"Endure, put up with whatever comes your way, learn to overcome weakness and pain, push yourself to breaking point but never cave in. If you don’t learn that lesson, you’ll never succeed as an elite athlete."
Nadalin kirjasta löytyvillä kirjoituksilla on hyvä fiilistellä tulevassa. Sillä se tulevaisuus näyttää nimittäin aurinkoisemmalta kuin koskaan. Hmmmm, no ainakin omalla tavallaan...vertauskuvallisesti.
Vuosi 2013 pyhitetään siis urheilulle. Kehtaan nimittää itseäni kokopäiväurheilijaksi. Vai onkos puolipäiväurheilija parempi? Tuleehan tässä sivussa tehtyä valmennusduunia seuran puolella ja satunnaista hierontatyötä omalla toiminimellä. No olipa nimike mikä hyvänsä, vuorokaudessa on nyt enemmän aikaa tehdä jotain - urheilun hyväksi.
Viime talvena mietin, että tämä talvi vietetään kokonaan ulkomailla. Ei olisi lunta, jossa liukastella. Juoksuvauhti paranisi yhdessä talvessa monta metriä(?) Otin yhteyttä ulkomaille, keräsin rahaa ja ajatuksia. Suunnittelin innokkaana, kyl(l)ä lähtisi! Lopulta tuli syksy, ja keväänä kokemani juoksijan polven oireet uusiutuivat. "Eipä tule kokonaan lumetonta talvea." Yksinkertaisten vaiheiden jälkeen tullaan lopulta tähän päivään, jolloin ajattelen, että en taida mennä ulkomaille tänä talvena ollenkaan, tuskinpa edes viikoksi. Mikä on tarinan opetus? Ei mikään. Tähän liittyvä opetus voisi kuitenkin olla se, että vastoinkäymisiä varmasti tulee, mutta ne pitää hyväksyä. (Opin tämän eilen, kun luin Nadalin kirjaa.)
Suunnitelmat siis muuttuvat, mutta kokopäiväisyys pysyy. Tulevalle kaudelle on mietitty tavoite. Se on ollut edellisinä vuosina selkeästi liian abstrakti, enkä ole sisäistänyt sen saavuttamiseen vaadittavaa kurinalaisuutta. Nyt ja vihdoin, tänä vuonna aion tämän tavoitteeni saavuttaa, enkä päästä saavuttamastani enää koskaan irti. Yksinkertaisen kuuloinen tavoite on:
Vuokatissa ensi kesänä pidettävät kotikisat ovat varmasti yksi syy siihen, että suomalaisella suunnistusrintamalla on nähty enemmänkin ratkaisuja ammattimaisemman urheilun puolesta. Olipa syy mikä tahansa, sinivalkoinen suunnistus lienee nousujohteessa, toivottavasti kotikisojen ylikin.
Vuosi 2013 pyhitetään siis urheilulle. Kehtaan nimittää itseäni kokopäiväurheilijaksi. Vai onkos puolipäiväurheilija parempi? Tuleehan tässä sivussa tehtyä valmennusduunia seuran puolella ja satunnaista hierontatyötä omalla toiminimellä. No olipa nimike mikä hyvänsä, vuorokaudessa on nyt enemmän aikaa tehdä jotain - urheilun hyväksi.
Viime talvena mietin, että tämä talvi vietetään kokonaan ulkomailla. Ei olisi lunta, jossa liukastella. Juoksuvauhti paranisi yhdessä talvessa monta metriä(?) Otin yhteyttä ulkomaille, keräsin rahaa ja ajatuksia. Suunnittelin innokkaana, kyl(l)ä lähtisi! Lopulta tuli syksy, ja keväänä kokemani juoksijan polven oireet uusiutuivat. "Eipä tule kokonaan lumetonta talvea." Yksinkertaisten vaiheiden jälkeen tullaan lopulta tähän päivään, jolloin ajattelen, että en taida mennä ulkomaille tänä talvena ollenkaan, tuskinpa edes viikoksi. Mikä on tarinan opetus? Ei mikään. Tähän liittyvä opetus voisi kuitenkin olla se, että vastoinkäymisiä varmasti tulee, mutta ne pitää hyväksyä. (Opin tämän eilen, kun luin Nadalin kirjaa.)
Suunnitelmat siis muuttuvat, mutta kokopäiväisyys pysyy. Tulevalle kaudelle on mietitty tavoite. Se on ollut edellisinä vuosina selkeästi liian abstrakti, enkä ole sisäistänyt sen saavuttamiseen vaadittavaa kurinalaisuutta. Nyt ja vihdoin, tänä vuonna aion tämän tavoitteeni saavuttaa, enkä päästä saavuttamastani enää koskaan irti. Yksinkertaisen kuuloinen tavoite on:
- Tulla terveeksi, ja pysyä terveenä.
Aion saavuttaa tavoitteeni käymällä säännöllisesti hieronnassa.
Vuokatissa ensi kesänä pidettävät kotikisat ovat varmasti yksi syy siihen, että suomalaisella suunnistusrintamalla on nähty enemmänkin ratkaisuja ammattimaisemman urheilun puolesta. Olipa syy mikä tahansa, sinivalkoinen suunnistus lienee nousujohteessa, toivottavasti kotikisojen ylikin.
Lähiaikoina blogilaatikkoon tupsahtelee juttusarjallinen kirjoituksia, joissa omakohtaisesti kerron urheilun myötä saamistani rasitusvammoista. Sitä on muuten turha kysyä, että onko urheilun parissa uurastaminen ollut kaikkien näiden vaivojen arvoista. Sen tietävät ruotsalaisetkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti