tiistai 20. lokakuuta 2009

Datiksen päivä

Huhhuh. Oli eilinenkin melko hieno päivä. Heräsin joskus kymmeneltä, söin aamupalaa, hoidin hygienialaiset asiat joskus klo 12. Sen jälkeen kuvaan astui tietokone ja teknologinen sivistys. En muista tehneeni päivän aikana oikeastaan mitään tärkeää, paitsi tietenkin jotkut asiat tietokoneella, mitkä liittyvät peleihin yms. Vaikka joskus tällaisia päiviä sattuukin, väitän kuitenkin, että pärjäisin ilman daattoria ainakin vähän aikaa.

No ei se mitään. Ymmärsin tehdä jotain järkevääkin sillä aikaa, kun silmäni leijailivat neliön muotoisen ruudun edessä. Kävin läpi suurimman osan suomalaisten suunnistajien kotivuista ja blogeista, unohtamatta päivittää tietokantaani oman seuran asioista, joten tarkistin jo tarkistetut asiat yhä uudestaan ja uudestaan.

Sivistäessäni itseäni aloin suunnittelemaan jo ensi vuoden ylimenokauden ohjelmaa. Eiköhän se koko harjoituskauden ajan odotettu, noin kuukauden mittainen jakso, ala tuossa Sm-viestin jälkeen. Sitten siinä on Sprinttiviesti ja Oravatonni. Lokakuun alussa on jälleen henkilökohtaisten kisojen kunigas: Sm-YÖ. Sitten matkataan syksyn ensimmäistä kertaa Ruotsiin, 25mannaan. Ja sitten... Lokakuun kolmantena viikonloppuna olisi tarjolla kisoja vähän enemmänkin. Viikonlopun aloittaa norjalainen Blodslitet. Lauantaina kisataan Halikkoviesti. Ja viikonlopun raa'an kisaputken päättäisi Rastijahti.

Näistä ensimmäinen kilpaillaan tosiaan Norjassa, ja ehkä välimatkojen takia jääkin välistä tulevina vuosina, mutta mielenkiintoinen kilpailu silti. Olisi vähättelyä, jos sanoisi matkojen olevan pitkät. Nimikin kertoo kilpailusta hyvää. Oman käsityksen mukaan
blod = veri
slitet = kulutus, kulua...
(tai jotain sinne päin).
Halikkoviesti on se perinteinen 15-osuuksinen viesti, taidatte jo tietää. Rastijahti sai ainakin seuran foorumilla jo positiivista kerrontaa, joten tuo voisi olla ensi vuoden kokeilu. Hieman erityyppinen kilpailu kuin muut, eikä tämänkään kilpailun kannata häpeillä matkoillansa - jos matkoihin halutaan lisää pituutta.

Tuon viikonlopun jälkeen kilpaillaan mitä todennäköisimmin Smålkku. Kilpailu, jonne mennään tänäkin vuonna, mutta vielä siitä ei voi sanoa mitään. Laivalla mennään mitä todennäköisimmin jo toisen kerran samana syksynä. Jossain marraskuun alussa tulee sitten vielä Raatojuoksu. Kotimainen Blodslitet, voisi sanoa. Nimi on ainakin verrattavissa. Norjalainen versio on vaan hieman kilpailuhenkisempi.

Etäsellast

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti