Kesäyö

Kuvitellaanpas että... On kesäkuun 19. päivä ja klo noin 22.51. Muutaman minuutin päästä suuri valopäiden joukko sännähtää metsään tuntemattomaan, jossa käydään tämän elämän yksi jännittävimmistä 67-minuuttisista.

Lähdön tapahtuessa taustamusiikkina ei soi mitään. Kun kanuuna kajauttaa märän ruutinsa ilmoille, armoton torvien melu ja rumpujen pauke sekä kirkkaiden naisäänien ja heleiden miesäänien huuto alkaa. Melu on valtava kun samaan aikaan reilusti yli tuhat valmiiksi hikistä suunnistajaa ravaa lähtöviitoituksella kohti K-pistettä. Minä olen yksi heistä.

Juostessani K-pisteelle avaan kartan, ja pidän siitä visusti kiinni etten pudota sitä, kuten tein tänä vuonna aikaisemmin eräässä suurviestissä. Ykkönen on pitkällä, kuten odotinkin. Mahdollisuutena on kiertää tai mennä suoraan. Teen valintani ja hyppään pellolta mutaisen ojan yli pistelevään vadelmapensaikkoon. Seuraavat 200 metriä etenen gepsin mukaan hitaasti, sillä... Hetkonen!! Mulla on GPS! Aivan. Joukkueen yli-inhimilliset suoritukset aiemmin mainitsemassani 10milassa olivat sitä luokkaa, että Jukolan järjestäjät uskalsivat antaa seurantalaitteen MU:n aloittajalle. Varmaankin ajattelivat, että jos ne tuossa 50 parhaan joukossa pysyvät, niin saavat pitää vähän pidemmällekin viestiin sitä gepsiä. JATKUU! ... etenen muutaman muun rohkelikon kanssa lähes pystysuoraa seinämää - ensin ylös ja sitten vähän matkan päästä alas seuraavalle pellolle. Poistun letkan mukana pellolta suolle tietäen, että mäen ylitys oli nopeampi kuin sen kierto tasaista pitkin. Saavun ykköselle ja väliaikojen mukaan (mitä en siis metsässä tiedä) olemme 32 hengen porukalla repäisseet seuraavaan saman hajonnan letkaan noin 46 sekunnin kaulan. Uskon leimatessani, että näen kärjen noin 20m edessäni.

Seuraavat pari-kolme väliä ovat haastavaa ja suhteellisen lyhyiden 150-300m rastivälien toteutusta pienten ja peitteisten mäkien seassa. Hajontaa on alussa paljon ja se on purrut ainakin osaan porukasta. Lähestyn kymmenen muun mukana hakkuulla sijaitsevaa rastikiveä, jonka totean olevan ensimmäinen TV-rasti. Valospotit näkyvät yli 100 metrin päähän, ja leimatessani ne kuumentavat melkein paidan kiinni ihooni. Katselen eteen ja taakse tunnistaakseni seuralaiseni. Edustettuina ovat ainakin TP, Terä, RR ja Halden. Muut suunnistajat omistavat vähemmän tuntemieni seurojen paitoja, joten ajattelen heidän olevan joitain random-reinoja Ruotsinmaalta sekä Norjasta. 5:llä rastilla 11:n parhaan kärki erottui seuraavista reilulla minuutilla.

Pitkähkö väli ei tuottanut vaikeuksia, mitä nyt jalkoja hapotti tiellä juostessa. Laskeuduimme tieltä poistuttuamme mäenrinnettä alas sulassa sovussa pikkujyrkänteelle, josta tuli leima ajassa 24' ja risat.

Rastin jälkeen juoksimme suolla melkein 300metriä ennen kuin näkyi kuivaa maata. Nousen muiden mukana rinteeseen, kunnes jono hajoaa kahteen täysin yhtä suureen osaan. Mietin, että puolittaisinkohan itseni ja lähtisin seuraamaan molempia letkoja, mutta päätän ottaa vasemman puoleisen koko kropallani, sillä kuljimme suolla liian lähellä lampea. Kaarramme Haldenin aloittajan kanssa rinteessä sijaitsevalle rastikivelle, ja jatkamme menoa vauhdikkaasti loivaa mäkeä alas. Äskeiset letkat yhtyvät nyt hieman pienempinä. Nousemme jyrkästi korkealle mäelle, missä on seuraava TV-rasti. Leimatessani olen letkan viimeinen ja näen edelläni ainoastaan kuusi menijää. Alan uskotella itselleni jo, että tässähän on saumat vaikka osuuden voittoon. Ei kukaan ole voinut mennä kovempaa ja paremmin kuin me seitsemän. Ei, ei enää tässä vaiheessa. Rastilla 13 (5,2km) Halden johtaa, MU on seitsemäntenä 3 sekuntia perässä ja seuraava letka tulee muutaman yksittäisen - väsähtäneen - suunnistajan jälkeen noin 2 ja puoli minuutti perässämme.

Jatkamme avoimella, ehkä hieman hakkuunomaisella avokallioalueella eteenpäin. Joskus on loivaa alamäkeä ja joskus tasaista. Vauhti alkaa tuntua pahalta, keskivartalo on väsynyt. Kuviorajan jälkeen tuntuu, että joudun nostelemaan koipiani tuplasti enemmän kuin muut. Onneksi tuli kuitenkin tehtyä talvella liikkuvuusharjoitteita, ettei ainakaan siitä puolesta ole kiinni. Epämääräinen alue ei mitenkään selviä itselleni kartasta, ja juoksen sokkona muiden perässä. Tunnen itseni jatkuvasti hyvin onnekkaaksi, kun huomaan olevani oikealla rastilla.

Tiepätkällä juostessani rastiväliä 17-18 katselen kartalta lopun jo häämöttävän. Huomaan kuitenkin ajattelevani turhia, ja pyyhin haaveet osuuden voitosta pois mielestäni. Juoksemme tiellä Haldenin ja KR:n (jota en ole tähän mennessä vielä tunnistanut) kanssa arvioni mukaan noin 3.20min/km vauhtia. Äijät pitää meikää lujilla! Lupasin itselleni kuitenkin jo ensimmäisellä TV-rastilla, etten muuten putoa tällaisesta kyydistä tänä yönä. Hyppään Haldenin perässä suoralta tieltä vasemmalle peitteiseen mäkeen. KR tulee muutaman sekunnin päästä mukaan. Parin pienen avokalliokummun jälkeen koukkaan pistekumpareelta vasemmalle. Huomaan olevani yksin.
Jatkan suunnistusta pienestä hämmennystilasta huolimatta ja löydän oman rastipisteeni, rasti numero 18:n. En kuule tai näe ketään muuta. Tunnen olevani erittäin yksinäinen. Fiilis on sanoinkuvaamaton, enkä siksi yritäkään enää selvittää sitä lukijoille. Tuo on vain itse koettava. Märkä ja pimeä metsä edessä, ei tilanteen tasalla oleva ihminen. Voiko Jukolassa parempaa olla?!!

Kokoan itseni ja jatkan pysähdyksen jälkeen suunnistusta. Pienen suon laitaan. Tuoksun ja maaperän olomuodon perusteella muuten tunnistaa suon hyvin... Kaksi kiveä laakeassa rinteessä. Ei vieläkään ketään muita. Huomaan tulleeni pienen hiekkakuopan laitaan, ja joudun korjaamaan. Virheen kooksi arvioin 35sekuntia. Ne saattoivat olla hyvinkin tärkeitä sekunteja! Jatkan ja pian pääsenkin näköetäisyydelle rastistani. Yhtäkkiä kaksi muuta valoa hönkivine omistajineen rullaa kyseiselle rastille. Tarraudun pesiin ja varmistan edessäni olijoiden olevan samat kaksi tuttua. Luen harkiten seuraavan välin viimeistä edeltävälle rastille, ja huomaan kuningasreitinvalinnan. Halden ja KR tuntuvat hakevan rastinottoa yläkautta ja etenevät mäenharjannetta kohti. Itse porskuttelen alas kilpailukeskuksen pellolle ja yleisö jossain kaukana tuntuu kohahtavana. Vain yksi suunnistaja! Yritän keskittyä juoksuaskeleeseen ja ulkonäkööni, mutta suunnistusajattelu vie voiton. Etenen kohti viimeistä rastia, ja kuuluttajat tuntuvat horisevan jotain Tapani Mäkisestä ja MU:sta. Pari omaa seurakaveria huutaa kannustusta.

Kaikki ovat ihmeissään. Vielä enemmän kaikki tuntuvat olevan ihmeissään siinä vaiheessa, kun hyppään viimeisen rastin kohdalla pellolta pois. Päädyn melkein samaan vattupusikkoon kuin lähdön yhteydessä. Jatkan rinnettä hieman ylöspäin enkä näe muita (Halden? KR?). Nousen alhaalta päin pienelle jyrkänteelle ja tarkastan koodin. Täsmää! Lähden innoissani rastilta, ja kaadun kiveen. Nousen ja rimpuilen pusikon läpi pellolle. Älytön huuto alkaa tuntumaan korvissa. Kysäisen vielä viimeisellä leimatessani viitoituksen reunalla olevilta henkilöiltä: "Onks se tää?". Vissiinkin seuravalmentaja vastaa hymyillen: "Kyllä."

Uupuneena lähden juoksemaan loppusuoraa pitkin. Ensin käännös vasempaan ja sitten ison ojan viertä vähän matkaa. Kohta sen yli oikealle ja vielä rakennetun sillan päälle. Ihmiset huutavat, taputtavat ja kannustavat. Katson varmistukseksi maalitauluun ja osuuteni kohdalla näkyy 0. Voitto... Juoksen perusilmeellä irvistäen maalileimasimelle. Kaarran oikealle ja vähän ajan päästä saavun kartoille. Voimat ovat loppuneet maalisuoralla tai oikeastaan jo sitä ennen. Juoksen nyt pikkusormen lihasten ja jänteiden voimalla. Vaihtopuomille selvittyäni annan kartan Assulle ja sanon kuulemma epäselvästi: "Hhyyva jjuokshu ol". Kävelen pois päin, kunnes joku tulee kyselemään perinteisiä haastattelun oloisia kysymyksiä. En muistaakseni antanut mitään haastattelua?

-> Leimantarkistus: "ok". GPS:n luovutusteltasta kävelen kolme piste kaksikymmentäviisi metriä, jonka jälkeen lysähdän ensin polvilleni. Painovoima vetää minut lopullisesti maahan, eikä kädet jaksa ottaa kaatumista vastaan. Osun pehmeään nurmikkoon oikea poski edellä. Olen antanut enemmän kuin kaikkeni.

Hieno suoritus! Voitan Kytäjä-Jukolan 1. osuuden lähes minuutin erolla Haldeniin ja Kalevan Rastiin. Ensimmäinen isompi letka yltää jonnekin sijoille 7-30. Seitsemännellä minuun on eroa jo melkein 5 minuuttia. Erinomainen juoksuni siivittää MU:n 1. joukkueen upeaan suoritukseen, ja saavutamme seuran parhaimman Jukola-sijoituksen pitkään aikaan. Mikä se on? Vähintäänkin tiimin tavoitteen mukainen. Eli tulkaa Hyvinkäälle katsomaan!