Viikko ennen viestiä kilpailtiin FinnSpring, jossa en kovin kummoista suoritusta tehnyt. FS:n jälkeisellä leirillä kulku oli löytymään päin. Keskiviikkona ja torstaina oli kuitenkin pientä flunssaa, eikä fysiikan puolesta kisaan ollut ihan paras fiilis lähteä, vaikkakin nuha oli helpottanut jo jonkun verran. No, luotin kuitenkin siihen, että yöllä kulkee kuten meikäläisellä aina. Sen jälkeen piti miettiä vain, että mitä sen kartan kanssa tekee. Oma kisataktiikka oli pitää suunta, lukea isot kohteet ja antaa letkojen vetää miestä, niinhän se toimi viimeksikin.
Tumppi ja koko nuorten joukkue veti hyvää settiä alkupäivällä junnuviestissä. Siitä sain itsekin intoa. Fyysisesti seisoskelu ja kävely nuorten kisan aikana ei ollut kuitenkaan hyväksi, mutta pääsin tarpeeksi aikaisin majoitukseen lepäämään ja keskittymään. Majoituksena oli muuten iso liikuntasali, joka ei ole nyt jälkikäteenkään ajateltuna optimaalinen suurviestin valmistautumispaikka. Meikäläiselle ainakaan. Toisaalta liian tiukkapipoinen ei saa olla, sillä optimaalista valmistautumista ei vain aina voi saada. Silloin täytyy sopeutua.
Fiilis oli hyvä kisakeskukseen siirtyessä ja lisäsin itsellenikin vähän jännitystä Eelin ja Philippin kanssa jutustellessa. Vein varusteet teltalle, kiersin kilpailukeskuksen, hoidin alkulämppää hyvinkin optimaalisesti ja keskityin. Ennen lähtöä kaikki oli itsellä oikeastaan melko valmiina. Lähtöpaikka vain oli ikävästi aikalailla keskellä. Taisi olla pari riviä keskimmäisestä rivistä taaempana, mutta keskellä kuitenkin. Nauroin itsekseni, että tästähän on mielenkiintoista lähteä. Saas nähä, miten äijä käy.
1. osuuden gepsit
K-1
Lähtö sujui hyvin, eikä verryttelyn tapaista kaatumista itselle tullut. Kuuluttajan ja katsojien äänistä päätellen aika moni taisi kyllä kaatua. Ennen K-pistettä rv oli jo selvä, mäkeen ylös polkua pitkin. Pelimies olisi lähtenyt vetämään niityn poikki ja vasemmalta. Mäkeen kun lähti suoraan, joutui jonottelemaan 150 juoksijan perässä, eikä loppujen lopuksi siinä rytäkässä oikeastaan mistään tullut mitään. Rastinotto jäi tekemättä kokonaan. Perinteinen oravapolkurastinotto "polulta oikealle päin" ei ihan riittänyt ja luullakseni menin rastin ohi oikealta. Tiedä sitten meninkö pikkupolusta yli, mutta noin 1½minuuttia siinä tuli kuitenkin pummailtua. Huonon rastilta lähdön jälkeen näin pikkupolulle päästyäni KR:n Nikolovin juoksevan aika kovaa vauhtia ykköstään kohti, hänellä näytti olevan sama kuin meikäläisellä.
1-2-3
Lopulta pääsin itse oikealle polulle ja lähin vetämään vasenta tiekiertoa. Ketään isoa pyssyä ei näkynyt, mutta taisin olla siinä Terän ja KR:N/KOK:n välissä, kunnes poistuin tieltä. Suorempi valinta yksin toteutettuna niittykiertoon verrattuna oli kuitenkin sen verran huono, että KOK ehti puoli minuuttia meikäläisen edelle rastille nro 3. Väliaikoja kun katsoo, niin on siitä Taanila 20sek edestä kerennyt vielä kärkiletkaan ja paljon muitakin 70:n joukkoon. Itse ajattelin leimatessani 3. rastilla, että kärki varmaan parin minuutin päässä, ei tässä vielä hätää ole.
3. rastilla 147. + 2.38
3-4
Lähdin letkan mukana valumaan pohjoiseen, ainakin PelPo kulki edellä. Tarkistin oman suunnan ja korjasin noin 60 astetta oikealle ja lähdin kulkemaan viivaa pitkin. Edessä näkyi kaksi suunnistajaa. Uskoin, että suuri osa vasemmalle menijöistä tulee vielä takaisin, viimeistään ison pumminsa kautta. Luin avoimen kumpareen, avoimen alueen ison mäen reunasta. Mäen korkein kohta ja jyrkännerivi jäi oikealle. Suon reunassa vielä yksinäinen kumpare tuntui selkeältä.
Sen jälkeen taisin osua jonkinlaiseen Bermudan kolmioon. Tai ristittäköön se tällä kertaa Upplands-Bron kolmioksi. Ei kerrassaan mitään hajua, että mistä mentiin. Sininen viiva kuvaa omaa arviota johonkin asti. Veikkaan, että kuljin melkein suoraan pohjoiseen, ja luulin kulkevani hataraa polku-uraa. Kun siitä kaartaa oikealle ja etsii mäen nokassa olevaa kiveä, niin ei A) löydä mitään mäkeä eikä B) todellakaan oikeaa rastikiveä. Sitä löytää vain suota ja lopulta aika monta ihmettelevää suunnistajaa. Muistaakseni näin jossain vaiheessa tornin, jonka paikansin rastin oikealla puolella olevaan mäkeen. En tiedä, oliko se juuri se torni, mutta ei ainakaan rasti löytynyt sen perusteella. Vihreä viiva kuvaa lopulta rastivälin loppuosaa, kun ymmärsin, että täytyy seurailla määrätietoisilta näyttäviä suunnistajia seuraavalle rastille, jotta löytäisin omani. Päädyin omalle 5. rastilleni ja lähdin etelään. Matka rastille tuntui ikuisuudelta ja aoin miettimään kartan mittakaavaa. En heti löytänyt sitä, mutta kolmannella tarkistuskerralla näin pienellä präntätyn tekstin: 1:10000. "Kait se sitten on".
Tuossa punaisen viivan jälkeen kerkesin siis pummaamaan reilu 10 minuuttia, syömään takataskuun laittamani energiapatukan, levittelemään käsiä kymmeniä kertoja, turhautumaan aika totaalisesti, huutamaan Eeliä, jonka taisin oikeasti kuullakin huutavan: "Mä haluun vaan äkkiä pois täältä". Epätoivo, ahdistus, kiusaus ja synti alkoivat kummittelemaan mielessä. Vähän semmoinen tilanne, ettei siinä voi muuta tehdä kuin itkeä.
6. rastilla 274. + 13.20
Vaikka seiskalta eteenpäin viiva näyttääkin paremmalta, fiilis vaan tummui edelleen. En tajunnut kartasta mitään ja jokainen päätös tuntui virheelliseltä. Kasillekin nousin ensin kumparetasanteelle, luulin olevani jo rastimäellä, lähdin pudottamaan rinteeseen. Ei, täytyi nousta vielä jyrkänteiden vierestä seuraavalle mäelle, jossa sitten lopulta vedin vinoon ja rastinotossa tuli jälleen virhe. Ysille suunta meni oikealle, vaikka luin oikeasti karttaa ja luulin olevani viivalla. Avoimilla kumpareilla ihmettelin todella pitkään, että missä mahtaisin olla, vaikka ympärillä olevat kaverit näyttivät jotain kartalta löytävänkin. Vielä tultiin avoimilta kumpareilta tasoa liian alas. Tällä tavalla TV-rastin jälkeenkin oli keretty pummailemaan jo pari minuuttia. Tuntui kyllä neljältä minuutilta.
Pitkää 9-10 väliä lähdin turhautuneena kiertämään oikealta. "En todellakaan vedä suoraan". Reitinvalintana kyllä fiksu, etenkin tuohon kohtaan, mutta nyt se tuntui luuserin kierrolta, koska lähdin valinnalleni yksin. En kyllä katsonut taakseni. Saattoihan sieltä joku tulla. Niityn jälkeen ohitin pikkupolulla yhden suunnistajan, joka otti kyllä meikäläisen kiinni, ja meni varmaan ohikin, kun veivasin kympille noin 5 minuutin pummin. Nousin varmaankin ihan oikealle tasolle, mutta siellä näytti liian avoimelta. Ajattelin, että olin jo kartan keltaisella ja omaa rastia ylemmällä tasolla. Pudotin pari käyrää, tarkistelin suuntaa, ei onnannut. Sitten oltiin hukassa, ja pitkään. Avoimet kumpareet rastin pohjoispuolella olivat varmastikin selkeät, mutta rastin järjestysnumeron alla, joten meni pari minuuttia kiemurrellessa, että tajusin niistä sijaintini. Rastinotto sieltä ei ykkösellä onnistunut, vaan tulin avosuon väärälle puolelle. Lopulta rasti kuitenkin löytyi. Mies oli henkisesti pikku hiljaa lyöty.
Rasti 11:lleKIN tuli pientä käyrää vajaan puolen minuutin verran. Ei osunut, ei sitten millään. Urheilujuomaa juomarastilta polulta ja väliaikarastille leimaamaan. Nyt alkoi jalkapohjassa tuntua jonkin verran kipuja. Eihän nastareissa kauheasti vaimennuksia ole.
12. rastilla 285. +24.07
Seuraava rastiväli oli taas pitkä. Yritin pitää suunnan ja lukea rinteestä kaiken mahdollisen. Rinteessä kivi ja jyrkänne. Notkossa yksinäinen kivi. Avoin alue ennen avoimia kumpareita. Sen jälkeen kadotin itseni, mutta luotin suuntaan ja siihen, että tulen jossain vaiheessa ison mäen reunalle. Sinne tultiin, vieläpä hyvässä suunnassa. Muut suunnistajat paljastivat rastin, mutta virheetön rastiväli joka tapauksessa. Eli siis suunnistuksen puolesta onnistunut. Hävisin nopeimmalle 1.33.
Ja taas edessä oli pitkä väli. Nyt piti skarpata, jottei tulisi kolmannella tuon mäen yli vievällä poikittaisvälillä lisäminuutteja. Lähtösuunta kompassilla ja "isoon" mäkeen. Sieltä notkosuo haltuun ja mäen jälkeen toinen suonotkelma jäi oikealle. Kumpare, jonka takareunalla jyrkänne, oli vielä hallussa, mutta sitten tulin sinne Upplands-Bron kolmioon. Juoksin tutun kumpareen yli, koin Deja vu:n ja sitten tuli mieleen, että tässähän voisi pummata taas. No, siitähän se pummi alkoi. Ei vieläkään ole tietoa, mikä kumpare se mahdollisesti oli. Todennäköisesti tuo pitkulainen kumpare viivan pohjoispuolella, mutten ole varma. No. Kompassilla mentiin, ja luin mäkialueen vievän omalle rastille. No, mäet oli vääriä ja niin oli rastikin. Ajattelin olevani liikaa, etelässä ja lähdin etsimään isompaa mäkeä rastin pohjoispuolelta. Rastille menevä letka leikkasi kuitenkin eteen ja kuljetti meikäläisenkin kiltisti leimaamaan.
Seuraavaksi oli väliaikarasti, jonne tuli sählättyä mäen päällä reilu puoli minuuttia. No, periaatteessa voisi sanoa, että otin sen "varmasti pohjoisen kautta", mutta ylimääräistä siinä tuli reippaasti.
15. rastilla 272. +28.47
Vähän tietä alle ja seuraavaan mäkeen lyhyehkö rastiväli onnistui jotenkuten. Eipä olisi löytynyt heti ilman muita suunnistajia, se on varma.
Sitten taas pitkä väli 16-17, jonka päätin mennä suoraan. Rastilta lähtö muuten ontui taas pahemman kerran. Kului varmaan minuutti ennen kuin pääsin isommalle polulle. Letka meni jostain ihmeen syystä suoraan mäen päälle etelään? Ylitin pari peitteisempää mäkeä melko hallitusti. Eihän siinä siis tekemisen meininkiä ollut, mutta tultiin hallitusti kuitenkin. Niityllä keskityin enemmän 2. osuuden lamppuihin ja menin poluissa sekaisin. Kiertelin aika reilusti ylimääräistä, paikansin itseni erittäin syvästä suosta, koukkasin rastinotossakin ja otin välillä yli 5½ minuuttia pataan - näin lyhyesti ilmaistuna.
Lopussa oli tarjolla pari rastia polkujen risteyksissä, jotka oli meikäläisen taitotasolle ihan sopivia - rastinoton kannalta. Polkujen runsaushan oli liikaa, ja niinpä 19-20 välillä koukattiin pohjoiselta niityltä hakemassa vauhtia.
20. rastilla 264. +36.18
Loppupuolella ei varsinaisesti tullut isoja virheitä. Olisiko voinut sitten tulla, kaiketi juu. Mutta maaliin tultiin sillä lailla, miten sen nyt sanoisi..aika hiljaisena. Mietin maalisuoralla, että mitäköhän sanoisin Tumpille, mutta unohdin sen ja sanoin vain jotain. Vaihdossa kuitenkin jo mainituin luvuin 264. ja +37.42.
Tuli hyväksytty suoritus. Sehän on siis pääasia. Joopajoo.
Mikä meni väärin?
- Yleensä harjoittelu korreloi aika vahvasti kisasuoritusten kanssa. Talven harjoittelu ei ole onnistunut, vaikka 60%-70% terveenä ollaankin. Jep. Toisin sanoen fysiikkaharjoittelu ja erityisesti käytännön suunnistusharjoittelu on jäänyt liian vähälle.
- Ei niin hyvin onnistunut talven harjoittelu heikentää itseluottamusta. Pikkuflunssa juuri ennen kisaa tekee epävarmaksi.
- Taidollinen "taktiikka" oli täysin väärä. Jos on kyseessä ruotsalainen kartta, kohteita on melko vähän, käyräväli 2,5m ja silti kartalla on apukäyräkumpareita, niin isoja kohteita suosiva yleistävä suunnistus ei varmaankaan toimi kovin hyvin, koska niitä isoja kohteita ei ole! Olin melko yksin pummatessani ekaa megapummia. Siinä kohtaa olisi pitänyt tajuta muuttaa yleistävästä ja suurpiirteisestä tekniikasta enemmän kohde kohteelta etenemiseksi. Eihän niitä metrin kumpareita kannata ihan joka paikassa lukea, mutta pyrin silti yleistämään liikaa.
- Pikkusen on vielä opittavaa sen suhteen, että osaisi unohtaa virheet kisan aikana. Onhan toi kympin pummi aika erityisen megalomaaninen ja sillä lailla pysäyttävä, mutta oon kyllä joskus kuullu myös moton "Never give up".
Sitten tulee mieleen pari juttua, jotka on vielä pohdinnan alla:
- Ennen kisaa ei jännittänyt kovinkaan paljoa. Johtuiko se "kokemuksesta", vai johtuiko se siitä, että joukkueella ei ollut menestymismahdollisuuksia takavuosienkaan vertaa, epäonnistumisella ei siis ollut niin hurjaa merkitystä, kuten Kristiansand OK:n aloituksella oli -> toisaalta, tarvitsenko selkeää jännitystä kilpailussa onnistumiseen?
- Pari kertaa oon kuullut, että onnistuisin parhaiten, kun lähden kisaan tappomeiningillä ja vihalla. No, sanotaan näin, että jos onnistuminen silloin tulee, se tulee varmasti huippuonnistumisena, mutta mitenkäs tunteiden hallinta? Tai se, että joka kisaan lähtee vihalla. Ei sitä kestä. Toisaalta taas yksi asia, mikä tässä nyt tulee mieleen, on se, että jos kisaa ei lähde voittamaan, sillä vihalla, voiko siinä tulla toiseksi? Kait sen kisan voi voittaa muullakin kuin vihalla? Mutta voiko huippusuoritusta tehdä, jos ei lähde voittamaan? Pitäisköhän mun lähteä voittamaan Jukolan 1. osuutta?
Mikä meni hyvin?
- Tärkeään kisaan osaan kyllä valmistautua. Sen piikkiin se ei tälläkään kertaa mennyt. Kroppa oli lämmin ja vireen puolesta olisin voinut juosta alussa 2km tietäkin. Fiilis oli lähtöhetkellä hyvä.
- Olihan siellä kaaoksen keskellä hyviäkin välejä, mutta eipä tuosta viestistä jäänyt suunnistussuorituksena paljoa käteen.
Jäi kyllä onnistumiset lyhyeen. On niitä yksittäisinä enemmänkin. Toki myös virheitä.
Huippuliigat jää väliin. Ampumasuunnistan vähän ja kilpailen suunnistuksessa seuraavan kerran AM-sprintissä.
Tämä homma on taputeltu.
älä nyt kyllä se maailmanmestaruus vielä tulee
VastaaPoista