Kausianalyysi 2019

Mitä sanotaan kun kilpailukausi on ohi? "Nonni."

Vaikka jotkut hurjat jatkavat erikoispitkälle, jotkut raatoon ja joillakin THE kausi on vasta alkanut kurkoilun myötä, niin omalta osalta tämän vuoden kilpailut ovat nyt taputeltu. Tulokset ovat taululla, seuramajojen seinillä, kisojen internet-sivuilla ja tulospalvelu.fi:ssä. Tai missä lie, ovat kumminkin. Se kaikista hienoin tulos - tai muisto siitä - löytyy tästä pöydän kulmalta killumasta. Myönnän, että kun näitä plaketteja on ruvennut tässä ihan kertymään (se toinen tuli viime vuoden 10milasta), olen alkanut löytää itsestäni lapsenomaista kiintymystä aineellisia palkintoja kuten plaketteja/mitaleja/pokaaleja kohtaan. Ei muuta kuin lisää metallia, kiitos!

Kilpailukausi alkoi tosiaan kevätkaudella #ullatuus. 10milaan asti oli haastavaa, mutta nousujohteista. Toukokuussa tuli vähän sairastelua, malttamattomia treeniin lähtemisiä, kulun kadottamista, kesäkuussa TuMen Jukolan 2. joukkueeseen jäämistä ja itse pääkilpailussa kulkupoliittista alisuorittamista. Olin jo lähdössä kohti syksyä, ehkä ihan oikeasti olinkin, mutta löysin SM-keskimatkalle nälkää. Olin varmasti yksi A-finaalin taidollisesti parhaista ja sijoituin SM-sijalle 21. Siihen selkään Jukola-leiriä Rovaniemellä ja elämä hymyili taas.

Jalkojen kanssa oli probleemia, niinhän niitä aina, mutta niin se vaan tämäkin ukko pääsi heinäkuussa juoksulenkkien pariin. Olen varma, että lämmöllä oli vaikutusta, mutta haluaisin tietää, että kuinka paljon. Tein kesätöitä suunnistajalle täydellisessä kesätyössä - Kiitos Turun Metsänkävijät! - sekä nautin kesästä ja siitä, että pystyin juoksemaan aiempaa enemmän.

Kesä meni ja syksy startattiin käyntiin NightHawkilla, joka toimi ensimmäisenä testinä kunnon suhteen, tai miksei myös kokonaisuudenkin. Oman osuuden kärkiletkasta jäätiin vähän liikaa, mutta meininki metsäjuoksussa yli tunnin kestävässä suorituksessa oli lupauksia herättävä. Otettiin kuitenkin takapakkia ja elokuussa sai vähän rauhoitella. Varsinainen syksyn kisakausi aloitettiin elokuun lopussa farssilla Lakeuden Viestissä. Päälle tuli pari terapeuttista leiripäivää, sitten fyysisen kehityksen (positiivisen sellaisen) näyttänyt mattotesti. Matka jatkui syyskuun alussa SM-pitkille - oli seuraavan väliaikapisteen vuoro. 

Pitkien karsinnassa meno oli kohtuullista. Ei se tajuntaa räjäyttänyt, mutta annoin itselleni puhtaat paperit siitä, että jaksoin syksyn kovimman harjoitusjakson päätteeksi ihan hyvin. Palautuminen laitettiin käyntiin, maalisuoralla nyrjähtänyt nilkka puhalleltiin kivuttomaksi ja A-finaalin lähtöviivalla, ensimmäistä kertaa muuten pitkällä matkalla, olin hyökkäävällä fiiliksellä odottelemassa kellon piippausta. Semijämäkästä teippauksesta huolimatta nilkka ei kestänyt ja tuloksena oli liuta kirosanoja juomarastille vievässä alamäessä ja #kesk. 

Olin itseasiassa etukäteen vähän huolissani siitä, että kuinka näissä kisoissa riittäisi nälkää tehdä hyvät suunnistussuoritukset, sillä kyseessä ei ollut lähellekään syksyn tärkeimmät kisat. Kilpailun jälkeisestä olotilasta pystyi päättelemään, että riitti. Kyllä nimittäin masensi tuommonen. Löysin siinä onneksi kaverikseni depressioflunssan ja herkistelin SM-viestiin sängyn pohjalla. Tai päällä.

Tervehdyin taudista justiinsa sopivasti pari päivää ennen SM-viestiä, jossa sain ihan positiivista palautetta kunnosta pysymällä 2. osuuden kärkiletkan mukana radan puoleen väliin asti, vaikka kukaan ei ollut työntämässä vauhtia. Toinen peräkkäinen yksin suunnistettava hajonta oli omille taidoille kuitenkin liikaa, en ollut siihen valmis ja pudotin joukkueemme kärkitaistosta. Syletti sekin. Mies bussin perälle häpeämään ja kotia kohti.

Lähestyttiin syyskuun loppua, viimeistä väliaikarastia ja loppusuoraa eli syksyn pääkilpailua, SM-yötä. Onhan meissä urheilijoissa varmaan eroja, mutta kaikki varmaan tietävät pääkisaa edeltävien päivien fiilikset. On aika jännää. Lyhennelmä SM-yön viikolta harjoituspäiväkirjan tietoja hyödyntäen:

Ma ap saunalenkki 4km + jumppa "Piti mennä pikkupoluille, jotta vauhdit saa alas."

ip: hieronta "Tukkosta, liekö taudin jälkeen reipas aloitus vaikuttanut asiaan."

Ti lepo "Pientä kurkun tukkoisuutta (eli kehon herkkyyttä) havaittavissa. Antakaa jotain tekemistä."

Ke vauhtileikittely 7,5km pikkupoluilla "Perjantaille valmistava pieni vauhtileikittely. Tai ei kyllä mikään pieni, varmaan pisin juoksulenkki heinäkuun alusta. Saatto lipsahtaa liian pitkäksi. Vasen nilkka ok, mutta mikä tähän oikeeseen nyt tuli? Kisoja kohti."

To pyörä + jumppa "Salille tekemään jotain liikuntaa muistuttavaa. Pakko liikkua. Huomenna mennää!"

Pe ap fyssari "Kävin näyttämässä oik. jalan jalkaterään ilmestynyttä kiputilaa fyssarilla. Prkl näitä tahtoo tulla ennen kisaa. Nilkan teippaukset. Tuntemukset kurkussa ok."

Hyvällä huumorilla tuossa lopulta mentiin, kun ymmärsi katsoa tilannetta ulkopuolelta. Itseluottamus oli kohdillaan ja lähdin karsintaan ajatuksella, että lauantai, jossa tavoitteena top 10, on tänä vuonna se pääpäivä. Karsinta menikin hyvin, virhettä tuli vähän toista minuuttia ja sijoitus oli omassa karsintaryhmässä kolmas. Jalat olivat toki melko laiskat, mutta laitoin sen keskiviikon harjoituksen ja koko päivän jalkoja "puristaneen" teippauksen piikkiin.

Yöunet jäivät ei-yllättäen heikoiksi, mutta univelkoja oli mahdollista keräillä takaisin lauantaina. Keskipäivällä lyhyt kävely. Iltapäivällä täytyi käydä kokeilemassa, että terävöittikö eilinen kisa jalkoja ollenkaan kuten odotin ja toivoin. Potkin käpyjä noin 6 minuuttia ja totesin, että asiat ovat varsin hyvin, nyt takaisin mökkiin lepäämään.

Finaalissa ei varsinaisesti tapahtunut muuta "erityistä" kuin se, että lähdin tietoisesti aika kovaa selkeästi yli tunnin kisaan. Joitakin virheitä sinne matkalle sattui, erityisesti viimeiselle kilometrille pari minuuttia, mutta kokonaisuutena hyvä suoritus ja hieno tulos, SM 8. Pärnävaarassa vedetään sitten kehittyneen fysiikan avustamana loppu paremmin ja tapellaan mitaleista, eiks je?

Virallinen kausianalyysi tilastoineen on varsin pitkä, mutta otetaan sieltä muutama nosto ja jatketaan sitten vuoteen 2020. 

Mitä tapahtui:

* harjoittelin vähän, enkä seurannut harjoittelun etenemistä tai sen kehittävää vaikutusta tarpeeksi

* tein historiaani peilaten poikkeuksellisen onnistuneen juoksuharjoittelujakson heinä-syyskuussa

* useat SM-tulokset olivat urani parhaat

Johtopäätökset kaudesta: 

* korvaavillakin voidaan tulla, mutta tärkeintä on (vähäisenkin) juoksuharjoittelun säännöllisyys

* metsäjuoksukyky on suunnistuksessa aika tärkeä ominaisuus, sitä(kin) voinee parantaa muutenkin kuin juoksemalla

* taitoharjoittelun määrällä on mitä luultavimmin yhteys suunnistussuorituksen onnistumisen kanssa

Mitä ens kauel:

* aion päivittää harjoituspäiväkirjaa

* en tavoittele edes kohtuullisia juoksumääriä, vaan juoksuharjoittelun jatkuvuutta (terveyttä)

* kisoissa uskon itseeni ja olen rohkea

Rimaa on nostettu. On ihan jees itseluottamuksen kannalta, kun tietää, että ei tarvitse tehdä ihmeitä kehittyäkseen. Lisäksi on uskomattoman tärkeää, että elämässä on ihmisiä ja yhteisöjä jotka uskoo ja tukee. Terkut perheelle, terkut Turun Metsänkävijöille.

Kevät ja Jukola vuonna 2009 plus kymmenen

Ei tarjonnut kulkua Medilaser-viestiin - en päässyt viivalle asti. Eikä tarjonnut kulkua Prismoille eikä etenkään Helsinki O-Gamesiin. Jukolasta kotiin tuomisina pettymys ja turvonneeksi leivottu nilkka. Ei siis mennyt ihan puikkoihin tämä kevät.

Nojoo. Jonkun taudin parissa mentiin siis pari viikkoa ja henkilökohtaisten kisojen kohdalla voi huoletta käyttää hellekorttia, jos se tauti nyt ei enää vaikuttanut. Tietty olosuhteet olivat samat kaikille, mutta kai se selitys jostain täytyy silti keksiä..?

Kun vähän aikaa miettii, niin eiköhän se löydy ihan peruskunnosta, se selitys siis - ja ratkaisu. Jäipä se tuloillaan ollut kuntohuippu sitten tautiin tai helteisiin, Jukolan möngerrys utuisessa yössä muistuttanee tässä tapauksessa kuitenkin totuudesta. Siitä, että sitä kuntohuippua oli ehkä turha odottaakin. Jukolan suoritus sisälsi yhden minuutin virheen ja seilailua sinne sun tänne, eli ei ollut taidollisesti mikään katastrofi, mutta fysiikan osalta se oli melko lailla pyöreä nolla. Ja kun suorituskyky on ollut sitä nyt noin kuukauden ajan, ei tarvinne puhua muusta kuin treenin tarpeesta.

Jukola, 4. osuus

Vietin kesäkuun muuten valmennus- ja testausopin työharjoittelujaksolla Pajulahdessa. Hieno paikka, mahtavia tyyppejä! Suosittelen käymään, jos löytyy tarvetta kestävyystestaukselle! Nyt ohjelmassa lauantain SM-keskimatka ja sitä seuraava Jukola-leiri (puhuttiin siitä treenin tarpeesta) Rovaniemellä. Heinäkuu kaiken muuttaa voi!

10mila 2019

10mila-kooma ja henkinen tyhjiö alkavat väistyä. On taas aika kisaraportin.

Kauden ensimmäinen punakynällä merkattu kilpailu, 10mila, juostiin siis Skånessa viime viikonloppuna. TuMe suunnisti sijalle 18 eli niitä kuuluisia tarinoita ei jäänyt tällä kertaa tuleville sukupolville kerrottaviksi (tämä vähemmän kuuluisa blogiteksti jääköön ainoaksi). Oma suoritus kolmannella, lyhyellä väliosuudella sisälsi pari reitinvalintavirhettä (20-30sek), mutta kun perustekeminen pysyi koko matkan kasassa, kehtasin mennä teltalle heti suorituksen jälkeen pieni hymynkare suupielessä.

Kisaan valmistautumisessa oli tutut kuviot. Pari edeltävää viestikisaa (KYV ja FS-viesti) nousujohteisella suorittamisella antoivat taidolliseen tekemiseen kohtuullisen itseluottamuksen. Fyysisen suorituskyvyn kehitys oli tuntunut keväällä hyvältä ja mahdolliset puutteet tuli tilkittyä hyvällä henkisellä valmistautumisella. Ruotsissa vielä pari valmistavaa treeniä, koneen availut ja kellontarkka kisapäivän aikataulutus - sopii allekirjoittaneelle. Pakka oli siten valmis tutulle ja turvalliselle osuudelle, jonka perusteella jaettiin lopulliset lähtönumerot långa nattenin hevosille.

Tulokset GPS-seuranta

Sadetta ennustettiin, sadetta toivottiin ja sadetta lopulta saatiin. Tultiin kisapaikalle justiinsa aloituksen kärjen vaihtaessa ja fiilis oli heti tapissa. Yannick hoiti leiviskänsä erinomaisesti, vaikka ilmeisesti hylsynkin mahku oli aika iso. Oli kuulemma vetänyt viimeisen mäen hajonnat rikkinäisellä (tai olemattomalla) kartalla. Karttapussejahan ei ollut saumattu kiinni. Ollaankohan länsinaapurissa tietoisia siitä, mitä paperille käy, kun sitä ulkoiluttaa märällä kelillä metässä reilut 10km ja siinä matkalla käyttää ehkä suossakin muutaman kerran?

Oli miten oli, kisahan jatkui ja Jussi tuntui pitävän toisella osuudella sijoituksen suurin piirtein siinä, missä oli sen Yannickilta saanut. Lopun mäkialueella ero kärkeen kuitenkin venähti hieman yllättäen pari-kolme minuuttia lisää ja sain lähtöpaikan pitkän letkan hänniltä sijalla 31. Letkassa mukana mm. IFK Göteborg ja KooVee, joiden matkassa haluttiin tietysti päästä långalle. Myönnettäköön tässä kohtaa, että saatoin tuntea jännitystason hieman nousevan.

Puomilta lähtö, letkan mukaan ja reitinvalinta ykköselle (B) oli semiselvä. Pohdiskelin polulta poistuttaessa, että pitäisköhän kiertää koko mäki vaan pohjosen kautta, eikä nousta metriäkään liikaa. En nähnyt kenenkään valitsevan sitä reittiä (siinähän ne jengit meni 50m päässä) ja otin suoremman viivan KooVeen ja Haldenin imussa. Letka veti miestä rinteessä liikaa, enkä urien ja kivien keskellä A) havainnut muuria missään  B) tarkkaillut suuntaa tarpeeksi ja ajauduin sivuun optimista. Kaartelin lopulta kiltisti mutta kuitenkin stressaamatta yksikseni lipulle. Väärä reitinvalinta ja huono toteutus maksoivat noin 30sek. Seuraavalla välillä suunta hanskassa ja Denselnin selkä lipulle kiinni. Luulin tosin, että kyseessä oli edellisen osuuden mies. Sen verran verkkainen oli vauhti. Ihan sujuvasti ekalle teeveelle, jossa iso letka oli sen noin puolen minuutin virheen päässä. En tiennyt tai välittänyt tilanteesta.

Rastilla kartta levälleen ja KooVeen Lassila tulee vierelle. Pellot paistoivat kirkkaasti oikealla ja ehdotan niitä hyödyntävää, ilmeisesti noin 20sek optimia hitaampaa reitinvalintaa. Tarkennukseksi kuitenkin: en tiennyt, että reitinvalinta olisi jotain toista hitaampi. Eniweis, vastaus myöntävä -> eikun menox. Joku liittyy vielä välillä remmiin ja ilokseni huomaan sen olevan mr. Hedberg (GMOK). Vetovuorot vaihtelevat, mutta kutoselle putattaessa otan vastuun, jatkan porukan kärjessä ja edelleen toisen teeveen (7. rasti) jälkeenkin samalla tiedostaen, että nyt vissiin tulee hajontaa. KR:n Silvennoinen oli ajellut meitä tossulla kiinni alkuosuuden ja siirtyi ylämäessä ensimmäiseksi. En keksinyt rastinottoon (M) muuta järkevää, kuin että huipun kautta se on mentävä - uskallan kaartaa yksikseni lipulle muutaman pysähdyksen kera. Hauskaa tässä oli se, että todettiin Lassilan kanssa lentokentällä, että meillä taisi olla eri hajonta, mutta tultiin todellisuudessa toisimme vastaan meikäläisen lähtiessa rastilta seuraavalle :D. Otan itsekseni seuraavat hajontarastit sujuvasti ja osun Silvennoisen kanssa samaan aikaan varoitusrastille. Peesissä vaihtoon sijalla 14. ja kartta Edulle, jolla ei näyttänyt olevan kiire. Selvisi, että jäätiin odottamaan öbaut minuutti Kratovin starttia.

Kratov oli pitkällä yöosuudella vakuuttava ja Edu sai nauttia vauhdista koko rahan edestä. Kaksi kärkiletkaa yhdistyivät jossain osuuden puolen välin tienoilla ja lopulta TuMe oli 4. osuuden jälkeen 14 joukkuetta käsittäneen kärkiletkan mukana sijalla 13. Muutama putoaja tuli vähän jäljessä, mutta seuraava varsinainen letka oli vaihdossa 9min perässä ja peli näytti lievästi sanottuna hyvältä. Mitä seuraavaksi tapahtui? IFK Göteborg hyökkäsi ja myö ei pysytty alkuunkaan perässä. Sinänsä lohduttavaa, että ei oikeastaan kukaan muukaan paitsi Ruohola yhden osuuden. Loppuviesti långan jälkeen siis lyhyesti: ei oltu tarpeeksi hyviä, Robbe oli ankkuriosuudelle lähtiessään sijalla 16. isojen pyssyjen (Bergman, Tranchand) kantaman päässä ja joutui antautumaan vähän ennen loppulenkille lähtöä, mutta voitti kuitenkin Denselnin loppukirissä ja toi meitin jengin sijalla 18. maaliin.

----

Oma veto oli siis hyvä ja oon tyytyväinen siihen, että paineesta huolimatta tilanne oli hallinnassa. Olen ehkä ymmärtänyt, että nää kisathan on niitä, minkä takia tätä tekee - antanee hieman näkökulmaa siihen, jos jännittää. Ihan älyttömän hauskaa puuhaa tää yöviesteissä kilpaileminen! 

Kolmannen osuuden hajontoja oli kolme kappaletta. Mie olin omani nopein ja koko osuudella 15. Käsittääkseni alun hajontalenkki oli itellä hitain ja lopun hajonta välimalli. Aika isot oli hajonnat, mutta tasaantuuhan ne, kun kaikki osuudet juostaan. Saattais se kuitenkin sylettää, että 3. osuudella jää hyvällä sunnistuksella, mutta minuutin hitaammalla hajonnalla ratkaisevasti joukkueesta, jolla lähtee långan veturi höyläämään karkuun.

----

Eka tavoite jäi siis taakse saavuttamattomana. Nyt jatketaan treenin ja yliopisto-opintojen parissa toukokuu ja isketään uudestaan kovaa Jukolan Viestissä aika tarkalleen 46 vuorokauden kuluttua. Saattaa tarjota kulkua Medilaser-viestiinkin reilun 3 viikon päästä, mutta epäilen.

Viesti kevään yössä

Blogitoimituksen kisaraportti, olkaa hyvät.

Ehdin odottamaan Viestiliigan ja kotimaisen kilpailukauden avausta tänä vuonna hieman liikaa. Kroppa kävi viime päivät aika herkällä, mutta selviydyin matkustuksista ynnä muista asioista hengissä ja löysin itseni kisapaikalta ihan juoksukykyisenä vajaa tunti ennen omaa starttia. Tarjolla oli kakkospätkä, aloittajiksi tai ankkureiksi sopimattomien juoksijoiden osuus (taidan puhua omasta puolestani), ja sehän passasi mainiosti.

Tulokset GPS-seuranta

Jussi toi kartan kärkiletkassa ja pääsin makeasta paikasta omalle osuudelle. K-pisteen jälkeen mäki ylös ja alas, KR2:n Nenonen kiikariin ja rastinotto nausteriin. Saman miehen peesissä kakkosvälin alku. Letkojen mennessä ristiin alkoi tuntua, että tässähän on kivasti sisäkaarre. Häröily 2. rastinotossa ja orastava välikuolema alkukiihdytyksen jälkeen tosin estivät sen hyödyntämisen.

KR:n Airila otti vauhdinpitovastuun tv-rastin jälkeen. Tarkkailin hetken ja totesin, että vauhti oli täysin riittävä. 5-välin tiellä tsekkasin sijainnin peltoon nähden ja hyppäsin vihreään edellä meneviä suoraviivaisemmin. Mäkeen noustessa poikkesin viivasta, mutta pääsin letkaan taas kunnolla mukaan muiden tehdessä pientä mutkaa. Kutosella olin jo selkeämmin kartalla ja vauhti tuntui hieman tasaantuvan.

6-7 tiekierto letkan mukana oli hyvä valinta. Samoin polkuvalinta 7-8 alussa. Rastinotossa en ollut enää hereillä ja siihen tuli tehtyä pienet mutkat. Ysin seutu ja sen jälkeinen vajaan parin kilometrin pätkä oli aika vauhdikasta. Sai laittaa ihteään likoon, eikä se letka siltikään lähestynyt yhtään, päinvastoin. Olin jojossa ja se jojon naru, joka on muuten nykyään aika heikkoa tekoa, alkoi katkeilemaan 12:n ulkokaarteen jälkeen. Hoidin 14. rastinoton itsekseni ja 14-15 välillä näin valoja vain ajoittain. Yleisörastilla löysin pientä toivoa letkan saavuttamisen suhteen, mutta jätin aivot siihen pellolle, tein pienen kaarroksen 17. rastille ja ruman pummin seuraavalla välillä. Arvatkee, oliko kiva tulla vaihtoon.

Esa toi TuMen Viestiliigan avauksessa lopulta sijalle 11., mistä kehtaa kyllä lähteä parantamaan.

Omassa tapauksessa hivenenkin parempi fyysinen suorituskyky olisi todennäköisesti ratkaissut tässä kilpailussa syntyneet ongelmat lipun halkeamisessa, sillä letkaa oli tarjolla. Fysiikan kehittymisen suhteen aika on jokseenkin merkittävä tekijä ja siksi lähitulevaisuuden viestikilpailuihin (FinnSpring ja 10mila) mentäessä panostus on ehdottomasti paremmassa taidollisessa tekemisessä, jotta ei tarvitse miettiä, minne menee, vaikka joku toinen menisikin vähän kovempaa. Tein Kevätyön Viestissä muutaman asian liian huonosti ja siksi seuraavaan viestiin lähdettäessä muistan nämä: 

• sopiva rutiini kisavalmistautumiseen
• pääpointit suunnistukseen ja niiden noudattaminen

Tulevana viikonloppuna uusi mahdollisuus onnistua FinnSpring-viestissä. Sinne siis!

OHO!

TAAS täällä!

Skipataan suurin osa viimeisimmän blogipäivityksen jälkeen tapahtuneesta ja otetaan vain lyhyt katsaus viimeisen vuoden urheilulliseen sisältöön. Eli, viime kauden merkityksellisten kisojen saldo oli seuraava:

- 10mila 9. sija

- Jukolan Viesti 34. sija (4. osuuden osuusajoissa kymppisakkiin) 

- SM-yö 22. sija

Eikä niistä sen enempää. Tai noh, 10milan 9. sija oli aika siisti juttu :). 

Seuraavaksi lyhyttä pidempi (semilyhyt?) katsaus lähimenneisyyteen. Helmi-maaliskuun vaihteessa TuMe leireili Barbatessa, Espanjan etelärannikolla. Oma ohjelma vajaan kahden viikon leirillä (11 treenipäivää) sisälsi jonkun verran fillarointia ja aika paljon jumppaa auringon alla. Yleisesti ottaen päivässä oli kaksi treeniä, toki kuormitusta rytmitettiin parilla yhdenkin treenileissönin päivällä. Juoksukyvyn ja yösuunnistustaidon kehittämiseksi tuli suunniteltua optimistinen harjoitusohjelma. Suunnitelmassa pysyttiin, leiri oli onnistunut.

Ja kelitkin suosivat. Pyöräilyä ajatellen rannikkoseudulla oli hivenen tuulista, mutta maisemat ihan jees.

Pakollinen kuva auringonlaskusta

Suunnistus toimi pitkähkön kartattoman tauon jälkeen ihan kohtuullisesti. Siis keskimäärin. Vaihteluväli ja keskihajonta rastivälin virhemaginaalissa olivat aika isoja.

Leirin jälkeen maaliskuussa ehdin olemaan pari viikkoa paikoillani Jyväskylässä ja sitten oli aika lähteä avaamaan kevään kisakautta Ruotsiin. Kisaviikonlopun menu oli perinteinen: perjantaina yhteislähtöyökilpailu Nyköpingsnatten (kartta) ja sunnuntaina viestikilpailu Måsenstafetten. Rallattelin kisavauhdilla vain perjantain startin. Melko onnistuneen taidollisen suorituksen myötä sain letkoista hyötyä lähes koko matkan ja tulos olikin lähtökohdat huomioiden ihan mukiinmenevä: sija 26. ja +5.30 Bergmanille, joka justiinsa sattui voittamaan myös Ruotsin yömestikset. 

Muuten viikonloppu tuli siis otettua kevyesti. Sen verran höpöä tekee tuommoset yli 50-minuuttiset ylikovat kauden aloitukset, että oli ihan mukava pysyä sunnuntaina suunnitelmassa ja vain hölkkäillä kartan kanssa vajaa puolituntinen.

                                                     

Sinänsä hauskaa, että satuin osumaan tälle palstalle lähes tarkalleen vuosi viimeisimmän postauksen jälkeen. Ja asetelma kevään kilpailukauteen lähdettäessä on jälleen sama: harjoittelutausta on sellainen, että merkittävää tasonnostoa ei ole tapahtunut ja terveydentila sellainen, että kisakalenteria (sivun vasemmassa laidassa) ei voi buukata täyteen. Hyvän seuran ja viestijoukkueen ollessa ympärillä valinta on siis helppo.

Henkilökohtaiset kisat väistyvät toistaiseksi ja voin olla taas viestimies! :)

Tanska - väliaika - Ruotsi

Espanjasta kotiuduttiin. Yölennon uni(unettomuus)hiekat karisteltiin silmistä seuraavan viikon aikana ja vajaat pari viikkoa vierähti Jyväskylässä kevätkeleistä nauttien. Sitten matka jatkui kohti Tanskaa.

Tanskan viisipäiväisessä reissussa oli ohjelmassa treeniä sekä viikonlopun Danish Spring, jossa juoksin keskimatkan WRE-kilpailun. Suoritus tyydytti ja fiilis on positiivinen erityisesti sen takia, että fyysisen suorituskyvyn reippaaseen nousuun on aika vahva luotto (oikeastaan se on jo tiedon tasolla). Eikä toisaalta taidollinenkaan suoriutuminen ollut ensimmäisessä kisassa aivan luokatonta, vaikka suunnistusharjoittelu kartan kanssa metsässä on ollut tapani (hehheh) mukaisesti aika vähäistä. Luottamus lipun halkeamiseenkin on siis olemassa.

Nyt Tanskan reissun jälkeen vietän väliaikaa Mäntsälässä ennen torstaina alkavaa TuMen 10mila-leiriä Ruotsissa. Metsässä lienee jonkin verran lunta eli perusvaivaisena sitä saa olla aikasta tarkkana, kuinka paljon jalkojaan käyttää metsän puolella.

Vaikka en voi toistaiseksi sanoa nostaneeni tasoa talven aikana parista vaivasta johtuen, tuntuu siltä, että kevätkautta odottaa innolla ja kevätlaitumille lähdetään pinkomaan jälleen nuorena varsana. Kahtotaan, kuinka kovaa ja pitkälle varsa jaksaa :).

Kevätkauden kisakalenteri täyttyy lähtökohtaisesti viestikisojen kautta. Lukosta löytyy jo ainakin seuraavat startit (Jukolaan asti). Päälle tulee muutama startti erityisesti keskimatka mielessä.

6.4. Kevätyön Viesti
22.4. FinnSpring-viesti
28.-29.4. 10mila
26.5. SM-keskimatka
16.-17.6. Jukolan Viesti

Espanjaan!

Muutama viikko jäi bloggailussa välistä, mutta elämässä on ollut liikaa tekemistä (lue: olympialaisten seuraaminen), jotta tälle palstalle olisi ollut aikaa. Pääpointit kuluneilta viikoilta:

• jalat toimivat ja eivät toimi - juoksu kulkee ja ei kulje #trusttheprocess 
• perusharjoittelua (#hitaudenasialla) on tehty - nyt kone kaipaa tehoja 
• helmikuun jälkeen tulee maaliskuu #nohashtag

Tämän postauksen ideana on vain oikeastaan ilmoittaa, että lähden TuMen 1,5 viikon leirille Huelvaan .. nyt (pe klo 06.50). Leiri alkaa Andalucia O-Meeting kisaviikonlopulla, jonka tärkein (ts. meikäläiselle ainoa) startti on lauantain keskimatka (WRE). TuMen väen lisäksi vastusta kisassa tarjoaa mm. Sveitsin maajoukkue.

Kisaviikonlopun  jälkeen leireilyä jatketaan seuran porukalla. Ohjelma sisältää tietysti kaikenlaista tekemistä kisavauhtisesta suunnistuksesta vähemmän kisavauhtiseen suunnistukseen. Omat lähtökohdat ovat sen verran spesiaalit, että jo yksi kisavauhtinen treeni on hyvä, toinen plussaa. Tahtoo sanoa sitä, että 100 % sadetta sisältävä sääennuste ei varsinaisesti lämmitä mieltä, sillä nyt jos koskaan auringonvalossa levyttämiselle olisi ollut paikkansa :D.

Tärkeä etappi kevään kisoja kohti mentäessä. Cama!

Vkot 2 ja 3 - hiihto pelastaa

Jyväskylä on taas nähty ja koettu. Kyllähän tänne kelpaahan asettua, erityisesti tällaisena talvena.

Tai nyt on kyllä sadellut vettä muutaman päivän ajan...

Vko 2

Ma muutto ja karkkia
Ti veju
Ke juoksu 12min + hiihto + jumppandeerus
To luento
Pe hiihto kovaa
La hiihto hiljempaa + juoksu 10min
Su voima + veju

Opiskelu alkoi siis tämän vuoden osalta torstaina. Se ilo kesti lyhyen hetken, sillä meikäläinen potkaistiin kurssilta pihalle aika nopiaan (kurssi oli täysi, arvatkaa kenellä oli vähiten opintopisteitä). Ensimmäinen ajatus "Oslo, minä tulen takaisin" on vaihtunut toiseen kurssiin.

Vko 3

Ma lepo
Ti sali + veju
Ke hiihto
To juoksu 14min + passiivinen liikkuvuus sängyllä maaten
Pe hiihto "kovempaa kuin koskaan aiemmin tänä talvena"
La veju - "nollakulku"
Su hiihto "hitaampaa kuin ko....."

Viikkojen välillä asiallinen progressio - 6min harjoitusajassa mitattuna. Juoksu ei vielä kule, mutta pieni spoilaus tulevaisuudesta (viikolta 4): nyt se kulkee. Kuten aiemmin tänä vuonna, joka välistä löytyy lihashuoltoa, mielikuvatreeniä ja sen semmoista. Mielikuvissa on vaikea pysyä realistisissa tapahtumissa (ei tahdo riittää se, että kaikki menee täydellisesti), mutta A) ehkä se on osittain sen tarkoitus ja B) ehkä se tästä tasoittuu.

Elämä rullaa ja hiihto maittaa.

Vko 1 - pehmeältä pohjalta ei ole helppo ponnistaa

Vuosi 2018 alkoi automatkalla Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Hollolaa. Joku pentele oli mennyt varaamaan Saksa-Belgia-Hollanti (Sylvester 5 days, kartat domassa) reissun myöhäisen paluulennon Düsseldorfista Helsinkiin siinä toivossa, että ilotulitteet näkyisivät hieman erilaisesta perspektiivistä. Kuulin huhua, että ei näkyny.

Vaihtuipa se vuosi kuitenkin, mikä vahvistaa käsitystäni siitä, että rahan ampuminen savuna (tai ilotulitteena) ilmaan ei ole välttämätöntä, jotta tämä paljon juhlittu prosessi saavuttaisi jokavuotisen maalinsa.

Alkuvuosi meni näin:

Ma lunssa + ps4
Ti pöhnä + ps4
Ke voima + veju
To hiihto
Pe karttavaellus
La lepo + kakkua
Su 5min juoksut + voima

Huoltoa, jumppaa ja mielikuvaa joka väliin.

Joskus aiemmin mainittua kisakalenteria on muokattu: ensimmäinen skabaleissöni on AOM WRE-keskari 3.3. Näyttää aika nopeelta maastolta. Kelpaa.

Mahtia vuotta! Olkoon se parempi, kaikille :)

Kauteen 2017-2018

Siitä viikoittaisesta blogipäivittelystä ei tullut kyllä yhtään mitään :D.

Uusi treenikausi kokonaisvaltaista kehittymistä ja vuoden 2018 kisoja kohti rullaa nyt neljättä viikkoaan. Nälkää riittää ja tunnelma on hyvä. Pari vaivaa (asiaankuuluvina tai ei) häiritsevät tekemistä vähintään ajatustasolla, mutta oikeilla valinnoilla homman pitäisi selkeytyä. Ainakin oppii taas lisää oman kropan limiiteistä.

Poikkeuksellisen lepopainotteisen ylimenokauden jälkeen harjoitteluun tottuminen näyttää vievän kehomieleltä jonkin verran aikaa ja muutamat ensimmäiset viikot onkin otettu aika iisisti. Himmailu on ollut sinänsä haaste, sillä kolme ensimmäistä viikkoa sisälsivät kaksi intensiivistä suunnistuksen täyteistä viikonloppua (ClubMatch ja Jukola Camp) ja sitä myöten useamman matkapäivän, kun majapaikka sijaitsee Oslossa. Olen pyrkinyt muistuttamaan itseäni siitä, että mihinkään ei ole kiire - viime kauteen verrattuna tässä ollaan kuitenkin pari kuukautta aikaisemmin liikkeellä.

ClubMatch

Vuosi sitten todettiin koutsin kanssa, että en ole rintteri, eikä distanssimatkoilla vaadittava kestävyys ole luettavissa vahvuudekseni. Viime kevään kisakalenteria selattaessa punakynä piirsi siis viivoja viestikisojen ja keskimatkojen alle. Liian pitkät (tai lyhyet) otatukset se jätti huomiotta. Tulevaa kautta suunnitellessa punakynän on helppo tukeutua samaan ajatusmaailmaan. En ole enkä tule olemaan rinttimies, enkä edelleenkään omaa riittävää kestävyyttä pitkälle matkalle ('riittävä' olkoon tässä kohtaa suhteellinen käsite). Lisäksi isoimmat seuraviestit ovat itselle ja sattumalta myös minua tukevalle seuralle merkittäviä. #viestikulttuuri

Seuraavassa joitakin kauden teemoja:

Keskimatkaan panostaminen näkyy siis tietysti jo punaviivojen käyttäytymisestä kilpailukalenterissa, mutta täytyyhän sen olla selvä kilpailujen ulkopuolellakin. "Keskimielisyyden" tai "keskismin" on tultava uniin.
* Suunnistustekniikka muuttuu "keskimmäisiä reitinvalintoja" suosivaksi, ts. viivalla pysymiseksi (tai sen yrittämiseksi).
* Autoillessa pyrin ajamaan keskellä tietä ja vastaantuleville autoilijoille vilkutan iloisesti, keskarilla tietenkin.
* Politiikka-aihe täytyy skipata.
* Keskioluen ottamista ruokajuomaksi olen harkinnut, mutta toistaiseksi olen hieman epäluuloinen. Oikeastiko kaikki kortit täytyy käyttää?
* Yleisesti ottaen sitä vois yrittää olla vaan mahdollisimman välimalli jätkä.

WRE-kisoja tulen keräämään talven aikana muutaman, jotta saisi tehdä kevään hyvät suoritukset isoissa kisoissa ja jotta en lähtisi SM-kisan karsinnan ensimmäisenä enää koskaan. Kalenteri (vaihda vuosi 2018) näyttää kisoja seuraavasti:
* 27.1. IV Trofeo Máximus
* 3.2. Meeting de Orientação Dão Lafões
* 3.3. Andalucia O Meeting
* 24.3. Danish Spring Middle
Kovasti vakuuttelin Portugal O Meetingin (11.2.) järjestäjille, että tulen paikalle, jos WRE-kisa on keskimatka, mutta eivät näköjään muuttaneet järjestelyjä ja aikovat pitää kisan distanssimatkana. Pentele. Danish Springin pitkälle matkalle starttaan, jos on tarve ja jos olen terve.

Harjoittelussa tapahtuvia asioita voi lukea rivien välistä yläpuoleltakin, mutta kerrotaan nyt vaikka niin, että
* Loppuvuosi 2017 menee kuntoutuessa, voimaominaisuuksia kehittäessä ja juoksuun totutellessa.
* Alkuvuosi 2018 sisältää määrää, toivottavasti hiihtäen
* Kevät mennään vähillä kipulääkkeillä
* Suunnistustaidon ajattelin opetella kunnolla. Tahtoo sanoa sitä, että talvi sisältää aiempaa enemmän mentaali- ja kuivaharjoittelua, koska merkittävään suunnistusharjoittelun määrään keho ei pysty. WRE-kisat toimivat mittareina taidollisen, ei fyysisen, suorituskyvyn kehityksessä. Fyysisesti olen kunnossa vasta veteraanisarjoissa. Siihen ei mittareita tarvita.

Hyvä suunnitelma, sanoisin. Nyt: hanaa!

Urheilija ei tervettä päivää näe.

Eikä yösuunnistaja. Yösuunnistajalle on olemassa vain yö.

--- --- --- --- ---

SM-viestin jälkeen alkanut sairastelu kesti pari viikkoa eli viime viikon alkuun, mikä tarkoitti sitä, että viikonlopun Jukola-leiri oli vaarassa jäädä välistä. Terveystilanne tuntui kuitenkin olevan torstaina hyvä ja leirille saattoi lähteä. Syksyn tapauksista oppineena tein kuitenkin päätöksen jättää kovat treenit välistä, jotta tauti ei potkaisisi enää kolmatta kertaa takaisin - sairaspäivien määrä viimeisen seitsemän viikon ajalta oli pauttiarallaa 30.

Jukola leiri nro 1 onnistui uuden valmennuspäällikön J Tainin vetämänä hyvin. Taidolliseen tekemiseen tuli uusia virikkeitä ja suunnistus maittoi. Pysyin myös poissa sairaiden kirjoista ja tuntemukset kaikin puolin menivät parempaan suuntaan. Viime kuukausina kiusanneet akilleksetkin olivat Hollolan suppamaastoihin jokseenkin tyytyväisiä ja jatko vaikuttaa hyvältä, vaikka tarkkana täytyy olla. Leirin kartat domassa.

Jatko vaikuttaa urheilun puolesta muutenkin hyvältä, sillä sopparit on kirjoitettu ja matka TuMen kanssa jatkuu ensi kaudella. Tummaa keulaan!

--- --- --- --- ---

Nyt on lokakuu, mikä tarkoittaa sitä, että opiskelujen puolella aletaan kiihdyttää tahtia. Raportteja, ryhmätöitä, ja luettavaa riittää. Lisäksi ensimmäinen tenttikin taitaa olla heti marraskuun alussa. Elo kuitenkin maittaa. Mikäpäs täällä turskan palvojien maassa ollessa. 

Ja NSSS tai norjalaisittain NIH on hyvä korkeakoulu. Se selviää myös tästä uutisesta. "In the name of science..."

#offseason

SM-yön karsinta on huomenna ja yllä lukee #offseason. Mitä ihmettä?

--- --- --- --- ---

Viime viikonlopun SM-viesti (kartta) meni sekä itseltä että joukkueelta melko lailla vihkoon.

Oma fyysinen vire oli pieni arvoitus SM-pitkää seuranneen korkean kuumeen jäljiltä, mutta viimeiset päivät ennen kisaa sekä lopulta alkuverryttely antoivat viitteitä ihan hyvästä suorituskyvystä. Henkinen puoli kuitenkin petti - joukkueen heikko alku ja toisaalta oman kisavalmistautumisen epätäydellisyydet tervehtymisestä huolimatta veivät fokuksen vääriin asioihin ja 3. osuus käynnistyi omalta osalta aika negatiivisissa merkeissä.

Heti K-pisteeltä vedin omaan suunnitelmaan nähden luvattoman paljon vinoon. Kun lopulta selviydyin ensimmäiselle rastille, en katsonut stressin keskellä koodia tarkasti ja muistelin vielä vartti tämän jälkeen, olinkohan tullut leimanneeksi väärällä rastilla. Siinä 1. rastia kelaillessa kolmoselle heilahti noin 1,5min kupru, enkä oikeastaan koskaan saanut hyvää fiilistä ja taisteluasennetta sen jälkeen päälle - eli koko kisan aikana. Pitkällä välillä sain sopivasti HiKi:n Liukkosen selkää näkyviin ja puolessa välissä tiellä juostessa HS:n Heinaro hyppäsi metsän puolelta veturiksi. Positiivisia tuntemuksia tuli kyllä siitä, että pysyin yllättävän hyvin Eikan peesissä. Meinasin jo kysäistä, että ollaanko tässä lenkillä, mutta käytännössä reilun kilsan jälkeen putosinkin siitä kyydistä. Jälkimmäisellä puolikkaalla taivalsin matkaa VeVe:n Inkerin kanssa jonkun aikaa, kunnes hajonnat veivät miehet eri suuntiin. Lopussa alkoi tulla väsy ja ero edellä meneviin kasvoi aika nopealla tahdilla. Vaikka pidinkin osuudella sijoituksen (13.), suoritus ei missään nimessä tyydytä. Suoritus oli huono.

SM-sprintin finaaleja oli mukava käydä seuraamassa paikan päällä. Hienot kisat! MU:sta oli pari nuorta herraa juoksemassa ja molemmat pokkasivat plaketin. Laatu korvaa määrän.

--- --- --- --- ---

Sitten tähän viikkoon. Maanantaina alkoi kurkussa olla semmosta tuntemusta, että jokohan tässä taas tullaan kipeäksi. Tiistaina kuvittelin lähteväni vielä perjantain kisaan viivalle, mutta keskiviikkona totesin, että ei tartte yrittää ja kävin ostamassa kilon irttaripussin. Ylimenokausi on virallisesti alkanut ja nyt torstaina on ollut mukavaa vaan olla. SM-yöhön olisin toki kovasti halunnut, mutta tässä tapauksessa peli oli selvä. On muuten melko tyhjä hetki, kun tajuaa, että yksi kauden päätavoite jää väliin.

Offseason kestää itsellä 4-5 viikkoa. Siihen mahtuu yksi Jukola-leiri, joka toki tulee vedettyä asiallisesti läpi. Tai tervehdytään nyt ensiksi, jotta sinne leirille voi mennä. Muuten taidan yrittää tutustua Osloon ja kenties Norjan luontoonkin edes vähän. Samalla tulee tehtyä perustreeniä ilman älyttömiä suunnitelmia. Ne tarkemmat reenihommat alkavat nostaa päätään sitten joskus siinä lokakuun loppupuolella.

--- --- --- --- ---

SM-viestin osuuden alusta on kyllä vielä todettava, että on tää aivojen toiminta kyllä jännä asia. Kovasti juteltiin siinä koutsien kanssa ennen lähtöä, että rauhallinen startti ja suunnistuksen kautta hommaan kiinni. Hyvä alku tärkeä. Ja mitä tapahtuu? "Kartta taskuun, sinne päin ja heti K-pisteeltä alkaen pajatsoa tyhjäksi". Tuohon voi kai vaan todeta, että termien ymmärtää ja sisäistää ero on pieni, mutta merkityksellinen. Mitä täytyy tapahtua, että ymmärretyn asian pystyy viemään käytäntöön?

Kausianalyysi ei taida tulla julkiseksi. Mainittakoon tästä syksystä sen verran, että kummoinen fakiiri ei tarvitse olla ymmärtääkseen, että mitä ilmeisimmin jatkuva sairastelu on vaan ollut seurausta siitä, että rasituksen ja levon suhde on ollut vähän niinku vinksallaan. On oltu kipeänä ja sitten kun on "tervehdytty", kisoja on juostu liian aikaisin ja tauti on potkaissut takaisin. Yllättäen 1 + 1 on jälleen 2.

Näkyillään.

SM-pitkät ja palauttelut

Viimeiseen kahteen viikkoon mahtuu yhtä sun toista. Kerrattakoon asioita suurin piirtein kronologisessa järjestyksessä.

Viime postauksessa mainittu sairastelu päättyi tekstin mukaisesti sunnuntaihin, joten SM-viikolla sain mukavasti keskittyä muutamaan avainharjoitukseen ja yleisesti ottaen kisavalmisteluihin. Yksi pääharjoituksista oli keskiviikkona juostu alueen (Oslo/Akerhus) viestisuunnistustreeni. Sapluuna yksinkertainen 3 x 1,5-2km massa-/ryhmälähdöin. Paikalle oli saapunut aika mukavasti porukkaa, ja ensimmäisen lenkin yhteislähdössä oli ehkä 25 ukkoa viivalla. Hyvä treeni. Teknisesti ei tyydyttävintä työtä työtä, mutta erityisesti fyysiseen tavoitteeseen päästiin. Kroppaa ahdistettiin, mutta kaikkea ei otettu irti. Kartathan löytyy täältä.

Perjantaista muodostui pitkä matkapäivä sen sijaan, että se olisi ollut matkapäivä, joka sisältää tauon kotona. Suunnitelmista poiketen en siis ehtinyt käydä Mäntsälässä lepäilemässä, vaan aikaisen herätyksen, lentokentällä odottelun ja lentämisen jälkeen otin junan Tampereelle, josta reissu jatkui autokyydillä Lapualle.

Lauantai ja karsintapäivä koitti. Aamulenkki sumuisten peltojen lomassa ja kurkien laulaessa, aamupala ja kisapaikalle. Sain lähteä kilpailun ensimmäisenä. Nautin erityisesti ensimmäisen puolikkaan tunnin ihan täysillä. Liiallinen väsymys iski hyvästä meiningistä huolimatta ehkä vähän liian aikaisin, viimeiset pitkätköt rastivälit eivät olleet hallittuja ja jäin A-finaalipaikasta 1,5min. Kisan jälkeen päivällä oli aika neutraali fiilis. Illalla harmitti.

H21-sarjan ensimmäisen maaliintulijan velvollisuuksia. © Jaakko Peltonen

Finaalisarjasta riippumatta sunnuntain finaalipäivään olin aikoja sitten päättänyt latautua hyvin. Viivalla olin hyvällä fiiliksellä ja kisasuoritus alkoi hyvin. Pitkän välin valinta vaati miettimistä, mutta rv oli varmasti hyvä. Ohitettuani muutaman aiemmin lähteneen meno kiihtyi peitteisessä maastossa hieman liian agressiiviseksi ja turhalla säntäilyllä en saavuttanut muuta kuin väsymystä ja aikatappiota. Lyhyillä rinneväleillä otin homman hyvin rauhallisesti ja niiden jälkeen, kun vajaa kolmannes kisasta oli jäljellä, olin toisena.

Pitkä 13-14 väli loppurinteeseen oli valintansa puolesta helppo. Välin loppupuolella puun oksaa normaaliin tapaan edestä työntäessäni oksa päätti livetä kädestä ja iskeä nenänvarteen. Otti siinä oikea silmäkin osumaa. Vaikutti tai ei, tein pienen virheen seuraavalle pistekumparerastille, kun juoksin kumpareen väärältä puolelta vierestä ohi, enkä huomannut itse kumparetta enkä lippua. Seuraavalla välillä unohtui rastinoton perusteet, eikä loppuradallakaan suunnistus enää toiminut niin kuin olisi pitänyt. Maalissa lopun sekoilut syletti aikasta paljon.

Kuvan hieno ajoitus korostaa askelluksen keveyttä. © Jaakko Peltonen

Jälkikäteen erityisesti B-finaalin suorituksesta pystyy löytämään paljon hyvää. Karsintasuorituksen fyysistä kulkua en pysty varsinaisesti kritisoimaan, mutta finaalisuoritus tuntui paljon paremmalta. Pitäis vaan uskaltaa vetää semmonen vähintään 40min kisanomainen suunnistus siihen perjantaille, niin kulkis karsinnassakin :D. Molemmat suoritukset kosahti taidollisesti lopussa ja sehän ei ole kovin hyvä. Kisojen jälkeen usko hyviin kisoihin loppusyksystä on vielä vahva. "SM-viestissä ja SM-yössä olen valmiimpi."

--- --- --- --- ---

Tai siis fyysisesti olin ainakin tulossa olemaan valmiimpi kuin SM-pitkällä. 

Nimittäin.

Maanantaina kevyen hieronnan jälkeen nousi kuume. Illan huippu oli 39,5 °C ennen kuin aloin työntämään kurkusta alas nautintoainetta nimeltä ibuprofeeni. Viikolla mittailtiin lääkärin kanssa ja jonkunlainen virustartunta se todennäköisesti on. Kuume on nyt hälvennyt, mutta muutama muu oire ilmennyt. Verikokeet maanantaina ja homma toivottavasti selviää. 

SM-viesti on nyt tosiaan aika kintahalla, mutta jos olen viivalla, niin... olen viivalla. Rintti jää välistä. Tietynlaisella verikoetuloksella voinee myös alkaa miettiä SM-yön sijaan ylimenokautta ja rantalomaa Oslon seutuville.

Opiskelua en ole miettinyt yhtään.

--- --- --- --- ---

Ja niin. Piti vielä mainita se, minkä käytännössä kaikki suunnistusta seuraavat ovat varmaan ehtineet huomaamaan. TuMe sai uuden seuravalmentajan! Lue aiheesta vaikka täältä tai täältä.

Välillä miettii, että jossain määrin tuon mageen uutisen myötä ja toisaalta just nyt sairastelun keskellä tekisi oikeastaan mieli jo lähteä keskittymään ensi kauteen. Mutta sitten välillä toteaa aika nopiaankin, että oikeastaan tämä kausi ja tulevat kilpailut kiinnostavat vielä enemmän. Eiköhän nyt katsota, minkä verran paukkuja tulevissa arvometallikisoissa löytyy. Ei niitä SM-kisoja joka päivä tule.

Pakollinen päivitys

Näin sunnuntaina maailmancupin sprinttejä katsellessa lienee aika päivittää blogi tämän viikon osalta.

Laitetaas tähän viikon urheilullinen ohjelma:

Ma

Kipeä

Ti

Kipeä

Ke

Kipeä

To

Kipeä

Pe

Kipeä

La

Kipeä

Su

Kipeä

Kiinnostuneelle lukijalle (ja muillekin, luette kuitenkin) kerrottakoon, että tämän flunssan tapauksessa viimeinen sairaspäivämerkintä kirjattiin harjoituspäiväkirjaan tälle päivälle. Vaikka sairastelujakso jäi "vain" viikon mittaiseksi, mistään herkistävästä flunssasta ei valitettavasti puhuta. Sen saatoin huomata eilen ensimmäistä kertaa kämpästä poistuessani, kun reidet meinasivat pettää metroasemalle johtaneessa ylämäessä. Etenemismuoto oli kävely.

...taustalta kuuluu Lundanesin ähinää...

Suattaapi olla, että viikon lunssalla (kyllä, lunssa se on) voisi olla jotain yhteyksiä orientaatioviikon tekemisten ja tekemättömyyksien kanssa. No, jätetään analyysit henkilökohtaisiksi ja tiivistetään olennainen yhteen lauseeseen. Elämä on valintoja täynnä. 

Mutta olihan tässä viikolla muutakin tekemistä! Koulun puolella luennot alkoivat nimittäin jo parin kurssin osalta. Alkaneet kurssit käsittelevät lyhyesti suomennettuna ravintoa ja psykologiaa. Ovat siis varmasti mielenkiintoista kamaa. Alkuun jutustellaan kaikennäköistä beisikkiä, loppua kohden siirryttäneen enemmän urheilupainotteisiin aihealueisiin ja syvennetään hieman tietämystä. Koko syksyn opinnot sisältävät muuten vain kolme kurssia (3 x 10op, vähän eri, mihin Suomessa on tottunut) ja se kolmas, huomenna alkava kurssi käsittelee fyysistä aktiivisuutta ihmisen ikääntyessä. 

Nopeasti on käynyt selväksi, että opiskelu Norjan maassa sisältää aika paljon omatoimista opiskelua, ellei alana ole liikuntapedagogiikka. Luentoja on vaan muutama hassu viikossa, mutta luettavaa kirjallisuutta sitten aika runsaasti. Käynnistelen oman pääkopan opiskelukoneistoa hiljakseen, mutta fakta se taitaa olla, että lukuhommia pitäis vissiin vähän niinku alotella jo... Jostain kuulin huhun, että kipeänä olisi hyvin aikaa lukea koulukirjoja, mutta sen huhun siivet katkesivat kyllä nopeasti tähän viikonloppuun, kun erilaisia urheilulähetyksiä alkoi tupsahdella milloin mistäkin. 

--- --- --- --- ---

Viikon päästä on SM-pitkä Lapualla. Lento Suomeen on vasta perjantaina aamulla, mutta kerkeäähän siinä nukkua ja tehdä vaikka mitä ennen lauantain kisaa. Fiilis on hyvä ja ykkösrastin paikka tiedossa (se on se rinne siellä...). Kauden vähäisellä kisailulla olen varmistanut lähtöpaikan taktisesti mahdollisimman aikaiseen ajankohtaan, jotta sunnuntain finaaliin olisi hieman enemmän aikaa palautua. Finaalipäivälle olen tosin valmis ottamaan paikan A-finaalista lyhyemmän palautumisajan kustannuksella. Huutelen vaihtokauppaa sitten lauantaina kisan jälkeen. Edit: Tai jos tekiskin niin, että vetäis suoraan A-finaaliin, niin ei tarttis vaivata ihmisiä ehdottelemalla vaihtokauppoja. A-finaali kun juostaankin näköjään betonin jälkehen, niin ei tartte palautumisiakaan miettiä :) Taktiikka lähtöajan suhteen onnistui, ykkösrastia saatan tosin olla etsimässä väärästä rinteestä.

Lupasin muuten Teemulle juosta SM-sprintissä, jos sekin juoksee. En kertonu sille, että edeltävänä päivänä juostava SM-viesti saattaa aiheuttaa sellasen tilan roppaan, että ei vaan pysty. Katotaan, ilmestyykö jätkä viivalle siinä toivossa, että voittaisi meikäläisen ensimmäistä kertaa.

Laitan kuvarikkaampia raportteja tulevaisuudessa. Näitä jaksa itsekään katsoa läpi.

Norjaan!

Helou, pitkästä aikaa. :)

Nyt olen Norjassa, mutta tarinoidaan nyt ensiksi se, mitä edellisen päivityksen (4.10.2016) jälkeen on oikein tapahtunut. 

Viime syksynä ikävän voimakkaat rytmihäiriötuntemukset ohjasivat meikäläisen tutkimuksiin ja suunnilleen vuodenvaihteessa myöhäisenä joululahjana sain terveen paperit. Reenit alkoivat ja sekös oli mukavaa. Uuden koutsin kanssa tuli pohdittua, että terveenä olis hyvä pysyä. Jos vuositason tuntisuunnitelma olisi tehty, suunnitelman tuntisarakkeessa olisi ollut useampi sata tuntia vähemmän kuin edellisinä vuosina. Ei ihan helpoin juttu sellaiselle urheilijalle, joka kuitenkin lähtökohtaisesti uskoo, että huipulle pääsyyn vaaditaan vuositasolla jokunen treeni enemmän, mitä ohjelmaan oli nyt merkitty. Saatoin jossain määrin kuitenkin ymmärtää, että ehkä kyse on nousujohteisuudesta ja siitä, että reenataan se, mitä kroppa kestää ja että kuormitusta lisätään vasta sitten, kun siihen on kykyjä (tähän sellainen hehkulampun kuva).

No, tammikuussa homma tuntui vähän niin kuin uudelta alulta, mikä tavallaan toi lisää hyvää fiilistä treenaamiseen. Sai aloittaa alusta. Kaiken kaikkiaan harjoittelu sujui mukavasti, sillä missään vaiheessa ei ollut oikeasti väsynyt. Missasin sairastumisen takia seuran ulkomaanleirin helmi-maaliskuussa, mikä toisaalta saattoi olla ihan hyvä asia, sillä kahtena edellisenä vuotena tuo kyseinen leiri on ollut itselle "pieni" kompastuskivi siinä mielessä, että leiriltä on tullut tuliaisena jonkunlainen koko kauden pilaava rasitusvamma.

Kevät lähestyi ja tulevista kilpailuista oli alleviivattu kolme: 10mila, SM-keskimatka ja Jukolan Viesti. Kaikki muut harvat kilpailut liittyivät vain ja ainoastaan näihin kisoihin. Joidenkin rooli oli katsastaa viestijoukkueita isoihin kisoihin ja joidenkin rooli oli maastotyypin tai kisamuodon reenaamisessa. Tavoitteiden kannalta turhat kisat, kuten näyttö- ja katsastuskisat kansainvälisiin karkeloihin jäivät kalenterista automaattisesti pois. "Eipä niillä olisi meikäläiselle käyttistä ollutkaan", sillä tällä reenitaustalla edustuspaikat olivat mahdottomuus. Tulevaisuutta ajatellen katsastuskisojen reenaaminen olisi tietysti ollut arvokasta, mutta joskus asioita on priorisoitava.

Jännästi tuli heti maalis-huhtikuussa kisakauden alkaessa esille se, että kun ei ole reenannut itseään väsyksiin, kisoissa jaksaa painaa. Suunnistusnälkääkin riitti ja ilokseni saatoin todeta, että myös taidollinen suorittaminen kisoissa oli kiitettävällä tasolla. 10milan 3. osuuden 11. nopein osuusaika takaa-ajajan roolissa ja Hollola-rastien voitto kertoivat siitä, että tammikuun alusta lähtien jotain oli tehty oikein. Edellisvuosiin nähden jotain oli jätetty tekemättä, mutta sekin taisi mennä tällä kertaa oikein. 

SM-keskimatkan karsinta oli silti haaste, josta en suorittanut puhtain paperein kuin kaksi ensimmäistä rastia. Epäonnistunut suoritus oli monen asian summa, kuten aina, mutta sanotaan nyt näin, että kun on tarpeeksi monta juttua häiritsemässä itseluottamusta, tulos on se, mikä on. Tuli siinä opittuakin jotain ja toivottavasti jossain kohtaa ne opit näkyvät. Jukolassa fiilis matkaan lähtiessä oli hieman sama kuin SM-keskimatkalla: todella epävarma. Jotenkin ihmeellisesti sain aikaan kuitenkin hyvän suorituksen ja 4. osuuden osuussijoitus (12.) on ehdottomasti parasta, mihin tämä mies on koskaan Jukolassa pystynyt.

Koko kevätkautta summatakseni: pääkisojen onnistusmissaldo 2/3 ja onnistuneet suoritukset sellaisella tasolla, johon en ole ennen pystynyt, on lähtökohdat huomioiden erittäin tyydyttävä kokonaisuus.

--- --- --- --- ---

Kesäharjoittelu on sujunut vaihtelevasti, sillä huhtikuun kylmissä keleissä juostut kisat aiheuttivat ongelmia akilleksiin (yksi syy, miksi fiilis SM-keskarilla ja Jukolassa oli epävarma), eivätkä korvaavat harjoitteet tai fysioterapia/hieronta ole toistaiseksi poistaneet vaivoja täysin. Tilanne on kohtuullinen, mutta välillä häiritsevä. Lahti-suunnistuksen keskimatkalla en osannut keskittyä täysillä suoritukseen ja annoin vaikean historian tehdä itseni epävarmaksi, kuten SM-keskimatkalla. Lahden keskari oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, mihin kilpailussa täytyy keskittyä ja nyt uskon pystyväni hallitsemaan kilpailusuorituksen kunnialla, kun sillä on "oikeasti merkitystä". Seuraava todellinen testi on SM-pitkä ja sen karsinta syyskuun ensimmäisen viikonlopun lauantaina. Sitä ennen elokuun viimeisen viikonlopun sunnuntaina olisi yksi viestikisa juostavana (tärkeä merkitys silläkin), kunhan vain selviydyn lähtöviivalle terveenä nyt jylläävän flunssan kourista.

--- --- --- --- ---

Jaapajaa. Otsikon mukaisesti pitäisi kirjoittaa varmaan jotain tästä Norja-jutustakin :D. Joskus vuoden alussa päätin, että täksi syyslukukaudeksi lähden jonnekin vaihtoon ja aika nopeasti Norja ja Oslo, tarkemmin NSSS (Norwegian School of Sport Sciences, norjaksi NIH eli Norges Idrettshøgskole) valikoitui mielekkääksi vaihtokohteeksi. Hakupaperit sisään ja huhtikuun tienoilla vaihtopaikka oli selvä.

Minulle syitä lähteä vaihtoon olivat mm.

• liikkabilsan kansainvälisyys ->
• kielitaito, myös paikallisen kielen oppiminen
• työllistymismahdollisuudet
• kontaktit ihan joka mielessä
• uudet maastot ja harjoitusolosuhteet
• MM 2019
• kyllähän jokaisen kannattaa lähteä vaihtoon ihan vaan kokemuksen takia :)

Ja täällä sitä ollaan. Lensin Osloon 11. pv perjantaina. Olin aiemmin ottanut yhteyttä paikallisen seuran, Nydalens SK:n väkeen ja käytännössä heti kämpän avaimen saatuani suuntasin NSK:n leirille Kongsbergiin. Pari laatutreeniä siellä ja matka jatkui heti lauantaina takaisin Osloon vaihtareille suunnatun ohjelman pariin. Viime viikon alusta norjalaisetkin opiskelijat aloittivat orientaatio-ohjelman ja liityimme vaihtariporukalla tähän remmiin mukaan. 'Fadderuka' (orientaatioviikko) sisälsi ohjelmaa laidasta laitaan, pääasiassa leikkimielistä kilpailua ryhmissä ja biletystä viitenä peräkkäisenä iltana/yönä. Lähes kaikkeen ohjelmaan osallistuneena ja jonkun verran omatoimista urheilua harrastaneena voi helposti todeta viikon olleen melko rankka (mutta hauska!) kokonaisuus, vaikka alkoholia ei juonutkaan ja vaikka yöunista yrittikin pitää hyvää huolta. Eihän tuo urheilijan viikko ollut, enkä voi sanoa olevani yllättynyt, että sunnuntaina alkoi pukata flunssaa. En muuten muista olleeni kuumeessa ainakaan viimeiseen kuuteen vuoteen. Vaikka mittari näyttikin korkeimmillaan maanantai-iltana vain 37,3 C, oli fiilis Kummelia lainatakseni: "Kevyt kuin käellä. Melko ylivoimainen."

Yhden illan kestänyt kuume on nyt kuitenkin poissa ja ehkä jokseenkin lisääntynyt sairastelu viimeisen vuoden aikana on kehittänyt kropan puolustuskykyä siinä mielessä, että jokaisen pöpön taltuttaminen ei vie kahta viikkoa, vaan nyt voi puhua jo päivistä. Tietysti lisääntynyt sairastelu (aiiiiiika monta sairaspäivää tänä vuonna) ei yleisesti ottaen ole kovin hyvä juttu ja se pitääkin nyt kauden päättyessä tsekata, joskos sille pitäisi (kyllä) ja voisi (kyllä) tehrä jotain. Nyt joka tapauksessa pidän sormet ristissä ja hoidan ravinnon, levon ja huollon, kuten pitää ja toivon pystyväni osallistumaan jo tulevana sunnuntaina paikalliseen aluemestaruusviestiin NSK:n riveissä. 

Tarkoitus on siis edustaa nyt syksy Norjassa NSK:ta. Tai oikeastaan tärkeämpi juttu on treenata seuran kanssa tämä syksy, sillä kisoja ei kovin montaa tule. Joka tapauksessa tämän kauden aikana Suomessa tai Ruotsissa käytäviin kisoihin tai ensi kauteen muutenkaan se ei vaikuta mitenkään. Eli matka Turun Metsänkävijöiden kanssa jatkuu, kuten ennenkin. Tai jos se minusta on kiinni, niin matka jatkuu paljon paremmin kuin tähän mennessä. :)

Btw. Norjan reissun takia ja sosiaaliseen paineen alla murruin ja päätin liittyä Instagramiin. Saa seurata! En lupaa, mutta tarkoitus olisi päivitellä blogia ja Instagramia öbaut viikon välein, ja kertoa niin urheilijan kuin vaihtarin elämästä. Katotaan mitä syksy tuo tullessaan!

Ha det!

Pimeys on kirkkautta

Syyskuussa valmistelin aika pitkästi yhtä blogitekstiä. Se kirjoitelma ei tosin päässyt luonnosvaihetta pidemmälle, sillä deletoin sen hetki sitten. Nyt kirjoitan enemmän ajatuksen virralla. Sopii paremmin :)

Vuosien analyysi

Olav Lundanesia lainatakseni: suunnistus on hauskinta, mitä tiedän. Fiilis kartan kanssa metsään päästessä on edelleen sama kuin 7 v. pikkupoikana. Mustikat kiinnostaa ja karhut pelottaa, mutta hauskaa on!

Henkilökohtaisella tasolla kilpasuunnistukseen liittyy valtavasti unelmia ja tavoitteita. Olen halunnut saavuttaa ne liian nopeasti ja täydellisesti. Liiallisella harjoittelulla olen käytännössä evännyt itseltäni mahdollisuuden tehdä sitä hauskinta juttua - monta vuotta putkeen.

Onks unelmia näkyny?

Uuteen yöhön

Se oli vuosien analyysi. Nyt ymmärrän, että käytännön tasolla on tapahduttava muutos, jos haluan yhtään päästä lähemmäs unelmiani ja tavoitteitani. Tai jotta ylipäätään saan suunnistaa. Muutos on tapahduttava asenteessa, jotta se pysyy. Perfektionismin on otettava takapakkia. Kehoa on kuunneltava.

Matka jatkuu.

Aina ei ole oltava ehdoton. Joissain, kuten yllämainituissa tapauksissa, täytyy olla. Tasapainon löytäminen muun muassa tuossa asiassa vaatii opettelua. Yleisesti ottaen asioiden oikein tekeminen vaatii opettelua. Mutta ei se mitään. Saa mennä kantapään kautta - kunhan oppii. Sitähän täällä ollaan tekemässä. oppimassa, kehittymässä, menemässä eteenpäin.

Yösuunnistus yhteislähdöllä @TuMe camp. Tää oli hauskaa!!!

Seuraavien viikkojen agenda on tulla terveeksi. Sitten, mutta vasta sitten, alkaa harjoittelu. 

Lappee-Jukola

Aika sysimustan (termillä tällä kertaa negatiivinen merkitys) kevään jälkeen avasin henkilökohtaisen kilpailukauden Suunto-Gamesin keskimatkalla kesäkuun toisena viikonloppuna. Tarkoituksena oli juosta sen verran hyvin, että paikka seuran 2. joukkueeseen Jukolassa olisi selviö - olihan taustalla hyvä juoksu 10milassa. 

Keskimatkan tulos oli kuitenkin huono. Vähän aikaa kummastelin ja harmittelin, kunnes laskin 1+1, sain tulokseksi 2 ja ymmärsin, että tällä historialla juoksukunto ei voi missään tapauksessa olla siellä, missä kuvittelin, eikä etenkään siellä, missä haluaisin sen olevan.

Joukkuevalintojen jälkeen Jukola-viikon alussa selailinkin pitkään yöhön liittyvää video- ja kuvamateriaalia, ostin kalliin mutta varmasti kestävän lampun akun ja aloin fiilistellä tulevaa 14 km yösuunnistusta, koska Jukolassa en ole tehnyt sitä kuin vain kerran. Poisjäännin myötä nousin kuitenkin 3. joukkueesta 2. joukkueeseen ja osuudeksi nassahti nelospätkä, mikä toki kelpasi aivan yhtä hyvin.

TuMe 2 oli lopulta 34. ja 3. paras kakkosjoukkeista, mikä on mielestäni hieno tulos ja tietysti viime vuoteen nähden askel oikeaan suuntaan. Oma suoritus ei herättänyt eikä herätä vieläkään riemunkiljahduksia. Siitä seuraavassa.

GPS-seuranta, jossa rata hajontoineen.

1-väli (hajontarasteista luoteisin) oli pitkä loikotus isolle mäelle peitteisen alueen läpi. En stressin keskellä löytänyt yhteyttä kompassin ja jo juostujen urien välillä ja epävarma rastinottokin hidasti. Sen jälkeen suuntavirhettä kakkoselle ja lopulta ekalle tv-rastille (3. rasti) Terän ja Rykmentin kanssa samaan aikaan. Loivaan alamäkeen kulku tuntui todella nihkeältä ja kun lopulta kadotin molempien selät, lähdin toteuttamaan väsyneillä jaloilla aika älyvapaata tiereitinvalintaa etelän kautta. Tai no, ehkä väsyneille jaloille se oli ihan ok, mutta hitaampi se oli kumminkin. Rastinotto kiviparille ei onnistunut tuurilla, vaan kävin hakemassa vauhtia isoilta kiviltä.

Kirosin ison virheen jälkeen pari kertaa ja lähdin ottamaan hommaa haltuun. 5:lle oli havaittavissa vielä epävarmuutta, mutta 5-6 välille sain jo kasaan onnistuneen rastivälin. Toisella tv-rastilla (6. rasti) näin jonkun lampun edellä. Väliajoista katsottuna se oli varmaankin Terän Lakanen, jonka sain sitten lopulta kiinni seiskalla (nenärasti). Juoksin edempänä kymppiä edeltävälle suolle asti, nitkahdin ylämäessä ja tulin jojona lopun matkasta. 15. rastilla poimin oman hajonnan notkosta.

Karkeasti ottaen ekalla puolikkaalla jäin kärkeen 6 min ja tokalla 1 min, osuuden nopeimpaan enemmän. Eihän se siis putkeen mennyt. Stressiin ja heikkoon suorittamiseen suurimpana syynä lienee fyysinen keskeneräisyys ja sitä kautta epävarma tunne, mutta (tämän voi todeta jälkikäteen käytännössä aina) heikollakin kululla kasaan olisi voinut raapia ihan kohtuullisenkin suorituksen. Ehkä sen joskus oppii niin, että pystyy tekemään täydellisen suunnistuksen, vaikka vauhti ei tyydyttäisikään!

Toiseen kappaleeseen viitaten: ainakin henkisellä tasolla juoksukunto on tällä hetkellä keräämässä kovuutta Siperiasta. Nyt siis paikat kuntoon ja syssymmällä sitten takasin. 

Elossa ollaan!

Elikkäs poskia lommolle ja mies jänteväksi, jahka tästä flunssasta päästään.

No eihän se menny niinku piti...

Heipparallaa!

Edellisen postauksen jälkeen mietin, että tammikuussa pistetään ensimmäiset kauden 2016 uhot julkisuuteen (en ainakaan muista uhonneeni marras-joulukuussa), mutta kun homma ei otsikon mukaan mennyt niinkuin piti, niin päätin olla sanomatta mitään. Oli vähän niinkun sydänhuolia ja sen semmoista. Onhan näitä.

Viimeiset 3-4 viikkoa on tullut liikuttua jo jonnin verran. Toki on myönnettävä, ettei hpk:n merkinnöillä pysty täyttämään kestävyysurheilijan liikuntasuosituksia alkuunkaan, mutta kovasti tässä toistaiseksi mennään siihen suuntaan, että hommaa kehtaa lopulta kutsua harjoitteluksi.

Tällä hetkellä siis liikun, jotta voin harjoitella, sillä reilun viikon päästä suuntaan TuMen mukana kevään ensimmäiselle leirille Espanjan Alicanteen. Sitten onkin jo maaliskuu ja tarjolla on kaikennäköistä leiriä, tehoa ja kilpailua aina kesäkuulle asti. Tai oikeastaan lokakuulle. Katsotaan sitten, mihin olen mielestäni riittävä osallistumaan. Nyt ollaan kuitenkin rakennuspuuhissa. Kunnon rakennuspuuhissa.

Kuvan suo ei liity tekstiin

Ostin kevättä (tai koko tulevaisuutta) silmällä pitäen rullasukset jo joulukuussa. Toivottavasti kestävät. Tuollaisesta heräteostoksesta voitte päätellä sen, että en aio luovuttaa (siinäkö se uho tuli?). On tää urheilu sen verran hauskaa puuhaa! :)

Alussa oli suunnitelma

Helou!

Harjoituskausi on pyörähtänyt mukavasti käyntiin ja sitä onkin nyt viitisen viikkoa takana. Otetaan katsaus menneeseen ja tsekataan, mitä marraskuun 9. päivä käynnistyneellä kaudella on toistaiseksi kerennyt tapahtumaan.

Voimailujaksoahan tässä on noin niinkun virallisesti vietelty. Tahtoo sanoa keskimääräistä enemmän perusvoimoo salilla ja keskivartalon/lantion seudun kuntopiirejä - rakennustarpeita siihen, että kroppa pysyy kasassa ja kestää. Harjoittelun kokonaismäärä on ollut aika matala, jotta pää(voima)reenit voisi tehdä laadukkaasti ja jotta voima tarttuisi. Ja onhan se tarttunutkin. Ei siitä enempää.

Unkarin parhaita, part 1 - yö poluttomalla kartalla

Ensimmäisenä viikonloppuna matkasin Suomen Turkuun ja 27. Clubmatchiin, jossa siis kilpailtiin samalla myös TuMen mestaruuksista. Olin edellisvuodelta TuMen mestisten 3. ja CM:n henk.koht. matkan 2., joten odotukset olivat korkealla. Niinkun kauden pääkisassa täytyy ollakin. Yleensähän kaltaiseni tyyppi saa hyvät mahdollisuudet pärjätä näissä karkeloissa jo sen takia, että lauantaita ennen on perjantai. Ja no, hoppeeseen oli tyytyminen. Sen verran jäi kaivelemaan, että toimenpiteet ensi vuoden voittoja silmällä pitäen on jo aloitettu ja kesän kalenteria siivottu opiskelijoiden MM-katsastuksista ym. pikkukisoista, jotta Jukolan jälkeen olisi aikaa reenata ja kunto olisi TuMen mestaruuskeskarin aikaan terästä #priorisointi. CM-viestistähän nassahti kultaa. Avausosuudella maastavetojen jumittama fysiikka ei riittänyt karkaamiseen, joten täytyi hyödyntää psyykkistä sodankäyntiä. Scottsalle riitti yksi kantsekontakti ja tuloksena useamman minuutin pummi.

Seuraavana viikonloppuna kävin valmentelemassa MU:n nuorisoa Kisakalliossa kohti seuraavaa kautta. Totesin, etten osaa vieläkään suunnistaa Karnaisten maastossa. Etenkään yöllä. Mutta itse leiri oli kiva!

Unkarin parhaita, part 2 - jouluyö

Sitten matka jatkui Unkariin. Tai ainahan sitä Jyväskylässä käydään kääntymässä. Ihan vaan matkustamisen ilon vuoksi. Mutta asiaan. Teemu on siis ollut Unkarissa koko syksyn työharjoittelussa - tai bilettämiseltä se vaikuttaa - ja muutaman LS:n suunnistajan kanssa lähdettiin sinne pienellä iskuryhmällä reenaamaan. Henkilökohtainen tavoite oli tehdä mahdollisimman paljon taitotreeniä
= suunnistusta, koska maastotyyppi olisi taas uudenlainen kokemus. Tavoite täyttyi. Suunnistettiin paljon (no ei nyt ihan niin paljon kuin TG). Leiri sinänsä sopi jakson teemaan eli mäkisessä maastossa tuli könyttyä, mutta aika jumiinhan se ukko siitä menee, kun yhtäkkiä suunnistaa 3h/pv muutaman päivän ajan tuollaisissa penkoissa. Ei auta, vaikka olisi itse Mäkinen. Hieno setti kuitenkin. Kiitokset porukalle matkaseurasta ja erityisesti Hirpalle, Teemulle sekä Unkarin väelle järjestelyistä! Täältä reissun kuvasatoa.

Unkarin jälkeen oli todella kevyt köpsöttelyviikko. Pikkuisen näkyi leirin rasitukset ja opiskelun aiheuttama stressi unen laadussa ja palautumisessa, mutta toistaiseksi olen osannut pitää käsijarrun päällä ja jos krpalle on tarvinnut antaa aikaa, sitä on annettu. Jatkumona tähän pieni huomio ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluopiskeluun siirtyneenä: opiskelutekniikat ja motivaatio eivät välttämättä ole aluksi ihan korkeimmillaan. Sitä väitetään, että pitäisi ihan kirjojakin lukea!

"Kova" tenttiputki päättyy tulevana keskiviikkona ja sitten alkaa varmaan joululoma. Koska Jyväskylässä ei ole lunta, siirrän itseni hetkeksi Mäntsälään. Kokonaisuudessaan loma-aika menee kaavalla: Koska aikaa on enemmän, reeniä on enemmän. Eli määräjaksoa pukkaa. Katsellaan sitten keväämmällä.