Kotiin ja AM-kisoihin

Kotiuduin siis keskiviikkona Lapin reissusta.

Harjoitusjakson tavoite toteutui eli sain tehtyä tämän vuoden mittakaavalla katsottuna ehdottomasti parasta juoksuharjoittelua. Harjoitusjakson mahdollistivat kaverini Eeva (perheineen) sekä Tievatupa. Tätä se yksilöurheilija kaipaa. KIITOS!

Viikonloppuna oli edessä AM-kilpailut. Tiesin, että päivän vire ei ole mistään kotoisin, mutta oletin, että jaksaisin 11km:n taipaleen melko hyvin. No, vire oli aivan hirveä, enkä todellakaan jaksanut 11 kilometriä. Ensimmäisen mäen tarkahkot pisteet sujuivat hyvin, enkä lähtenyt rynnistelemään. Ensimmäisen pitkän välin toteutus ontui pahasti, mikä oli jo merkki väsymyksestä, ja tietoisuus siitä vaan entisestään lisäsi henkistä väsymystä. Jossain kolmen kilometrin kohdalla kroppa vaikutti siltä, että keskeyttäminen ei varmaan olisi ollut pahaksi. Kun pääsin maaliin, ensimmäisinä asioina tuli mieleen ruoka ja vesi.

Selityksiähän aina löytyy. Nyt jotkut niistä ovat oikeasti ihan päteviä.

Seuraavan päivän viestin aloitusosuudelle lähdin tekemään omaa vetoa, sillä joukkueita oli vähän ja aloituksen kovin jätkä (Lynxin Parjanne) lähtisi oletettavasti vauhtia, jossa en kestäisi edes ensimmäistä ylämäkeä. Kun 7,6km:n pätkä alkoi, K-pisteelle mennessä kellään ei ollut kiire. No, aloin tekemään sitä omaa vetoa. Ykkönen oli lyhyt ja meikäläisellä hajonta nopein. Kakkoselle vähän vinoon juostessa kallioilla näkyi vain Metsälän Tuomas (Lynx 2), jonka kelasin lopulta kiinni. Oletin, että Parjanne on jo mennyt. Seuraavilla rasteilla näin takavasemmalla isompaa letkaa ja kiristin tahtia, etteivät takana tulijat saisi selästä hyötyä. Ohitin Tuomaksen ja pitkälle välille pääsin lähtemään melko yksin. Polkukierto oli varmastikin optimireitti omalle hajonnalle ja ero muihin kasvoi.

Yksin kärjessä tai lähellä kärkeä suunnistaessa fiilis oli hyvä. Tuntui, että ajatus takanatulijoista sai tsemppaamaan suunnistuksessa, eikä virheitä tullut, joskin joitain ”sinne päin” rastilta lähtöjä tuli tehtyä. Mitään flow-fiilistä tuossa tilanteessa ei kuitenkaan tuntunut saavan. Hajontarastilla vajaan 5km:n kohdalla näin Parjanteen tulevan vastaan ja tajusin, että tässähän ollaan kärjessä. Antti ajoi meikäläisen seuraavilla väleillä helpohkon tuntuisesti kiinni, mikä sai ajattelemaan, että hän lienee PK-lenkillä, tai ainakin eilistä huomattavasti kevyemmällä. Pitkän matkan kilometrivauhdithan oli meillä 6.06/km vs 7.58/km. Että joo. Otin peesin vähäksi aikaa, käväisin välillä omalla hajontarastilla ja kuittasin 13:lle, josta kuitenkin lähdin tekemään väärää reitinvalintaa kolmanneksi viimeiselle rastille. Niityllä juostessa katsoin sivuun ja näin Lynxin paidan liikkuvan suhteellisen reippaasti. Korjasin oman reittini optimiksi ja tsemppasin viimeiseen ylämäkeen. Laskettelin vaihtoon vajaan minuutin Lynxiä perässä.

Late piti meidät kolmen kärjessä ja Tuomokin suoriutui ankkuriosuudesta, vaikka reissu olikin pidempi kuin oman sarjansa pitkä matka lauantaina. Oltiin myö kuitenkin viidensiä!

Kisaviikonloppu, erityisesti pitkä matka, antoi suoran palautteen kropan tilasta. Palautuminen reenistä ja reissusta on vielä sillä tasolla, että jätän seuraavat tehotreenit ensi viikonlopun SM-leirille. Sittenhän syksyn sävelet ovatkin aika selvät.