Leirikuvia löytyy täältä. Huomatkaa gallerian viimeinen kuva, jossa kokonaiskilpailun kärkikolmikko saapumassa kuvaajan kohdalla olevaan kartanvaihtoon: Minä, takanani Föhr ja Sape harmaassa aluspaidassaan. Taustalla vielä perhoslenkkien keskusrasti, jossa riittää vilinää.
Hieno leiri oli. Porukan yhteishenki on Mäntsälässä niin mahtava! Tarpeeksi pieni seura, että kaikki tuntee kaikki jne. En siis väitä, että henki olisi huonompaa jossain muussa, esimerkiksi isommassa seurassa. Mun mielestä MU:n suunnistusporukan koko on kuitenkin just kompakti. No, onhan se yhteisö, jossa olen itse elämäni tähän asti harjoitellut ja kilpaillut. Että kaiketi pieni extra-positiivisuus omaa toimintaa kohtaan on sallittua.
Leiri alkoi pitkillä intervalleilla. Meikäläinen oli sitten niin viksu poika, että juoksin pohkeet kipeiksi viikonlopun ensimmäisessä harjoituksessa - päkiäjuoksua pitää harjootella. Muuten treeni sujui siis kyllä loistavasti, ja se oli pitkään aikaan parhaimmalta tuntuva tehoharjoite - vauhteihin nähden. Eihän ne jalatkaan tulleet kipeiksi kun vasta lopussa. Sorsat on kyllä jo nimensäkin puolesta eläimiä, mutta kun vielä heittävät siinä 3.30 vauhdissa läppää... Sitten Herbalife-luento vielä illalla ja sen yhteydessä testit sekä muonajaot. Oma rasvaprosentti oli 5 kuten myös monella muullakin alle 10. Nestetasapaino erinomainen, että kokonaisuudessaan ravintopuolella näyttää hyvältä.
Lauantaina sitten päästiin irti ladulla. Oli leirikisa osa 1:n vuoro. Yhteislähtö 10km hiihtoon (perinteinen) ei tuntunut auttavan juuri yhtään, kun kovimmat pääsivät karkuun jo ensimmäisillä sadoilla metreillä. Olihan siinä hiihtämistä, mutta tämän viikonlopun aikana innostuin kyllä pertsasta. Vielä kun omat monot ja sukset hommais... Iltapäivällä Antti piti harjoittelusta luennon, jonka jälkeen tehtiin juoksukuntopiiri. Tunsin osaavani jotain, mutta tunsin myös selviä puutteita joillain osa-alueilla.
Illalla oli sitten leirikisa nro kakkosen vuoro. Aamupäivällä vedetty hiihto ei vaikuttanut iltana mitenkään, koska mukaan tulivat VeVe:n porukat. Ensin oli sisäsuunnistusta. Sitten lähdettiin jotenkin järjestetyllä takaa-ajolla ilman lamppuja mustavalkoisella kartalla opiston alueelle suunnistamaan. Vielä lopuksi oli sprinttisuunnistus hallissa - sekin takaa-ajolla. Oma homma toimi kohtuullisesti koko rumban aikana, ja itse asiassa johdin finaalin kartanvaihdossa koko porukkaa. Mukana kisassa oli MM 2. Lopulta TF vei voiton ja edelleni ehti vielä Sape, jota selvästi harmittaa muutaman sekunnin tappio Terolle. Olin ja olen tyytyväinen itseeni, sillä VeVe:stä oli muitakin miesunnistajia mukana - puhumattakaan tietysti oman seuran jäsenistä, jotka eivät tainneet olla virkeimmillään enää viimeisessä puristuksessa.
Tänään mentiin hiihtämään pitkää lenkkiä. Itse kuljin Assun, Antin ja Laten kanssa - loppu Antin kanssa - about 2.30 pertsaa. Ja leiri oli sitten lounaan jälkeen siinä.
Kuvia tullee jossain vaiheessa. Taitaa löytyä todiste siitä, että todellakin johdin kartanvaihdossa kilpailua Tero ja Sape takanani - muut "kaukana" perässä. (Tähän väliin on sanottava, että Föhr ei todellakaan mennyt itselleen edes kovaa vauhtia, mutta tällaiselle vielä kasvavalle kilpailu staran kanssa on kivaa ja motivaatiota kasvattavaa)
Mikäs tässä... Jatketaan kropan ärsyttämistä parempaan malliin, ja tehdään tavoitteista totta.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
torstai 28. tammikuuta 2010
Kesäyö
Kuvitellaanpas että... On kesäkuun 19. päivä ja klo noin 22.51. Muutaman minuutin päästä suuri valopäiden joukko sännähtää metsään tuntemattomaan, jossa käydään tämän elämän yksi jännittävimmistä 67-minuuttisista.
Lähdön tapahtuessa taustamusiikkina ei soi mitään. Kun kanuuna kajauttaa märän ruutinsa ilmoille, armoton torvien melu ja rumpujen pauke sekä kirkkaiden naisäänien ja heleiden miesäänien huuto alkaa. Melu on valtava kun samaan aikaan reilusti yli tuhat valmiiksi hikistä suunnistajaa ravaa lähtöviitoituksella kohti K-pistettä. Minä olen yksi heistä.
Juostessani K-pisteelle avaan kartan, ja pidän siitä visusti kiinni etten pudota sitä, kuten tein tänä vuonna aikaisemmin eräässä suurviestissä. Ykkönen on pitkällä, kuten odotinkin. Mahdollisuutena on kiertää tai mennä suoraan. Teen valintani ja hyppään pellolta mutaisen ojan yli pistelevään vadelmapensaikkoon. Seuraavat 200 metriä etenen gepsin mukaan hitaasti, sillä... Hetkonen!! Mulla on GPS! Aivan. Joukkueen yli-inhimilliset suoritukset aiemmin mainitsemassani 10milassa olivat sitä luokkaa, että Jukolan järjestäjät uskalsivat antaa seurantalaitteen MU:n aloittajalle. Varmaankin ajattelivat, että jos ne tuossa 50 parhaan joukossa pysyvät, niin saavat pitää vähän pidemmällekin viestiin sitä gepsiä. JATKUU! ... etenen muutaman muun rohkelikon kanssa lähes pystysuoraa seinämää - ensin ylös ja sitten vähän matkan päästä alas seuraavalle pellolle. Poistun letkan mukana pellolta suolle tietäen, että mäen ylitys oli nopeampi kuin sen kierto tasaista pitkin. Saavun ykköselle ja väliaikojen mukaan (mitä en siis metsässä tiedä) olemme 32 hengen porukalla repäisseet seuraavaan saman hajonnan letkaan noin 46 sekunnin kaulan. Uskon leimatessani, että näen kärjen noin 20m edessäni.
Seuraavat pari-kolme väliä ovat haastavaa ja suhteellisen lyhyiden 150-300m rastivälien toteutusta pienten ja peitteisten mäkien seassa. Hajontaa on alussa paljon ja se on purrut ainakin osaan porukasta. Lähestyn kymmenen muun mukana hakkuulla sijaitsevaa rastikiveä, jonka totean olevan ensimmäinen TV-rasti. Valospotit näkyvät yli 100 metrin päähän, ja leimatessani ne kuumentavat melkein paidan kiinni ihooni. Katselen eteen ja taakse tunnistaakseni seuralaiseni. Edustettuina ovat ainakin TP, Terä, RR ja Halden. Muut suunnistajat omistavat vähemmän tuntemieni seurojen paitoja, joten ajattelen heidän olevan joitain random-reinoja Ruotsinmaalta sekä Norjasta. 5:llä rastilla 11:n parhaan kärki erottui seuraavista reilulla minuutilla.
Pitkähkö väli ei tuottanut vaikeuksia, mitä nyt jalkoja hapotti tiellä juostessa. Laskeuduimme tieltä poistuttuamme mäenrinnettä alas sulassa sovussa pikkujyrkänteelle, josta tuli leima ajassa 24' ja risat.
Rastin jälkeen juoksimme suolla melkein 300metriä ennen kuin näkyi kuivaa maata. Nousen muiden mukana rinteeseen, kunnes jono hajoaa kahteen täysin yhtä suureen osaan. Mietin, että puolittaisinkohan itseni ja lähtisin seuraamaan molempia letkoja, mutta päätän ottaa vasemman puoleisen koko kropallani, sillä kuljimme suolla liian lähellä lampea. Kaarramme Haldenin aloittajan kanssa rinteessä sijaitsevalle rastikivelle, ja jatkamme menoa vauhdikkaasti loivaa mäkeä alas. Äskeiset letkat yhtyvät nyt hieman pienempinä. Nousemme jyrkästi korkealle mäelle, missä on seuraava TV-rasti. Leimatessani olen letkan viimeinen ja näen edelläni ainoastaan kuusi menijää. Alan uskotella itselleni jo, että tässähän on saumat vaikka osuuden voittoon. Ei kukaan ole voinut mennä kovempaa ja paremmin kuin me seitsemän. Ei, ei enää tässä vaiheessa. Rastilla 13 (5,2km) Halden johtaa, MU on seitsemäntenä 3 sekuntia perässä ja seuraava letka tulee muutaman yksittäisen - väsähtäneen - suunnistajan jälkeen noin 2 ja puoli minuutti perässämme.
Jatkamme avoimella, ehkä hieman hakkuunomaisella avokallioalueella eteenpäin. Joskus on loivaa alamäkeä ja joskus tasaista. Vauhti alkaa tuntua pahalta, keskivartalo on väsynyt. Kuviorajan jälkeen tuntuu, että joudun nostelemaan koipiani tuplasti enemmän kuin muut. Onneksi tuli kuitenkin tehtyä talvella liikkuvuusharjoitteita, ettei ainakaan siitä puolesta ole kiinni. Epämääräinen alue ei mitenkään selviä itselleni kartasta, ja juoksen sokkona muiden perässä. Tunnen itseni jatkuvasti hyvin onnekkaaksi, kun huomaan olevani oikealla rastilla.
Tiepätkällä juostessani rastiväliä 17-18 katselen kartalta lopun jo häämöttävän. Huomaan kuitenkin ajattelevani turhia, ja pyyhin haaveet osuuden voitosta pois mielestäni. Juoksemme tiellä Haldenin ja KR:n (jota en ole tähän mennessä vielä tunnistanut) kanssa arvioni mukaan noin 3.20min/km vauhtia. Äijät pitää meikää lujilla! Lupasin itselleni kuitenkin jo ensimmäisellä TV-rastilla, etten muuten putoa tällaisesta kyydistä tänä yönä. Hyppään Haldenin perässä suoralta tieltä vasemmalle peitteiseen mäkeen. KR tulee muutaman sekunnin päästä mukaan. Parin pienen avokalliokummun jälkeen koukkaan pistekumpareelta vasemmalle. Huomaan olevani yksin.
Jatkan suunnistusta pienestä hämmennystilasta huolimatta ja löydän oman rastipisteeni, rasti numero 18:n. En kuule tai näe ketään muuta. Tunnen olevani erittäin yksinäinen. Fiilis on sanoinkuvaamaton, enkä siksi yritäkään enää selvittää sitä lukijoille. Tuo on vain itse koettava. Märkä ja pimeä metsä edessä, ei tilanteen tasalla oleva ihminen. Voiko Jukolassa parempaa olla?!!
Kokoan itseni ja jatkan pysähdyksen jälkeen suunnistusta. Pienen suon laitaan. Tuoksun ja maaperän olomuodon perusteella muuten tunnistaa suon hyvin... Kaksi kiveä laakeassa rinteessä. Ei vieläkään ketään muita. Huomaan tulleeni pienen hiekkakuopan laitaan, ja joudun korjaamaan. Virheen kooksi arvioin 35sekuntia. Ne saattoivat olla hyvinkin tärkeitä sekunteja! Jatkan ja pian pääsenkin näköetäisyydelle rastistani. Yhtäkkiä kaksi muuta valoa hönkivine omistajineen rullaa kyseiselle rastille. Tarraudun pesiin ja varmistan edessäni olijoiden olevan samat kaksi tuttua. Luen harkiten seuraavan välin viimeistä edeltävälle rastille, ja huomaan kuningasreitinvalinnan. Halden ja KR tuntuvat hakevan rastinottoa yläkautta ja etenevät mäenharjannetta kohti. Itse porskuttelen alas kilpailukeskuksen pellolle ja yleisö jossain kaukana tuntuu kohahtavana. Vain yksi suunnistaja! Yritän keskittyä juoksuaskeleeseen ja ulkonäkööni, mutta suunnistusajattelu vie voiton. Etenen kohti viimeistä rastia, ja kuuluttajat tuntuvat horisevan jotain Tapani Mäkisestä ja MU:sta. Pari omaa seurakaveria huutaa kannustusta.
Kaikki ovat ihmeissään. Vielä enemmän kaikki tuntuvat olevan ihmeissään siinä vaiheessa, kun hyppään viimeisen rastin kohdalla pellolta pois. Päädyn melkein samaan vattupusikkoon kuin lähdön yhteydessä. Jatkan rinnettä hieman ylöspäin enkä näe muita (Halden? KR?). Nousen alhaalta päin pienelle jyrkänteelle ja tarkastan koodin. Täsmää! Lähden innoissani rastilta, ja kaadun kiveen. Nousen ja rimpuilen pusikon läpi pellolle. Älytön huuto alkaa tuntumaan korvissa. Kysäisen vielä viimeisellä leimatessani viitoituksen reunalla olevilta henkilöiltä: "Onks se tää?". Vissiinkin seuravalmentaja vastaa hymyillen: "Kyllä."
Uupuneena lähden juoksemaan loppusuoraa pitkin. Ensin käännös vasempaan ja sitten ison ojan viertä vähän matkaa. Kohta sen yli oikealle ja vielä rakennetun sillan päälle. Ihmiset huutavat, taputtavat ja kannustavat. Katson varmistukseksi maalitauluun ja osuuteni kohdalla näkyy 0. Voitto... Juoksen perusilmeellä irvistäen maalileimasimelle. Kaarran oikealle ja vähän ajan päästä saavun kartoille. Voimat ovat loppuneet maalisuoralla tai oikeastaan jo sitä ennen. Juoksen nyt pikkusormen lihasten ja jänteiden voimalla. Vaihtopuomille selvittyäni annan kartan Assulle ja sanon kuulemma epäselvästi: "Hhyyva jjuokshu ol". Kävelen pois päin, kunnes joku tulee kyselemään perinteisiä haastattelun oloisia kysymyksiä. En muistaakseni antanut mitään haastattelua?
-> Leimantarkistus: "ok". GPS:n luovutusteltasta kävelen kolme piste kaksikymmentäviisi metriä, jonka jälkeen lysähdän ensin polvilleni. Painovoima vetää minut lopullisesti maahan, eikä kädet jaksa ottaa kaatumista vastaan. Osun pehmeään nurmikkoon oikea poski edellä. Olen antanut enemmän kuin kaikkeni.
Hieno suoritus! Voitan Kytäjä-Jukolan 1. osuuden lähes minuutin erolla Haldeniin ja Kalevan Rastiin. Ensimmäinen isompi letka yltää jonnekin sijoille 7-30. Seitsemännellä minuun on eroa jo melkein 5 minuuttia. Erinomainen juoksuni siivittää MU:n 1. joukkueen upeaan suoritukseen, ja saavutamme seuran parhaimman Jukola-sijoituksen pitkään aikaan. Mikä se on? Vähintäänkin tiimin tavoitteen mukainen. Eli tulkaa Hyvinkäälle katsomaan!
Lähdön tapahtuessa taustamusiikkina ei soi mitään. Kun kanuuna kajauttaa märän ruutinsa ilmoille, armoton torvien melu ja rumpujen pauke sekä kirkkaiden naisäänien ja heleiden miesäänien huuto alkaa. Melu on valtava kun samaan aikaan reilusti yli tuhat valmiiksi hikistä suunnistajaa ravaa lähtöviitoituksella kohti K-pistettä. Minä olen yksi heistä.
Juostessani K-pisteelle avaan kartan, ja pidän siitä visusti kiinni etten pudota sitä, kuten tein tänä vuonna aikaisemmin eräässä suurviestissä. Ykkönen on pitkällä, kuten odotinkin. Mahdollisuutena on kiertää tai mennä suoraan. Teen valintani ja hyppään pellolta mutaisen ojan yli pistelevään vadelmapensaikkoon. Seuraavat 200 metriä etenen gepsin mukaan hitaasti, sillä... Hetkonen!! Mulla on GPS! Aivan. Joukkueen yli-inhimilliset suoritukset aiemmin mainitsemassani 10milassa olivat sitä luokkaa, että Jukolan järjestäjät uskalsivat antaa seurantalaitteen MU:n aloittajalle. Varmaankin ajattelivat, että jos ne tuossa 50 parhaan joukossa pysyvät, niin saavat pitää vähän pidemmällekin viestiin sitä gepsiä. JATKUU! ... etenen muutaman muun rohkelikon kanssa lähes pystysuoraa seinämää - ensin ylös ja sitten vähän matkan päästä alas seuraavalle pellolle. Poistun letkan mukana pellolta suolle tietäen, että mäen ylitys oli nopeampi kuin sen kierto tasaista pitkin. Saavun ykköselle ja väliaikojen mukaan (mitä en siis metsässä tiedä) olemme 32 hengen porukalla repäisseet seuraavaan saman hajonnan letkaan noin 46 sekunnin kaulan. Uskon leimatessani, että näen kärjen noin 20m edessäni.
Seuraavat pari-kolme väliä ovat haastavaa ja suhteellisen lyhyiden 150-300m rastivälien toteutusta pienten ja peitteisten mäkien seassa. Hajontaa on alussa paljon ja se on purrut ainakin osaan porukasta. Lähestyn kymmenen muun mukana hakkuulla sijaitsevaa rastikiveä, jonka totean olevan ensimmäinen TV-rasti. Valospotit näkyvät yli 100 metrin päähän, ja leimatessani ne kuumentavat melkein paidan kiinni ihooni. Katselen eteen ja taakse tunnistaakseni seuralaiseni. Edustettuina ovat ainakin TP, Terä, RR ja Halden. Muut suunnistajat omistavat vähemmän tuntemieni seurojen paitoja, joten ajattelen heidän olevan joitain random-reinoja Ruotsinmaalta sekä Norjasta. 5:llä rastilla 11:n parhaan kärki erottui seuraavista reilulla minuutilla.
Pitkähkö väli ei tuottanut vaikeuksia, mitä nyt jalkoja hapotti tiellä juostessa. Laskeuduimme tieltä poistuttuamme mäenrinnettä alas sulassa sovussa pikkujyrkänteelle, josta tuli leima ajassa 24' ja risat.
Rastin jälkeen juoksimme suolla melkein 300metriä ennen kuin näkyi kuivaa maata. Nousen muiden mukana rinteeseen, kunnes jono hajoaa kahteen täysin yhtä suureen osaan. Mietin, että puolittaisinkohan itseni ja lähtisin seuraamaan molempia letkoja, mutta päätän ottaa vasemman puoleisen koko kropallani, sillä kuljimme suolla liian lähellä lampea. Kaarramme Haldenin aloittajan kanssa rinteessä sijaitsevalle rastikivelle, ja jatkamme menoa vauhdikkaasti loivaa mäkeä alas. Äskeiset letkat yhtyvät nyt hieman pienempinä. Nousemme jyrkästi korkealle mäelle, missä on seuraava TV-rasti. Leimatessani olen letkan viimeinen ja näen edelläni ainoastaan kuusi menijää. Alan uskotella itselleni jo, että tässähän on saumat vaikka osuuden voittoon. Ei kukaan ole voinut mennä kovempaa ja paremmin kuin me seitsemän. Ei, ei enää tässä vaiheessa. Rastilla 13 (5,2km) Halden johtaa, MU on seitsemäntenä 3 sekuntia perässä ja seuraava letka tulee muutaman yksittäisen - väsähtäneen - suunnistajan jälkeen noin 2 ja puoli minuutti perässämme.
Jatkamme avoimella, ehkä hieman hakkuunomaisella avokallioalueella eteenpäin. Joskus on loivaa alamäkeä ja joskus tasaista. Vauhti alkaa tuntua pahalta, keskivartalo on väsynyt. Kuviorajan jälkeen tuntuu, että joudun nostelemaan koipiani tuplasti enemmän kuin muut. Onneksi tuli kuitenkin tehtyä talvella liikkuvuusharjoitteita, ettei ainakaan siitä puolesta ole kiinni. Epämääräinen alue ei mitenkään selviä itselleni kartasta, ja juoksen sokkona muiden perässä. Tunnen itseni jatkuvasti hyvin onnekkaaksi, kun huomaan olevani oikealla rastilla.
Tiepätkällä juostessani rastiväliä 17-18 katselen kartalta lopun jo häämöttävän. Huomaan kuitenkin ajattelevani turhia, ja pyyhin haaveet osuuden voitosta pois mielestäni. Juoksemme tiellä Haldenin ja KR:n (jota en ole tähän mennessä vielä tunnistanut) kanssa arvioni mukaan noin 3.20min/km vauhtia. Äijät pitää meikää lujilla! Lupasin itselleni kuitenkin jo ensimmäisellä TV-rastilla, etten muuten putoa tällaisesta kyydistä tänä yönä. Hyppään Haldenin perässä suoralta tieltä vasemmalle peitteiseen mäkeen. KR tulee muutaman sekunnin päästä mukaan. Parin pienen avokalliokummun jälkeen koukkaan pistekumpareelta vasemmalle. Huomaan olevani yksin.
Jatkan suunnistusta pienestä hämmennystilasta huolimatta ja löydän oman rastipisteeni, rasti numero 18:n. En kuule tai näe ketään muuta. Tunnen olevani erittäin yksinäinen. Fiilis on sanoinkuvaamaton, enkä siksi yritäkään enää selvittää sitä lukijoille. Tuo on vain itse koettava. Märkä ja pimeä metsä edessä, ei tilanteen tasalla oleva ihminen. Voiko Jukolassa parempaa olla?!!
Kokoan itseni ja jatkan pysähdyksen jälkeen suunnistusta. Pienen suon laitaan. Tuoksun ja maaperän olomuodon perusteella muuten tunnistaa suon hyvin... Kaksi kiveä laakeassa rinteessä. Ei vieläkään ketään muita. Huomaan tulleeni pienen hiekkakuopan laitaan, ja joudun korjaamaan. Virheen kooksi arvioin 35sekuntia. Ne saattoivat olla hyvinkin tärkeitä sekunteja! Jatkan ja pian pääsenkin näköetäisyydelle rastistani. Yhtäkkiä kaksi muuta valoa hönkivine omistajineen rullaa kyseiselle rastille. Tarraudun pesiin ja varmistan edessäni olijoiden olevan samat kaksi tuttua. Luen harkiten seuraavan välin viimeistä edeltävälle rastille, ja huomaan kuningasreitinvalinnan. Halden ja KR tuntuvat hakevan rastinottoa yläkautta ja etenevät mäenharjannetta kohti. Itse porskuttelen alas kilpailukeskuksen pellolle ja yleisö jossain kaukana tuntuu kohahtavana. Vain yksi suunnistaja! Yritän keskittyä juoksuaskeleeseen ja ulkonäkööni, mutta suunnistusajattelu vie voiton. Etenen kohti viimeistä rastia, ja kuuluttajat tuntuvat horisevan jotain Tapani Mäkisestä ja MU:sta. Pari omaa seurakaveria huutaa kannustusta.
Kaikki ovat ihmeissään. Vielä enemmän kaikki tuntuvat olevan ihmeissään siinä vaiheessa, kun hyppään viimeisen rastin kohdalla pellolta pois. Päädyn melkein samaan vattupusikkoon kuin lähdön yhteydessä. Jatkan rinnettä hieman ylöspäin enkä näe muita (Halden? KR?). Nousen alhaalta päin pienelle jyrkänteelle ja tarkastan koodin. Täsmää! Lähden innoissani rastilta, ja kaadun kiveen. Nousen ja rimpuilen pusikon läpi pellolle. Älytön huuto alkaa tuntumaan korvissa. Kysäisen vielä viimeisellä leimatessani viitoituksen reunalla olevilta henkilöiltä: "Onks se tää?". Vissiinkin seuravalmentaja vastaa hymyillen: "Kyllä."
Uupuneena lähden juoksemaan loppusuoraa pitkin. Ensin käännös vasempaan ja sitten ison ojan viertä vähän matkaa. Kohta sen yli oikealle ja vielä rakennetun sillan päälle. Ihmiset huutavat, taputtavat ja kannustavat. Katson varmistukseksi maalitauluun ja osuuteni kohdalla näkyy 0. Voitto... Juoksen perusilmeellä irvistäen maalileimasimelle. Kaarran oikealle ja vähän ajan päästä saavun kartoille. Voimat ovat loppuneet maalisuoralla tai oikeastaan jo sitä ennen. Juoksen nyt pikkusormen lihasten ja jänteiden voimalla. Vaihtopuomille selvittyäni annan kartan Assulle ja sanon kuulemma epäselvästi: "Hhyyva jjuokshu ol". Kävelen pois päin, kunnes joku tulee kyselemään perinteisiä haastattelun oloisia kysymyksiä. En muistaakseni antanut mitään haastattelua?
-> Leimantarkistus: "ok". GPS:n luovutusteltasta kävelen kolme piste kaksikymmentäviisi metriä, jonka jälkeen lysähdän ensin polvilleni. Painovoima vetää minut lopullisesti maahan, eikä kädet jaksa ottaa kaatumista vastaan. Osun pehmeään nurmikkoon oikea poski edellä. Olen antanut enemmän kuin kaikkeni.
Hieno suoritus! Voitan Kytäjä-Jukolan 1. osuuden lähes minuutin erolla Haldeniin ja Kalevan Rastiin. Ensimmäinen isompi letka yltää jonnekin sijoille 7-30. Seitsemännellä minuun on eroa jo melkein 5 minuuttia. Erinomainen juoksuni siivittää MU:n 1. joukkueen upeaan suoritukseen, ja saavutamme seuran parhaimman Jukola-sijoituksen pitkään aikaan. Mikä se on? Vähintäänkin tiimin tavoitteen mukainen. Eli tulkaa Hyvinkäälle katsomaan!
maanantai 25. tammikuuta 2010
Kylmyys
No ei ole edes kylmä. Vähän reilu 15 astetta pakkasta. Tuo nyt vaan liittyy siihen, kun sovin treenitreffit valmentajalla (jolla on kaikenmaailman kuntovehkeet, tosin juoksumatto puuttuu, vink vink). Pääsin koulusta suunniteltua aiemmin, ja kerkesin odottelemaan ulko-oven kylmemmällä puolella melkestä vartin ennen kun pääsin sisään. Ei ollut ketään kotona, kunnes Tumppi saapui omasta opinahjostaan pelastavana enkelinä paikalle ja avasi oven. Heti sisälle päästyäni päälleni hyökkäsi rapsutuksenhimoinen koira, josta en sitten kerrokaan sen enempää.
Poljin pyörää ja soudin soutulaitteella yhteensä 45 minuuttia. Sen jälkeen noin puolituntinen kevyt kuntopiiri. Lakasen lämmittelyillä ja Herbalifen pirtelöllä avustettuna treenin ensimmäisestä osasta tuli oikein maittava. Kuntopiirissä olikin sitten sitä tuttua jämäkkyyttä mukana, eikä kevyt tuntunut kevyeltä.
Viikonloppuna on se leiri. Meillä lienee siellä kaksiosainen leirikisa. Ensin hiihtokisa, jonka itse ainakin menen tasatyönnöllä, koska pertsan kamoja en omista. Sitten illalla on sisäpiiritiedon mukaan sprintti Vierumäen hallissa. Saas nähä kuinka käy.
Joka tapauksessa aion voittaa sen leirikisan. Voitin treenipäivänkin session, elikkäs tavoitteena on saada seuran sisäinen putki päälle.
Poljin pyörää ja soudin soutulaitteella yhteensä 45 minuuttia. Sen jälkeen noin puolituntinen kevyt kuntopiiri. Lakasen lämmittelyillä ja Herbalifen pirtelöllä avustettuna treenin ensimmäisestä osasta tuli oikein maittava. Kuntopiirissä olikin sitten sitä tuttua jämäkkyyttä mukana, eikä kevyt tuntunut kevyeltä.
Viikonloppuna on se leiri. Meillä lienee siellä kaksiosainen leirikisa. Ensin hiihtokisa, jonka itse ainakin menen tasatyönnöllä, koska pertsan kamoja en omista. Sitten illalla on sisäpiiritiedon mukaan sprintti Vierumäen hallissa. Saas nähä kuinka käy.
Joka tapauksessa aion voittaa sen leirikisan. Voitin treenipäivänkin session, elikkäs tavoitteena on saada seuran sisäinen putki päälle.
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Amatöörin elämää
Ei tuo nyt kuitenkaan sitä tarkoita, että olisin huono. En vain ole ammattilainen.
Laiffi pyörii Mäntsälässä lähes paremmin kuin hyvin. Harjoitteluun on saanut kulutettua aikaa - erityisesti henkisellä puolella, mikä parantaa treenien laatua ja yleistä fiilistä. Odottavan aika on pitkä, mutta loppu häämöttää jo lukio-opiskelussakin, ohjatussa semmoisessa. Suoritan nimittäin vielä kaksi kurssia itseopiskeltuna, kun haen pisteitä JYU:n pääsykokeita varten. Muutenhan voinkin aloittaa tuossa helmikuun jälkipuoliskolla wannabe-ammattilaisuunnistajan elämän.
Seuraavalla viikolla seurailen muutamia urheiluun liittyviä juttuja. Pyrin tekemään harjoitukset laadukkaina ja yritän huomata sen myös kehossani. Samalla vedän yhden Herbalife-pirtelön naamariin joka päivä ja kuuntelen kehoa, josko ne vaikka tehoaisivat. Yksittäisinä ja epäsäännöllisesti juotuina annoksina nämä terveysmuonat eivät ole tuoneet huomattavia vaikutuksia palautumiseen tai treenin helppouteen. Viikko 4 päättyy sitten seuran fysiikkaleiriin Vierumäellä. Siellä haluan olla niin fyysisesti kuin myös henkisesti optimaalisessa tilassa, jotta harjoitusvaikutukset olisivat mahdollisimman myönteiset. Leirin jälkeinen palautuminen on tietysti olennainen osa kokonaisuutta, enkä aio jättää sitä huomiotta.
Laiffi pyörii Mäntsälässä lähes paremmin kuin hyvin. Harjoitteluun on saanut kulutettua aikaa - erityisesti henkisellä puolella, mikä parantaa treenien laatua ja yleistä fiilistä. Odottavan aika on pitkä, mutta loppu häämöttää jo lukio-opiskelussakin, ohjatussa semmoisessa. Suoritan nimittäin vielä kaksi kurssia itseopiskeltuna, kun haen pisteitä JYU:n pääsykokeita varten. Muutenhan voinkin aloittaa tuossa helmikuun jälkipuoliskolla wannabe-ammattilaisuunnistajan elämän.
Seuraavalla viikolla seurailen muutamia urheiluun liittyviä juttuja. Pyrin tekemään harjoitukset laadukkaina ja yritän huomata sen myös kehossani. Samalla vedän yhden Herbalife-pirtelön naamariin joka päivä ja kuuntelen kehoa, josko ne vaikka tehoaisivat. Yksittäisinä ja epäsäännöllisesti juotuina annoksina nämä terveysmuonat eivät ole tuoneet huomattavia vaikutuksia palautumiseen tai treenin helppouteen. Viikko 4 päättyy sitten seuran fysiikkaleiriin Vierumäellä. Siellä haluan olla niin fyysisesti kuin myös henkisesti optimaalisessa tilassa, jotta harjoitusvaikutukset olisivat mahdollisimman myönteiset. Leirin jälkeinen palautuminen on tietysti olennainen osa kokonaisuutta, enkä aio jättää sitä huomiotta.
torstai 21. tammikuuta 2010
Tulipas taas otsikko
Mitäpä sitä muuta kertomaan. Urheilu on se, mistä haluan täällä kirjoittaa, ja urheilun osalta kilpailut ovat ne, jotka innoittavat kirjoittamaan. Nyt kilpailuja ei ole muualla kuin ulkomailla - siis kesäsuunnistuksessa - minkä takia raportointi blogiin on saattanut jäädä vähälle. Talvella kaikki vaipuvat enemmän tai vähemmän uneen - myös suunnistusblogien kirjoittajat. Ellei sitten vieraile jossain Dullstroomissa, josta riittää kerrottavaa vaikka lapsenlapsenlapsillekin.
Olihan tuossa viime viikonloppuna liiton Valmentajakoulutus (taso 2) Vierumäellä. Kyllä se oli jotain niin hienoa ihan vaan keskustella itseään kiinnostavista asioista. Harjoitusdemot olivat itselleni myös erittäin antoisia, ja ehkä oman oppimistapani kannalta parempia. Kyllä mää silti siis opin, vaikka vaan puhuttaisiinkin.
Viikonlopun jälkeen tunsin, että pystyn yhä enemmän ajattelemaan asioita positiiviselta kannalta, ja luomaan itselleni hyvää fiilistä esimerkiksi harjoitteluun ihan vain näkökulman vaihtamisella. Elämän ei tarvitse olla haastellista ja vaikeaa, kun siitä voi tehdä haastellista ja helppoa. Mitenkäs sen nyt paremmin kuvailisi?
Kauden päätähtäimet niin urheilu- kuin myös siviilielämässä lähenevät. Siitä taisin kirjoittaa tämän kuun alussakin, mutta toistaminen on kivaa - ellei kyseessä ole äidinkielen aine. YO-kirjoitukset ovat jo kotipihalla. Itselläni ovat ohjelmassa Matematiikka (lyhyt), Ruotsi (keskipitkä), Englanti (pitkä), Terveystieto sekä Äidinkieli. Kirjoituksiin pitää panostaa, sillä kaikki pisteet aion kyllä ottaa Jyväskylän Yliopiston pääsykokeita varten. Pyrin sinne liikuntatieteellisen puolelle. Siellä jatkan toivottavasti elämää intin jälkeen.
Suunnistuksen puolesta alkukauden on oltava onnistunut Urheilukouluun pyrkimiseni takia. Tärkeimmät kisat ovat toukokuun Sm-sprintti ja kesäkuun nuorten MM-katsastuskisat sekä Jukolan viesti. Ruotsalaisten Jukolan viesti eli 10mila on Vappuna, ja siinä tehty suoritus kertoo juoksukunnon metsässä, jos sitä en ole aikaisemmin päässyt kunnolla tarkastamaan. Viestissä on aina tietynlainen extravauhti päällä. Haluan kaiken lisäksi juosta aloituksen, jossa vauhti on yleensä luvattoman kovaa.
Tietynlainen sparraus Jukolaa varten on ollut päällä koko kauden ajan. Sehän se on tärkein kisa seuran kannalta. Valmentajakoulutuksesta saimme Matin (valkku) kanssa molemmat erinomaisia AHAA-elämyksiä, joidenka myötä harjoittelun laatu ja jaksotus sen kuin vain paranevat. Noin 5 viikon päästä on tavoitteena olla liikkuvuuden osalta loistavassa kondiksessa. Sen jälkeen alkaa maltillinen tykitys kohti kansallista kärkeä ja suunnitelmien mukaan kesällä se on jatkunut kansainvälisen kärjen hätyyttelyyn - niin henkilökohtaisissa kisoissa kuin myös viesteissä.
Ulkona on kylmä. Onneksi nyt on lepoviikko, jolloin venyttely ja huoltaminen ovat tärkeässä asemassa. Ei tartte tonne ulos niitä mennä tekemään!
Olihan tuossa viime viikonloppuna liiton Valmentajakoulutus (taso 2) Vierumäellä. Kyllä se oli jotain niin hienoa ihan vaan keskustella itseään kiinnostavista asioista. Harjoitusdemot olivat itselleni myös erittäin antoisia, ja ehkä oman oppimistapani kannalta parempia. Kyllä mää silti siis opin, vaikka vaan puhuttaisiinkin.
Viikonlopun jälkeen tunsin, että pystyn yhä enemmän ajattelemaan asioita positiiviselta kannalta, ja luomaan itselleni hyvää fiilistä esimerkiksi harjoitteluun ihan vain näkökulman vaihtamisella. Elämän ei tarvitse olla haastellista ja vaikeaa, kun siitä voi tehdä haastellista ja helppoa. Mitenkäs sen nyt paremmin kuvailisi?
Kauden päätähtäimet niin urheilu- kuin myös siviilielämässä lähenevät. Siitä taisin kirjoittaa tämän kuun alussakin, mutta toistaminen on kivaa - ellei kyseessä ole äidinkielen aine. YO-kirjoitukset ovat jo kotipihalla. Itselläni ovat ohjelmassa Matematiikka (lyhyt), Ruotsi (keskipitkä), Englanti (pitkä), Terveystieto sekä Äidinkieli. Kirjoituksiin pitää panostaa, sillä kaikki pisteet aion kyllä ottaa Jyväskylän Yliopiston pääsykokeita varten. Pyrin sinne liikuntatieteellisen puolelle. Siellä jatkan toivottavasti elämää intin jälkeen.
Suunnistuksen puolesta alkukauden on oltava onnistunut Urheilukouluun pyrkimiseni takia. Tärkeimmät kisat ovat toukokuun Sm-sprintti ja kesäkuun nuorten MM-katsastuskisat sekä Jukolan viesti. Ruotsalaisten Jukolan viesti eli 10mila on Vappuna, ja siinä tehty suoritus kertoo juoksukunnon metsässä, jos sitä en ole aikaisemmin päässyt kunnolla tarkastamaan. Viestissä on aina tietynlainen extravauhti päällä. Haluan kaiken lisäksi juosta aloituksen, jossa vauhti on yleensä luvattoman kovaa.
Tietynlainen sparraus Jukolaa varten on ollut päällä koko kauden ajan. Sehän se on tärkein kisa seuran kannalta. Valmentajakoulutuksesta saimme Matin (valkku) kanssa molemmat erinomaisia AHAA-elämyksiä, joidenka myötä harjoittelun laatu ja jaksotus sen kuin vain paranevat. Noin 5 viikon päästä on tavoitteena olla liikkuvuuden osalta loistavassa kondiksessa. Sen jälkeen alkaa maltillinen tykitys kohti kansallista kärkeä ja suunnitelmien mukaan kesällä se on jatkunut kansainvälisen kärjen hätyyttelyyn - niin henkilökohtaisissa kisoissa kuin myös viesteissä.
Ulkona on kylmä. Onneksi nyt on lepoviikko, jolloin venyttely ja huoltaminen ovat tärkeässä asemassa. Ei tartte tonne ulos niitä mennä tekemään!
maanantai 4. tammikuuta 2010
Uusi vuosi 2010
Onhan se... uusi vuosi siis. Uusista kujeista en tiiä, mutta taas on viikko vierähtänyt. Koulu alkoi tänään. Ja se ei ainakaan ole muuttunut. Kaikki on samaa työstämistä ja ahertamista - ihan niin kuin ennekin.
Viikonlopun päiväleirillä eilen oli tiukka tunnelma, kun ensin reviteltiin vetojen merkeissä ja sitten puskettiin lumisessa metsässä kaksi VK-MK -harjoitusta. Meikäläinen nousi muistisuunnistusradan voittoon optimilla reitinvalinnalla. Ei ne muutkaan hitaasti menneet, mutta tällä kertaa joku oli ylitse muiden:)
Tossa joululomalla kerkesi miettimään vähän tulevaisuutta. Käväisen vielä pari kertaa Vierumäellä tämän kuukauden aikana, joten paikka alkaa tulemaan tutuksi. Reilun parin kuukauden päästä kovennettaneen vähän treeniä. Välihuippukunto pitäisi olla ajoitettu katsastuksiin ja siitä eteenpäin, joten kiirettä sillä ei kyllä ole. Kesäkuussa vasta pääkisat.
Opiskelu ja koulu ovat kohta hetkeksi ohi. Helmikuun puolessa välissä alkaa YO-kirjoitukset kuunteluilla. Sitten niitä kirjoitellaan aina maaliskuun loppuun. Jossain maaliskuun puolella voisi aloittaa autokoulun, ja hoitaa sen kesälomaan mennessä alta pois. Sitten kesällä on parit yliopistojen pääsykokeet varmaankin. Heinäkuussa tulee rastiviikot. TAI SIIS rastiviikKO, koska menen sinne Tanskaan KRV:n aikana. Saman kuun lopussa on toivottavasti pääsykokeita Urheilukouluun ja jos paikka sinne napsahtaa, menen inttiin keskellä syksyä. Siellä sitten rehkitään...
Eipä tässä mitään ihmeellistä, niin kuin ei koskaan. Leimaus-leirille ohjaajaksi menemistä vielä mietin, kun katsastukset ovat heti leirin jälkeen. Kyllähän siellä leirillä saisi herkisteltyä, ja saisi varmasti suunnistuksesta otetta, mutta ollako sittenkään järkevää. Se päätetään lähiaikoina.
Soon moro taas vähäksi aikaa.
Viikonlopun päiväleirillä eilen oli tiukka tunnelma, kun ensin reviteltiin vetojen merkeissä ja sitten puskettiin lumisessa metsässä kaksi VK-MK -harjoitusta. Meikäläinen nousi muistisuunnistusradan voittoon optimilla reitinvalinnalla. Ei ne muutkaan hitaasti menneet, mutta tällä kertaa joku oli ylitse muiden:)
Tossa joululomalla kerkesi miettimään vähän tulevaisuutta. Käväisen vielä pari kertaa Vierumäellä tämän kuukauden aikana, joten paikka alkaa tulemaan tutuksi. Reilun parin kuukauden päästä kovennettaneen vähän treeniä. Välihuippukunto pitäisi olla ajoitettu katsastuksiin ja siitä eteenpäin, joten kiirettä sillä ei kyllä ole. Kesäkuussa vasta pääkisat.
Opiskelu ja koulu ovat kohta hetkeksi ohi. Helmikuun puolessa välissä alkaa YO-kirjoitukset kuunteluilla. Sitten niitä kirjoitellaan aina maaliskuun loppuun. Jossain maaliskuun puolella voisi aloittaa autokoulun, ja hoitaa sen kesälomaan mennessä alta pois. Sitten kesällä on parit yliopistojen pääsykokeet varmaankin. Heinäkuussa tulee rastiviikot. TAI SIIS rastiviikKO, koska menen sinne Tanskaan KRV:n aikana. Saman kuun lopussa on toivottavasti pääsykokeita Urheilukouluun ja jos paikka sinne napsahtaa, menen inttiin keskellä syksyä. Siellä sitten rehkitään...
Eipä tässä mitään ihmeellistä, niin kuin ei koskaan. Leimaus-leirille ohjaajaksi menemistä vielä mietin, kun katsastukset ovat heti leirin jälkeen. Kyllähän siellä leirillä saisi herkisteltyä, ja saisi varmasti suunnistuksesta otetta, mutta ollako sittenkään järkevää. Se päätetään lähiaikoina.
Soon moro taas vähäksi aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)