Sm-yöhön on aikaa kolmisen viikkoa ja olen aikataulussa niin hyvin kuin mahdollista. Alustaviin suunnitelmiin toki tuli pieni muutos jo alussa, kun tajusin maanantaina (27.8.) opistolle mennessä, että seuraava viikonloppu onkin hierontatöitä. Siihen viikonlopun ympärille tuli siis öbaut viiden päivän erittäin vähän harjoittelua sisältävä jakso, sillä seisomatyöstä piti palautua. En halunnut edes yrittää viedä kropan rasitusta yli... Tiedän, sulla kroppa ehkä kestäisi...mulla ei.
Olen tehnyt viikon tärkeimmän treenin kovana yösuunnistuksena. Edellisen viikon suunnistus onnistui erinomaisesti (lue: rasteilla heijastimet). Tällä viikolla maasto oli suunnistuksellisesti haastavampi (lue: rasteilla ei mitään), joten gepsi olisi piirtänyt aika mutkaisen viivan kartalle. Mutta kylläpä tuntui siistille yösuunnistaa, JES! Eikä se tekeminen nyt niin pöhöä ollut. Juoksuvauhti tuntuu ihan jeessille, nyt sen vain täytyy kestää tarpeeksi pitkään.
Tähän kohtaan tulee muutama päivä kevyesti. Sitten pari viikkoa (sisältää sm-keskimatkan) reippaasti. Näiden jälkeen virittelyt ja SM-yö.
Tänään tuli radiosta tämmöstä. Disco Ensemble - Second soul.
Nyt seuraamaan näköradiota. Sieltä tulee NORT.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti