lauantai 5. joulukuuta 2009

Korpi

Asioita, jotka korpeavat tai tulevat mieleen sanasta K/korpi.

Aaro Korpi toimii päähenkilönä Ilkka Remeksen nuorille suunnatuissa kirjoissa. Yleensä Remeksen aikuisille suunnatuissa teoksissa seikkailee Aaron isä, joka - yllätys yllätys - on myös Korpi. En vain etunimeä muista. Oiskohan Antti? Semmonen tunne on, että Keijo hän ei ainakaan ole.

Korpi on eräänlainen metsätyyppi. Biologian YO meni jo, joten en muista tarkkaa määritelmää korvelle, mutta omassa puhekielessäni korpi tarkoittaa vanhahkoa metsää, yleensä havupuista koostuvaa sellaista, joka on suhteellisen huonokulkuista. Vähän niin kuin Aarnimetsä muttei sinne päinkään.

Tällä hetkellä minua korpeaa eniten koulunkäynti. Niin älyttömästi juttuja ja mä olen sentään jo abi. Luulin, että kolmas vuosi on rentoa opiskelua! Liikuntadiplomin tutkielma pitää tehdä. TEEN SEN MAANANTAINA, TIISTAINA JA KESKIVIIKKONA PISTE! Sen valmistumisen jälkeen on sitten kaikki fyysiset testit... Katotaan miten pojan käy. Äikässä on tehtävä esseitä 1 viikossa. Ruotsissa 1-3 mutta lyhyempiä ja Englannin opiskelussa otetaan kohta Äidinkielestä mallia. Ai että! Sitten kun mä olen saanut lakin päähän...

Toiseksi eniten korpeaa se, että tänään ei tehoharjoituksessa kulkenu. Eilen oli lepopäivä, mutta silti meno oli päivällä käsittämättömän väsynyttä. Ehkä joskus pitää olla huonojakin päiviä, että tuntee edes kehittyvänsä.

Kipeä en onneksi ole. Ei sentään positiiviset asiat vielä korpea.

Kolmas asia, mikä tulee tässä kohtaa mieleen on se, että ostin Nokia 5130 Comes With Music -puhelimen. Sillä saa siis ladata Nokian musakaupasta niin paljon musiikkia, kuin vain haluaa - vuoden ajan ja ilmaiseksi. Tässä asiassa korpeaa siis se, että latausohjelma ei toistaiseksi toimi meidän tietokoneella. Pitäisi ladata kännykällä vai?! Siitä joutuukin jo sitten maksamaan, eikä netissä liikkuminen ole mitenkään halpaa kännykällä.

Voi korpi, kun korpeaa. Ehkä huomenna on parempi päivä, kun tulee testattua PES 2010:ä PS 2:lla. Vai onko? Ne aineet nimittäin pitää tehdä ensi viikolle. No on niillä ennenkin ollu tapana valmistua ajallaan.

2 kommenttia:

  1. Mites tuleeko sun mieleen korpi-sanasta korpieero? korpieero.blogspot.com on hänen osoite. Olen pettynyt kun et sanonut sanaakaan korpieerosta....

    VastaaPoista
  2. Voi kutale. Nyt kun asiasta mainitsit, niin tottahan toki tulee mieleen. Monasti olen sielläkin vieraillut. Toissapäivänä tekstin kirjoitushetkellä korpieeron nimi/osoite eivät vain pulpahtaneet syvimmistä muistin sfääreistä pinnallisen ajattelun käsiteltäviksi. Tai no "Mitäpä sitä kiertelemään". Unohdin. Vilpittömät pahoitteluni sekä sinulle että Eerolle.

    VastaaPoista