Treenaus on käynnissä. Koulu rassaa tavalliseen tapaansa. Kaikki on siis niin kuin ennen vanhaan, jolloin minäkin olin vielä nuori... Niinhän ne sanoo juu.
Tein tasotestin eilen. Olo oli ennen rupeamaa kyllä palautunut, joten tulokset pitävät paikkansa - niin oudoilta kuin ne kuulostavatkin. Sanon vaan, että omat sykerajat ovat varsin korkeat "taviksiin keskiarvoihin" nähden. Maksimi käväisi ehkä normaalimmassa 207:ssä. Happolukemat eivät nousseet kovin korkealle missään vaiheessa, mikä voi mielestäni johtua myös siitä, että sitä ainetta alkoi syntyä vasta kolmen viimeisen vedon aikana. 1 veto = 1 km, yht 6 vetoa. Ensi kerralle osataan tehdä myös oikeanlaiset sykealueet, joilla lähteä juoksemaan testiä.
Kauhee kohu tuosta sikainfluenssasta tullut. Itte oon tässä pohtinu, että tuleeko se nyt sieltä sitten ollenkaan. Niin hyvä fiilis on tällä hetkellä. Ja jos se tulee, voisikohan siihen sairastumisen ajankohtaan vaikuttaa (epätoivoisesti) mitenkään :). 1½ viikon päästä olisi harjoitusleiri Hämeessä. Sen yli kun pysyisi ehjänä, niin olisi hyvä. No, heti leirin jälkeen alkaa koeviikko, jolloin myös olisi hyvä olla terveiden kirjoissa. Muuten valko-vivahteisen lakin saaminen vaikeutuu idioottimaisella tavalla, vielä idioottimaisemmasta syystä!
Oma diagnoosi on se, että epideemia kulkee tällä hetkellä jossain Keski-Suomessa. Ei ole kyllä uutisoitu paljon mitään: "Juu lapissa hyrrää". Ehkä viikon päästä se on meillä Mäntsälässäkin, siis kunnolla levinneenä. Onhan toki entisellä ylä-asteellani ollut eilen poissa 150 oppilasta (kaiken kaikkiaan heitä on siellä aika paljon) ja lukiostakin on ollut paljon väkeä jossain muualla. Siinä mielessä se voi olla jo täälläkin. Mutta siis, jotkut sairastelemassa, ja jotkut esittämässä sairasta. Jotenkin tuntuu ehkä kuitenkin siltä, että porukka alkaa palailemaan suurimmilta osin kouluun. Tänään oli jo paljon monipuolisempi kasvovalikoima, jota tuijottaa. Ehkä sairaat ovat vain epätavallisen influenssa/flunssa -akselin kourista kuupahtaneet petiin, eikä sikatautia olekaan - vielä. Peiton alle joutuvat sitten viikon sisällä uudestaan, kun sikaflunssa tulee. Sen näkee sitte. Itse en ajatellut sairastua mihinkään, mutta se tuskin on täysin omissa käsissä, joten en varmaan edes yritä vaikuttaa.
Kait sitä joskus täytyy tulla sairaaksikin. Eihän terveyttä osaisi enää arvostaa, jos ei olisi koskaan kipiä.
Aaah, Ai että, kun oli selvää ja loogista tekstiä. Tällaista kirjoitustaitoa varmasti kadehditaan Äidinkielen opettajien piirissä. Teoriasta osaan sentään yhden termin: ajatuksen/tajunnan virta, vai mikä se nyt oli?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti