Viestisuunnistusta saatiin jo leirin ensimmäisessä treenissä, kun lähdimme perjantaina yösuunnistamaan yhteislähdöllä. Ei siitä sitten sen enempää. Tuli kauden kolmas yötreeni vedettyä juu.
Lauantaina oli sitten jo perinteiseksi MU:n leiriharjoitukseksi muodostunut suunnistusvetotreeni. 5 vetoa, pituudeltaan 8-15min. Yhteislähdöt olivat fakta, jälleen kerran. Omassa ryhmässä suunnistivat Late, Assu ja Orientin Topi ja Max.
1. veto lähti rauhallisesti. Katselin vaan, etten tiputa liikaa ja seurailin muita rastille. 2. oli hajonta, ja vedin sujuvasti omalle alas rinnettä. Muut menivät vasemalla tai tulivat takana. Suunta kummun kupeeseen, ja sitten tein yli. Notkon päästä ylös rinteeseen. Late ja Topi vetivät oikealle niin paljon, että tulin itsekin rastin oikealta puolelta ohi. Ensimmäine virhe maksoi noin 40sek. Pääsin kolmantena maaliin pari sekkaa Maxille hävinneenä.
Tokalla Topi lähti vetämään aika kovaa tietä pitkin. Vastasin väkinäisellä askeleella ja pysyin vaivoin perässä. Risteyksen jälkeen nousu epämääräiseen rinteeseen ja aivan munkilla rastikumpareelle. Topsa veti jo kaulaa, mutta sain vielä näköetäisyyden. Oma suunnistus toimi ja Topi piti vauhtia yllä. Kunhan olin rastilla käynyt, jatkoin polkua selkä silmissä. Tieltä korjasin Topia enemmän oikealle ja aukon laitaan. rastikivi tuli itsestään vastaan ja Topi on kiinni. Maalissa olin toisena juuri Topin perässä.
Kolmannessa vedossa heti ykönen oli hajontaa, ja oma reitti oli muutenkin 20sekkaa muita hitaampi, kun otin enemmän polkua alle. Rasti löytyi hyvin, mutta ketään ei näkynyt. Seuraava väli oli polkua kilometrin verran, kunhan vain osaisi oikoa mutkat...en osannut. Säätämistä sille sopimattomissa paikoissa ja ero tuntui kasvavan. Lopulta sain porukkaa näkyviin ja menin takerrellen rastille. Vielä maalia kohti ja... Assu, Late ja Topi kävelevät rinteessä. Liityn joukkoon. Oltiin tultu 150 metriä oikealle. Päätin jatkaa vetomeinigillä loppuun asti ja hölkkäsin rastille, jonne lopulta pääsin ensimmäisenä.
Neljännellä vauhti taas kiihtyi ja yhteisen ykkösen jälkeen vedettiin kovaa vauhtia hyväpohjaisessa, avoimessa kuusikossa. Vähän vasemmalle tielle, josta suoraan kumpareen taakse apukäyräkummulle. Topi pummasi, ja olin vain Laten kanssa, joten päätin lisätä vauhtia sen minkä pystyin. Eipä onnistunut ja lähtösuuntakin oli 45 astetta väärä. Topi otti kiinni ja pummattiin kolmistaan. Tuli yli puolen minuutin koukku, jonka takia Assu vei vedon noin 3 sekunnilla minuun nähden. Olin taas toinen.
Viimeisellä lähdettiin kaikki tietä pitkin, Assua lukuun ottamatta. Oioin vielä tienkulman, jonka myötä pääsin yli 100 metrin etumatkalle muista pojista. Pystyin pitämään edun ja jatkoin hyävä suunnistusta. Assuakaan ei näkynyt eri reitinvalinnan tehneenä, joten olin yksin. Helpot kääntörastit, joiden jälkeen taas pitkä väli, jonka kiersin tietä pitkin. Ei virhettä. Viimeistä rastia 100m ennen maalia sain sitten leivottua minuutin, kun en pistekumparetta löytänyt notkosta. Voitin silti melko ylivoimaisesti.
Neljään muuhun nähden meno oli hyvää. Virheitä tuli, mutta jotenkin meno tuntui kypsemmältä ja rauhallisemmalta kuin ennen. Vauhtikin oli tietysti kasvanut. Treenin perusteella olen hyvillä sijoilla seuraavassa Jukolassa (aivan selvä johtopäätös), kunhan vain sinne pääsen.
Nähdään. Lähden viettämään kaverille iltaa jokseenkin ansaitulla lepoviikolla:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti