Elokuu ei ollut hänelle hyvä

Mitäs mitäs.

AM-kisojen jälkeen oli tosiaan selvääkin selvempää, että ukko tarvitsi palautumista. Sitä tosin tarvittiin myös muualla kuin pelkästään hermolihasjärjestelmässä, aineenvaihduntaelimistössä tai hengitys- ja verenkiertoelimistössä. Eli luustossa.

Sääret tuntuivat epävarmoilta AM-kisojen jälkeen. Ollako tunne mennyt jo luukalvoon, vai ollako se vasta lihaksessa?  No, koulu Pajulahden liikuntakeskuksessa (vai mikä lie viralliselta nimeltään) alkoi ja alkoi muuten kivasti! :) Metsässä ryhmäydyttiin ensiksi viikko ja juuri alkanut ensimmäinen varsinainen kouluviikko päättyi hetki sitten eilen. Kaiken hyvän lisäksi sain pienen flunssan, joka on kohdallani suhTEELLISEN harvinaista. Ajatusmaailmani on kuitenkin sellainen, että sairaudet eivät vaan TULE jostain. Niitä VOI ESTÄÄ pienillä teoilla, kuten ravinnolla, levolla ja hygienialla. Koen, että ajatusmaailmani on toimiva ja siksipä flunssa tähän kohtaan tuntuu lähes maailmanlopulta. No ei senttäs. Maanantaina mennään taas!

Elokuu oli siis heikko koska:

• jalat olivat epävarmat ja vaikeuttivat juoksuharjoittelun jatkamista lepojakson jälkeen
• koulu alkoi ja toi sen tarvittavan uuden ärsykkeen, jotta harjoittelu ei olisi liian helppoa
• ryhmäytymisleiriltä tai perheen sairasteluista sain pienen flunssan

Tässä kuitenkin tuntee pientä kiirettä, tavallaan. SM-yöhön on aikaa neljä viikkoa. Siihen kerkee vetäisemään 3 + 1:n viikkorytmityksen, koska SM-pitkä ja SM-keskimatka ovat toissijaisia kauden toiseksi ja kolmanneksi tärkeimpiä kilpailuja. Itse yösuunnistuskilpailu..han ei ole mitenkään erikoinen, vaan suunnistustaito yli 2000lumenen valotehossa ratkaisee aika paljon. Lopulta juoksuvauhtikin merkitsee jotain.

Koska elokuun suunniteltu veekoilu jäi aika vähälle, niin vähän pidemmälle kuin kuukauden päähän tähtäävänä urhelijana teen toisen VK-MK -jakson tähän perään. Yksi kisanomainen treeni per viikko olisi hyvä, mutta toisaalta viikonloppujen SM-kisat rassaavat aika paljon, joten voi olla, että tyyppivalmistautuminen yökisaan ei ole yhtä hyvää kuin viime vuonna. No, viime vuonna voitin pronssia AM-kisasta ja jäin karsintaan SM-kisassa. Parannettavaa siis on.

Koulu on siis Pajulahdessa alkanut. Alku on varmasti aika rentoa, mutta todelliseen koulunkäyntiin päässee kiinni vasta, kun ohjaukset säännöllistyvät. Pari koulutehtävää on tullutkin jo tehtyä. Porukka on parasta, mitä koulu-urallani tähän asti (sori vaan menneisyyden koulukaverit :D) ja olosuhteet toki myös ihan hyvät urheiluun.

Jatkan edelleen siis kehittämällä ominaisuuksia VK/MK, liikkuvuus ja uintitaito.

Kotiin ja AM-kisoihin

Kotiuduin siis keskiviikkona Lapin reissusta.

Harjoitusjakson tavoite toteutui eli sain tehtyä tämän vuoden mittakaavalla katsottuna ehdottomasti parasta juoksuharjoittelua. Harjoitusjakson mahdollistivat kaverini Eeva (perheineen) sekä Tievatupa. Tätä se yksilöurheilija kaipaa. KIITOS!

Viikonloppuna oli edessä AM-kilpailut. Tiesin, että päivän vire ei ole mistään kotoisin, mutta oletin, että jaksaisin 11km:n taipaleen melko hyvin. No, vire oli aivan hirveä, enkä todellakaan jaksanut 11 kilometriä. Ensimmäisen mäen tarkahkot pisteet sujuivat hyvin, enkä lähtenyt rynnistelemään. Ensimmäisen pitkän välin toteutus ontui pahasti, mikä oli jo merkki väsymyksestä, ja tietoisuus siitä vaan entisestään lisäsi henkistä väsymystä. Jossain kolmen kilometrin kohdalla kroppa vaikutti siltä, että keskeyttäminen ei varmaan olisi ollut pahaksi. Kun pääsin maaliin, ensimmäisinä asioina tuli mieleen ruoka ja vesi.

Selityksiähän aina löytyy. Nyt jotkut niistä ovat oikeasti ihan päteviä.

Seuraavan päivän viestin aloitusosuudelle lähdin tekemään omaa vetoa, sillä joukkueita oli vähän ja aloituksen kovin jätkä (Lynxin Parjanne) lähtisi oletettavasti vauhtia, jossa en kestäisi edes ensimmäistä ylämäkeä. Kun 7,6km:n pätkä alkoi, K-pisteelle mennessä kellään ei ollut kiire. No, aloin tekemään sitä omaa vetoa. Ykkönen oli lyhyt ja meikäläisellä hajonta nopein. Kakkoselle vähän vinoon juostessa kallioilla näkyi vain Metsälän Tuomas (Lynx 2), jonka kelasin lopulta kiinni. Oletin, että Parjanne on jo mennyt. Seuraavilla rasteilla näin takavasemmalla isompaa letkaa ja kiristin tahtia, etteivät takana tulijat saisi selästä hyötyä. Ohitin Tuomaksen ja pitkälle välille pääsin lähtemään melko yksin. Polkukierto oli varmastikin optimireitti omalle hajonnalle ja ero muihin kasvoi.

Yksin kärjessä tai lähellä kärkeä suunnistaessa fiilis oli hyvä. Tuntui, että ajatus takanatulijoista sai tsemppaamaan suunnistuksessa, eikä virheitä tullut, joskin joitain ”sinne päin” rastilta lähtöjä tuli tehtyä. Mitään flow-fiilistä tuossa tilanteessa ei kuitenkaan tuntunut saavan. Hajontarastilla vajaan 5km:n kohdalla näin Parjanteen tulevan vastaan ja tajusin, että tässähän ollaan kärjessä. Antti ajoi meikäläisen seuraavilla väleillä helpohkon tuntuisesti kiinni, mikä sai ajattelemaan, että hän lienee PK-lenkillä, tai ainakin eilistä huomattavasti kevyemmällä. Pitkän matkan kilometrivauhdithan oli meillä 6.06/km vs 7.58/km. Että joo. Otin peesin vähäksi aikaa, käväisin välillä omalla hajontarastilla ja kuittasin 13:lle, josta kuitenkin lähdin tekemään väärää reitinvalintaa kolmanneksi viimeiselle rastille. Niityllä juostessa katsoin sivuun ja näin Lynxin paidan liikkuvan suhteellisen reippaasti. Korjasin oman reittini optimiksi ja tsemppasin viimeiseen ylämäkeen. Laskettelin vaihtoon vajaan minuutin Lynxiä perässä.

Late piti meidät kolmen kärjessä ja Tuomokin suoriutui ankkuriosuudesta, vaikka reissu olikin pidempi kuin oman sarjansa pitkä matka lauantaina. Oltiin myö kuitenkin viidensiä!

Kisaviikonloppu, erityisesti pitkä matka, antoi suoran palautteen kropan tilasta. Palautuminen reenistä ja reissusta on vielä sillä tasolla, että jätän seuraavat tehotreenit ensi viikonlopun SM-leirille. Sittenhän syksyn sävelet ovatkin aika selvät.

Kiilopää ja muita juttuja

Olipahan hienoa seurata suomalaisen pronssiuintia! Hjuva Mattsson!

Keskiviikkoiset mäkivedot sai työstää ilman paitaa. Se antaa kuvan keleistä täällä pohjoisessa. Vaikka yleisesti ottaen olen viileän kelin miehiä, niin on oikeastaan ihan hyvä, että päivälämpötila on yli 25 astetta, sillä kun etelään palaa, niin tällaiset kelit ne vaan jatkuu ainakin kuukauden. Kaamasmukan ekoina päivinä 15 astetta oli justiinsa sopiva ja teki treenistä yleensä superlaadukkaan. Helteessä kisaaminen voisi kuitenkin tuottaa kropalle "lieviä" vaikeuksia viileässä treenaamisen jälkeen, joten ihan hyvä siis näin.

Mennäänhän myö aina talvisin kylmää pakoon etelään. Linnutkin tekee niin.

Torstai oli kevyt päivä vähän pitkäksi venyneen Kiilopään valloitus-JK:n ja erillisen liikkuvuustreenin merkeissä. Perjantaina pikaista voimaa lisäpainoilla ja vähän kuntopiiriä päälle. On muuten varma keino pistää reidet jumiin. Illemmalla kevyempi lenkki ruskoineen ja polvennostojuoksuineen. Eilen tein viikon pitkän, joka tosin oli tällä kertaa vainn noin 4,5h. Pikkuhiljaa saa tuommoset aika kuluttavat pitkät vaellukset jäädä poies ohjelmistosta. Tai veikkaan, että seuraava yli 3h setti tulee vasta kisakauden jälkeen.

Pikkuhiljaa alkaa Lapin reissukin kääntymään loppua kohden. Tänään päivä on suurin piirtein samanlainen kuin torstai. Eli kevyt, sopivan pitkä JK ja sitten liikkuvuussetti myöhemmin illalla. Maanantaina pitkä lenkura juosten ja tiistaina intervalleja mäkeen. Sitten kotiin.

Lauantaina AM-pitkä jonkinlaisella kululla ja lepoa. Sitä seuraavana tiistaina Juoksen ratavitosen ja maastotestin. Siitä lähdetään sitten työstämään kroppaan lisää vauhtia VK/MK-harjoittelun muodossa. Kisapaino laitetaan kohdalleen ja ruokavalio ja ravintolisät gramman tarkkuudella ylös... Jaaniin pysytäänpäs yksinkertaisten asioiden äärellä. Syyskuussa viritellään kisakuntoa ja kisataan huippusuorituksia. Lokakuussa pistetään kausi pakettiin ja jatketaan kehittymistä.

On se vaan hauska suunnitella. Vielä hauskempaa on toteuttaa suunnitelmia!

By the way, olen huomannut selkeästi mielen vaikutuksen kehon väsymystilaan. Välillä tulee ajateltua, että "reissua on enää viikko jälkellä, vielä jaksetaan viikko". Koska mieli ajattelee näin, kehokin alkaa käyttäytymään, kuin että energiaa olisi enää vain jonkin verran jäljellä. Pitäisiköhän ajatella, että leirinkin jälkeen on elämää, niin mitään väsymystilaa ei tulisikaan. Olisiko fiilis/kropan väsymys sama, jos tietäisin, että leiriä olisi vielä 1½ viikkoa jäljellä? Jänniä juttuja. No itse asiassa tää oli kyllä aika perusjuttu. Huomasin sen jo 10-vuotiaana.

Hyvin menee kuitenkin.