keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Tulevaisuutta

Nyt se sitten tiedetään. Meikäläisen tärkeimmät henkilökohtaiset kilpailut ensi keväällä tulevat olemaan nuorten MM-katsastukset. Todennäköisesti valintaryhmä haluaa muitakin kisoja näkemyksensä tueksi, joten luultavasti SM-sprintti on kolmas erinomaisen suorituksen paikka. Surffailin vähän netissä ja löysin "sattumalta" MM-kisojen pitkän matkan finaalin alueelta kartan. Vieläpä vuodelta 2004. Nyt kartta lepää työpöytäni taustakuvana, joten kisoissa muistan koko kartan ulkoa. Enää pitää päästä vaan sinne kisoihin.

Katsastukset järjestää Porin Rastikarhut. En tiedä mitään karttaa sieltä päin, enkä oikeastaan haluakaan tietää. Tulisi "kotikenttäetu" (joo, ihan niin kuin kukaan muu ei olisi Porissa suunnistanut). Maasto on todennäköisesti puskaista supikkoa - ihan niin kuin Tanskan Aalborgissa. Pitäisi ehkä opetella käsittelemään noita suppamaastoja. Pistäkäähän viestiä, mistä päin löytyy todella hankalia supikkoja. Meikäläinen saattaa jopa tullakin. Lahden alueelta on tiedossa muutama, joten siellä tulee toivottavasti vietettyä paljon aikaa keväällä. Muutahan sitä ei voi oikeastaan tehdä. Totuttelee vaan maastotyyppiin, ja sitten kun paikka kisoihin napsahtaa, pidetään 3-4 viikon leiri ennen kisoja naapurimaastoissa. Tanskaan!

Eiku. Kyllähän sitä voi muutakin tehdä kun vain totutella maastotyyppiin. Haettu sana: harjoittelu. HOO, välähdys! Kuntoa pitää kohentaa, ja suunnistustekniikkakin tökkii vielä. Juuri kävin kolme seuraavaa viikkoa suunnittelemassa valmentajan luona. Laskeskelin harjoittelumääriä: jos treenaan jokaisen viikon minuutilleen oikein (suunnitellun mukaisesti), jokaiseen viikkoon tulee treeniä yli 10h. Ainoa este penikat. Kyllähän niitä huolletaan, tässäkin istun kylmäpussi säärellä.

Harjoittelusta ei ainakaan intoa ja suunnittelua puutu. Toteutus ja kyvyt siihen vielä lisäksi, niin ai että!

Venatkees! Jos tähtään tyyppiharjoittelulla Nuorten MM-katsastuksiin ja fyysisesti myös SM-sprinttiin, tule kevään ohjelmasta aika tiukan kiva.

10mila 1.5. - 30 yötreeniä ennen itse kilpailua (tällä hetkellä 4 kasassa).
SM-sprintti 22.5. - Fyysinen kunto pitää olla kondiksessa
Nuorten MM-katsastukset 12.-13.6. - Tyyppitreenit puskasupikossa, kaikki pitää olla kunnossa.
Jukolan viesti 19.6. - Tossa täytyy olla mies lennossa. Tavoitteet ovat tavalliseen tapaan todella korkealla. Tähänkin pitäis tyyppitreenejä tehdä. No, onhan sitä viikko aikaa katsastusten jälkeen.

Ja kaiken lisäks eilen alkoi koeviikko. (tämähän nyt ei liity mitenkään aiheeseen mutta...) Ensi viikolla on sekä ruotsin että äidinkielen koe. Tavoitteena lukea HBL:n ja Hesarin pääkirjoitukset joka päivä. Ja HBL:stä vielä urheilujutut päälle.

Niin kertokaapas hyviä suppamaastoja.

Aloitan: Hollola - Vihattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti