sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Päivitys

Kivaa vuotta kaikille.

VK-jakso on kolmannen viikon lopussa. Kynnystesti vuoden ensimmäisenä tiistaina antoi merkkejä siitä, että ainakin hermostollista kehitystä oli tapahtunut kahdessa viikossa. Viikolla 52 olin virka-avussa eli kassulla. Vuoden vaihteen sekunnit olivat ikimuistoisimmat ja hienoimmat tähän mennessä! Kiinniollessa tuli treeniä yllättävän hyvin. Sama juttu tällä viikolla, vaikka ensimmäinen kunnon treeni olikin vasta perjantaina. Kympin paremmalla puolella molemmat viikot siis.. Tietty vaikka harjoittelun painotus on tällä hetkellä vauhtikestävyydessä, niin harjoituskauden alkupuoliskolla määrää pitääkin syntyä, vaikka sitä ei erikseen käskettäisikään tekemään.

Viikon(lopun) urheilut

Pe
* juoksu tv-VK 75'
* kestovoima jokkerin ventti 35'
* venytykset 25'
La
* karttavaellus PK 210'
* salivuoro - säbää, juoksutekniikka, kestovoimaa, venyttelyt 90'
* venyttelyt 30'

Su
* hiihto 120' PK sis. 5 x 8-10' VK

Fiilis on tällä hetkellä hyvä. Viikon "loma" intistä on puolessa välissä, eli siis reilusti on vielä aikaa rentoutua pelkästään urheilun parissa. Yksi suuri ero Urheilukoulussa normaaliin elämään verrattuna on muuten suunnitelmallisuus. Sitä aina punkan päällä jaksaa haaveilla tulevista tapahtumista, kisoista ja suunnitelmista. Kun odottaa tulevaisuutta ja tietää mitä tekee ja mitä tapahtuu, aika tuntuu kuluvan nopeammin. Kannattaa kokeilla, jos tietää, että on tulossa joku "tylsempi" pitkä ajanjakso ;)

Itse olen suunnitellut kisakaudelle tällaista (samaan ajatuksenvirtaan paljastetaan tietämättömille, että pitkä matka on päämatkani sekä nykyään että tulevaisuudessa):

Tärkeimpiä kisoja:

26.3. Spring-cup henk.koht. (kansainvälisen vauhdin tunnustelua)
27.3. Spring-cup viesti (ankkuri)
30.4. 10mila (toinen pitkistä)
21.5. Sm-erikoispitkä (mitali)
9.-12.6. Puolan MM-katsastukset (kisalippu)
18.6. Jukola (toinen pitkistä)
4.7. MM-pitkä (TOP ?)

Ei oo ainakaan ittelle yllätys, että harjoittelumäärä pyritään pitämään melko korkeella aika pitkälle kevääseen. Vasta huhtikuussa ruvetaan lyömään.

Moro.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Jouluviikko

Sain maanantaina testauspäälliköltä luvan syödä jouluruokia oikein huolella. Kynnystestin yhteydessä otettujen mittausten mukaan painoni oli kasvanut, mutta rasvaprosentti pienentynyt. Se on siis lihasmassa, joka on lisääntynyt! Toivottavasti nyt edes jalkoihin tai keskivartaloon eikä mihinkään ylemmäs.

Viikon sairastelujakso muistutti taas siitä, että terveys on edellytys kaikelle treenaamiselle ja kilpailemiselle ja loppujen lopuksi myös siis kehittymiselle. D-vitamiinit eivät pelkästään riitä, joten nyt urheilukassiin on pakattu mukaan Herbalifen F1-pirtelöpurkki. Uskon että kokonaisvaltaisemmalla energiavarastojen huoltamisella vastustuskyky pysyy korkeammalla, mikä pitää nuhat poissa.

Eilen perjantaina tuli viikon kolmas vauhtikestävyystreeni, vk-jakso kun kerta on alkanut. Maanantain kynnystesti kertoi vain sen, että kahteen viikkoon en ollut harjoitellut minuuttiakaan. Tiistaina lähdin katselemaan TVV:n junioreiden tekemistä Liikuntamyllyyn. Antti oli tehnyt mukavan määräintervalliharjoituksen. 19-rastinen rata piti lukea rastiväli kerrallaan reippaiden vetojen aikana, ja piirtää käyräkartalle palauttavien 200m:n aikana. Lopulta käyräkartalla oli se sama 19-rastinen rata. Itselle eivät 20 vetoa riittäneet, vaan päätin vetää puhtaasti juoksemalla vielä 10 päälle. Kokonaisuudessaan vauhdikasta juoksua tuli 6km, palauttavaa tietenkin saman verran. Eli siis 20 x 200/200 + 10 x 200/200 VK. Täytyy myöntää, että vauhdit olivat pikkuisen liian kovat.

Keskiviikkona kävin Tuusulassa suunnistamassa Antin tekemän treenin. Aiheena sprinttimäiset reitinvalinnat eli käytännössä sama rata kahteen kertaan juosten läpi eri reitinvalinnoin - vauhti: VK. Vaikka en ole vielä kunnolla analysoinutkaan treeniä, niin jo nyt voin sanoa, että koin suuriakin yllätyksiä toisella lenkillä juostessani. "Mitä? Onks tää nopeempi? Ja vielä näin paljon!?". Treenin aikana vauhti tuntui olevan sopivaa, ja loppua kohden juoksu tuntui yhä vain rennommalta. Jälkikäteen mietittynä en malttanut kuitenkaan juosta tarpeeksi hiljaa, vaan pistin itseni liian tiukoille. Fysiikkateemana oli kuitenkin vain VK eikä MK. Joka tapauksessa, 2 x ~23-25min VK.

Samaisena iltana kävin vielä Tornikalliossa väyläsuunnistuksen pimeällä. Hyvää settiä, mutta lopussa about 10min eksähdys. Kompassitta lähdin seuraamaan väärää mäen rinnettä. Siis 1h40min suunnistus PK.

Eilen perjantaina tuli tehtyä siis viikon kolmas jakson teeman mukainen harjoitus. 5 x 2000m. Matkamittaria tai hienommin sanottuna gepsiä kun ei ole, niin luulen, että ainakin 4 viimeisellä vedolla matkaa tuli hieman yli 2km. Mutta se ei haittaa. Koin onnistumisen elämyksiä, kun alkuverkkojen aikana pystyin päättelemään päivän kunnon = miten sydän käyttäytyy ja ovatko sykkeet normaalit. Ja itse treenikin meni sykkeitä seuraillen tismalleen niin kuin sen pitikin mennä. Ensimmäinen veto Aerobisella kynnyksellä ja sen yläpuolella. Ja viimeinen aika lailla Anaerobisen kynnyksen tuntumassa. Viimeisen vedon jälkeen nostin kädet ilmaan, kuin Juha Väätäinen konsanaan, ja samalla mieleen pulpahti yksi ensi kauden tärkeimmistä kisoista, tarkalleen sanottuna ei MM-Puola, vaan Sm-erikoispitkä. Mielikuvia, mielikuvia... Treeni onnistui loistavasti, eikä tullut kylmäkään. Eihän pakkasta ollut edes 20 astetta. Lenkin jälkeen jouluaattoiltaa kotiin viettämään.

Ensi viikon olen virka-avussa. Toivottavasti ei tule hälytyksiä tai tarkastuksia :). Muutenhan viikko on pelkästään urheilu-valmennusta. Ensi vuoden ensimmäinen viikko alkaa valmennuskurssin osalla 2. Sitten olen Loppiaisen jälkeen viikon koti-Mäntsälässä treenaamassa. Tämän jälkeen pari sotilaskoulutuspäivää ja seuran leiri Vierumäellä. Sitten loppuu vauhtikestävyysjakso.

Ja hyvää Tapaninpäivän aikaa!

perjantai 17. joulukuuta 2010

Puola

On varmasti hieno maa. Kun liitolta ei tullut "joululahjaa" talenttileirin muodossa, aion päästä Puolan nuorten MM-kisoihin ilman ko. ryhmän tuomaa tukea. Aikaa on melkein 200 päivää ja matka on pitkä. Kohti ensi kauden tavoitetta, eli Puolan MM-kisoja, ja sinne asti!

Tekstistä saattoi osua jonkun silmään pientä katkeruuttaa tai valitusta.. Näitä kirjoituspätkä ei todellakaan sisältänyt. Harmittaa kyllä, mutta valittamisen aihetta ei missään tapauksesa ole. Tällä hetkellä fiilikset ovat sellaiset, että tunnistan itseni J Salmen kuvauksesta: "Ennen vanhaan rannalle jäänyt urheilija meni potkimaan vähän aikaa kuusen kylkeä ja seuraavana päivänä aloitti entistä kovemman treenauksen, nykyään kirjoitellaan blogeja."

Vaikka myös jälkimmäinen osa kuvauksesta osuu nappiin, niin tarkoitin äskeisellä 'itseni tunnistamisella' tuota entistä kovemman treenauksen aloittamista. Kuusta tuli potkittua tarpeeksi jo tämän viikon tiedusteluharjoitus 1:n aikana.

Maanantaina siis lähtee!!!

maanantai 29. marraskuuta 2010

Ilman yleisön pyyntöä, mutta kuitenkin yleisöä varten:

Karttoja tänne kuitenkin laittelen, eräästä syystä ;).
Jukola-leiriltä kolme treeniä:
Yösuunnistusharjoitus yhteislähdöllä K-6-5-4-3-2-7-8-9-10-11-1-"M"

Suunnistusvedot

Rastinottotreeni, vähän säätöö K-1-2-3-8-9-3xsininen-10-3xsininen-11-sininen-12-M

Väyläyösuunnistus 28.11.

Yökuppi joskus


Ja jotta ketään ei jätettäisi kylmäksi, tässä selitys muun muuassa sille, miksi olin masentunut Kytäjä-jukolan jälkeen noin 3 viikkoa.
5-6

6-7

Pitkän välin loppu, eli väli 13-14

lauantai 27. marraskuuta 2010

Synttäripäivän jumi

Odotan sähköpostia Suunnistusliitolta. Kertoivat eilen, että lähettävät lähipäivinä henkilökohtaisesti sähköpostia talenttileirille valituille.

Urheilukoulun lajitestit olivat tavallaan aika rankat. Sitä kun ei ole tottunut tekemään maksimikestovoimasarjoja penkkipunnerruksessa tai jalkakyykyssä. Saati sitten juoksemaan täysillä 20 metrin sarjoja pk-harjoituskauden alussa. Testit pistivät fyysisen fiiliksen marraskuun 17. päivän ajaksi hieman jumiseksi, mutta 19-vuotiaalle osoitetuin onnentoivotuksin siitäkin selvittiin..

Jukola-leiri oli hienoa settiä. Harjoituspaketteja kun käytettiin, niin treenit olivat valmiiksi suunniteltuja ja laadultaan siis hyviä. Karttoja en kykene laittamaan. Olen laiska.

Tässä kuitenkin viikonloppu pääpiirteittäin:

Pe
i: kovavauhtinen yösuunnistus yhteislähdöllä 41' "Meikä vei!"

La
ap: suunnistusintervallit 4 x 7-10' "Hyvä vauhti, virheitä 3. ja 4. lenkillä"
p: rastinottotreeni 60' "Pää lopetti toimimisen puolen tunnin jälkeen"
i: yösuunnistus 60' "Ihmettelyä"

Su
a: vaellus 180' "1:40000 kartalla suunnistus tuntuu hitaalta"

Tällä viikolla oli toinen metsäleiri. Unta tuli vähemmän, oli kylmempi ja oli enemmän tekemistä kuin ensimmäisellä metsäleirillä. Ei se mitään, elossa ollaan ja sitä rataa. Nyt vähän levätään.

Ja korjaus muuten edelliseen tekstiin. Eikkahan ei hyytynyt. Häntä vain väsytti tavallista enemmän pitkän pk-lenkin jälkeen. Hyytyminen tarkoittaa sitä, että putoaa vauhdista, mutta Saariselällähän niin ei käynyt.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Valmennusleiri 1 ja muuta

"Pari viikkoa on taas vierähtänyt. Urheilukoulussa 3. ja 4. viikko taisivat olla melkein toistensa vastakohtia. Viime viikolla Eerikkilässä valmennuskurssi, tällä viikolla Hälvälässä ensimmäinen metsäleiri. Ja nyt on "hieman" väsynyt olo. Mutta pää kestää. Kuten suunnistajien lajivastaava kapteeni Särkänmäki totesi: "Huippu-urheilijoilla se henkinen kantti vaan kestää."

Nyt ainakin itselläni on hyvä fiilis, että pystyin pitämään asenteen kohdallaan, enkä hajoillut leirillä. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että kaikki liikkuva ketutti perjantain marssin aikana. Nyt olen levännyt aktiivisesti ja huomenna olisi tarkoitus lyödä kovaa Av-testeissä. Se vaan on pakko!

Maanantai ja tiistai menevät vielä ampumaratapäivien merkeissä, mutta keskiviikkona on edessä uintitestit ja tämän jälkeen lähdetään Saariselälle hiihtelemäään. Viikon treenileiri pääosin hiihtämällä. Tulee pari hyvää määräviikkoa siihen väliin."



Tällaista piti pistää joskus 30.10., mutta jäi kaiketi julkaisematta. Noh, kait se tässäkin tapauksessa on parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ja Av-testeissähän lyötiin. Ei ole vähään aikaan ollu semmosta päivää kuin tuo testipäivä oli. Huhhuijaa, mitä settiä. No, miten ne testit sitten menivät? 5000m ratatesti jotain 17.40 + sekunnit päälle. En ole tyytyväinen. Kaiken lisäksi hävisin Miikalle, joka veti suunnilleen 20 sekuntia paremmin tässä viime viikonloppuna. Ei siinä mitään, Miikahan on kovakulkuinen kaveri. Mutta ensi kevätkesänä 5000m menee radalla alle 16.30. Se on tavoite.

Maastotesti olikin sitten itselleni mieluisampi osio, vaikka pahemmalta se tuntuikin. 10km metsäjuoksua...mitä raastoa!! Aika oli öbaut 58.40. Metsälän Juspon kanssa pääsin kuulemma samalle minuuttiluvulle, siihen olen erittäin tyytyväinen. RR:n Niemi paineli vielä reilusti kovempaa, mutta en olettanutkaan pärjääväni tuon tason kavereille. Vuotta nuorempi MM-kävijä Suomisen Miika juoksi 7,5km matkalla parhaimman ajan. Oma väliaikani oli vissiin pari sekuntia huonompi. Oon mä aika talentti metsäjuoksussa. Siksi tässä nyt vähän jänskättääkin, että sitähän saattaisi päästä ihan talenttiryhmään. Valinnat julkaistaan kuulemma 15.11. eli aikas lailla kohta. Talenttileirille pääsy olisi kyllä kiva synttärilahja :).

MUTTA nyt otsikon ensimmäisen osan kimppuun.

Suunnistajien (ja melojan) ensimmäinen valmennusleiri Urheilukoulussa pidettin...äsken. Viime viikon ke-to yö mentiin junalla ja tänä aamuna palattiin yöjunalla Helsinkiin. Pelipaikalla oltiin siis viikko sitten torstaina niin, että ehdimme syömään hyvin lounasta.

Siitähän iskettiin heti treenimotivoituneina Eikan kanssa hiihtolenkille. Päätettiin aloittaa kunnon siivulla ja hiihdimme kolme tuntia vapaata. Koko leirin itseluottamusta kasvattavin yksittäinen hetki taisi osua tuon treenin kohdalle, sillä Eikka hyytyi!!! Ai sitä mielihyvää! Ei siis se, että Eikka hyytyi, vaan se, että itse en hyytynyt, kun yksi Suomen parhaista hyytyi. Tai no, periaatteessa siis se, että Eikka hyytyi. No, joka tapauksessa.

Jotain pientä kilpailua saimme Eikan kanssa harjoittelumääristä synnytettyä. Epävirallinen mittelö päättyi meikäläisen voittoon. Ja siis Tuomari Mikkola ei osallistunut koko kilpailuun. Taitaa yrittää tehdä Bergmaneja.. Viikon treenimääräksi tuli nopeasti laskettuna 29,6 tuntia. Lähes 30, mutta ei kuitenkaan sen yli. 30 tuntia ja uusi "kilpailu" siirtyvät siis ensi leirille :) Sitä jo odotellaankin, kuin kuuta nousevaa. Ja ensi kautta myös! Jossain vaiheessa taisin uhota meneväni jätkien ohi.. Katsotaan muistanko tämän vielä ensimmäisten kisojen alkaessa.

Koko viikko oli upea. Hiihtokelit olivat erinomaiset, vaikka parina päivänä pakkasta olikin jo hieman epämukavalta tuntuvat 20 astetta. Lentopallosessiot hiihtäjien ja ampumahiihtäjien kanssa piristivät kokonaisharjoittelua. Porukka oli mukavaa ja treeniseura ehdotonta Suomen huippua sekä harjoituksellisesti että seurallisesti. Kiitos siitä!

Viikon päästä on seuran leiri Jukolan merkeissä.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Inspiroiduin, lähdin treenaamaan

Sm-yö oli henkisesti vaikea. Ilmeisesti peli oli pelattu siinä vaiheessa, kun katsoin lähtölistasta, että Oskari lähtee 2min eteen ja Eikka 4min taakseni. Ei siitä sen enempää.

Uusi treenikausi on lähtenyt käyntiin sotilaallisesti Suomen Puolustuvoimien Urheilukoulussa. Ensimmäisellä viikolla ei ollut iltavapaita. Yhden 30min lenkin kerkesin heittämään sähkökatkoksen takia. Viikonloppuna pääsin urheilukomennuksella 25mannaan. Siellä totesin ensimmäinen inttiviikon vaikuttaneen kroppaani siinä määrin, että 1. osuudella oli tarjolla kaikkien aikojen surkein aloitusosuuden kulku, joka teki kartan luvun siinä vauhdissa melkoisen vaikeaksi. Lähes poikkeuksetta löysin toisen hajontarastin ennen omaani. Ja niin, 25mannassahan ei ole kuin kahden rastin hajontoja - ainakaan 1. osuudella. Tulinhan sieltä kuitenkin alle 3min kärjestä ja lopulta joukkueena teimme erinomaisen suorituksen saavuttaen 44. sijan.

Toisella viikolla sotilaskoulutus oli huomattavasti ensimmäistä viikkoa fyysisempää. Parit ryynäysharjoitukset taisteluvarustus päällä ja kaksi ampuratapäivää nollakelissä/räntäsateessa veivät säännöllisesti energiat koko kehosta. 4:ssä päivässä tuli pari tuntia treeniä. Torstaina päästiin kotiin, koska eilen perjantaina oli henkilökohtainen lomapäivä. Henkisesti toinen viikko oli helpompi ja välillä tuliylläköt muodostelmissa olivat ihan hauskojakin. Psyykkisesti armeija ei ilmeisesti tule olemaan ongelma. Siitä pitävät huolen loistava 2. tiedustelukomppanian 2. joukkueen yhteishenki ja tupa nro 14:n hyvä asenne. Vielä siihen päälle se, että itse olen motivoitunut kehittymään urheilijana ja valmis tekemään sotilaallisella puolella kaiken käsketyn :D.

Otsikkoon viitaten, luin tulevan kauden liiton valmennusryhmistä (talenttiryhmä ja Pohjola-ryhmä) torstai-iltana ja tein sen myötä pari treeniä eilen. Tänään olisi myös tarkoitus tehdä kaksi harjoitusta (toinen tehty jo). Huomenna hieman kevyttä ja ensi viikolla lähdetään valmennuskurssille Eerikkilään. Kuulemma tulee ihan raskas viikko. Sen jälkeen vielä Halikkoviesti kauden viimeisenä kilpailuna. Numerolla 13 kelpaa lähteä aloittamaan :).

Urheilukoulun 10 viikon peruskoulutuskausi vaikuttaa hieman hajanaiselta. Haasteena tulee varmasti olemaan se, miten saa harjoittelusta kehittävää, kun sitä sotkee välillä 5 päivän metsäleiri, välillä tärkeä testi johon täytyisi valmistautua mahdollisimman optimaalisesti, välillä 3 päivän suunnistusleiri, jonka ohjelmaan ei hirvittävästi voi vaikuttaa, jos haluaa porukassa treenata. Armeijan tavalliset urheilijalle asettamat haasteet (riittävä palautuminen, sairaudet yms.) ovat luonnollisesti myös pidettävä mielessä. Vaikka miten hommaa ajattelee, niin päätyy miettimään yksilön kokonaisuutta ja kokonaisvaltaista kehittymistä/harjoittelua. Kyllä tämä tästä, kun pitää mielessään perusfaktat, eikä rupea säätämään.