...alkoi nyt. Viikonloppu oli henkisesti väsynyttä suunnistusta. Enkä tainnut jaksaa edes ajatellakaan enää.
Viikonloppuna ohjelmassa oli siis kaksi kisaa, sprinttiviesti sekä oravatonni. Viestin 1. osuuteeni en ole tyytyväinen, kärjen mukana olisi pitänyt pysyä. Toinen lenkki oli kuitenkin ihan hyvää suunnistamista ja etenkin ennakointi toimi hyvin. Osittain samat rastipisteet toivat toiseen pätkään oman helppoutensa.
Sprinttiviestin tulokset ja reittihärveli
Oravatonni oli aikaisempien vuosien tapaan kauden viimeinen henk.koht. päiväsuunnistuskisa. Lähdin tekemään ehjää suoritusta, jotta loppukauteen ja myös treenikauteen jäisi positiivinen fiilis taakse jääneestä perioodista. Ehkä siitä jäi positiivinen mieli, mutta suoritus ei ollut sitä mitä lähdin tekemään.
K-1
Lähtösuunta edellä lähtevältä selväksi, ja kartta käteen. Helpohko väli, mäen kierto ja rasti olikin jo edessä. Ehkä hieman pusikkoinen paikka, mutta helppo mikä helppo.
1-2
Pitkähkö väli, jolla toteutus sujui aluksi hyvin. Suunnalla suuriin mäkiin peilaten, muta tielle tulin kuitenkin aavistuksen väärään kohtaan. Yksinkertaisessa pisteessä olin oikeastaan ihan pihalla, tien muodot eivät täsmänneet, polku ja hakkuuaukko olivat jotenkin epämääräisiä. Kaikki asiat kartassa olivat ihan epämääräisiä tuossa kohtaa. Kaikesta huolimatta pääsin rastille aukon ja puskan läpi. 20sek
2-3
Takaisin aukolle uraa pitkin. Peltoon peilaten kahden mäen väliin. Lähtösunta väärin ja tyhmä samaistusvirhe isoon kiveen. Siinä sitä sitten mentiin. 2min 30sek
3-4
Ajattelin lähteä suoraan, mutta lähtösuunta tässäkin väärä. Oikeastaan vahingossa päädyin polku-uralle ja loppujen lopuksi toteutus oli ihan hyvä. Kulku oli kehnoa, eikä homma enää oikein kiinnostanut. 20sek
4-5
Kisan paras väli, jossa meno alkoi taas maistua. Yksinkertaista ja oikeassa suunnassa suunnistamista. Helppoa.
5-6
Pitkä väli, jossa reitinvalintavirhe. En edes huomannut nopeampaa ja suorempaa toteutusta. Polku kyllä alussa houkutteli, mutta sitä pitkin olisin mennyt vain tielle ja kiertänyt yhä oikean kautta. Rastinotossa ei ongelmia, kun mäki oli selvä. 40sek
6-7
Kummun yli suolle. Kumpare ja iso kivi oikealla ohjasivat rastille. Toimivaa toimintaa siis.
7-8
Säätämistä ja kulmikasta menoa rastivälin alussa. Rastinottokin oli aika epävarma.
15sek
8-9
Juoksu ei kulkenut, mutta kivi oli selvä notkossa.
9-10
Luin mäenpäällisen väärin ja siitä pieni koukkailu. Väillä ei oikein juoksu maistunut. 20sek
10-11
Epäselvää laskettelua mäeltä alas. Rasti tuli onneksi suoraan vastaan.
11-12
Aivot jo sekaisin. Turhaan lähdin esim polulta pusikkoon, vaan olisin voinut juosta aukolle todella pienen kierronkin tehden. Meno voisi olla suunnitellumpaa. Rastinotto nenän ja ison kiven kautta.. 15sek
12-13
Tylsä väli. Aukkoa jalkojen alla puolet rastivälistä. Suolla samaistin vielä ojienristeyksen väärin, eikä muurahaispesä meinannut siten löytyä. 30sek
13-14
Luukutusta polulla. Ei jaksa!
14-15-M
"No jos sitä edes yrittäisi". Henkinen väsymystila päällä.
Oravatonnin tulokset ja reittihärveli
maanantai 28. syyskuuta 2009
perjantai 25. syyskuuta 2009
Am-yö
Toivottavasti joku muukin on sitä mieltä, että kartta oli huono. En tykänny en, kun en tehny yhtään pohja-aikaakaan. Mun mielestä noi yöt pitäis olla paljon helpompia kisoja, vaikeilla radoilla vois vaikka eksyä... Muuten kyllä aika legendaarinen laji.
Koska osaan kääntää tappion heti positiiviseksi voimavaraksi, päätin heti kisan jälkeen, että musta tulee yösuunnistaja. Ennen 10-milaa tulee tehtyä vähintään 30 yötreeniä, ja yösuunnistuskertojen laskeminen alkaa PK-kauden alkaessa eli jossain lokakuun ja marraskuun vaihteessa. (valmentajalle terkkuja, suunnitellaan kalenteria sen mukaan:D) Että siitä lähdetään.
Tästä jatketaan V-S:een.
Koska osaan kääntää tappion heti positiiviseksi voimavaraksi, päätin heti kisan jälkeen, että musta tulee yösuunnistaja. Ennen 10-milaa tulee tehtyä vähintään 30 yötreeniä, ja yösuunnistuskertojen laskeminen alkaa PK-kauden alkaessa eli jossain lokakuun ja marraskuun vaihteessa. (valmentajalle terkkuja, suunnitellaan kalenteria sen mukaan:D) Että siitä lähdetään.
Tästä jatketaan V-S:een.
torstai 24. syyskuuta 2009
A
Kirjoitan kuuluisalla ajatuksenvirralla seuraavan pätkän. Ei ole muuta tekemistä, ja on kova hinku kirjoittaa jotain, niin kirjoitan.
A
Kirjoituspätkä on valmis ja tämän rivin yllä kaikkien nähtävillä. Ja sitten: on tullut muutamia asioita mieleen. Jotkut joutuu ilmaisemaan hieman pidemmällä kaavalla, mutta lukekaa vain kun kiinnostaa
- Tänään on Am-yö. Vois napata kauden ensimmäisen piirinmestaruusmitalin sieltä, tänä vuonna nimittäin viimeinen mahdollisuus siihenkin.
1) Koirat tykkää musta
- Eilen oli maantieteen YO-koe. Ei ollut biologian kokeeseen verrattava ei. Ei, siellä ei ollut Pohjoismaiden ja niiden pääkaupunkien nimeämistehtävää.. Meni oikeastaan ihan hyvin, vaikka en lukenut kovinkaan paljoa. Koe lienee ollut kuitenkin sen verran helppo, että jään myös maantieteellisessä sarjassa äMMän puolelle.
2) Koirista tuli mieleen, että en osaa vieläkään avata valmentajani asunnon pääovea sisältäpäin
- Viikonloppuna on sitten Sprinttiviesti sekä Oravatonni. Viestiin on ainakin ihan kovia seuroja ilmoittautunut. Jokunen kova nimikin on tähän mennessä ilmaantunut nettiin, joten kisa tulee olemaan vaikea voitettava. Oikeastaan se on vaan broidista kiinni, miten meillä kulkee. Oon itse jo niin montussa YO-kirjoitusten jälkeen, että ei näillä jaloilla mennä. Sunnuntaina en kilpaile enää käpyjä syövien sarjoissa, vaan olen ulkona pisteiden hankinnasta. Itse kisasta pystyy hyvällä suorituksella voittamaan ihan kohtuulliset rankipisteet. Teen siis suunnistuksellisesti sen minkä osaan.
3) Tänään oli kutsunnat sitten meillä Mäntsälässäkin. "Vekaral' vie mun tie". Mutta päätinkin käyttää oikopolkua tuskien tielle ja menen suoraan Urheilukouluun, siis haen sinne. Tilaisuudessa sanoin lääkärille hakevani Urheilukouluun, johon hän tokaisi "No se on sitten kelpoisuusluokka A, vai mitä?" Laittoi leiman paperiin ja pisti jonossa eteenpäin...
- Osallistun vuonna 2010 taso 2:n valmentajakoulutukseen, tie tuskan lisäksi myös menestykseen on siis auki. Omat valmennettavat saa ainaskin kyytiä koulutuksen jälkeen, kun mulla on kaikki uudet valmennusmetodit ja -taidot käytettävissäni. (lue, terveisiä)
Se siinä kaikki. Suomen kielessähän ei ole väliä sanajärjetyksellä. Vai se nyt miten meni?
A
Kirjoituspätkä on valmis ja tämän rivin yllä kaikkien nähtävillä. Ja sitten: on tullut muutamia asioita mieleen. Jotkut joutuu ilmaisemaan hieman pidemmällä kaavalla, mutta lukekaa vain kun kiinnostaa
- Tänään on Am-yö. Vois napata kauden ensimmäisen piirinmestaruusmitalin sieltä, tänä vuonna nimittäin viimeinen mahdollisuus siihenkin.
1) Koirat tykkää musta
- Eilen oli maantieteen YO-koe. Ei ollut biologian kokeeseen verrattava ei. Ei, siellä ei ollut Pohjoismaiden ja niiden pääkaupunkien nimeämistehtävää.. Meni oikeastaan ihan hyvin, vaikka en lukenut kovinkaan paljoa. Koe lienee ollut kuitenkin sen verran helppo, että jään myös maantieteellisessä sarjassa äMMän puolelle.
2) Koirista tuli mieleen, että en osaa vieläkään avata valmentajani asunnon pääovea sisältäpäin
- Viikonloppuna on sitten Sprinttiviesti sekä Oravatonni. Viestiin on ainakin ihan kovia seuroja ilmoittautunut. Jokunen kova nimikin on tähän mennessä ilmaantunut nettiin, joten kisa tulee olemaan vaikea voitettava. Oikeastaan se on vaan broidista kiinni, miten meillä kulkee. Oon itse jo niin montussa YO-kirjoitusten jälkeen, että ei näillä jaloilla mennä. Sunnuntaina en kilpaile enää käpyjä syövien sarjoissa, vaan olen ulkona pisteiden hankinnasta. Itse kisasta pystyy hyvällä suorituksella voittamaan ihan kohtuulliset rankipisteet. Teen siis suunnistuksellisesti sen minkä osaan.
3) Tänään oli kutsunnat sitten meillä Mäntsälässäkin. "Vekaral' vie mun tie". Mutta päätinkin käyttää oikopolkua tuskien tielle ja menen suoraan Urheilukouluun, siis haen sinne. Tilaisuudessa sanoin lääkärille hakevani Urheilukouluun, johon hän tokaisi "No se on sitten kelpoisuusluokka A, vai mitä?" Laittoi leiman paperiin ja pisti jonossa eteenpäin...
- Osallistun vuonna 2010 taso 2:n valmentajakoulutukseen, tie tuskan lisäksi myös menestykseen on siis auki. Omat valmennettavat saa ainaskin kyytiä koulutuksen jälkeen, kun mulla on kaikki uudet valmennusmetodit ja -taidot käytettävissäni. (lue, terveisiä)
Se siinä kaikki. Suomen kielessähän ei ole väliä sanajärjetyksellä. Vai se nyt miten meni?
maanantai 21. syyskuuta 2009
Dubbel-viikonloppu
Sm-keskimatka ja -viesti kisailtiin tuossa viikonloppuna.
Keskimatkan karsinnasta ei jäänyt kovin paljoa sukupolville kerrottavaa. Takaa lähteneet ottivat kiinni ja 50%(1) meni lopulta ohikin.
Finaali olikin jo sitten täysin toisenlaista menoa. Suunnistus sujui hyvin, kun musiikkikaan ei soinut päässä ja keskittyminen onnistui. Virhesaldo pysyi alle kahdessa minuutissa, tosin juoksu oli tahmeaa. Kaikilla oli kuitenkin samat lähtökohdat finaaliin, karsinta pohjalla. Maaliin tultuani olin melko tyytyväinen ja haaveilin jopa plaketista. Tulokset sitten näyttivät sen karun totuuden. Kuultuani sijoituksen olo oli varsin tyhjä, 16:s? Päätin kuitenkin olla tyytyväinen suoritukseen, pitkästä aikaa se sisälsi hyvää ja ennen kaikkea keskittynyttä tekemistä. Ei löydy suuremmin jossiteltavaa, kun häviää 4,5km kisassa 4.42 (eli yli 1min/km) kärjelle. Oli se voittaja sitten suomalainen tai sveitsiläinen, samat jannut ne on kansainvälisissäkin maastoissa vastassa.
Sitten se viesti. Sain aloitusosuuden vastuulleni. Kaverit näyttivät ihan suoraan, että oma tehtävä ei ole enempää eikä vähempää: kärjen tuntumassa tuleminen. Totinen meininki ainakin tällä kertaa laittoi omankin pään asennoitumaan ihan oikealla tavalla suoritukseen. Henkinen fiilis oli niin hyvä kun vain keskimatkan kisan jälkeisenä päivänä voi olla. Fyysinen olo ei ollut kohdillaan, mutta mitä väliä sillä on, kun saa kunnian aloittaa H21-sarjan viestin seuran 1. joukkueessa.
L-1
K:lle mennessä tutkailin helposti ensimmäisen välin, se oli pitkä. Valitsen vasemmalle lähtevän letkan, ja sitä vetää Kautto (Anga 1). Katselen välillä taakseni ja totean olevani ihan hyvissä asemissa. Muuten aika kuluu pääsarjan miesten vauhtia ihmetellessä ja suurpiirteisesti itseään paikannellessa. Letkan kärki näköpiirissä saavuttiin rastimäkeä edeltävälle kukkulalle. Suunnittelen mäellä vajavaisen rastinoton 1. rastille: peilaan vastaantulevaan jyrkänteeseen. Kuljen toisen hajontarastin vierestä, mutta koodin tarkistaminenkaan ei ole tarpeen, sillä näen jo päämäärässäni leimaavan Deltan.
1-2
Vauhti ei ole kummoinen, ja voin jo itsekin lukea hyvin karttaa. Rastivälillä maajoukkueen valmentaja hönkii ohi. Väärän hajontarastin kautta kaarran omalleni, notkossa sijaitsevalle pikkujyrkänteelle.
2-3
Lyhyt väli, jonka päässä lienee ensimmäinen yhteinen rasti. Siellä on piuhat ja kaikki, joten voin todeta näkeväni osuuden kärjen vielä tässä vaiheessa.
3-4
Haparointia kartanluvussa, ja jatkan sumeasti Kautto näköpiirissä. Kaverilla on gepsi, joten sitä täytyy seurata. Huomaan letkan vievän hieman vasemmalle, joten lähden sammaloiden peittämään alamäkeen ohittelemaan porukkaa oikealta. En näe kuitenkaan muita letkoja, joten käännyn vielä takaisin ja väärälle hajonnalle. Luen lopulta koko notkosyherön väärin ja aikaa tuhrautuu noin puoli minuuttia. Ilman suuria ongelmia pääsen kuitenkin rastille, tiedostaen että kärki karkasi.
4-5
Kasassa on enää pieni ryhmä, jota vetää Joensuu (Vaajte 2). Pudotetaan loivasti lammen reunaan, ja aletaan luovia mäkiä sekä notkoja. Parin puskaisenkin notkon jälkeen päästään suolle, ja sen yli pitkulaiselle harjanteelle. Siitä edetään suon yli rinteeseen ja lammen läheisyydestä ylös mäkeen. Lopulta hajontarasti on sama kaikilla letkassa olevilla, eikä takarinteessä oleva kivi tuota vaikeuksia.
5-6
Mietin polkureitinvalintaa, mutta kun letka menee, niin se myös vie. Nousemme mäen päälle, itse kuljen vähän matalammalta. Nopeudeltaan mikroreitinvalinnoilla ei ollut mitään eroa, joten harjannetta alas kulkiessa olemme taas yhdessä. Kumpare löytyy, no mistakes.
6-7
Letka kiihdyttää, ja reisissä alkaa hapottaa. Avokallionyppylä-syheron luen hätäisesti mutta suuntaan muiden perään. Kumparerasti on siellä missä pitääkin, mutta kaikki eivät leimaa ja jäävät poukkoilemaan epämääräiselle alueelle.
7-8
Jatkan tielle, josta reitinvalinta + rastinotto -yhdistelmä on helppo toteuttaa notkorastille.
8-9
Lyhyt siirtymäväli online-rastille. Ei ongelmia.
9-10
Valitsen enemmän tietä hyödyntävän reitin. Kovalla juostessa huomaan useita nastarin jälkiä, ja totean olevani kärkeä jäljessä. Rastinotto on helppo, muita hyödyntäen oikea (ja tässä vaiheessa ainoa) koodi löytyy helposti.
10-11
Mietin tiekiertoa, mutta päätän mennä suoraan. Muita tarkkaillen tielle, ja siitä polkua pitkin lammen kärkeen. Notkelman läpi rinteeseen, jossa on monia ajouria. Yritän katsella käyriä, mutta aivot alkavat jo pikkuhiljaa sumentua. Sen verran kuitenkin tajuan, että SV:n mies painaa väärään suuntaan (omalle rastilleen) ja minun täytyy jatkaa omaa reittiä. Avosuon kautta rastinotto on notkoon helppo.
11-12
Tielle, puskan läpi, ja jyrkänteelle jonkin ihme rakennelman (musta X kartalla) kautta. Mukana jo kerran letkasta pudonnut Deltan Toivio.
12-13
Alamäkeen rullaten, ja muiden perässä hieman vauhtia jo kiristäen.
13-M
Viimeiseltä rastilta koreaa päkiäaskelta käytäen maalisuoralle, ja kartta parin käännöksen jälkeen Assulle.
Kärjestä 3.56, sija 29. Sijoitus ei tyydytä, mutta edellä on kuitenkin ollut jonkin verran niitä "ei-niin-hyviä-suunnistajia" ja taakse jäi kovia nimiä, joten olen tyytyväinen. Vielä kun muutkin näyttivät tyytyväisiltä ja loppusijaksi tuli 15, on suoritus positiivisen puolella. Tärkeää kokemusta tulevaisuuden aloituksia varten(sen verran tiedän, että ei jäänyt viimeiseksi viestialoituksekseni). Ainakin sen opin, että tällaisen hieman vajaataitoisemman aloittajan on oltava ihan kärjen tuntumassa, jos mielii pysyä mukana. 4:lle tekemäni virhekin johtui siitä, etten edes huomannut toisen letkan lähtevän kiertämään mäkeä. Virhe olisi ollut korjattavissa, jos olisin ollut 20 metriä edempänä letkassa. No, olisi se korjautunut omalla suunnistuksellakin, mutta sitä en tässä tarkoita:)
Tänä vuonna MU nostetaan kuuhun, ensi vuonna olemme jossain Pluton tienoilla, mikä tarkoittaa vähintään yhtä hyvää sijoitusta. Edellä ei nimittäin ollut tänäkään vuonna kuin vain ainoastaan kovia joukkueita, joten jo sijan pitäminen on hyvä.
Keskimatkan karsinnasta ei jäänyt kovin paljoa sukupolville kerrottavaa. Takaa lähteneet ottivat kiinni ja 50%(1) meni lopulta ohikin.
Finaali olikin jo sitten täysin toisenlaista menoa. Suunnistus sujui hyvin, kun musiikkikaan ei soinut päässä ja keskittyminen onnistui. Virhesaldo pysyi alle kahdessa minuutissa, tosin juoksu oli tahmeaa. Kaikilla oli kuitenkin samat lähtökohdat finaaliin, karsinta pohjalla. Maaliin tultuani olin melko tyytyväinen ja haaveilin jopa plaketista. Tulokset sitten näyttivät sen karun totuuden. Kuultuani sijoituksen olo oli varsin tyhjä, 16:s? Päätin kuitenkin olla tyytyväinen suoritukseen, pitkästä aikaa se sisälsi hyvää ja ennen kaikkea keskittynyttä tekemistä. Ei löydy suuremmin jossiteltavaa, kun häviää 4,5km kisassa 4.42 (eli yli 1min/km) kärjelle. Oli se voittaja sitten suomalainen tai sveitsiläinen, samat jannut ne on kansainvälisissäkin maastoissa vastassa.
Sitten se viesti. Sain aloitusosuuden vastuulleni. Kaverit näyttivät ihan suoraan, että oma tehtävä ei ole enempää eikä vähempää: kärjen tuntumassa tuleminen. Totinen meininki ainakin tällä kertaa laittoi omankin pään asennoitumaan ihan oikealla tavalla suoritukseen. Henkinen fiilis oli niin hyvä kun vain keskimatkan kisan jälkeisenä päivänä voi olla. Fyysinen olo ei ollut kohdillaan, mutta mitä väliä sillä on, kun saa kunnian aloittaa H21-sarjan viestin seuran 1. joukkueessa.
L-1
K:lle mennessä tutkailin helposti ensimmäisen välin, se oli pitkä. Valitsen vasemmalle lähtevän letkan, ja sitä vetää Kautto (Anga 1). Katselen välillä taakseni ja totean olevani ihan hyvissä asemissa. Muuten aika kuluu pääsarjan miesten vauhtia ihmetellessä ja suurpiirteisesti itseään paikannellessa. Letkan kärki näköpiirissä saavuttiin rastimäkeä edeltävälle kukkulalle. Suunnittelen mäellä vajavaisen rastinoton 1. rastille: peilaan vastaantulevaan jyrkänteeseen. Kuljen toisen hajontarastin vierestä, mutta koodin tarkistaminenkaan ei ole tarpeen, sillä näen jo päämäärässäni leimaavan Deltan.
1-2
Vauhti ei ole kummoinen, ja voin jo itsekin lukea hyvin karttaa. Rastivälillä maajoukkueen valmentaja hönkii ohi. Väärän hajontarastin kautta kaarran omalleni, notkossa sijaitsevalle pikkujyrkänteelle.
2-3
Lyhyt väli, jonka päässä lienee ensimmäinen yhteinen rasti. Siellä on piuhat ja kaikki, joten voin todeta näkeväni osuuden kärjen vielä tässä vaiheessa.
3-4
Haparointia kartanluvussa, ja jatkan sumeasti Kautto näköpiirissä. Kaverilla on gepsi, joten sitä täytyy seurata. Huomaan letkan vievän hieman vasemmalle, joten lähden sammaloiden peittämään alamäkeen ohittelemaan porukkaa oikealta. En näe kuitenkaan muita letkoja, joten käännyn vielä takaisin ja väärälle hajonnalle. Luen lopulta koko notkosyherön väärin ja aikaa tuhrautuu noin puoli minuuttia. Ilman suuria ongelmia pääsen kuitenkin rastille, tiedostaen että kärki karkasi.
4-5
Kasassa on enää pieni ryhmä, jota vetää Joensuu (Vaajte 2). Pudotetaan loivasti lammen reunaan, ja aletaan luovia mäkiä sekä notkoja. Parin puskaisenkin notkon jälkeen päästään suolle, ja sen yli pitkulaiselle harjanteelle. Siitä edetään suon yli rinteeseen ja lammen läheisyydestä ylös mäkeen. Lopulta hajontarasti on sama kaikilla letkassa olevilla, eikä takarinteessä oleva kivi tuota vaikeuksia.
5-6
Mietin polkureitinvalintaa, mutta kun letka menee, niin se myös vie. Nousemme mäen päälle, itse kuljen vähän matalammalta. Nopeudeltaan mikroreitinvalinnoilla ei ollut mitään eroa, joten harjannetta alas kulkiessa olemme taas yhdessä. Kumpare löytyy, no mistakes.
6-7
Letka kiihdyttää, ja reisissä alkaa hapottaa. Avokallionyppylä-syheron luen hätäisesti mutta suuntaan muiden perään. Kumparerasti on siellä missä pitääkin, mutta kaikki eivät leimaa ja jäävät poukkoilemaan epämääräiselle alueelle.
7-8
Jatkan tielle, josta reitinvalinta + rastinotto -yhdistelmä on helppo toteuttaa notkorastille.
8-9
Lyhyt siirtymäväli online-rastille. Ei ongelmia.
9-10
Valitsen enemmän tietä hyödyntävän reitin. Kovalla juostessa huomaan useita nastarin jälkiä, ja totean olevani kärkeä jäljessä. Rastinotto on helppo, muita hyödyntäen oikea (ja tässä vaiheessa ainoa) koodi löytyy helposti.
10-11
Mietin tiekiertoa, mutta päätän mennä suoraan. Muita tarkkaillen tielle, ja siitä polkua pitkin lammen kärkeen. Notkelman läpi rinteeseen, jossa on monia ajouria. Yritän katsella käyriä, mutta aivot alkavat jo pikkuhiljaa sumentua. Sen verran kuitenkin tajuan, että SV:n mies painaa väärään suuntaan (omalle rastilleen) ja minun täytyy jatkaa omaa reittiä. Avosuon kautta rastinotto on notkoon helppo.
11-12
Tielle, puskan läpi, ja jyrkänteelle jonkin ihme rakennelman (musta X kartalla) kautta. Mukana jo kerran letkasta pudonnut Deltan Toivio.
12-13
Alamäkeen rullaten, ja muiden perässä hieman vauhtia jo kiristäen.
13-M
Viimeiseltä rastilta koreaa päkiäaskelta käytäen maalisuoralle, ja kartta parin käännöksen jälkeen Assulle.
Kärjestä 3.56, sija 29. Sijoitus ei tyydytä, mutta edellä on kuitenkin ollut jonkin verran niitä "ei-niin-hyviä-suunnistajia" ja taakse jäi kovia nimiä, joten olen tyytyväinen. Vielä kun muutkin näyttivät tyytyväisiltä ja loppusijaksi tuli 15, on suoritus positiivisen puolella. Tärkeää kokemusta tulevaisuuden aloituksia varten(sen verran tiedän, että ei jäänyt viimeiseksi viestialoituksekseni). Ainakin sen opin, että tällaisen hieman vajaataitoisemman aloittajan on oltava ihan kärjen tuntumassa, jos mielii pysyä mukana. 4:lle tekemäni virhekin johtui siitä, etten edes huomannut toisen letkan lähtevän kiertämään mäkeä. Virhe olisi ollut korjattavissa, jos olisin ollut 20 metriä edempänä letkassa. No, olisi se korjautunut omalla suunnistuksellakin, mutta sitä en tässä tarkoita:)
Tänä vuonna MU nostetaan kuuhun, ensi vuonna olemme jossain Pluton tienoilla, mikä tarkoittaa vähintään yhtä hyvää sijoitusta. Edellä ei nimittäin ollut tänäkään vuonna kuin vain ainoastaan kovia joukkueita, joten jo sijan pitäminen on hyvä.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Week end(s)
Se lähestyy... Kaikki ovat sitä hehkuttaneet. Kaikki ovat sitä odottaneet. Kauden päätavoite, ainakin joillekin, itselleni myös, nimittäin Sm-keskimatka.
Juttuhan on niin, että en kauheasti kyseistä asiaa viitsi hehkuttaa. Muuten kaikki sanomani pyörii metsässä päässäni, ja karsinnan suoritus johtaa B-finaliin, joka on kyllä ainakin miesten pääsarjassa A-finaalia suositumpi. Mistä lie johtuu.
Kyseessä on kisa, joka on fyysisesti mutta etenkin henkisesti rankka koettelemus, joka ei häviä rasittavuudeltaan edes jääkiekon MM-kisojen alkusarjan Suomi-Tanska -ottelulle. Raakuuden totesin jo kylläkin edellisessä jutussa, kun kävin itse testailemassa, miltä tuntuu pummata hirvikärpästen peittämässä metsässä, kun jo yksi tiukka kisarupeama on - samaisena päivänä suoritettuna - takana.
Kisapäivän ohjelma on jo karkeasti suunniteltu.
Sm-keskimatka 19.9.
5:10-5:30 Herätys
5:35 Aamupala
6:00 Autolla kohti Savonlinnaa
Zz...
8:00 Herätys jatkuu...
8:30 Kilpailukeskuksessa
8:31 Seurateltta pystyyn
8:32 Hengailua
8:34 Varusteiden vaihto
8:45 Lähtökynnykselle
9:09 Lähtökynnyksen yli
9:25 Verkkailun aloittaminen
9:44 Startti
10:03 Maalissa
10:04 Verkalle
10:20 Ruokaa ja hiilareita
10:25 Pesulle
Luen uusinta Juoksijaa, en missään nimessä kuuntele musiikkia, rentoudun.
14.15 Lähtökynnykselle uudestaan
14.34 Lähtökynnyksen yli
14:50 Banaani
15.35 Startti
16:04 Maalissa
16:05 Verkalle
16:25 Paljon ruokaa ja hiilareita
16:30 Pesulle
Palkintojenjako sarjoittain heti tulosten selvittyä...
18:00-> Analysointia ->23:00
Se siitä, tämä on lauantain kisaan liittyvä ohjelma. Jotain saattaa tapahtua välissä, mutta ei se vaikuta äsken mainittuihin tapahtumiin tai kisasuorituksiin millään tavalla. Ja aikoja noudatan kuten aina, ne ovat viitteellisiä.
Olen huippukunnossa. Eilinen käyrätreeni sen osoitti:
Kulku oli taivaallista parempaa, eli tavallisuudesta poikkeavaa. Ensimmäinen väli oli töksähtelevää, karttaan totuttelemista, mutta toisella välillä sainkin jo hommasta kiinni ja vetäisin vähintään 4 minuutin pummin. Kadotin itseni, en saanut itseäni mistään kiinni, ja sattuman kautta löysin rastimäen. Homma pysyi hanskassa sen jälkeen noin puolitoista rastiväliä, jonka jälkeen hairahduin juoksemaan rastiväliä 3-4 lähes poikittaissuuntaan. Ei siitä tullut kuin vain noin pariminuuttinen koukkaisu. Sitten aika bueno väli, haluaisin tietää väliaikani kohta mainitsemaani henkilöön verrattuna, mutta kun toisella rastilla ei ollut edes leimasinta. Sitten suunnistus jäi taas jälkeen, ja ajauduin paljon sivulle. Nousin isoon mäkeen väärästä notkosta, ja pummia tuli ehkä noin 3min. Mielestäni tein noin 10min virhettä koko 5,3 radalla. Tulin maaliin, sadattelin huonoa suunnistusälyäni (jos sellaista edes omistan) ja otin tuloksen. Harjoituksen vetäjä osoitti Petteri Muukkosta ja näytti aikaa: 38 ja risat. Ajattelin että huippusuunnistajat osaavat... Myöhemmin katsoin omaa aikaani, ja suuni loksahti tarkalleen ottaen kahdesti. Aikani oli 45min ja osia. Tuudittauduin siihen, että olen maajoukkuekamaa, enkä rohjennut kysyä itse Muukkoselta, että mahtoiko hän itse mennä PK-vauhtia, vai vaeltaen. Joka tapauksessa olen tulossa Sm-viestin pääsarjan aloitusosuudelta kärkiletkassa tällaisella kululla, riippumatta siitä, kuulunko 1. vai 2. joukkueeseen. Joukkuetoverit saavat antaa kuitenkin taktikointiohjeita ja päättää, olenko matkan aikana keulilla vai toisena.
Juttuhan on niin, että en kauheasti kyseistä asiaa viitsi hehkuttaa. Muuten kaikki sanomani pyörii metsässä päässäni, ja karsinnan suoritus johtaa B-finaliin, joka on kyllä ainakin miesten pääsarjassa A-finaalia suositumpi. Mistä lie johtuu.
Kyseessä on kisa, joka on fyysisesti mutta etenkin henkisesti rankka koettelemus, joka ei häviä rasittavuudeltaan edes jääkiekon MM-kisojen alkusarjan Suomi-Tanska -ottelulle. Raakuuden totesin jo kylläkin edellisessä jutussa, kun kävin itse testailemassa, miltä tuntuu pummata hirvikärpästen peittämässä metsässä, kun jo yksi tiukka kisarupeama on - samaisena päivänä suoritettuna - takana.
Kisapäivän ohjelma on jo karkeasti suunniteltu.
Sm-keskimatka 19.9.
5:10-5:30 Herätys
5:35 Aamupala
6:00 Autolla kohti Savonlinnaa
Zz...
8:00 Herätys jatkuu...
8:30 Kilpailukeskuksessa
8:31 Seurateltta pystyyn
8:32 Hengailua
8:34 Varusteiden vaihto
8:45 Lähtökynnykselle
9:09 Lähtökynnyksen yli
9:25 Verkkailun aloittaminen
9:44 Startti
10:03 Maalissa
10:04 Verkalle
10:20 Ruokaa ja hiilareita
10:25 Pesulle
Luen uusinta Juoksijaa, en missään nimessä kuuntele musiikkia, rentoudun.
14.15 Lähtökynnykselle uudestaan
14.34 Lähtökynnyksen yli
14:50 Banaani
15.35 Startti
16:04 Maalissa
16:05 Verkalle
16:25 Paljon ruokaa ja hiilareita
16:30 Pesulle
Palkintojenjako sarjoittain heti tulosten selvittyä...
18:00-> Analysointia ->23:00
Se siitä, tämä on lauantain kisaan liittyvä ohjelma. Jotain saattaa tapahtua välissä, mutta ei se vaikuta äsken mainittuihin tapahtumiin tai kisasuorituksiin millään tavalla. Ja aikoja noudatan kuten aina, ne ovat viitteellisiä.
Olen huippukunnossa. Eilinen käyrätreeni sen osoitti:
Kulku oli taivaallista parempaa, eli tavallisuudesta poikkeavaa. Ensimmäinen väli oli töksähtelevää, karttaan totuttelemista, mutta toisella välillä sainkin jo hommasta kiinni ja vetäisin vähintään 4 minuutin pummin. Kadotin itseni, en saanut itseäni mistään kiinni, ja sattuman kautta löysin rastimäen. Homma pysyi hanskassa sen jälkeen noin puolitoista rastiväliä, jonka jälkeen hairahduin juoksemaan rastiväliä 3-4 lähes poikittaissuuntaan. Ei siitä tullut kuin vain noin pariminuuttinen koukkaisu. Sitten aika bueno väli, haluaisin tietää väliaikani kohta mainitsemaani henkilöön verrattuna, mutta kun toisella rastilla ei ollut edes leimasinta. Sitten suunnistus jäi taas jälkeen, ja ajauduin paljon sivulle. Nousin isoon mäkeen väärästä notkosta, ja pummia tuli ehkä noin 3min. Mielestäni tein noin 10min virhettä koko 5,3 radalla. Tulin maaliin, sadattelin huonoa suunnistusälyäni (jos sellaista edes omistan) ja otin tuloksen. Harjoituksen vetäjä osoitti Petteri Muukkosta ja näytti aikaa: 38 ja risat. Ajattelin että huippusuunnistajat osaavat... Myöhemmin katsoin omaa aikaani, ja suuni loksahti tarkalleen ottaen kahdesti. Aikani oli 45min ja osia. Tuudittauduin siihen, että olen maajoukkuekamaa, enkä rohjennut kysyä itse Muukkoselta, että mahtoiko hän itse mennä PK-vauhtia, vai vaeltaen. Joka tapauksessa olen tulossa Sm-viestin pääsarjan aloitusosuudelta kärkiletkassa tällaisella kululla, riippumatta siitä, kuulunko 1. vai 2. joukkueeseen. Joukkuetoverit saavat antaa kuitenkin taktikointiohjeita ja päättää, olenko matkan aikana keulilla vai toisena.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Kloonattu keskimatka
Sunnuntaina kävi sitten niin onnellisesti, että voitin koko Hollola-rastien H18-sarjan! Ei käännä maailmaa ylösalaisin, mutta olen silti tosi tyytyväinen. Kauden kolmas voitto siitä sitten napsahti, oisko kenties ollu jopa 11. henkilökohtainen kisa koko kaudella. Kylläpäs niitä riittää, ennen kuin loppuvat.
Tässäpä sitten speguleishöni.
K-1 +0.00
Aika hyvää vauhtia lähdin. Olisin voinut tietenkin mennä hyväkulkuisen puolella alusta ja suoraviivaisemmin lopusta, mutta rasti löytyi avosuohon peilaten helposti.
1-2 +0.00
Pitkät välit mennään järjestään suoraan, eikä tämäkään tuottanut poikkeusta. Pitäisi varmaan kuitenkin huolestua, jos kulkusuunnasta poikkeaa kartallakin reilusti. Aukon jälkeisille kahdelle kivelle sopivan suoraviivaisesti uria haistellen, mutta kiviltä sitten melko reilusti vinoon, ehkä noin 150metriä. Olen todella tyytyväinen kuitenkin siihen, että pitkällä välillä onnistuin pitämään vauhtia ja tekemään pohjat.
2-3 +0.00
Kolmas väli, kolmas pohja-aika, hienoa! Suunnistus gripissä: avosuo, korkein kohta vasemmalle, ja rasti. Niin se menee.
3-4 +0.00
Hyvä perussuoritus välille, jolla pitää katsoa juuri ne isot ja selvät muodot. No, rinteessä pysyen avokalliolle, josta alemmalle avokalliokumpare-tasolle. Sen vasemmalla puolella pistekumpare, tädää!
4-5 +0.32
Sanoin kisan jälkeen, että yli 30sek virheitä ei tullut. Joudun pyörtämään sanani. Ilmaisesti suoraviivainen, vähän viivan vasemmalla puolella kulkeva reittini puskassa ei ollut nopein, vaan olisi täytynyt kiertää hieman oikealta. Alkuvauhti alkoi muutenkin tuntua aika pahasti jaloissa. Rastinotto varma, reilusti nenän vasemmalta puolelta otettuna.
5-6 +0.00
Helppo väli. Lähtösuunta kompassista ja mäen muodot selvinä. Siitä sitten vaan kiveä bongailemaan, joka löytyi nopeasti.
6-7 +0.22
Suoraviivainen toteutus epäonnistui ajauduttuani huomaamatta liikaa vasemmalle. Jyrkänteestä puskanotkon jälkeen kiinni, ja pari mäen reunusta suunnan näyttäjiksi. Itse rastipiste oli aika epäselvä, mutta tasanteelle vaan ja sieltä sitten leima.
7-8 +0.04
Eipä mitään hullua mokaa tullut, mutta samaistin väärin kumpareen, ja lähdin juoksemaan sitä kohti karttaa katsomatta. Sitten olinkin suon väärässä laidassa.
8-9 +0.11
Itseltäni hyvä väli aina suolle asti, jonka jälkeen vielä kummulle jotenkin, mutta vihreä vasemmalla ei ollenkaan vastannut mielikuvia, minkä takia pysähtelyjä ja käännöksiä tuli enemmän kuin laki sallii.
9-10-M +0.03
Kuulutuksia kohti ja maaliin. Hyvä fiilis, kun menin kärkeen. Kalekin sanoo tekoani vielä "aika respectable suoritukseksi", niin mikäs siinä, maailma hymyilee.
Väleillä, joilla hävisin, hävisin yhteensä 1.08 Toisaalta väleillä, joilla voitin, voitin 0.44 Tunsin lähteneeni kovaa, ja olen todella huojentunut, kun vauhti näyttää väliajoissakin kovalta. En sentään ihan puusta ole, ja tunnen kropastani milloin juoksen kovaa.
Se lauantain pitkä PK ei ole muuten mikään herkistävä valmistautuminen, huomasin. Verkatkin jäi tekemättä, kun tultiin kisapaikalle ehkä vähän myöhässä. Tai sitten vaan duunasin jotain erittäin epäolennaista. Kaiken lisäksi, kun olen edes jotenkuten sanojeni mittainen kaveri, käytin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan suojalaseja. Niihin totuttaumiseen kului luonnollisesti aikaa, mutta ainakin voi huoletta painaa puskista läpi. Näkökenttä on jotenkin kapeampi, kuin ilman laseja. Toisaalta, opinpahan pyörittelemään päätäni.
Eilen vedin sitten toisen keskimatkan, Tornikalliolla. Tarkoituksena oli edes jotenkin kokea Sm-keskimatkan fyysinen raakuus. Veli teki radan, ja oikein pirullisen radan tekikin. Tunsin itseni suoraan sanoen todella tyhmäksi, kun tulin metsästä pois. Että sellaisia virheitä sattuu, voe hyvänen aika. Tietysti olo oli aika väsynyt alkupäivän kisan ja tornikalliolle 45min kestäneen pyöräilyn jäljiltä, mutta silti. Aivan älyttömiä mokia!! Treenin jälkeen huomasin, että vaatii aikamoista henkistä kykyä venyä äärimmilleen toiseen noin puolituntiseen kisaan päivän aikana. Keskittymiskyvystä ei ollut eilen tietoakaan. Vedin siitä sitten sellaiset johtopäätökset, että 1) keskimatka on henkisesti vaativampi, kuin fyysisesti, mutta todenäköisesti fyysisesti rankempi, kuin henkisesti. 2) a-finaalissa ei muuten kannata ihan ensimmäisen minuutin pummin jälkeen luovuttaa, siellä saattaa nimittäin pärjätä hieman heikommallakin suorituksella.
Ai niin. Se biolooogia. Meni varmaankin ihan hyvin. Vähintään M tulee, ellei joku sabotoi koetta jälkikäteen. E, niin oon tosi tyytyväinen. Mutta siellä oli ala-aste biologiaa: eläinten ja kasvien tunnistamista!!!
Tässäpä sitten speguleishöni.
K-1 +0.00
Aika hyvää vauhtia lähdin. Olisin voinut tietenkin mennä hyväkulkuisen puolella alusta ja suoraviivaisemmin lopusta, mutta rasti löytyi avosuohon peilaten helposti.
1-2 +0.00
Pitkät välit mennään järjestään suoraan, eikä tämäkään tuottanut poikkeusta. Pitäisi varmaan kuitenkin huolestua, jos kulkusuunnasta poikkeaa kartallakin reilusti. Aukon jälkeisille kahdelle kivelle sopivan suoraviivaisesti uria haistellen, mutta kiviltä sitten melko reilusti vinoon, ehkä noin 150metriä. Olen todella tyytyväinen kuitenkin siihen, että pitkällä välillä onnistuin pitämään vauhtia ja tekemään pohjat.
2-3 +0.00
Kolmas väli, kolmas pohja-aika, hienoa! Suunnistus gripissä: avosuo, korkein kohta vasemmalle, ja rasti. Niin se menee.
3-4 +0.00
Hyvä perussuoritus välille, jolla pitää katsoa juuri ne isot ja selvät muodot. No, rinteessä pysyen avokalliolle, josta alemmalle avokalliokumpare-tasolle. Sen vasemmalla puolella pistekumpare, tädää!
4-5 +0.32
Sanoin kisan jälkeen, että yli 30sek virheitä ei tullut. Joudun pyörtämään sanani. Ilmaisesti suoraviivainen, vähän viivan vasemmalla puolella kulkeva reittini puskassa ei ollut nopein, vaan olisi täytynyt kiertää hieman oikealta. Alkuvauhti alkoi muutenkin tuntua aika pahasti jaloissa. Rastinotto varma, reilusti nenän vasemmalta puolelta otettuna.
5-6 +0.00
Helppo väli. Lähtösuunta kompassista ja mäen muodot selvinä. Siitä sitten vaan kiveä bongailemaan, joka löytyi nopeasti.
6-7 +0.22
Suoraviivainen toteutus epäonnistui ajauduttuani huomaamatta liikaa vasemmalle. Jyrkänteestä puskanotkon jälkeen kiinni, ja pari mäen reunusta suunnan näyttäjiksi. Itse rastipiste oli aika epäselvä, mutta tasanteelle vaan ja sieltä sitten leima.
7-8 +0.04
Eipä mitään hullua mokaa tullut, mutta samaistin väärin kumpareen, ja lähdin juoksemaan sitä kohti karttaa katsomatta. Sitten olinkin suon väärässä laidassa.
8-9 +0.11
Itseltäni hyvä väli aina suolle asti, jonka jälkeen vielä kummulle jotenkin, mutta vihreä vasemmalla ei ollenkaan vastannut mielikuvia, minkä takia pysähtelyjä ja käännöksiä tuli enemmän kuin laki sallii.
9-10-M +0.03
Kuulutuksia kohti ja maaliin. Hyvä fiilis, kun menin kärkeen. Kalekin sanoo tekoani vielä "aika respectable suoritukseksi", niin mikäs siinä, maailma hymyilee.
Väleillä, joilla hävisin, hävisin yhteensä 1.08 Toisaalta väleillä, joilla voitin, voitin 0.44 Tunsin lähteneeni kovaa, ja olen todella huojentunut, kun vauhti näyttää väliajoissakin kovalta. En sentään ihan puusta ole, ja tunnen kropastani milloin juoksen kovaa.
Se lauantain pitkä PK ei ole muuten mikään herkistävä valmistautuminen, huomasin. Verkatkin jäi tekemättä, kun tultiin kisapaikalle ehkä vähän myöhässä. Tai sitten vaan duunasin jotain erittäin epäolennaista. Kaiken lisäksi, kun olen edes jotenkuten sanojeni mittainen kaveri, käytin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan suojalaseja. Niihin totuttaumiseen kului luonnollisesti aikaa, mutta ainakin voi huoletta painaa puskista läpi. Näkökenttä on jotenkin kapeampi, kuin ilman laseja. Toisaalta, opinpahan pyörittelemään päätäni.
Eilen vedin sitten toisen keskimatkan, Tornikalliolla. Tarkoituksena oli edes jotenkin kokea Sm-keskimatkan fyysinen raakuus. Veli teki radan, ja oikein pirullisen radan tekikin. Tunsin itseni suoraan sanoen todella tyhmäksi, kun tulin metsästä pois. Että sellaisia virheitä sattuu, voe hyvänen aika. Tietysti olo oli aika väsynyt alkupäivän kisan ja tornikalliolle 45min kestäneen pyöräilyn jäljiltä, mutta silti. Aivan älyttömiä mokia!! Treenin jälkeen huomasin, että vaatii aikamoista henkistä kykyä venyä äärimmilleen toiseen noin puolituntiseen kisaan päivän aikana. Keskittymiskyvystä ei ollut eilen tietoakaan. Vedin siitä sitten sellaiset johtopäätökset, että 1) keskimatka on henkisesti vaativampi, kuin fyysisesti, mutta todenäköisesti fyysisesti rankempi, kuin henkisesti. 2) a-finaalissa ei muuten kannata ihan ensimmäisen minuutin pummin jälkeen luovuttaa, siellä saattaa nimittäin pärjätä hieman heikommallakin suorituksella.
Ai niin. Se biolooogia. Meni varmaankin ihan hyvin. Vähintään M tulee, ellei joku sabotoi koetta jälkikäteen. E, niin oon tosi tyytyväinen. Mutta siellä oli ala-aste biologiaa: eläinten ja kasvien tunnistamista!!!
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Teoriat ja perusteet
Lauantaina elikkäs eilen treenattiin Artun kanssa. Oisko ollu noin 2h 45min PK-harjoite, joka koostui kahdesta 45min pyöräilyosuudesta sekä niiden väliin sijoittuvasta karttakävelystä tornikalliolla, 1h 15min. Vaellustyyppisen reenin lisäksi rupesin eilen taas ideoimaan. Tai oikeastaan sain vaan hyvän blogiaiheen, ja koska en siitä illalla jaksanut kirjoittaa, päätin jättää rustaamisen tähän päivään, mikä on kylläkin virhe, koska huomenna on biologian ylioppilaskoe ja kaikki keskittymiseni pitäisi olla tällä hetkellä siis juuri biologiassa. Otsikko viittaa muuten kahteen jutussa esittämääni teoriaan suunnistajan kehittymisestä. Teoriat pitää kuitenkin aina myös perustella.
Huomenna siis koe, ei oikeastaan jänskätä yhtään. Perustiedot on sen verran hyvällä tasolla, että M tulee mutkitta, toisaalta E:n kirjoittaminen vaatii jo osuvia kysymyksiä. Huomenna siis biolooogiaa. Evoluutio-jutut on kerrattu. Nykyinen evoluutioteoriahan pohjautuu pääosin Darwinin päätelmiin, luonnonvalinnasta siis on kyse eli parhaimmat pärjää. Sinänsä harmi, että evoluutiota tapahtuu niin hitaasti, (useiden sukupolvien kautta) että ihmiselämän aikana sitä ei huomaa. Nopeita muutoksia tapahtuu vain mutaatioiden takia(mutaatio = pysyvä muutos).
Sovelsin evoluutioteoriaa hieman suunnistukseen ... tässä kaksi, toisiinsa jotenkin liittyvää päätelmää.
1) lajinvalinta
Monipuolisuuden on kerrottu ja kerrotaan yhä vaikuttavan positiivisesti sekä ihmisen että myös siis suunnistajankin kehoon. Saadaan monipuolisia ärsykkeitä jne, joten ollaan valmiita myös monipuolisiin maastoihin ja suorituksiin. Kuitenkin, jos suunnistaja valitsee lajinsa ja kiinnostuksensa hyvin varhain, voi hänestä lajinvalinta-teoriani mukaan tulla entistäkin parempi. Keskitytään yhteen asiaan ja täysillä. Kehitystä ei voi varmaankaan tapahtua kuitenkaan loputtomiin. Kehittelin teorian IFK GBG:ssakin suunnistaneen TMattilan ajatusten pohjalta.
Sinänsä homma on sama, kuin suvuttoman ja suvullisen lisääntymisen vertailu. Suvullinen lisääntyminen (esimerkkilaji: ihminen) tuottaa erilaisia yksilöitä, mikä auttaa lajin säilymisessä ympäristön muuttuessa. Jos maailma on täynnä hiilidioksidia kolmen vuoden päästä, varmasti joku ihminen on sellainen joka käyttää hiilidioksidia hapen tavoin:) Laji siis säilyy ja jatkaa elämää. Toisaalta, tämä lisääntymistyyli on hidas. Suvuton lisääntyminen (esimerkki: bakteerit) taas on nopeaa, mutta hieman riskialtista, koska muuntelua ei tapahdu muutoin kuin mutaatioiden aiheuttamina. Kolmessa vuodessa tuskin yksikään bakteeri sopeutuisi erilaisiin oloihin ja laji häviäisi. (Rinnastin lajinvalinta-teorian [yksi laji, suunnistus] siis suvuttomaan lisääntymiseen)
2) mutaatiot
Koska ensimmäisen teorian mukaan keskittyminen tapahtuu vain yhteen lajiin, on tapahduttava mutaatioita, jotta kehitystä tapahtuu yhä vain eteenpäin ja eteenpäin. Suunnistajan tapauksessa mutaatioita aiheuttavat asiat (eli mutageenit) ovat esimerkiksi ympäristöstä saatavat vaikutteet. Näitä ovat muan muuassa muiden suunnistajien mielipiteet.
Aion pysyä teorioideni takana, ainakin toistaiseksi, joten mikäs tässä mutageeneja bongaillessa. Saadakseni mahdollisimman paljon pysyviä vaikutteita ympäristöstä, olen seuraillut jo muutaman kuukauden ajan suunnistajien blogeja/kotisivuja/kirjoitelmia. Suuria, useita mutaatioita eilen aiheuttanut teksti on JLakasen kirjoitelma Sm-pitkästä. Tietyt kohdat saivat aikaan suuremman mutaation, kuin toiset, mutta koko teksti oli selvästi aidon huippusuunnistajan käsialaa. Mutaation aiheutti luonnollisesti myös TMattilan ajatus yhdestä kiinnostuksen kohteesta...
Tänään oli sitten Hollola-rastit. Voitin. Liekö sitten juuri mutaatioiden aiheuttamia juttuja, (kiitoksia heille, jotka ne aiheuttivat) mutta homma pysyi hallussa suhteellisen hyvin koko suorituksen ajan. Tarkempi analyysi kisasta huomenna.
Huomenna siis koe, ei oikeastaan jänskätä yhtään. Perustiedot on sen verran hyvällä tasolla, että M tulee mutkitta, toisaalta E:n kirjoittaminen vaatii jo osuvia kysymyksiä. Huomenna siis biolooogiaa. Evoluutio-jutut on kerrattu. Nykyinen evoluutioteoriahan pohjautuu pääosin Darwinin päätelmiin, luonnonvalinnasta siis on kyse eli parhaimmat pärjää. Sinänsä harmi, että evoluutiota tapahtuu niin hitaasti, (useiden sukupolvien kautta) että ihmiselämän aikana sitä ei huomaa. Nopeita muutoksia tapahtuu vain mutaatioiden takia(mutaatio = pysyvä muutos).
Sovelsin evoluutioteoriaa hieman suunnistukseen ... tässä kaksi, toisiinsa jotenkin liittyvää päätelmää.
1) lajinvalinta
Monipuolisuuden on kerrottu ja kerrotaan yhä vaikuttavan positiivisesti sekä ihmisen että myös siis suunnistajankin kehoon. Saadaan monipuolisia ärsykkeitä jne, joten ollaan valmiita myös monipuolisiin maastoihin ja suorituksiin. Kuitenkin, jos suunnistaja valitsee lajinsa ja kiinnostuksensa hyvin varhain, voi hänestä lajinvalinta-teoriani mukaan tulla entistäkin parempi. Keskitytään yhteen asiaan ja täysillä. Kehitystä ei voi varmaankaan tapahtua kuitenkaan loputtomiin. Kehittelin teorian IFK GBG:ssakin suunnistaneen TMattilan ajatusten pohjalta.
Sinänsä homma on sama, kuin suvuttoman ja suvullisen lisääntymisen vertailu. Suvullinen lisääntyminen (esimerkkilaji: ihminen) tuottaa erilaisia yksilöitä, mikä auttaa lajin säilymisessä ympäristön muuttuessa. Jos maailma on täynnä hiilidioksidia kolmen vuoden päästä, varmasti joku ihminen on sellainen joka käyttää hiilidioksidia hapen tavoin:) Laji siis säilyy ja jatkaa elämää. Toisaalta, tämä lisääntymistyyli on hidas. Suvuton lisääntyminen (esimerkki: bakteerit) taas on nopeaa, mutta hieman riskialtista, koska muuntelua ei tapahdu muutoin kuin mutaatioiden aiheuttamina. Kolmessa vuodessa tuskin yksikään bakteeri sopeutuisi erilaisiin oloihin ja laji häviäisi. (Rinnastin lajinvalinta-teorian [yksi laji, suunnistus] siis suvuttomaan lisääntymiseen)
2) mutaatiot
Koska ensimmäisen teorian mukaan keskittyminen tapahtuu vain yhteen lajiin, on tapahduttava mutaatioita, jotta kehitystä tapahtuu yhä vain eteenpäin ja eteenpäin. Suunnistajan tapauksessa mutaatioita aiheuttavat asiat (eli mutageenit) ovat esimerkiksi ympäristöstä saatavat vaikutteet. Näitä ovat muan muuassa muiden suunnistajien mielipiteet.
Aion pysyä teorioideni takana, ainakin toistaiseksi, joten mikäs tässä mutageeneja bongaillessa. Saadakseni mahdollisimman paljon pysyviä vaikutteita ympäristöstä, olen seuraillut jo muutaman kuukauden ajan suunnistajien blogeja/kotisivuja/kirjoitelmia. Suuria, useita mutaatioita eilen aiheuttanut teksti on JLakasen kirjoitelma Sm-pitkästä. Tietyt kohdat saivat aikaan suuremman mutaation, kuin toiset, mutta koko teksti oli selvästi aidon huippusuunnistajan käsialaa. Mutaation aiheutti luonnollisesti myös TMattilan ajatus yhdestä kiinnostuksen kohteesta...
Tänään oli sitten Hollola-rastit. Voitin. Liekö sitten juuri mutaatioiden aiheuttamia juttuja, (kiitoksia heille, jotka ne aiheuttivat) mutta homma pysyi hallussa suhteellisen hyvin koko suorituksen ajan. Tarkempi analyysi kisasta huomenna.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Elämäntapamuutoksia
Syksy tulee. Sen näkee metsistä, sen voi tuntea vedestä, sen voi haistaa ilmasta, sm-kisaviikonloput ovat alkaneet, ja onhan sääkin viilenemässä. Vaikka uskon ainakin Mäntsälän leveyspiireille vielä tulevan väliaikaisesti lämpimämpääkin ilmaa. On se...tullut siis...siis syksy.
Joko meidän koulussa on niin kylmä, että siellä ei viihdy possutautikaan, tai muuten vaan pieni flunssa-aalto on iskenyt matalaan opinahjoomme (on muuten ristiriitainen virke). Itsellänikin on havaittavissa pientä tukkoisuutta hengitystiehyeiden seutuvilla. Ei tosin mitään maagista, ei se vielä reenausta estä. En edes mieti vielä, jättäisinkö lenkin välistä. Tai sitten Sm-pitkän murheellisten tapahtumien jälkeen on vaan pukannut sellaista masennusta, mikä pistää kehon fyysisestikin matalaksi.
Sehän siinä koko jupakassa harmittaa, että itse kisassa en voinut tehdä mitään koko tilanteelle, näkö vaan meni. Keskeytykseni ei johtunut minusta, vaan minuun vaikuttaneesta ulkopuolisesta tekijästä. Sen nyt olisi vielä jotenkin niellyt, jos ei olisi osannut suunnistaa, mutta kun pitää jotain todella järkevää mennä tapahtumaan, johon ei voi itse vaikuttaa. Aarrgh!!
Viimeisimmän erittäin hyvän suunnistussuoritukseni olen tehnyt Lahti-Suunnistuksen keskimatkalla. Taidan tietää syynkin siihen. Ennen LS:ta en kuunnellut musiikkia oikeastaan yhtään. Itse kisassa biisi soi päässä ainakin jonkin verran, mutta läheskään koko kisaa kestävää rummutusta päässä ei ollut. Lähes jokaisessa kisassa LS:n jälkeen on mennyt penkin alle, sairauden tai jonkin muun pikkuseikan vuoksi. Suurin syy epäonnistuneisiin suorituksiin on uskoakseni kuitenkin musiikki ja sen kuuntelu. Lähes aina suunnistaessani päässäni soi jokin biisi, ja kisan menestyksen ratkaissee se, miten osaan kontrolloida suoritustani musiikin pauhatessa. Tämä on oma teoriani. LS:ssa musiikki ei soinutkaan koko kisan ajan, luultavimmin sen takia, että en ollut kuunnellut musiikkia piiitkään aikaan. Muutan elämääni nyt hieman ja paastoan musiikista jonkun aikaa. Joskos se siitä sitten.
SM-pitkän jälkeen olo on ollut todella sisuuntunut, joskaan ei uudelleensyntynyt. Pidän ennennäkemättömän asenteellisen kahden viikon harjoitusputken nyt ennen Sm-keskaria. Savonlinnaan lähden jälleen pärjäämään.
Joko meidän koulussa on niin kylmä, että siellä ei viihdy possutautikaan, tai muuten vaan pieni flunssa-aalto on iskenyt matalaan opinahjoomme (on muuten ristiriitainen virke). Itsellänikin on havaittavissa pientä tukkoisuutta hengitystiehyeiden seutuvilla. Ei tosin mitään maagista, ei se vielä reenausta estä. En edes mieti vielä, jättäisinkö lenkin välistä. Tai sitten Sm-pitkän murheellisten tapahtumien jälkeen on vaan pukannut sellaista masennusta, mikä pistää kehon fyysisestikin matalaksi.
Sehän siinä koko jupakassa harmittaa, että itse kisassa en voinut tehdä mitään koko tilanteelle, näkö vaan meni. Keskeytykseni ei johtunut minusta, vaan minuun vaikuttaneesta ulkopuolisesta tekijästä. Sen nyt olisi vielä jotenkin niellyt, jos ei olisi osannut suunnistaa, mutta kun pitää jotain todella järkevää mennä tapahtumaan, johon ei voi itse vaikuttaa. Aarrgh!!
Viimeisimmän erittäin hyvän suunnistussuoritukseni olen tehnyt Lahti-Suunnistuksen keskimatkalla. Taidan tietää syynkin siihen. Ennen LS:ta en kuunnellut musiikkia oikeastaan yhtään. Itse kisassa biisi soi päässä ainakin jonkin verran, mutta läheskään koko kisaa kestävää rummutusta päässä ei ollut. Lähes jokaisessa kisassa LS:n jälkeen on mennyt penkin alle, sairauden tai jonkin muun pikkuseikan vuoksi. Suurin syy epäonnistuneisiin suorituksiin on uskoakseni kuitenkin musiikki ja sen kuuntelu. Lähes aina suunnistaessani päässäni soi jokin biisi, ja kisan menestyksen ratkaissee se, miten osaan kontrolloida suoritustani musiikin pauhatessa. Tämä on oma teoriani. LS:ssa musiikki ei soinutkaan koko kisan ajan, luultavimmin sen takia, että en ollut kuunnellut musiikkia piiitkään aikaan. Muutan elämääni nyt hieman ja paastoan musiikista jonkun aikaa. Joskos se siitä sitten.
SM-pitkän jälkeen olo on ollut todella sisuuntunut, joskaan ei uudelleensyntynyt. Pidän ennennäkemättömän asenteellisen kahden viikon harjoitusputken nyt ennen Sm-keskaria. Savonlinnaan lähden jälleen pärjäämään.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Kohti uusia pettymyksiä
Sm-pitkän finaali oli tänään. Olin sokeria.
Karsinta lupaili hyvää. 5. sija muutamine virheinee ja kevyellä vauhdilla tyydytti, finaaliin oli kiva lähteä. Sunnuntaiksi luvattiin runsasta sadekeliä...tykkäsin. Tankkaus oli onnistuneen tuntuinen, ja jalat tuntuivat verkatessa niin ihanilta, kun vain siinä tilanteessa oli mahdollista.
Lähdin reippaasti. Ykköselle pienen etsiskelyn jälkeen löysinkin, rastivälillä tuli pataan kuitenkin jo lähes minuutti. 2:lla eikä 3:llakaan ilmennyt ongelmia. Väliaikoja tarkemmin tsuumaillessa huomaan, että olin ensimmäisellä väliaikapisteellä (1,53km) 7. Seuraavan välin päätin aloittaa kiertämällä hieman puskaa. Lopulta sinne oli kuitenkin pakko sukeltaa, mentävä siis läpi... Rinnettä noustessa oksa napsahti oikeaan silmään, ja kun vasen silmä on jo valmiiksi kyvytön tarkentamaan 1:15000 karttaan, jatkoin matkaa puolisokeana. Epätavalliseen tapaan, näkö ei palautunutkaan heti, ja jouduin kunnolla pysähtymään ja tutkailemaan karttaa: 4. rastille tuli yli 3min virhe. Ja koska en nähnyt kartasta mitään haparoin ja pummailin seuraavillakin rasteilla. Pitkällä 8-9 välillä juostessa Eikka on jo vilkuttaen mennyt ohi, eikä homma enää kiinnosta yhtään. Rastilla mietin, onko loppulenkki yhtään juoksemisen arvoinen, ja päädyin vastaukseen EI!. Lönköttelin maaliin. Koko perheen päivän saldo taisi jäädä neutraalin nollan tienoille huolimatta vanhempien sisarusten kaameista pummeista, sillä sisko voitti perheeseen mitalin, hjuva juttu.
Kotimatkalla tuli taas sellainen sisuuntunut fiilis ja lähtisin nyt lenkille ellei olisi pakko palautella. Kärki on TODELLA kaukana, mutta saavutettavissa vielä tämän vuosituhannen puolella.
Ensimmäinen asia, minkä tulevaisuudessa ostan, on suojalasit. Hollola-rasteilla taidan käydä treenaamassa keskimatkaa (ne suojalasit päässä). Sitten onkin kauden pääkilpailu, Sm-keskimatka.
Karsinta lupaili hyvää. 5. sija muutamine virheinee ja kevyellä vauhdilla tyydytti, finaaliin oli kiva lähteä. Sunnuntaiksi luvattiin runsasta sadekeliä...tykkäsin. Tankkaus oli onnistuneen tuntuinen, ja jalat tuntuivat verkatessa niin ihanilta, kun vain siinä tilanteessa oli mahdollista.
Lähdin reippaasti. Ykköselle pienen etsiskelyn jälkeen löysinkin, rastivälillä tuli pataan kuitenkin jo lähes minuutti. 2:lla eikä 3:llakaan ilmennyt ongelmia. Väliaikoja tarkemmin tsuumaillessa huomaan, että olin ensimmäisellä väliaikapisteellä (1,53km) 7. Seuraavan välin päätin aloittaa kiertämällä hieman puskaa. Lopulta sinne oli kuitenkin pakko sukeltaa, mentävä siis läpi... Rinnettä noustessa oksa napsahti oikeaan silmään, ja kun vasen silmä on jo valmiiksi kyvytön tarkentamaan 1:15000 karttaan, jatkoin matkaa puolisokeana. Epätavalliseen tapaan, näkö ei palautunutkaan heti, ja jouduin kunnolla pysähtymään ja tutkailemaan karttaa: 4. rastille tuli yli 3min virhe. Ja koska en nähnyt kartasta mitään haparoin ja pummailin seuraavillakin rasteilla. Pitkällä 8-9 välillä juostessa Eikka on jo vilkuttaen mennyt ohi, eikä homma enää kiinnosta yhtään. Rastilla mietin, onko loppulenkki yhtään juoksemisen arvoinen, ja päädyin vastaukseen EI!. Lönköttelin maaliin. Koko perheen päivän saldo taisi jäädä neutraalin nollan tienoille huolimatta vanhempien sisarusten kaameista pummeista, sillä sisko voitti perheeseen mitalin, hjuva juttu.
Kotimatkalla tuli taas sellainen sisuuntunut fiilis ja lähtisin nyt lenkille ellei olisi pakko palautella. Kärki on TODELLA kaukana, mutta saavutettavissa vielä tämän vuosituhannen puolella.
Ensimmäinen asia, minkä tulevaisuudessa ostan, on suojalasit. Hollola-rasteilla taidan käydä treenaamassa keskimatkaa (ne suojalasit päässä). Sitten onkin kauden pääkilpailu, Sm-keskimatka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)