maanantai 8. helmikuuta 2010

Elämänmuutos

Vierumäen leirin jälkeinen viikko oli oikeastaan ihan hyvä. Treeniä tuli 11h, mikä on minulle ihan hyvä määrä, kun maanantai oli totaali lepopäivä. Oma ajattelu muuttui Antin luentojen jälkeen hieman enemmän pk-painotteisuutta suosivaksi. Saa nähä tuleeko muutosta.

Painopisteajattelulla toteutettu harjoittelu on kyllä ruvennut näkymään. Ja siitä olen iloinen, ylpeä, onnellinen, helpottunut ja kaikkea muuta mahdollista positiivista mieltä. Sitten kun Tumppi vielä kysäisi salivuorolla yhtä lantiota venyttävää liikettä tehtäessä: "Miten sä noin paljon venyt" niin ai että kun olin hyvällä tuulella selittäessni että "Tämä on määrätietoisen viikon ajan tehdyn työn tulos" :D. Olen siis about viikon liikkuvuusharjoittelun jälken paljon paremmassa kondiksessa kuin ennen. Kehityshän ei sinänsä ole muuta kuin vain hermostollista (käsittääkseni liikkuvuudessakin), joten mitään pysyvää ei ole tapahtunut. Siksi tätä liikkuvaista harjoittelua jatketaankin vielä sellainen 3-4 viikkoa. Ja sitten ylläpidetään koko loppuelämä!?! Eiköhän meikäläinen ole kohta jo vähintään aitajuoksijan tasolla:)

Asiasta turhempaan. Tänään oli treenaaminen aika pakkopullan makuista. Ei kulkenut mikään, paitsi lenkin lopettaminen. Huomenna on onneksi uusi päivä.

Sitten otsikkoon. Kuulin tuosta juuri uutisista, että tallentavien digiboksien myynti on kasvussa, mitä ilmeisimmin tulevien olympiakisojen aikataulujen vuoksi. Hetki sitten kuulin myös Saarisen Aikun urheilu-uutisjuttua, jossa hänen kerrottiin tehneen viimeinen lenkki klo 1 yöllä. Itsellä välähti ja rupesin kelaamaan, että josko itsekin tekisin samanlaisen elämäntapamuutoksen. Treenaisin yöllä ja nukkuisin pitkään. Vähäsen olen jäänyt myös tavoitteeksi asettamastani yösuunnistustreenien tahdista, joten tässähän sitä olisi aikaa ja järkeä tehdä.

Jonkun arkipäivän ohjelma voisi olla tällainen, kun koulupäivät ovat loppuneet:

klo 12.00 herätys, aamupala ym.
klo 13.00 aamuinen PK-lenkki + liikkuvuus, noin 1h 30min
lenkin jälkeen jälkihoidot, kuten ravintopuoli ja kylmäsuihkut
klo 15.00 lounas
klo 16.30 päivän päätreeni, olipa se sitten vaikka 60min VK tai 2h PK-hankisuunnistus, mutta joka tapauksessa se päivän harjoituksista tärkein
klo jotain... välipala ja YO-lukemista
klo 19.30 päivällinen
klo 20.00 -> olympialaisten lähetykset alkavat joihinkin näihin aikoihin
klo 22.00 välipala
klo 24.00 yösuunnistustreeni 1h
klo 01.00 jälkihoidot + iltapalaa
klo 3:een olympialaisia

JNE... vaikka klo 3:n jälkeen nukkumaan

Ei mielestäni mitenkään huono idea toteuttaa. Saisi samalla vähän uutta ja varsinkin erilaista ärsykettä keholle:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti