tiistai 11. toukokuuta 2010

Put your hands up in the air!

Suomi voitti eilen Saksan 1-0! Hei jess!

10mila, Jyu:n kirjallinen, tason 2 valmentajakoulutus ja muutama muukin jännittävä tai jopa stressauttava tekijä on takanapäin. Edessäni on autokoulua, puuntaimen istutusta sekä puoliammattimaista suunnistustreenausta. Tänään on vapaata. Kyllä kelpaa!

10milasta palauduin tuossa viikonlopun aikana, kun sain mietiskellä valmentajakoulutuksen juttuja. Maanantaina tuli tosiaan tehtyä se kirjallinen, joka ei mennyt suunnitelmien mukaan (mutta ok:sti kuitenkin). Tällä viikolla on sitten kolme kilpailua: Prismat sekä Uudenmaan Rastipäivien kisat. Sekä Prisma-rasteilla että sunnuntain rastipäivillä on seuran Jukola-katsastus. Etenkin niihin suorituskyky hiotaan siis aivan tappiin ja tulostaululle läväytetään mahdollisimman hyvä aika.

Alle kahden viikon päästä on Sm-viikonloppu. Katsoessani sprintin ilmoittautumismäärää (36) ensimmäinen reaktioni oli: TÄH?! Ottaahan nuo peräkkäisinä päivinä järjestettävät kilpailut toisiltaan osanottajia muutaman kymmenen per sarja ja pääsarjassa varmasti enemmän. Erikoispitkille tällä hetkellä 12 ilmoittautunutta että näin... Onneksi molempiin on vielä aikaa mennä mukaan ja juuri jotkut isot seurat ovat ainakin ilmoittautumatta. Toivottavasti saadaan hyvät ja koko Suomen kattavat skabat mitaleista.

Mitäs vielä? No jujajoo. Nyt omakätiseen hierontaa ja myöhemmin lenkille... Nokian Ovi player muuten tökkii :|

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti