Päästä varpaisiin ja takaisin - penikkatauti

Tarpeeksi moniosaisessa sarjassa "Päästä varpaisiin ja takaisin" käsittelen itselle hankkimiani urheiluvammoja. Kerron diagnooseja, mielipiteitä, omia kokemuksia, vammojen hoitokeinoja ja kaikkea tältä väliltä ja ympäriltä. Mikään yleinen toteamus ei välttämättä ole faktista totta, koska lääkäritkin ovat asioista eri mieltä, mutta omat kokemukset pitänevät paikkansa, sikälimikäli muistan esimerkiksi kuuden vuoden takaiset tapahtumat ihan tarkalleen. Apuna tarinoille ovat ainakin harjoituspäiväkirja, muisti, erilaiset lääkärien dg-lappuset ja pari kirjaakin tuosta viereiseltä hyllyltä. Toivon, että nämä kertomukset antavat ohjeita ihmisille siinä määrin, että edes joku osaa välttää kyseisten vammojen synnyn. Monelle - myös itselleni - se tuntuu olevan kovin vaikeaa.

Sarjan nimi kuvaa tilannettani siinä mielessä, että vaikka kaikki vammat ovat tähän mennessä ilmenneet fyysisesti polvesta alaspäin, pääkoppa alkaa reagoimaan kipuun hieman eri tavalla kuin ennen. Ensimmäisten rasitusvammojen aikaan homma vielä toimi, ja erotin normaalin ja epänormaalin rasitus"kivun". Kovissa treeneissähän oli hienoa vetää ittensä hapoille, jalkoja särki väsymyksestä. Upea fiilis! Nyt kun vammoista on tullut jo päivittäinen osa elämää, ja toisaalta niitä normaalia kipua tuottavia harjoituksia on tehty säälittävän vähän, minkälainen kipu tahansa tuntuu epänormaalilta. Tai ainakin sen kokee hälyttävänä, ja sitten on stressit ja verenpaineet kaikki tapissaan. Tulee sokeritauti ja sikainfluenssa kaupan päälle.

Sanonta "Pain is in the mind." toimi joskus, mutta olen jo vähän aikaa tiennyt, että omalla kohdallani se ei toimi, vaikka vetäisi 5 maratoonia päivään. Kyllä ne kivut ovat vieläkin jaloissa. No, kyseinen sanonta ei taidakaan toimia epänormaalin kivun suhteen, mutta totesinpa kuitenkin. Jos siis sattuu, ei kannata jatkaa. Epäselvien normaalin ja epänormaalin kivun ristitulessa voidaankin todeta, että olen oravana pyörässä, joka ei lopeta kulkuaan. Sen kyydistä pitäisi siis osata hypätä pois.

Ensimmäinen osa sarjasta käsittelee penikkatautia. Sana "penikkatauti" on muuten huono nimike, koska sillä tarkoitetaan puhekielessä kaikkia säären kiputiloja. Vaihdammekin sen heti säären lihasaitio-oireyhtymään.

Oikean säären poikkileikkaus alhaalta päin

Opin hierojakoulussa muistaakseni isosta Tyypilliset urheiluvammat -kirjasta seuraavan asian: sääressä on lihasaitiota, mikä tarkoittaa sitä, että yksi/kaksi/kolme lihasta ovat yhdessä pussimaisen kalvorakenteen suojissa. Aitiot ovat suomeksi etummainen, ulommainen, takimmainen sekä syvä takimmainen. (Joku sanoo, että aitioita on viisi - eli näiden lisäksi vielä sisimmäinen aitio.) Ilman suurta anatomian tuntemusta huomannette itsekin näistä aitioista ainakin muutaman. Aitio-oireyhtymä syntyy, kun paine lihasaitiossa nousee liikaa eli lihakset ylirasittuvat. Kipua voi tulla aitiosta riippuen melkeinpä mille tahansa säären puolelle. Yleisin tapaus on sääriluun sisäreuna, mikä siis minullakin on, sitten käsittääkseni etureuna ja harvinaisimpana säären ulkoreuna. Tämä taas riippuu askelluksesta ja kaikesta muustakin, sillä syynä voi olla melkeinpä mikä tahansa. Sen verran niitä syitä on...

"Vuosi tais olla -09 kun olin hiihtolomalla rippikoulussa isosena, ja viikkohan oli tuomittava selkeästi lepoviikoksi. Harjoituspäiväkirjaa katsellen riparista seuraava viikko on toteutettu näin.

• la juoksuverkat 40' + testijuoksu 25'
• su hiihto 90' + juoksu 20'
• ma juoksu 30'
• ti juoksuverkat 50' +  loikkatreeni 50' 
• ke juoksuverkat 45' + intervallit 30'
• to lepo
• pe AV-leiri juoksuverkat 30' + testijuoksu 20, iltalenkki 20' 
• la AV-leiri suunnistus 45', sähly ym VK 50'
• su AV-leiri juoksukuntopiirin alku 20' 

Eli lepotauon päälle liian kova rasituksen nosto, seuran ja AV-leirin testijuoksut, kunnollinen loikkatreeni, jonka jälkeen jalat tärisivät väsymyksestä. Sinne väliin pari intervallitreeniä, suunnistusta ja koordinaatiota. Ja kaikki ulkotreenit liukkaalla lumella. Bingo!"

Oonpas muuten treenannut kovaa. Tällä hetkellä jalat keskeyttäisivät ekan testijuoksun jälkeisenä päivänä.

Tuon 2009 helmi/maaliskuun jälkeen minulla on ollut ongelmia jokaisena keväänä säärten kanssa. Harjoituspäiväkirja kertoo kuitenkin, että jopa vuonna 2007 olen tuntenut sanan penikkatauti, joten ensimmäinen kerta tuo ei ollut, vaikkakin vakavin siihen asti. Muistan vuodesta 2009 sen, että koulun liikuntakurssit jäivät kesken, käytiin röntgenissä, tehtiin pohjalliset, levättiin ja Mikkeli-Jukolakin jäi lopulta juoksematta. Siellä olisi ollut kiva juosta. Muistan sen, että kuukauden mittaisen ja aikalailla totaalisen lepotauon jälkeen menin toukokuisella koulun liikuntatunnilla pesäpallossa syöttämään palloa ja ohilyönnin seurauksena nostin pallon maasta ja heitin nopeasti ykköspesälle. Jalat kipeytyivät siinäkin.

Miten olen aitio-oireyhtymää sitten hoitanut?

Levolla.

No millä muulla?

Vuonna 2009 otettiin siis dynaamiset pohjalliset käyttöön ja sain lääkäriltä lappusen (edelleen tallella), jossa on 5-10 pohkeen venytysliikettä. Tein niitä kuukauden ajan aamuin illoin yht. 15min kerrallaan ja kävin pari kertaa hieronnassakin. Uskon venyttelyllä olleen vaikutusta ja siksi venyttelen nykypäivänäkin säännöllisesti. Panostan useasti toistetuilla 10-20 sekuntisilla venytyksillä verenkierron ja aineenvaihdunnan lisäämiseen = palautumiseen. En siis venyttele pitkästi yli minuuttia ja hae liikkuvuutta. Liikkuvuustreenit mulla on erikseen.

Erityisesti viime vuonna sain enemmän apuja säärten hoitoon, kun säännöllinen hieronta on ollut helposti toteutettavissa. Eräästä toisesta vaivasta toivuttuani aloin harjoittelemaan viime vuoden tammikuussa taas juoksua ja sääret kipeytyivät muutamassa viikossa. Vannoin, etten enää ikinä juokse lumella. Nyt on sekin lupaus rikottu. Lepotauko ja nopeasti aloitettu kilpailukausi johti toiseen vammaan, josta vielä tälläkin hetkellä kärsin. Asiaan...kuitenkin viime kevään juoksutauko, runsas (yli 10h/vko) lihashuoltomäärä venyttelyineen ja hierontoineen sekä aivan huikeat(!) kompressiosukat saivat sääreni kesälle parempaan kuntoon kuin koskaan. Kyllä kelpasi...ja kelpaa vieläkin säärten osalta.

Kun mietin perimmäistä syytä lihasaitio-oireyhtymääni, en osaa löytää sellaista. Ideat juoksumäärän asteittaisesta nostamisesta, juoksun välttämisestä lumella tai kovalla sekä juoksutekniikan ja lihasepätasapainon korjaamisesta ovat kaikki hyviä. Tällä hetkellä vain sattuu olemaan sellainen tilanne, etten ole päässyt "testaamaan" mitään niistä. Sillä kun jotain on lähdetty korjaamaan, se on johtanut amatöörimäisellä toiminnalla vain uuteen vammaan tai sitten uusi vamma on tullessaan pilannut kehitystyön aitio-oireyhtymän suhteen.

Olen ylipronatoivana ihmisenä kokeillut pohjallisia (viidettä vuotta), mutta en ole huomannut hyötyjä. Huomaan kuitenkin sen, että ne vaikuttavat askeleeseen. Olen pyrkinyt juoksemaan pehmeämmällä kuin tie ja pitävämmällä kuin lumi, mutta erityisesti pehmeällä juokseminen provosoi juoksijan polvea. Leikkausta ei lääkärit suosittele, enkä itsekään tässä vaiheessa harkitse sitä, koska se ei välttämättä vie minnekään, kun vain uuteen lepotaukoon.

Mitä aion nyt tehdä?

Jatkan säännöllistä lihashuoltoa aamu- ja iltavenyttelyillä sekä viikottaisella hieronnalla. Pyrin parantamaan tilannetta myös muilla vammojen ennaltaehkäisykeinoilla, kuten rytmitetyllä harjoittelulla ja sopivalla juoksumäärän lisäämisellä - tietämättä kuitenkaan, mitä ne tarkalleen ovat. Loppujen lopuksi huoltokeinoja on oikeastaan yhtä monta kuin syitäkin, eli todella monta. Ja olen varma, että niitä on tulevaisuudessa pakko käyttää.