...alkoi nyt. Viikonloppu oli henkisesti väsynyttä suunnistusta. Enkä tainnut jaksaa edes ajatellakaan enää.
Viikonloppuna ohjelmassa oli siis kaksi kisaa, sprinttiviesti sekä oravatonni. Viestin 1. osuuteeni en ole tyytyväinen, kärjen mukana olisi pitänyt pysyä. Toinen lenkki oli kuitenkin ihan hyvää suunnistamista ja etenkin ennakointi toimi hyvin. Osittain samat rastipisteet toivat toiseen pätkään oman helppoutensa.
Sprinttiviestin tulokset ja reittihärveli
Oravatonni oli aikaisempien vuosien tapaan kauden viimeinen henk.koht. päiväsuunnistuskisa. Lähdin tekemään ehjää suoritusta, jotta loppukauteen ja myös treenikauteen jäisi positiivinen fiilis taakse jääneestä perioodista. Ehkä siitä jäi positiivinen mieli, mutta suoritus ei ollut sitä mitä lähdin tekemään.
K-1
Lähtösuunta edellä lähtevältä selväksi, ja kartta käteen. Helpohko väli, mäen kierto ja rasti olikin jo edessä. Ehkä hieman pusikkoinen paikka, mutta helppo mikä helppo.
1-2
Pitkähkö väli, jolla toteutus sujui aluksi hyvin. Suunnalla suuriin mäkiin peilaten, muta tielle tulin kuitenkin aavistuksen väärään kohtaan. Yksinkertaisessa pisteessä olin oikeastaan ihan pihalla, tien muodot eivät täsmänneet, polku ja hakkuuaukko olivat jotenkin epämääräisiä. Kaikki asiat kartassa olivat ihan epämääräisiä tuossa kohtaa. Kaikesta huolimatta pääsin rastille aukon ja puskan läpi. 20sek
2-3
Takaisin aukolle uraa pitkin. Peltoon peilaten kahden mäen väliin. Lähtösunta väärin ja tyhmä samaistusvirhe isoon kiveen. Siinä sitä sitten mentiin. 2min 30sek
3-4
Ajattelin lähteä suoraan, mutta lähtösuunta tässäkin väärä. Oikeastaan vahingossa päädyin polku-uralle ja loppujen lopuksi toteutus oli ihan hyvä. Kulku oli kehnoa, eikä homma enää oikein kiinnostanut. 20sek
4-5
Kisan paras väli, jossa meno alkoi taas maistua. Yksinkertaista ja oikeassa suunnassa suunnistamista. Helppoa.
5-6
Pitkä väli, jossa reitinvalintavirhe. En edes huomannut nopeampaa ja suorempaa toteutusta. Polku kyllä alussa houkutteli, mutta sitä pitkin olisin mennyt vain tielle ja kiertänyt yhä oikean kautta. Rastinotossa ei ongelmia, kun mäki oli selvä. 40sek
6-7
Kummun yli suolle. Kumpare ja iso kivi oikealla ohjasivat rastille. Toimivaa toimintaa siis.
7-8
Säätämistä ja kulmikasta menoa rastivälin alussa. Rastinottokin oli aika epävarma.
15sek
8-9
Juoksu ei kulkenut, mutta kivi oli selvä notkossa.
9-10
Luin mäenpäällisen väärin ja siitä pieni koukkailu. Väillä ei oikein juoksu maistunut. 20sek
10-11
Epäselvää laskettelua mäeltä alas. Rasti tuli onneksi suoraan vastaan.
11-12
Aivot jo sekaisin. Turhaan lähdin esim polulta pusikkoon, vaan olisin voinut juosta aukolle todella pienen kierronkin tehden. Meno voisi olla suunnitellumpaa. Rastinotto nenän ja ison kiven kautta.. 15sek
12-13
Tylsä väli. Aukkoa jalkojen alla puolet rastivälistä. Suolla samaistin vielä ojienristeyksen väärin, eikä muurahaispesä meinannut siten löytyä. 30sek
13-14
Luukutusta polulla. Ei jaksa!
14-15-M
"No jos sitä edes yrittäisi". Henkinen väsymystila päällä.
Oravatonnin tulokset ja reittihärveli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti