna ja ylihuomenna. Koulu jatkuu 7.1., kun täällä Mäntsälässä ne käynnistyy jo käsittääkseni tammikuun toinen päivä. Turhaa vertailua, mutta on todettava, että pidän Pajulahdesta.

Tuntuu siltä, että Pajulahti on pistänyt elämän rullaamaan. Siinä jos on sääreen näytetty vähän röntgeniä ja ukko pakotettu vesijuoksemaan 25h viikossa, niin mikäpäs siinä, sitten vesijuostaan. Toimii joka tapauksessa. Hierontaa saan paikallisilta opiskelijoilta melko lailla riittämiin ja halvalla. Lisäksi koululta löytyy psykologi, jonka kanssa on pari kertaa innostuttu ihan kunnolla rupattelemaan :D. Iso osa henkisestä hyvinvoinnista menee varmasti mukavan luokan piikkiin. se kun tu(u)ppaa olemaan aika vähäjärkinen ja lapsekas. Never grow up, sopis meiän luokan motoksi varmasti aika hyvin!

Kesän tärkeitä kisoja katsellessa silmiin osuivat Euromeeting ja Opiskelijoiden MM-kisat. Ne ovat suhteellisen peräkkäin, eli kisajoukkueet ei omalla logiikallani täyty täysin samoista nimistä. Paikkoja löytyy siis ensisijaisesti alle 25-vuotiaille semmonen 6-13. Sitten katsotaan aina niin tarkalta rankilta meikän edellä olevat alle 25-vuotiaat ja saadaan luvuksi noin 30. Lisätään siihen muutama pääsarjaan nouseva ja muutama yli 25v. Ei tartte kun semmonen 30 äijää kepittää ens kaudella, niin oma nimi löytyy jommasta kummasta kisajoukkueesta. Helppoa! Vai onko? Yksinkertaista? No, ehkä.

No helpolla ei saa koskaan mitään. Ja fakta on, että jos toiset treenaa yhtä hyvin tai paremmin, niin ohi on vaikea mennä. Ja edelleen fakta on, että kehittyäkseen tässä lajissa, täytyy juosta. Ja jotta minä voin juosta, jalat täytyy saada juoksukuntoon. Siksipä alan hieromaan lepopäivän kunniaksi pohkeita ja sääriä, jotta niillä voi taas juosta.

Ja hei, hyvää Joulua kaikille!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Syyspäivitys

Kun katsoo ulos, ei välttämättä ihan heti uskoisi, että nyt on marraskuu. Mutta heisulivei, niin se vaan on. No, eletään myö kuitenkin syksyä eikä kesää. Joten eiköhän se lumi joskus tule. Niinhän se harjoituskausikin tuli.

Treeniä on viimeisen kuukauden aikana tullut tehtyä aika hajanaisesti. Viikon täyslepo kahden viisaudenhampaiden poiston jälkeen lopetti "määrä"jakson. Sen 3 viikon jakson pääpointti oli juoksuharjoitteluun palaaminen. Sikäli tavoite täyttyi, että juoksin ainakin enemmän kuin aikaisemmin syksyllä. 

Tällä viikolla aloitettu nopeusjakso on tuntunut ainakin näiden viiden ensimmäisen päivän ajan parhaalta ratkaisulta tähän kohtaan. Vauhdikas juoksu ja iskutus säilyy, mutta määrä on pieni. Eilinen juoksutreeni ei edes tehnyt jalkoja kovin tukkoisiksi tai kipeiksi. Lisäksi pari testiäkin tehneenä olen todennut, että ehkä tästä voi vielä jotain tulla :).

Tunnelin pää näkynee siis kohta.

Koulu on sujunut mahtavasti ja puitteet urheiluun ovat nyt varmasti seuraavan kolmen vuoden ajan paremmassa kunnossa kuin vähään aikaan. Löytyy psykologi, hieroja, mielenvikaset opiskelukaverit sekä juoksuhalli. Huipulle siis :)).

Joulukuussa otetaan muuten seuraavat viisarit veks. Uhhahhhei sitä fiilistä! :D

Jaaniin. Suoritin SVT 3:n loppuun vähän aikaa sitten. Siitä aasinsiltana, suunnittelen juuri tulevan kauden leiritysrunkoa. Ja siksipä palaan bloggailuun myöhemmin. Sel8nne on hyvä leffa. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Treenikausi tule jo

Aloitetaan kronologisessa järjestyksessä uusimmasta vanhimpaan.

Eilen 28.9. juoksin SM-pitkän B-finaalin sarjassa H21B1. Tulos oli hyvä. Suoritus oli ilmeetön, tunteeton, puoliksi laiska, puoliksi väsynyt. Todennäköisesti väsyneet jalat ja edellisen päivän pettymys vaikutti siis jonkin verran tekemiseen. Pää oli tyhjä, eli positiivisesti ajateltuna mielessä liikuskeli aika vähän turhia asioita.

Reittihärveli B-finaalista. Kolmoselle tuli illan isoin. Ois pitäny tsekata tasot vähän tarkemmin, ei olis tarvinnu edes nousta. Pitkät välit meni enimmäkseen hyvin. Aika paljon epävarmuutta ja pysähtelyä tuli, mutta niillä tuli vältettyä isommat virheet. Peitteisillä alueilla sai pitää kompassin tiukasti tanassa. Lopussa alkoi mies oikeasti himmenemään. Nyt päivällä olo on edelleen sellainen, kuin olisin eilen juossut pitkähkön yökisan.

Joka tapauksessa tosta kuitenkin vaan nautti. Oli vain pimeä metsä, kartta ja mä. Jos sitä vettä vaan olis vielä tullu.. :)

Päivää aiemmin eli 27.9. juoksin karsinnan ryhmässä K1. Tulos oli lähes riittävä, kun 13 parasta pääsi karsinnasta A-finaaliin. Suoritus oli erittäin hätäilevä ja tuntui surkealta. En oikeastaan tiedä, olisinko kehdannut ottaa A-finaalipaikkaa vastaan, jos sen tuollaisella vedolla olisin saanut. No, ehkä olisin. 

Reittihärveli karsinnasta. Jostain mielenkiintoisesta syystä uskottelin itselleni heti aluksi, että K-1 välillä hakkuu olisi (näin syksyn aikaan) sopivan hyväkulkuista ja yksinkertaista edetä. Ykkösen seilailun jälkeen olikin sitten niin kiire, että henkisesti karsinta oli melkoisen raskas. Virhettä en oikeastaan näytä tehneeni kuin vain sen, mitä jäin kärjelle, reilu 5min. Mutta voi hyvää yötä sitä fiilistä siellä metsässä.

Karsinnan heikko vetoa voisi lähteä purkamaan henkisestä epävarmuudesta. Siitä, että ei ole itseluottamusta. Oma Taivainen kirjoitti kerran blogissaan:
 "Kestävyysurheilussa ja etenkin suunnistuksessa henkinen valmennus on sinänsä yksinkertaista, että kun tietää valmistautuneensa niin hyvin kuin kykenee, voi luottavaisin mielin tehdä parhaan suorituksensa." 
Itse voisin todeta sen, että silloin kun tietää, että ei ole valmistautunut kilpailuun niin hyvin kuin kykenee, voi kauden parhaan suorituksen tekemisessä olla ongelmia. Sama asia kuin että tikka yrittäisi telkän pönttöön - ei tuu onnistumaan.

Ehkä tuo ajattelu on hieman mustavalkoista, mutta sanotaan nyt näin, että probleemat löytyy edelleen juoksuharjoittelun epäsäännöllisyydestä ja heikosta fysiikasta. Olisihan se ainakin helpompaa, jos juoksisi 5km metsässä alle 14min. Ja siihen pääseminen olisi helpompaa, jos kroppa sietäisi harjoittelua. 

No niin joo. 

Tarkoituksena on jatkaa säännöllistä hierontaa ja juoksumäärät pidetään aika matalina, kunnes kroppa pyytää lisää.

Viikkoa aiemmin eli 21.9. juostiin keskimatkan SM-kisat. Tätä hetkeä lähemmän startin juoksin sarjassa H21B. Tulos oli hyvä. Myös suoritus oli hyvä, reittihärveli. Ainoa kunnon virhe tuli neloselle, jolloin olin juuri saanut vähän isomman letkan kiinni. Löysin lipulle kuitenkin ekana, ja sain lähteä toteuttamaan pitkälle välille omaa settiä ja pääsin muilta karkuun -> oma veto jatkui hyvänä loppuun asti. Kympille tulin aika tuurilla, mutta rasti joka tapauksessa löytyi.

B-finaalia alustanut karsinta oli kova. Tulos ei tyydytä. Eikä kyllä suorituskaan, reittihärveli. Vaikka meikäläisellä ei ollut läheskään kovin karsintaryhmä, niin tiesin, että täydelliselläkin suorituksella A-finaalipaikka olisi aika kinthaalla. Kakkosen helpolla supikkoalueella menin aika mielenkiintoisesti sekaisin ja tein 45sek virheen. Lopussa tuli häröiltyä reilun minuutin verran. Tiukkaa olisi tullut tosiaan puhtaallakin vedolla, sillä alusta oli meikäläiselle liian nopea. Talvella kehitän siis muun muassa nopeutta ja vauhdikkaan juoksun taloudellisuutta.

Viikko ennen SM-keskaria, 15.9., kilpailin Hollola-rasteilla. Tulos oli lupauksia antava, niin kuin myös suorituskin, reittihärveli. Valmistautuminen ei ollut mitenkään erikoista. Yksinkertaisesti tuollaiseen suoritukseen on oltava tyytyväinen, erityisesti fysiikan puolesta, sillä mahdollisuudet oli vaikka mihin.


...


Syksyn SM-kilpailusaldo oli siis tänä vuonna kolme B-finaalia, joissa tuli sijat 2., 5., ja HYL (jossitteluineen 5.). Suorittaminen finaaleissa oli ehdottomasti parempaa kuin viime vuonna, jolloin kahdessa B-finaalissa en edes juossut ja yhdessä väsähdin ja pummailin kunnolla. Periaatteessa voisi siis todeta kehitystä tapahtuneen.

B-finaalijyräksi ei ole tarkoitus kuitenkaan jäädä, vaan ensi vuonna tavoitteena on luonnollisesti olla A-finaalissa, olipa SM-kisa mikä tahansa.

...

Ja tämän uutisen perusteella voisi sanoa, että yhteiskunnassamme on jo aika paha ongelma.

perjantai 13. syyskuuta 2013

SM-pitkä

SM-pitkälle ei valmistauduttu liikaa, koska elokuu ei viime tekstin mukaisesti ollut tarinamme päähenkilölle kovin suopea.

Tämänkertainen tarina alkaa Pajulahden urheiluopistolta. No. Sitten tulee Renkomäen ABC ja sitten Syöte - noin 10h myöhemmin. Nukkumaan ja herätys sopivan aikaisin.

Kisaan.

Eihän se hyvältä tuntunut. Ennen lähtöä siis. Ei ollut itseluottamus kohdallaan, ainakaan fyysisesti, ja hyvän keskittymisen ja alkulämpän tuhosi lähtökynnyksellä säätäminen. Oli vähän kiirus kaikessa. Ei kerennyt verkata, emit-kortti piti vaihtaa karsinassa, kun se ei 45min aiemman nollauksen tapaan enää lähdössä toiminutkaan. Ei ollut hyvä fiilis.

Karsinnan reittihärveli

Alku oli vähän hätiköintiä. En sietänyt epävarmuutta noustessani mäen päälle, vaan stressasin koko ajan siitä, missä olin. Metrin tarkkuudella en siis sitä tiennyt.

Noh, pitäisi ensinnäkin ajatella, että minne on menossa.

Laakeassa notkossa olin vielä kiinni, mutta polun jälkeen painoin apykäyräkumpareen vasemmalta puolelta ohi samalla ajatellen, että onkohan toi tää kumpare. Oli se. Nenä-kivikko-notko -settiin tullessani jatkoin vasemmalle, kunnes näin suon ja palasin rastille. Kakkonen oli sitten sinne päin meininkiä polun mutkasta ja jotain outoahan siinä kävi. Rastilta lähtiessä totesin, että 4min taakse lähtenyt Juopperi meni jo, ja polulla 2min perään lähtenyt Saikko oli messissä.

Löntystelin vähän aikaa.

Totesin kuitenkin pian järveä kiertäessä, että ei tää näin voi päättyä ja lähdin työstämään vähän parempaa suoritusta, (muita adjektiiveja tähän kohtaan: puskemaan, runttaamaan, iskemään, tykittämään...) Tein sen tunteella.

Otin 5. rastin jälkeen Juopperin kiinni ja jatkoin pitkällä välillä ohi oikealta, väliajoista päätellen reilu puoli minuuttia nopeampaa reittiä. Pitkällä välillä olin 6. nopein, kuin myös väliaikojen 3,6km-6,8km välissä jääden reilu 1,5min nopeimmalle eli Muukkoselle. Maailmanmestarille jäin noin 50sek. Noh. Karsinta ja lenkkivauhti jollekin, mutta hyvä fiilis siitä mulle on tullut :). Yleisörastin jälkeen tein oravapolkuvirheen ja Lopulta jäin A-finaalipaikasta 2.57 eli tuo paikka oli täysin otettavissa. Sen takia harmitti, mutta toisaalta hyvän fysiikaan myötä fiilis jäi positiiviseksi.

Finaalin reittihärveli

Ennen B-finaalia oli selvää, että isohko mäki tullaan ylittämään tai kiertämään ainakin kerran. Lievänä yllätyksenä tuli se, että laskettelurinne kiivettiin ylös saman tien. 1min lähtövälillä sai miettiä, että lähtisikö kirimään 1min, 2min tai 3min eteen lähtenyttä jo rinteessä kiinni. Ykköselle taisin olla toiseksi nopein muutamilla pysähdyksillä ja kakkosen pitkän välinkin toteutin aika hyvin. Kolmoselle sain jo eteen lähtenyttä porukkaa selkeästi kiinni, ja totesin, että vauhti taitaa olla kohdillaan -> hyvä olo vei minuutin pummiin helpossa kangasmaastossa.

Otin kartasta kiinni ja jatkoin mukiin menevällä suunnistustyöskentelyllä. Tiukassa rinteessä luin kaikki pistemäisetkin kohteet ja peitteisessä pusikossa rauhoitin selkeästi. Pitkän välin menin toistamiseen huipun kautta, joka varmasti sopi meikäläiselle. Silti optimi taisi kulkea (molemmilla) huippu vs kierto -väleillä rinnettä pitkin. Ainakin jos ne osasi toteuttaa. Pitkän välin päätteeksi sain taas yhden edellä lähteneistä kiinni ja fiilis vain kasvoi. Enää juoksuvälit reippaasti ja vika mäki ylös.

Maaliin tullessa menin toiseksi, enkä ajallani olisi jäänyt Tervollekaan kuin sen 3,5min. Siitä parisen minuuttia olisi voinut nipistää jo perusvirheillä ja reitinvalintoja viilaten minuutin lisää, ehkä. Sijoituksia ei kuitenkaan tarvitse miettiä, sillä nappasin hylsyn (muutaman muun suunnistajan tapaan) rastilta 12.. Mielestäni vähän mauton teko ratamestarilta laittaa kaksi eri rastia pitkän matkan kilpailuun niin lähekkäin, että edes viestissä tai rastiviikolla en ole nähnyt samankaltaista. tai en nyttenkään nähnyt, mutta suhteellisen lähekkäin ne taisivat olla. No, hylsy tuli otettua ja omana suunnistusvirheenähän se on nähtävä.

Edelleen B-finaali antoi hyvää fiilistä fysiikasta ja erityisesti peruskestävyydestä. Pisteet siis Lapin reissulle ja Nuorgamin perheelle sekä Tievatuvalle. Vauhti ei ole kummoista, mutta kyllähän semmoset tunnin ja vartin kisat menee mukavasti. Pikkuhiljaa kohti SM-yötä siis.

Nyt viikonloppuna on Hollola-rastit, jossa haen suunnistuksen sujuvuuden kovassa keskimatkan vauhdissa kohdalleen. Yhdellä kisallahan se tulee :). Seuraavina keskiviikkoina käyn todennäköisesti vetämässä SM-yön reenit Yökupissa, suunnistan siinä välissä SM-keskarin, ja sitten tämän kuun lopussa katsotaan mihin tästä miehestä on. Maaston pitäisi SM-yössä ainakin olla mukava - riittävän peitteinen ja Mäkinen ;).

lauantai 31. elokuuta 2013

Elokuu ei ollut hänelle hyvä

Mitäs mitäs.

AM-kisojen jälkeen oli tosiaan selvääkin selvempää, että ukko tarvitsi palautumista. Sitä tosin tarvittiin myös muualla kuin pelkästään hermolihasjärjestelmässä, aineenvaihduntaelimistössä tai hengitys- ja verenkiertoelimistössä. Eli luustossa.

Sääret tuntuivat epävarmoilta AM-kisojen jälkeen. Ollako tunne mennyt jo luukalvoon, vai ollako se vasta lihaksessa?  No, koulu Pajulahden liikuntakeskuksessa (vai mikä lie viralliselta nimeltään) alkoi ja alkoi muuten kivasti! :) Metsässä ryhmäydyttiin ensiksi viikko ja juuri alkanut ensimmäinen varsinainen kouluviikko päättyi hetki sitten eilen. Kaiken hyvän lisäksi sain pienen flunssan, joka on kohdallani suhTEELLISEN harvinaista. Ajatusmaailmani on kuitenkin sellainen, että sairaudet eivät vaan TULE jostain. Niitä VOI ESTÄÄ pienillä teoilla, kuten ravinnolla, levolla ja hygienialla. Koen, että ajatusmaailmani on toimiva ja siksipä flunssa tähän kohtaan tuntuu lähes maailmanlopulta. No ei senttäs. Maanantaina mennään taas!

Elokuu oli siis heikko koska:

  • jalat olivat epävarmat ja vaikeuttivat juoksuharjoittelun jatkamista lepojakson jälkeen
  • koulu alkoi ja toi sen tarvittavan uuden ärsykkeen, jotta harjoittelu ei olisi liian helppoa
  • ryhmäytymisleiriltä tai perheen sairasteluista sain pienen flunssan
Tässä kuitenkin tuntee pientä kiirettä, tavallaan. SM-yöhön on aikaa neljä viikkoa. Siihen kerkee vetäisemään 3 + 1:n viikkorytmityksen, koska SM-pitkä ja SM-keskimatka ovat toissijaisia kauden toiseksi ja kolmanneksi tärkeimpiä kilpailuja. Itse yösuunnistuskilpailu..han ei ole mitenkään erikoinen, vaan suunnistustaito yli 2000lumenen valotehossa ratkaisee aika paljon. Lopulta juoksuvauhtikin merkitsee jotain.

Koska elokuun suunniteltu veekoilu jäi aika vähälle, niin vähän pidemmälle kuin kuukauden päähän tähtäävänä urhelijana teen toisen VK-MK -jakson tähän perään. Yksi kisanomainen treeni per viikko olisi hyvä, mutta toisaalta viikonloppujen SM-kisat rassaavat aika paljon, joten voi olla, että tyyppivalmistautuminen yökisaan ei ole yhtä hyvää kuin viime vuonna. No, viime vuonna voitin pronssia AM-kisasta ja jäin karsintaan SM-kisassa. Parannettavaa siis on.

Koulu on siis Pajulahdessa alkanut. Alku on varmasti aika rentoa, mutta todelliseen koulunkäyntiin päässee kiinni vasta, kun ohjaukset säännöllistyvät. Pari koulutehtävää on tullutkin jo tehtyä. Porukka on parasta, mitä koulu-urallani tähän asti (sori vaan menneisyyden koulukaverit :D) ja olosuhteet toki myös ihan hyvät urheiluun.

Jatkan edelleen siis kehittämällä ominaisuuksia VK/MK, liikkuvuus ja uintitaito.

maanantai 12. elokuuta 2013

Kotiin ja AM-kisoihin

Kotiuduin siis keskiviikkona Lapin reissusta.

Harjoitusjakson tavoite toteutui eli sain tehtyä tämän vuoden mittakaavalla katsottuna ehdottomasti parasta juoksuharjoittelua. Harjoitusjakson mahdollistivat kaverini Eeva (perheineen) sekä Tievatupa. Tätä se yksilöurheilija kaipaa. KIITOS!

Viikonloppuna oli edessä AM-kilpailut. Tiesin, että päivän vire ei ole mistään kotoisin, mutta oletin, että jaksaisin 11km:n taipaleen melko hyvin. No, vire oli aivan hirveä, enkä todellakaan jaksanut 11 kilometriä. Ensimmäisen mäen tarkahkot pisteet sujuivat hyvin, enkä lähtenyt rynnistelemään. Ensimmäisen pitkän välin toteutus ontui pahasti, mikä oli jo merkki väsymyksestä, ja tietoisuus siitä vaan entisestään lisäsi henkistä väsymystä. Jossain kolmen kilometrin kohdalla kroppa vaikutti siltä, että keskeyttäminen ei varmaan olisi ollut pahaksi. Kun pääsin maaliin, ensimmäisinä asioina tuli mieleen ruoka ja vesi.

Selityksiähän aina löytyy. Nyt jotkut niistä ovat oikeasti ihan päteviä.

Seuraavan päivän viestin aloitusosuudelle lähdin tekemään omaa vetoa, sillä joukkueita oli vähän ja aloituksen kovin jätkä (Lynxin Parjanne) lähtisi oletettavasti vauhtia, jossa en kestäisi edes ensimmäistä ylämäkeä. Kun 7,6km:n pätkä alkoi, K-pisteelle mennessä kellään ei ollut kiire. No, aloin tekemään sitä omaa vetoa. Ykkönen oli lyhyt ja meikäläisellä hajonta nopein. Kakkoselle vähän vinoon juostessa kallioilla näkyi vain Metsälän Tuomas (Lynx 2), jonka kelasin lopulta kiinni. Oletin, että Parjanne on jo mennyt. Seuraavilla rasteilla näin takavasemmalla isompaa letkaa ja kiristin tahtia, etteivät takana tulijat saisi selästä hyötyä. Ohitin Tuomaksen ja pitkälle välille pääsin lähtemään melko yksin. Polkukierto oli varmastikin optimireitti omalle hajonnalle ja ero muihin kasvoi.

Yksin kärjessä tai lähellä kärkeä suunnistaessa fiilis oli hyvä. Tuntui, että ajatus takanatulijoista sai tsemppaamaan suunnistuksessa, eikä virheitä tullut, joskin joitain ”sinne päin” rastilta lähtöjä tuli tehtyä. Mitään flow-fiilistä tuossa tilanteessa ei kuitenkaan tuntunut saavan. Hajontarastilla vajaan 5km:n kohdalla näin Parjanteen tulevan vastaan ja tajusin, että tässähän ollaan kärjessä. Antti ajoi meikäläisen seuraavilla väleillä helpohkon tuntuisesti kiinni, mikä sai ajattelemaan, että hän lienee PK-lenkillä, tai ainakin eilistä huomattavasti kevyemmällä. Pitkän matkan kilometrivauhdithan oli meillä 6.06/km vs 7.58/km. Että joo. Otin peesin vähäksi aikaa, käväisin välillä omalla hajontarastilla ja kuittasin 13:lle, josta kuitenkin lähdin tekemään väärää reitinvalintaa kolmanneksi viimeiselle rastille. Niityllä juostessa katsoin sivuun ja näin Lynxin paidan liikkuvan suhteellisen reippaasti. Korjasin oman reittini optimiksi ja tsemppasin viimeiseen ylämäkeen. Laskettelin vaihtoon vajaan minuutin Lynxiä perässä.

Late piti meidät kolmen kärjessä ja Tuomokin suoriutui ankkuriosuudesta, vaikka reissu olikin pidempi kuin oman sarjansa pitkä matka lauantaina. Oltiin myö kuitenkin viidensiä!

Kisaviikonloppu, erityisesti pitkä matka, antoi suoran palautteen kropan tilasta. Palautuminen reenistä ja reissusta on vielä sillä tasolla, että jätän seuraavat tehotreenit ensi viikonlopun SM-leirille. Sittenhän syksyn sävelet ovatkin aika selvät.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kiilopää ja muita juttuja

Olipahan hienoa seurata suomalaisen pronssiuintia! Hjuva Mattsson!

Keskiviikkoiset mäkivedot sai työstää ilman paitaa. Se antaa kuvan keleistä täällä pohjoisessa. Vaikka yleisesti ottaen olen viileän kelin miehiä, niin on oikeastaan ihan hyvä, että päivälämpötila on yli 25 astetta, sillä kun etelään palaa, niin tällaiset kelit ne vaan jatkuu ainakin kuukauden. Kaamasmukan ekoina päivinä 15 astetta oli justiinsa sopiva ja teki treenistä yleensä superlaadukkaan. Helteessä kisaaminen voisi kuitenkin tuottaa kropalle "lieviä" vaikeuksia viileässä treenaamisen jälkeen, joten ihan hyvä siis näin.

Mennäänhän myö aina talvisin kylmää pakoon etelään. Linnutkin tekee niin.

Torstai oli kevyt päivä vähän pitkäksi venyneen Kiilopään valloitus-JK:n ja erillisen liikkuvuustreenin merkeissä. Perjantaina pikaista voimaa lisäpainoilla ja vähän kuntopiiriä päälle. On muuten varma keino pistää reidet jumiin. Illemmalla kevyempi lenkki ruskoineen ja polvennostojuoksuineen. Eilen tein viikon pitkän, joka tosin oli tällä kertaa vainn noin 4,5h. Pikkuhiljaa saa tuommoset aika kuluttavat pitkät vaellukset jäädä poies ohjelmistosta. Tai veikkaan, että seuraava yli 3h setti tulee vasta kisakauden jälkeen.

Pikkuhiljaa alkaa Lapin reissukin kääntymään loppua kohden. Tänään päivä on suurin piirtein samanlainen kuin torstai. Eli kevyt, sopivan pitkä JK ja sitten liikkuvuussetti myöhemmin illalla. Maanantaina pitkä lenkura juosten ja tiistaina intervalleja mäkeen. Sitten kotiin.

Lauantaina AM-pitkä jonkinlaisella kululla ja lepoa. Sitä seuraavana tiistaina Juoksen ratavitosen ja maastotestin. Siitä lähdetään sitten työstämään kroppaan lisää vauhtia VK/MK-harjoittelun muodossa. Kisapaino laitetaan kohdalleen ja ruokavalio ja ravintolisät gramman tarkkuudella ylös... Jaaniin pysytäänpäs yksinkertaisten asioiden äärellä. Syyskuussa viritellään kisakuntoa ja kisataan huippusuorituksia. Lokakuussa pistetään kausi pakettiin ja jatketaan kehittymistä.

On se vaan hauska suunnitella. Vielä hauskempaa on toteuttaa suunnitelmia!

By the way, olen huomannut selkeästi mielen vaikutuksen kehon väsymystilaan. Välillä tulee ajateltua, että "reissua on enää viikko jälkellä, vielä jaksetaan viikko". Koska mieli ajattelee näin, kehokin alkaa käyttäytymään, kuin että energiaa olisi enää vain jonkin verran jäljellä. Pitäisiköhän ajatella, että leirinkin jälkeen on elämää, niin mitään väsymystilaa ei tulisikaan. Olisiko fiilis/kropan väsymys sama, jos tietäisin, että leiriä olisi vielä 1½ viikkoa jäljellä? Jänniä juttuja. No itse asiassa tää oli kyllä aika perusjuttu. Huomasin sen jo 10-vuotiaana.


Hyvin menee kuitenkin.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kaamasmukasta Tievatuvalle

Reenireissu lapissa (tai kaamasmukkalaisten mielestä Saariselkä ei ole enää lappia) huipentuu kolmanteen viikkoon Saariselän Tievatuvalla. Valtava kiitos hierojakaverini Eevalle ja hänen suvulleen (=kaamasmukkalaisille) kahdesta ensimmäisestä viikosta! Treeni sujui mainiosti ja tulihan siinä opittua saamelaista kulttuuriakin jonkin verran. :)

Lauantaina kävin alkupäivästä seuraamassa Ivalon Watercross-tapahtumaa, jossa porukka ajoi kilpaa moottorikelkoilla - vedessä. Öö, että semmosta. Alustavalla viikolla joku oli kelkkaillut maailmanennätyksen (matka) samassa lajissa.

Aika äänekäs video. Tuolla silmukka-radalla yli puolet moottorikelkoista jäi veteen. Kuskit eivät hallinneet mutkaa, kun yrittivät kääntää liian tiukasti.

Sitten tein lajivoimatreenin juoksemalla tunturin huipulle ja takaisin.


Sunnuntai oli pyhäpäivän ominaisuudessaan pyhitetty ... vaellukselle. Käväisin vajaassa kahdeksassa tunnissa kurkistamassa Kevon kanjonin eteläisimpiä jyrkänteitä. Joskus vielä vaellan sen kanjonin läpi. Vaelluksella tuli vastaan aika mukavasti pikkuporoja ja yksi hirvi, mutta ei karhua, vaikka sellaista odottelin. Maanantai olikin kevyt päivä mustikoita kerätessä ja venhettä soudellessa. Maanantaina tuli juostua myös pieni pätkä hiekkapolkua paljain jaloin. Se treenimuoto olisi pitänyt ymmärtää ottaa käyttöön heti ekana päivänä, oli nimittäin sen verran hyvä meininki. Pehmeässä, mutta ei kuitenkaan upottavassa sannassa oli mahtavaa juosta. :) Etelä-Suomessahan vastaavia polkuja ei löydy, ja toisaalta, lasinsirpaleita löytyy joka paikasta.

Saavuin Tievatuvalle eilen tiistaina. Tänne päästyäni kävin suunnistamassa kuntorastit Kiilopäällä. A-rata + 9km juoksu toimii tällä hetkellä minulle pitkänä lenkkinä. Jutustelin Tievan väen kanssa vähäisen, ja tajusin, että täällä on oikeastaan kaikki, mitä urheiluun tarvitsee. Jossain vaiheessa iltaa tuli sellainen JES!-fiilis. Nythän täytyy olla onnellinen! :D

Kaikille siis tiedoksi, että Tievatupa tarjoaa tämän leiriviikon. ISO kiitos! 

Kohta väännetään mäkivetoja!!!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Taas

Hej!

Jatkuu taas.

Tiistaina suunnistin Ivalossa kuntorastit. Jännä muuten, että täällä pohjoisessa lähtee yli 120km päähän kuntorasteille. Ei tulis etelässä mieleenkään ajella esimerkiksi Mäntsälästä Karjaalle asti kuntsareille. Kaikki lienee siis suhteellista.

Kuntorastien 5,1km sujui mallikkaasti. Lyhyesti analysoiden jokainen rastiväli merkittäisiin sarakkeisiin hyvä, erinomainen tai täydellinen. Viimeisimmän tapauksessa parempi aika olisi tullut vain juoksemalla rastiväli toiseen kertaan tai jos joku toinen olisi omalla tekemisellään auttanut sujuvuutta. Hyvin toimi pää, sitä ei tarvinnut miettiä.

Myös kroppa oli hyvän tuntuinen kisavauhtisessa rypistyksessä. Terävin vire puuttui, mutta kunto tuntui selkeästi nousseen, eikä väsy kerennyt tulla pahasti puseroon reilun puolen tunnin setissä. Vyssiikka tuntui siis juuri siltä, miltä tällä hetkellä pitääkin. Bra!

Parin viime päivän aikana kokonaisuus on ollut kevyempää kuin ekalla viikolla, mutta hyvää ja laadukasta settiä kuitenkin. Eilen illalla oli hieronta, ja tänään sitten lepo, huomenna mennään taas!

Yötön yökin loppuu näinä päivinä, tai loppui jo - en tiedä, ja nyt odotellaan iltojen pimentymistä. Ehkä jossain vaiheessa klo 22.00 saattaisi nukuttaa. Ehkä se on merkki siitä, että valmistautuminen kohti SM-yötä voi todella alkaa.

Öitä siis.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Två veckor kvar ja elämä vaan jatkuu

Viikko on takana, kaksi edessä Lapin reissusta. Mielenkiintoista kyllä, elämä se sitten vaan jatkuu, vaikka meikäläinen palaa Etelä-Suomeen.

Lauantaina tein vaellustreenin. Vajaa 7h setti sujui mukavasti reitillä "Muotkatuntureille (tai edelleen yhdelle niistä) ja takaisin". Matkaseuraa tarjosivat muutamat linnut ja eteläsuomalaisittain nätit maisemat.
Pohjoista juoksualustaa. Pärjääkö tartan tai mondo tälle?

Vaelluksen korkein huippu oli tässä. Aurinko lämmitti. 

Yhden pienen joen yli sain kahlata. Aika kylymää vettä.
Sunnuntai sisälsi kattoon tuijottelua ja tunnin ulkoilut. Tänään maanantaina taas mieltä ylentävä 1,5h juoksu (viikon pitkä). Tää kroppa oikeesti toimii! Huomenna otan koneesta irti tehoja paikallisilla kuntsareilla. Ja näillä näkymin keskiviikkona on sitten tiedossa kevyt päivä. Muutaman treenipäivän jälkeen on mahdollista, että jossain la-su-ma-ti akselilla löytyy pari peräkkäistä kevyttä päivää, mutta katsellaan ja kuulostellaan.

Syksyn kisakalenteria olen silmäillyt jo muutamaan otteeseen. Seuraavan kerran olen viivalla AM-kisoissa pitkällä matkalla. Sitten suorituskyky alkaa tehotreenin ja keventelyn myötä nousemaan, ja on huipussaan justiinsa SM-yössä - lyhyesti ilmaistuna. AM-pitkällä ei varmasti vielä kulje jos ja kun seuraavat kaksi viikkoa menee tuubiin.

Jatkuu.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Utsjoki kuulee

Muutama päivä on nyt reenailtu pohjoisessa, ja hyvin menee!



Näillä kuitenkin mennään.

Maanantaina matkapäivän jälkeen tuli tehtyä kevyttä treeniä. Tiistain pitkä lenkki - tai siis 1,5h juoksu - oli yksi tämän vuoden parhaista. Eikä läheskään vuoden ensimmäinen pitkä treeni, vaikka joku saattaisi niin uskoa! Keskiviikkona täytyi levähtää, ja eilen torstaina juoksin suunnistusvetoja tunturin rinteessä, enimmäkseen alamäkeen. Suhteellisen pikkutarkassa, kivikkoisessa ja paikoin peitteisessäkin rinteessä suunnistus PITI olla edessä, jos halusi pysyä kartalla. Viidestä 5-7min suunnistusvedosta selvitin kolme hyvin, mutta kahdessa putosin kartalta kokonaan. Tänään oli taas vähän vässykkä meininki, mutta huomenna kroppa rullannee jo hyvin, kun lähden valloittamaan Muotkatuntureita. Niitä taitaa vaan olla aika monta, joten en kaikkia yritäkään huiputtaa - ainakaan yhden vaelluksen aikana.

Suunnistusvetojen maastoa rinteen yläosasta

Perustukikohta sijaitsee tällä hetkellä Kaamasmukassa. Karigasniemellä ja Norjankin puolella olen käynyt jo pari kertaa ja se suunnistustreeni tunturin rinteessä järjestyi Utsjoen kylällä. Oikeastaan kylä mikä kylä, Utsjoen kunnassa ollaan kuitenkin.

Tällä hetkellä vaikuttaa siis hyvältä. Jalat ovat terveet ja eka viikko on muodostumassa rasitukseltaan sopivaksi. Poro ja lakka (tai täällä päin hilla) maistuu hyvälle!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Vuokatinvaaralta kohti pohjoisen jänkiä

Viimeiset kaksi viikkoa olen elänyt MM-huumassa. Heinäkuun alun vietin Tsekissä nuorten MM-kisoja seuraten ja suomalaisia nuoria kannustaen. Nyt kulunut viikko sujui kauan odotetuissa kotikisoissa. Aijai tätä suunnistusturistin elämää!

Nuorten kisoissa henkilökohtaiset MM-mitalit eivät olleet kaukana! Valmentajakoulutuksen puitteissahan meikäläinen siellä liikuskeli ja nyt voin todeta olevani yhtä arvokasta kokemusta rikkaampi. Kisojen seurannan ohella suunnistimme toki itsekin ja saimme pintaraapaisua tsekkiläisiin maastoihin. En olleenkaan ihmettele, miten joku voi syttyä ulkomailla suunnistamisesta! Oli miten paljon kivikkoa tai puskaa tahansa, niin on se vaan sairaan siistiä! J

Tsekistä tulin jonain keskiyönä ja seuraavana aamuna auto hurahti kohti Vuokattia, MM-kisoja ja rastiviikkoa. Itse rastiviikolla suunnistin pari kuntsarirataa ja muuten seurasin kisoja. Suomelle vaan ropisi mitaleja! Mielenkiintoista on kyllä se, että enää Suomen suunnistus ei välttämättä tarkoita ulkopuolisille pelkästään Minna Kauppia, vaan ehkä jotain isompaa kokonaisuutta. Oli aikas huikeeta nähdä Suomen maajoukkue noin hyvässä vedossa. Viikon tarjoamat fiilikset ja onnen tunteet kantavat vielä pitkälle.

Samaan aikaa useiden muiden positiivisten tunteiden keskellä nautin tunteesta, jota lienee turha ruveta suuremmin selittämään: ”Vielä jonain päivänä minäkin”.

Pari sekuntia jälleen tätä asiaa pohdittuani totesin, että ei tässä nyt ole muuta keinoa päästä noihin karkeloihin, kuin vain olemalla parempi. Ja paremmaksi pääsee harjoittelemalla. Ja treeniä, erityisesti suunnistajan näkökulmasta, lienee hyvä tehdä välillä muuallakin kuin Mäntsälässä (pätee varmasti kaikkiin suunnistajiin). Niinpä siirryn muutaman (tai aika usean) poronkuseman verran pohjoiseen, Utsjoen hietikoille, Suomi-neidon kasvoille (”pääkoppa” tuli ekana mieleen..) jaja...mitäköhän tuntureita siellä on?  Jännä yksityiskohta tässä on muuten se, että en ole käynyt Saariselkää pohjoisempana.

Joka tapauksessa vietän seuraavat kolme viikkoa Lapissa - ihan vaan lievästi sanottuna näteissä maisemissa. Kaksi ekaa viikkoa kuluu hierojakoulukollegalla Eevalla Utsjoen kunnassa ja kolmas, reissun huipentava viikko, Saariselän Tievatuvalla. Ja näillä näkymin syksyllä kunto on kovempi kuin koskaan. Meikäläisen pääkisat SM-yö ja SM-pitkä odottavat voittajaansa. Ja mies on nälkäinen kehittymään.

Kolmen viikon reissun tavoitteena on opettaa kehoa juoksemaan pitkään paremmin/taloudellisemmin ja rentouttaa mieltä kivoissa maisemissa. PK-painotteisesti siis mennään, ja henkinen puoli kulkee mukana. Ja koska nyt treenaan Mäntsälän ulkopuolella, niin jonkunlainen suunnistaminenkin on tähtäimessä. Jos kroppa ei kestä maltillista juoksua, niin sitten vaellan kymmenen tuntia päivässä.

Koska kyseessä on yli viikon mittainen leiri, niin harjoittelu on käytännössä työstämistä tavallista paremmissa olosuhteissa eli normaalin leiriviikon ”kaikki määrät ja tehot irti heti”-tyyppistä settiä ei ole luvassa.

Maastossa on kuitenkin jonkun verran penkkaa, joka täytynee hyödyntää. Ja jos vain suunnistuskartat päätyvät käsiini, niin myös jonkunlaista maastopankkiharjoittelua on tiedossa. Ei löydy Mäntsälästä bingorasteja rinteissä. Eikä ole kyllä tämmösiä maisemiakaan, mitä nyt bussin ikkunasta näki.

Hyvää settiä tulossa Toivottavasti myös blogissa. Pitänen seuraavan kolmen viikon aikana tavalliseen ”kerran 3kk:ssa” rytmiin verrattuna tiiviimpää kirjoittelutahtia.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kevät-kesä-joulu

Kevätkesä SM-kilpailujen jälkeen on sujunut hieman yksijakoisesti. 10milan jälkeinen epävarmuus kropan toimivuudesta on edelleen läsnä, eikä toimivia harjoitusjaksoja tunnu millään saavan kasaan.

Hommasta puuttuu yksinkertaisuus. Toukokuun lopussa menin vähän sillisalaatin puolelle. Olihan siinä pientä tapaturmaakin, kun AM-keskarilla jouduin keskeyttämään - ensimmäistä kertaa metsässä juoksusta ilman itsesuojeluvaistoa sain varoituksen. Palautuminen EP:stä onnistui kuitenkin hyvin, eikä hengitys- tai verenkiertoelimistöt ole tällä hetkellä ainakaan ylirasittuneet.

Kesäkuun alkupuolella Joensuun leirillä homma tuntui välillä kulkevan. Sain positiivista tietoa kunnon kehityksestä ja suunnistustaidon olemassaolosta häviämällä Airilalle & Taivaiselle vain 2min plusmiinus jotkin sekunnit, kun juoksimme KR:n taitoharjoitusta Utranharjulla. Matka toki oli lyhyt, mutta ero on silti tälle miehelle kohtuullinen. Airilahan on kuitenkin Top 10:n miehiä MM-keskarilla, joten voin olla omaan tulokseeni ihan tyytyväinen.

Tarvittava itseluottamus on nyt kasassa. Fysiikka on erittäin riittävä hyvää suoritusta varten ja taitojakso Joensuussa sai karttamerkit kohdilleen. Jukolassa nähdään!

Leiriltä tuli toki napattua pari kuvaa, mutta niiden julkistamistilaisuutta ei ole vielä selvitetty.
Kolilla toki käytiin.
En ollut itse kovin kuvauksellinen tällä leirillä.
Ja hyvää joulua arvon suunnistusväki! Jos ette vietä viikonloppua Jämsässä, niin avatkaa joku vempain, mistä voitte nähdä/kuulla/seurata lähetystä klo 22.50 alkaen. Mie starttaan klo 23.00. Tavoitteena on tehdä suvun ennätys.

maanantai 20. toukokuuta 2013

SM-viikonloppu

Viikonlopun SM-sprintti ja SM-erikoispitkä tavallaan päättivät kevään kilpailukauden. Pääpaino alkaa jo nyt olemaan treenissä, vaikka jäljellä on vielä parit keskimatkan kilpailut ja Jukolan Viesti ennen varsinaista kesän harjoittelujaksoa.

Lauantain SM-sprintti kilpailtiin Mikkelissä. Tiesin, että A-finaalipaikka tulee nappisuorituksella. No, tein reilu 15 sek virhettä ja A-finaali jäi 12 sekunnin päähän. Suoritus kuitenkin tyydyttää ja 12 sekuntia on kuitenkin se verran selvä ero, ettei se ihan mahdottomasti harmita. Karsinnan nopeimmalle hävisin 1min22sek eli kisa oli aika tasainen.

B1-finaalissa oli tarjolla säksätystä runsasrastisella radalla ja homma pysyi aika hyvin hanskassa lähes loppuun asti. Siellä kuuluisassa lopussa tuli kuitenkin 15 sekunnin tyhmä kierto, kun A) katsoin rastimääritteen väärin ja B) tein vielä uskomalleni rastipisteelle väärän reitinvalinnan. B-finaalissa irtosi 10. sija ja tappiosekunteja nopeimpaan verrattuna kertyi 49. Meikäläisellä ei siis ollut mitään asiaa siihen vauhtiin.

Sprinttikisojen saldo on silti tyydyttävä. Periaatteessa sijoituin SM-kilpailussa sijalle 60, mikä nyt ei ole kummoinen, mutta kokonaisuudessaan suunnistus toimi melko hyvin ja suoritukset olivat kelvollisia. Sitten kun vaikkapa 5000m ratatestin ajasta saa 3min pois, niin voi nimikin olla tulosliuskalla vähän eri paikassa kuin nyt - vaikka tekisi sen 15sek virheen.

Sunnuntaina kilpailtiin SM-erikoispitkä ja pääsarjassa oli tarjolla 23,7km rata. Etukäteen ajattelin, että 3 tunnin alitukseen voi olla varmastikin tyytyväinen.

Kisa lähti letkajenkassa liikkeelle, enkä oikein tiennyt, mitä vauhtia lähtisi liikkeelle. Kun letka ensin karkasi ja keskusrastin jälkeen hajosi, piti alkaa itsekin suunnistaa.

Ensimmäiset lenkit olivat itsellä lyhyitä, minkä myötä pääsin seuraamaan viereltä Muukkosen, Ikosen ja kumppaneiden vauhtia. Parissa ensimmäisessä kartanvaihdossa olin kymppisakissa muutaman minuutin kärjestä, mutta viimeisessä kartanvaihdossa olinkin sitten yksin, ilmeisesti sijalla 18. Loppulenkkiä kerkesin kulkemaan aika pitkään, ennen kuin näin ketään pääsarjalaista.

Vikan pitkän välin alussa reilu 5km ennen maalia alkoi mies hyytymään ja Saaren Toni juoksi tiellä heittämällä ohi. Kolme kilsaa ennen maalia homma meni kävelyksi, ja pari kilsaa ennen maalia Eikan letka otti kiinni ja meni ohi. Uhosin vanhemmalle Taivaiselle pysyväni siinä letkassa, mutta eipä tainnut mennä kuin minuutti, eikä näkynyt enää ketään. Vikalla 1,5km:llä hävisin Eikalle 6minuuttia.

Maaliin tulin ajassa 3.16.34 ja sijalla 22. Voittajalle eli Lakasen Jonnelle hävisin yli 38 minuuttia. Eihän tuohon ihan tyytyväinen voi olla, kun vauhti hidastui radikaalisti jo 18-19 kilometrissä, mutta ihan mukiinmenevä suoritus ensimmäiseksi pääsarjan erikoispitkäksi kuitenkin.

Seuraava tärkeä kilpailu on Jukolan Viesti, mutta katse on jo kesän harjoittelussa ja syksyn SM-kilpailuissa; pitkässä ja yössä. Nyt siis palaudun. Sitten lähden treenaamaan.

tiistai 7. toukokuuta 2013

10milan aloitusosuus vuonna 2013

Tulipahan aloitettua 10mila viime viikonloppuna. Ja tulipahan pummattua varmaankin eniten, mitä olen koskaan yksittäisessä suunnistuskilpailussa pummannut. 13,5km osuuden jälkeen tuloksissa lukee numerot 264. ja +37.42. Huhhuh!

Viikko ennen viestiä kilpailtiin FinnSpring, jossa en kovin kummoista suoritusta tehnyt. FS:n jälkeisellä leirillä kulku oli löytymään päin. Keskiviikkona ja torstaina oli kuitenkin pientä flunssaa, eikä fysiikan puolesta kisaan ollut ihan paras fiilis lähteä, vaikkakin nuha oli helpottanut jo jonkun verran. No, luotin kuitenkin siihen, että yöllä kulkee kuten meikäläisellä aina. Sen jälkeen piti miettiä vain, että mitä sen kartan kanssa tekee. Oma kisataktiikka oli pitää suunta, lukea isot kohteet ja antaa letkojen vetää miestä, niinhän se toimi viimeksikin.

Tumppi ja koko nuorten joukkue veti hyvää settiä alkupäivällä junnuviestissä. Siitä sain itsekin intoa. Fyysisesti seisoskelu ja kävely nuorten kisan aikana ei ollut kuitenkaan hyväksi, mutta pääsin tarpeeksi aikaisin majoitukseen lepäämään ja keskittymään. Majoituksena oli muuten iso liikuntasali, joka ei ole nyt jälkikäteenkään ajateltuna optimaalinen suurviestin valmistautumispaikka. Meikäläiselle ainakaan. Toisaalta liian tiukkapipoinen ei saa olla, sillä optimaalista valmistautumista ei vain aina voi saada. Silloin täytyy sopeutua.

Fiilis oli hyvä kisakeskukseen siirtyessä ja lisäsin itsellenikin vähän jännitystä Eelin ja Philippin kanssa jutustellessa. Vein varusteet teltalle, kiersin kilpailukeskuksen, hoidin alkulämppää hyvinkin optimaalisesti ja keskityin. Ennen lähtöä kaikki oli itsellä oikeastaan melko valmiina. Lähtöpaikka vain oli ikävästi aikalailla keskellä. Taisi olla pari riviä keskimmäisestä rivistä taaempana, mutta keskellä kuitenkin. Nauroin itsekseni, että tästähän on mielenkiintoista lähteä. Saas nähä, miten äijä käy.

1. osuuden gepsit

K-1
Lähtö sujui hyvin, eikä verryttelyn tapaista kaatumista itselle tullut. Kuuluttajan ja katsojien äänistä päätellen aika moni taisi kyllä kaatua. Ennen K-pistettä rv oli jo selvä, mäkeen ylös polkua pitkin. Pelimies olisi lähtenyt vetämään niityn poikki ja vasemmalta. Mäkeen kun lähti suoraan, joutui jonottelemaan 150 juoksijan perässä, eikä loppujen lopuksi siinä rytäkässä oikeastaan mistään tullut mitään. Rastinotto jäi tekemättä kokonaan. Perinteinen oravapolkurastinotto "polulta oikealle päin" ei ihan riittänyt ja luullakseni menin rastin ohi oikealta. Tiedä sitten meninkö pikkupolusta yli, mutta noin 1½minuuttia siinä tuli kuitenkin pummailtua. Huonon rastilta lähdön jälkeen näin pikkupolulle päästyäni KR:n Nikolovin juoksevan aika kovaa vauhtia ykköstään kohti, hänellä näytti olevan sama kuin meikäläisellä.

1-2-3
Lopulta pääsin itse oikealle polulle ja lähin vetämään vasenta tiekiertoa. Ketään isoa pyssyä ei näkynyt, mutta taisin olla siinä Terän ja KR:N/KOK:n välissä, kunnes poistuin tieltä. Suorempi valinta yksin toteutettuna niittykiertoon verrattuna oli kuitenkin sen verran huono, että KOK ehti puoli minuuttia meikäläisen edelle rastille nro 3. Väliaikoja kun katsoo, niin on siitä Taanila 20sek edestä kerennyt vielä kärkiletkaan ja paljon muitakin 70:n joukkoon. Itse ajattelin leimatessani 3. rastilla, että kärki varmaan parin minuutin päässä, ei tässä vielä hätää ole.

3. rastilla 147. + 2.38

3-4
Lähdin letkan mukana valumaan pohjoiseen, ainakin PelPo kulki edellä. Tarkistin oman suunnan ja korjasin noin 60 astetta oikealle ja lähdin kulkemaan viivaa pitkin. Edessä näkyi kaksi suunnistajaa. Uskoin, että suuri osa vasemmalle menijöistä tulee vielä takaisin, viimeistään ison pumminsa kautta. Luin avoimen kumpareen, avoimen alueen ison mäen reunasta. Mäen korkein kohta ja jyrkännerivi jäi oikealle. Suon reunassa vielä yksinäinen kumpare tuntui selkeältä.

Sen jälkeen taisin osua jonkinlaiseen Bermudan kolmioon. Tai ristittäköön se tällä kertaa Upplands-Bron kolmioksi. Ei kerrassaan mitään hajua, että mistä mentiin. Sininen viiva kuvaa omaa arviota johonkin asti. Veikkaan, että kuljin melkein suoraan pohjoiseen, ja luulin kulkevani hataraa polku-uraa. Kun siitä kaartaa oikealle ja etsii mäen nokassa olevaa kiveä, niin ei A) löydä mitään mäkeä eikä B) todellakaan oikeaa rastikiveä. Sitä löytää vain suota ja lopulta aika monta ihmettelevää suunnistajaa. Muistaakseni näin jossain vaiheessa tornin, jonka paikansin rastin oikealla puolella olevaan mäkeen. En tiedä, oliko se juuri se torni, mutta ei ainakaan rasti löytynyt sen perusteella. Vihreä viiva kuvaa lopulta rastivälin loppuosaa, kun ymmärsin, että täytyy seurailla määrätietoisilta näyttäviä suunnistajia seuraavalle rastille, jotta löytäisin omani. Päädyin omalle 5. rastilleni ja lähdin etelään. Matka rastille tuntui ikuisuudelta ja aoin miettimään kartan mittakaavaa. En heti löytänyt sitä, mutta kolmannella tarkistuskerralla näin pienellä präntätyn tekstin: 1:10000. "Kait se sitten on".

Tuossa punaisen viivan jälkeen kerkesin siis pummaamaan reilu 10 minuuttia, syömään takataskuun laittamani energiapatukan, levittelemään käsiä kymmeniä kertoja, turhautumaan aika totaalisesti, huutamaan Eeliä, jonka taisin oikeasti kuullakin huutavan: "Mä haluun vaan äkkiä pois täältä". Epätoivo, ahdistus, kiusaus ja synti alkoivat kummittelemaan mielessä. Vähän semmoinen tilanne, ettei siinä voi muuta tehdä kuin itkeä.

Rastit 5-6-7 olivat yhteisiä rasteja ja rasti 6. vissiinkin eka TV-rasti. Juomapisteellä olleelta toimitsijalta kysyin: "How much, 15 minutes?". Sain vastauksen. "Neeeeeeej, det är inte tillåtet att säga..." tai jotain sinne päin ... whatever.

6. rastilla 274. + 13.20

Vaikka seiskalta eteenpäin viiva näyttääkin paremmalta, fiilis vaan tummui edelleen. En tajunnut kartasta mitään ja jokainen päätös tuntui virheelliseltä. Kasillekin nousin ensin kumparetasanteelle, luulin olevani jo rastimäellä, lähdin pudottamaan rinteeseen. Ei, täytyi nousta vielä jyrkänteiden vierestä seuraavalle mäelle, jossa sitten lopulta vedin vinoon ja rastinotossa tuli jälleen virhe. Ysille suunta meni oikealle, vaikka luin oikeasti karttaa ja luulin olevani viivalla. Avoimilla kumpareilla ihmettelin todella pitkään, että missä mahtaisin olla, vaikka ympärillä olevat kaverit näyttivät jotain kartalta löytävänkin. Vielä tultiin avoimilta kumpareilta tasoa liian alas. Tällä tavalla TV-rastin jälkeenkin oli keretty pummailemaan jo pari minuuttia. Tuntui kyllä neljältä minuutilta.

Pitkää 9-10 väliä lähdin turhautuneena kiertämään oikealta. "En todellakaan vedä suoraan". Reitinvalintana kyllä fiksu, etenkin tuohon kohtaan, mutta nyt se tuntui luuserin kierrolta, koska lähdin valinnalleni yksin. En kyllä katsonut taakseni. Saattoihan sieltä joku tulla. Niityn jälkeen ohitin pikkupolulla yhden suunnistajan, joka otti kyllä meikäläisen kiinni, ja meni varmaan ohikin, kun veivasin kympille noin 5 minuutin pummin. Nousin varmaankin ihan oikealle tasolle, mutta siellä näytti liian avoimelta. Ajattelin, että olin jo kartan keltaisella ja omaa rastia ylemmällä tasolla. Pudotin pari käyrää, tarkistelin suuntaa, ei onnannut. Sitten oltiin hukassa, ja pitkään. Avoimet kumpareet rastin pohjoispuolella olivat varmastikin selkeät, mutta rastin järjestysnumeron alla, joten meni pari minuuttia kiemurrellessa, että tajusin niistä sijaintini. Rastinotto sieltä ei ykkösellä onnistunut, vaan tulin avosuon väärälle puolelle. Lopulta rasti kuitenkin löytyi. Mies oli henkisesti pikku hiljaa lyöty.

Rasti 11:lleKIN tuli pientä käyrää vajaan puolen minuutin verran. Ei osunut, ei sitten millään. Urheilujuomaa juomarastilta polulta ja väliaikarastille leimaamaan. Nyt alkoi jalkapohjassa tuntua jonkin verran kipuja. Eihän nastareissa kauheasti vaimennuksia ole.

12. rastilla 285. +24.07

Seuraava rastiväli oli taas pitkä. Yritin pitää suunnan ja lukea rinteestä kaiken mahdollisen. Rinteessä kivi ja jyrkänne. Notkossa yksinäinen kivi. Avoin alue ennen avoimia kumpareita. Sen jälkeen kadotin itseni, mutta luotin suuntaan ja siihen, että tulen jossain vaiheessa ison mäen reunalle. Sinne tultiin, vieläpä hyvässä suunnassa. Muut suunnistajat paljastivat rastin, mutta virheetön rastiväli joka tapauksessa. Eli siis suunnistuksen puolesta onnistunut. Hävisin nopeimmalle 1.33.

Ja taas edessä oli pitkä väli. Nyt piti skarpata, jottei tulisi kolmannella tuon mäen yli vievällä poikittaisvälillä lisäminuutteja. Lähtösuunta kompassilla ja "isoon" mäkeen. Sieltä notkosuo haltuun ja mäen jälkeen toinen suonotkelma jäi oikealle. Kumpare, jonka takareunalla jyrkänne, oli vielä hallussa, mutta sitten tulin sinne Upplands-Bron kolmioon. Juoksin tutun kumpareen yli, koin Deja vu:n ja sitten tuli mieleen, että tässähän voisi pummata taas. No, siitähän se pummi alkoi. Ei vieläkään ole tietoa, mikä kumpare se mahdollisesti oli. Todennäköisesti tuo pitkulainen kumpare viivan pohjoispuolella, mutten ole varma. No. Kompassilla mentiin, ja luin mäkialueen vievän omalle rastille. No, mäet oli vääriä ja niin oli rastikin. Ajattelin olevani liikaa, etelässä ja lähdin etsimään isompaa mäkeä rastin pohjoispuolelta. Rastille menevä letka leikkasi kuitenkin eteen ja kuljetti meikäläisenkin kiltisti leimaamaan.

Seuraavaksi oli väliaikarasti, jonne tuli sählättyä mäen päällä reilu puoli minuuttia. No, periaatteessa voisi sanoa, että otin sen "varmasti pohjoisen kautta", mutta ylimääräistä siinä tuli reippaasti.

15. rastilla 272. +28.47

Vähän tietä alle ja seuraavaan mäkeen lyhyehkö rastiväli onnistui jotenkuten. Eipä olisi löytynyt heti ilman muita suunnistajia, se on varma.

Sitten taas pitkä väli 16-17, jonka päätin mennä suoraan. Rastilta lähtö muuten ontui taas pahemman kerran. Kului varmaan minuutti ennen kuin pääsin isommalle polulle. Letka meni jostain ihmeen syystä suoraan mäen päälle etelään? Ylitin pari peitteisempää mäkeä melko hallitusti. Eihän siinä siis tekemisen meininkiä ollut, mutta tultiin hallitusti kuitenkin. Niityllä keskityin enemmän 2. osuuden lamppuihin ja menin poluissa sekaisin. Kiertelin aika reilusti ylimääräistä, paikansin itseni erittäin syvästä suosta, koukkasin rastinotossakin ja otin välillä yli 5½ minuuttia pataan - näin lyhyesti ilmaistuna.

Lopussa oli tarjolla pari rastia polkujen risteyksissä, jotka oli meikäläisen taitotasolle ihan sopivia - rastinoton kannalta. Polkujen runsaushan oli liikaa, ja niinpä 19-20 välillä koukattiin pohjoiselta niityltä hakemassa vauhtia.
20. rastilla 264. +36.18

Loppupuolella ei varsinaisesti tullut isoja virheitä. Olisiko voinut sitten tulla, kaiketi juu. Mutta maaliin tultiin sillä lailla, miten sen nyt sanoisi..aika hiljaisena. Mietin maalisuoralla, että mitäköhän sanoisin Tumpille, mutta unohdin sen ja sanoin vain jotain. Vaihdossa kuitenkin jo mainituin luvuin 264. ja +37.42.

Tuli hyväksytty suoritus. Sehän on siis pääasia. Joopajoo.

Mikä meni väärin?

- Yleensä harjoittelu korreloi aika vahvasti kisasuoritusten kanssa. Talven harjoittelu ei ole onnistunut, vaikka 60%-70% terveenä ollaankin. Jep. Toisin sanoen fysiikkaharjoittelu ja erityisesti käytännön suunnistusharjoittelu on jäänyt liian vähälle.
- Ei niin hyvin onnistunut talven harjoittelu heikentää itseluottamusta. Pikkuflunssa juuri ennen kisaa tekee epävarmaksi.
- Taidollinen "taktiikka" oli täysin väärä. Jos on kyseessä ruotsalainen kartta, kohteita on melko vähän, käyräväli 2,5m ja silti kartalla on apukäyräkumpareita, niin isoja kohteita suosiva yleistävä suunnistus ei varmaankaan toimi kovin hyvin, koska niitä isoja kohteita ei ole! Olin melko yksin pummatessani ekaa megapummia. Siinä kohtaa olisi pitänyt tajuta muuttaa yleistävästä ja suurpiirteisestä tekniikasta enemmän kohde kohteelta etenemiseksi. Eihän niitä metrin kumpareita kannata ihan joka paikassa lukea, mutta pyrin silti yleistämään liikaa.
- Pikkusen on vielä opittavaa sen suhteen, että osaisi unohtaa virheet kisan aikana. Onhan toi kympin pummi aika erityisen megalomaaninen ja sillä lailla pysäyttävä, mutta oon kyllä joskus kuullu myös moton "Never give up".

Sitten tulee mieleen pari juttua, jotka on vielä pohdinnan alla:
- Ennen kisaa ei jännittänyt kovinkaan paljoa. Johtuiko se "kokemuksesta", vai johtuiko se siitä, että joukkueella ei ollut menestymismahdollisuuksia takavuosienkaan vertaa, epäonnistumisella ei siis ollut niin hurjaa merkitystä, kuten Kristiansand OK:n aloituksella oli -> toisaalta, tarvitsenko selkeää jännitystä kilpailussa onnistumiseen?
- Pari kertaa oon kuullut, että onnistuisin parhaiten, kun lähden kisaan tappomeiningillä ja vihalla. No, sanotaan näin, että jos onnistuminen silloin tulee, se tulee varmasti huippuonnistumisena, mutta mitenkäs tunteiden hallinta? Tai se, että joka kisaan lähtee vihalla. Ei sitä kestä. Toisaalta taas yksi asia, mikä tässä nyt tulee mieleen, on se, että jos kisaa ei lähde voittamaan, sillä vihalla, voiko siinä tulla toiseksi? Kait sen kisan voi voittaa muullakin kuin vihalla? Mutta voiko huippusuoritusta tehdä, jos ei lähde voittamaan? Pitäisköhän mun lähteä voittamaan Jukolan 1. osuutta?

Mikä meni hyvin?

- Tärkeään kisaan osaan kyllä valmistautua. Sen piikkiin se ei tälläkään kertaa mennyt. Kroppa oli lämmin ja vireen puolesta olisin voinut juosta alussa 2km tietäkin. Fiilis oli lähtöhetkellä hyvä.
- Olihan siellä kaaoksen keskellä hyviäkin välejä, mutta eipä tuosta viestistä jäänyt suunnistussuorituksena paljoa käteen. 

Jäi kyllä onnistumiset lyhyeen. On niitä yksittäisinä enemmänkin. Toki myös virheitä.

Huippuliigat jää väliin. Ampumasuunnistan vähän ja kilpailen suunnistuksessa seuraavan kerran AM-sprintissä. 

Tämä homma on taputeltu.

perjantai 3. toukokuuta 2013

10mila-speku 2013

Se kauden alkuhan meni jo!

Eka kisa oli eSprint Espoossa, jossa ykkösvälin erittäin hölmöt superhölmöilyt pilasivat kokonaissuorituksen. Ikuisten jossittelun myötä todettakoon, että kympin sakkiin olisi voinut päästä helpostikin... Kuitenkin kärkeen se vajaa 2min. Toisen minuutin jäin suunnistuksella, ja toisen tossulla, eli siis fysiikkapuolelta 20sek/km. Ei huono siihen 1min/km arvioon verraten! No, rutosti se on silti ja onhan nuo sijatkin ihan joitain ynnämuita, joista ei jää jälkipolville kerrottavaa. Onnistuneet rastivälit: 2, 3, 4, 5, 6, 8, 10, 11, 12, 13, 14, 15. eli kuitenkin "ihan hyvällä prosentilla" tultiin.

Toka kisa oli viime viikonloppuna kisattu FinnSpring Paimiossa, joka oli siis pitkä matka. Alkuun yksi tyhmä 40sek virhe, keskivaiheille pari uunoa ajautumista ja sitä kautta huonoa kulku-uraa parin lisäminuutin verran, keskivaiheen loppuun eli tummumisen alkuun yksi jumalattoman kokoinen pummi ja lopussa pientä mistaakia sinne sun tänne. Lopun tummuminen mukaan ja kauden ensimmäinen metsämatka oli siinä. No ei vaineskaan. Välillä oli todella hyvä fiilis, välillä ehkä vähän huonompi. Sija edelleen ynnämuuta, eikä kisasta jäänyt sillä lailla kerrottavaa. Onnistuneet rastivälit: 1, 3, 6, 7, 10, 12, 15, 19 eli selkeästi löytyy enempi parannettavaa kuin sprintissä, noin niinkun yksinkertaisella analyysillä katsottuna.

Sellasta hyvää kokonaissuoritustahan se vähän etsii. Hyvä fiilis on sen suhteen, että se kokonaissuoritus löytyy lähitulevaisuudessa keväällä. Joku tietty saattas sanoa, että jos pitkän matkan kisassa alle puolet rastiväleistä onnistuu, niin hyvä suoritus on siitä kaukana. Onhan se, mutta ei se kuitenkaan ole. Joka tapauksessa kauden alku on antanut jo suuntaviivoja - melko odotettuja sellaisia -> siperiasta ei meikäläistä ennen ensi talvea löydä, mutta reenin parista kylläkin.

Asiaan.

Vuoden tauon jälkeen MU:lta lähtee joukkue 10milaan. Viimeisen viikon muutosten myötä meikäläinen aloittaa viestin, ja sehän kuulostaa aikas upealta! Tulostavoitteista joukkueemme osalta on turha puhua. Haetaan kokemusta ja fiilistä. Koska ensi vuonna viesti aloitetaan valoisaan aikaan (tai sitten Ruotsissa on toinen aprillipäivä) niin aloituksesta kärjessä tuleminen pimeällä täytynee suorittaa tänä vuonna. Keskityn siihen ja lähden tavoittelemaan sitä. Voi olla, että jos jalka ei nouse, tyydyn tarkkailemaan kärkimiestä, mutta nitistän sitten loppusuoralla. Ruotsiin, mars!

Pari kertaa olen tainnut tehdä julkisen 10mila-ennakon. Kerran muistan tehneenin sen niin hyvin, että TOP 3 osui täysin oikeaan, eikä kympin kärkikään paljoa heittänyt. Silloin oma aloitusosuuskin sujui nappiin. Aijai, oli ne tähdet silloin kohdillaan :D - noh, sitä muistellessa. Jos siis meinaat pistää rahaa likoon, niin tee se näiden vinkkien mukaan ;).

Osuudet ovat 10milassa seuraavat:
1JaNatt13,6


2JaNatt8,1


3JaNatt13,6


4NejNatt17,9


5JaNatt/Gryning10,7


6JaGryning/Dag10,7


7NejDag7,0


8JaDag13,5


9JaDag9,6


10JaDag15,5

Järjestäjät yrittää selkeästi muuten jotain fiilunkia, sillä suomenkielisissä kilpailuohjeissa lukee, että 6. osuus on aamuhämärä/yö, tai ainakin luki joskus.

KR voittaa. Pääsee pitkälle yölle kärkiletkassa ja sitten miehet kovenee osuus osuudelta. Voi olla, että eroa tulee jo kutososuudella, mutta viimeistään seiskalla. Siellä on meinaan kovia pyssyjä. Ainoa seura, joka voi pysyä ankkuriosuudelle asti tuntumassa, on Halden SK. Sitten tiedetäänkin, että miten siinä käy.

Ja loput kymppisakkiin tulijat. Sekä Terällä että TuMella on kyse siitä, missä asemissa päästään 8. osuudelle. Aika sherlockmaista spekulointia, hehheh. Eli A) päästäänkö pitkälle yölle kärkiletkassa (uskon että molemmat pääsee) sekä B) kuinka kovaa päästää osuuksilla 5-7? Kristiansand ja Linne vaikuttavat tasaisemmilta suorittajilta eli tooositosi kovia nimiä löytyy pitkän yön jälkeenkin. Samoin Malungsilla ja IFK Göteborgilla. No ruotsalaisiahan nyt en sillä lailla tunne kuin suomalaisia, tietenkään, mutta onhan siellä sitten myös Denseln, Majorna ja Järla esimerkiksi. Mainittakoon nyt vielä Rykmentti ja Hiidenkiertäjät, jotka molemmat kolkuttulee TOP 10:n rajoilla TuMen kanssa.

Jännäähän on nähdä, että miten pitkällä yöllä letkat kasaantuu. Veikkaan, että Järlan Boström pääsee långalle melko kärjessä, ja silloin kärki menään kovaa alusta alkaen. Kratovin juna tulee perässä, mutta siinä junassa on se ongelma, että ainakaan kaikki vaunut ei pysy mukana.

1. Kalevan Rasti
2. Halden SK
3. Kristiansand OK
4. Vaajakosken Terä
5. Järla IF
6. OK Linne
7. IFK Göteborg
8. Malungs OK
9. Hiidenkiertäjät
10. TuMe

Justiinsa kympin ulkopuolelle jäänee siis RR, Denseln ja Majorna.

Oma varustus huomiseen kisaan.
VJ:n Pantherit, Zero Pointin Sport kompressiosukat, WOL:n polvitrikoot, Nonamen:n MU-paita, jossa Tievatupa-merkki, Moscowin peukkukompassi ja päähän Betty X Pro. Lisälämpöä tarvittaessa tuo MU:n buff-huivi, mahdollisesti adidaksen hihaton trikoopaita. Sitten vielä varakompassi, SI-tikku ja varavalo.

No olipas tämäkin info.

Lähretääs nauttimaan!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kevät on jo melkein täällä

Sen näkee auringosta. Sen tuntee kosteasta ja pehmeästä hiekkatiestä. Pehmeä hiekkatie on muuten metsän jälkeen parhaita juoksualustoja. No joo. Kaikki kyllä käy.

Saman tien meinaa juttu karata sivuraiteille, eli säähän, kun ei ole kirjoitettavaa. Ei oo kyllä käyttistä kamaa. Asiaan.

Mattotestin jälkeen maaliskuussa on vedelty VeeKoota ja kaksiviikkoinen jakso loppui hyvään kolmen tehotreenin viikkoon. Viimeisin tehotreeni tuli tehtyä muuten hiihtäen, ja oli kyllä paras kova reeni tänä talvena. Mutta kappas ollakaan, kuinkas vaan...tulin kipeäksi ja viime viikko menikin flunssahdellessa ja siitä palautuessa. No oli siinä aika monta muuttujaa matkailun ja reenailun lisäksi. Olis vaan pitäny palautua paremmin, olla järkevämpi ja pysyä terveenä

Nuhailu on kuitenkin takana päin ja eilen kävinkin tekemässä ekan juoksusession vähään aikaan - suurin piirtein viikkoon, vähän yli. Juoksin tietä 10min, ei tuntunut hyvälle, juoksin tietä takaisin toiset 10min, tuntui hyvälle. Sitten päätin mennä tekemään "hermottavia happovetoja" kotitalon viereiselle, talven aikana erittäinkin myllätylle suolle. Puut on siis kaadettu, suo ojitettu ja nyt muutaman hehtarin alue on, tai ennen viimeyötä OLI, ainoa tumma läntti maassa keskellä valkeaa Mäntsälää. Nyt tämäkin osa on siis valkoinen. Ei niin päin, että joku muu maastonosa olisi sulanut lumesta ja paljastanut vähän lumetonta pintaansa.

Jo termi "hermottavat happovedot" kuulostaa lievästi oudolta (vaikkei ollenkaan sitä itseasiassa ole), mutta kun siihen lisätään pehmeästä mullasta, upottavasta lumesta (sen mullan alla) ja liukkaasta mudasta tehty epätaisainen kokonaisuus höystettynä usealla kannolla = myllätty suo, ja lisätään siihen minut, niin tuloksena on oikeastaan hauskaa leikkiä yksin leikkivä nuori mies, joka vähän väliä katoaa "horisonttiin" , koska hän:

A) liukastuu ja kaatuu ojanpohjalle, jossa on muuten kylmää vettä
B) uppoaa puolimetriä päältä päin katsottuna tiiviiseen ja pitävään maapohjaan, joka kuitenkin osoittautuu pehmeäksi mullaksi ja ylimääräiseksi lumikerrokseksi sen alla
C) kaatuu muuten vaan, ja lyö käden, jalan, kyljen tai selän taivasta kohti törröttävään kantoon tai johonkin oksaan

Hullulta se varmaan näytti, tai ainakin tuntui, kun kilometrivauhti oli alle 10min/km, ukko kaatuili ja kömpi, välillä katosi. Hauskaa mitä hauskaa, tärkeimpänä asiana.

Virheliike oli kuitenkin ottaa treeniin valkoiset kompressiosukat, jotka muuttivat väriään, varmastikin pysyvästi. Mutta kokonaisuudessaan treeni oli onnistunut. Tuli liikuntaan totutellessa tasapainoilua ja kaikkea, mitä metsäjuoksu voikaan tarvita -> kauden avaus on muuten sprinttikisa vajaan kahden viikon päästä. Noh, kroppa heräsi ja tänään on hyvä päivä jatkaa fysiikkatreeniä.

Siitä mattotestistä muuten sen verran, että kehitystä tulikin ja ihan tavoitellulla tavalla, eli aerobinen kynnysvauhti on noussut. Vire vaan ilmeisesti oli niin huono, että maksimimillit putosi neljällä pykälällä. Kynnysvauhdit ovat pääteltävissä tulevan kauden kisoista, joissa jään arviolta 1min/km peruskisan kärjelle = kynnysvauhdit ovat 1min/km liian huonoja - näin lyhyellä matikalla. Suomen ja maailman parhaimmistolle varmastikin jään hieman enemmän, riippuu päivästä. Tämä ei ole huonoa itseluottamusta, tämä on realismia.

Suunnistustaidollisesti en ajatellut jääväni sekuntiakaan. Sen verran on nimittäin tahkottu karttoja. Toki istuen, mutta ihan mukavasti päivittäin.

Ennen suunnistuskauden alkua fiilis on hyvä ja kunhan kesä tulee, niin pääsee juoksuvauhtikin makeasti kehittymään. Sille kehitykselle ei näytä löytyvän kovin suuria esteitä.