Syksy on kyllä typerää aikaa. Tiet (erityisesti hiekkatiet) ovat tasaisesti jään peitossa niin, ettei rasitusvammasta toipuva uskalla mennä niille edes kävelemään, ellei ole ihan pakko (=koulumatkat). Pyörä on ei-käyttökunnossa lenkeille, hiihtämään ei pääse, rullahiihto on vaikeaa, vesijuoksuun tarvittavaa uimahallia ei ole tarpeeksi lähellä ja kuten jo todettu: tiet ovat suurimmilta osin liian liukkaat jaloilla kulkemiseen. Nyt kun lumikin suli pois (mitä luultavimmin koko talveksi) on hiihtämisestä jatkossakin turha haaveilla. Ratkaisu: lähden metsään. Mainittakoon nyt kuitenkin tässä vaiheessa, että syksy on joka tapauksessa paras vuodenaika, sillä olen syntynyt 17.11. (on muuten taas huomenna!!!!!).
Vietin viime viikonloppuna muutaman kaverin kanssa synttäreitä ennakkoon. Huomenna on varsinainen ilon päivä. Sitten juhlitaan jälki-synttäreitä monen viikonlopun ja arkipäivän ajan.
Kavereiden seurassa (suunnistajia) tuli itselleni valtava hinku järjestää pikkusille ja vähän isommille pikkusille (kuten minä) nuorten suunnistusleiri. Kartat ja majapaikka mietittiin ruokapöydässä. Aikataulu katsottiin sen jälkeen netistä. Nyt olen selvittänyt jo muutaman henkilön menemisiä/tulemisia, ja ainakin he tuntuvat pääsevän.
Leirihän menisi osapuilleen näin:
Perjantaina illalla kämpälle ja heti pimeällä metsään. Viivasuunnistus 10km PK.
-Levätään.
-Saunotaan, lauletaan ja syödään.
Lauantaina aamupäivällä viestiharjoitus 5km. INTERVALLI
-Ruokaa ja säätöä.
Iltapäivällä (kun on pimeää) laitetaan lamput päähän ja käydään suunnistamassa rastinottoharjoitus 6km. KORKEA PK
-Ruokaa ja lepoa
Illalla mennään vielä lamput päässä sohimaan ja vedetään läpi 4km yö-keskimatka kisavauhdilla. VK-MK
-Saunotaan ja lauletaan
Sunnuntaina siivotaan, pakataan, syödään ja lähdetään vaeltamaan 3-4 tuntia. PK
Ehkä vähän liian rankka 12-vuotiaille, mutta kaikkia harjoituksia saa lyhentää ja jopa jättää välistä, jos siltä tuntuu... khiihihii:D
Jos muuten annatte synttärilahjaksi rahaa. Tulette todennäköisesti tukemaan huipulle jatkuvaa suunnistusuraani - ellette ole toisin rahan tarkoitusta määrännyt. Siellä 1. pallilla seistessäni en uskoakseni muista kiittää teitä kaikkia tukijoita, joten kiitän jo nyt. Kiitos!
ONNEA ONNEA ONNEA!!!
VastaaPoistaOn NIIN isot juhlat kun tulee täysi-ikäiseksi että voipi jo toisenkin kerran onnitella!!!
Iloista huomista päivää!!!
t.erja&ari Hämeenkyröstä
Onhan ne isot, että voi toista kertaa jo kiitelläkin:) Koulussakin on virret laulettu. Synttäripäivän lenkki: 3h vaellus.
VastaaPoista