perjantai 13. marraskuuta 2009

M & M

Nyt se sitten tiedetään. Syksyn kirjoituksista kaksi äMMää. Bilsa justiinsa siinä alarajalla, ja maantieteen pistemäärästä oli saman verran sekä ylös- (E) että alaspäin (C). Mihinkään muuhun paitsi pistemäärään vaikuttavia muutoksia ei tehty lautakunnan osalta, joten kirjaimet eivät muuttuneet lähtöasetelmista. Eihän nuo nyt huonoja ole, voisivat tietysti olla parempiakin.

Mulla alkaa jalat taas toimia. Joka ilta ja aamu suoritetut venyttelyt ovat ilmeisesti tuottaneet tulosta (yhdessä muiden tekijöiden kanssa) ja nykyään tahti 1 jalkalenkki/päivä ei tuota juurikaan vaikeuksia. Liekö Suomessa satojakaan suunnistajia, jotka venyttelevät yhtä paljon kuin minä. Noh, en tässä rupea ylpeilemään, jotkut pärjää ilman venyttelyäkin.

Kolme päivää putkeen on siis jalat ainakin kestäny. Tänään pidetään lepotauko ihan suosiolla kun huomenna suoritetaan 10km testijuoksu ja 2h salivuoro siihen päälle. Sunnuntaina painetaankin jo pitkää lenkkiä ja ensi viikolla alkaa viikkorytmityksen rasittavimmat 7 päivää.

Mulla on tällä hetkellä kaks tutkielmaa, jotka pitäis tehdä. Toista oon aatellu aloittaa jo 2 vuotta. Toisen aloitin kaverin kanssa 3 viikkoa sitten, minkä jälkeen ei olla päästy eteenpäin. On se koulunkäynti hianoo!

Ostettiin muuten pari kummeliboksia(vanhimmat). Niitä levyjä on pyöritelty pleijeriin jo pidemmän aikaa.

Ja vielä semmonen juttu että Liverpool taitaa tippua. Voe vitalis.

Tässä vielä jotain kuvallistakin, vaikka onkin kaukana aiheesta. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin valitsemaan kauden hienoimmaksi jutuksi kyseisen kuvan välittämän viikonlopputapahtuman. Tämä siis se, mitä itse tykkään.

Harvat tuolla olivat, mutta niiden (jotka olivat) pitäisi tunnistaa tuosta kuvasta se 'siistein', juttu jossa kesällä käytiin.

5 kommenttia:

  1. ONNEA ONNEA ONNEA ONNEA ONNEA
    TÄYSI-IKÄISELLE TAPANILLE!!!!!!!! 17.11.

    Vietä railakkaat synttärit!!!!!
    Kuittaa kun saat postia oikein siis posti postia!!!!
    terv. erja

    VastaaPoista
  2. Tänään tuli posti. Ensimmäinen lause joka tuli mieleen: Voi ei:D. Tästä se pelätty vanheneminen taitaakin jo alkaa. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. moikka,
    älä vanhenemista pelkää...vanheneminen on kivaa!!!
    Se tuo mukanaan oikeuksia, mutta....muista että myös velvollisuuksia....
    erja

    VastaaPoista
  4. Heh. Näin se kaiketi menee. Vastuuta rupeaa tulemaan. Eiköhän se näy myös seuran viestijoukkueessa:) Tai no... aloitusosuus riittää toistaiseksi. Parannan vielä suvun ennätystä joskus;-)

    VastaaPoista
  5. heh....:-) siinä sinulla nuorimies parantamista, mutta ei mahdotonta...sanoinhan joskus että luotan sinuun ja Niinaan että te nousette ja nyt luotan kyllä myös Elisaan ja tietty edelleen Heiniin ja Lauriin jos vaan opiskeluiltaan kerkiävät harjoittelemaan, mutta myös asiat tärkeysjärjestykseen... Ja tietty luotan pikku Riikkaan vaikka tuleekin häviämään tädilleen vedon ensi kesänä Kainuussa....hih ;-)
    erja

    VastaaPoista