sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Psyyke ennen kaikkea!

Oon muuten koukkuuntunut Facebookiin. Kyllä, minäkin!! Blogitekstin otsikko on viimeisin julkaisemani miete/tekstin pätkä/juttu, mitä olen sinne laittanut. Ei siitä sen vähempää...

Saavuin äsken kotiin Vierumäellä pidetyltä tason 2 valmentajakoulutus-viikonlopulta. Kolme päivää vierähti taas mukavien ja inspiroivien keskustelujen parissa varsin kevyesti. Kurssivetäjä Jani lakasen sanoin: "olen vakuuttunut siitä, että" tai "uskon vakaasti siihen, että"...

- ravinnon merkitys on urheilussa erittäin suuri
- mestareita ei tule vahingossa
- tietoisia riskejä kannattaa ottaa
- harjoittelussa psyyke on tärkein, mikä tarkoittaa sitä, että ->
- kaikki harjoitukset täytyy tehdä laadukkaina, painottaen sanaa laadukas

Eli kun treenataan niin treenataan keskittyneesti eikä vain kunnolla.

Kaikki intohimo, mikä Lakasella tuntuu olevan sekä yleisen tiedon että omien kokemusten ja mielipiteiden kertomiseen, tuntuu vain tarttuvan enemmän ja enemmän omaan pääkoppaan. Oma henkinen kovuus ja tahto mitataan tietysti sillä, että kuinka kauan se intohimo pysyy itselläni päällä. Psyyke kuitenkin tarvitsee ilmeisesti vielä pientä väliaikaista ruokkimista, että saan sen kunnolla käyntiin.

Miten tän nyt päättäisi... "katteellaa syssymmällä" ;) No, ehkä jo Silja-rasteilla jos lunta on riittävän vähän. Mullahan on sinne asti esim. vauhtikestävyyden treenipäivät suunniteltuna, neljän valmentajan voimin:D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti