lauantai 13. helmikuuta 2010

Kohti huippua, osa 6

Raa'an leiripäivän ohjelmassa oli sprintti-intervalli Porvoossa, jota höysti aamupäiväinen Aktia-cup.

Aloitetaan 10km juoksusta. Aika oli 38.28, mikä on melkein puoli minuuttia perempi kuin kaksi kuukautta sitten. Olen pudonnut siis reilusti minuutti kuukaudessa -parannustahdista. Ehkä se ei ollut realistinen:) Juoksu jätti ihan positiivisen fiiliksen, kun juoksukeli oli talven huonoin. Jotkut jäivät jopa minuutin viimekertaisesta. Näin teki mm. Kale, joten kavensin häneen viime kerralla tullutta eroa lähes 1½ minuuttia. Hjuva hjuva... Eli vaikka keli huononee, aika silti paranee. Kehitystä on tapahtunut, ja se tulee vielä jatkumaan. Ihan jo siitä syystä, että tuolla juoksuvauhdilla ei tulla Jukolan aloituksesta kärjessä. Ei, vaikka olisi kuinka taivaallinen maastoaskel.

Kaiken maailman valmennus- ja urheilusuunnitelmia tuli säädettyä siirtymisien aikana. Ensin syömään ja sitten Porvooseen, jossa sprinttimaaastot ovat vihreää nurmea. Ikeassa en muuten käy enää koskaan. Sieltä kun yritti päästä pois, niin johan joutui varmaan sen 2,5km kävelemään.

Porvoossa suunnistettiin sitten parijoukkueilla sprinttikisa. Suunnistaja A menee pätkän, jonka päässä B jo odottaa. B jatkaa matkaa sieltä seuraavalle pisteelle suunnistuslenkin kautta. Samanaikaisesti juuri suunnistanut A palauttelee vaihtopisteeseen, ja ehtii ennen B:tä paikkaan, jossa tapahtuu taas viestin vaihto. Helppoa ja yksinkertaista! Suunnistaminen ei sitten meikäläiseltä meinannut luonnistua ensimmäisillä lenkeillä ollenkaan, ja jäimme parini LL:n kanssa kärjestä melkosta paljon. Matkan taittuessa kärki kuitenkin tiivistyi, ja kaikista viimeisimmälle lenkille lähdimme koko porukalle lähes samaan aikaan. Venla joutui muutaman sekunnin taipumaan, mutta se nyt on ihan ymmärrettävää tuollaisen urakan jälkeen. Näin osallistujista Aktian paras eli Assu lähti meidän muiden perään tarpeeksi paljon eikä saanut enää kärkeä kiinni.

Viimeisellä lenkillä tein kylmäpäisesti oman ratkaisuni reitinvalinnan muodossa, ja hyödyin siitä riittävästi eli noin 10 sekuntia (rastiväli oli noin 1km, eli pituutta ja yksinäisyyttä riitti). Se 19 sekuntia johdatti tiimini koko skaban voittoon ja sain taas tuuletella parhaimmuuttani maalissa. Kyllä oli kova luu -fiilis, kun sellaisen tekstin sisältävä pipokin oli päässä!!! Kisassa en kyllä tällä kertaa mitään maailmamestareita pessyt - tulevia sellaisia voitin kyllä sitäkin enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti