Jumitus musculus

Neljän viikon liikuntajakso päättyi toissapäivänä miehekkäässä seurassa Jukolan harjoitusmaastoissa. MU:n 6 hengen iskuryhmän ohjelmassa luki: AP 1h PK suunnistus, IP 40min VK suunnistus.

Aamupäivän reeni toteutettiin siis iisisti pakkasesta ja häikäisevästä auringosta nautiskellen. Itse päätin mennä reippaasti kävellen, loivissa alamäissä ehkä vähän juoksuaskeleita kokeillen. Pitkiä välejä oli turha hyödyntää, joten poimin rasteja omaan tahtiin. Kävelyvauhdissakin kalliomaastossa suunnistaminen tuntui muodostuvan liian haasteelliseksi. Ykköselle turhaa seisoskelua ~15sek ja kakkoselle mennessä suunnan kanssa oli vähän probleemaa - ehkä toiset 15sek. Rastille nro 4 mennessä kävin katsastamassa ylemmän kumpareen, josta 10sek lisäaikaa. Koko radalla katsoin pari kertaa väärään suuntaan, mutta muuten ei tullut mainittavia häröilyjä. Kävelyvauhdissa tehdyt virheethän kasvavat siis muutamaan potenssiin (vai miten se sanotaan) kun lähdetään kilpailuvauhtiin, joten niiden eliminointi hitaassa vauhdissa luulisi olevan tärkeää.

Pikku palaverin ja Aku Ankka -juomien jälkeen lähdimme päivän toiseen reeniin. Yhteislähdöllä mentiin ja hajontana toimi fyysinen sellainen. Letkana paineltiin aika pitkälle, kun itsekin hyydyin irtiottoa tehdessä jo kakkosvälin alussa polulla, eikä sen jälkeen Assukaan saanut kunnolla eroa, vaikka hoitikin eniten vetotehtäviä. Sen verran porukka hajosi ennen 7. rastia, että oman työn tekeminen oli pakollista. Jotenkin ihmeellistä, mutta juuri siinä kohtaa alkoi itselläkin suunnistus sujumaan paremmin. Lopussa taas sitten ihmeellistä häröilyä. Siihen mahtui siis 2 kokonaista rastiväliä, joihin olen tyytyväinen. Päätöntä säntäilyä koko reeni, mutta on sekin hauskaa, kun tuntee olevansa terve!
Vikalle tultiin järjestyksessä:
Assu n. 39min
LL (-1km?)
Tapsa +1min
Teukka +2min
Late +3min
Tomppa +3min

Päivä aiheutti jalkoihin semmosen kevyen perusjumin. Eli alamäkeä on näillä reisillä ikävä kävellä. Tavallaan tätä tunnetta on ikävöinyt.

Päiväkirja näyttää neljän viikon jälkeen 73 tuntia eli voin sanoa liikuntajakson onnistuneen melko hyvin. Nyt otetaan muutama päivä aika selkeästi levon kannalta. Torstaina lähden Vuokattiin vajaaksi viikoksi. Ja kun sieltä kotiudun ja palaudun, lähden joulukuun alussa Ylläkselle viikoksi. Molemmilla viikoilla jatketaan määräpainotteista reen...siis liikuntaa. Viikkojen tarkoituksena on siis totuttaa jalkoja astetta urheilullisempaan tekemiseen.

Kohti huippua, osa 8

Täytyy myöntää. Juttujen taso on laskenut käsittämättömän matalalle. Iha hävettää. Mutta kyllähän sen tavallaan ymmärtää. Ei täällä sada edes räntää! Älkää välittäkö jos toistan itseäni. Kaikkihan niin tekee.

Kohti huippua -sarjan edellisen osan julkaisusta on palttiarallaa puolitoista vuotta. Tuli mieleen, että on aika tehdä myös jotain huipulle menemisen suhteen, eikä vaan synkistellä keskellä lumetonta Suomea. Joten nyt seuraavan osan pariin.

Eli vaikka Suomesta ollaankin, niin kyllä ilman luntakin voi pitää hauskaa.

Nyt on siis liikuntakauden kolmas viikko loppumaisillaan. Määrää on työnnetty pyörällä ja vedessä niin saateristi, että molemmissa jaloissa uusiutu penikkatauti jo kahen viikon kohalla ja juoksijan polven merkkejä näkyy tällä hetkellä oikeassa jalassa. Mut ei se mitään. Viikko vielä. Sitten ma lepaan.

Viikon reenit:

Ma:
Pyörä PK 65' nautin
Pyörä PK 61' + kp 20'

Ti:
Pyörä PK 151'
Vesi PK 90'

Ke: fyssarin testit
Pyörä + soutu PK palauttava 60' - toimi

To:
Pyörä PK 91' + kp 45' - ei oo Luoja parempaa keliä keksiny ku auringonpaiste ja pakkanen
Pyörä PK palauttava 65'

Pe:
Pyörä PK 102'
Vesi PK 65'

La:
Pyörä PK 85'
Pyörä PK 61' - TT
Pyörä PK 12' + kp 30' + liikkuvuus 52' + pyörä PK 12'

Su: isänpäivä lepopäivä
Pyörä PK palauttava 60' + kp 20'

Siitä tulee pulska yheksäntoistatuntinen. Vika päivä ku lepuutellaan, nii roppa on valmiina yli kakskymppiseen. Ruskojahan toi vaatis, mutta pyörän selässä ei kehtaa. Näyttää vaan hitaammalta. Vesijuoksussakin on riskinsä. Vois vaikka paikat revähtää. Eikä ihminen voi tän hitaammaks tulla, joten ei tässä takapakkia ainakaan tule.

Ja se huippu. Niinno ei sitä vuorta missään näy, mutta kovasti yritetään ettiä. Näinä päivinä muutosten tuulet tuppaavat puhallella ahkeraan.

Tapani Mäkinen, MU

Nyt on se aika

Suunnistajat julkaisevat menneestä kaudesta tehtyjä analyysejaan: Ikonen suunnistaa saadakseen lajinomaisuutta, Anjala hiihtää löytääkseen uusia ärsykkeitä. Siinä kaksi maagista termiä. Ei tartte kuitenkaan pitkään miettiä, jotta ymmärtää sen faktan, että täytyy löytää itselleen paras tapa reenata. Välttämättömänä plussana oma usko systeemin tuottavuuteen, ja mennään pitkälle.

Oma liikuntaprojekti näyttää tällä hetkellä olosuhteisiin nähden ihan hyvältä. 4 viikon tärinättömyysjakso on toisella viikollaan. Eka viikko reilu 15h. Tällä viikolla pari tuntia enemmän jne. Sitten pari pohjoisen hiihtoviikkoa perään (olettaen että siellä on lunta kuukauden päästä) ja pohja kevyen harjoittelun aloittamiselle voisi olla jälleen olemassa.

Ja KR vei Småålannin. Hyvä.

Kutkuttaa jo päästä suunnistamaan, mutta ootetaan ny eka talvi, että voi se kesäki tulla.

Vuodet tulla saa

Olen löytänyt itsestäni tänään ylivilkkauden merkkejä. Vierumäeltä tuli postia. Mää sain opiskelupaikan! Tammikuusta lähtien opiskelen hierojaksi (erikoistuen urheiluhierontaan) ja vuoden lopussa on tavoitteena saada käteen paperit, joiden mukaan voisin aloittaa hierojan työt. Nopeaa ja tehokasta. I like.

Tänään:
AP: 45' pyöräily PK + 20' keskivartalon kuntopiiri 40/20
IP: 40' vesijuoksu PK + vesijuoksu VK 20' - aika eksoottinen kokemus vesijuosta "kovaa" reeniä...mutta kyllä se reisissä tuntu

Illalla lihashuollot päälle.

Liikunnallista

Tästä mitään tule. "Nyt unohdetaan pistokset ja psykiatriat."

Ennen vanhaan kutsuin itseäni tavoitteelliseksi urheilijaksi. Joskus siihen eteen saattoi lipsahtaa "etuliite" huippu. Siis "joskus" kuten esimerkiksi hierojan ammattitutkinnon pääsykokeiden ryhmahaastattelussa. Ennen haastattelua juoksimme Cooperin testin. Vaikenen tuloksesta, mutta kolmentuhannenkahdensadankuudenkymmenen metrin vuoksi kutsun itseäni nykyään liikunnalliseksi ihmiseksi - se olisi varmaan pitänyt mainita siinä haastattelussa. Toki tästä on väännetty kättä, että pitääkö ihmiset tuomita tavoitteidensa vai tulostensa perusteella. Mutta tällä kertaa näin päin.

Liikunnallinen ihminen, jolla on silloin tällöin tavoitteita. Olkoon siinä meikäläisen "nimike" siis ensi kilpailukauden alkuun asti. Toivottavasti ensimmäisen kisan jälkeen voin saavutukseni perusteella kutsua itseäni jo muuksi kuin liikunnalliseksi ihmiseksi.

Ensi viikosta alkaa sitten virallisesti uusi liikuntakausi. Kauden ensimmäinen tavoite on liikuntakuntoon pääsy. Sitä lähden tavoittelemaan kalkkitablettien ja vesijuoksun avulla. Liikuntamäärät 15h-20h/viikko? Näin aluksi. (Tuolla kysymysmerkillä mietin sitä, että voiko liikuntakuntoon yrittää päästä, jos liikkuu 15-20h viikossa jo valmiiksi.)

Ja tänä vuonna ei muuten ole enää kilpailuja.

Uudempi kausi

Kausi 2010-2011 vaihtuu seuraavaan. Mitä jäi käteen kuluneesta vuodesta? No ainakin palvelustodistus Lahden Urheilukoulusta ja henkisesti vahvempi ihminen. Onnistumisista ja epäonnistumisista sen enempää puhumatta siirryn tulevaisuudesta puhumiseen.

Kaudelle 2011-2012 on yksi ja ainoa tärkeä tavoite. Pysyä terveenä. Se tarkoittaa kohdallani tinkimätöntä kropan kuuntelua, erityisen suunniteltua rytmitystä myös jaloille ja rohkeutta nähdä omat rajani, ja sanoa ei, jos siltä tuntuu. Ymmärsin, että rasitusvammat olivat itselleni tiloja, jotka johtuivat pelosta näyttää omat heikkouteni. Kyllä. Myös miehet pelkäävät.

Ensi kautena kilpailen siis ensimmäistä kertaa pääsarjassa, ja mikäli ihmettä ei tapahdu, niin en ole kolkuttelemassa kymppisakkia tulevan vuoden Sm-kisoissa. Sikäli mahdolliset nopeat menestystarpeet voin heittää hyvin jorpakkoon. Jotenkin on tuntunut, että tärkeintä kilpailuakin ja juuri sitä suurinta kauden päätavoitetta on ollut vaikea lähteä asettamaan, kun ei ole kamppailemassa palkinnoista isojen pyssyjen seassa. Niinpä tavoitteena on seurata harjoittelua useilla testeillä ja niissä kehittyminen nostetaan jalustalle. Testit ovat minulle ensi kauden suurimmat kilpailut ja mikä parasta, niissä kilpailen pelkästään itseäni vastaan.

Reservissä

No, TJ on 0 ja reservissä ollaan. Lievää nuhaa ollut ilmassa. Mutta eipä sitä reeniäkään ole tullut. Kohta kuitenkin tulee.

Sotilaiden SM-kisat jäivät välistä. Jalka ilmoitti olemassaolostaan kevyesti, eikä siinä halunnut itselleen valehdella, joten pienikin tuntemus pakotti jättämään kisaamiset tuonnemmaksi. Sm-yö jäi välistä, sillä harjoitustaustaan nähden uusi huomattava rasituspiikki olisi tuonut vain muutaman viikon lisää sairaslomaa.

Harmittaa muuten aika älyttömästi, etten päässyt kisaamaan tänä iltana ja yönä Sm:ssä. Ei sillä, että olisin pärjännyt, mutta ainakin pääsarjojen radat olivat sen verran suunnistukselliset, että varmasti niitä haasteita on tarjottu myös 20-sarjassa. AAAA! Juuri tuollaista Sm-yötä ainakin meikäläinen haluaa. Suunnistusta, suunnistusta ja suunnistusta.

OMa voitti pääsarjan aika ihailtavalla suorituksella. Virheitä tuli juu, mutta oli se silti aika hienon näköistä gps-viivaa. Eikka ei voittanut kolmatta perättäistä Sm-kultaa yöstä, harmi sikäli. Ja Ellu ei muuten enää koskaan käytä mun Bettyä. Ei voittanut.

Täytyy olla kiitollinen ikävistä hetkistä, sillä ei niitäkään koko elämää ole. Ja hyvät tuntuvat yhä vaan paremmilta.