Seura vaihtuu

Vaihdan tulevalle kaudelle seuraa. En tarkoita sosiaalisen ympäristön muuttumista (varmasti silläkin puolella jotain uutta tapahtuu), vaan meinaan nyt ihan suunnistuksen edustusseuran vaihtamista toiseen. Mäntsälän Urheilijoiden ihanan kotoisa ja kaunis keltavihreä väri vaihtuu Turun Metsänkävijöiden mustaan - sekin on ihan hieno väri :)

Päätös oli vaikea ja päätös oli helppo. Seuraavaksi käsittelen sitä, miksi se oli molempia.

Vaikeaa?

Karkeasti yleistettynä ihminen käyttää päätöksentekoon joko järkeä tai tunteita. Kyllähän sen tiesi jo Suunnistajan taipumusanalyysikin (ja ehkä joku jopa ennen sitä). Itse olen päättäjänä tunnetyyppiä. Henkilökohtaisessa STA:ssani tunne vei järjestä voiton selvemmin kuin Suomi Ruotsista vuoden 2011 jääkiekon MM-finaalissa. Analyysin tein toki muutama vuosi sitten, mutta tokkopa se mies on siitä mihinkään muuttunut. Tässä kohtaa päästään seuranvaihtopäätöksen vaikeuteen.

Arvostan suuresti uskollisuutta ja luottamusta. Olen kasvanut siihen. Tässä tapauksessa nuo arvot tarkoittavat mm. sitä, että suunnistaja pysyy omassa kasvattajaseurassaan hamaan tappiin asti. Nuorempana en voinut käsittää seuran vaihtajien motiiveja. Joskus ajattelin, että mikään ei olisi niin hienoa, kuin maailmanmestaruuden voittaminen kuuluisalla omalla työllä vain ja ainoastaan kasvattajaseurassa suunnistaneena. Kasvaa omassa seurassa, edustaa omaa seuraa, voittaa siinä (ja sille) ja lopulta opettaa sen piirissä tulevia edustajia ja voittajia. Luoda uskollisuutta ja luoda luottamusta. 

Lujimmilleen uskollisuus ja luottamus saadaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä ja mitä pidempään työ kestää, sitä arvokkaammiksi arvot tulevat. Näitä arvoja mallailevana ihmisenä siteiden "katkaisu" on tunnepuolella itselle ihan kettujen kylän kokoinen päätös. 

Toki, olen aina tietänyt, että se, mitä muut ajattelevat, on loppujen lopuksi samantekevää, kun kyse on omien unelmien tavoittelemisesta. Oman edun tavoittelemisen kusipäisyys (ja sen huonot puolet) ei varsinaisesti ole ollut toiminnalleni moraalinen este (jännästi ilmaistu) vaan seurasiirron edessä ovat olleet vahvat tunnesiteet kasvattajaseuraan ja sen ihmisiin. Tällä kertaa olen kuitenkin ajatellut - vastoin luontaista tyyliäni -  edes jonkin verran järjellä, ja päätös on nyt tehty.

Helppoa?

TuMeen vaihtaminen oli järkiperäisesti ajateltuna helppoa.

Yhtälöön löytyi kaksi tekijää: tarve vaihtaa seuraa ja seura, jota halusin edustaa. Lisäksi tähän yhtälöön lisättiin plussia tuonne "seura, jota halusin edustaa" -puolelle, joista suurimmat seuraavassa:

- Tasokas edustusryhmä, joka vahvistuu tulevalle kaudelle reilusti

- Raha
- Tuttu ja mukava ydinporukka

- Hieno paita :D

Mahdollisesti suurin syy TuMen paitaan löytyy kuitenkin seuraavilta riveiltä.

Omat fiilikset katsojana, kun TuMen musta paita etenee kärkisijoilla Jukolan yössä, ovat tuntuneet jo vuosia sitten erilaisilta (positiivisesti), kun vertaan minkä tahansa muun seuran keulassa kulkemiseen tai jopa voittoon. Ehkä se menee ytimekkäästi sanottuna noin ja siksi TuMeen vaihtaminen oli suhteellisen helppoa. Se on seura, joka on herättänyt itsessä tunteita jo lapsena.

Summasummarum

Vaikka treeniseura saattaakin hieman muuttua, täytyy pitää jalat maan pinnalla, oltava nöyrä ja pidettävä asiat yksinkertaisina. Tavoitteista henkilökohtaiset ovat tärkeimmät, vaikka toki seurankin tavoitteet ovat sellaisia, jotka haluan ehdottomasti saavuttaa joukkueen mukana. Seuraavat isommat kisat selkeine tulostavoitteineen löytyvät nyt toukokuulta. Sitä ennen kerkeää paneutumaan kokonaisvaltaisempaan tavoitteeseen, yleiseen kehittymiseen - joka toki on jaoteltu harjoituskaudelle pienempiin ja paremmin testattavissa oleviin kehityskohtiin. Harjoittelu kohti kautta 2015 alkaa viikon päästä maanantaina. Sitä ennen TuMen eka leiri Virossa, josta tuodaan kotiin motukkaa koko talvelle.

Elämä siis jatkuu ja jatkan myös toimintaa MU:ssa koutsina/ohjaajana/seuratyöntekijänä. Ainakin hisu-puolella ja kestävyysjuoksupuolella meikäläinen nähdään keltavihreissä väreissä. Eiköhän niissä tule kisa tai kaksi käytyä tulevina vuosina.

Ja niin, toistaiseksi viimeiset suunnistuskisat MU:n paidalla eli 25manna ja Halikko-Viesti sujuivat perustasolla. Halikon suoritus oli oikeastaan erinomainen veto meikäläiseltä. (siihen toki tähdätään, että erinomainen on perustasoa) Lopun hyvällä lyhyen hajonnan toteutuksella kuittasin monta jannua. Yhteenvetona -> omaan suorituskykyyn peilaten näistä kisoista löytyy paljon hyvää ja vähemmän huonoa. Kehittymisen varaa on toki kuitenkin vielä - ja paljon.

Kuvia matkan varrelta:

Vika kisa MU:n paidalla! Halikko-Viestin kisakuvat

Kompassissa on suunta. Nyt se kompassi pidetään tästä edespäin kasassa. :) Jätkät juoksivat muuten tosi hyvin Smålkussa!!!

Rise

Sm-yö, kausianalyysi, ensi kausi

Sm-yö

Ja noin. Ei ihan menny heittämällä A-finaaliin, mutta meni kuitenkin. Ja sehän se oli pääasia. :)

Viikko sitten Sm-yön karsinnassa oli taidollisesta näkökulmasta katsoen ihan ookoota tekemistä. Väliaikarastin tuntumassa oli jotain härdelliä ja muiden karsintaratojen letkat veivät vähän minne sattuu: virhettä ~1min. Lisäksi bingolta tuntuneen 5. rastin jälkeen löysin fiiliksissäni jonkun väärän polun, seurasin sitä 20sek ja käänsin kurssin kohti oikeaa polkua. Suuntahan oli hyvä, mutta puskin tiheikössä ehkä ~1min30sek ylimääräistä. Karsinnan virhesumma ei nyt ollut vielä mikään megalomaaninen, mutta heikko fysiikka hitaassa maastossa pisti pelin jännäksi. Kroppa oli kyllä aika sekaisin kisan jälkeen ja uni tuli vasta klo 2 aikoihin.

Karsinnan tulokset.

Kisapäivän vietin Tanhuvaaralla lähinnä sohvalla makoillen. Luin kirjaa, söin yhteensä pari tuntia ja aineenvaihdunnan toiminnasta piti huolen frisbeegolf. Osuin muuten vajaan 2. väylällä kolmella ensimmäisellä heitolla puuhun. Ravinnon suhteen tavoitteena oli vaan imeyttää mahdollisimman paljon hiilareita kroppaan ja juoda vettä..

Illan kisa oli eka kerta monessa suhteessa. Oli pääsarjan A-finaali ja gps-liivi. Lähtönumerokin oli vielä ykkönen. Fiilikset oli sinänsä vähän sekavat, kun takana oli fyysisesti raskaalta tuntunut 6,5km rata ja juuri edessä aika pitkäkestoiseksi arvioitu 12-kilometrinen latu. Ja menestymismahdollisuudet nollassa. 

Meinasin lähteä nöyrällä asenteella liikkelle, mutta Assu sano justiinsa ennen lähtökarsinaan siirtymistä, että täysillä vaan, noutaja tulee sitten, jos tulee. Kaippa se kisasuoritus oli sitten jotain siitä väliltä, sillä nöyryys unohtui useaan otteeseen ja fyysisesti olin loppu vasta salmiakkihajonnan jälkeen. Tuli muuten mieleen, että kait sitä voi vetää täysilläkin nöyrästi?

Finaalin tulokset

GPS-seuranta

Haastattelu

Kun gepsiä kattoo, niin paikka paikoin viiva näyttää ihan hyvältä. Yöllä tosin ne pienetkin kiemurat vievät aika paljon aikaa. Eikä finaaliyönä ehkä ollu asetelmat kohdallaan huippusuoritusta varten. Tuloksessa, fysiikassa, taidossa ja henkisessä puolessa oli jokaisessa jotain, jonka vois avata jonkinlaisella selityskortilla.

Syystä tai selityksestä riippumatta lähes kaikki edellämainittuihin tekijöihin liittyvät puutteet olisivat olleet korvattavissa asenteella. Tuloskeskeisellä ajattelulla ei nimittäin pääse pitkälle kisassa, jossa "ei ole mahdollisuuksia". Omat ajatukset ja tavoitteet olivat liian usein jossain muualla kuin omassa suorituksessa, seuraavan rastilipun täydellisessä halkaisussa tai seuraavan kumpareen takaa löytyvässä ojanotkossa. Välillä ajatukset kävivät kisasuorituksen ulkopuolella hyvissä asioissa: "Tää on siistiä!", mistä sain energiaa lisää. Toisaalta aika useinkin tulin miettineeksi: "Missäköhän takaa lähtevät tulevat?" tai: "Onkohan toi suunnistaja mun sarjassa?". Asioita, joiden ei tarvitse viedä kilpailusuorituksen ajatustyöstä sekuntiakaan.

Eniweis, kaikesta huolimatta kisasta jäi positiivinen maku ja hyvä fiilis siitä, että tästä tulee vielä jotain!

Kausianalyysi

Kausihan ei ollut helppo tälläkään kertaa. Olihan sitä jalkaprobleemaa, kuten aina, läpi kauden. Hivenen "uutena" vastoinkäymisenä tuli kevään 3 viikon ja syksyn 1,5 viikon sairastelujaksot. Jälkikäteen ajateltuna molempia ennen olisi ollu jotain tehtävissä. Ensi kaudella huolellisemmin! 

Henkilökohtaista suoritustasoa sain jonkin verran nostettua, sillä jokaisessa Sm-kisassa A-finaalipaikka oli lähellä. Yökisassa se sitten lopulta tulikin. Kauden aikana kehitystä tuli melko tasaisesti useammalla osa-alueella.

Reenata voisin enemmänkin.

Ensi kausi

Vaikka kilpailuhenkinen olenkin, niin liiallisen tuloskeskeisyyden ja vertailun muihin voisin jättää pois. Nöyrästi mettään. Oma työ. Yksinkertaisista asioista ei pidä tehdä liian vaikeaa. Mikä on huonoksi, se jätetään tekemättä. Mikä on hyväksi, sitä tehdään.

Tulevalla harjoituskaudella haluan tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja nöyrästi. #tähänjokuhyväsitaattimenestymisestä Ylimenokauden (=harrastan erilaista liikuntaa niin paljon kuin jaksan) pidän tänä vuonna pitkänä, jotta fiilis tehdä asiat mahdollisimman hyvin on varmasti mukana marraskuun 3. päivästä lähtien joka päivä, joka tunti ja joka sekunti, kun harjoituskausi pyörähtää käyntiin.

Vielä kerran pojat!

Jäin Esi-Jukolaan ja Lahti-suunnistukseen.

...

Nyt ne on käsitelty.

Esi-Jukolan kuumuuteen läkähdyttyäni tein päätöksen, etten juokse tällä kaudella enää kisoja, joissa on liian kuuma. Niinpä seuraavat kisat olivat eGames ja SM-pitkä.

Molemmissa oli yritystä ja suunnistuksellisesti paljon hyvää, mutta lievä sairastelu vei terän ja oikeastaan kunnonkin. Sm-pitkien B-finaaliin en lähtenyt sitten enää kipeänä koettamaan.

EGamesista lähtien terveydentila on ollut korkeintaan 9/10. Ja kyllähän se ainakin jotenkin vaikuttaa - kun se nyt tuli mainittua. Lajinomainen reeni on jäänyt aiempia syksyjä selkeästi vähemmälle. Pilkuntarkka viilaus ja fysiikkatreenien täsmällinen suorittaminen pääkisoja varten ei ole ollut kenties juuri yleisestä kropan karheudesta johtuen se tämän syksyn juttu. Ennemminkin arkiliikuntana pidettävä höntsäpalloilu opiskelijatovereiden kanssa on lisääntynyt ja korvannut palauttavat juoksulenkit. On eletty kuin ylimenokaudella konsanaan.

Parin kovan täsmätreenin ja sopivan rennon kisavalmistautumisen myötä Am-yössä oli viivalla tuore mies. Olin toinen. Toki suurin osa Uudenmaan parhaista oli poissa. Tein 20-30sekuntisia virheitä reilun parin minuutin edestä. Ihan hyvä fiilis jäi, kun juoksukin oli ok. Ehkä jotain oppia siihen, että kun kehtaa ottaa vaikkapa viikon rennosti, niin on kisassa sekä energiaa että halua tehdä taidollisesti hyvä suoritus.

Sm-sprintti juostiin keskiviikkoisen AM-yön jälkeen viime lauantaina. Rintti ei meikäläisen bravuurimatkoja ole ja ennakkoon oli tiedossa, että pari kovempaa jannua saa jättää lähtemättä ja pari ennakkoon kovempaa pitää nitistää, jos mielii A-finaaliin.

Karsinnassa tuli hyvä suoritus. Kuitenkin... jokseenkin löysä alku, kaatuminen ja pari pysähdystä kokonaissuorituksen päälle, niin A-finaalipaikka jäi 10 sekunnin päähän. B1-finaalissa kaikki eivät lähteneet lähteneet ja 5. sija sieltä tuli hieman karsintaa heikommalla vedolla. Parannusta kuitenkin viimevuotiseen ;).

Sunnuntaina MU järjesti sitten R1:n Sm-viestikilpailun. Olihan se "isompi" kisa ja tavallista kansallista isompi skaba järjestääkin. Kuuluttamossa Mikon kanssa oli kiva seurata kisaa, vaikka aika hektistä olikin. Pikkusen oli hymyssä pidättelemistä, kun miesten aloitusosuudella gepsipallurat meni aika leveellä rintamalla monista eri paikoista, ainakin se rata onnistui Latelta hyvin.. Ja olihan se ykkösvälin extra ihan mukavaa viihdettä.

...

Ja nyt on muuten kaikilla tämän perheen lapsilla Sm-mitsku! Yeah! Seuraava askel on vissiin aikuisten Sm-mitali ja sit kansainvälisen kisan arvometalli. Late taitaa ottaa ens vuonna molempia.

...

Kausihan ei ole tosiaan vielä pulkassa, (etenkään kun ei ole lunta) sillä tulevana viikonloppuna kisaillaan taas kunnolla, kun SM-yö suunnistetaan Savonlinnassa. Se on oikeastaan syksyn pääkisa, joten energiat eivät todellakaan ole lopussa, vaan nälkää riittää. Ekana mennään karsinnasta A-finaaliin niin, että heilahtaa (ekaa kertaa muuten pääsarjassa). Ja A-finaalissahan on peli täysin auki.

Lokakuu otetaan iisisti, suunnitellaan tulevaa, mietitään muutoksia ja sitä, miten seuraavana kautena olisi parempi. Sen olen tainnut käsittää, että terve harjoituskausi merkkaa aika paljon. Taidan satsata hierontaan.

Ainoa tapa hallita luontoa on totella sitä

Fin5 oli vaikea. 2. päivän hellekisan jaksoin jotenkuten. Viimeisen päivän versiota vähän kuumemmassa en. Joka kisasta löyty silti hyvää. Vähän tylsäksi jäänyt alkukauden "vire" oli kuitenkin kaukana kesä- ja toukokuussa. Nyt on kevyt viikko meneillään.

Kevyt viikko keskellä kesälomaa (kesälomalla ei kuulu tehdä mitään) vaatii tässä tapauksessa mielikuvitusta, jotta olisi tekemistä (vaikka ei kuulu tehdä mitään?). Moneen kertaan syksyn, talven ja tulevien kausien suunnitelmat sekä kesän, viime talven ja menneiden kausien analyysit on keretty tekemään ja analysoimaan/spekuleeraamaan. Netin kartoista kohta kaikki on tutkittu, omista paperiversioista puhumattakaan. Tässä muutaman päivän aikana olen tutkaillut erityisen paljon suunnistustaitoon liittyviä artikkeleita ja miettinyt, miettinyt ja miettinyt. Vähän kaikenlaista, mutta enimmäkseen sitä, miten tulen paremmaksi. GPS pienen tauon jälkeen tulee muuten hommattua. Kameraan en taida vielä satsata. Sitten kun suunnistustunnit on yli 200/vuosi, niin sillekin voisi olla käyttöä.

Tähän kohtaan torstain suunnistustreeni Lahdessa sopi mainiosti. "Ajattelun" ym. jälkeen tekeminen reenissä oli läsnä aika hyvin ja rastit löyty. Pari rastinottoa ansaitsi miinusmerkin ja muutaman kerran katoin väärään suuntaan. Hyvä jatkaa eteenpäin. 

Seuraavat kaks viikkoa on määräviikkoja. Tahtoo sanoa, että perussapluuna viikoille on suurin piirtein tämä. 

- yks pitkä vaeltaen, toinen pitkä juosten, kolmas pitkä yhdistelmänä

- yks kova, jos toinen tulee väkisin, niin en jätä välttämättä tekemättä

- kaks helppoo

- väliin nopeeta ja koordinaatiota

- voimaa

- liikkuvuutta ja venyttelyä

- loput TT (tasatyöntö tai tunti turhaan, kumpi vaan) 

Kuinka paljon? 

- Riittävästi.

TG:n MM-valmistautumisesta inspiroituneena ideoin, että yks prinsiippi tälle jaksolle olis (oli ainakin viikonloppuna) se, että keräisin vähän nousumetrejä mm. SM-pitkää varten, kun ne ylämäet ei oikeen maittanu tuolla Rukalla. Torstain pk-suunnistus mäkiä keräillen kerto, että sitä suunnitelmaa täytyy vielä hieman täsmentää, koska 500m nousua 1,5h settiin oli, voiskos sanoa, "ei paljoa mutta riittävästi".

Ehkä sitä mäkeä vois kerätä lisäämällä tehoa ja vähentämällä aikaa. Lihakset olis vähemmän aikaa alttiit ylämäen väsyttävälle vaikutukselle! Harva jumi meinaan pärjää sille kestojumille, jonka hitaasti kuljetut ylämäet tekee. Osittain kyse on varmasti tottumisesta. Ens lenkillä siis vähän enemmän ylämäkeä ja pidempään. Kyllä se siitä. Jos ei, niin voi todeta, että kokeilemallahan se ainakin selvis. 

Oishan tässä muuten ihan puhtaasti psykologinenkin aspekti olemassa. En usko, että ylämäki ajatuksena tai sanana herättäisi lihaksistossa kovinkaan lamaannuttavia reaktioita. Mutta kun mainitaan VeVen jätkien Teoksesta: "...ei ylämäkiä ole, on vain erilaisia vartalonkulmia", niin kyllähän toi tuntuu paljon helpommalta. Ehkä varmuuden vuoksi sana ylämäki kannattaa jättää pannaan. Ja totta kai piti mennä heti blogin nimeä muuttamaan.

Kevyen viikon jälkeen kysästään pössistä ja päätetään, josko 4. ja 5. viikkokin ois enemmän tuntien ku laadun kattomista. Sinne on kuitenkin vielä aikaa. Lahti-Suunnistuksen keskari ja Esi-Jukola kertoo varmaan aika paljon, missä mennään suhteessa siihen, että missä kannattaa ja missä pitäisi mennä.

Ehkä melkein mutta ei kuiteskaan ihan

Kesä kävi toukokuussa. Nyt pukkaa sateista syksyä. Kotitontin reunamilta kaadettiin viikonlopun aikana puita ja nyt säätilan pystyy havaitsemaan hieman paremmin, kun metsämaisema on hävinnyt ja edessä siintää pelto. Välitietona.

Seuraava kirjoitelma lienee jonkinlainen yleistys kevät-kesän tapahtumista, ja siitä saa helposti sen kuvan, etten ole tyytyväinen mihinkään. Se ehkä onkin yleistys, ja toki voisin muotoilla sen niin, kuten äsken mainitsin, mutta tyytymättömyys on väärä adjektiivi. Kisasuoritukset ovat osittain oikein lupaaviakin, ja piakkoin koittavassa heinäkuussa on kyllä motivaatiota työstää, jotta syssymmällä oltaisiin tikissä.

Sm-keskari 24.5. olikin jo edellisessä postauksessa. 

Karsinnasta tuli hylsy, mutta noin niinku muuten karsintasuoritus oli erinomainen. Ei siinä sen kummempaa. Kunto oli nousussa ja varmasti tulisi vielä nousemaan kesää kohden mennessä.

RaVan kansallinen 1.6.

Yks isompi virhe, muuten taidolliseen puoleen tyytyväinen. Jalat eivät olleet kisasuorituksessa läsnä. Palkinnoille tultiin, ja sehän on aina kivaa.

Suunto Games 2. päivä 8.6.

Pitkä matka lähti rennosti ja taktisesti oikein. Vedin just semmosta sopivaa vauhtia, ettei tarvinnut hirveesti mennä hapoille ylämäissäkään. Lopussa pystyi tikkaamaan ja useammalle rastivälille tuli hyvät väliajat, kun jaloissa riitti vielä virtaa. Pää ei toiminut lopun lähestyessä yhtä hyvin, vaan vikassa rinteessä iskin 2,5-minuuttisen virheen, ja voitto jäi H21A-sarjassa reilun minuutin päähän. Njäh.

Jukolan Viesti 1. osuus 14.-15.6.

Lähdössä kirin mukavasti hyviin asemiin, mutta suorastaan harmittavasti tein virheen ekan yhteisen jälkeen (siihen pahimpaan rinteeseen, johon niitä isoimpia pummeja sorvattiin). Siihen tuli lähes 3-minuuttinen. Jäin hitaampiin letkoihin, eikä sieltä enää noustu. Loppuhajonta tarjosi vielä ulkokaarretta, ja sija painui reilusti yli viidenkymmenen. Ei huono, mutta ei hyväkään.

Joku sanoi, että henkilökohtaisilla tavoitteilla tässä toki mennään, mutta Jukolaan valmistautuessa on aina aika ainutlaatuiset fiilikset. Allekirjoitan. Kisan jälkeen oli kesälomafiilis. Jokapäiväisiä hetkiä varten tässä kuitenkin ennemmin eletään ja Jukonkin jälkeen reenaaminen maittoi oikein hyvin. Edessä oli kauden päätavoite.

Tampere-suunnistus 27.-29.6.

Rintti sujui kohtalaisesti (21.), kun ajatellaan allekirjoittaneen sprinttipanostusta. Eipä siitä olisi menestystä voinut saavuttaakaan, sillä fyysisesti olen muita aika reippaasti jäljessä (näin ainakin luulen?). Kympin sakkiin mahikset, ihan nipin napin.

Pitkä matka oli odotettu päivä, mutta voi hyvänen aika sentään, kun oli lahna olo. Kohtaamiani ongelmia yhdistää yksi tekijä, toki sen lisäksi että ne kaikki liittyvät siihen launtaiseen kisasuoritukseen: minä. Oli kauden huonoin päivä. Se tietty sylettäää.

Sunnuntain keskimatka ei ollut enää näyttökilpailu mihinkään, mutta juoksin sen kuitenkin, kun Tampereelle asti ajeltiin. Palo kyllä päreet aika nopeasti, kun ei homma tuntunut toimivan. Kartta tuntui liian yleistetyltä, en osannut käyttää sitä. No, en tajunnut kyllä kompassistakaan mitään. Kakkoselle 15sek, (kolmosella kärjessä), neloselle vajaa minuutti ja seiskalle 15sek, (~30sek kärkeä perässä). Kasille vetäsin karkeella suunnalla aivan muualle ja nappasin vielä rastinotosta 30sek lisää. Sitten ei enää huvittanut. Pikku hiljaa hidastelin vauhtia ja kirosin itselleni, kun ei vaan osannut. Joku 25sek virhettä lisää ja kotia. No. Hävisin Muukkoselle sen 4 minuuttia ja olin kuudes. En tiiä, mistä tommosen kulun lykkäsi, mutta eipä siinä. Eiköhän tästä oteta se positiivinen mukaan. Osaan, kun vain haluan! Vähän vihaa mukaan, niin se kulkupuolikin on kunnossa ;)

Noissa suorituksissa on paljonkin positiivista asiaa. Suorituksissa on isostikin viilailtavaa, mutta jossain toisessa suorituksessa joku osa-alue on täysin kunnossa. Onhan noita palapelejä ennekin koottu, ei tää sen vaikeampaa voi olla!

Näiden eväiden kanssa on hyvä lähteä taistelemaan varmasti rankalle ja haastavalle Fin5:lle. Viikko on ihan kovatasoinenkin! Viikon jälkeen sitten isketään vähän määrää koneeseen ja kattellaan syksyllä uudestaan. Syyskuussa odottaa uudet SM-kisat.

SM-keskimatka, HYL

Kevään yksi kohokohdista eli Sm-keskimatka kilpailtiin Joutsenossa viime viikonloppuna. Selityksiähän voi aina keksiä, mutta nöyränä voi vaan todeta, että tarttis vissiin vielä pikkusen harjotella, että kannattaa mennä lähtöviivalle edes yrittämään. Eipäs vaan... Karsinnan hylätty suoritus ja B-finaalin uupuminen 2. rastilla eivät paperilla anna aihetta positiivisuuteen, mutta on siellä oikeasti muutakin.

Itse kisasuoritukseen mies oli valmistautunut fyysisesti, henkisesti ja taidollisesti asiaan kuuluvalla tavalla. Edeltävänä viikonloppuna kävin läpi vielä mallimaastojen treenit ja taidollista puolta viilasin kuivareenillä, analysoinnilla ynnä muulla. Henkistä puolta tuossa tulikin, mutta sparraajan ja psykologin kanssa on helppo todeta, että jos mies on hyvällä fiiliksellä, niin kaikki on ok. On siistiä lähteä kisaan ja tehdä maksimisuoritus! Fysiikka oli itselle hyvällä tasolla, vika viikko herkisteltiin sitäkin... hauist ja penkkiii. Hellekeleihin yritin totutella pelaamalla biitsiä Pajulahdessa ja toki suoloja tuli nautittua tavallista enemmän. Olin siis ulkona ja nautin kavereiden kanssa kesän ensimmäisistä (toivottavasti ei viimeisistä) hellepäivistä. Kisaan oli hyvä lähteä ja viivalla seisoi rauhallinen miäs.

Yksi asia jäi kisavalmisteluissa tekemättä. Se kertoo varmaan kisarutiinin puutteesta tai siitä, että olen hieman tyhmä. Todennäköisesti viitteitä löytyy molemmista.

Alku lähti hyvin käyntiin. Ykkönen mäen takana varma. Kakkoselle mennessä oli vähän kiirettä ja semmosta epävarmuutta. Rinteeseen nätisti notkoon ottamaan leima. Kolmoselle kompassia. Neloselle hyödynsin eri karsintaryhmäläisen selkää, mentiin kyllä eri rasteillekin. 5. ja 6. gripissä. Kisa vähän yli puolen välin ja olen viidentenä 19 sekuntia Niemen Viliä perässä. Pidempi väli (kuumuus alkoin tuntumaan jo aika pahalta) ja kolme tarkempaa lippua rinteessä natsaavat hyvin. 36sek Lakasen Jania perässä ja meikäläinen sijalla neljä. Enää pari tulitikkuväliä ja loppusuora. Lopussa alkaa porukka tiivistymään, kuljen nätisti nenän viertä kympille, mutta letka kasaantuu vasemmalle. Käyn kurkkaamassa rastilla, mutta se ei täsmää...jatkan omalle, joka oli noin 25 metrin päässä edessä päin. Luottoa!! Vielä toinen väli, jossa kampean pikkusen liikaa vasemmalle ilman suurempaa suunnitelmaa ja seisoskelen väärässä notkossa, eikä muurahaispesää näy. Lopulta viimeiselle rastille ja reipas loppusuora. Ei oikein tuntunut tossu nousevan, ja kun virheet toivat 35sek suoritukseen lisää, niin hävisin Jammulle 1.27. Maalissa tuli tieto, että 2. rastilta tuli hylsy. Osoitteena B-finaali. 

Jätin sitten kilpailuohjeet tarkemmin lukematta, enkä vilkaissutkaan niitä kisapaikalla Säätöä oli vähän joka paikassa, esimerkiksi nyt irrallisten rastimääritteiden suhteen, joita en luullut olevan. Varsinaisesti hylsyn kanssa sillä ei ole tekemistä, mutta koodin 32 tarkistus (vertaa 52) samanlaisessa rastipisteessä on hieman nopeampaa, helpompaa ja varmempaa kun koodit on käsivarressa, eikä niitä tarvitse tarkistella kartan reunalta niin kuin tällä kertaa ripeästi (ja virheellisesti) tein. Ens kauel sitten.

B-finaalin lähdöstä meinasin myöhästyä siksi, että en lukenut kilpailuohjeita. Ilman alkuverkkaa kisasuoritus ja lämmin keli toi heti järkyttävän väsymyksen tunteen. Sitä pystyin sietämään 2. rastille asti, josta alkoi kävely ja virheiden tekeminen. Sen pituinen se.

Positiivisiin asioihin -> 1.27 tappiota Lakaselle on meikäläiselle hyvä suoritus ja antaa faktaa omasta kehittymisestä. Olipa karsinta siis  näille isoille pyssyille kuinka läpsyttelyä tahansa, niin se on hyvä suoritus. Samoin suunnistus toimi työtapaturmaa ja lopun häröilyä lukuunottamatta ihan hyvin. Ehkä tästä vielä tulee jotain. 

Viikonloppuna RaVan kansalliset. Vois vaikka tuupata hellepäivän?

FS ja Mila

Kisakausi ei avautunut ihan niinku olisi pitänyt. FinnSpringin pitkällä matkalla jäin H21A2-sarjassa kauas kärjestä, vaikka vetoapuakin oli tarjolla. Fysiikka oli surkea. Suunnistus toimi ekaan kisaan ihan ookoosti, mutta onhan tuossa vielä parannettavaa joka sektorilla aikas paljon. Sen verran ainakin, ettei jaksa ruveta uhoamaan. Lauantain tulokset.

Sunnuntaina tarjottiin viestin syrjään myös henk.koht. yhteislähtökisaa. Menin A-sarjaan ja uskoin että aamuaurinko toisi eilistä paremman kulun. Niin ei käynyt, mutta varsinaisesti suoritus kosahti ensimmäisiin kymmeneen rastiväliin, jotka sisälsivät toistakymmentä kunnon virhettä. Taisi olla täytekisa. Ota ne joko kisanomaisena harjoituksena tai kovana kisana, mutta älä harjoituksenomaisena kisana. Siitä ei tule mitään. Se on nähty jo monta vuotta sitten. Sunnuntaina tulokset. Voittohan tuosta kisasta tuli, mutta viestimiehet painelivat saman pituisella matkalla kymmenen minuuttia kovempaa...

Mies oli aika hajalla kisaviikonlopun jälkeen, joten maanantai ja tiistai oli hyvä ottaa kevyesti reenaillen. Keskiviikko meni matkustaessa, sillä lähdimme RaVan kanssa leiri- ja kisareissuun jo keskiviikkoiltana. Torstain reenit menivät hyvin. Yöreenissä suunnistus oli erinomaisesti gripissä. Se on muuten hyvä fiilis, kun niin tapahtuu. Perjantaina tunsin, että pitää kevennellä ja sunnistustreeneistä jälkimmäinen käveltiin. Jalat kattoon. Sekin on hyvä fiilis.

Lauantaina juostiin sitten 10mila. Miesten viestissä menimme RaVan kanssa yhteisjoukkueella ja kovempi pää edellä. Tatu ja Miska aloittivat ihan mukiinmenevästi ja meikäläinen pääsi 3. osuudelle metsään sijalta 110. Aloitin reippaasti ja kelasin kahden ensimmäisen kilometrin aikana toistakymmentä miestä perääni. Lopulta mentiin puskaan ja pummattiin (ei niin, etteikö pusikossa voisi suunnistaa puhtaasti tai että puska ehdollistaisi ihmisen pummaamaan, joku Pavlov voisi tietty tehdä siitäkin kokeen). 

Keräilin itseäni henkisesti letkan mukana vähän aikaa 3 minuutin virheiden jälkeen, kunnes pitkällä polkuvälillä porukasta löytyi se, joka halusi juosta kovaa. Hellaksen kaveri karkasi Kööpenhaminalaisen kanssa ja vähän ajan päästä saimme Haldenin kakkosjoukkueen kanssa poijaat kiinni ja menimme loppumatkan porukalla. Muutaman pysähtelyn, parin kompuroinnin ja aika hapottavan loppunousun jälkeen vaihdossa sija oli 93. 

Suoritus oli kohtuullinen, mutta kun sai lopulta tietää, että sijat 50-90 kattava letka oli reilun parin minuutin päässä, niin kyllähän se isompi pummi vähän harmittaa. Nappijuoksullahan oltaisiin tultu sijoilla 50-60. Kovempi jätkähän olis tullu, että kait se vaan on todettava, että juoksuvauhti sais olla vähän kovempi. Reeniä...reeniä.

Viimoset kaksi viikkoa ja sitte on SM-keskari. Saa nähä kerkeekö kunto nousemahan vai ei.