tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulukuu

Nyt on joulukuu. HBL:n kalenteristakin sai avata ensimmäisen luukun. Ilmestyneessä kuvassa oli joulupukki, joka kirjoitti tietokoneella ruotsiksi "kiltit lapset". On se korvatunturin isäntäkin jo siirtynyt tietotekniikan pariin. Avatun luukun kääntöpuolella luki Tjäreborg.fi ... Odotan innolla huomista ja seuraavan luukun avaamista!

Sen lisäksi, että tänään sai suorittaa kalenterin avaamisen vuoden ensimäisen kerran, on tänään myös ensimmäinen tämän kuukauden treenipäivä. Soitin juuri valmentajalle ja kerroin muistaneeni, että tänään mennäänkin salivuorolle:)

Treenaus on sujunut ensimmäiset neljä viikkoa ilman suuria ongelmia. en ole ollut kipe, eivätkä penikat ole tehneet harjoittelun suunnittelusta tai toteutuksesta vaikeaa. Penikoiden sijaan muut paikat tässä kipeytyvät. Eilen kävin tekemässä alle tunnin juoksulenkin kipeillä reisillä. Sen jälkeen päätin, että en juokse enää sellaisilla jaloilla - ainakaan paljon. Yösuunnistuksessa olen vähän aikataulua jäljessä, mutta harjoittelemattomuus on vielä helposti korvattavissa. En aio tehdä samalla tavalla kuin koulutöiden suhteen, nimittäin jättää viimeiselle illalle.

Koeviikko on kohta historiaa ja edessä alkaa meikäläisen viimeinen lukiojakso. Sitten tulee YO ja lakki. Sitten on taas kesä, jonka aikana ón tavoitteena käydä Tanskassa ja saada urheilukoulun paperit. Syksyllä muutama SM-kisa ja sitten inttiin harjoittelemaan. Helppoa!

Kaikin puolin nyt on sellainen olo, että keväällä lähtee!

Pitäisi ehkä skanneri saada joululahjaksi, jotta voisi laitella menneitä ja mahdollisuuksien rajoissa jopa tuleviakin karttoja tänne näytille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti