Tekee jo kuulkaa niin mieli. Pitäisi vielä treenata puoli vuotta, että kehtaisi näyttäytyä Hyvinkään tundralla. Olen kelaillut lähtölaukausta pari kertaa mielessäni; kuinka tulen sieltä kaikkien ohi ja kuinka nostan käteni maalisuoralla ensimmäisen osuuden voiton merkiksi. No niin, realismit sikseen. Oli sitä ehkä jotain kerrottavaa.
En kerennyt treenata tänään! Se sapettaa aika paljon. Olin meinaan Mlän seurakunnan järkkäämillä kasi-synttäreillä ohjailemassa "ipanoita". Sielläkin kun oli yksi klovni esiintymässä. Alkoi huudattamaan niitä pikku lapsia joka tilanteessa ... ai, mun korvat. Yhden harjoituspäivän väliin jättämisen arvoista se kyllä oli. Sai ilmaista ruokaa ja vähintään yhden treenin arvoisen korvauksen työstä, mitä teki.
Ja jatkuu... Tänä viikonloppuna tulee se leiri. Lammin (nyk. Hämeenlinna) Evolle mennään. Toivottavasti olis niin haastavat maastot, että kaikki paitsi minä menis ihan sekaisin. Mitenkäs se sitten on mahdollista, onkin jo toinen asia. Motivaatio suunnistamisen opetteluun on kohdillaan. Ainoa mahdollinen este treenaamiselle on jalat, tarkennettuna penikat. Tämän uhkan takia en ole tekemässä kolmea kovaa treeniä viikonloppuun vaan harkitsen jopa sitä, että suoriutuisin viikonlopusta yhdellä kovalla harjoituksella. Se sitten nähdään. Viikonlopun jälkeen tulossa Kohti huippua -sarjan osa numero 3.
moi,
VastaaPoistakuule...nuori mies....se on niin PALJOSTA kiinni....siis se suvun uuden ennätyksen tekeminen....kova kunto, hyvät hermot, suunnistustaito, paineen alla eteneminen rastilta rastille, huumori, ILO LAJIA KOHTAAN, ja ennen kaikkea NÖYRÄNÄ METSÄÄN!!! siitä en koskaan voi olla sanomatta.
Tärkeätä luottaa itseen...mutta nöyryys lajia kohtaan...se on niin pienestä kiinni.
erja
Kyllähän se, totta kai. Sen lisäksi, että minulla on suunnistaessa hjuva fiilis, aion tehdä ne pienetkin jutut oikein siellä metsässä. Nöyryys toki ennen kaikkea! Jos ei ole nöyrä, on peli jo henkisesti menetetty.
VastaaPoista