Kauteen 2017-2018

Siitä viikoittaisesta blogipäivittelystä ei tullut kyllä yhtään mitään :D.

Uusi treenikausi kokonaisvaltaista kehittymistä ja vuoden 2018 kisoja kohti rullaa nyt neljättä viikkoaan. Nälkää riittää ja tunnelma on hyvä. Pari vaivaa (asiaankuuluvina tai ei) häiritsevät tekemistä vähintään ajatustasolla, mutta oikeilla valinnoilla homman pitäisi selkeytyä. Ainakin oppii taas lisää oman kropan limiiteistä.

Poikkeuksellisen lepopainotteisen ylimenokauden jälkeen harjoitteluun tottuminen näyttää vievän kehomieleltä jonkin verran aikaa ja muutamat ensimmäiset viikot onkin otettu aika iisisti. Himmailu on ollut sinänsä haaste, sillä kolme ensimmäistä viikkoa sisälsivät kaksi intensiivistä suunnistuksen täyteistä viikonloppua (ClubMatch ja Jukola Camp) ja sitä myöten useamman matkapäivän, kun majapaikka sijaitsee Oslossa. Olen pyrkinyt muistuttamaan itseäni siitä, että mihinkään ei ole kiire - viime kauteen verrattuna tässä ollaan kuitenkin pari kuukautta aikaisemmin liikkeellä.

ClubMatch

Vuosi sitten todettiin koutsin kanssa, että en ole rintteri, eikä distanssimatkoilla vaadittava kestävyys ole luettavissa vahvuudekseni. Viime kevään kisakalenteria selattaessa punakynä piirsi siis viivoja viestikisojen ja keskimatkojen alle. Liian pitkät (tai lyhyet) otatukset se jätti huomiotta. Tulevaa kautta suunnitellessa punakynän on helppo tukeutua samaan ajatusmaailmaan. En ole enkä tule olemaan rinttimies, enkä edelleenkään omaa riittävää kestävyyttä pitkälle matkalle ('riittävä' olkoon tässä kohtaa suhteellinen käsite). Lisäksi isoimmat seuraviestit ovat itselle ja sattumalta myös minua tukevalle seuralle merkittäviä. #viestikulttuuri

Seuraavassa joitakin kauden teemoja:

Keskimatkaan panostaminen näkyy siis tietysti jo punaviivojen käyttäytymisestä kilpailukalenterissa, mutta täytyyhän sen olla selvä kilpailujen ulkopuolellakin. "Keskimielisyyden" tai "keskismin" on tultava uniin.
* Suunnistustekniikka muuttuu "keskimmäisiä reitinvalintoja" suosivaksi, ts. viivalla pysymiseksi (tai sen yrittämiseksi).
* Autoillessa pyrin ajamaan keskellä tietä ja vastaantuleville autoilijoille vilkutan iloisesti, keskarilla tietenkin.
* Politiikka-aihe täytyy skipata.
* Keskioluen ottamista ruokajuomaksi olen harkinnut, mutta toistaiseksi olen hieman epäluuloinen. Oikeastiko kaikki kortit täytyy käyttää?
* Yleisesti ottaen sitä vois yrittää olla vaan mahdollisimman välimalli jätkä.

WRE-kisoja tulen keräämään talven aikana muutaman, jotta saisi tehdä kevään hyvät suoritukset isoissa kisoissa ja jotta en lähtisi SM-kisan karsinnan ensimmäisenä enää koskaan. Kalenteri (vaihda vuosi 2018) näyttää kisoja seuraavasti:
* 27.1. IV Trofeo Máximus
* 3.2. Meeting de Orientação Dão Lafões
* 3.3. Andalucia O Meeting
* 24.3. Danish Spring Middle
Kovasti vakuuttelin Portugal O Meetingin (11.2.) järjestäjille, että tulen paikalle, jos WRE-kisa on keskimatka, mutta eivät näköjään muuttaneet järjestelyjä ja aikovat pitää kisan distanssimatkana. Pentele. Danish Springin pitkälle matkalle starttaan, jos on tarve ja jos olen terve.

Harjoittelussa tapahtuvia asioita voi lukea rivien välistä yläpuoleltakin, mutta kerrotaan nyt vaikka niin, että
* Loppuvuosi 2017 menee kuntoutuessa, voimaominaisuuksia kehittäessä ja juoksuun totutellessa.
* Alkuvuosi 2018 sisältää määrää, toivottavasti hiihtäen
* Kevät mennään vähillä kipulääkkeillä
* Suunnistustaidon ajattelin opetella kunnolla. Tahtoo sanoa sitä, että talvi sisältää aiempaa enemmän mentaali- ja kuivaharjoittelua, koska merkittävään suunnistusharjoittelun määrään keho ei pysty. WRE-kisat toimivat mittareina taidollisen, ei fyysisen, suorituskyvyn kehityksessä. Fyysisesti olen kunnossa vasta veteraanisarjoissa. Siihen ei mittareita tarvita.

Hyvä suunnitelma, sanoisin. Nyt: hanaa!

Urheilija ei tervettä päivää näe.

Eikä yösuunnistaja. Yösuunnistajalle on olemassa vain yö.

--- --- --- --- ---

SM-viestin jälkeen alkanut sairastelu kesti pari viikkoa eli viime viikon alkuun, mikä tarkoitti sitä, että viikonlopun Jukola-leiri oli vaarassa jäädä välistä. Terveystilanne tuntui kuitenkin olevan torstaina hyvä ja leirille saattoi lähteä. Syksyn tapauksista oppineena tein kuitenkin päätöksen jättää kovat treenit välistä, jotta tauti ei potkaisisi enää kolmatta kertaa takaisin - sairaspäivien määrä viimeisen seitsemän viikon ajalta oli pauttiarallaa 30.

Jukola leiri nro 1 onnistui uuden valmennuspäällikön J Tainin vetämänä hyvin. Taidolliseen tekemiseen tuli uusia virikkeitä ja suunnistus maittoi. Pysyin myös poissa sairaiden kirjoista ja tuntemukset kaikin puolin menivät parempaan suuntaan. Viime kuukausina kiusanneet akilleksetkin olivat Hollolan suppamaastoihin jokseenkin tyytyväisiä ja jatko vaikuttaa hyvältä, vaikka tarkkana täytyy olla. Leirin kartat domassa.

Jatko vaikuttaa urheilun puolesta muutenkin hyvältä, sillä sopparit on kirjoitettu ja matka TuMen kanssa jatkuu ensi kaudella. Tummaa keulaan!

--- --- --- --- ---

Nyt on lokakuu, mikä tarkoittaa sitä, että opiskelujen puolella aletaan kiihdyttää tahtia. Raportteja, ryhmätöitä, ja luettavaa riittää. Lisäksi ensimmäinen tenttikin taitaa olla heti marraskuun alussa. Elo kuitenkin maittaa. Mikäpäs täällä turskan palvojien maassa ollessa. 

Ja NSSS tai norjalaisittain NIH on hyvä korkeakoulu. Se selviää myös tästä uutisesta. "In the name of science..."

#offseason

SM-yön karsinta on huomenna ja yllä lukee #offseason. Mitä ihmettä?

--- --- --- --- ---

Viime viikonlopun SM-viesti (kartta) meni sekä itseltä että joukkueelta melko lailla vihkoon.

Oma fyysinen vire oli pieni arvoitus SM-pitkää seuranneen korkean kuumeen jäljiltä, mutta viimeiset päivät ennen kisaa sekä lopulta alkuverryttely antoivat viitteitä ihan hyvästä suorituskyvystä. Henkinen puoli kuitenkin petti - joukkueen heikko alku ja toisaalta oman kisavalmistautumisen epätäydellisyydet tervehtymisestä huolimatta veivät fokuksen vääriin asioihin ja 3. osuus käynnistyi omalta osalta aika negatiivisissa merkeissä.

Heti K-pisteeltä vedin omaan suunnitelmaan nähden luvattoman paljon vinoon. Kun lopulta selviydyin ensimmäiselle rastille, en katsonut stressin keskellä koodia tarkasti ja muistelin vielä vartti tämän jälkeen, olinkohan tullut leimanneeksi väärällä rastilla. Siinä 1. rastia kelaillessa kolmoselle heilahti noin 1,5min kupru, enkä oikeastaan koskaan saanut hyvää fiilistä ja taisteluasennetta sen jälkeen päälle - eli koko kisan aikana. Pitkällä välillä sain sopivasti HiKi:n Liukkosen selkää näkyviin ja puolessa välissä tiellä juostessa HS:n Heinaro hyppäsi metsän puolelta veturiksi. Positiivisia tuntemuksia tuli kyllä siitä, että pysyin yllättävän hyvin Eikan peesissä. Meinasin jo kysäistä, että ollaanko tässä lenkillä, mutta käytännössä reilun kilsan jälkeen putosinkin siitä kyydistä. Jälkimmäisellä puolikkaalla taivalsin matkaa VeVe:n Inkerin kanssa jonkun aikaa, kunnes hajonnat veivät miehet eri suuntiin. Lopussa alkoi tulla väsy ja ero edellä meneviin kasvoi aika nopealla tahdilla. Vaikka pidinkin osuudella sijoituksen (13.), suoritus ei missään nimessä tyydytä. Suoritus oli huono.

SM-sprintin finaaleja oli mukava käydä seuraamassa paikan päällä. Hienot kisat! MU:sta oli pari nuorta herraa juoksemassa ja molemmat pokkasivat plaketin. Laatu korvaa määrän.

--- --- --- --- ---

Sitten tähän viikkoon. Maanantaina alkoi kurkussa olla semmosta tuntemusta, että jokohan tässä taas tullaan kipeäksi. Tiistaina kuvittelin lähteväni vielä perjantain kisaan viivalle, mutta keskiviikkona totesin, että ei tartte yrittää ja kävin ostamassa kilon irttaripussin. Ylimenokausi on virallisesti alkanut ja nyt torstaina on ollut mukavaa vaan olla. SM-yöhön olisin toki kovasti halunnut, mutta tässä tapauksessa peli oli selvä. On muuten melko tyhjä hetki, kun tajuaa, että yksi kauden päätavoite jää väliin.

Offseason kestää itsellä 4-5 viikkoa. Siihen mahtuu yksi Jukola-leiri, joka toki tulee vedettyä asiallisesti läpi. Tai tervehdytään nyt ensiksi, jotta sinne leirille voi mennä. Muuten taidan yrittää tutustua Osloon ja kenties Norjan luontoonkin edes vähän. Samalla tulee tehtyä perustreeniä ilman älyttömiä suunnitelmia. Ne tarkemmat reenihommat alkavat nostaa päätään sitten joskus siinä lokakuun loppupuolella.

--- --- --- --- ---

SM-viestin osuuden alusta on kyllä vielä todettava, että on tää aivojen toiminta kyllä jännä asia. Kovasti juteltiin siinä koutsien kanssa ennen lähtöä, että rauhallinen startti ja suunnistuksen kautta hommaan kiinni. Hyvä alku tärkeä. Ja mitä tapahtuu? "Kartta taskuun, sinne päin ja heti K-pisteeltä alkaen pajatsoa tyhjäksi". Tuohon voi kai vaan todeta, että termien ymmärtää ja sisäistää ero on pieni, mutta merkityksellinen. Mitä täytyy tapahtua, että ymmärretyn asian pystyy viemään käytäntöön?

Kausianalyysi ei taida tulla julkiseksi. Mainittakoon tästä syksystä sen verran, että kummoinen fakiiri ei tarvitse olla ymmärtääkseen, että mitä ilmeisimmin jatkuva sairastelu on vaan ollut seurausta siitä, että rasituksen ja levon suhde on ollut vähän niinku vinksallaan. On oltu kipeänä ja sitten kun on "tervehdytty", kisoja on juostu liian aikaisin ja tauti on potkaissut takaisin. Yllättäen 1 + 1 on jälleen 2.

Näkyillään.

SM-pitkät ja palauttelut

Viimeiseen kahteen viikkoon mahtuu yhtä sun toista. Kerrattakoon asioita suurin piirtein kronologisessa järjestyksessä.

Viime postauksessa mainittu sairastelu päättyi tekstin mukaisesti sunnuntaihin, joten SM-viikolla sain mukavasti keskittyä muutamaan avainharjoitukseen ja yleisesti ottaen kisavalmisteluihin. Yksi pääharjoituksista oli keskiviikkona juostu alueen (Oslo/Akerhus) viestisuunnistustreeni. Sapluuna yksinkertainen 3 x 1,5-2km massa-/ryhmälähdöin. Paikalle oli saapunut aika mukavasti porukkaa, ja ensimmäisen lenkin yhteislähdössä oli ehkä 25 ukkoa viivalla. Hyvä treeni. Teknisesti ei tyydyttävintä työtä työtä, mutta erityisesti fyysiseen tavoitteeseen päästiin. Kroppaa ahdistettiin, mutta kaikkea ei otettu irti. Kartathan löytyy täältä.

Perjantaista muodostui pitkä matkapäivä sen sijaan, että se olisi ollut matkapäivä, joka sisältää tauon kotona. Suunnitelmista poiketen en siis ehtinyt käydä Mäntsälässä lepäilemässä, vaan aikaisen herätyksen, lentokentällä odottelun ja lentämisen jälkeen otin junan Tampereelle, josta reissu jatkui autokyydillä Lapualle.

Lauantai ja karsintapäivä koitti. Aamulenkki sumuisten peltojen lomassa ja kurkien laulaessa, aamupala ja kisapaikalle. Sain lähteä kilpailun ensimmäisenä. Nautin erityisesti ensimmäisen puolikkaan tunnin ihan täysillä. Liiallinen väsymys iski hyvästä meiningistä huolimatta ehkä vähän liian aikaisin, viimeiset pitkätköt rastivälit eivät olleet hallittuja ja jäin A-finaalipaikasta 1,5min. Kisan jälkeen päivällä oli aika neutraali fiilis. Illalla harmitti.

H21-sarjan ensimmäisen maaliintulijan velvollisuuksia. © Jaakko Peltonen

Finaalisarjasta riippumatta sunnuntain finaalipäivään olin aikoja sitten päättänyt latautua hyvin. Viivalla olin hyvällä fiiliksellä ja kisasuoritus alkoi hyvin. Pitkän välin valinta vaati miettimistä, mutta rv oli varmasti hyvä. Ohitettuani muutaman aiemmin lähteneen meno kiihtyi peitteisessä maastossa hieman liian agressiiviseksi ja turhalla säntäilyllä en saavuttanut muuta kuin väsymystä ja aikatappiota. Lyhyillä rinneväleillä otin homman hyvin rauhallisesti ja niiden jälkeen, kun vajaa kolmannes kisasta oli jäljellä, olin toisena.

Pitkä 13-14 väli loppurinteeseen oli valintansa puolesta helppo. Välin loppupuolella puun oksaa normaaliin tapaan edestä työntäessäni oksa päätti livetä kädestä ja iskeä nenänvarteen. Otti siinä oikea silmäkin osumaa. Vaikutti tai ei, tein pienen virheen seuraavalle pistekumparerastille, kun juoksin kumpareen väärältä puolelta vierestä ohi, enkä huomannut itse kumparetta enkä lippua. Seuraavalla välillä unohtui rastinoton perusteet, eikä loppuradallakaan suunnistus enää toiminut niin kuin olisi pitänyt. Maalissa lopun sekoilut syletti aikasta paljon.

Kuvan hieno ajoitus korostaa askelluksen keveyttä. © Jaakko Peltonen

Jälkikäteen erityisesti B-finaalin suorituksesta pystyy löytämään paljon hyvää. Karsintasuorituksen fyysistä kulkua en pysty varsinaisesti kritisoimaan, mutta finaalisuoritus tuntui paljon paremmalta. Pitäis vaan uskaltaa vetää semmonen vähintään 40min kisanomainen suunnistus siihen perjantaille, niin kulkis karsinnassakin :D. Molemmat suoritukset kosahti taidollisesti lopussa ja sehän ei ole kovin hyvä. Kisojen jälkeen usko hyviin kisoihin loppusyksystä on vielä vahva. "SM-viestissä ja SM-yössä olen valmiimpi."

--- --- --- --- ---

Tai siis fyysisesti olin ainakin tulossa olemaan valmiimpi kuin SM-pitkällä. 

Nimittäin.

Maanantaina kevyen hieronnan jälkeen nousi kuume. Illan huippu oli 39,5 °C ennen kuin aloin työntämään kurkusta alas nautintoainetta nimeltä ibuprofeeni. Viikolla mittailtiin lääkärin kanssa ja jonkunlainen virustartunta se todennäköisesti on. Kuume on nyt hälvennyt, mutta muutama muu oire ilmennyt. Verikokeet maanantaina ja homma toivottavasti selviää. 

SM-viesti on nyt tosiaan aika kintahalla, mutta jos olen viivalla, niin... olen viivalla. Rintti jää välistä. Tietynlaisella verikoetuloksella voinee myös alkaa miettiä SM-yön sijaan ylimenokautta ja rantalomaa Oslon seutuville.

Opiskelua en ole miettinyt yhtään.

--- --- --- --- ---

Ja niin. Piti vielä mainita se, minkä käytännössä kaikki suunnistusta seuraavat ovat varmaan ehtineet huomaamaan. TuMe sai uuden seuravalmentajan! Lue aiheesta vaikka täältä tai täältä.

Välillä miettii, että jossain määrin tuon mageen uutisen myötä ja toisaalta just nyt sairastelun keskellä tekisi oikeastaan mieli jo lähteä keskittymään ensi kauteen. Mutta sitten välillä toteaa aika nopiaankin, että oikeastaan tämä kausi ja tulevat kilpailut kiinnostavat vielä enemmän. Eiköhän nyt katsota, minkä verran paukkuja tulevissa arvometallikisoissa löytyy. Ei niitä SM-kisoja joka päivä tule.

Pakollinen päivitys

Näin sunnuntaina maailmancupin sprinttejä katsellessa lienee aika päivittää blogi tämän viikon osalta.

Laitetaas tähän viikon urheilullinen ohjelma:

Ma

Kipeä

Ti

Kipeä

Ke

Kipeä

To

Kipeä

Pe

Kipeä

La

Kipeä

Su

Kipeä

Kiinnostuneelle lukijalle (ja muillekin, luette kuitenkin) kerrottakoon, että tämän flunssan tapauksessa viimeinen sairaspäivämerkintä kirjattiin harjoituspäiväkirjaan tälle päivälle. Vaikka sairastelujakso jäi "vain" viikon mittaiseksi, mistään herkistävästä flunssasta ei valitettavasti puhuta. Sen saatoin huomata eilen ensimmäistä kertaa kämpästä poistuessani, kun reidet meinasivat pettää metroasemalle johtaneessa ylämäessä. Etenemismuoto oli kävely.

...taustalta kuuluu Lundanesin ähinää...

Suattaapi olla, että viikon lunssalla (kyllä, lunssa se on) voisi olla jotain yhteyksiä orientaatioviikon tekemisten ja tekemättömyyksien kanssa. No, jätetään analyysit henkilökohtaisiksi ja tiivistetään olennainen yhteen lauseeseen. Elämä on valintoja täynnä. 

Mutta olihan tässä viikolla muutakin tekemistä! Koulun puolella luennot alkoivat nimittäin jo parin kurssin osalta. Alkaneet kurssit käsittelevät lyhyesti suomennettuna ravintoa ja psykologiaa. Ovat siis varmasti mielenkiintoista kamaa. Alkuun jutustellaan kaikennäköistä beisikkiä, loppua kohden siirryttäneen enemmän urheilupainotteisiin aihealueisiin ja syvennetään hieman tietämystä. Koko syksyn opinnot sisältävät muuten vain kolme kurssia (3 x 10op, vähän eri, mihin Suomessa on tottunut) ja se kolmas, huomenna alkava kurssi käsittelee fyysistä aktiivisuutta ihmisen ikääntyessä. 

Nopeasti on käynyt selväksi, että opiskelu Norjan maassa sisältää aika paljon omatoimista opiskelua, ellei alana ole liikuntapedagogiikka. Luentoja on vaan muutama hassu viikossa, mutta luettavaa kirjallisuutta sitten aika runsaasti. Käynnistelen oman pääkopan opiskelukoneistoa hiljakseen, mutta fakta se taitaa olla, että lukuhommia pitäis vissiin vähän niinku alotella jo... Jostain kuulin huhun, että kipeänä olisi hyvin aikaa lukea koulukirjoja, mutta sen huhun siivet katkesivat kyllä nopeasti tähän viikonloppuun, kun erilaisia urheilulähetyksiä alkoi tupsahdella milloin mistäkin. 

--- --- --- --- ---

Viikon päästä on SM-pitkä Lapualla. Lento Suomeen on vasta perjantaina aamulla, mutta kerkeäähän siinä nukkua ja tehdä vaikka mitä ennen lauantain kisaa. Fiilis on hyvä ja ykkösrastin paikka tiedossa (se on se rinne siellä...). Kauden vähäisellä kisailulla olen varmistanut lähtöpaikan taktisesti mahdollisimman aikaiseen ajankohtaan, jotta sunnuntain finaaliin olisi hieman enemmän aikaa palautua. Finaalipäivälle olen tosin valmis ottamaan paikan A-finaalista lyhyemmän palautumisajan kustannuksella. Huutelen vaihtokauppaa sitten lauantaina kisan jälkeen. Edit: Tai jos tekiskin niin, että vetäis suoraan A-finaaliin, niin ei tarttis vaivata ihmisiä ehdottelemalla vaihtokauppoja. A-finaali kun juostaankin näköjään betonin jälkehen, niin ei tartte palautumisiakaan miettiä :) Taktiikka lähtöajan suhteen onnistui, ykkösrastia saatan tosin olla etsimässä väärästä rinteestä.

Lupasin muuten Teemulle juosta SM-sprintissä, jos sekin juoksee. En kertonu sille, että edeltävänä päivänä juostava SM-viesti saattaa aiheuttaa sellasen tilan roppaan, että ei vaan pysty. Katotaan, ilmestyykö jätkä viivalle siinä toivossa, että voittaisi meikäläisen ensimmäistä kertaa.

Laitan kuvarikkaampia raportteja tulevaisuudessa. Näitä jaksa itsekään katsoa läpi.

Norjaan!

Helou, pitkästä aikaa. :)

Nyt olen Norjassa, mutta tarinoidaan nyt ensiksi se, mitä edellisen päivityksen (4.10.2016) jälkeen on oikein tapahtunut. 

Viime syksynä ikävän voimakkaat rytmihäiriötuntemukset ohjasivat meikäläisen tutkimuksiin ja suunnilleen vuodenvaihteessa myöhäisenä joululahjana sain terveen paperit. Reenit alkoivat ja sekös oli mukavaa. Uuden koutsin kanssa tuli pohdittua, että terveenä olis hyvä pysyä. Jos vuositason tuntisuunnitelma olisi tehty, suunnitelman tuntisarakkeessa olisi ollut useampi sata tuntia vähemmän kuin edellisinä vuosina. Ei ihan helpoin juttu sellaiselle urheilijalle, joka kuitenkin lähtökohtaisesti uskoo, että huipulle pääsyyn vaaditaan vuositasolla jokunen treeni enemmän, mitä ohjelmaan oli nyt merkitty. Saatoin jossain määrin kuitenkin ymmärtää, että ehkä kyse on nousujohteisuudesta ja siitä, että reenataan se, mitä kroppa kestää ja että kuormitusta lisätään vasta sitten, kun siihen on kykyjä (tähän sellainen hehkulampun kuva).

No, tammikuussa homma tuntui vähän niin kuin uudelta alulta, mikä tavallaan toi lisää hyvää fiilistä treenaamiseen. Sai aloittaa alusta. Kaiken kaikkiaan harjoittelu sujui mukavasti, sillä missään vaiheessa ei ollut oikeasti väsynyt. Missasin sairastumisen takia seuran ulkomaanleirin helmi-maaliskuussa, mikä toisaalta saattoi olla ihan hyvä asia, sillä kahtena edellisenä vuotena tuo kyseinen leiri on ollut itselle "pieni" kompastuskivi siinä mielessä, että leiriltä on tullut tuliaisena jonkunlainen koko kauden pilaava rasitusvamma.

Kevät lähestyi ja tulevista kilpailuista oli alleviivattu kolme: 10mila, SM-keskimatka ja Jukolan Viesti. Kaikki muut harvat kilpailut liittyivät vain ja ainoastaan näihin kisoihin. Joidenkin rooli oli katsastaa viestijoukkueita isoihin kisoihin ja joidenkin rooli oli maastotyypin tai kisamuodon reenaamisessa. Tavoitteiden kannalta turhat kisat, kuten näyttö- ja katsastuskisat kansainvälisiin karkeloihin jäivät kalenterista automaattisesti pois. "Eipä niillä olisi meikäläiselle käyttistä ollutkaan", sillä tällä reenitaustalla edustuspaikat olivat mahdottomuus. Tulevaisuutta ajatellen katsastuskisojen reenaaminen olisi tietysti ollut arvokasta, mutta joskus asioita on priorisoitava.

Jännästi tuli heti maalis-huhtikuussa kisakauden alkaessa esille se, että kun ei ole reenannut itseään väsyksiin, kisoissa jaksaa painaa. Suunnistusnälkääkin riitti ja ilokseni saatoin todeta, että myös taidollinen suorittaminen kisoissa oli kiitettävällä tasolla. 10milan 3. osuuden 11. nopein osuusaika takaa-ajajan roolissa ja Hollola-rastien voitto kertoivat siitä, että tammikuun alusta lähtien jotain oli tehty oikein. Edellisvuosiin nähden jotain oli jätetty tekemättä, mutta sekin taisi mennä tällä kertaa oikein. 

SM-keskimatkan karsinta oli silti haaste, josta en suorittanut puhtain paperein kuin kaksi ensimmäistä rastia. Epäonnistunut suoritus oli monen asian summa, kuten aina, mutta sanotaan nyt näin, että kun on tarpeeksi monta juttua häiritsemässä itseluottamusta, tulos on se, mikä on. Tuli siinä opittuakin jotain ja toivottavasti jossain kohtaa ne opit näkyvät. Jukolassa fiilis matkaan lähtiessä oli hieman sama kuin SM-keskimatkalla: todella epävarma. Jotenkin ihmeellisesti sain aikaan kuitenkin hyvän suorituksen ja 4. osuuden osuussijoitus (12.) on ehdottomasti parasta, mihin tämä mies on koskaan Jukolassa pystynyt.

Koko kevätkautta summatakseni: pääkisojen onnistusmissaldo 2/3 ja onnistuneet suoritukset sellaisella tasolla, johon en ole ennen pystynyt, on lähtökohdat huomioiden erittäin tyydyttävä kokonaisuus.

--- --- --- --- ---

Kesäharjoittelu on sujunut vaihtelevasti, sillä huhtikuun kylmissä keleissä juostut kisat aiheuttivat ongelmia akilleksiin (yksi syy, miksi fiilis SM-keskarilla ja Jukolassa oli epävarma), eivätkä korvaavat harjoitteet tai fysioterapia/hieronta ole toistaiseksi poistaneet vaivoja täysin. Tilanne on kohtuullinen, mutta välillä häiritsevä. Lahti-suunnistuksen keskimatkalla en osannut keskittyä täysillä suoritukseen ja annoin vaikean historian tehdä itseni epävarmaksi, kuten SM-keskimatkalla. Lahden keskari oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, mihin kilpailussa täytyy keskittyä ja nyt uskon pystyväni hallitsemaan kilpailusuorituksen kunnialla, kun sillä on "oikeasti merkitystä". Seuraava todellinen testi on SM-pitkä ja sen karsinta syyskuun ensimmäisen viikonlopun lauantaina. Sitä ennen elokuun viimeisen viikonlopun sunnuntaina olisi yksi viestikisa juostavana (tärkeä merkitys silläkin), kunhan vain selviydyn lähtöviivalle terveenä nyt jylläävän flunssan kourista.

--- --- --- --- ---

Jaapajaa. Otsikon mukaisesti pitäisi kirjoittaa varmaan jotain tästä Norja-jutustakin :D. Joskus vuoden alussa päätin, että täksi syyslukukaudeksi lähden jonnekin vaihtoon ja aika nopeasti Norja ja Oslo, tarkemmin NSSS (Norwegian School of Sport Sciences, norjaksi NIH eli Norges Idrettshøgskole) valikoitui mielekkääksi vaihtokohteeksi. Hakupaperit sisään ja huhtikuun tienoilla vaihtopaikka oli selvä.

Minulle syitä lähteä vaihtoon olivat mm.

• liikkabilsan kansainvälisyys ->
• kielitaito, myös paikallisen kielen oppiminen
• työllistymismahdollisuudet
• kontaktit ihan joka mielessä
• uudet maastot ja harjoitusolosuhteet
• MM 2019
• kyllähän jokaisen kannattaa lähteä vaihtoon ihan vaan kokemuksen takia :)

Ja täällä sitä ollaan. Lensin Osloon 11. pv perjantaina. Olin aiemmin ottanut yhteyttä paikallisen seuran, Nydalens SK:n väkeen ja käytännössä heti kämpän avaimen saatuani suuntasin NSK:n leirille Kongsbergiin. Pari laatutreeniä siellä ja matka jatkui heti lauantaina takaisin Osloon vaihtareille suunnatun ohjelman pariin. Viime viikon alusta norjalaisetkin opiskelijat aloittivat orientaatio-ohjelman ja liityimme vaihtariporukalla tähän remmiin mukaan. 'Fadderuka' (orientaatioviikko) sisälsi ohjelmaa laidasta laitaan, pääasiassa leikkimielistä kilpailua ryhmissä ja biletystä viitenä peräkkäisenä iltana/yönä. Lähes kaikkeen ohjelmaan osallistuneena ja jonkun verran omatoimista urheilua harrastaneena voi helposti todeta viikon olleen melko rankka (mutta hauska!) kokonaisuus, vaikka alkoholia ei juonutkaan ja vaikka yöunista yrittikin pitää hyvää huolta. Eihän tuo urheilijan viikko ollut, enkä voi sanoa olevani yllättynyt, että sunnuntaina alkoi pukata flunssaa. En muuten muista olleeni kuumeessa ainakaan viimeiseen kuuteen vuoteen. Vaikka mittari näyttikin korkeimmillaan maanantai-iltana vain 37,3 C, oli fiilis Kummelia lainatakseni: "Kevyt kuin käellä. Melko ylivoimainen."

Yhden illan kestänyt kuume on nyt kuitenkin poissa ja ehkä jokseenkin lisääntynyt sairastelu viimeisen vuoden aikana on kehittänyt kropan puolustuskykyä siinä mielessä, että jokaisen pöpön taltuttaminen ei vie kahta viikkoa, vaan nyt voi puhua jo päivistä. Tietysti lisääntynyt sairastelu (aiiiiiika monta sairaspäivää tänä vuonna) ei yleisesti ottaen ole kovin hyvä juttu ja se pitääkin nyt kauden päättyessä tsekata, joskos sille pitäisi (kyllä) ja voisi (kyllä) tehrä jotain. Nyt joka tapauksessa pidän sormet ristissä ja hoidan ravinnon, levon ja huollon, kuten pitää ja toivon pystyväni osallistumaan jo tulevana sunnuntaina paikalliseen aluemestaruusviestiin NSK:n riveissä. 

Tarkoitus on siis edustaa nyt syksy Norjassa NSK:ta. Tai oikeastaan tärkeämpi juttu on treenata seuran kanssa tämä syksy, sillä kisoja ei kovin montaa tule. Joka tapauksessa tämän kauden aikana Suomessa tai Ruotsissa käytäviin kisoihin tai ensi kauteen muutenkaan se ei vaikuta mitenkään. Eli matka Turun Metsänkävijöiden kanssa jatkuu, kuten ennenkin. Tai jos se minusta on kiinni, niin matka jatkuu paljon paremmin kuin tähän mennessä. :)

Btw. Norjan reissun takia ja sosiaaliseen paineen alla murruin ja päätin liittyä Instagramiin. Saa seurata! En lupaa, mutta tarkoitus olisi päivitellä blogia ja Instagramia öbaut viikon välein, ja kertoa niin urheilijan kuin vaihtarin elämästä. Katotaan mitä syksy tuo tullessaan!

Ha det!